Mihin libertarismia tarvitaan?

Libertarismi on talouspoliittinen aatesuunta, jota lobbataan kovalla paineella etenkin raharikkaiden keskuudessa. Sen pääperiaate on, että ihminen on rationaalinen oman edun maksimoija. Näin ollen kaikenlainen yhteiskunnallinen sääntely tulisi purkaa, jotta nämä rationaaliset ideaali-ihmiset saisivat mekastaa rauhassa. Kun katsotaan viimeisen viiden vuosikymmenen aikana tehtyä psykologista ja sosiaalitieteellistä tutkimusta, on hämmentävää miten näin höhlä aate voi yhä saada kannatusta muilta osin ilmeisen teräviltä ajattelijoilta.

Kenties libertarismi onkin eräänlainen eettinen varaventtiili.

Helsingin sanomissa oli joitakin päiviä sitten juttu taannoisesta libertaristitapahtumasta. Hesarin toimittaja Antti Blåfield luonnehtii osuvasti tapahtumaa rikkaiden haavojen paranteluksi. Libertaarigurut esittivät, että vapaus ja vauraus ovat kaikki kaikessa – vaikka toiset jäisivätkin jalkoihin. Pintapuolisesti näyttäisi kuitenkin siltä, että gurut ovat hyvällä asialla: kapitalismista ja yhteiskunnan sääntelyn vapautumisestahan on seurannut myös paljon hyvää.

Minä en itse asiassa tohdi uskoa, että esimerkiksi suomalaista talouskenttää pyörittävät nallewahlroosit ja mattiapuset olisivat oikeasti pahoja ihmisiä. En usko, että Nalle herää aamulla hykerrellen siitä, kuinka monelle nordealaiselle tänään voisi antaa potkut. Päin vastoin, olen melko varma siitä, että nämä talousosaajat, niin kuin kaikki muutkin ihmiset, heräävät aamulla pystyäkseen tekemään päivän aikana hienoja juttuja.

Ongelmana on, että kun kauppiksesta saakka on paukutettu, että hieno on se, mitä jää viivan alle, päätyvät nokkelimmat talousammattilaiset helposti myös jyräämään vähemmän terävät kanssakansalaiset alleen. Ja tämä nyt on ihan puhdasta spekulointia: mutta luulen, että vaikka järki sanoo, että on ihan ookoo olla itsekäs ja tienata toisten selkänahasta, kaivertaa jossain taustalla intuitiivinen tieto siitä, ettei se nyt ihan noin mene.

On ihan mahdollista, että libertarismia lobbataankin suureen ääneen ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa lohdullisen näkemyksen omantunnon soimaamille talousohjuksille. Jos ”vahvan filosofinen” aatesuunta kerran sanoo, että pitää olla itsekäs ääliö, niin kai sitä sitten pitää olla. Ongelmana eivät siis ole niinkään pahantahtoiset raharikkaat, vaan vähän vinksallaan olevat aatesuunnat, jotka ajavat ihmiset tekemään (itselleenkin) haitallisia asioita.

Tämän takia onkin ilahduttavaa lukea esimerkiksi Mikael Jungnerin taannoisen nerokkaan kolumnin tapaisia oivallusketjuja. Kolumnissaan Jungner käsittelee ihastuttavan tyynesti sekä oikealta että vasemmalta kumpuavia teemoja ja päätyy hahmottelemaan ratkaisumallin juurta, joka voisi olla tyydyttävä kaikille asianomaisille. Tosiasiahan on, että ratkaisut nykyajan ongelmiin tuskin löytyvät tähyämällä menneisyyteen.

Vaikka libertarismi onkin tieteellisesti aika höhlä oppisuunta, on sillä kuitenkin yksi kiistaton ansio. Se saa ihmiset hereille pohtimaan ja keskustelemaan siitä, miten yhteiskuntaa ja talouspolitiikkaa tulisi kehitttää. Nykyinen systeemi kun on kaikkea muuta kuin täydellinen. Ja rohkenen väittää, ettei kehitystä tapahdu ilman keskustelua.

29 vastausta artikkeliin ”Mihin libertarismia tarvitaan?

  1. Hyvää settiä. Näen nimenomaan tuon liberalismin ja libertarismin ongelmana, että ne kannustavat itsekkyyteen ja palkitsevat siitä. Ihmiset, jotka elävät tällaisessa talousjärjestelmässä, ovat todennäköisemmin itsekkyyteen taipuvaisia kuin esimerkiksi järjestelmässä, joka ei perustu vastaavalla tavalla kilpailun ja itsekkyyden kaltaisiin resursseja turhaan syöviin ilmiöihin, joista ei ole mitään todellista hyötyä.

  2. Rakensit jälleen kokonaisen tekstin puhtaasti olkiukkojen varaan, joita vastaan taistelet väsymättömästi ja verbaalisen urhoollisesti.

    Ei tässä tietysti mitään vikaa ole mutta kutsut itseäsi ajattelun ammattilaiseksi. Olettaen, että joku vapaaehtoisesti maksaa sinulle ajattelupalveluistasi, eikö niille olisi parempaa mainosta jos ihan oikeasti tutustuisit käsittelemääsi aiheeseen vähän paremmin ja vasta tämän pohjalta esittäisit analyysisi?

