Kategoria-arkisto: Ajattelu

Rahat vai hyvinvointi?

Julkaistu 23/03/2012| 8 kommenttia

David Cameronin kanssa Britannian hyvinvointipolitiikkaa kehittänyt Stewart Wallis piti viime syksynä Berliinin Falling Walls -konferenssissa loistavan puheenvuoron talouspolitiikasta. Wallis totesi, että talouskasvuun perustuva mittaaminen on tullut tiensä päähän. Jos haluamme kehittää hyvinvointia kannattelevaa politiikkaa, tulee meidän mitata ensi sijassa hyvinvointia. Raha tulee vasta kakkosena.

“You treasure what you measure”, sanoi Wallis osuvasti: arvostamme sitä, mitä mittaamme. Jos mittari on raha, rahakasat kasvavat. Jos mittarina on hyvinvointi, hyvinvointi kasvaa. Kumman varaan haluamme ripustaa politiikkamme?

→ 8 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , ,

Vapaan markkinatalouden ihanne on tarkkaan harkittua typeryyttä

Julkaistu 21/03/2012| 54 kommenttia

Helsingin sanomissa oli viime viikolla oivaltava juttu zombietaloudesta. Näyttäisi siltä että nykyaikainen liiketalousteoretisointi on tullut tiensä päähän. Siitä huolimatta toimimattomia teesejä pidetään pystyssä kuin zombeja. Vapaan markkinatalouden ihannointi ei tuota ihmisille hyvinvointia – mutta silti äänekäs vähemmistö kannattaa tätä itsekkyyden palvontaa.

Nykytaloustieteen ongelmana on se, ettei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Vakuutusyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander osoitti taannoin Suomen filosofisen yhdistyksen Talous-kollokviossa, että nykyinen taloustiede perustuu täysin epärealistiseen ihmiskuvaan. Ihmiset oletetaan rationaalisesti täydellisiksi päätöksentekijöiksi, jotka arvioivat kylmän rauhallisesti eri vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä. Tämä teoreettinen idea-avaruus ei voisi olla kauempana todellisuudesta, jossa pörssimeklarit huutavat osakkeita sekuntiaikataulussa dopamiinipöllyissään ja Pihtiputaan Pasit ja Penat lottoavat seitsemännentoista pikavippinsä perjantaipullon ostaakseen.

Tosi asiassa tutkimus on osoittanut jo pitkään, että ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen päätöksentekijä. Yalen yliopiston psykologian professori John Bargh on esittänyt, että peräti 95% kaikesta inhimillisestä käyttäytymisestä tapahtuu tiedostamattomien prosessien varassa. Maailman johtaviin päätöksenteon tutkijoihin lukeutuva MIT:n professori Dan Ariely on puolestaan osoittanut, että suurin osa ihmisen päätöksistä perustuu täysin irrationaalisiin ennakko-oletuksiin. Ihmisen toiminnasta tavattoman pieni murto-osa on aidosti johdonmukaista.

Vapaan markkinatalouden ihanteen tarkoituksena ei kuitenkaan taida edes olla totuudenmukaisen mallin kehittäminen – vaan sellaisen, joka palvelee menestyjien etua. Jos ihmiset oletetaan rationaalisiksi päätöksentekijöiksi, voidaan väliinputoajien etua palvelevat sääntelyjärjestelmät purkaa. Ryyppykierteessä kärvistelevät ressukathan ovat vain laiskoja.

Kun taloustieteen professori sanoo, että Pasi tekee harkitun päätöksen kossupulloon tarttuessaan, saadaan tällaiset ajatushirviöt salakuljetettua osaksi poliittista päätöksentekoa. Näin syntyy esimerkiksi pikavippijärjestelmän tapaisia täysin käsittämättömiä epäsikiöitä: pääoman omistajat pääsevät kasvattamaan voittojaan kaikkein köyhimpien kustannuksella. Ei mikään ihme, että tuloerot kasvavat.

