Avainsana-arkisto: Hyvinvointi

Kaksi kivenhakkaajaa

Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:

“Mitä sinä teet?”

Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä! Häivy nyt siitä!”

Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:

“Mitä sinä teet?”

Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:

“Minä rakennan taloa.”

Tee itsestäsi mestariajattelija

Tammi julkaisi eilen esikoiskirjani Tee itsestäsi mestariajattelija. Kirjassa käsittelen sitä, miten ihmismieli toimii, ja mitä sillä voidaan tehdä. Kirjan taustalla vaikuttavat pitkä mielenfilosofisen tutkimuksen perinne, sekä joukko tutkimustuloksia neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja systeemisen psykologian aloilta. Monia kirjassa käsittelemiäni teemoja olen sivunnut myös tässä blogissa vuosien varrella, ja blogissa käydyt keskustelut ovat myös osaltaan muokanneet kirjan sisältöä.

Kirja koostuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa pyrin muodostamaan käsityksen siitä, mistä ajattelussa on oikeastaan kyse. Tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset tavat ohjata ajattelua ja käsitellä hankalia ajatuksia. Pyrin myös valottamaan sitä, miksi esimerkiksi urheilijoiden usein hyödyntämä mielikuvaharjoittelu oikeasti toimii, ja miksi positiivinen ajattelu johtaa usein negatiivista hedelmällisempiin tuloksiin.

Toisessa osassa käsittelen mielen rakennetta erityisesti viime vuosien neurotieteen ja kognitiivisen psykologian tulosten valossa. Tässä osiossa käsittelen myös luovan ajattelun menetelmiä, flow-kokemusta sekä ajattelunhallintaa. Pyrkimyksenäni on valottaa, miten mielen eri toiminta-alueita kannattaa hyödyntää tehokkaasti taitavan ajattelun ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Kolmas osa käsittelee ajattelun ulkoistamista. Tässä kerrotaan, miten ympäristösi vaikuttaa ajatteluusi, miten voit muuttaa ajatteluasi muuttamalla ympäristöäsi, ja miten pystyt rakentamaan halutessasi itsellesi monipuolisen verkkoälyn käyttämällä internetin tietopalveluita. Nykytutkimuksen valossa voidaan osoittaa, että monet ympäristön elementit ovat keskeisessä roolissa mielen toiminnan kannalta. Ajattelu ei siis ole vain aivotoimintaa.

Neljännen osan ydinkysymyksiä ovat yhteisöllisyys ja onnellisuus. Ajattelu ei ole koskaan yksityisasia, ja taitava ajattelu on myös tärkeässä roolissa hyvän ja onnellisen elämän elämisessä. Todellinen hyvinvointi perustuu mielestäni yhtäältä intohimoiseen tekemiseen ja toisaalta oman yhteisön autenttiseen palvelemiseen. Tässä osiossa esittelen myös muutaman toimivan työkalun, joiden avulla omaa hyvinvointia on mahdollista edistää.

Viimeinen osa käsittelee asiaa, josta puhutaan yhä mielestäni aivan liian vähän. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lahjakkuus- ja älykkyystutkimus ovat nimittäin osoittaneet lähes kiistatta, että minkä tahansa taidon voi oppia löytämällä oikeanlaisen harjoitusmenetelmän ja harjoittelemalla riittävästi. Keskeisessä roolissa on intohimo ja motivaatio.

Historian huiput Mozartista Einsteiniin harjoittelivat kaikki päivittäin tuntikaupalla, koska he olivat löytäneet oman intohimonsa. Keksimällä, mikä innostaa juuri sinua kaikkein eniten, etsimällä oikeat harjoitusmenetelmät ja harjoittelemalla sinnikkäästi pystyt ottamaan haltuun alan kuin alan japanin kielestä kvanttifysiikkaan, sienten tuntemuksesta sinfonioiden kirjoittamiseen. Kuka vaan ei pysty tulemaan miksi vaan. Mutta kuka vaan pystyy tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen – mestarilliseksi juuri sillä alalla, johon oma intohimo ohjaa.

Olen pyrkinyt tiivistämään kirjaan tämänhetkisen ymmärrykseni mielen toiminnasta sekä esittelemään joukon sellaisia nykytieteen valossa perusteltuja menetelmiä, joiden olen havainnut toimivan sekä omassa elämässäni että vetämissäni koulutuksissa. Toivon, että kirja auttaa jakamaan näitä oivalluksia, ja että näistä ajatuksista olisi lukijalle myös välitöntä konkreettista hyötyä.

