Avainsana-arkisto: teknologia

Kun virtuaalinen ja todellinen sekoittuvat

27/05/2013

4 kommenttia

Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Teknologinen kehitys on lähtenyt niin hurjaan kiitoon, että on aika hankala ennustaa, missä olemme esimerkiksi kymmenen vuoden päästä. Minusta on erikoista, että meillä on aivoriihiä, jotka pohtivat Suomen tilaa vuonna 2030. Nykytahdilla saa olla aikamoinen Nostradamus, jos haluaa ennustaa edes kymmenen vuoden päähän – saatika sitten vuoteen 2030.

Eksponentiaalinen kehitys tarkoittaa sitä, että jokainen kehitysaskel tuplaa aiemman tehot. Teknologian kohdalla tämä on ilmeistä: nopeammat tietokoneet mahdollistavat nopeamman laskennan – ja samalla entistä nopeampien tietokoneiden kehittämisen. Verkottumisen nopeutuminen ja helpottuminen mahdollistavat puolestaan ennennäkemättömän ketterää tiedon jakamista – jonka seurauksena verkottuminen nopeutuu ja helpottuu entisestään.

Verrattuna lineaariseen kehitykseen, eksponentiaalisuus tarkoittaa seuraavaa. Jos otat lineaarisesti 30 askelta kotiovelta, olet noin 30 metrin päässä. Jos taas otat eksponentiaalisesti 30 askelta kotiovelta, olet kiertänyt maapallon 26 kertaa.

Eksponentiaalinen kehitys alkaa usein tasankovaiheesta, jolloin kehitystä ei juuri huomaa. Tämä jatkui teknologian kohdalla jonnekin 1800-luvun korville. Sitten alkaa nousukaari, jolloin kehitys kiihtyy; nyt olemme tämän vaiheen loppumetreillä. Lopuksi seuraa hissivaihe. Tässä kehitys ampaisee niin nopeaan juoksuun, että saa pitää hatusta kiinni. Tämä vaihe häämöttää jo horisontissa.

Yksi mielenkiintoisimpia teknologisen kehityksen seurauksia on, että virtuaalinen (siis se, mitä kuvittelemme) ja reaalinen (siis se, mitä oikeasti on) alkavat mennä sekaisin. Tietyssä mielessä näin on toki aina ollut: hyvin ajateltu on jo puoliksi tehty. Mutta nyt tämä ilmiö saa aivan uusia ulottuuvuksia.

Syksyllä Google lanseeraa uudet laajennetun todellisuuden (augmented reality) lasit, Google Glass:in. Samalla 3D-tulostus tulee kovaa vauhtia: tällä hetkellä teknologia on suurin piirtein samassa vaiheessa kuin matriisiprintterit 1970-luvulla.

On vaikea sanoa, onko Google Glass lähempänä Benefonin uraauurtavia 2000-luvun alun kosketusnäyttöpuhelimia – vai onko se iPhonen tapainen markkinoiden mullistaja. Varmaa on vain se, että montaa vuotta ei enää kulu siihen, kun virtuaalitodellisuus ilmassa leijuvinen navigaattorinuolineen ja virtuaalilemmikkeineen integroituu saumattomasti arkeen.

Samaten on vaikea sanoa, milloin 3D-tulostaminen saavuttaa suurin piirtein saman tason kuin värilaserprintterit: tulosteiden vertailukelpoisuuden kaupallisten tuotteiden kanssa. Mutta jo nyt voit tulostaa mukin rikki menneen tilalle, niin kuin 1970-luvulla pystyit tulostamaan esitelmätekstin tai raportin. Ja voi hyvin olla, että kymmenen vuoden päästä tulostamme kodin käyttöesineitä internet-sivuilta päivittäin – niin kuin nykyään voit tulostaa kotona painojäljen kanssa kilpailukykyisiä esitteitä ja jopa valokuvia.