Vapaa markkinatalous ja siitä seuraava sääntelyjärjestelmien purkaminen ovat viime kädessä tarkkaan harkittua typeryyttä. Tällä nykytaloustieteen peruskivellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, jossa päätökset tehdään hetken mielijohteesta ja yhteiskunnan alimmalla portaalla usein erilaisten addiktioiden motivoimana.

Silti nykytaloustieteilijöiden nokkelan argumentaation varjolla voidaan pääomia tukevaa politiikkaa yhä harjoittaa. Typeryys on kuitenkin typeryyttä, vaikka voissa paistaisi. Pohjimmiltaan epärationaalisten ihmisten kanssa emme pärjää ilman hyvin suunniteltuja tukirakenteita.

→ 54 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , , ,

Kaikki yhden – vai yksi kaikkien puolesta?

Julkaistu 19/03/2012| 11 kommenttia

Viime aikoina on taas paukutettu kovaan ääneen ihmisen oikeudesta itsekkyyteen. Erityisesti Björn Wahlroos ihannoi avoimesti yksilön oikeutta toteuttaa itseään muista välittämättä. Peruste on yleensä sama: itsekkyys on olennainen osa jokaisen organismin henkiinjäämistä.

Kyseessä on kuitenkin alkeellinen virhepäätelmä.

Argumentaatioteoriassa tunnetaan klassinen argumenttivirhe, jota nimitetään naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Siinä päätellään siitä, miten asiat ovat siihen, miten niiden pitäisi olla. Tyypillisin esimerkki tästä on tukea moraaliargumenttia sillä, mikä on luonnollista. Itsekkyys on luonnollista – siispä se on hyvää. Mutta kun luonnollista on myös nälkäkuolema ja naapuriheimon joukkomurha.

Se, mikä on ihmiselle luonnollista ei ole lainkaan välttämättä ihmiselle hyvää. Tämän saa tuta Nallekin laukoessaan äkkivääriä kommenttejaan. Sitten pitää ihmetellä, miksi media nimittelee ökyksi ja kadulla osoitellaan sormella. Itsekkyys kun ei sosiaalisessa yhteisössä tuota yleensä kovinkaan kauaskantoisia tuloksia. Itse asiassa itsekkyys tuottaa tuloksia vain lyhyellä tähtäimellä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Törmäsin taannoin tutkimukseen, jonka mukaan ihmiset ovat luonnontilassa harjoittaneet hyperseksiä – siis kaikki kaikkien kanssa. Artikkelissa aprikoitiin sitä, että ihmiselle moniavioisuus on luonnollinen tila, ja yksiavioisuus viljelykulttuurin myötä syntynyt epäluonnollinen vääristymä. Moniavioisuus kun mahdollistaa vahvimpien geeniperimän siirtymisen sukupolvelta toiselle.

Ongelmana on, että vahvimpien geeniperimän siirtäminen on hyvä juttu vain silloin kun asustellaan metsän siimeksessä. Siinä vaiheessa, kun kilpakumppanin nenän lyttääminen ei riitä enää tulosten saamiseen, ei vahvuus ole selviytymisen merkityksellisin kriteeri. Darwinkaan ei puhunut vahvimpien eloonjäännistä – vaan sopivimpien. Ja vasta yksiavioisuus takaa sen, että myös hintelät paksurilliset nörtit pääsevät jatkamaan sukuaan. Näin ydinvoimalat saadaan tuottamaan lämpöä, ja kuuraketit ammuttua matkaan. Yksiavioisuus takaa nimittäin lajille paljon alkukantaista moniavioisuutta monipuolisemman osaamiskirjon.

Professori Martin Seligman on tutkimuksissaan löytänyt kolme erilaista onnellisuuden tasoa. Wahlrooslaiset libertaarit operoivat näistä alkeellisimman, hedonistisen tason kanssa. Seuraavalla tasolla ihminen löytää työstään flow-kokemuksia ja työskentelee sisäisesti motivoidun asian parissa – siis ilman tarvetta ulkoisille kannustimille. Mutta kaikkein korkein onnellisuuden taso, on Seligmanin mukaan merkityksellisyys – siis se, että ihminen kykenee palvelemaan flow-tilassa työskennellen koko yhteisön etua.

