Kiitos kommentista!

Olen joskus törmännyt eläkeikäisten kohdalla sellaiseen ilmiöön, että sitten kun “auvoisa onni” lopulta koittaa, päivien tyhjyys lyö monet ällikällä. Kun työ ei haukkaakaan leijonaosaa päivästä, pitäisi noille tunneille keksiä jotain muuta tekemistä. Tyhjiötä tulee sitten helposti täytettyä esimerkiksi pulloon tarttumalla.

Kun sen sijaan rakentaa päivänsä jo työikäisenä mieleisikseen, eivät ne ammota tyhjillään eläkkeelläkään.

Nähdäkseni isoin ongelma tässä on ristipaine niiden lukemattomien valintamahdollisuuksien, jotka mahdollistaisivat unelman elämisen, ja arkeen uurtuneiden rutiinien välillä. Rutiinit ovat yhtäältä turvallisia, mutta toisaalta sitovat meidät kenties sellaisiin päämääriin, jotka eivät palvele omia arvojamme.

Minulle jäi vähän epäselväksi, mitä ajat linkillä takaa. Onko mielestäsi kyse siitä, että jäämme jurnuttamaan paikallemme siksi, että olemme jo satsanneet niin paljon siihen, missä olemme nyt?

Kiitos loistokommentista!

Useinhan meitä pidättelevät urautuneet rutiinit ja ryhtymisen (eli epäonnistumisen) pelko.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, ettei rohkeus ole pelottomuutta vaan juurikin uskallusta ryhtyä pelosta huolimatta. John Wayne lohkaisi aikanaan: “Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – ja nouset silti satulaan.”

Lopuksi, itse koen, että vaikka omaehtoinen elämä sisältää toki vaikeuksia ja vastoinkäymisiäkin, on ne jollakin tavalla helpompi ottaa vastaan siinä vaiheessa, kun ne nivoutuvat osaksi merkityksellistä kokonaisuutta, siis elämää, joka noudattaa omia arvoja ja pyrkimyksiä.

Ihmisten elämää sanelevat kaikenlaiset, ihan aiheellisetkin pelot: epäonnistuminen, ettei tule muiden hyväksymäksi, että unelmat osoittautuvatkin hölmöiksi tai epärealistisiksi, jne. Mutta rohkeus ei ole pelottomuutta, sillä nää kuuluu kaikkien elämään, vaan sitä, että toimii oikein pelosta huolimatta. Eli rohkeus on pelon voittamista ja ylittämistä.

Ensimmäinen askel unelman elämiseen on löytää rohkeus tehdä tarvittavat valinnat ja uhraukset. Seuraava askel on tehdä nuo valinnat.

Ihmisillä on toki vähän kummat mielikuvat unelman elämisestä. Unelman eläminen, kun siihen vihdoin pääsee, ei ole helppoa ja pelkkää ruusuilla tanssimista; se on enimmäkseen ihan tavallista päivästä päivään elämää arkisine suruineen ja murheineen. Mutta silti, se on sitä, että päivän päätteeksi voi sanoa itselleen peilin edessä silmät kirkkaana, että “Ei juma, mä elän unelmaani!”. Vahvasti suosittelen kaikille.