Kuinka paljon on riittävästi?

Olin muutama vuosi sitten valtavan ilahtunut, kun poliittisen keskustelun painopiste siirtyi hetkeksi onnellisuuteen. Minusta on ihan älyvapaata, että lähes koko poliittinen keskustelu pyörii rahan ympärillä. Rahalla kun on loppujen lopuksi vain välillinen merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

Rahaa pitää olla riittävästi – ei yhtään sen enempää.

Koko kohkaaminen tuloeroista ja rahan jakautumisesta johtaa poliittisen päätöksenteon sivuraiteelle. Keskustelu suhteellisesta köyhyydestä ja tuloeroista on ihan päätön, koska juuri tämä keskustelu antaa näille ilmiöille ylipäätään käyttövoimaa. Jos keskittyisimme siihen, miten ihmiset voivat hyvin, ei tuloeroilla olisi pätkän vertaa merkitystä – kunhan kaikilla olisi riittävät resurssit.

Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka ”miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. Ongelmana on, että kun resursseja vertaillaan naapurin resursseihin, häämöttää hyvä elämä poissaolollaan.

Kirjassaan Screw It, Let’s Do It Richard Branson, Englannin neljänneksi rikkain mies, totesi, ettei hän ole koskaan tehnyt päätöksiä vain rahan takia. Hänelle raha on resurssi – jotain, jolla saadaan asioita aikaan. Niin pitkään kun keskustelu pyörii resurssin haalimisen ympärillä, ei kenelläkään ole aikaa pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan halutaan saada aikaan. Siis miksi sitä rahaa pitää ylipäätään haalia. Tuloksena on stevejobsien ja richardbransonien sijaan esimerkiksi viime aikoina nähtyjä päättömiä hallituspalkkioiden ylilyöntejä.

Rahalla ei ole arvoa muutoin kuin siinä, mitä sillä voidaan saada aikaan. Jos ihmisellä ei ole käsitystä siitä, mitä hän haluaa saada aikaan, ei mikään raha riitä. Naapurilla on aina isompi auto tai taulutelevisio. Tai yhteiskunnan toisessa päässä ökyrikkaita kismittää, kun omat bonukset eivät ole golfkaverin kanssa samaa tasoa. Jos ihminen sen sijaan tietää, mitä hän haluaa, ei rahaa tarvita kuin riittävästi. Se on jokaiselle eri määrä, ja niin tulee ollakin. Mutta jos ihminen saa tehdä päivät sitä, mitä rakastaa, mitä väliä sillä on, minkä kokoinen auto naapurilla on? Kunhan oma on oikean kokoinen.

Oikeasti, rahalla on valtavan paljon vähemmän väliä hyvinvoinnin kannalta kuin nykykeskustelu antaa ymmärtää. Paljon keskeisempi kysymys on, mitä ihminen voi tehdä voidakseen hyvin. Ja tähän riittävä rahamäärä on se, mikä riittää – ei yhtään enempää tai vähempää. Rahan haaliminen ei johda hyvinvointiin. Kuten kreikkalaisfilosofi Epikuros aikanaan totesi, ihmiselle, jolle riittävästi on liian vähän, ei mikään ole riittävästi.

42 thoughts on “Kuinka paljon on riittävästi?

  1. ”Riittävästi” on vaikea käsite, koska se suhteellistuu aina johonkin. Kuten myös yllä totesit. Minulle se on problematisoitunut lasten syntymien myötä. Onko riittävästi se, mikä riittää tähän päivään? Luotanko, että lapset saavat (lähes) ilmaisen koulutuksen perusopetuksen jälkeen, ehkä toisen asteen jälkeen, vai tuleeko siihen varata ehkä tuntuvaakin pesämunaa? Suhteutanko riittämiseen tähän päivään, tähän palkkakuukauteen, tähän vuoteen, seuraavaan 20 vuoteen? Mutta periaatteessa olen siis samaa mieltä. Riittämisen käsite vain on ongelmallinen, etenkin kun se suhteutuu niin vahvasti myös luottamukseen; jos nyt on näin, niin tulevaisuudessakin on suunnilleen näin tai ainakin suhteessa hyvin.

    • Nimenomaan, elikäs ei voi määritellä että rahaa pitäisi olla vain riittävästi. Mielestäni rahaa pitää olla niin paljon että on riippumaton. Riippumattomauus on kaiken perusta. Itse miellän laskea tavoitteni juuri riippumattomuuden ja turvallisuuden mukaan. Mielestäni ”milloin on riittävästi”- voisi ennemminkin liittää selkeään ahneuden ruumiillistumaan ja siihen miten jotkut ahneuksissaan eivät voisi luopua edes sodan hetkellä vaikka vallasta. Sama liitettynä vaikka rahaan eli sitä on niin paljon ettei sitä voi edes silmäarviolta arvata ja silti se ei jollekin riitä vaan sen varjolla jopa aiheuteteaan muille lisäongelmia koska halutaan vielä vähän lisää.

  2. Nimetön (klo 9:58) jatkaa vielä hetken mietintää onnellisuudesta ja riittämisestä — kaikessa näiden mietintöjeni epätäydellisyydessä… Mieleeni jäi pyörimään tämän hetken riittämisen konteksti. Taloutta ovat vuosikymmeniä pyörittäneet ihmiset, jotka ovat ponnistaneet sotien pula-ajoista tämänhetkiseen hyvinvointiin. Siinä on tapahtunut ylilyöntejä, kuten kuvitelma, että (lähes) kaiken voisi kääntää yhden välineen, rahan, mittarille. Konteksti kuitenkin on siis paljon puhuva: ihmiset, joilla ei ole jossain vaiheessa ollut juuri mitään (ruokaa, vaatteita, asuinoloja) riittävästi, joilla on tämä kokemus, pyrkivät kohentamaan tilanteen niin, että on myös varausta ns. pahan päivän varalle. Kuten sanottu, siinä on tapahtunut ylilyöntejä. Toisaalta, nuoremman sukupolven tulisi tunnistaa myös tämä konteksti; riittäminen ei ole aina itsestä kiinni. Aihe on erittäin mielenkiintoinen, mutta myös monitahoinen, vaikeakin.

  3. Sinulla on nyt aikamoinen väärinkäsitys siitä, miksi politiikassa rahalla on merkitystä. Politiikassa puhutaan rahasta siksi, että valtio tarvitsee rahaa tuottaakseen palveluita – ei siksi että osa on kateellisia toisen osan omaisuudesta. Politiikassa käydään vääntöä siitä, mikä on riittävä määrä rahaa valtion kerätä, ja keneltä ne rahat pitäisi saada. Ja on oikeudenmukaista ottaa isompi osa niiltä, joilla sitä on enemmän kuin riittävästi eli kaventaa tuloeroja.

    Olen toki samaa mieltä, että selvästi nykyistä enemmän pitäisi kiinnittää huomiota onnellisuuteen, mutta on minun vähän vaikea äkkikseltään nähdä miten vaikkapa vanhustenhoito saadaan kuntoon, jos ei puhuta rahasta ja sen jakamisesta.

    • Timo,

      You treasure what you measure. Jos puhutaan palveluista, niin silloin keskitytään palveluihin. Jos puhutaan rahasta, silloin keskitytään rahaan. Tämä on tässä diskurssissa ongelma, koska rahalla on hyvinvoinnin kannalta vain välillinen merkitys.