Tässäkin on vasta raapaistu pintaa: nämä teknologiat ovat jo olemassa, ja pian kaupasta ostettavissa. Mutta mitä kaikkia prototyyppejä maailmalla kehitellään tällä hetkellä? Miten olisi haptinen hologrammi – siis hologrammi, jota voit koskea? Tai virtuaalitodellisuuden kanssa yksi yhteen pelaava robotti?

Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Olemme luolamaalauksista alkaen halunneet tehdä ajatuksiamme ja kuvitelmiamme todellisiksi. Lähivuosina tämä muuttuu entistä helpommaksi: virtuaalisista maailmoista tulee yhä todellisempia, ja todellisuudesta yhä virtuaalisempaa.

Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa ihmisenä olon tai filosofisten todellisuutta koskevien kysymysten kannalta? Minulla ei ole suoraan sanottuna aavistustakaan. Mutta odotan innolla, että pääsen ottamaan selvää.

Eroon Aladobix-kompleksista

19/12/2012

8 kommenttia

Tulevaisuus on paljon parempi, kuin miltä se näyttää menneitä tuijottamalla ja pessimistisesti pahinta odottamalla. Yhteiskuntamme on kuitenkin vähän niin kuin gallialaiskylän päällikkö Aladobix. Rohkea gallialainen kun ei pelännyt mitään muuta, kuin sitä, että taivas putoaa niskaan. Mutta kun ei se putoa.

Päin vastoin, olemme menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Me elämme ihmiskunnan historian vaurainta ja rauhallisinta aikaa. Teknologian, yhteiskuntamallien ja lääketieteen kehitys ovat mahdollistaneet huikeita edistysaskeleita, joista takavuosien kuninkaat pystyivät vain uneksimaan.

Teknologian kehitys mahdollistaa yhä useammalle korkean ja laadukkaan elintason. Yhteiskuntamallien kehitys mahdollistaa turvallisen ja tasa-arvoisen elämän suurimmalle osalle länsimaisista ihmisistä. Ennen pitkää tämä kehitys leviää myös kehittyviin maihin. Ja lääketieteen kehitys on mahdollistanut sen, että länsimaisen ihmisen eliniänodote on korkeampi kuin koskaan. Kunhan vaan keksisi, mihin eläkepäivät käyttää.

Voimme suunnata huomion siihen, mikä kaikki on pielessä. Tai sitten voimme tähytä tulevaan ja miettiä, miten teemme asiat pian vielä entistä paremmin. Seuraavan 5–10 vuoden aikana tulemme näkemään huikeita kehitysaskeleita ihmiskunnan historiassa. 3D-printterit ja laajennetun todellisuuden digilasit ovat ihan näppäriä pikku härpäkkeitä. Aivoliittymistä saa jo nykypäivänä ainakin hauskoja leluja, ja avaruusturismikin on pian kannattavaa.

Mutta entäs koko planeetan kattava lukutaito? Globaali ratkaisu vesiongelmaan? Kannettava digitohtori, joka analysoi verinäytteen kentällä muutamassa minuutissa? Massiivisia online-pelejä, jotka ratkovat ihmiskunnan kiperimpiä ongelmia? Tai mitä tuumaisit sellaisista jälkiteollisesta länsimaista, joissa pitkälti jokainen ihminen voisi viettää aikansa sellaisten askareiden parissa, jotka kiinnostavat juuri häntä kaikkein eniten? Kaikilla näillä alueilla tapahtuu jo juuri nyt valtavan paljon. Kymmenen vuoden päästä suuri osa näistä visioista on arkipäivää.

Mutta ei kehitys silti liiku itsestään. Se tarvitsee meitä kaikkia. Jokainen ihminen, joka ponnistelee ja tekee töitä paremman tulevaisuuden eteen myös luo itse parempaa tulevaisuutta. Niin kuin bisnesguru Peter Drucker totesi, paras tapa ennustaa tulevaisuutta on synnyttää sitä itse.

