Ironian määritelmä on, että sanotaan päinvastaista kuin tarkoitetaan. Eli jos sanot ironisesti: “Olet kyllä todella terävä”, on viestin todellinen sisältö väittää kaveria tyhmäksi kuin saapas. Ironiaa ei siis ole se, että etsit lusikkaa ja löydät vain haarukoita. Se on vain huonoa tuuria.

Arkikieleen on lipsahtanut useita tahattoman ironisia lausahduksia. Näissä tarkoituksena on usein ihan vilpittömästi painottaa jotakin sanottua asiaa, mutta tosi asiassa käykin ihan päin vastoin. Tässä viisi esimerkkiä.

1. Ei millään pahalla, mutta…

Jos joku aloittaa lauseen sanomalla “ei millään pahalla”, on lähes varmaa, että mutta-sanan jälkeen seuraakin sitten täyslaidallinen negatiivista kommentointia. Toisin sanoen, lauseen sanoja yrittää pehmittää sanomaansa ikävää asiaa sanomalla, ettei se ole ikävä. Usein tässä käy kuitenkin juuri päin vastoin: viesti kääntyy itseään vastaan. Parempi onkin sanoa asiat niin kuin ne ovat, ja jos kritiikkiä on annettava, on parempi tunnustaa rehellisesti, että asia vaivaa sinua ennen kuin latelet sinua kiusaavat yksityiskohdat.

2. Kaikella kunnioituksella…

Tässä on kyse edellisen muunnelmasta. Kun asia sanotaan “kaikella kunnioituksella”, sanotaan yleensä jotain aivan muuta kuin kunnioittavaa. Tässä pätee sama sääntö kuin ylläkin: ei kannata lähteä pehmentämään sanottua keinotekoisesti, vaan tunnustaa suoraan, että nyt ei tunnu hyvältä ja kertoa sitten miksi.

3. Minun on pakko sanoa…

Tähän törmää usein esimerkiksi baaripöytien keskusteluissa. Käytännössä silloin kun joku aloittaa lauseen sanomalla nämä taikasanat, hän tunnustaa olevansa tosi asiassa tavattoman epävarma siitä, sopiiko sanottu asia lainkaan käynnissä olevaan keskusteluun. Jos siis huomaat, että sinun on pakko sanoa jotain, useimmiten on parempi jättää se sanomatta.

4. Aivan oikeasti…

Ihan niin kuin kakkoskohta on ykkösen muunnelma, on tässä kyse kolmoskohdan muunnelmasta: oman sanoman epävarmuudesta. Tässä sanoja yrittää lisätä painoarvoa sanomalleen. Tähän voikin soveltaa filosofiassa kehitettyä totuuden deflaatioteoriaa: jos lause on tosi, ei erikseen tarvitse sanoa että se on tosi. Riittää, että se sanotaan. Samalla tavoin on turha sanoa “aivan oikeasti” vain painottaakseen sitä, että tarkoitat sitä, mitä sanot.

5. Se oli vitsi!

Tästä pahimmanlaatuisesta arjen ironiasta kirjoitin taannoin pidemmänkin analyysin. Huumori ei ole vitsikästä, jos sillä on uhri. Usein tätä lausehirviötä käytetäänkin tehokkaasti peittelemään lausahdusta, joka on satuttanut merkittävästi sen kohdetta. Todelliset vitsit ovat sellaisia, joille nauretaan yhdessä. Eikä henkinen väkivalta muutu huumoriksi vain sitä vitsiksi nimittämällä.

Erityisesti verkkokeskusteluissa huomaa, että Wikipediasta on helppo katsoa yleisimmät argumenttivirheet. Ongelmana tässä on, että vastapuolen virheen tunnistaminen ei vielä takaa hyvää argumentaatiota. Ei siis riitä, että toteaa verkkokeskutelussa, että “tuo on selvä olkinukke!” Kärjistyneestä kielenkäytöstä selviää vain osaamalla oikeanlaista argumentaatiojudoa. Tässä viisi yleisintä argumenttivirhettä ja muutama judoliike, joilla niistä selviää.

