Omissa nahoissa

Olin lapsena koulukiusattu pullukka. Kun teini-ikäisenä paino lähti urheiluharrastuksen myötä, jäi jäljelle kuitenkin kammo ylipainoa kohtaan. Jokaisen lapsemme kohdalla olen huomannut saman hirvittävän ilmiön: oma vatsani turpoaa vaimon kanssa samaa tahtia. Yhdeksän kuukauden kuluttua vaimo tekee jonkun ihme taikatempun, ja vatsa katoaa yhdessä yössä. Itse olen jäänyt ihmettelemään lisäkuorman kanssa.

Ensimmäisten kahden lapsen kohdalla sain palautettua itseni normaaliin kuntoon aika radikaaleilla keinoilla. Esikoisen jälkeen treenasin maratonkuntoon. Kakkosen kohdalla vedin vuoden verran superfood-dieetillä. Paino putosi kyllä. Mutta viime kesänä saimme taas uuden lapsen. Hemmetti.

Kolmannen lapsemme kohdalla aloin aluksi miettiä, että pitäisikö tällä kertaa treenata vaikkapa triathlonille. Oikeasti. Mutta samalla aloin myös miettiä sitä, miksi otan niin suuret pultit pienestä ylipainosta. Olen yli kolmekymppinen mies. Onko se niin tavatonta, jos vatsa vähän pullottaa?

Miksi ihmeessä ihmisen pitää ylipäätään olla hoikka?

Puolet suomalaisnaisista laihduttaa – ja jopa kolmannes miehistäkin. Ymmärrän toki, että jos kysymys on sairaalloisesta ylipainosta, on kyseessä ihan terveyden kannalta tärkeä asia. Mutta nyt tarkoitan tällaista ihan tavallista suomalaista miestä tai naista, jolla joku paikka ehkä vähän roikkuu tai pullottaa. Mikä funktio tällä fitness-vimmalla oikeastaan on normaalin ihmisen elämässä?

Luin taannoin tutkimuksesta, jossa todettiin, että itse asiassa vyötärölihavuus ei olekaan terveysriski – vaan liikunnan puute. Jos verenkierto ja hengityselimistö ovat kunnossa, ei pieni pömppövatsa altistakaan terveyshaitoille. Läski ei siis tapa, kunhan sitä käyttää kohtuudella.

Tosiasia on, että nykyaikaiselle ihmiselle on aika harvoin todellista merkitystä tai hyötyä huippumallin mitoista. Mallin ja urheilijan toki tarvitsee pysyä kunnossa ihan työnsä puolesta – ja siksi heidän kannattaakin pitää itsestään huolta. Mutta jos päivät kuluvat toimistolla, ei silloin tarvita pyykkilautavatsaa tai piukkaa habaa.

Ehkä koko laihuusvimma onkin suurimmalle osalle meistä täysin hyödytön harha. Edes itsetunto ei riipu siitä, minkä näköinen olet – vaan siitä, miten suhtaudut siihen, minkä näköinen olet. Laihuusvouhotus vie myös aikaa ja energiaa sellaisilta aktiviteeteilta, jotka voivat olla oman hyvinvointisi kannalta paljon keskeisemmässä roolissa. En siis tarkoita sitä, että pitäisi ruveta sohvaperunaksi tai ahmia lounaaksi suklaata ja sipsejä: kohtuudella harrastettu urheilu ja terveellinen ruokavalio ovat käsittääkseni keskeinen osa inhimillistä hyvinvointia.

Tarkoitan sitä, että pelkän porkkanan pureminen tai hampaat irvessä kuusi kertaa viikossa uupumukseen saakka treenaaminen saavat kyllä vatsan näyttämään hyvältä – mutta vievät helposti voimat niistä jutuista, jotka ovat juuri sinulle keskeisimpiä. Kun energia ei sen sijaan kulu turhanaikaisten ulkonäkötraumojen kanssa kamppailuun, sen voi kuluttaa järkevämpiin asioihin – vaikkapa kirjoittamiseen tai Immanuel Kantin lähikukuun.

Ostin tuumakokoa isommat farkut. On mukavaa olla omissa nahoissa.

