Avainsana-arkisto: ajattelu

Tee itsestäsi mestariajattelija

Tammi julkaisi eilen esikoiskirjani Tee itsestäsi mestariajattelija. Kirjassa käsittelen sitä, miten ihmismieli toimii, ja mitä sillä voidaan tehdä. Kirjan taustalla vaikuttavat pitkä mielenfilosofisen tutkimuksen perinne, sekä joukko tutkimustuloksia neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja systeemisen psykologian aloilta. Monia kirjassa käsittelemiäni teemoja olen sivunnut myös tässä blogissa vuosien varrella, ja blogissa käydyt keskustelut ovat myös osaltaan muokanneet kirjan sisältöä.

Kirja koostuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa pyrin muodostamaan käsityksen siitä, mistä ajattelussa on oikeastaan kyse. Tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset tavat ohjata ajattelua ja käsitellä hankalia ajatuksia. Pyrin myös valottamaan sitä, miksi esimerkiksi urheilijoiden usein hyödyntämä mielikuvaharjoittelu oikeasti toimii, ja miksi positiivinen ajattelu johtaa usein negatiivista hedelmällisempiin tuloksiin.

Toisessa osassa käsittelen mielen rakennetta erityisesti viime vuosien neurotieteen ja kognitiivisen psykologian tulosten valossa. Tässä osiossa käsittelen myös luovan ajattelun menetelmiä, flow-kokemusta sekä ajattelunhallintaa. Pyrkimyksenäni on valottaa, miten mielen eri toiminta-alueita kannattaa hyödyntää tehokkaasti taitavan ajattelun ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Kolmas osa käsittelee ajattelun ulkoistamista. Tässä kerrotaan, miten ympäristösi vaikuttaa ajatteluusi, miten voit muuttaa ajatteluasi muuttamalla ympäristöäsi, ja miten pystyt rakentamaan halutessasi itsellesi monipuolisen verkkoälyn käyttämällä internetin tietopalveluita. Nykytutkimuksen valossa voidaan osoittaa, että monet ympäristön elementit ovat keskeisessä roolissa mielen toiminnan kannalta. Ajattelu ei siis ole vain aivotoimintaa.

Neljännen osan ydinkysymyksiä ovat yhteisöllisyys ja onnellisuus. Ajattelu ei ole koskaan yksityisasia, ja taitava ajattelu on myös tärkeässä roolissa hyvän ja onnellisen elämän elämisessä. Todellinen hyvinvointi perustuu mielestäni yhtäältä intohimoiseen tekemiseen ja toisaalta oman yhteisön autenttiseen palvelemiseen. Tässä osiossa esittelen myös muutaman toimivan työkalun, joiden avulla omaa hyvinvointia on mahdollista edistää.

Viimeinen osa käsittelee asiaa, josta puhutaan yhä mielestäni aivan liian vähän. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lahjakkuus- ja älykkyystutkimus ovat nimittäin osoittaneet lähes kiistatta, että minkä tahansa taidon voi oppia löytämällä oikeanlaisen harjoitusmenetelmän ja harjoittelemalla riittävästi. Keskeisessä roolissa on intohimo ja motivaatio.

Historian huiput Mozartista Einsteiniin harjoittelivat kaikki päivittäin tuntikaupalla, koska he olivat löytäneet oman intohimonsa. Keksimällä, mikä innostaa juuri sinua kaikkein eniten, etsimällä oikeat harjoitusmenetelmät ja harjoittelemalla sinnikkäästi pystyt ottamaan haltuun alan kuin alan japanin kielestä kvanttifysiikkaan, sienten tuntemuksesta sinfonioiden kirjoittamiseen. Kuka vaan ei pysty tulemaan miksi vaan. Mutta kuka vaan pystyy tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen – mestarilliseksi juuri sillä alalla, johon oma intohimo ohjaa.

Olen pyrkinyt tiivistämään kirjaan tämänhetkisen ymmärrykseni mielen toiminnasta sekä esittelemään joukon sellaisia nykytieteen valossa perusteltuja menetelmiä, joiden olen havainnut toimivan sekä omassa elämässäni että vetämissäni koulutuksissa. Toivon, että kirja auttaa jakamaan näitä oivalluksia, ja että näistä ajatuksista olisi lukijalle myös välitöntä konkreettista hyötyä.