      Jos sen sijaan keskustelun pääroolissa olisi oikeasti hyvinvointi, nähtäisiin tuloksia paljon nopeammin.

      Vai kumman näistä kysymyksistä luulet ratkaisevan vanhustenhoidon ongelmat tehokkaammin:
      -Mistä saataisiin vanhustenhoitoon lisää rahaa?
      -Miten vanhustenhoidon ongelmat ratkaistaisiin?

      Kysymys on siitä, mihin kohtaan suuntaamme huomiomme. Rahasta kohkaaminen siirtää nähdäkseni huomion pääsääntöisesti pois oikeasti tärkeistä vaikutuspisteistä.

      • Olet kyllä oikeassa siitä, että ehdottomasti pitää panna huomattavasti paukkuja keksimään ratkaisuja. Voit kuitenkin olla varma, että juuri sitä vaikkapa ministeriöissä tehdään suurin osa vaalikaudesta, koska rahaa ei tule lisää sen jälkeen kun budjetti on päätetty.

        Kuitenkin keskittymällä vain ratkaisuihin, käytännössä annetaan yhä suurempi valta sille, joka sattuu kulloinkin vahtimaan rahakirstua. Jos rahasta ei meuhkata, se tuppaa vähenemään, ja on melkoinen sumutus yrittää vihjata, että samalla rahamäärällä voi loputtomasti saada parempia tuloksia. Tai usein edes merkittävästi parempia. ”Käyttäkää rahat fiksummin” on monesti varsin tietoinen yritys luistaa vastuusta ja pitää rahat omassa taskussa.

        On siis aikamoista mutkien suoriksi vetämistä panna vastakkain joko rahaa tai ratkaisujen kehittämistä. Molempia tarvitaan: vähänkään monimutkaisempi ongelmakenttä ei koskaan jakaannu nätisti kahteen vaihtoehtoon, vaan se oikea valinta on lähes aina jossain siellä välissä – tai sitten takavasemmalla.

      • Timo,

        Enhän minä tarkoita, että pitäisi kokonaan lakata puhumasta rahasta. Tarkoitan vain sitä, että on ihan päätöntä, että tällä hetkellä puhutaan käytännössä vain rahasta. Totta kai rahankäyttöön liittyvistä kysymyksistä pitää keskustella, mutta nämä ovat relevantteja kysymyksiä vasta sitten, kun tiedetään mihin rahaa halutaan käyttää.

        Nyt paalutetaan vain sitä, että tuloeroja pitää saada kavennettua, piste. Tosi asiassa on täysin mahdollista, että onnellisuuskeskeisessä yhteiskunnassa tuloerot olisivat yhä suuret – mutta ihmiset voisivat hyvin, jos resurssit olisivat oman hyvinvoinnin kannalta kullekin riittävät.

        Verrokkina: Pasin kutsumus voi olla kuurakettien rakentelu ja Penan taas mustikan poiminta. Pasi tarvitsee siis moninkertaiset tulot Penaan verrattuna – mutta jos Pasi saa ampua rakettinsa ja Pena poimia mustikkansa, eivätkö kaikki selviä voittajiksi?

      • (En näemmä enää voi vastata 23/04/2012 22:17 -kirjoitukseesi, joten tämä menee ehkä vähän väärään kohtaan.)

        No niin, vähän lähestymme toisiamme. Koitin yrittää tuoda esille, miksi raha on tärkeää politiikassa yleensä, ja se johtuu siitä. Haluaisin kuitenkin todisteita siitä, että meiltä puuttuu ratkaisuehdotuksia ja yleisesti mesotaan katteeton rahan perään, jos sitä mieltä olet. Olen nimittäin siinä käsityksessä, että hyvin moneen ongelmaan on kyllä ihan perustuja ratkaisuehdotuksia, mutta niitä ei voida toteuttaa, koska ei ole sitä rahaa.

        Tuloerot taas on hieman eri kysymys. Jos katsotaan tilastoja (http://www.equalitytrust.org.uk/why/evidence), pienten tuloerojen maissa on muun muassa:
        * pidempi elinikä
        * vähemmän lapsikuolleisuutta, masentuneisuutta, vankeja, huumeongelmia, ylipainoa, väkivaltaa, teiniraskauksia
        * enemmän sosiaalista liikkuvuutta, luottamusta, yhteisöllisyyttä, lasten hyvinvointia

        Tietysti korrelaatio on eri kuin kausaatio, mutta tämä on joka tapauksessa lähtökohta kun aletaan puhumaan tuloerojen kasvattamisesta yhteiskunnan tasolla (siis miljoonien ihmisten elämällä kun leikitään). Nyt on toki teoriassa mahdollista kuvitella tilanne, jossa suuri osa ihmisistä lopettaa vertailun ja on tyytyväinen siihen mitä on, mutta on mielestäni aika riskaabelia rakentaa poliittista ohjelmaa sen varaan, että näin tapahtuu.

        Eli eikö kuitenkin olisi järkevintä samaan aikaan sekä kaventaa tuloeroja, ihan sen takia, ettei vajottaisi luokkayhteiskuntaan, että auttaa yksilöitä löytämään kutsumuksensa? Siis: onko meillä mielestäsi aito yhteiskunnallinen ongelma, että jotkut rikkaat eivät ole riittävän rikkaita toteuttamaan kutsumustaan?

      • Timo,

        Ei minun pointtini ole, että tuloerot olisivat *hyvä* asia. Vaan se, että alamme etsiä ratkaisuja todellisiin ongelmiin, jos sitten jää vielä tuloeroja, on kyseessä triviaali asia. Todellinen ongelma ei ole tuloerot, vaan masentuneisuus, huonovointisuus ja niin edelleen.

        Muotoilen näin:
        Jos tuloerot saadaan tasattua, mutta jäljelle jää masentuneisuutta, huonvointisuutta sun muuta, mitä ollaan saavutettu?
        Jos taas masentuneisuus ja huonovointisuus saadaan selätettyä, mutta jäljelle jää tuloeroja, mitä ollaan saavutettu?

        Aika moni miljonäärikin voi huonosti. Raha ei ole merkityksetön tekijä tässä asiassa. Se ei vain nähdäkseni ole pääasia.

      • Ai niin, vielä tuosta viimeisestä loistavasta kysymyksestäsi:

        Jos pitää valita, kavennetaanko tuloeroja vai ei esimerkiksi solidaarisuusveron kautta, olen ilman muuta kaventamisen kannalla. Tämä voi myös olla yksi tapa saada aikaiseksi toimivia ratkaisuja.

        Ongelmalliseksi koen, kuten yllä jo linjasin, sen, että tällä hetkellä aika iso osa paukuista laitetaan kiinni tähän kysymykseen, jolla ei ole välttämättä kuin välillistä relevanssia todellisen hyvinvoinnin kannalta.

  4. Rahasta puhutaan politiikassa pitkälle siksi, että sitä voidaan mitata. Ja jos sitä voidaan mitata, sen perusteella voidaan tehdä politiikkaa. Voidaan tarkastella, kuinka se yhteiskunnassa jakautuu, ja mitä siitä jakautumisesta seuraa – minkälaiset asiat sen jakautumisen kanssa korreloivat. Ja sitten miettiä, onko tämä hyvä vai huono juttu.

