Kova työ ei kannata. Vaikka ennen vanhaan pelkällä raadannalla pärjäsi pitkälle, ei pelkkä ahkeruus enää riitä tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunta, joka nojaa tietopääoman lisäämiseen ja uuden kehittämiseen ei toimi pelkästään ahertamalla. Tietotyössä korostuvat aivan muut ominaisuudet. Ahkeruus voi jopa kääntyä itseään vastaan.
Tietoyhteiskunnassa työtunnit eivät ratkaise – vaan tuotetut tulokset.
Tästä huolimatta valtava enemmistö tietointensiivisistä aloista arvioi yhä työntekijöiden panosta käytetyn ajan perusteella. Tässä ei ole mitään järkeä. Eihän käytetty aika voi olla toimiva mittari uusien ideoiden keksimisessä. Kuten Kari totesi maanantain blogipostauksen kommenteissa, 80% tuloksista tuotetaan 20%:lla työajasta.
Ongelmana on se, että tietoyhteiskunnan tuloksia on aika vaikea mitata. On helppo kellottaa se kahdeksan tuntia päivässä ja ajatella, että kaitpa Pena jotain siinä ajassa saa aikaiseksi. Ja vastaavasti, madagaskarilaisen kovakuoriaisen parissa vuosikausia viettävä tutkijankloppi ei näyttäisi tuottavan mitään hyödyllistä – paitsi siinä vaiheessa, kun lääkefirma törmää kutsumuksellisen tutkijan pölyiseen paperiin, jonka seurauksena ötökän kuori osoittautuu oivaksi känsälääkkeeksi.
Oli vaikeaa tai ei, tässä asiassa ei kannata enää työntää päätä pensaaseen. Tietoyhteiskunnan tuloksia ei mitata työtunneissa. Tärkeintä on se, että projektit tulevat hoidettua ajallaan – siis se, että deadlinet pitävät. Tietotyöläisen työpanosta voi myös mitata monella tavalla. Voidaan arvioida julkaisujen tai patenttien määrää tai vaikkapa innovaatioiden tuottavuutta. Ennen kaikkea esimies voi mitata sitä, kuinka hyvin deadlinet pitävät. Jos hommat hoituvat ajallaan ja laatu pysyy korkeana, mitä merkitystä työhön käytetyllä ajalla on?
Työtunnit ovat reliikki tehdastyöstä. Niillä ei tietotyössä tee yhtikäs mitään. Tietotyössä ahkeruus ei ratkaise, vaan fiksu työ. Don’t work hard; work smart. Miinaharavan hakkaamisesta kun ei hyödy kukaan.
Ajattelun ammattilainen 
Päivitysilmoitus: Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä | Ajattelun ammattilainen | marks treeniloki
Parhaimmillaan se kai olisi näin: joko aikaa tai aikaansaavuutta. (Jos nyt on pakko mitata jotain) Nykytilanne: seurataan sekä aikaa että aikaansaavuutta. Se on kuin urakkatyö joka piiskataan yhä vain kiihtyvään tahtiin.
Ja se ei ole kestävää se.
Ehkä maailma muuttuu, kun me muutumme.
Hanna,
Hyvä huomio. Nähdäkseni ajan mittaaminen voi toimia eräänlaisena ongelmanratkaisukeinona, jos tuloksia ei synny. Mutta työn arvioinnin pohjana sille ei ole oikein tietotyössä perusteita.
Olet jälleen oikeassa. Mutta tässä on kyllä kääntöpuolensakin. Nimittäin monella työpaikalla deadlineja sekä niiden saavuttamiseen vaadittavaa työtä on niin paljon, että ajankäyttö on ainoa käytössä oleva työkalu työmäärän kritisoimiseen. Työskentelytapojen tehostamisessa on toki paljonkin parantamisenvaraa, mutta tämä tuntuu usein olevan yksittäisen työntekijän kontolla. 12 tuntisen työpäivän päätteeksi ei kovinkaan moni jaksa tarttua GTD-opukseen….
Nimenomaan näin. Deadlinet paukkuu joka tapauksessa. Jos sen lisäks et oo paikalla sitä tarvittavaa aikaa, niin you do the math.
Tässä sitten tullaankin seuraavaan kysymykseen eli mikä on tärkeää. Eli päällikkötason pitäisi ihan aikuisten oikeasti osata rajata työt siten, että ne on mahdollista tehdä aikataulussa.
Eli käytännössä ns. moniajo projekteissa harvemmin johtaa siihen, että hommat valmistuu edes lähellä aikataulua. Kahteen tunnin projektiin menee moniajossa useinmiten vähintäin kolmisen tuntia.
Ja tuohon moniajon hoitamiseen on erilaisia menetelmiä. Eli teollisuudesta tutut leanin ajatukset saattavat sopia moneen muuhunkin asiaan. Useinmiten puhutaan siitä, että kuinka suuri on ns. hukkatyön osuus. Monesti normaalissa työssä se lähentelee 80% eli se aika menee puuhasteluun. Eli tällöin ei tehdä työtä joka tuo lisäarvoa yritykselle tai asiakkaalle.
Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että kritisoimiseen on muitakin tapoja. Ja yksi niistä voi olla se, että pyydetään priorisoimaan töitä. Kiire ja tiukat deadlinet yleensä johtavat ainakin omalla alalla siihen, että homma tehdään hutiloiden ja korjataan jälkeenpäin.
Kuhan pohdin…
Kari,
Hyviä huomioita! Priorisointi, lean jne. menetelmät tarjoavat oivallisia työkaluja työkuorman osittamiseksi ja keventämiseksi. Harmillisen harvoin näitä on kuitenkaan ainakaan vielä sovellettu käytäntöön.
Karoliina,
Erinomainen huomio! Tietysti työn tuottavuutta ei voi jättää vain työntekijän vastuulle. Siitä syystä työnantajien pitäisikin tehdä töitä sen eteen, että työntekijöillä on riittävät välineet tarvittavien tulosten tuottamiseksi, oli sitten kyse GTD:stä, Leanista tai muusta vastaavasta.
Toinen juttu, joka nousee esiin siinä vaiheessa, kun esimerkiksi GTD on työpaikan laajuisesti käytössä on se, että vasta silloin kun voidaan selvästi näyttää, mikä kenenkin työkuorma on, voidaan siitä keskustella. Tällä hetkellä tilanne on se, että työntekijät valittavat de facto liiasta työstä, ja esimiehet olettavat, että valitus on ”normaalia”. Jos sen sijaan on lyödä esimiehelle eteen tarkka lista tehtävistä projekteista ja niiden osatoimista, muuttuu keskustelu ehkä hedelmällisemmäksi.
Päivitysilmoitus: Lukuvihjeitä – Ajattelun ammattilainen