Voit tilata kirjan täältä.

Näin rakennat itsellesi flow-kanavan

Flow-tilaa tutkineen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow edellyttää neljää asiaa:

  1. Pystyt keskittymään toimintaasi
  2. Saat toiminnastasi välitöntä palautetta
  3. Toimintasi on merkityksellistä
  4. Tehtävä ja taitosi ovat tasapainossa

Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon ensimmäisistä kolmesta kohdasta. Keskittymiseen ja palautteeseen on oivallinen apu ajattelunhallinta. Toiminnan merkityksellisyyteen auttaa puolestaan esimerkiksi kutsumuskartan tekeminen. Tehtävien ja taitojen rajapinnassa löytyy puolestaan kasvun ja kehityksen flow-kanava: ihmisenä toimimisen optimitila. Sen ylläpitäminen puolestaan vaatii vähän erilaisia niksejä.

Jos tekeminen on liian helppoa, seuraa tylsistyminen. Jos taas puuha on hankalaa, seuraa turhautuminen. Kumpikin tila vaatii erilaiset aseet. Flow-kanavan ylläpitämistä varten  kannattaakin rakentaa sellainen toimintaympäristö, jossa sinulla on käsillä koko ajan sellaiset työvälineet, joilla kampeat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista takaisin flow-kanavaan.

Jos tehtävä on liian vaikea tai viretilasi on alhainen, ei pään seinään lyöminen auta. Tehokasta on sen sijaan ottaa lyhyet nokkaunet tai tehdä pieni kävelylenkki. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten valtava vaikutus varttitunnin kävelylenkillä on viretilaan silloin, kun löydän itseni turhautumissektorista. Lisää virtaa voi saada myös urheilusta tai sisällöllisestä tietokonepelistä. Addiktoivat ajantappopelit vain lisäävät turhautumista, mutta hieman ongelmanratkaisukykyä vaativat pelit, kuten esimerkiksi Contre Jour tai Cut the Rope voivat auttaa pois väsymystilasta.

Tylsistymissektoriin auttaa puolestaan se, että rakennat itsellesi rikkaan ympäristön, jossa on riittävän laajalla skaalalla virikkeitä. Tärkeää on siis, että pystyt tarvittaessa haastamaan itseäsi viretilaasi sopivalla tasolla. Kyse on itse asiassa ihan samasta asiasta kuin lasten oppimisympäristössä, josta kirjoitin viime syksynä. Saman tempun voi tehdä aikuisenakin.

Kannattaa siis pitää käsillä jatkuvasti esimerkiksi hyviä kirjoja, tuoreita aikakauslehtiä ja vaikkapa sarjakuvia. Näissä samoin kuin peleissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että materiaalissa on myös sisältöä. Toisin sanoen, Harlekiinikirjat ja Aku Ankka eivät todennäköisesti haasta riittävästi nostaakseen flow-tilaan, mutta kirjallisuusklassikot tai vaikkapa Bone- ja Return of the Dapper Men -sarjakuvat sen sijaan auttavat tehokkaasti pois tylsistymissektorista. Applen ja Googlen digitaaliset ekosysteemit ovat loistavia tällaisen oppimisympäristön rakentamiseen: iPadilla kirjahylly kulkee mukanasi.

Kun tunnistat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista ja otat oikeat työvälineet käyttöön, löydät itsesi tuossa tuokiossa flow-kanavasta. Jos vielä siivoat työmuistiisi tilaa esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla, huomaat pian, että flow-tila on sinulle samalla tavalla arkipäivää kuin pienille lapsillekin.

PS. Parin viikon päästä 24.1. ilmestyvässä esikoiskirjassani Tee itsestäsi mestariajattelija löytyy lisää vinkkejä flow-tilaan pääsemiseksi. Tutustu kirjaan täältä.