Voit tilata kirjan täältä.

Näin rakennat itsellesi flow-kanavan

Flow-tilaa tutkineen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow edellyttää neljää asiaa:

  1. Pystyt keskittymään toimintaasi
  2. Saat toiminnastasi välitöntä palautetta
  3. Toimintasi on merkityksellistä
  4. Tehtävä ja taitosi ovat tasapainossa

Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon ensimmäisistä kolmesta kohdasta. Keskittymiseen ja palautteeseen on oivallinen apu ajattelunhallinta. Toiminnan merkityksellisyyteen auttaa puolestaan esimerkiksi kutsumuskartan tekeminen. Tehtävien ja taitojen rajapinnassa löytyy puolestaan kasvun ja kehityksen flow-kanava: ihmisenä toimimisen optimitila. Sen ylläpitäminen puolestaan vaatii vähän erilaisia niksejä.

Jos tekeminen on liian helppoa, seuraa tylsistyminen. Jos taas puuha on hankalaa, seuraa turhautuminen. Kumpikin tila vaatii erilaiset aseet. Flow-kanavan ylläpitämistä varten  kannattaakin rakentaa sellainen toimintaympäristö, jossa sinulla on käsillä koko ajan sellaiset työvälineet, joilla kampeat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista takaisin flow-kanavaan.

Jos tehtävä on liian vaikea tai viretilasi on alhainen, ei pään seinään lyöminen auta. Tehokasta on sen sijaan ottaa lyhyet nokkaunet tai tehdä pieni kävelylenkki. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten valtava vaikutus varttitunnin kävelylenkillä on viretilaan silloin, kun löydän itseni turhautumissektorista. Lisää virtaa voi saada myös urheilusta tai sisällöllisestä tietokonepelistä. Addiktoivat ajantappopelit vain lisäävät turhautumista, mutta hieman ongelmanratkaisukykyä vaativat pelit, kuten esimerkiksi Contre Jour tai Cut the Rope voivat auttaa pois väsymystilasta.

Tylsistymissektoriin auttaa puolestaan se, että rakennat itsellesi rikkaan ympäristön, jossa on riittävän laajalla skaalalla virikkeitä. Tärkeää on siis, että pystyt tarvittaessa haastamaan itseäsi viretilaasi sopivalla tasolla. Kyse on itse asiassa ihan samasta asiasta kuin lasten oppimisympäristössä, josta kirjoitin viime syksynä. Saman tempun voi tehdä aikuisenakin.

Kannattaa siis pitää käsillä jatkuvasti esimerkiksi hyviä kirjoja, tuoreita aikakauslehtiä ja vaikkapa sarjakuvia. Näissä samoin kuin peleissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että materiaalissa on myös sisältöä. Toisin sanoen, Harlekiinikirjat ja Aku Ankka eivät todennäköisesti haasta riittävästi nostaakseen flow-tilaan, mutta kirjallisuusklassikot tai vaikkapa Bone- ja Return of the Dapper Men -sarjakuvat sen sijaan auttavat tehokkaasti pois tylsistymissektorista. Applen ja Googlen digitaaliset ekosysteemit ovat loistavia tällaisen oppimisympäristön rakentamiseen: iPadilla kirjahylly kulkee mukanasi.

Kun tunnistat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista ja otat oikeat työvälineet käyttöön, löydät itsesi tuossa tuokiossa flow-kanavasta. Jos vielä siivoat työmuistiisi tilaa esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla, huomaat pian, että flow-tila on sinulle samalla tavalla arkipäivää kuin pienille lapsillekin.

PS. Parin viikon päästä 24.1. ilmestyvässä esikoiskirjassani Tee itsestäsi mestariajattelija löytyy lisää vinkkejä flow-tilaan pääsemiseksi. Tutustu kirjaan täältä.