    Yksi asia, joka rahan kanssa kulkee käsi kädessä ja raudanlujalla välttämättömyyden ketjulla kytkettynä on mahdollisuus. Mahdollisuus toteuttaa itseään juuri niin, kuin itse haluaa – jahdata kutsumustaan, jos haluat. Jos fyrkkaa on fikassa niin ettei riu’ulle taivuta jo syntymälahjana, on yksinkertaisesti hitsin paljon helpompaa tehdä mitä ikinä sydäntä liikuttaa kuin silloin, kun kaikki energia menee sen arpomiseen, ostaako ranskanleipää vai säästääkö rovot lapsen talvivaatteisiin.

    Rahan kanssa kulkee mahdollisuus, ja mahdollisuuden kanssa kulkee näköala. Raha on toisin sanoen reunaehto sille, kuinka mielikuvituksellisia näköaloja ihmisyksilö voi mielessään elätellä – minkälaiseen tulevaisuuteen hän voi itsensä kohdalla uskoa. Tällöin kysymys rahan jakautumisesta on mahdollisuuksien ja näkökulmien jakautumisesta: onko oikeudenmukaista, että joillain on kaikki mahikset elämässä, ja toisilla ei niin mitään? Millä perusteella tällainen jako ihmisten välillä on niinkin jyrkkä? Kysymys on oikeudenmukaisuudesta, ei kateudesta.

    Itse asiassa on suuri latteus typistää keskustelua mahdollisuuksien jakautumisesta ja sen oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassa kateellisten kiukutteluksi. Usein kyse on jopa retorisesta harhautuksesta, jolla superrikkaat yrittävät vaientaa keskustelua suojellakseen rahasäiliöitään nälkäisten käsiltä. Tuohtumus yleisen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden vuoksi ei ole kateutta, nämä ovat eri asioita.

    Siksi ehdottaisin, että kaksi kysymystä pidetään tiukasti ja niin selvästi erillään kuin mahdollista: a) psykologinen tai elämänfilosofinen kysymys siitä, mitä ihminen voi itse tehdä vaientaakseen luonnollisen taipumuksensa sosiaaliseen vertailuun ja miten hänen pitäisi elämästään ajatella, ja b) kuinka hyvinvointi ja mahdollisuudet tulisi yhteiskunnassa jakaa, ja minkälaista oikeudenmukaisuutta tulisi maailmassa edistää.

    • Markus,

      Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnastasi. Jännä juttu, mutta oma kokemukseni on melkein päinvastainen kuin linjaat. Ennen kuin päädyin vaihtamaan alaa musiikkibisneksestä, paalutin pitkään vallitsevaa tilannetta, vaikkei se tehnyt minua onnelliseksi. En halunnut riskeerata saavutettua asemaa. Eli raha nimenomaan kavensi mahdollisuuksia, koska uuden uskaltaminen edellytti sitä, että luovun hyvistä tuloista.

      Kaikkein voimallisimmin olen puolestan kokenut mahdollisuuksien kirjon juuri silloin kun rahaa on ollut vähän. Juuri näissä tilanteissa olen todella joutunut pysähtymään miettimään, mitä kaikkea tässä oikeastaan voikaan tehdä. Ja joka kerta olen ollut yhtä hämmästynyt siitä, miten paljon vaihtoehtoja onkaan, kunhan vaan pysähtyy hetkeksi katsomaan ympärilleen.

      Itse asiassa tässähän on aika monen menestystarinan juuri. Ei Bransonillakaan ollut aluksi muuta kuin neljä puntaa postimerkkeihin – mutta kaikki naapuruston ovet koputeltavina. Nähdäkseni meillä on joka ikisellä valtavan paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäämme, oli rahaa tai ei.

      • Lauri,

        Asetat nyt omaelämänkerrallisen ja anekdotaalisen todistusaineiston empiiristen tosiasioiden kanssa vastakkain. Se, kuinka paljon mahdollisuuksia henkilöllä empiirisesti ajatellen on, on eri kysymys kuin se, mitä hän omista mahdollisuuksistaan ajattelee.

        Kyllä vain, meidän pitäisi nähdä vaivaa sen eteen, että ihmiset näkisivät enemmän mahdollisuuksia ympärillään. Ja eri ihmisillä on varmasti eri ongelmat tässä. Mutta mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että jos henkilöllä A on mahdollisuus joko ostaa ranskanleipää tai laittaa ropo säästöön ettei muksulle ei tule kylmä talvella, ja henkilöllä B on mahdollisuus lopettaa työnteko ja muuttaa Balille vaikkapa valokuvaajaksi, koska saa perintönä miljoonaomaisuuden? Henkilöllä A ja henkilöllä B on yksinkertaisesti pikkaisen eri horisontit, kiitos rahan ja sen suoraan mahdollistaman.

        Voihan se olla, että henkilö A ajattelee salaa megalomaanisia, ja henkilö B tuntee itsensä avuttomaksi. Maapallolla on 6 miljardia ihmistä, jotka ajattelevat varmasti aika eri tavoin kuin vieruskaveri, vaikka tilanne olisi sama. Mutta henkilö A ja henkilö B eivät ole mahdollisuuksiensa suhteen samalla viivalla.

        Siitä toki olen samaa mieltä, että ihmisten on pääsääntöisesti hyvä keskittyä duunaamaan omaa juttuaan sen kummemmin piittaamatta siitä, millä kiesillä naapurin Pena ajaa. Mutta suurimmalle osalle meistä se on aika vaikeasti opittavaa, koska valtaosa meistä ei ole autisteja. Aivot ovat eroja havainnoiva, sosiaaliseen vertailuun virittäytynyt apparaatti. Väitetään jopa, että kovasti egalitarismiin taipuvainen sellainen.

      • Markus,

        Kolme asiaa:

        1) Jos ihminen on tyytyväinen, se on yksi lysti, minkälainen auto tai asunto naapurilla on.

        2) Aivot on piuhotettu myöskin lyttäämään kilpakosijaa kuonoon ja vetämään vatsa täyteen munkkeja.

        3) Mahdollisuuksia on käytännössä rajaton määrä. Mikään niistä ei vain aktualisoidu, jollei ihminen toimi.

      • Lauri,

        Arvostaisin kovasti jos joko vastaisit argumenttiin tai myöntäisit olevasi väärässä retorisen kiemurtelun sijaan. Tiedät vallan hyvin, ettei jedi mind trickit toimi minuun. ;)

        1) Ihminen on systeeminen olento, ei atomistinen koomapotilas. Hän tarkkailee ympäristöään. Ympäristössä vallitsevat olotilat vaikuttavat hyvinvointiin, halusi tai ei. Sosiaalinen ympäristö on yksi näistä. Se harmittaa, että muilla menee paremmin, samoin kuin se, että muilla menee huonommin. Se harmittaa erityisen paljon, että muilla menee kohtuuttomasti paremmin, koska arviot omasta mahdollisuudesta päästä samaan tilanteeseen näyttävät sitä vasten toivottamalta hankkeelta. Tästä kaikesta on maailman sivu tutkimustietoa, joka ei perustu väistämättä harhaisiin tarinoihin jollaisia ihminen kertoo itselleen. Saati viihdyttäviin tarinoihin, joita miljonäärit kirjoittelevat meille muille lämpimikseen.