1. Ad hominem

Ad hominem tarkoittaa henkilöön käyvää hyökkäystä. Tyypillisiä muotoja ovat “sinä olet aina tuollainen”, tai “ei tuota usko kukaan tuollaisen viherpipertäjän suusta”. Ad hominem on sikäli konstikas argumenttivirhe, että se jättää vastapuolen aika aseettomaksi: on aika vaikea ruveta puolustautumaan, että “en minä nyt aina ole tällainen”. Ad hominem -argumenttiin pureekin tehokkaimmin sulkeistaminen: ota koppi argumenttivirheestä ja siirrä se sitten sivuun.

Takavuosina eräs kollegani oli jatkuvasti myöhässä. Mutta koska myöhästelin joskus itsekin, hän pystyi aina vastaamaan kritiikkiin: “kyllähän sinäkin myöhästelet”. Kerran sitten keksinkin sulkeistaa vasta-argumentin: “Olet aivan oikeassa. Myös minä myöhästelen. Mutta käsitelläänkö ensin tämä sinun myöhästymisasiasi, ja palataan sitten minuun?” Näin saimme asian viimein selvitettyä.

Seuraavan kerran, kun joku käy henkilöösi käsiksi, tunnusta tosiasiat ja ehdota, että palaatte niiden pariin heti kun itse pääargumentti on käsitelty.

2. Olkinukke

Olkinukkeargumentti on ad hominem -argumentin ohella tyypillisin verkkokeskusteluissa tunnistettu argumentti. Tähänkin blogiin saan aika ajoin erityisesti poliittisesti arkoihin aiheisiin kommentteja, joissa kirjoittaja syyttää olkinukesta – mutta jättää perustelujen esittämisen sikseen. Kuten joku taannoin kommenteissani totesi, lattea “tuohan on olkinukke” -väittämä kääntyy itse asiassa alkuperäisen argumentin eduksi. Jos kritisoija ei edes esitä kritiikkiä, vaikuttaa alkuperäisteksti entistä vahvemmalta.

Olkinukke on erittäin hankala argumenttivirhe myös siksi, että se on läheistä sukua yhdelle tehokkaimmista retorisista keinoista: kärjistämiselle. Usein kärjistäminen terävöittää erityisesti poliittisen korrektiuden latistamia keskusteluja. Tällöin argumentti herättää ajatuksia ja keskustelua. Kärjistäminen voi kuitenkin myös mennä liian pitkälle, jos kirjoittaja esittää korjaamattomina totuuksina selvästi harhaanjohtavia yleistyksiä.

Olkinukkeargumentin kohdalla olennaista onkin osoittaa, missä kohtaa vastapuoli kärjistää liikaa. Tämä vaatii jo kohtalaisen syvällistä käsiteltävän asian tuntemista. Jos joku sanoo esimerkiksi, että kaikki kokoomuslaiset ovat ahneita roistoja, ei riitä sanoa, että “eiväthän ne ole, hohhoijaa”. Sen sijaan olkinuken kumoajan tulee kyetä osoittamaan parhaassa tapauksessa muutamalla esimerkkitapauksella, kuinka kokoomuslaistenkin riveistä löytyy paljon loistotyyppejä, ja kuinka suurin osa heistä, niin kuin kaikista poliittisesti valveutuneista ihmisistä, on pohjimmiltaan ihan fiksuja tavallisia ihmisiä.

Jos joku esittää siis olkinukkeargumentin, esitä sivistyneesti muutama vastaesimerkki, jotka osoittavat väitteen olevan liian kärjistetty.

3. Ad verecundiam

Ad verecundiam, auktoriteettiin vetoaminen, on erityisesti akateemisen maailman helmasynti. Olemme tottuneet ajattelemaan, että joku jossain tietää meitä paremmin. Siksi auktoriteettiin vetoaminen lisää argumenttimme painoarvoa. Jos argumentti ei meinaa ottaa tuulta purjeisiinsa, voi peliin heittää esimerkiksi klassikon ja aloittaa väittämällä: “Tutkimusten mukaan…” Tällöin väite vaikuttaa heti hihasta vedettyä mutua tasokkaammalta.