Itsekkyys voi olla lyhytnäköisesti toimivin ratkaisu luolamiesyhteisössä. Kulttuurievoluutio on kuitenkin painellut kovaa vauhtia biologisen evoluution ohi. Se, mikä on luonnonmukaista ei ole välttämättä hyvää. Parhaat tulokset saamme aikaan silloin, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen – ja toimivat yhteisen hyvän eteen.

→ 11 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , , , , ,

Elämän salaisuus?

Julkaistu 16/03/2012| 6 kommenttia

Douglas Adamsin romaanissa Linnunradan käsikirja liftareille avaruusmuukalaisten supertietokone Deep Thought selvitti elämän salaisuutta seitsemän ja puoli miljoonaa vuotta. Vastaukseksi se sai luvun 42.

1990-luvun alussa Cambridgen yliopiston astronomit alkoivat laskea niin sanottua Hubblen vakiota, jonka sanottiin olevan avain moniin maailmankaikkeutta koskeviin kysymyksiin. Kahden vuoden laskutoimitusten jälkeen tulos oli selvä. Huipputähtitieteilijät eivät kuitenkaan olleet uskoa tuloksiaan.

Vastaus oli 42.

→ 6 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , ,

Lasta tulee rakastaa ehdoitta

Julkaistu 07/03/2012| 8 kommenttia

Tiikeriäiti Amy Chua esitti, että lapset tulee kasvattaa kovalla kurilla, koska muuten heistä kasvaa epävarmoja pullamössöaikuisia. Chua on tässä puoliksi oikeassa: jos lapsi oppii pienestä pitäen ymmärtämään, että onnistuminen on harjoituksesta kiinni, tulee hän myös itsevarmaksi. Samaan aikaan kiinalaisittain kasvatetut ylisuorittajat joutuvat kuitenkin nuorina aikuisina masennuskierteeseen.

Chua on väärässä siinä, että hänen edustamansa kasvatustyyli olisi ainoa tapa, jolla lapselle kehittyy hyvä itsetunto. Chuan menetelmälle on olemassa vaihtoehto, joka ei jätä lapsia itsevarmoiksi hermoraunioiksi.

Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

Kasvatustieteilijä Alfie Kohn esittää loistokirjassaan Unconditional Parenting pitkälti Chuan näkemyksen peilikuvan. Siinä, missä Chua asettaa äidinrakkautensa ehdoksi hyvin soitetun pianoläksyn tai matematiikan kokeen kymppituloksen, esittää Kohn, että lapsen itsetunnon ja hyvinvoinnin taustalla on nimenomaan vankkumaton luottamus siihen, että kävi miten kävi, häntä rakastetaan aina.

Kohn vie näkemyksensä jopa niin pitkälle, ettei lasta tulisi edes rangaista tai palkita: ulkoisilla motivaattoreilla lapsi oppii vain tavoittelemaan palkintoa ja välttämään rangaistusta. Näin hän menee aina sieltä, missä rima on matalin. Riittävän tehokkailla rangaistuksilla lapsi oppii toki toimimaan tehokkaasti – mutta täysin riippumatta siitä, mihin oma temperamentti ohjaisi. Tästä seuraa nopeasti masennuskierre. Jos lapsi sen sijaan toimii oman temperamenttinsa mukaan ja tekee vanhempien kannustamana juuri niitä asioita, joista hän pitää kaikkein eniten, hän oppii niissä erinomaiseksi – ja saavuttaa siis saman itseluottamuksen kuin Chuankin mallissa.

Kovan kurin ja ehdottoman rakkauden ero liittyy myös siihen, minkälaisia onnistujia lapsista kasvaa. Täyden kympin tavoittelu opettaa mukautumaan tehokkaasti olemassa olevaan yhteisöön. Tiikeriäiti kasvattaakin tulevat Yalen lakimiehet ja Harvardin bisnesketut. Oman kutsumuksen ja temperamentin seuraaminen ja lapsen omien valintojen ehdoitta tukeminen ohjaavat lasta puolestaan rikkomaan rajoja ja kokeilemaan turvassa uutta. Tästä syntyvät tulevaisuuden Einsteinit ja Steve Jobsit.