        2) Vaihdat puheenaihetta. Ja onhan aivot piuhoitettu tuntemaan myös nälkää silloin, kun verensokeri kyykkää. Mutta jätätkö syömättä? Egalitarismillehan on sinänsä myös vankat älylliset perusteet. Joku voisi sanoa, että vankemmat kuin libertarismille, jonka käsitystä oikeudenmukaisuudesta nyt ehkä huomaamattasi puolustat (kiistämällä ns. lopputilan oikeudenmukaisuuden merkityksen).

        3) Sekoitat nyt käytännön ja teorian toisiinsa. *Teoriassa* mahdollisuuksia on rajaton määrä, ei käytännössä. Käytännössä mahdollisuuksia on aina rajallinen määrä. Käytännössä toiset mahdollisuudet ovat aina aktuaalisempia kuin toiset. Käytännössä ihmiset murehtivat ensin välittömästä hädästä, ennen kuin pystyvät tekemään pitkälle meneviä projektisuunnitelmia unelmiensa täyttämiseksi.

        En kiistä sitä, etteikö pointtisi (päämääristä keskustellaan liian vähän suhteessa rahaan) olisi hyvä. Mutta mustavalkoistat nyt aavistuksen liikaa!

  5. Äskeinen kommentti (nimetön 9:58; pitäisiköhän ottaa nimi käyttöön) on erittäin hyvä. Tässä täytyy vielä jatkaa: Ihmisellä on paljon mahdollisuuksia, joita ei ole kytketty rahaan. Toisaalta, monet mahdollisuudet on kytketty erittäinkin tiukasti rahaan. Ei ole reilua kääntää katsetta pois niistä rahaan kytketyistä mahdollisuuksista harhauttamalla ajatus siihen, että onhan myös niitä mahdollisuuksia, joita ei ole kytketty rahaan.

    Toinen asia on rahan toimiminen nimenomaan myös arvostuksen mittarina. Tulonjako on kysymys oikeudenmukaisuudesta myös juuri siksi, että joitakin ammatteja arvostetaan palkoissa selkeästi toisia korkeammalle, aika kyseenalaisilla perusteilla.

    Rahaan ei pidä jumittua ja jäädä kiinni. Mutta sen merkitystä yhteiskunnallisena mittarina ei pidä myöskään vähätellä. Mutta tässä keskustelussa pidän erittäin hyvänä sen moninaisen luonteen erittelemistä. Ilmiselvää on, että kun puhutaan rahasta, niin aina ei puhuta samasta!

  6. Päivitysilmoitus: Kulutusjuhla » “Kohkaaminen tuloeroista vie poliittisen päätöksenteon sivuraiteille”

  7. ”Oikeasti, rahalla on valtavan paljon vähemmän väliä hyvinvoinnin kannalta kuin nykykeskustelu antaa ymmärtää.”

    Vituttaa lukea tällaisia kokoomuskonsulttien hippimoralistiseen retoriikkaan verhottuja horinoita. Noin voi kirjoittaa vain vain keskiluokkainen ja muutenkin hyväosainen ihminen, jolla ei ole rahasta pulaa.

    Raha tekee onnelliseksi ja raha tekee vapaaksi. Vähintään sen antaa välineet onnen tavoitteluun ja tietyn riippumattomuuden, joka on vapauden edellytyksenä.

    ”Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka “miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. ”

    Joo. Kannattaisi ehkä mennä Itä-Helsinkiin joskus miettimään, mitä on tullut kirjoitettua.

  8. Me kaikki näemme vain oman karttamme oman maailmamme. Näköjään myös sinä Lauri, joka kirjoitat aivan viisaita yleensä ja pystyt ilmaisemaan itsesi selkeästi. Sinäkin näet vain oman todellisuutesi, keskiluokkaisen suomalaisen hyväpalkkaisen todellisuuden. Olen aivan samaa mieltä, että tässä kohderymässä on turhaa puhua köyhyydestä ja rahan puutteesta. Suomessakin on kuitenkin yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu tähän ryhmään ja joilla on oikeasti absoluuttista köyhyyttä. Tätä ei voi oivaltaa jos ei mene oikeasti näiden ihmisten luo. Siksi poliitikot ja virkamiehet eivät ymmärrä tästä joukosta mitään. Suomessa ei virallisesti ole heitä lainkaan.

    Muuten olen kylla samaa mieltä, raha ei tuo onnea ja hyvinvointia. Vastaavasti rahan puutteen tajuaa vasta sitten kun sitä ei ole. Suomi on kallis maa elään ja varsinkin lasten kanssa on vaikea elää ilman rahaa. Ei ole aivan kivaa kun lapset tulee koulusta kiusattuina kun heillä on sitä mitä muilla on ja se antaa aiheen koulukiusaukseen. Lapset osaavat olla vähintään yhtä julmia kuin aikuiset.

    Olen samaa mieltä siinä, että keskustelun painopiste pitäisi saada siirrettyä hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäämiseen. Se on kuitenkin vaikeata. Ongelmista ja ratkaisuista keskustelu ja ratkaisujen hakeminen on paljon vaikeampaa kun rahasta kohkaaminen.

    • Esa,

      Kiitos kommentistasi! En minä missään tapauksessa kannata sitä, että ihmiset elävät köyhyydessä, tai että siihen pitäisi tyytyä. Nähdäkseni nimenomaan paremmin voivan kansanosan pitäisi nykyistä voimallisemmin kantaa huoli myös niistä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin.

      Tekstin pointtina on ennen kaikkea se, että aika moni voi olla onnellinen hyvin vähälläkin. Itsellänikin joitakin onnellisimpia vuosia ovat olleet ne, kun olen syönyt opintotuella nuudeleita. Onni ei tarvitse taulutelevisiota.

      Ongelmana on, että niin pitkään kun kohkataan tuloeroista moni sellainen ihminen, jolla olisi jo avaimet omaan hyvinvointiinsa käsissään ei tajua sitä, koska huomio kiinnittyy palkitsevan arjen sijaan puuttuvaan taulutelevisioon.

      Tästä syystä keskustelun keskiössä pitäisi olla hyvinvointi – mitä ikinä se pitää sisällään, riittävät tulot mukaan lukien. Mutta riittävät tulot eivät yksin riitä hyvinvointiin – eivätkä tuloerot myöskään pohjimmiltaan sitä nähädkseni estä, jos resurssit vain riittävät sen tekemiseen, mitä itse kukin haluaa.

  9. ”Ongelmana on, että niin pitkään kun kohkataan tuloeroista moni sellainen ihminen, jolla olisi jo avaimet omaan hyvinvointiinsa käsissään ei tajua sitä, koska huomio kiinnittyy palkitsevan arjen sijaan puuttuvaan taulutelevisioon.”

    Ei tässä pelkistä taulutelevisioista ole kyse. Suomessa on ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa välttämättömiä reseptilääkkeitä. He saattavat olla yli 50-vuotiaina työttömäksi jääneitä, sen ikäisenä on erittäin vaikeaa päästä takaisin työelämään. Tai sitten he ovat toimeentulotuen varassa olevia eläkeläisiä. Millaiset avaimet näillä ihmisillä on omaan hyvinvointiinsa? Miten eläkkeellä oleva köyhä, sairas ihminen voi kohottaa elintasoaan?

