Paha, paha Omena

Steve Jobs kuoli viime viikolla. Ei kestänyt montaakaan tuntia, kun korppikotkat jo löysivät haaskan. Samalla kun verkko täyttyi surunvalittelusta, säntäsivät bloggaajat ja toimittajat nostamaan esiin myös Applen “pimeän puolen”.

Suosituin argumentti on väittää, että Apple riistää kiinalaisia työntekijöitä Foxconn-tuotantolaitoksessaan, jossa työläiset ovat päätyneet jopa itsemurhaan epäinhimillisten olosuhteiden takia. Tämä argumentti on tosi: Foxconnissa työolosuhteet ovat tutkimusten mukaan kaameat. Samalla se on kuitenkin myös täyttä hölynpölyä.

Ensinnäkin, Foxconn ei ole Applen tuotantolaitos. Se on monikansallinen yritys, jolle ovat Applen ohella ulkoistaneet tuotantonsa myös muiden ohella Microsoft, Nintendo, Intel, Amazon – ja Nokia. Toisekseen, kun katsotaan Foxconnin itsemurhatilastoja, ne ovat itse asiassa pienemmät kuin Kiinan valtaväestön. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin “pedofiilipappien” tapauksessa: kun tarkastellaan pientä otosta ilman suhdelukua suurempaan väestöön, näyttävät siinä tapahtuvat poikkeamat korostuvan.

Mutta kolmanneksi – ja tämä kohta on nähdäkseni tärkein – tämä argumentaatio sivuuttaa kokonaan tosiseikan, josta eivät ole vastuussa vain suuryritykset, vaan joka ikinen meistä.

Länsimainen kulttuuri perustuu yhä orjatyölle.

Joka ikinen yritys, joka on ulkoistanut tuotantonsa itään perustuu käytännössä ihan samanlaiseen toimintamalliin, kuin se, johon turvautui Afrikan tulokkaita puuvillaplantaaseillaan riistänyt etelävaltiolaisen ketku. Ja käytännössä tämä tarkoittaa joka ikistä yritystä, joka tuottaa mitään fyysisiä tuotteita. Jopa lempilenkkarivalmistajani Karhu siirsi taannoin tuotantonsa Virosta Kiinaan.

Idässä työolosuhteet ovat pitkälti samanlaiset kuin 1800-luvun orjilla. Me olemmekin kätevästi ulkoistaneet koko orjuuden, jotta se ei rumentaisi meidän omaa maisemaamme. Kun se tapahtuu jossain kaukana, sitä ei tarvitse ajatella.

Mutta Apple-argumentaatiolla on vielä pimeämpi puoli kuin se, että menestyjää nyt pitää vaan päästä tavalla tai toisella nokkimaan. Suurin ongelma tässä on se, että kun lehdet kirjoittavat siitä, miten elektroniikkajätti riistää työläisiään, me saamme kätevästi syyllisen. Kun voimme ajatella, että “kyllähän Applen pitäisi tehdä asialle jotain”, meidän ei tarvitse. Kun voimme osoittaa jotakuta sormella, meidän ei tarvitse enää tuntea tunnontuskia kaukoidän riistämisestä.

Tosi asiassa joka ikinen meistä on syyllinen Foxconnin tapahtumiin. Vaikka et omistaisi ainuttakaan elektronista härpäkettä, elät kuitenkin kulttuurissa, jonka koko infrastruktuuri perustuu näille rakenteille. Pakoon pääsee vain tekemällä Linkolat: muuttamalla metsän keskelle ja kaatamalla ja keräämällä oman lounaansa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tästä asiasta pitäisi puhua – ja etenkin, etteikö sille pitäisi tehdä jotain. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei meidän kannata haaskata aikaa syyllisten etsimiseen. Ennemminkin meidän kannattaa pysähtyä miettimään, mitä me voisimme tehdä, jotta Foxconnin ja muiden idän tuotantolaitosten olosuhteita saataisiin kohenemaan.

Erityisesti meidän kannattaisi miettiä, olisimmeko sittenkin valmiit maksamaan iPhonestamme tuhatkunta euroa – tai Nokian peruskännykästä pari sataa. 1990-luvun lopussa Apple oli viimeisiä amerikkalaisia elektroniikkavalmistajia, jotka siirsivät tuotantonsa USA:sta itään. Eettiset ja laadulliset standardit eivät kestäneet siinä vaiheessa, kun hintatasollaan itsensä marginaaliin ajanut yritys oli menossa konkurssiin.

Missä lymyää uusi vihainen lintu?

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.