Ei silti, että lapsen tulisi kasvaa sen enempää lakiketuksi kuin huippufyysikoksikaan. Pääasia, että hän saa kasvaa juuri sellaiseksi, joka hän on, parhaalla mahdollisella tavalla. Ja niin, että hän tietää tulevansa rakastetuksi, kävi miten kävi. Menestys riittää vain niin pitkälle. Itsetunnon vankkumattomin perusta tulee kokemuksesta siitä, että tapahtui mitä tahansa, äidin ja isän rakkaus ei koskaan lopu.

→ 8 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , , ,

Pelko ja positiivinen ajattelu

Julkaistu 27/02/2012| 6 kommenttia

Minua pelottaa aika usein. Olen sillä tavalla neuroottinen, että mietin tämän tästä, mitä ihmiset minusta ajattelevat; riittävätkö rahat ensi kesällä; osaanko vetää uuden koulutuksen riittävän hyvin; osaanko toimia oikein uusia ihmisiä kohdatessani.

Myös esiintyminen pelottaa. Vaikka olen vetänyt sellaiset 150 koulutusta ja useamman tusinaa akateemisia konferenssiesitelmiä, jännitän silti yhä esiintymistä. Mitä tärkeämpi esiintyminen on minulle, sitä enemmän kädet tärisevät. Mutta vaikka minua pelottaa, lähden yhä uudelleen puhumaan. Pelkääminen on normaalia. Mutta sen ei tarvitse estää toimintaa. John Waynen sanoin:

Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

Viime aikoina minulta on kysytty usein positiivisen ajattelun merkityksestä. Olen tässä blogissa kirjoittanut positiivisuudesta paljon, mutta viimeaikaisessa kiinnostuksessa syynä liene se, että alleviivaan aika painokkaasti positiivisuuden merkitystä uudessa kirjassani. Kysymys on sikäli mielenkiintoinen, että minun perustemperamenttini on oikeastaan aika negatiivinen. Luontainen taipumukseni on murehtia asioista ja huolehtia huomisesta. En siis tarvitse kirjassa esittelemiäni menetelmiä siksi, että olen niin positiivinen – vaan juuri siksi, että en ole.

Esimerkiksi huolehtimisen selättävällä Tik Tak -menetelmällä tai erehdysten jälkeen apua tarjoavalla erehdysten hallinnalla on elämässäni merkittävä rooli. Tällaiset menetelmät pitävät huolen siitä, että vaikka luontainen taipumukseni on murehtia, pystyn monesti kampeamaan itseni kerta toisensa jälkeen murheen alhosta takaisin ratkaisukeskeisen ajattelun piiriin. Ongelmien tuijottaminen kun vain lisää stressikierroksia. Nähdäkseni vasta keskittymällä ratkaisuun on mahdollista saada asioita aikaiseksi.

Pelko on normaalia. Sille ei kuitenkaan tarvitse antaa valtaa. Positiivisen ajattelun menetelmät mahdollistavat sen, että vaikka kuinka kädet tärisevät, uskallat silti nousta satulaan yhä uudestaan.

→ 6 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , , , ,

Holmes ja Watson metsäretkellä

Julkaistu 24/02/2012| 2 kommenttia

Sherlock Holmes ja tohtori Watson olivat metsäretkellä. Illan tullen he pystyttivät teltan ja kävivät nukkumaan. Yöllä Holmes herätti Watsonin ja sanoi:

“Kuule, Watson, katsopa ylös ja kerro, mitä näet.”
“Näen upean öisen tähtitaivaan”
“Ja mitä se kertoo sinulle?”
“Tähtitieteellisesti se kertoo, että on olemassa miljardeja samanlaisia galakseja kuin omamme. Teologisesti se kertoo, että avaruuden käsittämätön suuruus voi olla yksi merkki Jumalan olemassaolosta. Meteorologisesti taivaan tummuus ja tähtien kirkkaus kertoo siitä, että ilmassa on vähän kosteutta, ja huomispäivästä tulee varmaankin kaunis. Kuinka niin? Mitä se kertoo sinulle, Holmes?”
“Watson, joku on varastanut telttamme.”

