Tulokset eivät ratkaise

Koko maailma on siirtynyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana niin sanottuun kvartaalitalouteen. Toisin sanoen, talousluvut vedetään nippuun neljännesvuosittain, ja saavutettuja tuloksia arvioidaan, usein hyvinkin kriittisesti. Tämä on kuitenkin tavattoman ongelmallista.

Tulokset eivät ole tärkein asia – trendit ovat.

Kvartaaleittain tuijotetut tulokset saattavat seurata siitä, että asiat tehdään oikein tai väärin. Mutta ihan yhtä paljon ne saattavat seurata äkillisistä satunnaismuuttujista: yleisen taloustilanteen notkahduksista tai vaikkapa poliittisesta liikehdinnästä. Toisin sanoen, kyykkäävä tuloskäyrä ei välttämättä liity millään tavalla toimintatapojen terveyteen. Silti moni firma näyttää johtoportaalle ovea tai irtisanoo tuhansia työntekijöitä heti, kun tulos painuu punaiselle.

Sama pätee myös ihan tavallisessa arjessa. Meidät on koulittu aika tehokkaasti ajattelemaan, että jos menee mönkään, niin homma on sitten siinä. Koulussa sait kokeesta mitä sait – korjausliikkeitä ei sallittu. Oikeassa elämässä voimme kuitenkin kehittää toimintamalleja ja rakentaa alati parempia prosesseja, kunhan otamme opiksi virheistämme.

Kaikkein tärkeintä pärjäämisessä on nähdäkseni se, mihin suuntaan elämä kasvaa. Jos välillä tulee vastoinkäymisiä, se ei ole katastrofaalista, jos kehitys on muuten menossa oikeaan suuntaan. Vasta siinä vaiheessa, kun suunta on painunut pysyvästi alaspäin, on aika muuttaa jotain. Jos kuitenkin pyörimme tuuliviirinä joka ikisen tuloksen ympärillä, on riskinä, että lapsi lentää ulos pesuveden mukana: kun toimintatapaa päivitetään heti kun tulokset eivät vastaa odotuksia, voi olla että itsessään hyvä toimintamalli lentää ovesta ulos, vaikka vastoinkäymisen syy olikin jossain ihan muualla.

Tulokset seuraavat toimintatavoista ja satunnaisista tilannetekijöistä. Jälkimmäisiin emme voi juuri vaikuttaa. Toimintatapoja voimme sen sijaan kehittää käytännössä loputtomiin. Toimintatapojen toimivuudesta tulokset eivät kuitenkaan kerro kuin välillisesti. Vasta pitkän aikavälin trendit näyttävät, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Tulokset eivät ole tärkein asia – vaan kehityksen suunta.

Menestyjän salainen ase

Vuonna 2008 olin juuri aloittanut väitöskirjatutkimukseni ja kärsin massiivisesta valkoisen paperin kammosta. Tutkimusaiheesta ei meinannut saada millään kiinni, eikä ruudulle syntynyt tekstiä, vaikka kuinka rutistaisi.

Lopulta tuskasteltuani laitoin Amazoniin hakusanaksi “creativity”. Pakkohan luovuuteen oli jollakin keinolla saada potkua. Aloitin tutkimusmatkani Mihaly Csikszentmihalyin teoksesta Creativity ja Edward de Bonon loistokirjasta Lateral Thinking. Pian innostuin lukemaan luovien supernerojen elämänkertoja. Kun kolusin da Vincin, Edisonin ja Hemingwayn elämänkertoja, huomasin, että onnistumisen, menestyksen ja luovuuden salaisuus olikin tavattoman paljon yksinkertaisempi kuin olin luullut.

Ennen tutkimusmatkaani odottelin usein päiväkausia inspiraation iskemistä. Ja kun loistoideoita ei päähän putkahtanut, tuijotteli valkoinen tietokoneruutu tuimana takaisin. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun oivallukset eivät pursua valtoimenaan. Mutta kun luin elämänkertoja ja muuta kirjallisuutta, aloin tajuta, että onnistuminen ei taida sittenkään olla rakettitiedettä. Myöhemmin sain selville, että da Vincin, Edisonin, ja Hemingwayn menetelmään ovat turvautuneet myös bisnesgurut Steve Jobs ja Richard Branson. Niin luovien nerojen kuin bisnesohjustenkin menestyksen takana on nimittäin näinkin simppeli juttu:

Tee asioita.

