Äänestätkö jonkin puolesta – vai jotakin vastaan?

Minä en ole kovin poliittinen eläin. Siitä huolimatta tuumin pitkään, pitäisikö minun kantaa korteni kekoon kirjoittamalla tästä vaalihuumasta. Vaikka olen ollut näistä vaaleista innoissani, on ongelmana ollut se, että kumpikin ehdokkaista on mielestäni kelpo presidenttikandidaatti. Siksi en ole halunnut päätyä osoittelemaan ketään sormella ottamalla kantaa.

Kuten maanantaina kirjoitin, tällaiset kannat (myös omani) on usein tanakasti paalutettu. Siksi argumentointi kuihtuukin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -nokkapokaksi. Maanantaina tajusin kuitenkin mielestäni tärkeän jutun. Näissä vaaleissa äänestetään nimittäin joko jonkin puolesta tai jotain vastaan. Pelkkä vastustaminen on kuitenkin mielestäni aika tyhmää.

Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.

Pelkkä vastustaminen ei rakenna yhtään mitään. Vasta siinä vaiheessa kun seisot jonkin asian puolesta, on asioita mahdollista viedä eteen päin. On myös tärkeää huomioida, että jonkin puolesta oleminen ei tarkoita sitä, että on toista vastaan. Eli presidentinvaaleissakin voi äänestää ehdokastaan vastustamalla toista: siksi, ettei halua että toinen tulee valituksi. Tai sitten voi äänestää ehdokastaan kannattamalla, ottamatta kantaa kilpailevan kandidaatin pätevyyteen. Tässä kolmannen poissuljetun laki ei siis päde.

Minä äänestin yhteisöllisen Suomen puolesta. Se tarkoittaa sitä, että äänestin sen puolesta, että ainaisten vastakkainasetteluiden sijaan ottaisimme vierasta kädestä ja miettisimme, mitä voimme yhdessä tuumin saada aikaan – niin perussuomalaiset kuin vihreät, niin vasemmistolaiset kuin kokoomuslaisetkin.

Äänestin rohkean Suomen puolesta. Olimme edelläkävijöiden joukossa, kun uskalsimme valita naispresidentin. Uskallammeko nyt olla uranuurtaja ja valita ensimmäisenä valtiona koko planeetalla keulahahmoksi miehen kanssa elävän miehen?

Äänestin innostuneen Suomen puolesta. Sellaisen Suomen, joka pysäyttää Rautatieaseman laulamalla Finlandiaa, kerää suomalaiset eturivin taiteilijat sytyttämään jäähallillisen kansakuntaa ja kokoaa sosiaalisessa mediassa ennen näkemättömän yhteisen poliittisen rintaman.

Ja lopuksi, äänestin ennakkoluulottoman Suomen puolesta. Minun ääneni meni sen puolesta, että vaikka kaikki muut ympärillä päivittelisivät sitä, miten kamalia juntteja kilpailevan puolueen kannattajat ovat, osaisimme ostaa junalipun sahalle ja käydä paiskaamassa kättä erilaisen ihmisen kanssa.

Äänestin sellaisen Suomen puolesta, jossa erilaisuus ei pelota, vaan sitä yritetään ymmärtää. Sellaisen Suomen, jossa jokainen katsoo omaan tulevaisuuteensa ja seisoo rohkeasti oman asiansa puolesta – olematta toista vastaan.