Älykkyys kasvaa positiivisten odotusten kautta

Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmiset, jotka olettavat älykkyyden olevan lukittu ominaisuus lannistuvat vastoinkäymisten edessä. Sen sijaan ihmiset, jotka uskovat pystyvänsä kehittymään älykkäämmiksi kokevat vastoinkäymiset oppimiskysymyksinä. Kun menee mönkään, kehitykseen uskova ihminen kysyy, miten hän voi oppia mokistaan – ja näin kehittyy edelleen. Omasta asenteesta tulee siis itseään toteuttava profetia.

Oma asenteesi määrää sen, mihin pystyt.

Tässä ei ole kyse mistään uudesta jutusta. Jo 1960-luvulla Robert Rosenthal järjesti kuuluisan kokeen, joka osoitti, kuinka valtava vaikutus ennakko-oletuksilla on onnistumiselle. Lukukauden alussa alakoulun opettajille kerrottiin, että luokassa on muutamia oppilaita, jotka olivat osoittaneet erityistä lahjakkuutta, ja joiden oletettiin kehittyvän nopeammin kuin muiden.

Kun oppilaat testattiin myöhemmin, kävi ilmi, että oli tapahtunut juuri niin kuin tutkijat olivat olettaneet: lahjakkaimmaksi nimetty osa luokasta oli kehittynyt selvästi muita oppilaita nopeammin. Ainoa ongelma oli, että tämän porukan lähtöasetelmilla ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä asian kanssa: niin sanotut “lahjakkaat” oppilaat oli valittu kirjaimellisesti hatusta vetämällä. Heidän joukossaan oli niin kympin oppilaita kuin toistaitoisia tunareitakin. Kun oppilaita pidettiin lahjakkaina, nousivat he kuitenkin lähtöasetelmasta riippumatta luokan kärkeen.

Kun opettaja olettaa oppilaan olevan lahjakas, hän tekee myös itse enemmän työtä oppilaan oppimisen eteen. Jos “kympin oppilas” ei meinaa tajuta matemaattista ongelmaa, opettajalla on matala kynnys käyttää enemmän paukkuja sen selittämiseen: oppilaanhan kuuluu tajuta ongelma. Ja kun oppilas alkaa saada tuloksia aikaan, nousee oppimismotivaatiokin. “Matemaattisesti lahjattoman” kohdalla opettaja taas luovuttaa helposti: “ei se sitä kuitenkaan tajua.”

Omalla ja ympäristön odotuksilla on valtava vaikutus siihen, miten taitavaksi ihminen kehittyy. Onneksi tässä myös oma vaikutusvalta on suunnaton. Ymmärtämällä, että pää kehittyy harjoituksen kautta, pystyt kehittymään vaikka kuinka suureksi älyn jättiläiseksi, riippumatta siitä, mitä mieltä matikan maikka sattui peruskoulussa olemaan. Tarvitset vain oikeanlaisen tavan harjoitella ja riittävän säännöllisen harjoitustahdin. Taannoin erään amerikkalaisen peruskoulun viidennen luokan opettaja otti käyttöön uraauurtavan Khan Academy -verkkopalvelun. Muutaman kuukauden kuluttua aiemmin kerto- ja jakolaskujen kanssa kamppailleet oppilaat ratkoivat lukiotasoisia käänteistrigonomerian ongelmia.

Oikeanlaisella harjoituksella ja asennoitumalla asiaan positiivisesti pääset vaikka yhteenlaskuvaikeuksista differentiaalikalkyylin suvereeniksi taitajaksi. Kuten Henry Ford aikanaan sanoi, jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.

Älykkyys on taito, ja sen voi oppia

Tehdäänpä heti kättelyssä yksi asia selväksi: synnynnäistä älykkyyttä ei ole olemassa. Harhakäsitys älykkyyden synnynnäisyydestä dominoi kuitenkin yhteiskuntaamme niin kouluissa kuin työpaikoillakin: on kympin oppilaita ja kutosen oppilaita. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tehty tutkimus niin neurotieteen kuin kognitiivisen psykologiankin aloilla on kuitenkin osoittanut, että äly on opittu taito, siinä missä pyörällä ajaminenkin.

Ihmismieli ei putkahda maailmaan valmiina.