  3. Ymmärrän, että varmasti ainakin liberalismia kannattavat ihmiset ovat tästä sitä mieltä, että kauhean ikävää tekstiä ynnä muuta, mutta jotta kritiikki edes voisi olla osuvaa, kannattaa siinä myös kertoa niitä asioita, joista on eri mieltä pelkästään sen sijaan, että vain sanoo olevansa eri mieltä. Pelkkä ”et tiedä mitään, olet väärässä” ei kerro kenellekään mitään tai anna kenellekään mitään.

    • Mikäli vastauksesi oli minulle, niin voin täsmentää.

      Lainaus alkuperäisen kirjoituksen alusta:
      >Libertarismi on talouspoliittinen aatesuunta, jota lobbataan kovalla paineella etenkin raharikkaiden keskuudessa.

      Enpä usko. Libertaarien saama taloudellinen tuki on naurettavan pieni verrattuna vaikkapa kokoomuslaisen tai vasemmistolaisen talousajattelun saamaan tukeen. Jos ajattelun ammattilaisella on tästä jotain päinvastaista tietoa niin hän voi lyödä pöytään faktansa siitä kuinka suurilla rahamäärillä libertarismia Suomessa tuetaan.

      >Sen pääperiaate on, että ihminen on rationaalinen oman edun maksimoija.

      Tämä ei ole libertarismin pääperiaate.

      >Näin ollen kaikenlainen yhteiskunnallinen sääntely tulisi purkaa, jotta nämä rationaaliset ideaali-ihmiset saisivat mekastaa rauhassa.

      Ei. Tämä ei ole syy miksi libertaarit kannattavat sääntelyn vähentämistä tai purkamista.

      Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Tältä pohjalta en näe hyödylliseksi edes kommentoida loppua tekstistä, koska se rakentuu näiden olkiukkojen päälle.

  4. Henkilö X Edistyspuolueesta kirjoittaa artikkelin, jossa hän haukkuu sosialismia. Tämän jälkeen geneerinen kommunisti tulee pelipaikoille ja kertoo liberalistille, että tämä voisi ottaa sosialismista selkoa, eikä tämä tiedä sosialismista mitään. Liberalisti sitten tietty ajattelee ”voittaneensa”, juuri kuten kommunistikin. Ulkopuolisesta ”voittaja” kuitenkin lie alkuperäisen tekstin kirjoittaja, sillä perusteeton (= vailla perusteluja oleva) kritiikki sataa alkuperäisen tekstin kirjoittajan laariin. Olennaista tämän asian kannalta ei ole se, onko itse tekstissä asiaa tai ei.

  5. Libertaristin rationaalisuusoletus on vain sitä, että ihminen tekee vapaita valintoja omalla rahapussillaan ENIMMÄKSEEN fiksummin kuin pakottava valtio.

    Tarkasta rajanvedosta ja ongelmakohdista pitää keskustella: marrkinaepäonnistumisia ovat kompensoimattomat ”ulkoisvaikutukset”, ”luonnollisen monopoliaseman” väärinkäyttö, ”julkishyödykkeen” ongelma. Politiikan ongelmia ovat ”julkisen valinnan teoria”, esim. ”regulatory capture” ja ”rent seeking”. Tämä on taloustieteen ja yhteiskuntatieteen perusarkea, joka on pakko tuntea, jotta saa osallistua keskusteluun muuta kuin pellenä.

    ”Terve itsekkyys” on toki randilaisille ja satanisteille aito hyve. Se kumpuaa Randilla osittain esim. vihasta surkeita itsensä mihille uhraavia naisia kohtaan, siksi Rand onkin myös feministien kiinnostuksen kohteena.

    Monet muut vähemmän Randia diggavat libertaarit uskovat ihmisten luonnolliseen keskinäiseen rakkauteen ja yhteisöllisyyteen. Jos se näkyy vaaliuurnilla, se näkyy myös esim. vapaaehtoisessa köyhien auttamisessa. Ajatus siitä, että pahan kansan valitsemat hyvä poliitikot huijaavat pahan kansan itsensä kilttiin sosiaaliverojen maksuun ja sosiaalityöhön on melkoinen ”älyllinen voltti”, kuten Hayek sanoo.

    • Anssi,

      Kiitos hienosta vastauksesta! Nähdäkseni tässä vapauden ideaalissa on perustavanlaatuisia ongelmia, ainakin nykyaikaista psykologian tutkimusta tarkasteltaessa. Ihmiset eivät nimittäin pääsääntöisesti tee päätöksiään vapaasti ja ratioaanlisesti punniten, vaan elämän aikana syntyneiden toiminnanprosessien ja niitä ohjaavien hermoverkkojen varassa.

      Näin esimerkiksi addiktille, joka ihan oikeasti *haluaisi* eroon riippuvuussuhteestaan tämä on monin verroin vaikeampaa kuin ei-addiktille, oli poliittinen järjestemä mikä tahansa. Nyt jos tähän tuodaan vielä ”vapaus” mainostaa esimerkiksi addiktoivia aineita, on jo aikamoinen soppa valmis. Ja tässähän ollaan jo nyt, vaikka valtio jossakin määrin tätä toimintaa sääteleekin.

      Mitä tulee valtion tai markkinoiden rationaalisuuden vertailuun, tässä on nähdäkseni Jungenerin valitseman sovittelevan näkökulman hienous. Nähdäkseni olet aivan oikeassa siinä, ettei ole mitään takeita siitä, että vaaleilla valitut hallitsijat takaisivat yhteisön hyvinvoinnin. Tässä esimerkiksi Wahlroosin demokratiakritiikki on paikallaan. Mutta ongelmana on, että tarjottu ratkaisu – vapaat markkinat – ei sitä pysty tarjoamaan myöskään, yllä ja edellä esittämistäni syistä.