10 thoughts on “Omissa nahoissa

  1. Aiheellinen kirjoitus tosiaan. Kulutamme valtavasti energiaa noihin ulkonäköpaineisiin, näköjään miehetkin siis. Fokus on ihan pielessä; kun pitäisi puhua kehon ja mielen hyvinvoinnista, puhutaankin pyykkilaudoista ja alleista. Suhde omaan ulkonäköön lienee aika kompleksinen itse kullakin – ei välttämättä tarvitsisi olla. Nykymaailmassa tuntuu kuitenkin mahdottomalta, että noista paineista päästäisiin, päinvastoin. Tarvittaisiin taas uusi liike samaan tapaan kuin rintaliivien polttajat tekivät kuusikymmentäluvulla…

  2. Kyllä sitä joskus innostuu hieman dieettaamaan, mutta mun peruslinja on nykyään aikalailla taolaista sorttia: liikun ja syön niinku tykkään ja nautin elämästä.

    Tähän on lopulta aika monta syytä. Yksi on se, että treenaan helposti kuus tuntia karatee per viikko, joten se liikunta tulee tehtyä. Toissaviikolla tuli kymmenen tuntia. Mut tähän ei liity mitään pakottamista! Teen sitä siksi että se on kivaa. Ja syön yleensä pekonihampurilaisen treenien jälkeen, koska pidän niistä etenkin liikunnan jälkeen, kun on kova nälkä.

    Sitten perusteluja. Olen tullut siihen tulokseen, yhtäältä, että aivan sama. Nähtyäni vuosikausia erilaisia dieettejä, keskenään täysin ristiriitaisia ja syötyäni 5% Polar-juustoa joka maistuu muovilta ja nähtyäni ihan tarpeeksi monta kertaa sen, että paino tulee aina takaisin jos ei liiku suurin piirtein tunti per päivä olen tullut siihen tulokseen, että dieettaaminen ei kertakaikkiaan toimi. Sen lisäksi siihen menee, kuten sanoit, aivan sairaasti henkistä energiaa, jolle mulla todellakin on parempaakin käyttöä!

    Sitten pohdin myös niin, että tässä yhteiskunnassa on jotain sairasta, kun kaikkien ihmisten veriarvoja verrataan 25-vuotiaan veriarvoihin. Tavoite on absurdi, epäterve, ahdistusta tuottava. Pitääkö jatkossa jokaisen mummonkin heittää keihästä sata metriä?

    Edelleen, sikäli kun BBC:n dokkareihin on luottamista, liikkumalla veren rasva-arvot joka tapauksessa paranevat huomattavasti. Eli siinä leeway:tä sen suhteen mitä syö, jos liikkuu.

    Ja sitten tämä tutkimus, missä huomattiin että dieettaamisen jälkeen ihmisen stressinsietokyky voi olla jopa vuoden heikentynyt. Se ehkä oli se vihoviimenen pisara.

    Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että markkinointikoneiston meille sylkemä propaganda on hulluutta. Täydellisen kropan tavoittelu voi jollekulle olla sopiva elämäntapa, mutta suurimmalle osalle meistä se on vaan eräs sairas normi, joka koettaa sairastuttaa mielemme jälleen yhteen kulttuurihulluuteen.

    Edelleen, jälleen, sikäli kun BBC:n dokkareihin on luottaminen, meidän jokaisen taipumus lihomiseen on vahvasti geneettisesti ohjautunut. Geenien switchaaminen päälle vaikuttaa asiaan (identtiset kaksoset joista toinen lihava ja laiha) ja nyt pohditaan sitä että mitkä asiat aiheuttaa tämän lihomisgeenistön aktivoitumisen ja miten ne vivut saisi pois päältä.

    Se on selvä, että jos isovanhempien sukusolujen syntymisen aikaan on ollut nälänhätä se altistaa muistaakseni toisessa polvessa diabetekselle. Vastaavasti jos äiti syö niukasti ollessaan raskaana se aktivoi lapsessa geenistön joka valmistaa lapsen ympäristöä varten, jossa ruokaa on niukasti ja nyky-ympäristössä altistaa lihomiselle.