Toki on myös olemassa paljon perusteltua auktoriteettiin vetoamista. Jos kirjoittaja vaivautuu kertomaan, mistä tutkimuksesta on kyse, ja vieläpä tiivistämään, mitä tuloksia on saatu, on kyseessä usein oikeasti vahva argumentti. Mutta yleismaailmallinen tutkimuksiin tai tietäjiin vetoaminen on usein harhaanjohtavaa.

Ad verecundiam -argumentista selviät pyytämällä tarkennusta. “Mainitsit, että tutkimukset tukevat väitettäsi. Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä tutkimuksista on kyse, ja ehkä laittaa vielä lähdeviitteen?” Näin nostat heti keskustelun laatua – tai saat vastapuolen kiinni auktoriteetilla bluffaamisesta.

Jos vastapuolesi siis vetoaa auktoriteettiin, pyydä häntä tarkentamaan, mistä lähteestä tieto on peräisin, ja tiivistämään lyhyesti, mistä lähdetiedossa on pääpiirteissään kysymys.

4. Ad populum

Ad populum, suosioon vetoaminen, on tyypillistä erityisesti koulujen pihalla ja kärkevässä amerikkalaistyyppisessä poliittisessa argumentoinnissa. Ad populum -argumentin tyypillisin muoto on: “Kaikki ovat sitä mieltä, että…” Yleiseen mielipiteeseen vetoaminen ei kuitenkaan riitä perusteeksi, ellei argumentti käsittele nimenomaan mielipidekysymyksiä.

Ad populum -argumentista selviät hieman samaan tapaan kuin edellisestäkin: pyytämällä tarkennusta. Kysy siis kohteliaasti, ketkä esimerkiksi ovat vastapuolen väittämää mieltä. Jos vasta-argumenttina on: “no, tiedäthän, kaikki”, voit todeta kohteliaasti, että jos kyseessä on tosiaan ihan jokainen, ei liene vaikeaa osoittaa muutamaa esimerkkiä. Jos tässä kohtaa jäädään jankkaamaan, kannattaa toimia kuten tämän listan seuraavassa kohdassa.

Jos keskustelija siis vetoaa yleiseen mielipiteeseen, pyydä muutama esimerkki siitä, ketkä tarkkaan ottaen tätä mielipidettä kannattavat.

5. Trolli

Tämä argumenttivirheitä ahmiva otus esiintyy harvoin kasvotusten tapahtuvassa keskustelussa, mutta livahtaa mukaan sanasotaan tämän tästä esimerkiksi yleisötapahtumissa ja erityisesti verkkokeskusteluissa. Trollin tarkoituksena ei edes ole käydä sivistynyttä keskustelua, vaan vain hämmentää keskustelua esittämällä yliampuvia kärjistyksiä tai suoranaisia mauttomuuksia.

Onneksi trolleihin on olemassa yksinkertainen lääke. Trolli saa elinvoimansa niistä reaktioista, joita hänen trollaamisensa aiheuttaa. Tämän takia trollin tapauksessa kaikkein tehokkain tapa toimia onkin olla ruokkimatta sitä.

Jos siis huomaat, että keskustelukumppanisi vain jankkaa ja paaluttaa vanhoja näkemyksiään tai harjoittaa suoranaisia mauttomuuksia, anna asian olla. Aina ei tarvitse saada viimeistä sanaa – ja ravinnotta trolli nääntyy pian pois. Älä siis ruoki trollia.

Lopuksi, filosofikollegani Markus totesi aikanaan, ettei argumenttivirheiden opetteleminen vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tämä pitää täysin paikkansa. Ensinnäkin, taitava argumentaatio vaatii hyvää argumentaatioteorian, logiikan ja retoriikan tuntemusta. Toisekseen, vaikka argumenttivirheet onkin hyvä tuntea, ei niiden tuntemuksestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviää. Taitavaksi argumentoijaksi oppiikin ennen kaikkea tutustumalla parhaisiin argumentaatiokirjoituksiin. Hyvä aloituspaikka on Suomen terävimpiin retoorikkoihin kuuluvan Juhana Torkin mestariteos Puhevalta.