    Suomessa on ihmisryhmiä, jotka ovat täysin tietämättömiä toistensa elinolosuhteista. Sen havaitsee jo tästä blogikirjoituksestasi.

    • Ilona,

      Kiitos kommentistasi. En oikein ymmärrä, miten tässäkään tuloeroista puhuminen purisi tehokkaimmin tähänkään ongemaan? Ongelmahan on tässä se, kuinka henklö saa tarvitsemansa reseptilääkkeet. Tällaisia ongelma varten tarvitsemme nähdäkseni toimivia (ja riittävän helppokäyttöisiä) tukirakenteita, kuten olen toisaalla kirjoittanut. Ihmisistä täytyy pitää huolta.

      Jos henkilö ei saa tarvitsemiaan reseptilääkkeitä, ja tätä voidaan auttaa esimerkiksi solidaarisuusveron tms. avulla, niin silloin näin tulee nähdäkseni toimia. Mutta jos ongelma ratkeaa toisella tavalla, niin ei kai sillä silloin ole merkitystä, kuinka paljon naapuri tienaa?

      Ydinpointtini on se, että meidän tulee pyrkiä rakentamaan sellaiset tukirakenteet, että joka ikiselle olisi tarjolla riittävät resurssit. En missään tapauksessa kannata esimerkiksi vapaan markkinatalouden kaltaisia ajatushirviöitä, joissa jokainen jätetään oman onnensa nojaan. Nähdäkseni yhteiskuntarakenteet pitäisi suunnitella niin, että ne, joilla menee paremmin pitävät automaattisesti huolen niistä, joilla ei mene.

      Mutta ongelmana tässä on, että niin pitkään kun keskustelu pyörii rahan ympärillä, aika iso osa niistä ihmisistä, joilla olisi jo kaikki avaimet hyvinvointiin käsissään eivät niitä löydä, koska he vertaavat omaa toimeentuloaan toisiin.

  10. Se kokemus, jota saa rahan puutteesta opintotukiaikana, ei kerro todellisesta köyhyydestä. Opiskeluaika on rajallinen aika ja sen tietää sellaiseksi. Opiskelijalla on usein myös vahvat sosiaaliset verkostot, mielekästä sisältöä elämässä ja suhteellisen valoisat tulevaisuudennäkymät. Tällainen tilanne on todella kaukana pysyvästä köyhyydestä, jossa ei ole näköpiirissä parempaa tilannetta. Nuorena ja terveenä pystyy sitä paitsi elämään yksipuolisemmalla ruualla kuin vanhempana tai sairaana. Ainakaan huono ruoka ei edistä sairaudesta eroon pääsemistä, ja sairaus on omiaan aiheuttamaan köyhyyttä. Keskiluokkainen todella elää helposti kuplassa, jossa ei synny kuvaa siitä, mitä pitkittyvä köyhyys todella on.

    Tuloeroilla on myös muutakin vaikutusta kuin se, että köyhät inisee ja se on ikävää ja kurjaa.
    http://aikalainen.uta.fi/2012/04/20/tuloerot-haittaavat-talouskasvua/

    • Toisaa,

      Tässähän osut juuri asian ytimeen: ”opiskelijalla on usein myös vahvat sosiaaliset verkostot, mielekästä sisältöä elämässä ja suhteellisen valoisat tulevaisuudennäkymät”. Ja juuri tähän mielestäni tulisi pyrkiä kaikkien kohdalla.

      Joissakin tapauksissa ratkaisu on kyllä taloudellinen. Mutta kuten opiskelijoiden tapauksissa käy ilmi, ei taloudellinen toimeentulo ole ydinkysymys, vaan merkityksellisyyden kokeminen ja tulevaisuudennäkymät.

      Ja kyllä keskiluokkainen hyvin toimeen tuleva ihminenkin voi joutua masennuskierteeseen. Miljonääritkin hyppivät aika ajoin junien alle.

  11. Sikäli olen eri mieltä, että taloudellinen toimeentulo on pidemmällä aikavälillä, ja tulevaisuudennäkymät huomioon ottaen, hyvin merkityksellistä. Tätä ei kumoa se, että hyvinvoinnin osatekijöitä on muitakin.

    Opiskelijalla on usein kroonisesti köyhää valoisammat tulevaisuudennäkymät paitsi nimenomaan taloudellisen tilanteen suhteen, myös sen suhteen, miten paljon pystyy itse siihen vaikuttamaan.

    Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siinä, kestääkö asumisen alhainen taso noin viisi vuotta ja useimmiten ilman lapsia (tiedän tosin, että yksinkertaistan nyt opiskelijoiden tilanteita), vai tietääkö, että huonossa kunnossa oleva koti on sitä vielä kahdenkymmenen vuoden päästä, ja rapistuu koko ajan.

    Häiritsee vähän se, että selvästi haluat keskustella asiallisesti, mutta sitten kuitenkin sorrut ihmisten vaikeiden elämäntilanteiden väheksymiseen. Mihin ihmeeseen esimerkiksi liittyy se, että masennusta esiintyy kaikissa tuloluokissa? Selittääkö se köyhyyden ja siihen liittyvät ongelmat pois? Itse liittäisin nimenomaan sen tähän ”Jos ihmisellä ei ole käsitystä siitä, mitä hän haluaa saada aikaan, ei mikään raha riitä.” Se ei vie pois sitä, että väitteessäsi ”joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään” olet yksinkertaisesti väärässä. Täällä todella on ihmisiä, joilla ei ole varaa esimerkiksi kunnon terveydenhuoltoon, jonka ainakin minä katson tarpeelliseksi hyvälle elämälle. Jos et usko, että heitä on, se ei vie asiaa pois. (Lisäksi tuo lauseesi on sikäli löysästi kirjoitettu, että ilmeisesti tarkoitat nimenomaan rahaa puhuessasi resursseista, kun itsekin puhut nimenomaan siitä, että on myös muita merkityksellisiä resursseja.)

    • Toisaa,

      Kiitos kommentistasi. Lukaisin äskettäin läpi leipätekstin uudemman kerran, kun minua alkoi hieman ihmetyttää, miksi tämä keskustelu tuntuu jakavan mielipiteitä niin voimakkaasti. Kiinnitin erityisesti huomiota tässä esiin nostamaasi lauseeseen resurssien riittävyydestä.

      Olet aivan oikeassa siinä, että tuo väite on liian kärkevästi muotoiltu. Tämä johtunee siitä, että tekstiä kirjoittaessani tarkoitukseni ei ollut oikeastaan ottaa kantaa köyhyyteen, vaan nimenonaan ihan tavallisten työssäkäyvien suomalaisten huonovointisuuteen. Omassa elämänpiirissäni kun tuloeroista valittavat pääsääntöisesti kuitenkin ihan hyvin toimeentulevat ihmiset.

      Sinun ja muiden kommentoijien esiin nostamat köyhyydestä seuraavat ongelmat ovat kyllä todellisia ongelmia, jotka tulee ottaa vakavasti. Juuri tämän takia tarvitsemme sellaisia yhteiskuntarakenteita, jotka varmistaisivat sen, ettei kukaan putoa kyydistä. Mutta vaikka tekstissä kärjistinkin liikaa, olen yhä sitä mieltä, että monet niistä ongelmista, jotka yleensä laitetaan talouden piikkiin johtuvat muista asioista, kuten arjen merkityksen puutteesta tai sosiaalisesta vieraantumisesta.