Lapsi on oivallinen flow-opettaja

Viisivuotias tyttäreni on flow-kanavassa pysyttelyn mestari. Sen lisäksi, että hän osaa uppoutua Aku Ankan lukemisesta balettipiruetteihin oman viretilansa mukaan, hän osaa myös hyödyntää sosiaalista lähiympäristöä flow-tilassa pysyttelemiseen. Toisin sanoen: kun tytöllä on tylsää, hän tulee nykäisemään hihasta ja sanoo “Mulla ei oo mitään tekemistä”. Ja vastaavasti, jos homma ei ota sujuakseen omin voimin, kuuluu lelukasan keskeltä pian: “Isi, tuu auttaan!”

Flow-tila syntyy silloin, kun taidot ja tehtävän vastus ovat tasapainossa.

Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten luonnollista flow-tilassa pysyttely on lapsille, ja miten nopeasti he reagoivat siihen, jos homma ei suju, tai jos virikkeitä ei ole riittävästi. Samaten on mielestäni ihmeellistä, miten meidät aikuiset on opetettu pois näistä sinänsä hyvin käyttökelpoisista flow-kanavan ylläpidon mekanismeista.

Jos omat voimat eivät nimittäin riitä uusien virikkeiden löytämiseen, on kaverille kilauttaminen oivallinen keino. Samaten työpaikalla Facebook-syövereihin tai miinaharavan pariin sukeltaminen palauttaa harvoin flow-kanavaan, kun taas lisävastuksen hakeminen esimerkiksi kollegalta voisi palauttaa virtaustilan hyvinkin nopeasti.

Sama pätee myös toisin päin. Meidät on opetettu ajattelemaan, että avunpyyntö on merkki omasta osaamisen puutteesta. Tosi asiassa osaaminen syntyy juuri työskentelemällä flow-kanavassa. Sisukas hampaan pureminen ei siis tuota loppujen lopuksi kuin päänsärkyä: hakemalla apua liian haastavaan tehtävään sujuu tehtäväkin sukkelasti.

Sosiaalisen lähipiirin hyödyntäminen on kuitenkin vain yksi menetelmä flow-kanavan ylläpitämiseksi. Flow:n löytämiseksi ja sen ylläpitämiseksi on mahdollista rakentaa rikas työskentely-ympäristö, jonka avulla on mahdollista suunnata oma huomio viretilan ja tehtävän haastavuuden mukaan niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila. Näistä menetelmistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Pieniä ajatuksia vuoden loppuun

Ihmiset eivät ole koneita. Jokaisella on oma intohimo. Löytämällä oman intohimosi ja selvittämällä, miten voit olla sen avulla muille hyödyksi pääset käsiksi palkitsevaan ja antoisaan elämään. Kun vielä tasapainotat tehtävän vaativuustason taitojesi kanssa, työskentelet päivät pitkät flow-kanavassaihmisenä olon optimitilassa.

Taidot kasvavat harjoitusten kautta. Myös älykkyys on taito, jonka voi oppia. Lisäksi äly kasvaa positiivisten odotusten kautta. Opettelemalla positiivista ajattelua myös löydät nopeasti ratkaisut ongelmiin – ratkaisukeskeisesti ajattelemalla ei mikään ole mahdotonta. Jokainen on erityisyksilö: jokaiselle on olemassa jokin intohimoinen juttu, joka kannattelee elämää kun sen löytää. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä – äläkä tyydy vähempään.

PS. Ajattelun ammattilainen joululomailee. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy maanantaina 9.1.2012. Lämmintä joulua ja antoisaa uutta vuotta kaikille!

Jokainen ihminen on erityisyksilö

Meillä on kaksi voimallista valtavirtakulttuuria, jotka ohjaavat käsitystä yksilöllisyydestä. Erityisesti Amerikassa suosioon on noussut alun perin Kreikasta kumpuava sankarikulttuuri. Sankarikulttuuri korostaa erityisyksilöitä, jotka nousevat ryhmän yläpuolelle. John McClane, Rambo ja Akilleus osoittavat kaikki olevansa ensiluokkaisia kansalaisia tavisten laotessa sotakentillä.

Suomeen on puolestaan juurtunut slaavilaisperäinen ryhmähenki, jonka mukaan ketään ei saisi nostaa ryhmän yläpuolelle. Se tiivistyy lauselmaan: “Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Suomalaisessa kulttuurissa normi on tasapäisyys – ja siitä irti rimpuileminen vaatii vähintään nallewahlroosilaisen egon.