→ 2 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , ,

Miten tieto kasvaa?

Julkaistu 22/02/2012| 2 kommenttia

Vuosisatoja ajateltiin Descartesin jalanjälkiä seuraten, että tieto koostuu tarkkarajaisista ideoista, jotka ikään kuin siirtyvät oppijan päähän. Tähän väärinkäsitykseen perustuu myös nykyinen koulumalli, jossa opettaja voi mumista monotonisesti luokan edessä siinä toivossa, että tieto siirtyy jotenkin automaattisesti oppijalle.

Tieto koostuu kuitenkin verkostoista.

1970-luvulla psykologi Eric Kandel teki yksittäishermosolukokeita Aplysa-nimisillä etanoilla. Suurikokoiset etanat ovat siitä erinomainen tutkimuskohde neurotieteilijöille, että niiden hermosolut ovat tavattoman suuria. Näin on siis mahdollista tutkia elävän olennon yksittäisten hermosolujen toimintaa mikroskoopilla.

Kokeissa Kandel ärsytti elektrodilla yksittäisiä hermosoluja. Kun ärsytystä jatkettiin riittävän pitkään, alkoi hermosolujen välille kasvaa uusia synapseja. Synapsit yhdistävät lähettävän ja vastaanottavan hermosolun toisiinsa. Näin siis ärsytyksen jatkuessa kahden hermosolun välinen yhteys vahvistui. Kandel voitti tutkimuksistaan lopulta Nobelin.

Kun hermosolut aktivoituvat riittävän usein samalla tavoin, vahvistuvat niiden väliset kytkökset. Näin syntyy hermoverkkoja, jotka ovat välttämättömiä aivotoiminnalle ja sitä kautta kaikelle inhimilliselle toiminnalle. Toisin sanoen, oppimista syntyy silloin, kun oppija muodostaa harjaantumisen kautta uusia hermoverkkoja.

Oppija ei kuitenkaan opi, ellei opittu asia kytkeydy jollakin tavalla jo opittuun. Tästä syystä esimerkiksi tarinat toimivat niin hyvin oppiaineksen siirtäjänä: kun olemassaolevia hermoverkkoja aktivoituu valmiiksi, kiinnittyvät uudet verkostot vanhan jatkeeksi.

Jos kerron esimerkiksi tarinan kimaltavakylkisestä hauesta, joka ui vuoripuroa vastavirtaan ja pysähtyy ihastelemaan itseään sieläksi hioutuneesta kivestä, saatat nähdä tarinan “sielusi silmin”. Tällöin aivojesi näköaivokuori aktivoituu, ja tässä kertomani saattaa verkottua visuaaliseen mielikuvaasi.

Ensi kerralla, kun mieleesi sitten pälkähtää ajatus kimaltavakylkisestä hauesta saatat seuraavaksi alkaa ajatella aivotoimintaa. Uusi asia voidaan palauttaa mieleen mistä tahansa tarinan kohdasta. Yksittäisenä tiedon jyvänä asia hukkuisi aivojen valtavaan satojen miljardien hermosolujen kohinaan kuin pisara valtamereen.

Vaikka tutkimus aivotoiminnan ja ajattelun suhteista on edistynyt viime vuosina hurjasti, tiedämme silti asiasta tavattoman vähän. Kandelinkin tutkimukset antavat vasta pohjaa perustellulle oppineelle arvaukselle. Optimismia alalla kuitenkin riittää. Viime vuosina on jopa alettu tutkia niin sanottua konnektomia – koko ihmisaivojen hermoverkkojen rakennetta. Esimerkiksi MIT:n neurotieteen professori Sebastian Seung uskoo, että koko ihmisen toiminta voidaan jäljittää tähän valtavan mutkikkaaseen verkostojen kimppuun.