  12. Muutama vuosi sitten Forbesin kymmenen rikkaimman listalaisista seitsemän kärsi masennuksesta.

    Siitä on paljon tutkimustietoakin, että perustarpeet ylittävä varallisuus ei lisää onnellisuutta.

    Tutkimusten mukaan onneen johtavia asioita ovat mm. sisäistämiensä arvojen mukaan eläminen, itsestään antaminen toisten hyväksi, uuden oppiminen ja itsensä haastaminen.

    Vaikka ihminen kierisi rahassa, sisäinen tyhjyys ei sillä täyty.

    Helppo elämä, jota ihmiset tavoittelevat (tyyliin määrättömästi vapaa-aikaa ja kaikkia mahdollisia nautintoja) itse asiassa altistaa masennukselle.

  13. Tuossa TED-puheenvuorossa, jonka joku linkitti FB-sivullesi

    On hyviä pointteja. Kun luin sosiaalipolitiikkaa viime vuosikymmenellä, luottamuksen käsite oli aika paljon esillä näitä kysymyksiä käsiteltäessä. Kuten noista Wilkinsonin graafeistakin voi arvella, suurista tuloeroista kärsivät sekä rikkaat että köyhät. Köyhyyden pelko ja ahdistus toteutuu sekä niissä, jotka elää köyhyyden ja sen seurausten kanssa, että niissä, jotka tietää, että kelkasta putoaminen voi tuottaa pahan pudotuksen. Se lisännee pahoinvointia molemmissa ryhmissä. Samoin se, että köyhät eivät voi luottaa siihen, että ketään kiinnostaisi heidän asemansa ja elämänsä, ja toisaalta rikkaat eivät luota siihen, että köyhät olisivat lojaaleja heitä kohtaan. Pahimmassa tapauksessa kaikki itseä huonommassa asemassa olevat aletaan nähdä niin pahana uhkana, että seuraa jenkkityylisiä ”ammutaan kaikki mikä liikkuu huppari päällä”-tapauksia.

    Se onkin kiinnostava kysymys, että mikä kaikki tuottaa sitä keskiluokan valitusta. Eikö toisaalta juuri keskiluokan jatkuva tunne siitä, että pitää saada taas keittiöremontti, parempi auto jne, ole se mikä pitää talouden pyörät pyörimässä? Mikä kaikki sitä ylläpitää? Onko se hyvä vai huono ilmiö? Kenelle? Onko downshiftaus uhka yhteiskunnalle? Aiheesta sais varmaan montakin kiinnostavaa kirjoitusta. Nyt vaan ehkä menit vähän hutiin, kun aloit kirjoittaa köyhyydestä, vaikka pointti oli muu :-)

    Eräs kohta, jossa keskiluokan normaali keittiöremontti ja sukelluskurssi -haaveilu tuottaa suoranaista kärsimystä, on tietysti se, kun jääkin työttömäksi. Tämä on yksi suuri syy siihen, että työttömäksi jääminen koetaan niin voimakkaan negatiivisesti (+ sosiaalinen asema, joka on yhteydessä noihin taloudellisiin resursseihin, ja merkityksellinen sisältö ja sosiaaliset verkostot, jotka usein on töissä). Yleisen käsityksen mukaan kuitenkin on ihan oikein, että työttömyys koetaan negatiivisesti – muutenhan ihmiset jäis loisimaan toisten rahoilla (sitä en tiedä, kuinka totta tää on).

  14. Suopealla lukutavalla tosiaan pointtisi on hyvä: pelkästä rahasta puhuminen ei ole järkevää vaan pitäisi keskittyä enemmän ratkaisujen löytämiseen. Yksilön on mahdollista päästä työllä ja itsereflektiolla eroon negatiivisesta vertailemisesta, mikä varmasti auttaa kyseistä yksilöä löytämään kutsumuksensa.

    Mutta kun erehdyt puhumaan samalla politiikasta, teet varmasti isolta osin tahtomatta hyvin tyypillisen oikeistolaisen päätelmän:

    1. Koska minäkin olin joskus köyhä ja löysin silti ratkaisut, ei köyhyys estä hyvää elämää.
    2. Rahasta ei tarvitse meuhkata, kun vain lopettaa vertailun muihin.
    3. ”joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään”
    SIIS:
    Tuloeroilla ei ole väliä.

    1 ja 2 yhdessä eivät ole kovinkaan kaukana kritisoimasi taloustieteen ihanneyksilöstä: ihminen, jolla on riittävästi potkua ja kykyä muodostaa fiksuja habitteja, jotka auttavat pääsemään tavoitteisiinsa, ja joka samalla onnistuu olemaan vertailematta itseä negatiivisessa mielessä toisiin, on aikamoinen poikkeus. Sen varaan ei voi poliittista sanomaa rakentaa. 3 on taas puhtaasti epätotta.

    Voisin itsekin vauhkota siitä, miten minusta tuntuu, että mitä vähemmän rahaa minulla on, sitä onnellisempi olen. Mutta en tee sitä, koska ottaen huomioon että Suomessa on esimerkiksi tuhansia asunnottomia, kokisin sen mauttomaksi. Olen erittäin etuoikeutettu ja olen kokenut niin monta onnenpotkua matkalla, että en kuvittelisikaan rakentavani minkäänlaista poliittista sanomaa oman henkilöhistoriani varaan.

    Vastaavasti Richard Branson onnistui lainaamaan perheeltään ja kavereiltaan 100 000 puntaa ostaakseen saaren. Hän ei ole jokamies, vaan hyvin etuoikeutettu, onnekas työmyyrä.

    • Timo,

      Tässä ollaan taas ydinkysymysten äärellä.

      Minusta vaarallista on juuri tämä ajattelu siitä, että tietyt ihmiset nyt vaan ovat ”erityisyksilöitä”. Nähdäkseni ongelmat liittyvät nimenomaan siihen, että niin moni on ottanut tämän viestin liian tosissaan.

      Kaikki se, mihin olen viime vuosina tutkimuksissani törmännyt, oli kyse sitten sosiaalitieteistä tai neuropsykologiasta, näyttää tukevan käsitystä siitä, että rajatapauksia lukuunottamatta kaikilla ihmisillä on mahdollisuuksia kehittää näitä smart habiteja. Aika harva vain törmää tähän mahdollisuuteen itsestään.

      Kyseessä on siis sosiaalinen ongelma: miten ensinnäkin kommunikoidaan se, että vaikka koulussa todistukseen tuli kutonen, eivät kyvyt ole kiveen kirjoitettu. Ja toisekseen, miten saadaan tuotua käyttöön menetelmiä, joilla oman toiminnan saa suunnattua niin, että se on merkityksellistä ja palkitsevaa.

      Tässä keskustelussa on kyllä jännä huomata, miten pinttynyttä poliittinen ajattelu on. Tuloerothan näyttävät saaneen lähestulkoon uskonnollisen dogmin aseman tässä keskustelussa.