Optimisti työnhaussa

Pasi ja Pena työskentelivät Nokialla ohjelmistoinsinööreinä. Kuinka ollakaan, he saivat vihiä siitä, että Google oli aikeissa rekrytoida uuden ohjelmistoinsinöörin Pasin ja Penan unelmatyöpaikkaan. Pasi ja Pena olivat molemmat alansa huippuja – CV:n perusteella eroa heidän välilleen oli mahdotonta tehdä. Pasi oli kuitenkin parantumaton optimisti – Pena puolestaan piinkova pessimisti.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Pasi ja Pena suorivat teknoalan verkostoitumistilaisuuteen. Kuinka ollakaan, Googlen henkilöstöpomo notkui baaritiskillä itsekseen martinia siemailemassa. Pasi katsoi elämänsä tilaisuuden tulleen: nyt jos koskaan oli mahdollisuus päästä unelman syrjään kiinni!

Pasi suori lyhintä reittiä Google-pomon pakeille ja piti lyhyen mutta napakan esittelypuheenvuoron, johon hän tiivisti sekä halukkuutensa päästä työhaastatteluun että oman kiistattoman osaamisensa. Hieman pöllämystyneenä Google-pomo kaivoi povitaskustaan käyntikortin ja pyysi Pasia sopimaan ajan työhaastattelulle pikimmiten maanantaiaamuna. Pasi poistui hyvillä mielin verkostoitumistilaisuudesta.

Hetkeä myöhemmin Pena saapui paikalle. Kun hän huomasi Google-pomon baaritiskillä, hänen sydämensä hypähti. Tässä oli tilaisuus, jota hän oli odottanut! Samassa Penan pessimismi otti kuitenkin vallan. “Ei minun kannata sille mennä höpöttelemään”, tuumi Pena ja suori tiehensä. “Ei se minua kuitenkaan palkkaa.”

5 syytä siihen, miksi Nokian ja Microsoftin liitto voi oikeasti toimia

Teknologian maailma on sitten ihmeellinen. Aina kun kentällä tapahtuu jokin merkittävä käänne, on enemmistön ensimmäinen reaktio jyrkän negatiivinen. iPhonen ja iPadin ensijulkistuksessa nettifoorumit täyttyivät toinen toistaan varmemmista ennustuksista siitä, kuinka tällaisella härpäkkeellä ei voi olla mitään tulevaisuutta. Toisin kävi.

Sama ilmiö käynnistyi perjantaiaamuna, kun Nokia julkisti ennakoidun yhteistyönsä Microsoftin kanssa. Kahdesta rumasta naakasta ei tule joutsenta, ovat kärkkäimmät rientäneet julistamaan.

On valtavan helppoa sanoa uudesta asiasta, mitä se ei ole. Paljon vaikeampaa on nähdä sen tarjoamat uudet mahdollisuudet. Nähdäkseni Nokian ja Microsoftin avioliitto ei petaa pelkkää perheriitaa. Tässä viisi syytä, miksi näin voi käydä.

1. Stephen Elop on (ehkä) oikeasti hyvä johtaja

Nokian kokoisessa talossa on elintärkeää, että puikoissa on ihminen, joka ymmärtää ihmisiä – ei vain teknologiaa. Elopin synnyttämä ensivaikutelma on ollut hurjan positiivinen niin mediassa, kuin talon sisälläkin. Monien nokialaisten aiempi murheen alho on vaihtunut taianomaisesti optimistiseen tulevaisuususkoon, kun toimitusjohtaja vastailee kiireidensä keskellä alaistensa sähköpostiin, ja laskeutuu jalustaltaan tunnustaen Obama-tyyliin, että hänellä ei ole – vielä – kaikkia ratkaisuja omissa käsissään. Tämä täytyy siis ratkoa yhdessä tuumin.

Elop on nopeasti synnyttänyt vaikutelman helposti lähestyttävästä ja ihmisläheisestä johtajasta. Ja se jos jokin on, mitä Nokia on pitkään kaivannut. Sihteeriarmadan suojiin linnoittuneista johtajista käyttöliittymiin, jotka vaativat vähintään diplomi-insinöörin tutkinnon, Nokia ei tosiaankaan ole synnyttänyt mielikuvaa yrityksestä, joka yhdistää ihmisiä. Aika näyttää, mutta Elop saattaa hyvinkin olla se muuttuja, joka kääntää kelkan Keilaniemen konkareiden hyväksi.

2. Microsoftin orastavat oivalluksen tuulet

Microsoft ja oivaltaminen eivät ole mielleyhtymä, joka putkahtaisi ensimmäisenä mieleen. Päin vastoin, Redmondin teknokeisarit ovat vuodesta toiseen puurtaneet samaa varmaksi havaittua ja markkinajohtajuuden turvin suojattua latua. Uusia läpimurtoja ei Windowsin ja Wordin suojissa operoivalta koljatilta juuri nähty.