      Tästä syystä tarvitsemme nimenomaan *keskustelua*: ratkaisu, joka pitää löytää on todennäköisesti uusi ja yllättävä, ja jota kukaan ei ole välttämättä vielä tullut ajatelleksi. Ja luulen, että se sisältää elementtejä niin libertarismista kuin sosiaalidemokratiastakin.

  6. Sikäli kuin itse olen jonkinlainen löyhä libertaristi, haluan vähän puolustella tätä höhlää aatettani. :-) Libertarismiahan on kahta päätyyppiä, konsekventialistista ja oikeusperustaista. Konsekventialistinen saattaakin olla tieteellisesti huono, mutta en ole siihen pahemmin perehtynyt. Sen sijaan oikeusperustainen ei väitä juuri mitään sellaista, johon tiede voisi ottaa kantaa. Voidaanko tieteellisesti todeta, että ihmisellä on tai ei ole joku oikeus?

    Ja itsekkyyden sijaan puhuisin mieluummin vapaudesta. En haluaisi pitää itseäni erityisen itsekkäänä, vaikka en tiedäkään olenko sitä vai en. Joka tapauksessa minulle on tärkeää, että saan itse tehdä valintani elämässä, enkä pelkästään raha-asioissa. En luota siihen, että poliitikot tietäisivät aina minua paremmin miten minun on elämäni elettävä.

    • Deontologinen libertarismi, joka lienee näissä kirjoituksissa Laurin tähtäimessä, perustuu alunperin absoluuttiseen itseomistusoikeuteen – ei vapauteen. Tai näin ainakin Robert Nozickilla, joka ei perusta itseomistusoikeutta vapauteen vaan enemmän vapaus on seurausta itseomistusoikeudesta. Itsemääräämisoikeus tai ”vapaus” taas on kai(?) lähempänä liberalismia kuin libertarismia?

      (Deontologinen) libertarismi on mielekäs teoria, mutta vain, jos hyväksyy lähtökohdan: ihmisellä on absoluuttinen itseomistusoikeus (tai kenties: ihmisellä on absoluuttinen oikeus henkilökohtaiseen vapauteen). Mutta tuota lähtökohtaa ei ole ollenkaan syytä hyväksyä, eikä sille ole esittää kuin intuitiivisia perusteita. On täysin mahdollista olla sitä mieltä, että yhteiskunnan muodostamisen lähtökohtana vaikkapa Rawslin kommunitarismi on paljon mielekkäämpi – ja intuitiivisempi.

      Paitsi, että libertarismin itseomistusoikeuden absoluuttisuuden voi yksinkertaisesti kiistää, sitä vastaan voidaan myös esittää aika vahvaa kritiikkiä, kuten Lauri tekee. Koko käsitys yksilöstä (omistajana tai vapaana toimijana) on nykyisen psykologisen tietämyksen valossa osoittautumassa pahaksi myytiksi: ihminen on läpeensä sosiaalinen ja yhteisöllinen – suhdelo. Tällöin mikä tahansa poliittinen teoria, joka perustuu yksilön vapauksiin, näyttäisi siis olevan väistämättä melko harhainen.

      Laurin esiin nostama rationaalinen yksilö ei siis ole libertarismin peruslähtökohta (kuten Jouni Flemming aivan oikein toi esille), mutta se on kuitenkin aika välttämätön seuraava askel, jotta vapaiden yksilöiden muodostama yhteisö kykenisi muodostamaan laajemmin toimivan yhteiskunnan. Toki libertaristi voi ottaa ”every man for himself” -asenteen, jolloin heikoimmista huolehtiminen ei ole ylipäätään ongelma, mutta haluaisin uskoa, että useimmat libertaristit eivät ole tätä mieltä?

      Kysymys on lopulta siitä, onko minun oikeuteni omistaa, tai minun vapauteni se, joka pitää säilyttää koskemattomana, vai onko parempi rakentaa yhteiskunta vaikkapa siltä pohjalta, että yhteiskunnan pitää pyrkiä takaamaan yhtäläiset mahdollisuudet jokaiselle saavuttaa oma potentiaalinsa. Pidän itse jälkimmäistä paitsi intuitiivisesti, myös nykyisen ihmistietämyksen valossa selkeästi parempana vaihtoehtona.

      • Hyvin perusteltu vastaus. Pari pointtia kuitenkin:

        Liberalismi on terminä vesitetty pahasti. Kaikki ovat jossain mielessä liberaaleja, joten sellaiseksi julistautuminen ei vielä kerro mitään.

        En tiedä mitä tarkoitat nykyisellä psykologisella tietämyksellä, mutta ensinnäkään ajatuksena ei ole katsoa ihmistä fyysisenä kappaleena tai biologisena tai psykologisena olentona vaan moraalisen maailman jäsenenä. Libertarismi ei ole psykologinen teoria. Tietenkin on selvää, että se ei saa olla pahasti ristiriidassakaan psykologian kanssa, mutta oman (ja ehkä auttamattoman vanhanaikaisen ja virheellisen) psykologisen tietämykseni perusteella se ei sitä olekaan. :-)

      • Toki naturalistista virhepäätelmää ja Humen giljotiinia on syytä varoa, mutta libertarismi ei ole pelkästään moraalinen vaan myös yhteiskunnallinen kysymys. Vaikka hyväksyisikin, että yksittäisissä moraalisissa valintatilanteissa tosiasioista ei voi johtaa arvoarvostelmia, yhteiskunnallisissa teorioissa täytyy ottaa vakavasti se tietämys, mitä ihmistieteillä on annettavana siitä, millainen ihminen psyko-fyysis-sosiaalisena olentona on. Siis kun rakentaa mallinsa esimerkkikansalaisen toiminnan päälle, josta haluaa voida johtaa kaikkien kansalaisia koskevan mallinsa, on oltava erityisen tarkkana siinä, että tuo esimerkkikansalainen on lähellä sitä, mitä ihmisluonnosta tiedetään.