Meillä on edessämme huikea tulevaisuus, kunhan lähdemme rakentamaan sitä ja uskomme siihen, että pystymme tekemään elämästä alati parempaa sekä itsellemme että toisillemme. Mutta vasta orientoitumalla aktiivisesti rakentamaan parempaa tulevaisuutta pääsemme irti turhasta synkistelystä ja Aladobix-kompleksista. Ei se taivas niskaan putoa. Tulevaisuus on paljon parempi kuin luulimme.

Kohtaako tulevaisuuden työ tekijänsä?

19/11/2012

13 kommenttia

Elämme kenties teollisen vallankumouksen jälkeen merkittävimmän yhteiskunnallisen rakennemurroksen aikaa. Viime vuosikymmenten alati kiihtyvä teollis-teknologinen kehitys on synnyttänyt muutosvoimia, joiden merkittävät vaikutukset näkyvät maailmantaloudessa. Raskas teollisuus on paennut itään. Informaatioteknologia on synnyttänyt kokonaan uusia teollisuudenaloja. Samalla suuret ikäluokat siirtyvät vielä eläkkeelle.

Tulevaisuuden työ näyttää hyvin erilaiselta kuin ennen.

Ikämurroksen myötä tietotyön rooli ja automatisoituminen korostuvat. Tarvitaan enemmän aikaa ajatella. Pelkkä suorittaminen ei enää riitä.

Tutkimukset osoittavat, että taitava ajattelu kehittyy ennen kaikkea innostuksen kautta. Maailmaa muuttaneet nerot ovat poikkeuksetta innostuneet jo pienestä pitäen omasta alastaan. Tulevaisuuden työtä ei voi enää tehdä ihmisrobotti. Oikeat robotit tekevät mekaaniset työt tehokkaammin.

Tulevaisuuden työ vaatii tekijäkseen luovaan ja ketterään ajatteluun kykenevän intohimoisen ammattilaisen. Intohimon ja innostuksen hyödyt tunnetaan jo hyvin. Aidosti innostunut työntekijä on Harvard Business Review’n mukaan 16% tehokkaampi, ja 32% ei-innostunutta sitoutuneempi työpaikkaansa. Gallupin tutkimuksen mukaan innostuneilla työntekijöillä on kolme kertaa vähemmän työpoissaoloja. London School of Economicsin viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan työntekijöiden motivaatioon ja hyvinvointiin sijoitetun punnan tuotto on hulppeat yhdeksän puntaa.

Lahjakkuustutkimus ja aivotutkimus kertovat puolestaan yksiselitteisesti, että innostunut paneutuminen johtaa monin verroin mekaanista suoritusta tehokkaampaan oppimiseen. Ja luova ajattelu ei ole edes mahdollista ilman aitoa paneutumista ja mielenkiintoa.

Motivaatiopsykologian tutkimus kertoo, mistä innostus syntyy. Maailman johtavat motivaatiopsykologit Richard Ryan ja Edward Deci osoittavat, että intohimon taustalla ovat psykologiset perustarpeet: autonomia, kompetenssi ja yhteys toisiin. Kun nämä tarpeet täyttyvät, ihminen ohjautuu sisäisen motivaation varassa tekemään itseään kiinnostavia asioita ja kehittyy niissä alati paremmaksi.

Innostavat asiat eivät kuitenkaan tupsahda itsestään syliin. Ne edellyttävät elämänkokemusta ja kokeilua. Ihmisen aivokuori kehittyy radikaalisti vielä 25-vuotiaaksi asti. Silti ihmiset joutuvat nyt tekemään koko elämää määrittäviä valintoja jo 15–18 -vuotiaina.

Meidän pitäisikin päästä pois putkitutkintomallista ja siirtyä koulutukseen, jossa oppilaat voivat kokeilla vapaasti erilaisia aloja kunnes löytävät oman intohimonsa kohteen.

Tulevaisuuden työ tarvitsee aidosti kiinnostuneen ja innostuneen tekijän. Taitavaa tietotyötä ei tehdä mekaanisesti suorittaen. Alati muuttuvassa maailmassa tarvitaan alati ketterämpää ajattelua. Tulevaisuuden haasteita varten me tarvitsemme innostustaloutta: sellaista yhteiskuntaa, jossa on normaalia herätä aamulla ja lähteä intoa täynnä tekemään juuri sellaista työtä, joka kiinnostaa eniten.