Oli miten oli, yksi asia on selvää. Tieto ei siirry oppijan päähän yksittäisinä tietopaketteina. Uusi oppiaines aiheuttaa uusia aktivaatioita ihmisen aivoissa, ja tätä kautta syntyy mutkikkaita ketjureaktioita, joissa keskeisessä roolissa on myös muu ruumis ja usein jopa lähihympäristö. Näiden reaktioiden seurauksena syntyy uusia verkostoja, joiden avulla ihminen voi toimia jouhevammin. Tieto kasvaa kiinnostuksen ja harjaantumisen kautta.

→ 2 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , , , , ,

Aivot eivät ole kone – aivot ovat puutarha

Julkaistu 20/02/2012| 4 kommenttia

Lähes koko 1900-luvun vallitsi käsitys siitä, että aivot toimivat kuin kone. Jokaiselle toiminnolle – näkö, kuulo, kieli ja niin edelleen – katsottiin olevan omat erityisalueensa. Samaten aivoja pidettiin pitkälti muuttumattomina. Uusia aivosoluja ei synny, ja ominaisuudet kuten älykkyys tai vaikkapa musikaalisuus määräytyvät pitkälti geneettisesti.

Aivot eivät kuitenkaan toimi kuin kone.

1990-luvun alussa yleistynyt aivojen funktionaalinen magneettikuvaus avasi aivan uudenlaisen tavan tarkastella aivotoimintaa. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa nähdä lähes reaaliaikaisesti muutoksia aivotoiminnassa. Toki kysymys siitä, miten esimerkiksi fMRI-koneen mahdollistama aivojen verenkierron kuvantaminen liittyy tarkkaan ottaen aivotoimintaan on yhä auki. Kaikki tyynni, fMRI mahdollisti huomattavasti aiempia menetelmiä monipuolisemman aivokuvantamisen.

1900-luvun loppua kohden alkoi myös kertyä tutkimustuloksia, jotka asettivat olettamuksen aivojen muuttumattomuudesta kyseenalaiseen valoon. Jo 1949 Donald Hebb oli esittänyt olettaman siitä, että kun ihminen oppii, hänen aivoissaan pitäisi tapahtua fyysisiä muutoksia. 1970-luvulla Eric Kandel osoitti, että näin on. Kandelin Nobel-palkituissa tutkimuksissa kävi ilmi, että ihmisen oppiessa aivoihin syntyy uusia synapseja, eli hermosolujen välisiä kytköksiä.

Viime aikoina aivotutkimuksessa onkin noussut kovaan huutoon aivojen muovaantuvuus, eli neuroplastisuus. Vaikka aivoista voidaankin osoittaa erikoistuneita alueita, eivät nämä alueet ole tarkalleen määriteltyjä. Kuten neuroplastisuutta tutkinut psykiatri Norman Doidge kertoo, on jopa tapauksia, joissa ihminen on syntynyt täysin vailla toista aivopuoliskoaan – ja kyennyt silti kehittymään enimmäkseen normaalisti toimivaksi ihmiseksi.

Aivot kehittyvät harjaantumisen kautta. Niiden hermostokytkösten luonne, jotka ovat aivotoimintasi keskiössä, määräytyy sen perusteella, mitä teet, mitä luet, mitä katsot ja mitä kuuntelet. Aivot eivät suinkaan ole kone, jonka toiminta on määräytynyt syntymästä asti. Aivot ovat kuin puutarha, jonka kukoistus riippuu siitä, miten sitä hoidetaan.

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , ,

Luovan ajattelun pulautustekniikka

Julkaistu 13/02/2012| 4 kommenttia

Ensinnäkin, lupaan että tämä julkaisutulva tyrehtyy tämän jälkeen hetkeksi. Mutta tässä vielä yksi juttu: ylihuomenna ilmestyy uusi Songsworth-nimellä julkaistava albumi Launchland. Levy sisältää 10 science fiction -kirjallisuuden inspiroimaa syntikkapop-kappaletta. Se löytyy esimerkiksi iTunesista ja ilmestynee ennen pitkää myös Spotifyyn. Jos haluat, voit ladata levyn myös maksutta täältä keskiviikosta lähtien.

