7 mestariajattelijan ydintaitoa

Ajattelu on taitolaji. Kukaan ei synny maailmaan nerokkaana mullistavia keksintöjä suoltavana pellepelottamana. Elämämme ensiviikkoina osaamme kaikki samat kaksi asiaa: syödä ja parkua. Jos haluat opetella taitavaksi ajattelijaksi, kannattaa perehtyä ainakin seuraavaan seitsemään mestariajattelijan ydintaitoon. Kussakin taidossa tulet mestariksi harjoituksen kautta.

1. Logiikka

Logiikka on yksi fantastisimpia älyllisiä työkaluja, joita olemme keksineet. Logiikka ei tee sen vähempää, kuin ilmaise ajattelumme syvimpiä säännönmukaisuuksia. Näin siis silloin, kun ajattelemme johdonmukaisesti. Loogis-analyyttinen ajattelu tarjoaa huikeat mahdollisuudet avartaa ymmärrystäsi oman ajattelusi rakenteesta. Siksi logiikan tuntemus on keskeinen mestariajattelijan taito. Logiikan perusteet saat helpoiten haltuun tutustumalla johonkin logiikan alkeet esittelevään teokseen. Hyviä aloituspaikkoja ovat esimerkiksi Aristoteleen Ensimmäinen analytiikka tai hieman tuoreemmassa kirjallisuudessa Seppo K. Miettisen riemastuttava Logiikka: perusteet.

2. Lateraalinen ajattelu

Albert Einsteinin mukaan mielikuvitus on kaikki kaikessa. Tieto kohdistuu siihen, mitä jo osataan; mielikuvitus puolestaan paljastaa tulevaisuuden löydöt. Loogis-anayyttisen järjen varassa voimme tarkastella vain murto-osaa niistä ihmeistä, joita maailmalla on tarjottavana. Usein merkittävät läpimurrot edellyttävätkin logiikan ylittävää ajattelua, lateraalista ajattelua. Lateraalisessa ajattelussa tyypilliset ennakko-oletukset hylätään, ja omaa ajattelua koetellaan mielikuvituksellisin keinoin. Lateraalisessa ajattelussa pääset hyvin alkuun tutustumalla esimerkiksi Edward de Bonon aiheesta kirjoittamiin kirjoihin. Tilaa itsellesi de Bonon perusteos täältä.

3. Argumentaatiotaito

Winston Churchillin mukaan puhetaito on tärkein kaikista ihmiselle suoduista taidoista. Kyky vakuuttavan argumentin muotoiluun onkin ilman muuta aivan keskeinen mestariajattelijalle: jos järkeilysi ei vakuuta, ei sillä ole mitään virkaa. Olennaista taitavalle argumentaatiolle on sekä kyky muodostaa johdonmukaisia ja eheitä argumentteja että taito muotoilla argumentit retorisesti vakuuttavasti. Taitavan argumentoinnin makuun pääset tutustumalla esimerkiksi Juhana Torkin fantastiseen kirjaan Puhevalta. Syventävää ja teknisempää osaamista kartutat esimerkiksi tarttumalla Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttlian perusteokseen Argumentti ja kritiikki.

4. Tarkkaavaisuus

Kuten Sherlock Holmes teroitti, totuus on yksityiskohdissa. Mihin kiinnität huomiota uuden ihmisen tavatessasi? Olemme jokainen valtavan erilaisia yksilöitä, mutta samalla viestimme ulkoasullamme, puhetyylillämme ja eleillämme hulppean yleismaailmallisia asioita. Jos haluat oikeasti ymmärtää kanssaihmisiäsi, kannattaa kiinnittää huomiota kaikkiin niihin pieniin asioihin, jotka tekevät noista ihmisistä juuri sen, mitä he ovat. Siinä avuksi voi olla esimerkiksi jokin keskeinen ruumiinkielen opas. Sellaisen voit tilata itsellesi vaikkapa täältä.

5. Uteliaisuus

Lähes jokainen mielenkiintoinen filosofiassa esitetty lause päättyy kysymysmerkkiin. Miksi minä olen tällainen kuin olen? Mitä on tieto? Miksi on olemassa ylipäätään mitään? Ainoastaan esittämällä oikeat kysymykset on mahdollista löytää tarvittavat vastaukset. Uteliaisuuttasi voit harjaannuttaa esimerkiksi arvoitusten parissa. Kattavan valikoiman haastavia arvoituksia löydät täältä.