Bob Dylan totesi kerran, että ihminen on menestyjä silloin kun hän herää aamulla ja menee illalla nukkumaan – ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Innostunut ihminen kehittyy alallaan jatkuvasti paremmaksi. Innostusyhteiskunta on aitojen menestyjien yhteiskunta.

PS. Muutama viikko sitten julkaistiin Frank Martelan kanssa kirjoittamani raportti Ammattiosaajan hyvä elämä. Tutkimusraportissa kartoitamme työkaluja ja ratkaisuja erityisesti ammattiosaajien hyvinvointiin. Voit tutustua raporttiin täältä.

Uhkaava keksintö on kiellettävä!

20/01/2012

4 kommenttia

1900-luvun alussa kuuluisa amerikkalainen säveltäjä John Philip Sousa aloitti kiivaan kampanjan uutta musiikintekijöitä uhkaavaa teollisuudenalaa vastaan. Sousan mukaan uusi keksintö johtaisi musiikintuotannon rappioon.

Jos ihmelaite päästettäisiin markkinoille, ei muusikoille riittäisi enää töitä. Kaiken lisäksi teknologian seurauksena kukaan ei enää pitäisi mielekkäänä uuden musiikin säveltämistä. Musiikki kuihtuisi pois taiteenalana.

Sousan lobbaus johti jopa niin pitkälle, että USA:n kongressissa ajettiin lakimuutosta, jonka seurauksena laitteiden myynti tehtäisiin laittomaksi.

Kyseessä oli gramofoni.

TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista

21/03/2011

13 kommenttia

En ole omistanut televisiota lähes kymmeneen vuoteen. Luovuin aikanaan töllöstä ulkomaille muuttaessani. Suomeen palatessa ei uutta värkkiä tullut enää ostettua. Huomasin televisiottomassa elämässä pian hurjan eron elämänlaadussa. Ennen päivittäin riivannut turhautuminen loisti nimittäin poissaolollaan.

Aloin miettiä, mistä TV-visailuista ja muusta kanavantäytteestä syntyvä turhautuminen johtuu. Vaikka Haluatko miljonääriksi -ohjelman tarkoituksena oli juurikin selättää tylsyys, seurasi siitä tosi asiassa samanlainen olo, kuin jos olisin tuijottanut tunnin valkoista seinää. Pahinta oli, että monesti puolessa välissä TV-visaa järki käski pistää töllöttimen kiinni. Käsi vain ei totellut.

Tutkimustulokset vahvistavat oletuksen: TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista.

Herbert Krugmanin tutkimuksissa kävi ilmi, että television katselu synnyttää jo muutamien kymmenien sekuntien altistuksen jälkeen aivoissa niin sanottuja alfa-aaltoja. Alfa-aallot liittyvät passiivisuuteen ja rauhallisuuteen. Eli vaikka ruudulla sattuu ja tapahtuu, aivot luulevat, että edessä tönöttää tyhjä seinä. Tulokset ovat sen mukaiset: viihdeannoksen jälkeen on olo on kuin aidanseipäällä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki töllöstä tuleva olisi vain puhdasta höttöä. Jos ruudulla näkyvä sisältö puhuttelee muuten, voi töllön tuijottaminen olla mitä palkitsevinta. Krugman tutki myös television ja oppimisen suhdetta: televisio on mitä oivallisin passiivisen oppimisen väline. Katsomalla esimerkiksi Olipa kerran elämää opit kuin varkain tuntemaan ihmisruumiin anatomiaa.