PS. Tällä viikolla päättyy ilmoittautumisaika Retoriikan kesäkouluun. Kesäkoulun puhujajoukko on nähdäkseni aivan huikea, ja sain myös itse kunnian olla mukana. Mukana ovat myös omaan kielenkäyttööni merkittävästi vaikuttaneet Jari Parantainen, Katleena Kortesuo ja Juhana Torkki. Tutustu kesäkouluun täältä.

Ensimmäisen tuolin kanssa tein pitkälti joka ikisen työvaiheen väärin: laitoin aluksi tuolinjalat väärin päin, vääränlaiset ruuvit reikiin, tuolinjalkojen muovisuojat paikalleen liian aikaisin ja niin edelleen. Koheltaminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan.

Erehdysten seurauksena opin tuntemaan tuolien kokoamisprosessin yksityiskohtaisesti. Loput kolme tuolia tuli koottua kuin itsestään.

1. Suunnittele muutto hyvin etukäteen

Isoin stressitekijä muutossa on, että siihen liittyy niin valtavan paljon pieniä hoidettavia asioita. Ihmisen työmuisti pystyy pitämään kerrallaan mielessä vain noin seitsemän asiaa. Muuton sadasta kahteensataan venyvät askareatomit tööttäävät mielen tukkoon alta aikayksikön – ja seinät kaatuvat päälle.

Muutto kannattaakin suunnitella tarkoin etukäteen. Pikkuaskareet muuttolaatikoiden tilaamisesta sähkösopimuksen tekemiseen, osoitteenmuutoksesta suksien pakkaamiseen kannattaa kaikki kirjata ylös. Loistavan startin muuton suunnittelulle saat Fortumin ylläpitämästä erinomaisesta muuttajan muistilistapalvelusta.

2. Konkretisoi muuttoon liittyvät askareet

Kun olet ladannut muuttajan muistilistan, konkretisoi se käytännön tehtäviin sen mukaan, missä voit tehdä asiat. Tee esimerkiksi puhelimitse asioitaville asioille yksi lista, ja tietokoneella hoidettaville toinen. Näin pystyt hoitamaan samantyyppisiä asioita arjen lomassa helposti.

Jos esimerkiksi lähetät verkkolomakkeella muuttofirmalle tarjouspyynnön, voit seuraavaksi laittaa sähköpostia nettiliittymäsi tarjoajalle ja ilmoittaa uudesta osoitteesta. Ajattelunhallinta on loistava menetelmä askareiden konkretisointiin. Voit tutustua siihen siihen lataamalla Ajattelunhallinnan oppaan täältä.

3. Konkretisoi pakkaaminen

Pakkaaminen on yksi muuton työläimmistä vaiheista – ja sataprosenttisen varma stressin aiheuttaja, jos se jää viime tinkaan. Pakkaamisessa on tärkeää konkretisoida käytännön toimenpiteet. Jos muuttajan tehtävälistalla lukee “pakkaa olohuoneen tavarat”, on lähes varmaa, että askare jää viime tinkaan. Olouhuoneen tavaroiden pakkaaminen kun on sellainen savotta, ettei siitä kukaan selviä käden käänteessä. Jos hyödynnät sen sijaan ajattelunhallinnan perusmenetelmiä, saat pakkaamisen loksahtamaan arjen lomaan kuin itsestään.

Tee jokaiselle huoneelle oma lista. Käy sitten asuntosi läpi, ja kirjaa listaan mahdollisimman yksityiskohtaisella tasolla, mitä kaikkea pitää pakata. Esimerkiksi “pakkaa olohuoneen kirjahyllyn lelulaatikko”, “pakkaa keittiön kattilakaappi”, “pakkaa siivouskaapin ylähylly” ja niin edelleen. Tilaa sitten hyvissä ajoin kotiin muuttolaatikoita. Näin voit vaivatta pakata esimerkiksi vain yhden kirjahyllyn tason silloin, kun sinulla on hetki aikaa – ilman, että joutuisit tarttumaan hahmottomaan “olohuoneen pakkaus” -toimeen. Pian huomaat muuttopäivän lähetyessä, että puolet asunnostasi onkin jo pakattu kuin itsestään.