6. Kiinnostus

Vain tekemällä sitä, mistä sinä itse olet kiinnostunut voit oppia mestariksi. Joku on oikeasti ollut niin julmetun kiinnostunut madagaskarilaisista kovakuoriaisista, että on viettänyt kuukausikaupalla viidakossa niitä tarkkaillen ja tullut siinä samassa lyömättömäksi kovakuoriaisguruksi. Kovakuoriaiset eivät kenties ole sinun juttusi, mutta jokin taatusti on. Löytämällä oman kiinnostuksen kohteesi harjaannut aivan varmasti siinä mestarilliseksi ajattelijaksi, joka tietää alastaan kaiken. Jos pidät siitä, mitä teet, käy harjoittelukin kirjaimellisesti kuin leikki. Oman kutsumuksen löytämisessä voi olla avuksi esimerkiksi Leo Babautan blogi Zen Habits.

7. Intuitio

Ajattelutaidon keskeisin resurssi on intuitio. Järki kykenee käsittämään kerrallaan noin seitsemän yksikköä. Intuitiivinen kyvykkyytemme käsittelee puolestaan ketterästi kymmeniätuhansia tapahtumia kerrallaan. Järjellä ja logiikalla saamme upeita juttuja aikaan, mutta intuition rinnalla järki jää auttamatta kakkoseksi. Intuitiiviseksi huippuajattelijaksi kehityt harjoittelemalla muita ajattelun taitoja määrätietoisesti. Kun siis löydät sen alan, josta olet aidosti kiinnostunut, pane itsesi likoon koko mielen- ja ruumiinpainollasi ja opettele ne ajattelutaidot, jotka ovat juuri sinulle tärkeimmät. Niin koulit intuitiosi huippuunsa siten, että lopulta itse Sherlock Holmeskin kalpenee rinnallasi. Ajattelu kun on taitolaji.

Mistä luova nero saa ideansa?

Luovan neron arkkityyppi on baskeri kallellaan Pariisin yössä hoippuva taiteilijanrenttu. Tähän muottiin ovat sopineet aikanaan niin kirjailijasankarit Ernest Hemingway ja James Joyce, kuin kultakurkku Jim Morrison ja taiteilijalegenda Pablo Picassokin. Luova työ näyttäisi ensi silmäyksellä lankeavan yksiin holtittoman elämäntyylin kanssa. Ovatpa jotkut tutkijat väittäneet jopa löytäneensä geneettisen yhteyden luovuuden ja hulluuden välillä.

Luovuus karkaa tosiaan harvoin lentoon kahdeksasta neljään saman kaavan mukaan puurtaessa. Luova työ tarvitsee virikkeitä. Jos jokainen päivä on edellisen hiilikopio, ei mikään sytytä ajatusta juoksuun kohti uutta ja kirkasta ideaa. Kafkamainen virkamiespoloinen uurtuu rataansa eikä pian enää osaa kuin reagoida kaavamaisesti vastaan sattuviin tapahtumiin.

Luovuus ei kuitenkaan löydy pullon pohjalta, ei liioin reppu selässä Pariisin yöstä. Toki maailmanmatkailu ja jopa viinan kanssa läträäminenkin voivat johtaa uusiin ideoihin – mutta ideat yksin eivät vielä tee juuri mitään.

Vasta ideoiden toteutus seuloo jyvät akanoista.

Luovan työn ongelma on nähdäkseni seuraavanlainen. Ideoiden saaminen vaatii virikkeitä. Mitä sekavampi elämä on, sitä virikkeellisempi se on. Ideoiden toteutus puolestaan vaatii järjestelmällisyyttä. Kestokänni tai reppuelämä nousevat nopeasti sanojen teoiksi saattamisen esteeksi. Näyttäisi siis siltä, että yksillä on ideat ja toisilla kyky niiden valmiiksi hiomiseen. Mutta kuka osaa sekä syödä että säästää kakun samaan aikaan?

Liki pitäen kaikki maailmanhistorian luovat nerot ovat tämän tempun onnistuneet tekemään. Jopa viinaan menevät rock-tähdet kykenevät työskentelemään studiossa keskittyneesti kuukausikaupalla. Kantakapakan Rape ei välttämättä löytäisi edes studiolle asti.

