Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

6 thoughts on “Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

  1. Jeesuksen opetuksesta löytyy myös rakkauden kaksoiskäsky (Matt. 22:36–40 tai Luuk. 10:27): ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

    Minusta hakemasi ajatus tulee paremmin esiin lähimmäisen rakastamisen kuin esittämäsi taolaisen negaation kautta etenkin, kun sitä vielä konkretisoidaan opetuksella laupiaasta samarialaisesta (johon tuo Luukkaan evankeliumista nostamani lainaus liittyy).

    • Niko,

      Kiitos kommentistasi! Olet toki oikeassa. Jäin myös miettimään sitä, että kristillinen kultainen sääntö pelaa toki vallan mainiosti yhdistettynä rakkauden kaksoiskäskyyn. Eli jos jokainen ihminen käyttäytyisi kristillisen hyveellisesti, myös kultainen sääntö toimisi. Harmi kyllä, elämme aika paljon pluralistisemmassa maailmassa – siksi tuntuu siltä, että idässä on asiaan otettu hieman pragmaattisempi kanta.

  2. Hyviä huomioita!

    Vastuunottokykyä ilmentää se, että tekee tavalla joka sopii kyseiseen tilanteeseen. Eli pyrkisi näkemään tilanteen toisen näkökulmasta, pohtien mikä toimintatapa johtaisi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

    Itseänikin on joskus hieman rieponut lässytys nuorempia ihmisiä kohtaan. Monet meistä haluavat lokeroida ihmiset esim. vauvoihin, lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin. Tällöin saattaa tuottaa haasteita, kun esim. joku ”lapseksi” lokeroitu pitäisi siirtää ”nuoreksi”.

    Usein toimivampi ajatusmalli voisi olla, että olemme kaikki ihmisiä, vaikka olemmekin eri ikäisiä.

  3. Minua on aina ihmetyttänyt tuo ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. Ihan kuin minä olisin kaiken mitta, ja kaikki haluaisivat samoja asioita kuin minä – ja ihan kuin kaikille olisi hyväksi se, mikä on minulle hyväksi! Huoh.

    • Tuula,

      Hyvä pointti. On tosin huomioitava, että kuten yllä kommentissani mainitsin, jos tämä yhdistetään rakkauden kaksoiskäskyyn, niin homma toimii nähdäkseni oikein mainiosti.

Jätä kommentti Lauri Jarvilehto Peruuta vastaus