        Nyt siis libertarismi on todella heikoilla väittäessään, että tuo esimerkkikansalainen – joka pahimmillaan on väitteen esittäjä eli takuuvarmasti rankan puolueellinen – on ensisijassa rationaalinen yksilö, jolle tärkeintä vapaus, ollaan jo varsin syvällä pöpelikössä. Ihmisen on toiminnassaan hurjan epärationaalinen, tottumusten ohjaama, ja hyvin kaukana autonomisesta yksilöstä. Saattaa myös olla, että seuraavina vuosikymmeninä koko subjektin käsite menettää merkitystään, kun systeeminen psykologia paljastaa ihmisen mitä moninaisimman kietoutuneisuuden ympäristönsä ja muiden ihmisten kanssa.

  7. ”Vapaus” on meikästäkin olennainen käsite ja johtaa suoraan yhteen libertarismin ongelmaan, eli kuvitelmaan, että kaikki ihmiset ajattelisivat, kuten libertaristit. Vapaus on samanlainen fiktio kuin lohikäärmeet tai aaveet. Sitä ei ole oikeasti olemassa, eikä kukaan voi milloinkaan kertoa, mitä vapaus todellisuudessa on, näyttää vapautta mitenkään tai tutkia vapautta. Tämän vuoksi libertaristin puhuessa vapaudesta hän saattaa tarkoittaa hyvinkin radikaalisti erilaisia asioita kuin mitä esimerkiksi vasemmistolainen ajattelija tarkoittaa. Vaikka libertaristin näkökulmasta libertaristisessa yhteiskunnassa kaikki olisivat vapaita, ei esimerkin vasemmistolainen ajattelija välttämättä tuntisi asian olevansa vapaa juuri samalla tavalla, kuten libertaristi kokee, että hän ei ole vapaa hyvinvointiyhteiskunnassa. Se, mikä on yhdelle vapautta, voi olla toiselle vankeutta, minkä vuoksi libertaristisen yhteiskunnan perusetu ”kaikki ovat vapaita” ei pidä paikkaansa tai voi pitää paikkaansa.

    • Yleensä se vapaus mielletään niin, että olen vapaa jos voin tehdä mitä haluan ja elää miten haluan. Ongelmahan tässä on se, että eri ihmisten ”vapaus” törmää toisiinsa niin, että yhden vapaus on toisen vapaudesta pois. Niinpä voitanee vain pyrkiä suurimpaan mahdolliseen kollektiiviseen vapauteen joka maksimoi kaikkien vapauden. Tästä varmasti seuraa myös vapauksien rajoittamista. Jos nyt ajatellaan vaikka liikennettä, niin täydellinen vapaus siellä tarkottaisi ettei minun tarvitsisi noudattaa liikennesääntöjä. Tällä olisi aika merkittäviä muiden vapauksia rajoittavia seurauksia kun ihmiset joutuisivat pelkäämään että millon se hullu taas tulee sieltä kaasu pohjassa. Tässä taloudellinen vapaus kysymyksessä on oikeastaan kyse yllättävän samanlaisesta asiasta: eihän se nyt vetele alkuunkaan että kaikki laitetaan tekemään sitä kakkua ja sitten kolme vahvinta jakaa sen keskenään. Tämänkaltainen vapaus on se mitä libertaristit efektiivisesti ajavat. Lopulta se redusoituu vahvimman oikeuteen tuloeropolitiikan kautta.

    • ”Vapaus on samanlainen fiktio kuin lohikäärmeet tai aaveet. Sitä ei ole oikeasti olemassa, eikä kukaan voi milloinkaan kertoa, mitä vapaus todellisuudessa on, näyttää vapautta mitenkään tai tutkia vapautta.”

      Näin olemme kai samalla myös osoittaneet, että kaikki yhteiskunta- ja moraalifilosofia on perusteetonta? Ja itse asiassa aika suuri osa muustakin filosofiasta ja käsitteellisestä ajattelusta yleensäkin?

      • Vain subjektiivisiin asioihin perustuva yhteiskunta- ja moraalifilosofia.

        Pointtina ei kuitenkaan ole se, onko filosofia perusteetonta, vaan se, että liberalismi ei takaa vapauden tunnetta kuin niille, jotka haluavat elää liberaalissa yhteiskunnassa, eli sitä ei voi perustella ”vapautena kaikille”.

      • Hmm, järjestelmä estää minua vastaamasta Jirin kommenttiin, joten kirjoitan sen vastauksena omaan kommenttiini.

        Objektiiviset faktat ovat tärkeitä ja niistä on hyvä löytää yksimielisyys. Mutta ei ole mitään objektiivista keinoa todeta, onko esimerkiksi jokin laki oikeudenmukainen tai mitä numerot ovat. Silti näistä asioista voidaan keskustella ja esittää perusteltuja näkemyksiä.