Televisio tarjoaa parhaimmillaan välineen mitä huikeimpiin elämyksiin ja oppimiskokemuksiin. Itse töllö on vain väline – sisältö on se, joka ratkaisee. Nykyaikana myös internet on alkanut onneksi hiipiä passivoivan televisiovirran tontille. Monessa kodissa läppäri toimittaakin töllöttimen virkaa. On aivan eri asia katsoa laatuohjelmia YLE Areenasta, katsoa innostavia elokuvia Voddlerista tai tilata CDON:sta loistosarjojen DVD-bokseja, kuin turruttaa kuuppaa hötöisessä kanavavirrassa.

Iso osa kanavoiden syytämästä ohjelmistosta ei anniltaan eroa juuri seinän tuijottelusta. Siksi on tärkeää, että valitset itse katsomasi sisällön omien mielenkiinnon kohteidesi ja intohimojesi mukaan. Jos kanavapäällikkö tekee valinnan puolestasi, voit olla varma, että vietät ison osan elämästäsi seinää tuijotellen.

Facebook tietää sen, mitä sinä et vielä tiedä

16/03/2011

Jätä kommentti

Hurahdin muutama vuosi sitten retrolenkkareihin. Lempikenkiäni ovat Karhun 70- ja 80-luvun tyyliin suunnitellut lenkkarit. Ongelmana on, että jostain kumman syystä lähes joka ikisen retrolenkkarin suunnittelussa on noudatettu samaa äärettömän epäkäytännöllistä ohjenuoraa: kenkien pohjat ovat lähes poikkeuksetta valkoiset. Se nyt ei vielä haittaisi mitään, mutta kun kenkää reunustaa vielä sentin–parin pohjareunus, on selvää, etteivät popot selviä edustuskunnossa kevään kurakeleillä.

Etsin pitkään ja epätoivoisesti patenttiratkaisua valkoisten kenkien ja kengänreunusten putsaamiseen – turhaan. Pinttynyt kura kun ei tavallisella pesuaineella noin vain irtoa. Turvauduin jopa valkoiseen kenkälankkiin, joka tietenkin rapisi iltaan mennessä pois. Viimein mieleeni tuli turvautua nykyajan tiedonlähteeseen numero yksi: sosiaaliseen mediaan.

Näpyttelin Facebookiin kysymyksen: “Osaisiko joku neuvoa valkoisten lenkkareiden putsaamisessa?”

Ei aikaakaan, kun kommenttirivi alkoi täyttyä toinen toistaan käyttökelpoisemmista ehdotuksista. Viimein eräs vanha tuttu ehdotti käyttämään niin sanottua “taikasientä”.* Hain sienen lähikaupasta ja hyökkäsin innosta puhkuen ensimmäisen lenkkarin kimppuun. Kuin taikaiskusta kuralätäköistä pinttynyt lika alkoi haihtua joka pyyhkäisyllä. Pian kengän alkuperäinen kuulas väri alkoi ilmaantua jälleen näkyville.

Nykyaikana löydät tietoa asiasta kuin asiasta salamannopeasti internetistä. Yhä useammin tarvitsemasi tieto löytyy kuitenkin nopeimmin omasta tuttavapiiristäsi. Sosiaaliset verkostosi eivät vain auta pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihisi. Ne avaavat myös aivan ennennäkemättömän tiedon aarreaitan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli käytännössä tavoittamattomissasi.

Tiedämme kaikki valtavan paljon asioita, joista on hyötyä toisillemme. Sosiaalisen verkoston avulla voimme jakaa tuon tiedon salamannopeasti. Facebook tietää, mitä sinä et vielä tiedä.

* Tuhannet kiitokset vielä Johannalle loistavasta vinkistä.

Miten laajennettu mieli muuttaa maailmasi

16/02/2011

1 kommentti

Kävimme taannoin Heurekassa. Jossakin vaiheessa vierailuamme huomasin, että tiedekeskuksen pääsalin seinään oli kirjoitettu hujan hajan näennäisesti merkityksettömiä sanoja. Seinällä luki esimerkiksi: Alcaid, Mizar, Alioth, Megrez ja niin edelleen. Ihmettelin, mitä virkaa tällaisella loitsimisella on tiedekeskuksen seinällä.