Amerikassa siis pyritään kannustamaan huippujen syntymistä. Suomessa taas halutaan lanata kaikki samalle viivalle. Kumpikaan strategia ei kuitenkaan toimi kovin hyvin. Ensimmäisestä seuraa jyrkkää eriarvoisuutta. Toisesta puolestaan latteaa tasapäisyyttä. Sitä paitsi, on olemassa kolmaskin vaihtoehto. Sivuutetaan sekä eriarvoistaminen että tasapäistäminen.

Joka ikinen ihminen on erityisyksilö.

Kuka tahansa voi päästä omassa intohimossaan flow-kanavaan ja kehittyä alansa huipputekijäksi. Juuri sinun huippukohtasi liittyy kuitenkin ennen kaikkea temperamenttiisi – ei koulutukseesi tai siihen, mitä muut sinulta odottavat. Joitakin temperamentista kumpuava kutsumus ohjaa punaiselle matolle tai hiukkaskiihdyttimen ääreen. Toisille flow-kanava löytyy puolestaan trukin puikoista tai putkia rassaten. Kysymys kuuluukin: kuinka sinusta voi tulla paras mahdollinen sinä?

Me myös tarvitsemme näitä todellisia erityisyksilöitä. Jos putkesi paukahtavat, haluatko, että hommaa hoitaa mieluummin duuniinsa leipääntynyt potentiaalinen rokkitähti, vai putkimiehen hommista intohimoisesti pikkunappulasta unelmoinut ammattilainen?

Jokaisen ihmisen arvo on prikulleen sama. Todellista osaamista ruokkivassa yhteiskunnassa ei ole Gaussin käyrää, eikä tähdenlentoja. Osaavassa yhteiskunnassa jokainen on oman alansa supertähti – oli sitten kyse kvanttifysiikasta tai trukin kuljettamisesta. Jokainen ihminen on erityisyksilö.

Ihmisenä olon perustila on flow

Steve Jobs kertoi elämänkerrassaan jutun neljännen luokan opettajastaan. Jobs oli ala-asteella pahemman luokan häirikkö. Neljännen luokan opettaja tajusi kuitenkin, ettei Jobs ollut pikkugangsteri. Poika oli vain turhautunut, koska hänellä oli tylsää. Opettaja alkoi antaa pikku-Jobsille lisätehtäviä ja niin hän rauhoittui tunneilla. Jobs totesi, että ilman opettajaansa hänestä olisi todennäköisesti tullut taparikollinen.

Gillian Lynne oli puolestaan saanut diagnoosin ylivilkkaudesta. Tyttö ei pärjännyt koulussa, koska hän ei meinannut pysyä tunneilla millään paikoilla. Tytön onneksi hoitava lääkäri vaihtui. Kun uusi lääkäri kutsui tytön äidin luokseen, hän napsautti radion päälle ja poistui huoneesta. Pikku-Gillian ponnahti saman tien pystyyn ja alkoi tanssia. “Arvon rouva”, sanoi lääkäri, “tyttärenne ei ole sairas. Tyttärenne on tanssija.” Äiti kiikutti pikkutytön tanssitunneille. Lopulta hänestä tuli maailmankuulu tanssija ja koreografi, jonka kädenjälkeä saadaan ihastella muun muassa menestysmusikaaleissa Cats ja Phantom of the Opera.

Mutta kuinka monelle turhautuneelle tai ylivilkkaalle lapselle käy huonommin kuin Jobsille tai Lynnelle? On ihan päätöntä, että ajattelemme yhä, että tylsistyminen ja turhautuminen ovat osa normaalin ihmisen elämää.

Normaalin elämän ei kuulu olla turhauttavaa.

Steve Jobs, Gillian Lynne ja lukemattomat muut maailman huipputekijät ovat onnekkaita: niitä, joiden ympäristö on tajunnut heidän erityisyytensä. Mutta kuinka monta potentiaalista huippua istuu tällä hetkellä linnassa lusimassa, koska kukaan ei hoksannut antaa vähän enemän tekemistä, vähän enemmän vastusta? Ja vastaavasti, kuinka moni syrjäytyy, kun taitotaso ei yllä Gaussin käyrän keskikohtaan levottomien jalkojen tähden? Tämä on erityisen hälyttävää siksi, että vastaus sekä yli- että alisuorittajille on prikulleen sama: taitotason sovittaminen omaan nykytilaan. Tästä alkaa kasvu, jonka seurauksena niin huiput kuin pahnanpohjimmaiset ampaisevat raketin lailla oman alansa huipuiksi.

