Kiitos ajatuksia herättäneestä kommentistasi!

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei vastasyntyneen pää ole tyhjä taulu. Ihmisen kehitys alkaa heti ensimmäisestä solunjakautumisesta; kohtukin on rikas vaikutusympäristö liikkeineen ja äänineen. Lisäksi jokaisella ihmisellä näyttää olevan yksilöllinen temperamentti heti syntymästä lähtien, joka ohjaa vahvasti sitä, mitkä omat mielenkiinnon kohteet ovat – muttei kuitenkaan sitä, mihin pystyy.

Käsityksesi absoluuttisesta sävelkorvasta ei pidä valitettavasti paikkaansa. Myös muusikoiden keskuudessa absoluuttinen sävelkorva on kohtalaisen harvinainen. Sävelkorkeuden tunnistaminen ilman viitekehystä ei ole myöskään muusikolle millään tavalla välttämätön – se voi olla jopa haitallinen. Lisäksi vallitseva tieteellinen käsitys absoluuttisesta sävelkorvasta on, että se syntyy nimenomaan aikaisen musikaalisen altistuksen ja harjoituksen kautta. Ks. esim. Levitin 1994: http://cogprints.org/643/0/pitch.HTM. Geneettisiä korrelaatioita etsitään kyllä, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Olisi muuten erikoista, jos absoluuttinen sävelkorva olisi synnynnäinen ominaisuus; nykyaikana pääsääntöisesti käytetty tasavireinen viritysjärjestelmä on kehitetty vasta 1700-luvulla. Olisi siis merkillistä, että ihmisen geeneihin olisi ehtinyt siirtyä parissa vuosisadassa kyky tunnistaa jotain, mikä on itsessään ihmisen luoma artifakti.

Taakan nostamisen kohdalla olet täysin oikeassa: toki yksillä ihmisillä on taipumuksia suoriutua joistakin tehtävistä vähemmällä harjoituksella kuin toisilla. Puolustan kuitenkin kantaa siitä, että harjoituksen avulla tällaiset esteet voi ylittää; käytössä on niin paljon muuttujia. Joidenkin täytyy harjoitella vähemmän kuin toisten – mutta jos oma temperamentti ohjaa jonkun alan pariin, ei pidä antaa synnynnäisten ominaisuuksien olla esteenä.

Melkoisella osalla maailman huippumuusikoista on absoluuttinen sävelkorva. Se tarkoittaa, että he pystyvät kuulonvaraisesti tunnistamaan säveliä ja sointuja. Koko väestön keskuudessa tämä ominaisuus on huomattavasti harvinaisempi. Absoluuttinen sävelkorva näyttää olevan kytköksissä siihen, että muusiikki tai äänet ylipäätään aktivoivat aivoja laajemmin kuin muilla ihmisillä. Toki musiikin harrastaminen lapsesta asti kehittää musiikin hahmottamista, mutta on myös koko joukko musiikin ammattilaisia, jotka ovat laulaneet ja kilkutelleet pianoa pahaisesta tenavasta asti – eikä absoluuttista sävelkorvaa vain ole kehkeytynyt.

Kärjistäen sama juttu: jos on tarvis nostaa iso taakka korkealle, 2 metrinen ja 120-kiloinen äijä osoittautuu piankin lahjakkaammaksi kuin 45 kiloa painava, 147-senttinen teinityttö.

Paljon on opittavissa ja keskinkertaisin valmiuksin voi tulla monessa kohtalaisen taitavaksi. Siltä vähän alalla kuin alalla on tekijöitä, jotka saavat aikaan parempaa jälkeä kuin muut – nopeammin, nuorempina ja pienemmällä vaivalla. Niinpä olisi kovin suotavaa, että jokainen saisi mahdollisuuden tehdä sitä työtä ja harrastaa niitä asioita, joihin on taipumusta. Yleensä puuhien vaivaton sujuminen tuo sitten sen innon.

Kiitos linkeistä!

Parantaisella on kyllä erinomainen ote aiheisiinsa.

Guruopisto, osa 1: Saako guruksi ryhtyä?

Guruopisto, osa 5: Miksi guruksi on yhä helpompi ryhtyä?

Kiitos kommentista!

Nähdäkseni ei ole mitään sellaista, jonka oppiminen olisi mahdotonta – näin siis pitkässä juoksussa. Toki jos kylmiltään joutuu opettelemaan jotain todella vaativaa, niin se voi tuottaa ongelmia. Mutta jos aloittaa riittävän rauhallisesti, niin mitä vaan pystyy oppimaan nostamalla tasaisesti vastusta.

d-:

Terveiset Rotterdamista, economic analyses of law:n kirjojen keskeltä!