Uteliaisuuteni ei hellittänyt, ja niinpä otin laajennetun mieleni apuun. Avasin iPhonen selaimen ja syötin eriskummalliset nimet Googlen hakukenttään. Salamannopeasti selain palautti ensimmäisenä hakutuloksena Wikipedian sivun nimeltä Ursa Major – eli Ison Karhun tähtikuvio.

Siinä silmänräpäyksessä koko kokemukseni seinälle riipustetuista käppyröistä muuttui.

Ensinnäkin, Wikipedia valisti minua siitä, ettei kyseessä ollut suinkaan alkukantainen loitsu. Nimet kuuluivat Ison Karhun muodostaville tähdille. Ja samassa valkeni toinenkin seikka. Sanoja ei oltu suinkaan räiskitty seinälle sattumanvaraisesti. Päin vastoin, sanat itse muodostivat tuttuakin tutumman Ison Karhun kauhamaisen kuvion.

Löytämällä sekunneissa juuri tuossa tilanteessa tarvitsemani informaation, koko kokemukseni Heurekan seinästä muuttui. Vaikka netistä kaivettu informaatiopalanen ei itsessään sisällä syvällistä merkitystä, yhdistettynä olemassaolevaan tietämykseesi se on usein juuri se puuttuva lenkki, joka mullistaa koko kokemusmaailmasi radikaalisti.

Laajennetun mielen avulla voit valita nopeasti loistavan illallisviinin, tunnistat metsäsieniä kuin partiolainen ja muistat vuosiluvut ja faktat kuin Trivial Pursuit -nero. Verkko on täynnä tietoa, mutta jotta voisit arjen tuoksinassa hyödyntää tuota tietoa käytännössä, tulee siihen päästä käsiksi kaikkialla, ja vieläpä riittävän nopeasti. Tässä auttavat laajennetun mielen menetelmät.

Jos haluat ottaa käyttööön laajennetun mielesi, tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen. Voit ladata sen maksutta tästä. Voit myös tutustua viime kesänä toimintansa aloittaneen laajennettu mieli -aivoriihemme toimintaan lukemalla blogiamme. Sen löydät täältä.

Oleminen on päätöksen tekemistä?

04/02/2011

1 kommentti

“En ymmärrä”, Martin sanoi. “Vaikutat kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiseltä, mutta olet silti vain mutkikas Searle-kone, joka jäljittelee elämää.”
“Aivan oikein”, servitor sanoi.
“Mutta mistä minä voin tietää kenestäkään, onko kyseessä servitor vai ihminen?”
“Jos sinulla ei ole menetelmää, jolla voit tunnistaa eron, ei eroa ole olemassakaan”, robotti vastasi ja pyöritteli piña coladaa lasissaan.

“Mutta sinä tiedät!” Martin sanoi turhautuneena.
“Minä en tiedä mitään. Mieti höyrykonetta; mieti kiinalaista huonetta. Eivät nekään tiedä mitään. Minä vain toteutan ohjelmointiani.”
“Ehkä höyrykoneellakin on jonkinlainen mieli; vauvamieli. Höyrykoneet ovat vain niin erilaisia, ettemme huomaa sitä.”
“Mihin sitten vedät rajan? Onko kivelläkin mieli?” robotti kysyi.
Martin tuijotti juomalasiinsa ja hymähti.

“Mutta minä voin kuitenkin tietää, että olet höyrykone?”
“Et tietenkään. Jos käytössäsi ei ole menetelmää, jonka perusteella voi tehdä eron kahden mahdollisen tulkinnan välillä, voit tehdä eron vain tekemällä päätöksen. Voit siis päättää ihan itse, että olen robotti, tai että olen ihminen. Ja kun olet tehnyt päätöksen, olen sitten juuri se, mitä olet päättänyt.
“Ajattele, että olemukseni on eräänlainen todennäköisyysaalto, joka sallii lukemattoman määrän erilaisia tulkintoja. Jos uskot, että olen robotti, aaltofunktio romahtaa, ja olen kaikilla sinulle merkittävillä tavoilla robotti. Jos taas uskot, että olen ihminen, joka vedättää sinua, romahtaa samainen aaltofunktio niin, että olen käytännössä sinulle ihminen. Kaikki havaitsemasi on viime kädessä kiinni todennäköisyyksistä. Todennäköisyyksien romahtaminen faktoiksi tapahtuu silloin, kun uskot, että jokin on riittävän todennäköistä.”