Mihaly Csikszentmihalyin tutkimuksissaan löytämä flow-kanava osoittaa sen, että kuka tahansa pystyy kehittymään haluamallaan alalla. Alkuasetelma ei ratkaise lopputulosta: hitaalle oppilaalle vastusta lasketaan, ja nopealle sitä nostetaan. Näin kukaan ei turhaudu, eikä kukaan putoa kelkasta. Ja kun oppilas pääsee flow-kanavaan, kehitys tapahtuu kuin itsestään. Tästä ihmisen hermoston toimintaperusteet pitävät huolen.

Joka ikisellä ihmisellä on jokin sellainen asia, johon hän voi suhtautua intohimoisesti. Harjoittelemalla alaansa flow-kanavassa kuka tahansa pystyy kehittymään oman alansa huipputekijäksi. Tyhmyys tai fiksuus riippuu tarkalleen siitä, pääseekö ihminen toimimaan omalla optimitasollaan. Flow-kanavassa kehitystä tapahtuu. Sen ulkopuolella oppi tyrehtyy.

Ei ole olemassa tyhmiä tai fiksuja ihmisiä – on vain tyhmiä tai fiksuja tapoja toimia. Tylsistyminen ja turhautuminen tönivät ihmisen pois optimitilasta – ja siihen takaisin pääsyyn on yksinkertainen ratkaisu: tekemisen haastavuuden suhteuttaminen todelliseen taitotasoon. Turhautumisen aika on ohi. Ihmisenä olon perustila on flow.

“Se oli vitsi”

Muistan tapauksen ala-asteelta. Luokan pullukka odotti yksinään välitunnin loppumista. Samassa koulukiusaaja pamahti paikalle ja tokaisi: “Mitä läski?” Pullukka purskahti itkuun ja karkasi paikalta. Kun opettaja kysyi, mikä on hätänä, hän kertoi tapahtuneesta. Koulukiusaaja puolestaan totesi, ettei pullukalla ole huumorintajua: “sehän oli vitsi!”

Huumori ei ole hauskaa silloin kun sillä on uhri.

Tätä samaa retorista metkua käytetään myös aikuisiällä tämän tästä. Joku sanoo jotain ikävää tai loukkaavaa, ja sitten kun joutuu vastaamaan syytökseen, vedotaankin vastapuolen huumorintajuttomuuteen. Esimerkiksi viimeaikaisessa poliittisessa keskustelussa tämä konnankoukku on noussut ennenäkemättömään huutoon. Huumorin funktio on kuitenkin viihdyttää, eli tuottaa mielihyvää. Silloin kun sanat satuttavat, ei ole kyse huumorista – vaan henkisestä väkivallasta.

Vaikka kulttuurissamme usein niin ajatellaan, sanat eivät ole harmittomia. Kerran ääneen sanottu lause saattaa jäädä elämään ihmisten mielissä, vaikka se kuinka peruttaisiin jälkikäteen. Ja samalla tavalla “vitsikäs” loukkaus tekee tuhoaan, vaikka sitä kuinka seliteltäisiin jälkikäteen.

Ihminen on viime kädessä tässä asiassa hurjan yksinkertainen otus. Kauniit sanat aiheuttavat mielihyvää. Ja naljailut ja ilkeilyt puolestaan pahoittavat mielen – vaikka nahka olisi kuinka kovetettu. Sanat aiheuttavat aivoissa verkottuneita reaktioita, jotka ulottuvat myös tunnesäätelystä vastaaville aivoalueille. Kauniit sanat sytyttävät positiivisen tunnereaktion ja nostavat mielihyvähormonien tuotantoa. Naljailu puolestaan tööttää verenkierron täyteen kortisolia ja muita stressihormoneita.

Tämän takia olisikin tärkeää pyrkiä ennen kaikkea positiiviseen ilmaisuun niin kotona kuin töissäkin. Maailman johtaviin avioliittotutkijoihin kuuluva John Gottman havaitsi tutkimuksissaan, että kestäviä avioliittoja yhdisti yksi erityinen asia: positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde oli 5:1.