Syntyessään ihminen osaa lähinnä pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Ihmisaivot ovat kuitenkin valtavan muovautuva elin. Aivojen muokkaantuvuutta tutkinut psykiatri Norman Doidge kertoo jopa tapauksesta, jossa tyttö oli syntynyt tyystin ilman vasenta aivopuoliskoa. Oikea puolisko oli pian ottanut vasemman tehtävät hoitaakseen, ja tyttö oli oppinut puhumaan ja järkeilemään – siis käyttämään aivotoimintoja, jotka normaalisti sijaitsevat vasemmalla aivokuorella.

Ihmisen aivot kehittyvät erityisesti kahden periaatteen mukaan: kertauksen ja assosiaation. Kun kertaat jotain asiaa, oli kyse opinkappaleesta tai tennislyönnin harjoitteesta, vahvistat sille keskeisiä hermoverkkoja aivoissasi. Ja kun kertaat kahta asiaa samaan aikaan, vahvistuvat kummatkin verkostot – ja lisäksi vielä liittyvät toisiinsa niin, että yhden toimen tehdessäsi myös toinenkin seuraa automaattisesti. Jos vaikkapa syöt kalakeittoa ja saat sitten vatsataudin, tulee kalakeiton tuoksustakin tulevaisuudessa paha olo.

Älykkyys tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee toimimaan jouhevasti ongelmanratkaisutilanteissa. Ja ongelmia oppii ratkaisemaan ongelmia ratkomalla. Älykkyys kehittyy siis sitä mukaa, kun lapsi tai aikuinen harjoittaa päätään joko todellisten ongelmien parissa, tai erilaisten aivoharjoitteiden kuten päässälaskun avulla.

Tästä syystä geenejä paljon isompi tekijä älykkyyden kehittymisessä on ympäristön vaikutus: se, kuinka paljon lapsen mieltä harjoitetaan. Ja sitten kun mukula pärjää hyvin, aletaan myös olettaa, että hän pärjää hyvin – josta seuraa positiivinen kierre, jonka seurauksena lapsi pärjää entistä paremmin. Ja sama toisin päin. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Mitä aivoissa oikeastaan tapahtuu?

Tällä hetkellä meillä on vallalla kaksi valtavirtakäsitystä aivojen roolista ajattelussa. Aivokoulukunnan mukaan ajatukset, kokemus ja peräti minuus sijaitsevat aivoissa.

Ideakoulukunnan mukaan aivot toimivat eräänlaisena ajattelun fyysisenä vastinkappaleena. Ajatukset ovat siis jotain muuta kuin aivotoimintaa – mutta aivot ovat kuitenkin välttämättömät ajattelulle.

Selvästikin aivoja tarvitaan ajatteluun.

Mutta sijaitsevatko ajatukset aivoissa? Yksinkertainen ajatuskoe osoittaa, miten asian laita on. Kun liikutat vasenta kättäsi, aktivoituvat päälakesi tienoilla sijaitsevan motorisen aivokuoren hermoverkot. Toisin sanoen, motorisen aivokuoren aktivaatiot ovat välttämättömät käden liikuttamiselle. Mutta sijaitseeko käden liike aivokuorella? Ei kai nyt sentään.

Samalla tavoin kun ohjaat tarkkaavaisuuttasi esimerkiksi katsoessasi taideteosta, aktivoituvat etuotsalohkosi hermoverkot. Tai kun harjoitat itsereflektiota – ajattelet omaa ajatteluasi – aktivoituu useita eri aivoalueita käsittävä default network. Mutta sijaitseeko tarkkaavaisuutesi otsassasi, tai itserefelektiosi ohimolohkossa ja limibisellä aivokuorella? Ei sen enempää, kuin kätesi liikekään sijaitsee päälaellasi.

Kuten Aristoteles sanoisi, aivotoiminta on välttämätön ehto ajattelulle – mutta se ei ole riittävä ehto. Tämä tarkoittaa sitä, että aivojen täytyy olla kunnossa, jotta ajattelu olisi mahdollista. Mutta yksin aivot eivät vielä riitä ajatteluun.