4. Pakkaa systemaattisesti

Pakkaa laatikot niin, että yhteen laatikkoon menevät tavarat siirtyvät suurin piirtein samaan paikkaan myös määränpäässä. Merkitse jokaiseen laatikkoon, mihin huoneeseen ne ovat menossa. Muuten laatikot jäävät irvistämään olohuoneen nurkkaan viikkokausiksi. Jos laatikot sen sijaan löytävät tiensä kohdeosoitteen oikeisiin huoneisiin, tulevat ne myös purettua alta aikayksikön.

Kannattaa myös muistaa, ettei muuttolaatikoita kannata pakata liian täyteen. Huolehdi siitä, ettei laatikon sisältö liikehdi kannettaessa, ja että kaikki laatikot voidaan pinota toistensa päälle. Näin säästät paljon päänvaivaa itse muuttopäivänä.

5. Koordinoi muuttoapu hyvissä ajoin

Jos se suinkin on mahdollista, kannattaa käyttää hyvämaineista muuttofirmaa. Se ei ole ihan ilmaista, mutta vähentää stressiä huomattavasti: ammattilaiset tekevät tätä hommaa päivittäin ja osaavat sen aivan varmasti noin kymmenen kertaa paremmin kuin tällainen tavallinen tallaaja.

Jos et halua käyttää muuttofirmaa, kannattaa silti tilata ainakin muuttolaatikot ja muuttoauto jostakin ammattifirmasta: kunnon laatikot ja riittävän tilava auto vähentävät radikaalisti muuttamiseen liittyvää stressiä. Muuttoapu kannattaa myös koordinoida hyvissä ajoin. Kysy, ketkä pääsevät paikalle ja ilmoita tarkkaan, mihin aikaan lähtöosoitteessa ja määränpäässä olisi tarkoitus häärätä. Jos nojaat kaveriporukkaan, kannattaa kavereita pyytää paikalle mieluummin muutama liikaa; on hyvin todennäköistä, että yksi tai kaksi jää viime tingassa tulematta. Tilaa vielä muuttopizzat ja -oluet hyvissä ajoin niin, että kaikille muuttajille jää urakasta hyvä mieli.

Kun suunnittelet muuton hyvissä ajoin, konkretisoit systemaattisesti muuttoon liittyvät tehtävät ja koordinoit muuttoavun reilusti ennen muuttopäivää, muuttuu stressiä aiheuttava muuttokaaos tarkkaan hallituksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen pieni askel kohti päämäärää palkitsee. Näin muuttaminen muuttuu lyijyviitta hartioilla puurtamisesta varsinaiseksi puuhastelubaletiksi, jonka koreografian avulla asiat hoituvat lopulta kuin itsestään.

Pikkusälän suitsemiseen on olemassa kuitenkin erittäin tehokas menetelmä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen muuttanut sen jälkeen, kun aloin vuonna 2008 käyttää ajattelunhallinnan menetelmiä. Olen briiffannut muutamaan kertaan muuttourakan kanssa painiville ajattelunhallinnan perusteet, ja tulokset ovat olleet huimia. Nyt pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kokeilemaan itse, miten homma toimii, kun muuttoon liittyvät sadat tehtäväatomit suitsetaan käytännönläheisiin toimintalistoihin.

Noin puolitoista kuukautta ennen muuttopäivää listasimme vaimoni kanssa joka ikisen askareen, joka muuttoon liittyy. Listalle tuli runsaat sata erilaista kohtaa. Sitten purimme ne vielä pienemmiksi listoiksi niin, että joka ikinen kohta listalla tarkoitti jotain käytännön toimintaa. Esimerkiksi “pakkaa kirjahyllyn lelulaatikon sisältö muuttolaatikkoon”. Sitten tilasimme parikymmentä muuttolaatikkoa ennakkoon.