    Nyt päästään erääseen hypoteesiini, joka perustuu osin kaikkeen ylläolevaan. Alan uskoa siihen, että painosta stressaaminen ei ainakaan auta painon hallinnassa pitkällä aikavälillä. Pidän itseasiassa tärkeänä sellaisen stressaamattoman filosofian löytämistä, koska stressin tiedetään aiheuttavan keskivartalolihavuutta. Stressin kohteita ei aina voi rajata, mutta sitä voi opetella, että suhtautuu asioihin tavalla, joka ei pahenna stressiä.

    Eli oma painonhallintafilosofiani on about tämä:
    – löydä liikunta jota rakastat, jos mahdollista
    – voit syödä ”epäterveellisempää” ruokaa jos löydät yllämainitun liikunnan
    – on hyvä pyrkiä syömään terveellisesti, yleisesti, mutta ilman pakkoa, pakottamista – ole itsesi ystävä
    – älä lisää stressiä elämääsi tekemällä painosta ongelman, se vaan pahentaa tilannetta
    – muista ottaa D-vitamiinit ja juoda maitoa, se vähentää keskivartalolihavuutta
    – opi suhtautumaan stressin lähteisiin mahdollisimman stoalaisesti, taolaisesti tai miten vain, kunhan niin, että et spennaa turhista ja muistat, että itse voit tehdä vaan oman osasi ja maailma sitten joko on myötä- tai vastakarvaan yrityksellesi ja se on osuus jolle et mitään voi ja josta on turha murehtia
    – jos jotenkin voit vaikuttaa geeniesi vipuihin, epäilen, että se on tämä stressivapaampi elämäntapa, itsensämukainen oleminen, oman itsen hyväksyminen ja ystävystyminen itsen kanssa
    – se auttaa jos rajoittaa alkoholinkäyttöä, btw
    – nuku tarpeeksi, jos mahdollista, se vaikuttaa sekä stressiin, jaksamiseen ja hormoneihin suoraan ja siis vaikuttaa suoraan lihomiseen
    – get distracted – kiinnostavan, flow-tyyppisen tekemiseen uppoutuminen saa helposti syömisen unohtumaan pitkiksikin ajoiksi
    – älä ainakaan noudata ”syö 6 kertaa päivässä” ohjelmaa, ellei se satu olemaan se mikä sinulle luonnostaan toimii, sama toki pätee kaikkiin muihinkin syömisfilosofioihin

    Ja tosiasiassa me voimme vain rajallisesti vaikuttaa omiin geeneihimme ja jopa elämäntapaammekin, joten sikäli asia on paljon isommalta osin poissa meidän omista käsistämme joka tapauksessa ja todellakin se on parempi pohtia jotain muuta kuin tätä asiaa.

  3. Omissa nahoissaan on tottakai viihdyttävä oli ne kuinka löysät tahansa.

    Sen sen sijaan hoikkana pysyy, kun syö sen verran kuin kuluttaa. Ajankulukseen syöminen on erittäin lhottavaa. Testattu juttu.

  4. Media luo kokoajan miestä kuvaa pelkkänä kuorena joka omaa ihmisen ominaisuudet. Mainosalan luoma tyrkky-kehonkuva on suorastaan sairas….

  5. Naiselle yksi hankala asia on vaateteollisuus. Vaatteet leikataan täysin missin mittoihin, ja on välillä todella hankalaa löytää hyvännäköisiä vaatteita, jos on vasta muutama vuosi parista synnytyksestä. Koot ovat pienentyneet huimasti, jos vielä periaatteessa menee koko 36-38 70-luvulta, niin 2000-luvulta menee koko 40-42. Tämä onkin niin kierotunut asia: nykyään ihmisten pitäisi muovautua vaatteiden mittoihin, eikä vaatteita suunnitella ihmisten mittoihin. Tämä on kummallista, ja stressiä vähentäisi huomattavasti, jos tämäkin asia yleisesti havaittaisiin.

    • Aikanaa esim miesten farkkuja löytyi lahjeenpituudelta ja vyötäröltä ainakin tuuman kokovälein. Nykyään kaikki on pirun pitkälahkeisia ja osa kokovalikoimasta puuttuu täysin. Harmittaa kun saa aina lyhentää lahkeet….