Keskittämällä keskustelu kohteliaisuuksiin ja aitoon huumoriin, on kaikilla hyvä olla. Naljailuun ja piikittelyyn perustuva perhe- tai työelämä ei tee viime kädessä kenellekään hyvää: päin vastoin, jatkuvassa stressitilassa toimiminen johtaa ennen pitkää sydän- ja verenkiertosairauksiin ja pahimmillaan jopa syöpään.

Ja vitsit: hyvä vitsi on sellainen, joka naurattaa kaikkia asianomaisia.

Paha, paha Omena

Steve Jobs kuoli viime viikolla. Ei kestänyt montaakaan tuntia, kun korppikotkat jo löysivät haaskan. Samalla kun verkko täyttyi surunvalittelusta, säntäsivät bloggaajat ja toimittajat nostamaan esiin myös Applen “pimeän puolen”.

Suosituin argumentti on väittää, että Apple riistää kiinalaisia työntekijöitä Foxconn-tuotantolaitoksessaan, jossa työläiset ovat päätyneet jopa itsemurhaan epäinhimillisten olosuhteiden takia. Tämä argumentti on tosi: Foxconnissa työolosuhteet ovat tutkimusten mukaan kaameat. Samalla se on kuitenkin myös täyttä hölynpölyä.

Ensinnäkin, Foxconn ei ole Applen tuotantolaitos. Se on monikansallinen yritys, jolle ovat Applen ohella ulkoistaneet tuotantonsa myös muiden ohella Microsoft, Nintendo, Intel, Amazon – ja Nokia. Toisekseen, kun katsotaan Foxconnin itsemurhatilastoja, ne ovat itse asiassa pienemmät kuin Kiinan valtaväestön. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin “pedofiilipappien” tapauksessa: kun tarkastellaan pientä otosta ilman suhdelukua suurempaan väestöön, näyttävät siinä tapahtuvat poikkeamat korostuvan.

Mutta kolmanneksi – ja tämä kohta on nähdäkseni tärkein – tämä argumentaatio sivuuttaa kokonaan tosiseikan, josta eivät ole vastuussa vain suuryritykset, vaan joka ikinen meistä.

Länsimainen kulttuuri perustuu yhä orjatyölle.

Joka ikinen yritys, joka on ulkoistanut tuotantonsa itään perustuu käytännössä ihan samanlaiseen toimintamalliin, kuin se, johon turvautui Afrikan tulokkaita puuvillaplantaaseillaan riistänyt etelävaltiolaisen ketku. Ja käytännössä tämä tarkoittaa joka ikistä yritystä, joka tuottaa mitään fyysisiä tuotteita. Jopa lempilenkkarivalmistajani Karhu siirsi taannoin tuotantonsa Virosta Kiinaan.

Idässä työolosuhteet ovat pitkälti samanlaiset kuin 1800-luvun orjilla. Me olemmekin kätevästi ulkoistaneet koko orjuuden, jotta se ei rumentaisi meidän omaa maisemaamme. Kun se tapahtuu jossain kaukana, sitä ei tarvitse ajatella.

Mutta Apple-argumentaatiolla on vielä pimeämpi puoli kuin se, että menestyjää nyt pitää vaan päästä tavalla tai toisella nokkimaan. Suurin ongelma tässä on se, että kun lehdet kirjoittavat siitä, miten elektroniikkajätti riistää työläisiään, me saamme kätevästi syyllisen. Kun voimme ajatella, että “kyllähän Applen pitäisi tehdä asialle jotain”, meidän ei tarvitse. Kun voimme osoittaa jotakuta sormella, meidän ei tarvitse enää tuntea tunnontuskia kaukoidän riistämisestä.

Tosi asiassa joka ikinen meistä on syyllinen Foxconnin tapahtumiin. Vaikka et omistaisi ainuttakaan elektronista härpäkettä, elät kuitenkin kulttuurissa, jonka koko infrastruktuuri perustuu näille rakenteille. Pakoon pääsee vain tekemällä Linkolat: muuttamalla metsän keskelle ja kaatamalla ja keräämällä oman lounaansa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tästä asiasta pitäisi puhua – ja etenkin, etteikö sille pitäisi tehdä jotain. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei meidän kannata haaskata aikaa syyllisten etsimiseen. Ennemminkin meidän kannattaa pysähtyä miettimään, mitä me voisimme tehdä, jotta Foxconnin ja muiden idän tuotantolaitosten olosuhteita saataisiin kohenemaan.