        Ja vapauden tunteestahan ei ole kysymys. Minkään tuntemani yhteiskuntafilosofian tarkoituksena ei ole ensisijaisesti tuottaa vapauden tunnetta kenellekään. Ihminen saattaa olla vapaa kaikkien mahdollisten vapauden määritelmien mukaan tuntematta silti itseään vapaaksi.

        On erilaisia paremmin ja huonommin perusteltuja tulkintoja vapaudesta ja niiden paremmuudesta voidaan väitellä. Tämä on yhteiskunnallista keskustelua.

  8. Alla muuten mielenkiintoinen pätkä Hayekin keskustelusta Krugerin ja Merriamin kanssa. Löysin sen Walter Blockin Road to Serfdom -arviosta.

    Hayekin mukaan mm. minimipalkka, perusinfrastruktuuri, sosiaaliturva ja kansainvälinen humanitäärinen interventio ovat hyväksyttäviä valtion tehtäviä. Sekä tietysti kai(?) kaikkien libertaristien hyväksymät yövartiojutut eli oikeuslaitos, joka vahtii, ettei kenenkään oikeuksia viedä väkivalloin.

    Eli Hayek hyväksyy varsin monet perinteisen hyvinvointivaltion tehtävät. Ovatko täällä olevat libertaristit samaa mieltä Hayekin kanssa?

    (TVA = ”Tennessee Valley Authority” on valtion omistama yhtiö, joka tuottaa markkinahintaa halvempaa sähköä 9 miljoonalle ihmiselle USA:n eteläisissä osavaltioissa.)

    Mr. Krueger: “What about limitation of working hours—a
    maximum-hours act? Is that compatible with your notions of
    proper planning?”

    Mr. Hayek: “Yes, if it is not carried too far. It is one of
    these regulations which creates equal conditions throughout
    the system. But, of course, if it does beyond the point where
    it accords with the general situation of the country, it may
    indeed interfere very much. . . .”

    Mr. Merriam: “Would any limitation on the hours of labor
    be objectionable in your judgment?”

    Mr. Hayek: “Not ‘any,’ but they can be. There you have one
    of the instances where my objection is not one of principle but
    one of degree. It is one of the things which cannot be made to
    fit the question of the cost involved in that particular
    measure.”

    Mr. Krueger: “Is a minimum wage law permissible?”

    Mr. Hayek: “A general, flat minimum wage law for all
    industry is permissible, but I do not think that it is a
    particularly wise method of achieving the end. I know much
    better methods of providing a minimum for everybody. But
    once you turn from laying down a general minimum for all
    industry to decreeing particular and different minima for
    different industries, then, of course, you make the price
    mechanism inoperative, because it is no long the price
    mechanism which will guide people between industries and
    trades.”

    Mr. Merriam: “What about the TVA?”

    Mr. Hayek: “There is a great deal of the TVA to which no
    economist in repute, and certainly not the laissez-faire
    people, will object. Flood control and building of dams are
    recognized functions of the government. I am under the
    impression that a good deal else has been tacked on to this
    scheme, which need not have been done by public enterprise.
    But the principle of flood control and the like’s being
    provided by the government is an entirely legitimate and a
    necessary function of the government.”

    Mr. Merriam: “Even if it involved a development of
    hydroelectric power, as the TVA does?”

    Mr. Hayek: “That depends upon the circumstances. If the
    hydroelectric power really could not have been provided by
    private enterprise, I have no objection.”

    Mr. Merriam: “That is not a matter of logic but of practical
    adjustment.”

    Mr. Hayek: “The whole question of whether you can or
    cannot create competitive conditions is a question of fact.”

    Mr. Merriam: “Not of logic?”

    Mr. Hayek: “All I am arguing about is that, where you can
    create a competitive condition, you ought to rely upon
    competition.

    Mr. Krueger: “Is a comprehensive system of social insurance a violation of your definition of good planning?”

    Mr. Hayek: “Certainly not a system of social insurance as
    such, not even with the government helping to organize it.
    The only point where the problem can arise is how far to
    make it compulsory and how far, incidentally, it is used to
    strengthen the monopolistic actions of trade unions, because
    that is one way in which it may well eliminate competition.”

    Mr. Merriam: “You do not mean to say that you would be
    against any government social insurance, would you? You
    want to make it entirely optional?”

    Mr. Hayek: “It might well be made optional, which is not in
    contradiction to its being government assisted, but why it
    needs to be made compulsory I do not see in the least.”

    Mr. Krueger: “One of the reasons was that a great many
    people, the population at large, was supposed to get it. That
    was the reason for making it compulsory. I think that
    everybody is pretty well agreed on that.

    Mr. Hayek: “I do not know about that.”

    Mr. Krueger: “What do you think of a minimum guarantee of
    food, clothing and shelter to people? Is that a violation of
    your definition of proper planning?”

    Mr. Hayek: “What do you mean by a ‘minimum guarantee’? I
    have always said that I am in favor of a minimum income for
    every person in the country.”

    Mr. Merriam: “You used that in your own book (The Road to
    Serfdom). What did you mean by it?”

    Mr. Hayek: “I will restate it in my own way—I mean to
    secure a minimum income on which every one can fall back.
    You have it, of course, very largely in the form of
    unemployment insurance.”

    Mr. Merriam: “When Krueger used that term, you seemed
    disturbed.”

    Mr. Hayek: “No, he turned it into a specific guarantee of
    particular things.”

    Mr. Krueger: “That was an exact quotation.”