“Kuule, en tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä juuri sanoit.”
“Et voi tietää, että olen höyrykone. Mutta voit päätellä tietämästäsi jotain ja muodostaa mielipiteen. Joko olen höyrykone, tai olen sellaisena esiintyvä ihminen. Kumpaa pidät todennäköisempänä?”
“Edellistä.”
“Niinpä aaltofunktio on romahtanut, ja tässä istuu ehta robotti”, servitor sanoi virnuillen leveästi.
“Jep jep”, Martin sanoi ja ryysti gin toniciaan pillillä.
Aurinko alkoi laskea. Martin rentoutui rantatuolissaan ja antoi katseensa harhailla horisonttia pitkin. Hän tyhjensi lasinsa ja mietti, tilaisiko vielä yhden.

Missä lymyää fysiikan Kopernikus?

31/01/2011

12 kommenttia

CERN:in lippulaiva, suuri hadronitörmäyttäjä LHC on rakennettu muun muassa siksi, että fyysikot pystyisivät sen avulla havaitsemaan Peter Higgsin mukaan nimetyn alkeishiukkasen, Higgsin bosonin. Fyysikot esittävät, että Higgsin bosoni voi toimia avaimena suureen yhtenäisteoriaan – fysiikan malliin, joka selittää kaikki tunnetut fysikaaliset ilmiöt.

On todennäköistä, että Higgsin bosoni löydetään pian.

Tilanne on kuitenkin tieteenfilosofisesti hämmentävä. Samalla nimittäin havaittaneen, ettei ennustettua läpimurtoa sittenkään tapahtunut.

Hiukkasfysiikka elää tällä hetkellä nähdäkseni vähän saman tapaista tieteellistä murrosvaihetta, kuin se, jonka Ptolemaioksen ajanlaskun alussa kehittämä maakeskinen astronominen malli kävi läpi 1500-luvun taitteessa. Selittääkseen taivaankappaleiden kiehkuraiset liikkeet, Ptolemaios oletti, että ne seuraavat niin sanottuja episyklejä. Kiertoratojensa sisällä planeetat kieppuivat siis vielä pienillä ympyränmuotoisilla pienoisradoilla. 1500-luvulle asti teoriasta poikkeavat havainnot selitettiin olettamalla lisää tällaisia pienoisratoja.

Ptolemaioksen ratkaisu ei kuitenkaan tyydyttänyt Nikolaus Kopernikusta. Kopernikus mullisti lopulta 1500-luvun puolessa välissä koko tähtitieteen kiinnittämällä auringon maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Näin planeettojen kiertoradat muuttuivat kauniiksi sisäkkäisiksi ympyröiksi.

Viimeisen viiden vuosikymmenen ajan standardimallia on kehitetty samaan tapaan kuin Ptolemaioksen astronomiaa. Kun on havaittu uusi ja ennustamaton mittaustulos, on sen selittämiseksi esitetty uudenlaisia alkeishiukkaisia. Näiden uusien olioiden olemassaoloa on sitten testattu, kunnes testitulokset ovat vastanneet oletuksia.

Kun teoria on kokoelma olettamuksia, joita ei voi aistinvaraisesti varmentaa, on kuitenkin vain ajan kysymys, milloin sellainen koeasetelma saadaan aikaiseksi, joka vahvistaa sen. Rakentamalla riittävän monta erilaista hiukkaskiihdytintä, löytyy ennen pitkää varmasti sellainen apparaatti, jonka nojalla esimerkiksi Higgsin bosonin voidaan sanoa olevan todistetusti olemassa.

