Joskus tuntuu siltä, kuin pääni sisällä asuisi kaksi ihan eri ihmistä. Nuorempana ajattelin, että tämä on varma merkki siitä, että olen seinähullu. En kuitenkaan uskaltanut kertoa kenellekään, koska – no, en halunnut että muut saavat tietää.

Päähäni pälkähtää kaikenlaisia ajatuksia. Monet niistä ovat tosi kivoja. Mutta jotkut ovat tosi outoja. Samaten huomaan tämän tästä, että vaikka tiedän tosi hyvin mitä pitäisi tehdä (jumpata, syödä salaattia, juoda yksi lasi viiniä juhla-aterialla) teenkin jotain ihan muuta (laiskottelen, syön hodarin, otan vielä yhden).

Oli lohdullista tajuta, että sama ongelma on riivannut koko ihmiskuntaa jo ainakin Platonista asti. Ehkä tästä pitäisi puhua enemmän?

Platon vertasi ihmismieltä hevosvaljakkoon. Nykyteoreetikot puhuvat fiinisti kaksoisprosessoinnista.

Itse luulen, että jokaisen päässä asuu pieni menninkäinen.

Menninkäinen

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka kuiskaa ihme juttuja

Se sanoo mulle et pussaa tota tyttöö
Et mul ei oo tarpeeks rahaa

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka punoo ihme juonia

Se sanoo: ”ota vielä yksi”
”Ei siinä oo mitään pahaa”

Joskus musta tuntuu kuin mä oisin kaksi aivan eri ihmistä
Yhden pääkopan sisällä

Siivekkäät ratsut eri suuntiin repii kuilun partaalla
Musta ja valkoinen

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka keksii uusia kujeita

Se sanoo: ”surffaa yöllä tänne”
”Tällä sull’ on ihanaa”

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka kuiskaa ihme juttuja

Se tekee tänään musta kunkun
Kuin huomista ei oliskaan

Joskus musta tuntuu…

(Se on se menninkäinen ja se kuiskii…)

Joskus musta tuntuu…