    Mr. Merriam: “Of your book.”

    Mr. Krueger: “A minimum guarantee of food, clothing, and
    shelter. If that is permissible, then I am glad to hear you say
    so, because you do go considerably further than that. In the
    international field you want a power which can restrain the
    different nations from actions harmful to their neighbors. It
    seems to me that you do allow far more of public planning
    than most of the readers of your book in this country have
    assumed.”

  9. Sellainen huomio, Lauri, tuosta Jungnerin kirjoituksesta että sekin itseasiassa osin kanssa kääntyy historiaan ja Jungner itsekin myöntää sen kirjoitustaan seuraavassa keskusteluosassa. Samansuuntaisia pohdintoja harrasti mm. Proudhon ja muut anarkismin kannattajat.

    Yhteistä anarkismilla ja libertaristien pohdiskeluilla on yksilönvapauden korostaminen ja halu pienentää valtion roolia sekä ajatus siitä että jonkinlaiset markkinat tarvittanee. Olennaisin ero on se, että libertaristit kannattaa tuloeropolitiikkaa ja omistuksen harvainvaltaa kun taas anarkistien lähtökohta on se että työntekijät omistavat tuotantovälineet ja tuloerot pyritään pitämään kohtuullisina tai poistamaan. Edelleen libertaristit kannattanee harvainvaltaa työpaikoilla kun taas anarkistit haluavat demokraattisen päätöksenteon sen tilalle.

    Tämän voi pukea toisinkin: jos ajattelee niin, että raha on valtaa ja että vallan keskittyminen on aina korruptoivaa ja ristiriitoja aiheuttavaa sekä yksien mahdollisuuksien kasvattamista ja toisten rajoittamista niin voidaan sanoa, että libertaristit pyrkivät kasvattamaan vahvimpien vapauksia kaikilla tasoilla kun taas anarkistit pyrkivät aidosti mahdollisimman suureen vapauteen kaikille – mikä toki tarkoittaa sitä, että yksittäisten toimijoiden ei anneta ahnehtia liikaa vapautta itselleen muitten vapauden kustannuksella.

  10. Vapaus kuulostaa ja tuntuu meistä kaikista hyvältä asialta – haluahan jokainen meistä hyvää itselleen – siis vapautta. Näin liberalismi ja libertalismikin kuulostaa äkkiseltään hyvältä. Sitä on helppo markkinoida, kuka haluaisi vastustaa vapautta, varsinkaan omaa vapauttaan.

    Tarkempi pohtiminen tuo esiin kuitenkin sen, että libertalismissa vapaus tarkoittaa pääasiassa taloudellista vapautta. Libertalismi perustuu negatiivisen vapauden käsitteelle ja korostaa sitä voimakkaasti. Ihminen on siis vapaa, jos toiset ihmiset tai yhteiskunnalliset instituutiot eivät rajoita hänen toimintaansa.

    Taloudellinen vapaus on tänä päivänä todella eri asemassa kuin muut vapaudet ja sen seurauksena onkin koettu viime aikoina todella monta isoa kriisiä. Joku voi vielä muistaa muutamia vuosia sitten koetun Amerikan asuntokuplan ja pankkikriisin seuraukset. Kuinkahan monta kriisiä vielä täytyy tulla, että asialle voidaan tehdä jotain. Varmaa on ainkin se, että kriisejä kyllä tulee ja usein.

  11. Kirjooitat mm. ”On myös muistettava, että Yhdysvaltain keskushallinto oli itse aktiivisessa roolissa antamassa lainoja pientuloisille. Esimerkiksi Bushin hallinto vaati, että Fannie Mae ja Freddie Mac -luotonantajat antavat vähintään 50% lainoista vähätuloisille ja 28% erittäin vähätuloisille.” ”Syy näiden lainojen myöntämiseen oli siinä, että toisaalta valtio pakotti lainsäädännöllä pankkeja myöntämään näitä subprime-lainoja”. OK julkinen valta toimi typerästi, mutta kuka sitä ohjasi typeryyteen.

    Kuten hyvin tiedät Bush ja hänen hallintonsa oli yltiö Libertalisti. Siis kuka olikaan tekemässä tätä kuplaa tietoisesti hyötymistarkoituksessa. Se, että valtiovaltaa pystytään huijaamaan omaan käyttöön ei nyt nyt sinänsä tee valtiovallasta syyllistä ja tekijöistä syytömiä.

    Juuri tästä Lauri ymmärtääkseni yrittää keskustelua herättää. Ei nallewahlrooskaan aja pankkitoiminnan erityisetujen vähentämistä kun puhuu Libertalismin eduista – itse asiasta päin vastoin. Eikö ole aika hauska tilanne, että ihminen, nallewahlroos, joka on julkisen vallan toimista suoranaisesti eniten hyötynyt suomainen, puhuu etujen turmiollisuudesta muille ihmisille. Siis pienet edut ovat turmiollisia eivät suuret – vain miten tämä pitäisi ymmärtää.

    Pankkitoiminta ja finassisektori yleensä ovat ne jotka nykyään suurimmat ongelmat aiheuttaa – niiden pelisäännöt on saatava täysin uusiksi. Pankkisektorin uudistaminen näyttää sinultakin saavan kannatusta – se on hienoa. Asiaa lähempänä olevat Libertalistit eivät kuitenkaan näytä kannattavan ajatuksiasi.

    • >OK julkinen valta toimi typerästi, mutta kuka sitä ohjasi typeryyteen.