Inspiraation intensiivinen odottelu ei tee kuin pään kipeäksi. Jos sen sijaan tartut toimeen ja alat vaikkapa kirjoittaa tai puuhata muuta itsellesi keskeistä, alkaa tuloksiakin pian tulla kuin itsestään. Alkumatkalla voi toki tulla kompuroitua kerran tai toisenkin. Tästä syystä niin moni jääkin odottelemaan “täydellistä hetkeä”. Sellaista kun ei kuitenkaan koskaan tule, on kaikkein paras tapa saada hienoja juttuja aikaiseksi tehdä kaikenlaisia juttuja. Osa niistä ei ole hienoja, mutta ennen kuin huomaatkaan, saat jo upeita asioita aikaiseksi.

Maailman huipputekijöillä ei ole sen ihmeellisempiä geenejä tai perhetaustaa kuin sinulla tai minullakaan. He olivat kuitenkin kaikki poikkeuksetta tavattoman puuhakkaita. Tietysti, jos puuha maistuu puulta, ei sitä halua tehdäkään. Siksi onkin tärkeää tutkia, missä oma intohimo loistaa kirkkaimmillaan.

Siinä vaiheessa kun saat kiinni siitä, mitä oikeasti haluat elämälläsi tehdä, et tarvitse kuin yhden salaisen aseen niin, että onnistut ja menestyt. Tee asioita, joka ikinen päivä. Niin saat myös aikaiseksi asioita.

Asenne ratkaisee

Khan Academyn perustaja Salman Khan testasi amerikkalaisissa pilottikouluissa omatahtisesti opiskelevia lapsia kolmenkymmenen päivän päästä opintojen alkamisesta. Tulokset menivät odotetusti Gaussin käyrälle: suurin osa oppilaista oli keskinkertaisia, muutamat olivat huippuja, ja muutamat eivät pysyneet kärryillä. Kun sama testi uusittiin runsasta kuukautta myöhemmin, olivat kaikki lapset kuitenkin kehittyneet radikaalisti. Lisäksi muutamat aiemmin suurin piirtein kutosen oppilaat suoriutuivatkin nyt – 30 päivää myöhemmin – kympin oppilaita paremmin!

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tullut kuuluisaksi asennetta koskevista tutkimuksistaan. Dweck esittelee asenneteoriassaan kaksi erilaista suhtautumistapaa omaan osaamiseen. Muuttumattomuuden asenne, fixed mindset, tarkoittaa sitä, että oletat ominaisuuksiesi olevan enemmän tai vähemmän muuttumattomia. Olet siis fiksu, kaunis tai vaikkapa hyvä laulamaan. Tällöin jokainen vastaantuleva haaste on testi: se testaa, kuinka taitava olet. Jos taidot eivät riitä, on kyseessä lannistava epäonnistuminen.

Kasvun asenne, growth mindset, on lähtee puolestaan siitä, että ominaisuudet ovat muokattavissa. Oli lähtöasetelmasi mikä tahansa, pystyt kehittämään omaa osaamistasi harjoittelun ja kokemuksen kautta. Tällöin haasteet muuttuvat oppimiskokemuksiksi. Jos onnistut, osoitat olevasi osaamisessasi jo näin pitkällä. Jos homma ei puolestaan luista, otat opiksesi ja kokeilet uudenlaista strategiaa.

Riittävällä harjoituksella ja oikeanlaisella menetelmällä haaste kuin haaste on ratkaistavissa.

Muuttumattomuuden asenteen ihmiset pitävät vaivannäköä ja haasteita vältettävinä. He välttävät negatiivista kritiikkiä ja pitävät toisten menestystä uhkana itselleen. Kasvun asenteen ihmiset puolestaan näkevät vaivannäön kehittymisen mahdollisuutena. He syleilevät haasteita, oppivat kritiikistä ja näkevät toisten menestyksessä inspiraatiota ja oppimisen mahdollisuuksia.

