Nykyinen oppimiskäsitys on tosiaan jokseenkin sivussa siitä, miten varsinainen oppimistapahtuma toimii, josta oma kokemuksesi on mielestäni erinomainen esimerkki. Datansiirtoajattelun puitteissa nopea oppiminen tuntuu hämmentävältä, koska ajatellaan, että sitä dataa siirtyy vain tietty määrä tietyssä ajassa. Mutta kun kyse on toiminnallisten kokonaisuuksien sisäistymisestä omaan intressipiiriin, kykenee ihminen mitä häikäisevimpiin oppimissuorituksiin.

Pohjimmiltaan en näe, että asiantuntijaoppimisessa on tässä laadullista eroa. Määrällinen kylläkin – asiantuntijaksi tullaan vasta kun omaa intressipiiriä on työstetty vuosikaupalla. Vasta riittävän harjoituksen kautta ihminen kykenee hallitsemaan riittävän monipuolisen toiminnallisen kentän kyetäkseen toimimaan dynaamisesti erilaisissa tilanteissa.

Tavallaan voisi siis sanoa, että jos oppiminen on mielenkiinnon ja altistuksen tulos, on lahjakkuus tai asiantuntijuus mielenkiinnon ja harjoituksen tulos.

Olet nähdäkseni oikeassa siinä, että jos haluaa tehdä rahaa, kannattaa tehdä rahaa ilman turhia kommervenkkejä.

Tästä tuli mieleeni yksi keskeinen kysymys, joka tuntuu monesti taloudellista hyvinvointia tavoitellessa unohtuvan. Nimittäin se, *miksi* sitä rahaa pitää hankkia niin iso kasa. Useimmiten taustalla on järkeily, joka kulkee suurin piirtein näin: haluan paljon rahaa, koska silloin voin ostaa kaiken sen, mitä haluan, jotta teen vaikutuksen niihin ihmisiin, joihin haluan, jotta pärjään hyvin elämässä, jotta voisin hyvin. Nähdäkseni on usein fiksumpaa aloittaa päättelyn viimeiseltä portaalta ja tuumata, mitä voisi tehdä, jotta voisi hyvin.

Sama pätee myös oppimiseen: jos oppiminen on vain tikapuunpuola matkalla jonnekin muualle, voi olla fiksumpaa miettiä, miten päämäärän saavuttaa. Epämielenkiintoisen asian kunnolla oppiminen on lähestulkoon mahdotonta. Papukaijamaisesti sitä toistaa mitä vain, mutta asioiden sisäistäminen edellyttää nähdäkseni liki poikkeuksetta todellista mielenkiintoa opittavaa asiaa kohtaan.

Ongelma ei tosin ole se, etteikö tollasta kontekstisidonnaista skillziä oppisi kuka tahansa helpostikin, vaan sen siirrettävyys. Puhutaan opitun kapseloitumisesta, mistä esimerkkinä kouluoppiminen: toki kympin tytöt ja pojat siellä tunnilla viitta ja osaa ne kirjat ulkoa, mutta vain siinä pulpetissa, tutussa ympäristössä ja käsikirjoitetussa draamassa.

Syvä asiantuntijaoppiminen onkin sitten vähän haastavampaa, eli se että pystyy siirtämään kaiken oppimansa ongelmatta kontekstista toiseen. Vois kehittää siihenkin jonkun tollasen nastan tempun.