Erityisesti meidän kannattaisi miettiä, olisimmeko sittenkin valmiit maksamaan iPhonestamme tuhatkunta euroa – tai Nokian peruskännykästä pari sataa. 1990-luvun lopussa Apple oli viimeisiä amerikkalaisia elektroniikkavalmistajia, jotka siirsivät tuotantonsa USA:sta itään. Eettiset ja laadulliset standardit eivät kestäneet siinä vaiheessa, kun hintatasollaan itsensä marginaaliin ajanut yritys oli menossa konkurssiin.

Miten Halla-aholaisuuteen pitäisi suhtautua?

Sain maanantain blogipostaukseen Facebookissa kommentin, jossa kirjoittaja ihmetteli, miten käy, jos Jussi Halla-aho ja hänen kannattamansa äärioikeistolainen ajattelutapa pääsevät valtaan käyttämällä likaista retoriikkaa. Nähdäkseni ratkaisu ei voi kuitenkaan olla vaientaa Halla-ahoa kannattajineen. Ilman sananvapautta elämme jo diktatuurissa.

Mutta jos oma arvomaailma ei lankea yksiin Halla-aholaisten kanssa, mitä sitten pitäisi tehdä?

Ensinnäkin on syytä miettiä, mistä Halla-aholaisuus oikeasti johtuu. Miksi ihminen voi niin huonosti, että ainoa tapa selviytyä on lähteä hakemaan syyllistä keinotekoisesti jostain muualta kuin omasta elämästä? Nähdäkseni tilanne on se, että meillä on Suomessa satoja tuhansia suunnattoman turhautuneita ihmisiä. Ratkaisu ei voi olla näiden ihmisten vaimentaminen tai syyllistäminen. Sen sijaan meidän pitäisi miettiä, mitä voisimme tehdä, jotta näillä ihmisillä olisi parempi olla. Mitä me voimme tehdä, jotta Halla-aholle ja hänen kannattajilleen tulisi hyvä mieli?

En usko, että Halla-aholla olisi yhtään sen parempi olo, vaikka Suomi putsattaisiin ääriään myöten ulkomaalaisista. Maahanmuuttokriitikoiden todellinen ongelma kun voi myös olla ihan muualla kuin itse maahanmuuttajissa. Kautta aikain eri näköiset ja kokoiset ovat olleet helppo syntipukki silloin kun itsellä on paha olla. Jos kotona on vaikeaa, on helppo poimia koulun pihalla omiin kynsiin pullukka luokkatoveri. Mutta luokkakaverin töniminen ei viime kädessä tee itselle yhtään parempaa oloa. Ongelmaa täytyy siis lähestyä toiselta kantilta. Miksi niin moni suomalainen voi huonosti – ja mitä voimme tehdä asialle?

Koska tähän ikuisuusongelmaan on tuskin olemassa yhtä helppoa ratkaisua, on poliittisen ilmapiirin kehittämiseksi tärkeää myös vahvistaa Halla-aholle vastakkaista positiota. Näin saisimme aikaiseksi terveempää ääriasetelmien välistä keskustelua. Tällä hetkellä meiltä puuttuu tyystin vihervasemmistolaisiin arvoihin nojaava vahva ja karismaattinen poliitikko, joka voisi edes unelmoida Halla-ahon mittakaavan kannatusmääristä.

Radikalisoitu maahanmuuttokriittisyys on saanut kasvonsa Halla-ahossa. Sen sijaan Halla-aholaisuuden vastustajat tarvitsisivat omiin riveihinsä yhtä karismaattisen ja samalla tavalla ymmärrettävästi yhden ajatuksen ympärille rakentavan johtohahmon. Suomi on saanut George W. Bushinsa. Nyt tarvitsemme oman Barack Obaman.

Viime kädessä nurina siitä, että “nuo sanovat asiat väärin” ei johda minkäänlaiseen kehitykseen. Jos ihmisillä on paha olla, heidän pitää antaa myös sanoa sen julki haluamallaan tavalla. Tässä Perussuomalaiset ja erityisesti Halla-aho ovat tehneet esimerkillistä työtä. Mutta se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi rakentaa yhteiskuntamme tuon pahan olon ympärille. Päin vastoin, nyt kun tiedämme mistä tuulee, on aika panna töpinäksi. Miten rakennamme tästä valtiosta yhdessä tuumin parhaan mahdollisen paikan elää?