Tutkimuksissa on osoitettu, että asenne on aivan keskeinen menestystekijä – paljon keskeisempi kuin lähtötilanteessa vallitseva lahjakkuus. Eräässä kokeessa osoitettiin, että jos ihimnen pitää osaamistaan muuttumattomana, hän antaa nopeasti periksi haasteiden edessä ja siirtyy tekemään jotain muuta. Jos asenne on puolestaan kasvuun kallellaan, on ihminen huomattavasti sinnikkäämpi, eikä monesti luovuta ennen kuin ongelma on ratkaistu.

Jos kuitenkin ajattelet, että menestyjillä täytyy kuitenkin olla jokin erityistekijä, jota ei löydy kaikilta, tuumaa tätä hetki. Parikymppinen juoksijalupaus Oscar Pistorius juoksee tällä hetkellä Lontoon olympialaisissa 400 metrin pikamatkan Etelä-Afrikan joukkueessa. Pistoriukselta on tosin amputoitu jalat polvien alapuolelta 11-kuukautisena, mutta se ei kutsumuksellista urheilijaa haittaa. Maailmankuulu taiteilija Chuck Close halvaantui kaulasta alaspäin sairauskohtauksen seurauksena. Close opetteli maalaamaan pitämällä pensseliä suussaan ja teki toisen, vielä edellistä tunnetumman uran maailman arvostetuimpien taiteilijoiden joukossa. Ja Fauja Singh juoksi taannoin maaliin Toronton maratonilla. Singh on satavuotias.

Onnistuminen ei katso geenitekijöitä. Se seuraa intohimosta ja sinnikkäästä harjoittelusta.

PS. Aurinkoista elokuun alkua kaikille!

Hyppyjä kirppusirkuksessa

Luonnontilassa elävät kirput osaavat hypätä valtavan pitkälle. Väitetään, että koulutetut kirput oppivat pysymään kurissa niin, että ne laitetaan ensin kannelliseen laatikkoon. Hakattuaan kirjaimellisesti riittävän pitkään päätään seinään kirput antavat periksi ja säätävät hyppykorkeutensa niin, ettei pää kolahda kattoon.

Kun kansi sitten poistetaan, yksikään kirppu ei hyppää ulos laatikosta takaisin vapauteen. Ne ovat oppineet, ettei tätä korkeammalle kannata hypätä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Power Hour: lupa epäonnistua

Seikkailija Patrick Degerman kehitti kuuleman mukaan loistavan onnistujan työkalun. Degermanin piti saada National Geographicin päätoimittaja langan päähän uuden projektin onnistumiseksi. Soitto jännitti julmetusti – päätoimittajahan varmaan vaan löisi luurin korvaan.

Lopulta Degerman turvautui power hour:iin: tunnin ajan hänellä oli lupa tehdä mitä vaan – epäonnistuminen oli sallittua. Degerman tarttui luuriin, sai pampun langan päähän, buukkasi tapaamisen, ja projekti lähti lentoon.

Anna itsellesi lupa epäonnistua tunnin ajan kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Saat ihmeitä aikaan. Aloita vaikka tänään.

PS. Tänään 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täällä.

Opi epäonnistumaan

Piilaakson sarjayrittäjäguru Steve Blank vieraili muutama viikko sitten Suomessa. Hän ihmetteli suomalaisten kielteistä suhtautumista konkurssiyrittäjiin. “Tiedättekö, miksi Piilaaksossa kutsutaan konkurssin tehnyttä yrittäjää?” Blank kysyi suomalaisyleisöltä ja vastasi sitten itse: “Kokeneeksi yrittäjäksi.”

Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä.

Käsitys siitä, että epäonnistumisten edessä pitäisi lannistua perustuu pitkään vallalla olleeseen reaktiiviseen tapaan suhtautua elämään. Ihmiset odottavat, että taivaalta tupsahtaisi syliin unelmaelämä, että lottorivi osuisi oikeaan, että unelmien puoliso tulisi soittamaan ovikelloa. Oma elämä on syntyperän ja geenien määräämä, eikä kurjuus muuksi muutu, vaikka tekisi mitä.

Aggressiivisella odottamisella ei kuitenkaan synnytetä muuta kuin loputonta turhautuneisuutta. Turhautuneisuutta on puolestaan helppo purkaa hakemalla sitä, mikä on pielessä elämässä: valittamalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja mikäpä itsesäälissä rypemistä siivittäisikään enemmän kuin vastoinkäyminen?