Tulos oli kuin Disneyn Noidan oppipoika -animaatiosta: laatikot täyttyivät arjen hulinassa kuin itsestään. Sen sijaan, että muutto olisi tuottanut kuukauden kestävän kaaoksen keskelle muutenkin korkealentoista ja kiireistä elämää, laatikot alkoivat täyttyä systemaattisesti yksi toisensa jälkeen. Kaaoksen sijaan joka ikinen pieninkin listalle kirjattu askare tuotti aivoihin pienen dopamiinipiikin, ja muuton toimet muuttuivat ahdistusta aiheuttavasta sekasorrosta pieniä onnistumisentunteita aiheuttaviksi päivän piristyksiksi. Oikeasti: on aika siisti tunne, kun kolme viikkoa ennen muuttopäivää huomaat, että olet kuin varkain pakannut jo puolet kämpästä valmiiksi.

Muuttopäiväksi tilasimme vielä muuttoapua Victor Ek -nimiseltä firmalta. En muista, milloin olisin saanut parempaa palvelua. Ensinnäkin, paikan päälle tulleet kolme muuttomiestä olivat rautaisia ammattilaisia. Heidän työnsä seuraaminen oli melkein kuin olisi tarkastellut pitkälle hioutunutta tanssiesitystä: muuttoautto täyttyi sentin tarkkuudella, kun ammattimiehet osasivat hoitaa hommat. Lisäksi muuttomiesten kanssa oli mahtavaa rupatella kantamisen lomassa kaikesta maan ja taivaan väliltä, musiikinteoriasta muuttomiehen arkeen. Jos tarvitset muuttoapua, voin suositella Victor Ek:in palveluita täysin rinnoin.

Lopputuloksena koko muutto hoitui runsaan kuukauden jänteellä listoja pikku hiljaa purkaen. Aikaisemmat muutot ovat olleet minulle kauhunsekaisella jännityksellä odotettuja stressipiikkejä. Tällä kertaa muutosta tuli ennen kaikkea antoisa ja arkea piristävä kokemus. Siitä, miten stressitön muutto hoituu käytännössä, kerron tarkemmin keskiviikon kirjoituksessa.

Kun kansi sitten poistetaan, yksikään kirppu ei hyppää ulos laatikosta takaisin vapauteen. Ne ovat oppineet, ettei tätä korkeammalle kannata hypätä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Kenties libertarismi onkin eräänlainen eettinen varaventtiili.

Helsingin sanomissa oli joitakin päiviä sitten juttu taannoisesta libertaristitapahtumasta. Hesarin toimittaja Antti Blåfield luonnehtii osuvasti tapahtumaa rikkaiden haavojen paranteluksi. Libertaarigurut esittivät, että vapaus ja vauraus ovat kaikki kaikessa – vaikka toiset jäisivätkin jalkoihin. Pintapuolisesti näyttäisi kuitenkin siltä, että gurut ovat hyvällä asialla: kapitalismista ja yhteiskunnan sääntelyn vapautumisestahan on seurannut myös paljon hyvää.

Minä en itse asiassa tohdi uskoa, että esimerkiksi suomalaista talouskenttää pyörittävät nallewahlroosit ja mattiapuset olisivat oikeasti pahoja ihmisiä. En usko, että Nalle herää aamulla hykerrellen siitä, kuinka monelle nordealaiselle tänään voisi antaa potkut. Päin vastoin, olen melko varma siitä, että nämä talousosaajat, niin kuin kaikki muutkin ihmiset, heräävät aamulla pystyäkseen tekemään päivän aikana hienoja juttuja.

Ongelmana on, että kun kauppiksesta saakka on paukutettu, että hieno on se, mitä jää viivan alle, päätyvät nokkelimmat talousammattilaiset helposti myös jyräämään vähemmän terävät kanssakansalaiset alleen. Ja tämä nyt on ihan puhdasta spekulointia: mutta luulen, että vaikka järki sanoo, että on ihan ookoo olla itsekäs ja tienata toisten selkänahasta, kaivertaa jossain taustalla intuitiivinen tieto siitä, ettei se nyt ihan noin mene.