Ajattelu edellyttää monimuotoisen kulttuurisen vuorovaikutuksen, jossa opit käyttämään kieltä ja viestimään toisten ihmisten kanssa. Kulttuurin avulla opit myös pyrkimään tavoitteisiin ja löytämään keinoja ratkaista eteen tulevia ongelmia. Viime kädessä ajattelu edellyttääkin sekä lähiympäristösi että yhteisösi. Jos sinut laitettaisiin täysin pimeään koppiin, ei ajattelu olisi enää pian mahdollista; viimeaikaisissa kokeissa jopa viidentoista minuutin aistien vaimentaminen on johtanut aistiharhoihin.

Aivoja tarvitaan ajatteluun. Mutta ajatukset itse eivät sijaitse aivoissa sen enempää kuin käden liikekään sijaitsee siellä. Ajatukset ovat yhteisöllisesti ja kulttuurillisesti rakentuneita prosesseja, joissa voi olla osia myös pääsi ulkopuolelta. Aivot eivät ajattele – vaan sinä sosiaalisena olentona ajattelet käyttämällä aivojasi.

Lattapäänä lainehilla

Sotalaiva oli harjoittelemassa myrskysäässä.* Illan tullen nousi sumu ja näkyvyys heikkeni entisestään. Pian auringonlaskun jälkeen tähystäjä ilmoitti näkevänsä valoa.

“Pysyykö se paikoillaan vai liikkuuko se?” kysyi kapteeni.

“Se pysyy paikallaan”, vastasi tähystäjä. Tämä tarkoitti, että laivat olivat törmäyskurssilla.

Kapteeni sanoi viestimiehelle: “Ilmoita laivalle: olemme törmäyskurssilla. Muuttakaa kurssia 20 astetta.”

Hetken päästä kuului vastaus: “Muuttakaa itse kurssianne 20 astetta.”

Kapteeni vastasi: “Olen laivan kapteeni. Muuttakaa kurssianne 20 astetta.”

Vastaus kuului: “Olen toisen luokan perämies. Muuttakaa itse kurssia 20 astetta.”

Tässä vaiheessa kapteeni oli raivoissaan. Hän huusi viestimiehelle: “Lähetä: olen sotalaiva. Muuttakaa välittömästi kurssianne!”

Vastaus kuului: “Olen majakka.”

Kapteeni muutti kurssia.

*Tarina on peräisin Stephen Coveyn kirjasta 7 Habits of Highly Effective People.

Pieniä ajatuksia kesää kohden

Arjen tohinassa jää huomaamatta monia ympärillä tapahtuvia kauniita asioita. Rauhoittamalla arkea ja ottamalla ympärilläsi pauhaavan tietomyrskyn ja sälän haltuun löydät ajattelullesi aikaa.

Ajattelemalla positiivisesti löydät ennen pitkää ratkaisut kiperiinkin ongelmiin. Luomalla rikkaita mielikuvia tavoitteistasi myös saavutat ne ennen pitkää. Opettelemalla optimistisen elämänasenteen et itse asiassa voi kuin onnistua.

Positiivinen ajattelu kannattaa myös ulottaa toisiin: olettamalla toisesta aina parasta teet arjen kohtaamisista rikkaita ja antoisia kokemuksia. Ja vaikka välillä tuntuisi vaikealta, olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee kesän yli. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 8. elokuuta. Aurinkoista ja antoisaa kesää kaikille!

Datasumu ja ajattelunhallinta

Ihmisen aivot eivät ole juuri muuttuneet viimeisten vuosituhansien aikana. Se, mihin aivoja käytetään on kuitenkin muuttunut radikaalisti aivan viime vuosikymmeninä. Nykyaikainen työ ei koostu tuntikausia kestävistä kyntötöistä, päiviin venyvistä mammutinkaatoreissuista puhumattakaan.

Nykytyötä sävyttää sen sijaan valtava määrä sälää: päivät koostuvat pikkiriikkisistä tehtäväatomeista, joista jokainen yrittää vaatia täyden huomiosi. Päivää pilkkovat sähköpostit, puhelut, tekstiviestit, pikaviestit, yllättävät paniikkitilanteet ja tämän tästä ovensuussa nuokkuvat keskittymisesi varastavat kollegat kysymyksineen ja kommentteineen.