Brittiprofessori Richard Wisemanin tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, että onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on nimenomaan tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Jos epäonnistumisen edessä jää surkuttelemaan, on todennäköistä, että homma on sitten siinä. Jos sen sijaan takapakin ottaa oppimiskokemuksena, on vain ajan kysymys, että pelinappulat saadaan oikeaan järjestykseen ja tuloksena on läpimurto.

Vaikka olisit kuinka parantumaton optimisti tahansa, sapettavat epäonnistumiset silti vietävästi. Siksi onkin hyvä opetella jonkinlainen menetelmä, jolla saat epäonnistumiset käännettyä nopeasti oppimiskokemuksiksi. Itse käytän menetelmää nimeltä erehdysten hallinta. Se toimii seuraavasti.

Kun homma menee puihin, kirjoita aluksi ylös mitä tapahtui ja mikä johti vastoinkäymiseen. Ota vastuu omasta törttöilystäsi, jos siihen on syytä. Kirjoita ylös kaikki myötähäpeää aiheuttavat yksityiskohdat hammasta purren.

Kirjoita sitten ylös, miten voit ensi kerralla välttää tämän tyyppisen mokan. Luonnehdi positiivisia ratkaisumalleja siitä, miten asia menee ensi kerralla paremmin. Jo tämän harjoituksen jälkeen on parempi olo. Samalla synnytät uudenlaisia toimintamalleja, joiden avulla siivoat elämästäsi vastoinkäymisiin johtavia toimintamalleja säännönmukaisesti pois. Lopulta et voi kuin onnistua.

Niin kuin anonyymi nokkelikko on joskus todennut: “Everything will be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.”

PS. Viikon päästä 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täältä.

Tee, Taltioi, Toista: onnistumisen kaava

Muutama viikko sitten olin säntäämässä kiireellä kotoa palaveriin. Vaimoni antoi mukaan kolme roskapussia kouraan samalla kun suorin autolle. Toisessa kädessäni oli sateenvarjo ja toisessa roskapussit.

Suurin piirtein leikkipihan kohdalla tajusin, ettei nimettömässäni roikkuva biojätepussi tule selviytymään roskakatokselle asti: sormiparan voimat eivät vain riittäisi. Yritin vielä tsempata hetken hampaat irvessä – turhaan. Juuri ennen kuin pussi mätkähti banaaninkuorineen keskelle lasten leikkipihaa keksin kuitenkin ujuttaa pussin kahvan alle pikkusormen henkihieverissä pinnistelevän nimettömän seuraksi. Eeppinen koitos päättyi onnellisesti: roskat päätyivät roskiin ja ehdin vielä palaveriinkin ajoissa.

Jos löydät itsesi kuopasta, lakkaa kaivamasta.

Meillä Suomessa korostetaan usein sisua ja ahkeruutta. Tosi asiassa pelkällä sisulla ei pääse pitkälle. Onnistumiseen tarvitaan sisua – ja toimiva strategia. Usein vastoinkäymisen kohdatessa ei itse asiassa kannata edes tsempata: tsemppaaminen puristaa viimeiset voimavarasi pihalle. Ja tällöin ei jää enää virtaa uuden strategian löytämiseksi.

Maailman huipputekijät Edisonisa Einsteiniin ovat käyttäneet yksinkertaista menetelmää parhaan strategian löytämiseen. Roskapussiepisodi innoitti minut kiteyttämään menetelmän kirjainlyhenteeseen TTT: Tee, Taltioi, Toista. Jos muuri on yhdestä kohtaa liian paksu, ei kannata hakata päätä seinään. Sen sijaan kannattaa tutkia, pääseekö yli tai ympäri, vai pitääkö lähteä hakemaan köyttä ja koukkua rautakaupasta.

Monesti toimivaa strategiaa ei kuitenkaan keksitä tuosta vain. Tämän takia onkin tärkeää tarttua heti toimeen. Jos homma toimii – hyvä niin. Mutta jos menee puihin, älä lannistu, vaan taltioi tapahtuman käänteet. Kirjoita ylös, mitä yritit, mitä tapahtui, mikä meni pieleen, ja miten teet seuraavalla kerralla paremmin. Toista sitten toimesi uuden strategian turvin. Vastoinkäymisten selättämiseen voit käyttää vaikkapa erehdysten hallinta -menetelmää.