Toivottavasti kukaan new age -hörhö ei kuitenkaan tulkitse väittämääni niin, että standardimalli olisi jotenkin teoreettisesti väärä. Se on paras ja tarkin malli, jonka varassa pystymme selittämään maailmaa, jossa elämme. Mutta yksikään teoria ei ole virheetön. Nikolaus Kopernikus mullisti käsityksemme taivaankappaleista. Jossakin lymyää kenties jo nyt myös fysiikan Kopernikus.

Singulariteetti: Koneiden vallankumous?

12/01/2011

10 kommenttia

Muun muassa I.J. Goodin ja Ray Kurzweilin kannattama singulariteettihypoteesi ennustaa “älykkyysräjähdyksen” seuraavien vuosikymmenten aikana. Tietokoneiden laskentatehon tuplaantuessa joka toinen vuosi Mooren lain nojalla on tuloksena ennen pitkää ihmistä älykkäämpi tietokone. Jos ihminen osaa rakentaa itseään älykkäämmän koneen, osaa tuo kone toki toistaa tempun, ja niin edelleen loputtomiin. Niinpä heti, kun ihmistä älykkäämpi kone rakennetaan, räjähtävät älykkyyskäyrät välittömästi käsiin.

Goodin ja Kurzweilin arviot tekoälyn kehittämisestä ovat kuitenkin liian optimistisia. Yhden ihmisen aivot käsittelevät enemmän informaatiota kuin kaikki maailman tietokoneet yhteen laskettuna. Tekoälyä siis tuskin nähdään vielä muutamaan vuosikymmeneen. Älykkyysräjähdys on kuitenkin tulossa, ja on hyvin mahdollista, että se tulee pikemmin kuin olemme uskaltaneet edes kuvitella.

Singulariteetti olemme nimittäin me.

Jo nyt saat Googlesta tarvitsemasi informaation sekunneissa – voit käyttää verkkoa laajennettuna mielenäsi. Mutta mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun laajennettu mielesi ei olekaan verkon hakukone tai pilvipalvelin, vaan toinen ihminen? Mitä jos voisit saada esimerkiksi auton huolto-ohjeet suoraan laajennetun todellisuuden laseillesi alan ammattilaiselta reaaliaikaisesti? Tai mitä jos tarvitsisit nopeasti ratkaisun monimutkaiseen kvanttimekaaniseen yhtälöön?

Jo nyt voit tilata monimutkaisia fysiikan ja matematiikan laskelmia Elance-verkkopalvelusta pikkurahalla. Viimeisen parin vuoden aikana verkkoon on myös syntynyt reaaliaikaisia kysymys-vastauspalveluita, sellaisia kuin Aardvark. Testasimme kaverini kanssa Aardvark-palvelua kysymällä, miten helikopteri rakennetaan. Kolmen minuutin kuluttua saimme vastauksen, joka sisälsi linkin helikoptereiden rakennuspaketteja myyvälle verkkosivulle. Viikon kuluessa olisimme voineet päristellä takapihalta omalla tee-se-itse-kopterillamme.

Jos kysymys-vastauspalvelut saavuttavat Wikipedia-tasoisen kriittisen massan, saatat saada mihin tahansa kysymykseesi vastauksen reaaliajassa. Näin käytössäsi on miljoonien insinöörien, tutkijoiden, tohtoreiden, lääkäreiden, lentokapteenien ja tietokoneasiantuntijoiden ammattitaito – reaaliaikaisesti.

Tämän seurauksena tietoverkko nostaa ihmisten toiminnallisen älyllisen kyvykkyyden aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kenellä tahansa on käytössään kvanttimekaniikan, neurotieteen ja muiden haastavien alojen huippujen tietotaito reaaliaikaisesti: kyse on totta tosiaan älykkyysräjähdyksestä. Mitä tämä sitten tarkoittaa tulevaisuuden kannalta? Sitä onkin koko lailla konstikasta ennustaa.