Paitsi nyt. Jotain talossa on täytynyt tapahtua, jotta markkinoille on saatu tuotettua Kinectin kaltainen läpimurtotuote. Todellisuutta ja videopeliä videokameroin yhdistävä Xbox-pelikonsolin jatke on pelaamiselle samanlainen loikka, kuin Nintendon Wii oli muutama vuosi sitten. Kinectin nerokkuus valaa uskoa siihen, että kenties Bill Gatesin haamu alkaa jo hellittää, ja Microsoftilla aletaan vihdoinkin uskaltaa tuottaa jotakin kokonaan uutta.

3. Nokian rautaosaaminen

Myönnettävä se on: iPhone nyt vaan on turkasen huono puhelin. Verrattuna mihin tahansa Nokian räpylään, Applen ihmepuhelimen äänenlaatu ja signaalin vahvuus ovat surkeita. Omppu katkoo puheluja harva se päivä, ja olipa viimeisimpään malliin lisätty vielä “kuolemanote”, jolla puhelut saa varmasti katkaistua pitämällä puhelinta normaalisti kädessään. Tunnustan tämän siis intohimoisena iPhone-fanaatikkona, joka ei (ainakaan vielä) vaihtaisi omaa Omppuaan muuhun kapulaan.

iPhonessa on osuttu kymppiin siinä asiassa joka viime kädessä ratkaisee: käytettävyydessä. Siitä huolimatta Nokia pesee Applen ja muut konkarit mennen tullen raudan laadussa. Saapastehtaan ongelmana onkin viime vuosina ollut liika usko raudan ylivertaisuuteen. Harva ihminen ostaa kuitenkaan käyttöesinettä sen sisuskalujen takia, vaan sen käytettävyyden takia. Mutta jos Nokian rautaan saadaan vihdoinkin ujutettua järkevä ja toimiva käyttöjärjestelmä, voisi raudan lujuus kääntyä taas kilpailueduksi.

4. Windows Phone 7

Microsoftin käyttöliittymät ovat sanalla sanoen kaameita. Windowsin epävarmuus, tietoturvaongelmat, ja yleinen epäloogisuus ovat kerrassaan käsittämättömiä verrattuna Mac:in eleganssiin. Sama epäsuhta on vallinnut myös puhelinpuolella. Paitsi nyt.

Päivittyessään versioon 7, Windows-puhelimelle on tapahtunut jotakin ihmeellistä. En tosin ole vielä päässyt moista kapulaa hypistelemään, mutta arvioiden ja nettivideoiden perusteella kyseessä ei ole ainakaan mikään kännykkään tuikattu Windows XP.

Tällä hetkellä lähes kaikki markkinoilla olevat älypuhelimet ajavat enemmän tai vähemmän hiilikopioita Applen iOS-käyttöjärjestelmästä. Jopa Android, joka on ihan oikeasti toimiva käyttöliittymä, on kuitenkin pohjimmiltaan tuunattu versio Applen oivalluksista.

Tästä syystä olinkin vallan vaikuttunut siitä, että Windows Phonessa tätä iPhone-tuntua ei ole juuri lainkaan. Olen aivan varma siitä, että jos joku haluaa laittaa Applelle hanttiin, se onnistuu vain löytämällä ihan uusi tulokulma käyttöliittymän ja ekosysteemin suunnitteluun. Onko Windows Phonen tiili-liittymä juuri se juttu? En tiedä. Mutta ainakin se kertoo rohkeudesta kokeilla jotakin aivan uutta. Ja jos joku haluaa Applen haastaa, on rohkeus avainasemassa.

5. Kriisin tunnustaminen

Vaikuttavassa puheessaan vuodelta 2005 Steve Jobs totesi, että parasta, mitä hänelle on tapahtunut, oli saada potkut Applelta 1980-luvun puolessa välissä. Sen sijaan, että hän olisi joutunut toimimaan menestyjän raskaan viitan taakan alla, Jobs pystyi nyt aloittamaan puhtaalta pöydältä. Seurauksena hän perusti Pixarin ja NeXT:n. Ensimmäisestä tuli maailman menestynein animaatiostudio. Jälkimmäinen pelasti Applen vuosituhannen taitteessa konkurssilta.

Nokialla ei mene hyvin. Markkinajohtajana mediassa pullistelu ei johda kuin väistämättömään syöksykierteeseen, kuten esimerkiksi Jim Collins on tutkimuksissaan osoittanut. Tunnustamalla kriisin, hyväksymällä altavastaajan aseman ja ottamalla taas tulokkaan tuoreen otteluasennon, Nokia ja Microsoft saattavat kuin saattavatkin olla se yhdistelmä, joka yllättää markkinat. Kuka tietää – ehkä parista naakasta löytyykin joutsenelle vastusta.