Levyn syntyhistoria on minulle aika epätavallinen.

Olen liputtanut tässä blogissa paljon luovan ajattelun prosessimallin puolesta. Nähdäkseni luovaan ajatteluun liitetään aivan turhaan kaikenlaista mystiikkaa, vaikka kyseessä on perimmillään taito, joka löytyy jokaiselta pikkulapselta itsestään, ja jonka voi aikuisenakin opetella uudelleen. Tutkiessani luovan ajattelun mestareiden, kuten Da Vincin ja Edisonin, elämänkertoja, kävi selkeästi ilmi, että luova ajattelu on usein ennen kaikkea fiksua työtä – ja aika vähän mystistä inspiraatiota. Tämän prosessin työkaluja on koottu Filosofian Akatemian Luovan työn oppaaseen. Nämä ovat samoja työkaluja joiden avulla kirjoitin esimerkiksi väitöskirjani ja tammikuussa ilmestyneen esikoiskirjani.

Tämän uuden levyn syntytarina oli kuitenkin toisenlainen. Minulla on aika pitkät juuret musiikin parissa. Ennen tutkijanuraa toimin liki kymmenen vuotta säveltäjänä ja musiikkituottajana. 2000-luvun alkupuolella tajusin kuitenkin, että minulle vielä kutsumuksellisempaa on tämä tutkijantyö. Lisäksi musiikkimakuni on hiukkasen outo: pidän erityisesti tieteiselokuvamusiikista ja syntikkapopista, kuten Vangelisista ja Jean-Michel Jarresta.

Viime vuosina olen tehnyt hurjan vähän uutta musiikkia. Mutta vaikka en ole tehnyt aktiivisesti töitä musiikin parissa, tekee tiedostamaton mieleni töitä, halusin sitä tai en.

Viime vuoden maaliskuussa vaimoni lähti viikoksi Puolaan ja jätti mukulat minun hoivaani. Muutamaa päivää ennen vaimon lähtöä paine tehdä musiikkia oli kasvanut niin suureksi, että jouduin virittämään olohuoneen nurkkaan pienen musiikkinurkkauksen. Nykyaikana yksi syntetisaattori ja laptop riittävät hurjan pitkälle.

Vaimon lähdettyä reissuun tiedostamattomassa mielessä työstyneet aihiot alkoivat yhtäkkiä pulpahdella hurjaa tahtia ulos. Kun olin saanut lapset nukkumaan, laitoin sekvensserin päälle. Biisit syntyivät kuin itsestään. Neljäntenä tai viidentenä iltana olo oli lähinnä epäuskoinen, kun näytti siltä, että musiikin virta ei ota tyrehtyäkseen. Kahdeksan päivän kuluttua minulla oli 9 kappaletta kasassa. Lisäsin joukkoon vielä yhden edellisenä syksynä tekemäni biisin. Lopuksi vein levyn Suomen ehkä parhaimman konemusiikin masteroijan Pete Salosen käsittelyyn, ja albumi oli valmis.

Ammattiurallani pitkäsoiton tekeminen kesti keskimäärin kolmesta kuuteen kuukautta. Tämä putkahti maailmaan lähes kokonaan kahdeksassa päivässä. Filosofikollegani Karoliina nimitti myöhemmin menetelmää pulautustekniikaksi, ja siltä se tosiaan tuntui: biisit pulahtivat maailmaan kuin itsestään. Musiikki oli hioutunut tiedostamattoman mieleni huomassa valmiiksi, ja se piti enää tuottaa kuultavaksi. Kädet juoksivat koskettimistolla kuin itsestään.

Uskon yhä, että useimmiten luova ajattelu toimii parhaiten prosessina. Mutta joskus myös pulautustekniikka voi toimia. Jos toimit alan parissa, jonka tunnet kuin taskusi, vastusta kiusausta uuden työn tekemiseen niin pitkään, että sinun on aivan pakko tarttua toimeen. Vaikka luova työ onkin normaalisti 99% perspiraatiota, on myös inspiraatiossa joskus laivalasteittain taikaa!

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Ajattelu

Avainsanat: , , , , ,