  6. Tämä postaus ansaitsisi pidemmän kommentin kuin jaksan kirjoittaa.

    Minä olen aika reilusti ylipainoinen, ollut lapsesta asti. Olen vähitellen tullut siihen tulokseen, että meille joilla on terveysriskejä ylipainon tai vaikka sukurasitusten muodossa (kuten hoikemmalla Puolisollani on), on tärkeä miettiä, mitä elämältä haluamme. Haluammeko elää maksimaalisen pitkään maksimaalisen terveinä? Jos kyllä, niin se voi tarkoittaa kovaa työtä ja paljosta luopumista. Mutta pohjimmiltaan jokainen meistä saa itse päättää, mitkä riskit hyväksyy ja mitkä haluaa minimoida. Jokainen meistä voi päättää itse, haluammeko tavoitella Valtakulttuurin ihanteita vai valitsemmeko osaksemme jotakin muuta. Nämä ovat arvovalintoja, joissa oikea ja väärä ovat ihan yhtä monimutkaisia kysymyksiä kuin filosofiassa aina.

    Omalta osaltani, olen päättänyt tavoitella kohtuullista terveyden tasoa, mutta jos pitkä terve elämä vaatii minulta itsekidutusta ja asketismia, se ei ole minua varten. Enhän halua ainoastaan eksistoida, vaan myös elää. Onhan turha kuvitella, että asketismi palkittaisiin pitkällä terveellä elämällä- sellaisia takuita ei ole, on vain riskejä, mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä.Yritän siis liikkua säännöllisesti ja syödä kohtuullisen terveellisesti, mutta millään porkkana ja kiukkuhikilenkki-dieetillä minua ei tulla näkemään. Olen valinnut tässäkin asiassa itseni näköisen kohtuuden, jonkinlaisen keskitien välinpitämättömyyden ja ortoreksian välillä. Ja jokainen joka tuomitsee minut laiskaksi ja paheelliseksi painoni perusteella, on niin inhottava ihminen että elämäni on varmasti parempaa ilman hänen seuraansa.

    Lopuksi, täytyy muistaa, että myös stressi lyhentää elinikää! Pohdintasi näyttää olevan hyvässä vauhdissa. Toivon että löydät pian kohtuuden omalta osaltasi, näytti se sitten maratonkunnolta tai toiseltakin retkeltä vaatekauppaan
    : )

  7. Päivitysilmoitus: Mutku « Zepanderi laua ääres

  8. Yksi juttu ekaksi: sanoit että mallien ja urheilijoiden on syytäkin pitää kehostaan huolta-mikä on toki aivan totta. Mallien painoindeksi on vaan tippunut kokoajan kauemman keskivertonaisen painosta – tai edes normaalipainosta. Se on aika kaukana kunnosta huolehtimisesta,,,

    Jokatapauksessa, todella hyvä ja suorastaan ilahduttava teksti. Oma laihduttamiseni meni aivan liiallisuuksiin, ja nyt – normaalipainoisena ja ihmisen kokoisena- olen paljon onnellisempi, itsevarmempi, aikaansaavempi ja myös: mietin huomattavasti vähemmän ruoka – ja painonhallinta-asioita, kun ei ole kokoajan NÄLKÄ. Tässä ei enää vatsamakkarat harmita (yleensä) yhtään.

  9. Muistan jo alaluokilla huomanneeni miten kiusaajat tarttuvat johonkin ominaisuuteen, lähinnä siksi koska sillä saivat otteen kiusatusta. Ei tarvinnut olla luokan lihavin, laihoin, epävarmin, kömpelöin jne. Tarvittaessa syy keksittiin ja vaikkei se ollut reaalinen, niin se loi silti stigman kiusaamisen kohteena olemisesta, johon saatettaisiin myöhemmin palata jos…..
    Yläasteella huomasin että kiusaamista on turha yrittää välttää väistämällä kiusaamisen näennäistä syytä, vaikkapa lihavuutta, pukeutumistyyliä. jne. Olisi mahdoton tehtävä hakea varmuutta kaikkien muiden, kiusaajien neutraalien ja muiden kiusattujen silmissä. Mutta jos saisin syntymään varmuutta omissa silmissäni, itsestäni., se heti muuttaisi ”peliasetelmaa”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s