Nouset aamuisin onnesta soikeana siksi, että…

…pääset tarkastamaan pankkitilisi muhkean saldon?

…pääset ihastelemaan käyntikorttiisi painettua hienoa titteliä?

…pääset selaamaan itsestäsi keräämääsi lehtileikekokoelmaa?

Vai:

…pääset tekemään juuri sitä, mitä sisimmässäsi haluat?

…pääset olemaan hyödyksi ja iloksi muille?

…pääset viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita rakastat eniten koko maailmassa?

Onni ei ole siinä, mitä sinulla on, eikä siinä, mitä sinä olet. Onni on siinä, mitä sinä teet, ja siinä, kenen kanssa sen teet.

Onni ei ole olemista. Onni on tekemistä.

17 thoughts on “Nouset aamuisin onnesta soikeana siksi, että…

  1. Amerikkalaista onnea: puuhailemme rakkaimpiemme siis vaimon, lasten, koiramme sekä tasokkaiden naapuriemme kanssa grillijuhlissa takapihallamme, järjestämme hyväntekeväisyysjulia köyhien auttamiseksi ja toteutamme koko perheen voimin purjeveneellämme Välimeren-purjehduksen! Taiteen kokoaminen on myös palkitsevaa.

  2. Tähän kirjoitukseen on hienosti sisäänrakennettuna ajatus ”oikeasta” ja ”väärästä” onnesta.
    Jos joku hyvän mielen siitä, että hänen tilillään on n-numeroinen summa rahaa, tai saamastaan ylennyksestä, miksi haluat vähätellä ko. henkilön onnea?

    • Esa,

      Mielenkiintoinen huomio. Tutkimukset ovat osoittaneet vakuuttavasti, että yllä linjaamani tyyppiset saavutukset (omaisuus, asema, maine) eivät tuota onnea kuin vain siksi hetkeksi, kun ne saavuttaa. Mielekäs tekeminen, osallisuus johonkin itseään suurempaan ja terveet ihmissuhteet edesauttavat puolestaan onnellisuutta pysyvästi. (Tästä on paljon tuloksia esimerkiksi Martin Seligmanin tutkimuksissa; voin kaivaa sinulle viitteitä, jos haluat tutustua.)

      Tästä huolimatta yhteiskunta painottaa lähes yksinomaan edellisten tapaista onnen tavoittelua.

      En minä osaa sanoa viimeistä sanaa siihen, mikä tekee kenestäkin onnellisen. Saavutuksetkin ovat omalla tavallaan tärkeitä. Mutta pidän aika tärkeänä sitä, että näitä kestävämpiä arvoja painotettaisiin enemmän kuin nykyään tehdään.

      • Lauri,

        Osaltani allekirjoitan ainakin meillä julkisella sektorilla vallitsevan kilpailuyhteiskuntaretoriikan kritiikin.
        On hankalaa, ellei mahdotonta mitata hyvinvointia tuottavia elimiä puhtaasti yrityksille tyypillisillä mittareilla.

        Suomeen kilpailutalousretoriikka tuli vasta 80-luvun lopulla.
        Voisi jopa sanoa, että hiipi, kuin varkain ja syrjäytti laman aikana suunnittelutalouden kielen.
        Laman aikana vasta-argumentit oli helppo kumota, koska lama yksin vaati suurempaa yhteiskunnallista muutosta.

        Psykologiasta minulla on hyvin hämärä kuva: kuuntelin yhden sosiaalipsykologian luentosarjan iTunesU:sta.
        Tästä on kuitenkin jo vuosi aikaa, joten en muista kuin pääpiirteet.
        Luentosarjan loppupuolella käytiin nopeasti läpi myös mainitsemaasi positiivinen psykologia-suuntausta.
        Ellen muista väärin suuri osa, ellei suurin, tutkimuksesta on toteutettu kyselyinä. Kyselyt ovat tietysti hyvä tapa saada ehkä jonkinlaista suuntimaa, mutta en ehkä menisi niin pitkälle, että käyttäisin sanaa vakuuttava. Tutkimuksessa on mielestäni mielenkiintoinen näkökulma:
        siirtyä ongelmakeskeisyydestä ratkaisukeskeisyyteen.
        Ala oli myös aika nuori, 10-15 vuotta vanha, ellen väärin muista.
        Se osuu samalle ajanjaksolle, jolloin samansuuntainen arvokeskustelu on nostanut muutenkin päätään.