Normaalisti ihmisellä on riittävästi kyvykkyyttä keskittyneeseen työskentelyyn. Tavallisesti luovan työn esteenä on siis ideoiden niukkuus. Myös arkisempi elämä on kuitenkin täynnä inspiraationlähteitä, kun vaan avaa silmänsä – ja taltioi ideat niiden ilmaantuessa. Ideat ovat ohikiitäviä. Jos ei loistoajatusta taltioi heti sen yllättäessä, voit olla varma, että muutaman minuutin kuluttua se on jo lepattanut tiehensä.

Erinomainen tapa ruokkia luovuutta arkiympäristössä on pitää yllä ideahautomoa. Tämä helposti toteutettava idea on ollut keksijänerojen ja taiteilijasuuruuksien runsaudensarvi. Ideansa ovat pyydystäneet muistikirjaan niin Leonardo, Edison, Picasso kuin Hemingwaykin.

Ideahautomo on inspiraatioarkisto, johon taltioit kaikki päivän mittaan saamasi ideat sekä esimerkiksi mielenkiintoiset lehtileikkeet, sitaatit ja verkkosivustot. Pidä mukanasi muistikirjaa, johon kirjaat oivallukset niiden yllättäessä. Lajittele ne aihealueittain joko kansioihin tai tietokoneohjelmaan esimerkiksi kerran viikossa. Näin voit uutta työtä aloittaessasi poimia soveliaan mapin ja selata, mitä ideoita olet aiheesta saanut. Valkoisen paperin kammo on pian pysyvästi tiessään.

Erinomainen apu ideahautomon digitaaliseen ylläpitämiseen on muistiinpano-ohjelma Evernote. Lataa ilmainen ohjelma täältä. Lisää vinkkejä luovan työn siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian luovan työn oppaasta. Lataa maksuton opas täältä.

10 inspiroivaa blogia ajattelun ammattilaiselle

Blogosfääri on yksi nykyajan merkittävimpiä informaation ja inspiraation lähteitä. Ajattelun ammattilainen seuraakin aktiivisesti kiinnostavia ja inspiroivia blogeja. Hyvä tapa seurata blogeja on tilata niiden RSS-syöte. Voit tilata Ajattelun ammattilaisen RSS-syötteen tästä.

Seuraavassa esittelen joukon blogeja, jotka käsittelevät esimerkillisesti ajattelua, luovuutta, oppimista ja hyvinvointia. Löydät lisää mielenkiintoisia blogeja viereisestä blogrollista. Lisää kommentteihin omat blogivinkkisi.

1. Zen Habits
zenhabits.net

Time-lehden hiljattain yhdeksi maailman merkittävimmäksi blogiksi valittu Leo Babautan Zen Habits on loistava inspiraation lähde. Babauta käsittelee erilaisia ihmiselämän kysymyksiä oivaltavasti ja viihdyttävästi, sortumatta liialliseen new age -hömppään. Babautan blogi tarjoaa jatkuvasti käyttökelpoisia vinkkejä itsensä kehittämiseen. Babautan blogi onkin syystä yksi maailman seuratuimmista blogeista. Kannattaa myös tutustua Zen Habitsin minimalismia käsittelevään sisarblogiin mnmlist.com.

2. Seth’s Blog
sethgodin.typepad.com

Seth Godinin fantastinen blogi niittaa parilla kappaleella huomioita, joihin moni kirjoittaja, allekirjoittanut mukaan lukien, tärvää helposti sivukaupalla palstatilaa. Godinin huomiot liikkuvat maailman tilaa tarkastelevista nokkeluuksista ihmisenä oloa ruotiviin tarkkasilmäisiin kommentteihin, internetin ihmeellisyyksistä ajankohtaisiin käännekohtiin – ja niiden ennakointiin.

3. Psychcentral
psychcentral.com/blog/

Oivallinen psykologian tutkimusta seuraava blogi, jonka avulla pysyt hyvin kartalla siinä, mitä psykologian kentällä tapahtuu. Psychcentral raportoi ketterästi alalla tapahtuvista uusista tutkimuksista. Uusimman psykologiaa käsittelevän tiedon saakin täältä usein viikkoja ennen valtamediaa.

4. An Emphatic Umph
hilariousbookbinder.blogspot.com

UC Berkeleyssa retoriikkaa opettavan Daniel Coffeenin erinomainen, mutta harvakseltaan päivittyvä blogi. Coffeenin postmodernissa blogissa käsitellään aihealueita laidasta laitaan, mutta aina oivaltavasti ja näkökulmia ja ajatuksia herätellen. Kannattaa myös kurkata Coffeenin fantastinen retoriikan luentosarja iTunesU:sta. Linkki tässä.

