En suinkaan tarkoita (vain) designia, vaikka toki designkin voi olla laadukasta. Mielestäni laadussa on kyse jostakin syvällisemmästä, jota on aika vaikea määritellä. Jostakin sellaisesta, jonka, Pikku Prinssin kettua lainatakseni, “ainoastaan sydämellä näkee oikein.”

Olet aivan oikeassa siinä, että kokonaisuuden on oltava laadukas. Voisiko muuten itse asiassa olla myös niin, että laadukas kokonaisuus (elämä, koti, työpaikka) voi myös tarvita jotakin ei-laadukasta? Vähän niin kuin kaunis taideteos tarvitsee usein myös jotakin rumaa.

Laadun tunnistaminen on totta vie vaikeaa. Usein on liki pitäen mahdotonta ylittää analyyttisen älyn pystyttämät esteet ja kuunnella omaa intuitiotaan. Hinta ei sen enempää kuin yleinen mielipide kieli myöskään varmuudella laadusta. Itse liittäisin laadun kestävyyteen, kun taas ajan henkeä seuraavat ilmiöt voivat olla hyvinkin hintavia ja suosittuja.

Kiitos juttuideasta, luonnostelin jo tekstiä työnimellä “Mitä on laatu?” Tiedossa lienee lisää nelikenttiä.

Kiitos kommentistasi! Nostat esiin erittäin tärkeän asian. Laatu-käsitettä käytetään nimittäin hyvin monella tavalla. Kommenttisi jälkeen tulin ajatelleeksi, että määrittelen kenties tekstissä laadun hieman liian leväperäisesti, jolloin se menee sekaisin toisen käsitteen, tasokkuuden kanssa.

Tasokas tuote on itse asiassa se, joka tekee sen, minkä lupaa. Laatu on puolestaan jotain enemmän, jotain uniikkia. Laatu on jotain ainutlaatuista, joka koskettaa ihmistä intuitiivisesti.

Nähdäkseni laatu nousee pohjimmiltaan kutsumuksellisesta toiminnasta, perimmältään rakkaudesta. Jos joku rakastaa sitä, mitä tekee ja harjaantuu siinä mestariksi, on tuloksena laatua. Ja laatu on jotakin, joka synnyttää mielestäni lisää laatua. Siksi esimerkiksi mestaritaiteilijan teos seinällä aiheuttaa useammin flow-kokemuksen, kuin Ikeasta poimittu juliste.

Mielestäni kenenkään ei pitäisi joutua tekemään asioita, joita ei voi lähestyä intohimoisesti. Ja vastaavasti, olisi upeaa, jos jokainen tuote, jonka hankimme olisi rakkaudella valmistettu.

Tavaraa, sen enempää käyttötarvikkeita kuin taidetta, ei kuitenkaan kannata hankkia kuin vain niin paljon kuin oikeasti tarvitsee. Määrä ei ainoastaan ole kehno laadun korvike, vaan suorastaan heikentää elämänlaatua.

Usein nämä desing-tuotteet ovat huonosti toimivia ja laadukkaita vain hintansa suhteen. Mutta haitanneeko tuo mitään, eihän kenenkään ole pakko hankkia eimerkiksi Oiva Toikan Dodo-istuinta, josta ei tiedä onko se kala vai lintu ja voiko siinä istua. Laadukas se ilmeiseti on, koska se on herättänyt kiinnostusta Milanon huonekalumessuilla viime vuonna.

Mutta jos tämä desing käsitetään myös niin, että esineiden lisäksi voidaan tuottaa entistä toimivampia julkisia palveluita ja elinympäristöjä, joissa asukkaat viihtyvät sekä voivat itsekin vaikuttaa ympäristöönsä, niin jopa laatu/desing onkin mielenkiintoista ja ihminen alkaa kenties hinguta sen perään.

Laadun tunnistaminen voi kuitenkin olla petollisen vaikeaa. Esim hinta ei välttämättä kerrokaan laadusta. Toki on hyvä hyödyntää ystäviä ja näiden kokemuksia, mutta esim palvelun laatu on hyvin yksilöllinen kokemus. Siinähän olisi hyvä paikka jatkokirjoitukselle “Ajattele oikein, tunnista laatu”?

“Taide on apteekkitavaraa idioteille”, sanoi Francis Picabia, dadaisti, joka ei suostunut ulkoistamaan omaa elämäänsä kuten laatutavaran paljouteen hukkuva hädissään tekee.