        Luennoitsijan näkemys oli, että ihminen tulee onnelliseksi tavoitellessaan yhteiskunnassa ns. hyväksyttyjä ”maaleja” hyväksytyillä keinoilla. Samalla kannalla oli Baumann.
        Minusta tässä näkemyksessä on järkeä.
        Tietysti yhteisössämme on tiettyjä kulttuurisia arvoja, joiden muuttumista epärelevanteiksi on hankala nähdä, esimerkkinä perhe. On kuitenkin myös arvoja, jotka ovat muuttuneet vuosikymmenien varrella, ja ovat muuttumassa.
        Näiden maalien tavoittelu ja tavoittaminen tuo varmasti ihmiset yhtä onnellisiksi.
        Tietysti, jos maali muuttuu täytyy sen tavoitteluun tarvittavaa strategiaakin mahdollisesti muuttaa.
        Onko siinä jotakin epäonnellisempaa?

        Yrityskulttuuri, jossa tavoitteena on tehdä maksimaalinen määrä voittoa, jotta yrityksen osakkeiden arvo kasvaisi, jotta yritys saisi enemmän ulkopuolisia investointeja, jotta yritys kasvaisi ja niin edelleen on aika lohduton.
        Siinä myös unohtuu kaksi mielestäni tärkeää asiaa: asiakas ja työntekijä.

        En ole hyvä kirjallinen ilmaisija, mikä näkyy edellä.
        Toivon, että kaiken tämän termeillä ja käsitteillä kikkailun, sekä niin sanotun dadan alta löydät ydinajatukseni. Jos pidempi ajatustenvaihto on mieleesi voisimme jatkaa keskustelua, vaikkapa sähköpostin välityksellä.

      • Esa,

        Kyllä Seligmania ja kumppaneita pidetään ihan uskottavina tutkijoina kovemmankin tieteen parissa. Toki kyselytutkimukset ovat ongelmallisia, mutta positiivisen psykologian kentältä löytyy kyllä paljon muutakin empiiristä tutkimusta. Esimerkiksi Mihaly Csikszentmihalyi on kehitellyt mielenkiintoisia ratkaisuja kenttätutkimuksen ongelmiin. Muun muassa flow-tutkimuksessa on käytetty mielenkiintoista ”experience sampling” -menetelmää, jossa hakulaite piippaa ja esittää kysymyksen, johon täytyy vastata spontaanisti. Näin data on kenties laboratoriokyselyä luotettavampaa.

  3. Sanoisin, että kolme ensimmäistä pykälää ovat suoraa seurausta siitä, että ihminen tekee kolmea jälkimmäistä määrätietoisesti ja innokkaasti.

    Vanhassa maailmassa kolmeen ekaan pääsi myös keplottelemalla.

    • Juuso, hyvä pointti!

      Raha, asema ja maine voivat toki toimia hyvinä tavoitteina, jos niistä seuraa kutsumuksellista toimintaa.

      Rohkenisin kuitenkin väittää, että hyvinvoinnille keskeistä on ennen kaikkea arki. Otetaan esimerkki: Pasi tienaa miljoonia, mutta joutuu niiden eteen vääntämään 12-tuntisia päiviä työssä, joka on tervanjuontia. Pena taas on köyhä kuin kirkonrotta, mutta käyttää 24h vuorokaudessa intohimonsa parissa. Kummalla on hyvä olla?

      Olisin siis taipuvainen väittämään, että raha jne. ovat kyllä hyviä koordinaatiokeinoja toiminnan tavoitteelliseen suuntaamiseen, mutta itsessään kehnoja elämän päämääriä.