      • Ei, nyt ymmärsit kovin väärin. En sano, että olisi erityisyksilöitä siinä mielessä, että joillain olisi synnynnäisiä kykyjä merkittävästi enemmän. Vaan on aivan yksiselitteisesti ihmisiä, jotka ovat saaneet selkeästi paremmat lähtökohdat perheeltään, lähipiiriltään ja myös yhteiskunnalta kuin toiset. Ja ovat usein olleet myös aika onnekkaita kriittisissä tilanteissa. Siis etuoikeutettuja – ei erityisiä.

        Oikeistolaisesta American Dream -ajattelusta puuttuu ylipäätään ymmärrys siitä, että kaikissa ryysyistä rikkauksiin -tarinoissakin on se joku hyväntekijä, joka auttaa sankaria eteenpäin.

      • Timo,

        Nyt alamme varmaan hieman lähestyä toisiamme. Tähän lähtökohtien puutteeseen pitääkin mielestäni puuttua nimenomaan yhteiskuntarakenteiden (tukijärjestelmät, koulutus, verotus) kautta. Eli apua tarvitseville pitää saada apua.

      • Toivoisin siis aina ymmärrystä vaikkapa siinä, että minusta tai sinusta ei koskaan tulisi asunnotonta tai emme ylipäätään koskaan joutuisi kokemaan puutetta perusasioissa, koska meillä tukiverkomme ovat erinomaiset. Näin ei ole asian laita lähellekään kaikilla.

        Niiden fiksujen habittien luominen on monta kertaluokkaa helpompaa, jos on itseluottamusta ja turvallinen olo. Jos ei ole turvallisuudentunnetta, ei ole lähistöllä yhtään esimerkkiä paremmasta tavasta toimia, eikä itseluottamuskaan ole korkealla, on aivan erilaiset mahdollisuudet lähteä seuraamaan viitoittamaasi polkua.

        On tietysti tärkeää puhua siitä, että jokainen voi saada muutettua elämäänsä. Mutta pitää myös samalla ymmärtää, että mahdollisuudet jakaantuvat hurjan epätasaisesti yhteiskunnassa, niin kuin Markus tuossa aiemmin mainiosti puhui.

        Ja tuloeroista puhuminen on edelleen tärkeää nimenomaan sen takia, että se korreloi tutkimusten mukaan niin selkeästi monen yhteiskunnallisen asian kanssa. Onko se yhteiskunnan tärkein asia, ei tietenkään. Mutta yhteiskunnalliset vaikutussuhteet ovat niin loputtoman monimutkaisia, että korrelaatioihin huomion kiinnittäminen on varsin käyttökelpoinen tapa muuttaa yhteiskuntaa.

        Jos kysyt: nouseeko vaikkapa sosiaalinen liikkuvuus ja väheneekö rikollisuus, jos tuloerot pienenevät. Vastaus: todennäköisesti näin käy. Yhteiskunnan toimintaa ei voi selittää yksilöihin perustuvilla malleilla, samoin kuin taloutta ei voi selittää rationaalisen toimijan mallilla.

  15. Sit tietysti jokaisella on oikeus arkipuheessa valittaa omista asioistaan, vaikka asia ois se, että sampanjavispilä meni rikki ;) Valittaminen on kauhean tärkeää välillä. Toisaalta tuloluokasta riippumatta joku raja. On sitten psyykkisistä resursseista kiinni, pystyykö sen rajan laittamaan.

    Pointti siitä, että politiikassa pitäis voida puhua muustakin kuin rahasta, on ihan jees. Mutta kyllä se raha aika pian tulee kuvioihin, oli suunnitellut ratkaisut mitkä tahansa. Politiikkaa kun on paha tehdä niin, että eduskunta linjaa, että nyt ihmisten arvomaailma muuttuu. Vähintäänkin sitten pitää yrittää jotain valistuskampanjaa, ja se maksa…. Myös ilmaisten ratkaisujen tapauksessa joudutaan selvittämään, onko ne ilmaisia, ja onko ne sitä todella ja oikeasti ja pitkällä tähtäimellä, vai pitääkö sittenkin varata rahaa ja paljonko.

    Tuloeroista selvästi seuraa kaikenlaista muuta, ja siksi niistä puhutaan. Eikä merkityksellisyyden tuottaminen ihmisille ole ilmaista sekään, tai niiden tulevaisuudennäkymien. Ei ilmaista ollenkaan.

    Ja onko tuloeroista puhuminen juuri sitä kaikkein turhinta talouspuhetta? En ole sitä mieltä. BKT-puhe on jo vähän kyseenalaisempaa, sen yhteys elämänlaatuun ei ole ollenkaan niin selkeä kuin tuloerojen.

    • Valittaminen kohtuullisesti, kyllä vain. Poliittinen argumentointi siten, että käytetään itseä esimerkkikansalaisena, ei.

      Samaa mieltä tuosta BKT vs tuloerot -rahapuheesta. Jos ja kun tuloerot näyttävät tilastojen mukaan olevan selvästi kontribuoimassa kaikenlaiseen yhteiskunnalliseen surkeuteen, kyllä siitä mun mielestä kannattaa pitää meteliä. Näin siis, vaikka yleisenä sääntönä hyväksyisikin, että rahasta puhumista pitäisi vähentää.

  16. Lauri, on tosi hyvä että otat näitä asioita puheeksi. Keskustelu on tosi hyvää. Tuon tähän sellaisen pointin lisää, että unohdat sen että raha ei ole rahaa. Raha on valtaa. Ja vallalla on kriittinen rooli kun hyvän elämän edellytyksiä aletaan jakaa. Ethän unohda tätä koskaan. Mitä suuremmat tuloerot yhteiskunnassa on, sitä suurempi power differentiaali vallitsee. Tämä on primääriongelma. Ne joilla on paljon enemmän valtaa kuin muilla saa omat asiansa runnottua läpi. Tästä on syytä olla erittäin huolissaan ja as I see it, tää aika pitkälti kumoaa tuon sun väittämän.

    Tähän liittyy sitten vielä toinenkin asia. Tahattomasti myyt nyt alistumista. Jos yhteiskunta on vinksallaan, ei oikea responssi siihen ole se, että koettaa löytää jotain onnea siitä huolimatta. Tähän mielestäni Marx viittaa sanoessaan ”Religion is the sigh of the oppressed creature, the heart of a heartless world, and the soul of soulless conditions. It is the opium of the people”.

    Oikea responssi on suuttua ja tehdä muutosta. Onnellisuus ei ole elämän tarkoitus vaan se, että elää merkityksellisen elämän. Onnellisuuden tavoittelu on hedonistista elämää ja aikamme yksi suurimmista sairauksista. Pitää puuttua pahoinvoinnin juurisyihin eikä pyrkiä keksimään mentaalisia himmeleitä joilla jotenkin voi olla onnellinen missä tahansa tilanteessa.

    Eli haastaisin sinut pohtimaan onko tarkoitus sopeutua hinnalla millä hyvänsä ollakseen onnellinen vai ajaa muutosta jotta voidaan olla onnellisia ilman mentaalisia vippaskonsteja maailmassa jossa voidaan huonosti.

    • Susanna,

      Kiitos kommentista, ja mukavaa että sinäkin osallistut tähän keskusteluun. :)

      Tuo raha vs. valta -pointtisi on kyllä erittäin tärkeä. Ja jos tekstistä tulee jonkinlainen tahaton alistumisajatus läpi, olen muotoillut argumenttini huonosti.