      No ei ainakaan taloudellinen vapaus, jota aluksi syytit.

      >Kuten hyvin tiedät Bush ja hänen hallintonsa oli yltiö Libertalisti.

      Ensinnäkään Bush ei ollut liberaali saati libertaari. Bush kasvatti valtion velkaa, lisäsi valtion kuluja lähes räjähdysmäisesti, kannatti kansainvälisen kaupan rajoittamista maataloustuotteiden osalta, lähti sotimaan, vastusti homojen oikeuksia ja niin edelleen.

      Toki Bush laski hieman veroja, mitä voi pitää jossain määrin liberaalina politiikkana mutta pelkkä verojen pieni lasku ei voi olla kriteeri liberaalisuudelle. Samoin Bush myös kevensi hieman joidenkin alojen sääntelyä, kuten finanssisektorilla mutta se oli siitäkin huolimatta yksi raskaiten säännellyistä liiketoiminnan aloista. Tämän lisäksi Bush kunnostautui lähinnä kiristämällä monien muiden alojen, mm. terveydenhuollon sääntelyä. Kaikki tämä on hyvin kaukana liberaalista tai libertaarisesta politiikasta.

      Niin, ja toisekseen, ”yltiö Libertalisti” ei ole edes sana. Tarkoittanet joko sanaa liberaali tai libertaari. ”Libertaristi” on vähän kuten täällä esitetty libertarismin kritiikki – vähän sinne päin.

  12. Keskustelijoiden olisi hyvä perehtyä käsitteisiin negatiivinen ja positiivinen vapaus. Libertaarit kannattavat edellistä, eli vapautta tulla jätetyksi rauhaan, esim. liialta verotukselta tai sääntelyltä. ”Sosiaaliliberalismiksi” kutsuttu politiikka kannattaa jälkimmäistä, eli oikeutta saada elämän perushyvät jutut vaikka sitten toisten kustannuksella eli verovaroin. Kun puhutaan ”vapaudesta”, on hyvä mainita, kummasta.

    • Esimerkiksi terveydenhuollossa kuntien autonomia ja vapaa markkina ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kansalaisten terveyttä koskevat tiedot on pirstaloitu satoihin eri järjestelmiin ja rekistereihin.

      Kunnalliset terveyskeskukset, sairaalat, yliopistolliset sairaalat, yksityiset terveyspalveluiden tarjoajat ja sosiaali- ja päihdepuoli käyttävät kaikki omia tietojärjestelmiään, eikä tieto kulje näiden välillä, saati jos henkilö sattuu vaihtamaan asuinpaikkaansa.

      Tämä on johtanut paitsi huomattavaan epätekokkuuteen (mm. Päällekkäiset tutkimukset ja lääkitykset), myös heikentyneeseen potilasturvallisuuteen.

      Pienellä säätelyllä kaikki olisi vältetty (kuten Tanskassa).

  13. Libertarismiahan on vähän joka lähtöön, mutta alla katalogin omaista erittelyä siitä, missä kaikkialla se menee metsään:

    1) Psykologisilta taustaolettamuksiltaan libertarismi on mm. teoria radikaalista tahdonvapaudesta (ja siten radikaalista yksilönvastuusta). Jopa itse libertaristisia taipumuksia omaavat prominentit, psykologisesti informoituneet taloustieteilijät (esim. Paul Glimcher) kiusaantuneesti myöntävät, että tämä on oikeastaan täysin paikkansa pitämätön oletus.

    2) Sanottiin mitä tahansa, libertarismin keskeinen taustaoletus on atomistinen individualismi – sehän on lopulta ajaa radikaalia yksilönvapautta yhteiskunnan normiksi, ja rakentaa koko homman oletuksen nojaan, että yksilö on yhteiskunnan metafyysinen perusyksikkö. Tässäkin oletuksessa se kompastuu sekä empiirisen psykologian että filosofian maaperällä: ihmiset ovat läpeensä sosiaalisia, systeemisiä otuksia, jotka omaksuvat kulttuuriset peruspalikat kasvatuksessa ja vuorovaikutuksessa – eivät siis ole atomeja. Vaikka libertarismi vastustaakin aidosti dorkaa asiaa (kollektivistista tuputusta, indoktrinaatiota ja ryhmäajattelua), sen omat taustaolettamukset eivät silti pidä paikkaansa.

    3) Moraalifilosofisesti: minulla ei ole aavistustakaan mitä Timo Laineen mainitsema ”konsekventialistinen libertarismi” on (koko hommahan nousi alun perin vastustamaan seurausetiikkaa); kyseessä on aika pitkälle puhtaan velvollisuus- ja oikeusteoreettinen kyhäelmä. Tältä osin on kahta tyyppiä: luonnonoikeusteoreettista ja sopimusteoreettista libertarismia. Kummatkin näistä nojaavat eri tavoin hullunkuriseen metafysiikkaan ja pitkälle teknisiin argumentteihin, ja lopputuloksena on täysin sydämetön ja moraalisen intuition vastainen sääntöfetisismi. Tai, kuten Will Kymlicka ilmiön kuittaa, kyseessä ei niinkään ole teoria oikeudenmukaisuudesta kuin vaihtoehto sille.