On ihan mahdollista, että libertarismia lobbataankin suureen ääneen ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa lohdullisen näkemyksen omantunnon soimaamille talousohjuksille. Jos “vahvan filosofinen” aatesuunta kerran sanoo, että pitää olla itsekäs ääliö, niin kai sitä sitten pitää olla. Ongelmana eivät siis ole niinkään pahantahtoiset raharikkaat, vaan vähän vinksallaan olevat aatesuunnat, jotka ajavat ihmiset tekemään (itselleenkin) haitallisia asioita.

Tämän takia onkin ilahduttavaa lukea esimerkiksi Mikael Jungnerin taannoisen nerokkaan kolumnin tapaisia oivallusketjuja. Kolumnissaan Jungner käsittelee ihastuttavan tyynesti sekä oikealta että vasemmalta kumpuavia teemoja ja päätyy hahmottelemaan ratkaisumallin juurta, joka voisi olla tyydyttävä kaikille asianomaisille. Tosiasiahan on, että ratkaisut nykyajan ongelmiin tuskin löytyvät tähyämällä menneisyyteen.

Vaikka libertarismi onkin tieteellisesti aika höhlä oppisuunta, on sillä kuitenkin yksi kiistaton ansio. Se saa ihmiset hereille pohtimaan ja keskustelemaan siitä, miten yhteiskuntaa ja talouspolitiikkaa tulisi kehitttää. Nykyinen systeemi kun on kaikkea muuta kuin täydellinen. Ja rohkenen väittää, ettei kehitystä tapahdu ilman keskustelua.

Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo.

Frank Martelan lanseeraama loistava termi suhdelo kuvastaa ihmisluonnetta erinomaisesti. Ihmisen persoona ei ole eristyksissä syntynyt atomistinen monoliitti, vaan alati muutoksessa oleva kokonaisuus, jonka luonne heijastelee ihmisen sosiaalista ympäristöä.

Aivotoiminnan keskiössä olevat peilisolut heijastavat ympärillä tapahtuvia asioita: kun näet vaikkapa toisen ihmisen kärsivän, myös omissa aivoissasi aktivoituvat kärsimystä aiheuttavat alueet – jollet ole kokemuksen kautta joutunut tyystin puuduttamaan itseäsi tunnekokemuksille. Aivotoimintasi ei siis perustu vain syntymässäsi saamiisi aineksiin, vaan muovautuu alati ympäristösi ja yhteisösi vaikutuksesta. Se, mitä sinä olet on myös sitä, mitä yhteisösi on. Me olemme ihan aivoissa tapahtuvien fyysisten muutosten seurauksena kollektiivi, toisin kuin esimerkiksi Apunen tekstissään esittää.

Myös libertaristinen unelma ihmisen vapaudesta on tuulesta temmattu. Ihmisen toiminnasta vain murto-osa on tietoisesti säädeltävissä. Suurin osa toiminnastamme on automatisoitunutta, ja siten kaikkea muuta kuin vapaata. Vapaus ei olekaan sitä, että voi tehdä mitä vaan – vaan sitä, että voi tehdä sen, mikä on itselleen parasta. Ja tässä rationaalinen mielemme kyykkää alta aikayksikön.

Tähän huomioon perustuu esimerkiksi se, miksi Steve Jobs perusteli pornon poistamista App Storestaan nimenomaan vapautena. Jobs ymmärsi, että aika moni ihminen on viettiensä vietävänä. Jos teinin iPhonen ohjelmakaupan ruudulle lävähtää tissiohjelma, siirtyy komento saman tien alkukantaisesta viettitoiminnasta vastaavalle limbiselle järjestelämlle. Sormi käy osta-nappulalla ennen kuin tietoinen mieli edes ehtii tajuta, mitä tapahtui. Viettien ohjaama toiminta on kaikkea muuta kuin vapaata.