      Ajatukseni ei ole suinkaan se, että vallitseviin oloihin tulisi alistua, vaan nimenomaan se, että jos ongelmakohtia ilmenee, ne pitää tunnistaa ja sitten toimia.

      Kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen, mikä tässä on aktuaalinen ongelma. Nähdäkseni tuloerokeskustelun tematiikka on muotoiltu suurin piirtein näin: ”Asiat ovat rempallaan koska Nallella on enemmän fyrkkaa kuin minulla.” Tosi asiassa ongelma tulisi kuitenkin ennemminkin muotoilla nähdäkseni näin: ”Asiat ovat rempallaan, koska Liisalla ei ole varaa maksaa reseptilääkkeitään.” Ja kun ongelma on tunnistettu, sitten sen ratkaisemiseksi pitää toimia – eikä jäädä alistumaan nykytilaan.

      • Painotan vielä sitä power differentiaalia. Ongelma ei ole vain se, että Liisalla ei ole varaa lääkkeisiin. Tuo on osa primääriongelmaa, koska se edustaa absoluuttista köyhyyttä. Absoluuttinen köyhyys + power differentiaali on mielestä kohtuullisen hyvä kiteytys primääriongelmasta. Kapitalismi on pystynyt joillain alueilla poistamaan absoluuttisen köyhyyden, mutta se on sittemmin alkanut pahentaa power differential ongelmaa. Onhan tää kai jonkinlaista (väliaikaista?) edistystä feodaaliyhteiskuntaan, jossa power differentiaali oli valtava ja sen lisäksi oli paljon absoluuttista köyhyyttä niilläkin alueilla missä nyt ei.

        Lopulta kysymys on vain vallasta. Se vaan ihmetyttää, että joillekin ei mikään riitä. Ja niin paljon pitää saada että sen seuraus voi olla että lopulta otetaan kaikki pois. Se etenee jo tyhmän ahneuden alueelle. Viisas ahne omisi vain sen verran, ettei se ala vaarantaa yhteiskuntarauhaa. Se jotenkin tässä on niin vaikeastiymmärrettävää, että sitä power differentiaalia pitää pushata vielä senkin rajan yli punaselle, että se saattaa aiheuttaa kokonaan uuden vallanjaon.

        Ja en mä usko että sekään on niin kivaa asua niissä gated communityissä. Ja siihen liittyy iso vaara psykologisen etäisyyden kautta, siitä se mahdollisesti se tyhmä ahneus kumpuaa.

    • Tosi hyviä pointteja Susanna.
      Minua vain jäi kovasti ihmetyttämään lauseesi. ”Onnellisuus ei ole elämän tarkoitus vaan se, että elää merkityksellisen elämän.” Miten ihmeessä sinä koet onnellisuuden, kun näet sen merkityksellisen elämän vastakohtana ? Minun terminologiassani ja useimmissä kirjoissa mitä minä olen onnellisuudesta lukenut (100+ kpl), merkityksellinen elämä on pysyvän onnallisuuden perusedellytys.

      Meillä kaikilla on tietysti hyvin erillainen kuva siitä, mikä on merkityksellistä elämää – onko se uusi taulutelevisio vai jotain muuta.

      Vielä sanoisin, että kun niinkutsutuilla mentaalisilla vippaskonsteilla saa oman maailmansa kasaan ja on sinut itsensä kanssa, on aivan toisella tasolla mahdollisuus tehdä yhteistä hyvää ja taistella paremman maailman puolesta, kuin silloin kun itse on rikki eikä pärjää edes itsensä kanssa.

      Hyvää keskustelua olet saanut aikaan Lauri. Pointtisi siitä, että rahasta keskustellaan liikaa ja asioista liian vähän on aivan oikea.

      Ihminen vain on raketunut siten, että se toimii helpoimmalla tavalla = tehokkaalla tavalla, yleensä automaattiohjauksella – kuten nykyään jo hyvin tiedetään. Rahasta keskustelu on siten luonnollista ihmiselle, koska se on niin helppoa ettei tarvitse lainkaan vaivautua ajattelemaan.

  17. Kyllä mä olen sitä mieltä, että itsestään pitää pitää huolta ensin, muuten ei jaksa olla muiden tukena.

    En vaan itse osaa ajatella näitä asioita tämän onnellisuuden kautta. Se ei ole niin kovin tärkeää. Mä ajattelen enemmän näillä linjoilla: [i]”If by setting one’s heart right every morning and evening, one is able to live as though his body were already dead, he gains freedom in the Way. His whole life will be without blame, and he will succeed in his calling.”[/i]

    Vasta kun luopuu peloistaan ja hyväksyy fatalistisesti sen mitä eteen tulee vapautuu oikeasti elämään. Niin kauan kun on huolissaan kaikista omista asioistaan ei pysty elämään sitä elämää, mitä haluaisi elää. Hyvän elämän paradoksi, minulle on se, että sen voi saavuttaa vasta kun luovuttaa siitä miten kovasti sitä puristaa kaksi käsin kiinni pienestä henkirievustaan ja siitä, ettei vain mitään pahaa sattuisi. Niin kauan kun etsii onnellisuuttaan, sitä ei koskaan saavuta. Mitä enemmän optimoi nautintoaan, sitä kauemmaksi siitä etääntyy.

    Memento mori. Miten eläisit jos tänään olisi viimeinen päiväsi? Mitä pelättävää enää olisi? Voisit elää niin kuin haluat elää, voisit puhua niinkuin haluat puhua, voisit olla niinkuin sinulle on ominaista olla. Memento mori ja ehkä voit kuulla sen valtameren sisälläsi, joka myrskyää sisälläsi kertoen sinulle siitä mikä on oikeasti tärkeää. Memento mori ja olet vapaa elämään hyvän, merkityksellisen elämän, elämän, jossa sinun roolisi on tulla itseksesi elämällä yhteiselle hyvälle, sille, että rakennat jotain kestävää. Niin kauan kuin elät itsellesi olet ikuisesti yksin.

  18. Viisaita sanoja Susanna.
    ”Vasta kun luopuu peloistaan ja hyväksyy fatalistisesti sen mitä eteen tulee vapautuu oikeasti elämään. Niin kauan kun on huolissaan kaikista omista asioistaan ei pysty elämään sitä elämää, mitä haluaisi elää.” Meidän tulisi elää lapsen lailla, tartuen jokaiseen hetkeen täysillä, mutta se vaatii suuria ponnistuksia meiltä aikuisilta. Miksi ihminen on niin huolissaan ja turvaton – eikö tämä turvattomuus juuri ole vapautta, jota me kaikki tavoittelemme. Tuntemattomaan suuntaaminen sykähdyttää, tunnet todella eläväsi.

    Minä tulkitsen sinun puhuvan tiestä onneen, joka löytyy merkityksellisestä elämästä. Ainakin minä uskon tien onneen löytyvän merkityksellisestä elämästä. Itse asiassa jokainen askel tuolla tiellä on onnea kun sille vain uskaltaa lähteä.

    Tietysti joku toinen tarkoittaa onnella aivan eri asiaa ja siksi hakee sitä myös aivan muualta. Sanat ovat vain sanoja ja jokainen meistä antaa niille oman merkityksensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s