    4) Reaalipolitiikassa libertaarit eivät oikeastaan ole kyenneet esittämään mitään aitoja toimivia, konkreettisia ratkaisuja, ainoastaan toistamaan voodoo-taloustieteeksi nimitettyä reaktiivista mantraa: oli kyse sitten työpaikkojen lisäämisestä, matista valtion kukkarossa, huonoista työoloista, puhtaan veden puutteesta tms., ainoa mitä on tehtävä on ”leikattava veroja, purettava ”sääntelyä” (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan), yksityistettävä”. Vaikka kyseessä olisi toisilleen täysin päinvastaiset ongelmat, ratkaisu on aina sama – riippumatta faktoista, päinvastaista puoltavasta todistusaineistosta tai sen puoleen mistään. Syypää kaikkeen on aina valtio ja regulaatio, jotka sotkevat ”markkinoiden” toiminnan. Ajatuksen keskeinen ongelma on, että sellaisia täydellisiä markkinoita, joiden varaan libertaarit hommansa rakentavat ei yksinkertaisesti voi olla olemassa. Informaatio on aina epätäydellistä; päätökset ovat aina enimmäkseen irrationaalisia. Mutta mikään todistusaineisto tästä taloustieteen Nobeleita niittävästä asianhaarasta ei kelpaa libertaareille, koska kyseessä on heille lopulta uskon asia.

    5) Libertaarit ajavat periaatteessa täysin negatiivista vapautta eli vapautta puuttumattomuuteen ja yksilön autonomiaa. Mutta tarkastellessa näiden ajamaan politiikkaa havaitaan, että nämä ”yksilöt” joiden ”vapautta” ajetaan ovat yleensä he itse (mm. varakkaat yrittäjät ja omistajat) – ei suinkaan kaikki todelliset yksilöt, eikä missään nimessä näiden reaalinen vapaus. Tarkastellessa esim. yksilön autonomiaa ja vapautta havaitaan, että mm. koulutustaso, taloudellinen ja fyysinen perusturvallisuuden tunne, terveys jne. ovat seikkoja, joita reaalinen negatiivinenkin vapaus edellyttää. Siksi hyvälle osalle libertaareista koko vapauspuhe on lähinnä retorista bluffia. Kukapa vapautta vastustaisi?

    6) Libertarismi on fundamentalistinen oppi: sillä on muutama perustavanlaatuinen fundamentti (negatiivinen yksilönvapaus yhteiskunnan perustana, usko täydellisiin markkinoihin, usko radikaaliin tahdonvapauteen ja siten radikaaliin yksilön vastuuseen itsestään jne.), joita sen puitteissa ei voida kyseenalaistaa. Tästä syystä se ajautuu väistämättä aina kehäpäätelmiin ja sisäisiin ristiriitaisuuksiin – ajattelutapana se ei kehity eikä korjaa itseään, vaan ainoastaan ajautuu monimutkaisempiin ja monimutkaisempiin tapoihin yrittää suojata näitä fundamentteja.

    Jokuhan voisi sanoa, että sehän on irrationaalinen ajattelutapa. ;)

    • …Ai niin, ja tähän mennessä suurin osa yrityksistä toteuttaa laajamittaista libertarismia käytännössä ovat yleensä johtaneet katastrofiin. Enkä viitsi edes mainita, miten puhtaan libertaristisen valtion aikaansaaminen edellyttäisi siirtymävaiheena diktatuuria ja totalitarismia. Demokratioissahan usein keksitään, että verottaminen ja julkisesti tuotetut palvelut ovat hyvä idea.

      • No jopas. Minua onkin aina askarruttanut deontologisena pitämäni libertarismin ja konsekventialistisen eetoksen omaavan taloustieteen omituinen suhde, nämä kun eivät hevin kulje aivan käsikynkkää.

        Konsekventialistinen libertarismi voidaankin siis nimetä ns. liukuporras-libertarismiksi, missä nimitys tulee ikäänkuin käänteisestä ”kaltevan pinnan” argumentista: jos nyt hyväksymme politiikan A, siitä seuraa automaattisesti hyvä B. Tyypillisesti tässä A:ta näyttelee regulaation purkaminen (mitä se milloinkin tarkoittaakaan), ja pahimmillaan kyseessä on reaganilainen voodoo-taloustiede (”Jos nyt leikkaamme rikkaiden veroja, verokertymä kasvaa!”). Tämä selkiyttää merkittävästi näiden ajattelumaalimaa, joten kiitos linkistä!

        Ero esim. utilitarismiin on se, että utilitaristisessa ajattelussa lopputulos merkitsee enemmän kuin keinot, ja utilitaristisessa ajattelussa on harvemmin fundamentalistisia uskonkappaleita siitä, mikä keino on paras päämäärän saavuttamiseksi; faktoihin suhtaudutaan utilitarismin parissa kenties ankarammin ja kunnioittavammin kuin libertarismin. Tässä suhteessa konsekventialistinen libertarismi on ainakin omiin silmiini ja ilman valaisevampaa todistusaineistoa selvä taantuma utilitarismista.

  14. Ajattelun ammattilaisen luulisi kykenevän vapaaseen ajatteluun ilman selkeitä aivopieruja. Liberatismin väittäminen tieteellisesti aika höhläksi oppisuuntanaksi ilman mitään tieteellisiä perusteluita on melkoinen aivopieru. On ihan ok jos liberatismi ei istu omaan poliittiseen näkemykseen siitä miten asioita kuuluisi hoitaa, mutta puhtaat mielipiteet tulisi tällöin esittää sellaisinaan – mielipiteinä. On älyllisesti epärehellistä ja aika halpaa esittää ”asiantuntijaa” ja tyrkyttää omia mielipiteitään ilman mitään järkevää perustelua faktoina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s