Itse libertaristiguru Ayn Rand on surullinen esimerkki siitä, miten fiktiivinen hänen ihmiskäsityksensä on. Rand kykeni kyllä ajoittain myös rationaaliseen päätöksentekoon. Mutta sitten kun tunnepuolella kävi köpelösti, kyykkäsi libertaarigurun  järjen käyttö legendaarisin seurauksin. Kun Rand sai tietää entisen miesystävänsä Nathaniel Brandenin syrjähypystä, Rand savusti hänet ulos miehen nimeä kantaneesta instituutistaan. Kostonhimo sai gurun erottamaan instituutistaan sen avainhenkilön, jonka seurauksena koko putiikki meni pian nurin. Tässä ei ole mitään rationaalista. Kyse on jälleen alkukantaisimman viettitoiminnan varassa toimimisesta.

Vapaus ei tarkoita siis sitä, että voit tehdä sen, mitä kulloinkin päähän pälkähtää. Usein päähänpistoja ajavat aivan muut voimat kuin rationaalinen päätöksenteko. Vapaus tarkoittaa sitä, että voit tehdä sen, mikä on sinulle parasta. Libertaristien esittämän fiktiovapauden vastakohta ei  myöskään ole totalitarismi, jossa päätökset tehdään vain yhden ihmisen etua palvellen. Itsekeskeisen fiktiovapauden vastakohta on todellinen yhteisöllinen vapaus, eli solidaarisuus: se, että kaikki yhdessä tuumin pidämme huolta toistemme hyvinvoinnista.

(Lähde: Kevätpörriäinen 2012. Tekijä: Penni 1A.)

Positiiviset tunteet ovat paljon enemmän kuin omaa kivaa.

Yhdessä matemaatikko Marcial Losadan kanssa Fredrickson on pystynyt osoittamaan, että ihmisen optimaalisen toiminnan kannalta positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhdeluvun tulisi olla hulppea 3:1. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista pelon, kateuden, ahdistuksen tai stressaantuneisuuden tuntemusta kohti pitäisi päivän aikana kokea kolmeen kertaan hämmästystä, ihastusta, huvittuneisuutta tai rakkautta. Luulen, että meille tavallisille tallaajille jo kahden suhde yhteen tuottaa aika paljon ongelmia.

Loistokirjassaan Positivity Fredrikcson maalaa kirkkaan kuvan siitä, miksi positiiviset tunteet ovat niin tärkeitä – ja miksi kyse ei ole vain naminami-hömpästä. Ensinnäkin, kyse on autenttisista positiivisista tunteista. Eli tekopirteällä muikeilulla ei ole sijaa Fredrikcsoninkaan teoretisoinnissa. Toisekseen, positiiviset tunteet vaikuttavat tavattoman monella erilaisella tavalla hyvinvointiin.

Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja nostavat jopa immuunivastetta. Positiiviset tunteet auttavat näkemään asiat laaja-alaisemmin ja edesauttavat ketterämpää ongelmanratkaisua. Positiiviset tunteet toimivat myös erittäin tärkeän sosiaalisena sidoksena: psykologi John Gottmanin mukaan kestävissä avioliitoissa positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde on peräti 5:1.

Ennen kaikkea positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan. Losadan tutkimuksissa kävi ilmi, että esimerkiksi suuryritysten johtoryhmissä päti sama 5:1 -suhdeluku kuin Gottmanin avioliittotutkimuksissakin. Menestyneimmät johtajat kannustivat ja kehuivat siis hulppeat viisi kertaa enemmän kuin kritisoivat tai valittivat.

Omalla kohdallani lohdullista on ollut huomata, että Fredricksonin lupaus siitä, että positiivisia tunteita voi kehittää ja omaa suhdelukua petrata vaikuttaisi pitävän paikkansa. Fredrickson tarjoaa tähän jopa oivallisen työkalun positivityratio.com -sivustollaan. Suosittelen tutustumaan. Positiivisista tunteista on paljon iloa. Ja sitä paitsi, onhan se kivaa, kun on kivaa.