Monenkirjavia kuvitelmia

Minulla oli joitakin vuosia sitten unelmana, että voisin joskus tehdä kirja + levy -kokonaisuuden. Eli kirjoittaa kirjan ja levyn niin, että ne käsittelisivät synkassa samaa aihepiiriä. Ihan niin pitkälle on ole ainakaan vielä päässyt.

Kun aloin 2015 kesällä työstää uutta suomenkielistä musiikkia, ei tämä ajatus ollut kauhean pinnalla. Levy jäi kesällä kesken ja jotenkin pääni toimii niin, että joku musapiiri menee pois päältä silloin kun työt alkava; seuraava biisi syntyi vasta talvilomalla 2016. Se oli myös levyn avainbiisi, joka loksautti kokonaisuuden kohdilleen.

Kirjoitin biisin tekstin valmiiksi vasta viime kesänä Kalajoen hiekkasärkillä. Samalla tajusin, että tämähän käsittelee tasan samaa aihepiiriä kuin viimeisin ja itselleni tärkein suomenkielinen kirjani Monenkirjavia kuvitelmia. Tulevaisuus on aina ensin tarina. Todellisuudeksi se muuttuu tekojen kautta.

Joskus levyä viimeistellessäni tajusin myös, mikä se ”kimaltava tie” oikein on, jota pitkin ajatukset lentoon lähetetään. Sehän on tietysti tämä.

Monenkirjavia kuvitelmia

Kultarantaa kauas jo kantaa
Mielikuvituksen avaruus
Liian monta kertaa olen unohtanut mennä vaan

Ei meitä paikoilleen
Voi enää juurruttaa

Kimaltavaa tietä ajatukset lentoon lähetetään
Unelmista tulevaisuuden kudelmat kirjotaan
Tarina teoilla todeksi kudotaan

Lupauksen mulle sä annoit
Yhdessä me mennään mihin vaan
Liian monta kertaa olen unohtanut kiittää sua

Ei meitä paikoilleen
Voi enää juurruttaa

Kimaltavaa tietä…

2 thoughts on “Monenkirjavia kuvitelmia

  1. Tarvitaan Unelma, Visio, josta suunnan voi tarkistaa. Matka on välillä tukkoista – yksi eteen, kaksi taakse, silti joka kerta uusi askel kohti Unelmaa. Seitsemästi kaatuu, seitsemästi nousee, mikään ei voi lannistaa kun suunnistaa – kohti Unelmaa Kirkasta Mahtavaa!

    Mikä on, kun sokea kuuroa opastaa ja kuuro mykkää valmentaa? Koko porukkaa johtaa keisari, jonka alastomuuden näkee imeväisikäinen Lapsikin jo matkojen takaa. Kohta koko porukka montun pohjal’ somasti makaa.

  2. Päivitysilmoitus: Filosofiaa aamunkoittoon « Ajattelun ammattilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s