Nykytyötä sumentaa datasumu.

Ihmisen tietoista ajattelua rajoittaa seitsemän yksikön kokoinen työmuisti. Mitä vähemmän käytössäsi on työmuistin yksiköitä, huomiokanavia, sitä hankalampaa on keskittyä tietoisesti käsillä oleviin asioihin. Voit verrata ilmiötä jonglöörin pallotteluun: yksi pallo ei tuota ongelmia, ja kaksikin pysyy ilmassa helposti. Mutta jos ilmassa pitää pyörittää seitsemää palloa kerrallaan, voi koitos muodostua jo melkoisen konstikkaaksi.

Jos kaikki huomiokanavat on varattu, ei tietoinen toiminta ole mahdollista. Jos kännykkä soi joka toinen minuutti, sähköposti sanoo tämän tästä plim, joulukiireet stressaavat, kotona odottava putkiremontti pälkähtää päähän joka toinen minuutti, kadulla porataan asfalttia ja näsäviisas kollega ilmestyy ovensuuhun puolen tunnin välein, ei kestä aikaakaan, ennen kuin seinät kaatuvat päälle.

Jos työmuistisi menee tukkoon, on tuloksena useimmiten yksi kahdesta vaihtoehdosta. Joko jäädyt kuin jänis etuvaloissa. Enimmillään huulien välistä pihahtaa hiljainen “mä en enää jaksa”. Toinen vaihtoehto on suuttuminen: “nyt riittää!” Suuttuessasi aktivoit aivosi limbisen järjestelmän, joka huolehtii alkukantaisimmista toiminnoistasi. Tuloksena on taistele tai pakene -reaktio, joka laittaa prioriteetit äkkiä uusiksi. Mekanismi on vanhaa evolutiivista perua: jos pitää tehdä äkkiä päätös siitä, mätkäisetkö nuijallasi edessä virnistävää sapelihammastiikeriä, vai säntäätkö pää kolmantena jalkana pakoon, ei vielä hetki sitten stressikierroksia nostanut vuotava luolan katto enää vaivaa päätäsi.

Valtava osa työperäisestä stressistä aiheutuu työmuistin jatkuvasta kuormittumisesta. Mitä useammin hoitamattomat työtehtävät ja kodin askareet pälkähtävät päähäsi, sitä vähemmän pystyt keskittymään tietoisesti käsillä olevaan asiaan. Kaiken kukkuraksi aivot ovat surkea apparaatti hoidettavien tehtävien muistamisessa. Aivosi toimivat yötä päivää herkeämättä. Synapsien syövereistä on koko lailla hankalaa kaivaa esiin staattista informaatiota, kuten hoidettavia tehtäviä. Tässä kohtaa pilkahtaa kuitenkin valoa pilven takaa: työperäisen stressin määrää voi nimittäin vähentää merkittävästi hyvin yksinkertaisella konstilla. Menetelmän nimi on ajattelunhallinta.

Ajattelunhallinnassa hoitamattomat tehtävät ulkoistetaan tehtävänhallintajärjestelmään ja järjestetään niin, että järjestelmää on helppoa ja hauskaa käyttää. Voit tutustua ajattelunhallintaan tästä blogitekstistä. Lisää tietoa löydät Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan oppaasta, jonka voit ladata maksutta täältä.

Jokaisella on monta mieltä

Ajattelu koostuu skripteistä ja skeemoista. Skriptit ovat ajatusprosesseja, jotka kerran käyntiin pyörähdettyään tuottavat ennakoidun tuloksen jollei jokin toinen prosessi keskeytä niitä. Skeemat ovat ajatusprosesseja, jotka latautuvat mieleesi kulloisenkin elämäntilanteen tai kontekstin perusteella. Skeemat toteuttavat tuloksen (mielikuvan, oivalluksen, havainnon) vasta kun jokin ylimääräinen elementti tyydyttää ne.

Ajattelusi riippuu valtavan paljon ympäristösi vaikutuksesta.