  4. Olisiko niin, että noiden ihanteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi täytyy tuo proosapuolikin hoitaa. Ihminen, joka menee 24 h/ vrk itselleen tärkeiden asioiden parissa, ei voi olla onnellinen, jollei hän jotenkin ole saanut hommattua riittävää toimeentuloturvaa läheisilleen. Se, että saa ponnisteltua yhdessä puolison kanssa riittävän suojan, ruoan ja vaatetuksen omalle perheelleen, tuottaa iloa ja onnea. Siis paino sanalla riittävä. Mutta jossain vaiheessa tuon riittävän perusturvan hankkiminen muuttuu elämän tarkoitukseksi ja riittävä muuttuu enemmäksi. Jokainen haluaakin mammonaa ” vähän enemmän”, olipa sitä miten paljon hyvänsä.

    Hyviä ajatuksia, Lauri!

    • Vuokko,

      Olet toki oikeassa: perustarpeet täytyy saada tyydytettyä voidakseen hyvin. Mutta puolustan vahvasti sellaista näkemystä, että löytämällä oman kutsumuksensa ihminen voi tyydyttää myös perustarpeensa tekemällä juuri sitä, mitä hän eniten haluaa. Näin kaikki voittavat.

  5. Synonyymejä. Tai ainakin toisiinsa liittyviä asioita.

    ”Pääset tarkastamaan pankkitilisi muhkean saldon?” -> ”Pääset tekemään juuri sitä, mitä sisimmässäsi haluat?” Usean asian tekemiseen tarvitaan rahaa.

    ”Pääset ihastelemaan käyntikorttiisi painettua hienoa titteliä?” -> ”Pääset olemaan hyödyksi ja iloksi muille?” Yllättävän usein hyödyksi olemisen kautta saa titteleitä.

    ”Pääset selaamaan itsestäsi keräämääsi lehtileikekokoelmaa?” -> ”Pääset viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita rakastat eniten koko maailmassa?” Kenties vähän sarkastista ja itsekästä, mutta monille asia on näinkin.

    Usein immateriaalisen hyveen saamiseksi täytyy olla jotain materiaalista. Jos haluan viettää rokulipäivän kotona rakkaiden kanssa, on siihen oltava pätäkkää. Ilman vuokranmaksua ei ole taloa. Ja vaikka joku väittää että sitä voidaan olla onnellisena pihalla teltassa, tämän sanoo yleensä joku vakavarainen tyyppi, joka ei ole telttaa nähnyt kuin piknikillä, jos on sellaielle vaivautunut kun on pitänyt innolla imeksiä kultalusikkaa.

    • Tuomoh,

      Kiitos erinomaisesta kommentista! Enpäs huomannutkaan, että esimerkit linkkaavat noin symmetrisesti :). Mitä tulee materiaalisen tavoitteluun, viittaan yllä Vuokolle kirjoittamaani kommenttiin. Jos materian tavoittelu on itseisarvo, ei siitä todennäköisesti seuraa hyvinvointia – vaikka materiaa tavoiteltaisiin vain perustarpeisiin.

      Ei oman kutsumuksen seuraamisen tarvitse suinkaan merkitä köyhäilyä. Aristotelesta mukaillen, kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeen. Jos teet jotain intohimoisesti, ei se vaadi muuta motivaattoria. Ja jos taas kohtaat tekemälläsi maailman tarpeen, hoitunevat resurssikysymyksetkin ennen pitkää luonnostaan.

  6. Mihin haluaisit lähteä lomalle? Paikka joka tekisi sinut maksimaalisen onnelliseksi… Entä jos et muistaisi loman jälkeen siitä mitään ja kaikki valokuvatkin tuhoutuisivat? Lähtisitkö vielä samaan paikkaan? :-)

    Kysymykset Kahnemanilta:

    • Tulipa tuosta vielä mieleen, että tuon ”remembering self”:in dominointi voi johtua koeasetelmissa siitä, että kun ihmisiltä kysytään tuntemuksia, nousee muistelu tietysti nopeasti pintaan. Mutta kuinka ison osan käytämme päivästä muistelemiseen tai onnistumisissa paistattelemiseen? Toki saavutuksillakin on väliä, mutta veikkaisin, että jos päivät kuluvat pokaalikokoelmaa ihaillessa, ei muistelevalla itsellä ole pian enää paljoa muisteltavaa :).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s