Kymppiin joka kerta

Kuulemani tarinan mukaan Los Angelesin olympialaisten pistooliammunnan kultamitalistilta kysyttiin, minkälaisin harjoittelumenetelmin hän pääsi huippusuoritukseensa.* Ampuja totesi haastattelijalle, ettei hän ollut harjoitellut lainkaan. Sen sijaan hän oli istunut iltaisin nojatuolissa silmät kiinni ja kuvitellut, miten hän ampui kympin joka laukauksella.

Jokainen ammuntafinalisteista oli alansa huippu. Mutta kilpailun lopputuloksen ratkaisi se viimeinen pieni ero, joka seuraa täydellisestä keskittymisestä ja itsevarmuudesta.

Siinä, missä kilpatoverit olivat viime aikoina ampuneet tasaisesti kymppejä, ysejä ja kaseja, oli kultamitalisti ampunut kympin joka kerta. Siinä on helppo ottaa miehestä mittaa.

*En ole toistaiseksi onnistunut jäljittämään tarinan alkuperää. Jos tiedät, mistä juttu on peräisin, kerro siitä kommenteissa.

Apinoista, banaaneista ja mielikuvituksen voimasta

1980-luvulla italialaiset tiedemiehet mittasivat apinoiden aivotoimintaa EEG-laitteilla. Kerran kokeiden välissä tiedemies kävi laboratoriossa katsomassa, että kaikki oli järjestyksessä. Hän sattui mussuttamaan samalla banaania. Apinat kuolasivat tietysti banaania kuonot kiinni kaltereissa. Mutta tiedemies koki elämänsä yllätyksen, kun hän vilkaisi EEG-tulostetta: sen mukaan myös apinat söivät banaania!

Aluksi tiedemiehet luulivat, että aivosähkökäyrän mittauslaite oli mennyt epäkuntoon. Testausten jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että laitteet olivat kunnossa: apinoiden aivoissa tapahtui tosiaan samanlaisia muutoksia sekä silloin, kun ne söivät, että kun ne ajattelivat syömistä.

Tästä sai alkunsa niin sanottu peilisoluteoria. Sen mukaan aivot peilaavat tapahtumia, joita ihminen (tai apina) havaitsee tai kuvittelee. Toisin sanoen jonkin toimen ajatteleminen toimii sen harjoitteena.

Peilisoluihin perustuu myös mielikuvaharjoittelun teho.

Kun kuvittelet tekeväsi jotain, aktivoit aivoissasi samoja hermoverkkoja, joita tarvitset itse asiaa tehdessäsi. Kun lisäksi kuvittelet, että tapahtuma menee putkeen parhaalla mahdollisella tavalla, putsaat pöydältä itseluottamusta nakertavia ajatusprosesseja ja nostat merkittävästi onnistumisen mahdollisuuksia.

Mielikuvaharjoittelua on käytetty urheilussa iät ajat. Siitä on suunnatonta hyötyä myös tietotyöläiselle. Jos sinulla on huomenna edessä tärkeä tapaaminen, luento tai powerpoint-rumba, käytä tänä iltana muutama minuutti tapahtuman mielikuvaharjoittelemiseen. Kaada lasi hyvää viiniä tai yrttiteetä ja istu mukavaan nojatuoliin.

Sulje silmäsi ja mieti, mitä tapahtuu kun huominen tähtihetkesi koittaa. Käytä rikkaasti kaikkia aistejasi: kuvittele, miltä tilanteessa näyttää, miltä siellä kuulostaa, miltä siellä tuoksuu. Mieti, miten palaverikumppaniesi ilmeet muuttuvat, kun kerrot asiasi, tai miten kätesi liikkuvat kun vedät läpi kalvosulkeisia. Muodosta rikas mielikuva tapahtumasta ja pyri löytämään rintakehääsi lämmin ja miellyttävä flow-tunne.

Mielikuvaharjoittelu ei tietenkään takaa täysin onnistumista. Mutta se nostaa merkittävästi onnistumisen mahdollisuutta. Kuten Henry Ford on aikanaan todennut: jos ajattelet, että pystyt, tai ajattelet, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.