Se, miten hyvin muistat, miten hyvin osaat asiat tai jopa miten puhut tai miten teet valintoja riippuu ympäristöstäsi. Takavuosina tehdyssä psykologisessa kokeessa koehenkilö käyttäytyi huomattavasti hyökkäävämmin huoneessa, joka oli sisustettu aseilla kuin huoneessa, jonka seinille oli ripustettu urheiluvälineitä.

Erään tutkimuksen mukaan puolestaan tarjoilijat, jotka muistavat vaivatta käsittämättömän pitkiä tilauksia eivät pärjänneet ravintolan ulkopuolella tehdyssä muistikokeessa lainkaan. Ja jokainen meistä on kokenut varmaankin sen, miten puheenparsi muuttuu, kun siirrytään teinikaveriporukasta isovanhemmille kylään.

Ympäristösi ja sosiaalinen tilanteesi vaikuttaa siihen, minkälaiseen toimintaan ja minkälaisiin havaintoihin olet valmistautunut. Ja valmistautumisesi vaikuttaa puolestaan siihen, miten käytännössä toimit. Äidin herrantertusta voi tulla silmänräpäyksessä kulmakunnan kauhu, kun kaveriporukka vaihtuu. Uuden porukan määräämät skeemat synnyttävät uudenlaista toimintaa.

Tavallaan me olemmekin kaikki skitsofreenikkoja: jokaisella on monta mieltä. Ihmismieli ei ole yhtenäinen rationaalinen kivipaasi, vaan jatkuvassa liikkeessä oleva kokoelma erilaisia toiminnan mahdollisuuksia. Tästä syystä on hyvä muistaa, että sinä et ole vain se, kuka olet. Olet myös se, missä olet.

Platonin parivaljakko: ihmismielen kaksi puolta

Platon vertasi ihmismieltä parivaljakkoon. Valjakon toinen hevonen on valkea, ja kulkee niin kuin kuljettaja sitä ohjastaa. Toinen on puolestaan musta ja tempoo milloin minnekin. Jokainen ihminen tunnistaa itsestään nämä kaksi puolta: yhtäältä on helppoa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Sen tekeminen ei ole kuitenkaan aina itsestäänselvyys.

Meillä on itse asiassa käytössä kaksi keskenään ristiriitaista motivaatiojärjestelmää.

Ensimmäinen näistä perustuu henkiinjäämiseen. Sen perustana on pyrkimys maksimoida omat resurssit. Henkiinjääminen on hankalaa, jos ei ole ruokaa, toimivia suhteita ja fyysisiä resursseja. Siksi musta hevonen hamuaa herkkuja ja nautintoja, kaipaa mainetta ja kunniaa, ja kaihoaa rahan perään.

Toinen motivaatiojärjestelmä perustuu puolestaan uuden synnyttämiseen. Sen perustana on pyrkimys synnyttää uusia tuloksia, olla toisille avuksi ja palvella omaa yhteisöä. Valkoinen hevonen pyrkii elämään flow-tilassa ja synnyttämään tarkoituksenmukaisia tuloksia, joista on hyötyä koko yhteisölle.

Mustan hevosen käyttövoimana on hedonia, nautinto. Se pyrkii maksimoimaan oman hyvinvoinnin suuntaamalla ympäristön voimavarat itseään kohti. Valkoinen hevonen pyrkii puolestaan eudaimoniaan, mielekkyyteen. Sen tarkoituksena on toteuttaa itseään jättämällä jälki maailmaan ja olemalla avuksi ja hyödyksi toisille. Mielekkyyteen tähtäävä motivaatiojärjestelmä ohjaa meitä suuntaamaan omat voimavaramme ulospäin.

Meissä jokaisessa on nämä kaksi puolta – jos niitä ei olisi, emme pystyisi toimimaan ihmisinä. Niiden painotukset vaihtelevat kuitenkin valtavasti ihmisestä toiseen. Kumman hevosen sinä annat viedä?

PS. Filosofian Akatemia järjestää ensi lauantaina järjestyksessä toisen LEINO – Onnellisuus ja merkitys -kesäseminaarin. Mukaan mahtuu vielä. Luennoitsijoina toimivat Frank Martela ja allekirjoittanut. Jos kiinnostuit, ilmoittaudu mukaan täältä.