5. Philosophy Talk Blog
theblog.philosophytalk.org

John Perryn ja Ken Taylorin loistavan radio-ohjelman blogi, jossa ruoditaan ohjelmassa käsiteltyjä teemoja. Kannattaa myös tutustua itse Perryn ja Taylorin ohjelmaan. Viikoittaisessa lähetyksessä Stanfordin yliopiston superfilosofit käsittelevät filosofian keskusteemoja maailman johtavien filosofivieraiden kanssa keskustellen. Radio-ohjelman lähetykset voi kuunnella täältä podcasteina tai ladata omalle koneelle mp3-tiedostoina.

6. Vehmas Assembly
www.vehmasassembly.com/category/blogi/

Jos Suomesta pitäisi valita Leo Babautan manttelin kantaja, olisi Vehmas Assemblyä pyörittävä Sampsa Kiianmaa vahva kandidaatti. Kiianmaan oivaltava blogi käsittelee hyvinvointiin ja työhön liittyviä kysymyksiä lennokkaasti ja taitavalla otteella. Kiianmaa on myös hiljattain julkaissut hienon e-kirjan ”Työn hyväksikäyttö”, jonka voit ladata Vehmas Assemblyn sivulta.

7. Kukkaisdekadentti Tapiolasta
www.valt.helsinki.fi/blogs/martela/

Filosofitoverini Frank Martelan kirjoittama erinomainen blogi, joka käsittelee yhteiskuntaan ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä filosofisesta näkökulmasta. Frank on nuoren sukupolven filosofiohjus, jonka ajatukset tulevat varmasti vaikuttamaan yhteiskuntamme toimintaan pitkällä tähtäimellä.

8. Gurumarkkinointi
gurumarkkinointi.fi

Jari Parantaisen blogilla ei kenties ole suoranaista yhteyttä filosofiseen ajatteluun, mutta se on ehdottomasti yksi Suomen parhaiten kirjoitettuja blogeja. Gurugurun kirjoitukset ovat lähes poikkeuksetta näkemyksellisiä ja viihdyttäviä, ja ne nostavat esiin markkinoinnin ohella myös keskeisiä huomioita ihmisen toiminnasta ja käyttäytymisestä. Viime aikoina myös Parantaisen kumppani Antti Apunen on rikastanut blogia astetta analyyttisemmalla kynänjäljellään.

9. Ron’s Evernote Tips
evernote.tumblr.com

Tämä blogi on varsinainen ideoiden ja niksien aarreaitta jokaiselle Evernoten käyttäjälle. Viime aikoina Ronin vinkit eivät ole enää olleet aivan niin vallankumouksellisia kuin blogin alkuaikoina, mutta käyttökelpoisia kaikki tyynni. Ja jokaisen Evernoten käyttöön vasta vihkiytyvän kannattaa ehdottomasti kahlata tämä ideoiden aarreaitta alusta loppuun.

10. Stepcase Lifehack
www.lifehack.org

Lifehack-kulttuurin ykkössivusto käsittelee elämänlaatua ja itsensäkehittämistä laidasta laitaan. Koska blogin sisältö liikkuu hyvin laajalla alueella, vaihtelee myös kirjoitusten taso nykyään valitettavan paljon. Kaikki tyynni Stepcase toimii yhä ikkunana moniin tuoreimpiin kehityksiin niin teknologiassa, produktiivisuudessa kuin oppimistekniikoissakin.

Näin selätät huonon itsetunnon

Kiira Korpi totesi taannoin Hesarissa, että hyvä ulkonäkö kannattaa käyttää hyödyksi. Ei liene yllätys, että valtakunnansanomien pahamaineinen keskustelupalsta täyttyi silmänräpäyksessä toinen toistaan tuohtuneemmista kommenteista. Jos ansioitunut henkilö uskaltaa sanoa ääneen, että menestys nyt vaan on ihan kiva juttu, on suomalainen äkkiä kaivamassa kirvestä verstaasta. Samaan aikaan oma lähipiiri saa kyllä yksityiskohtaisen raportin omista suurista saavutuksista.

On tunnustettava, että sorrun itsekin joskus turhanpäiväiseen pullisteluun. Vaikean viikon jälkeen saatan sortua parin tuopin jälkeen suurentelemaan omia ansioitani. Kolottava ego kaipaa vertaistukea, ja jostain ihmeen syystä sitä tekee toistamiseen sen virhearvion, että arvostus olisi ostettavissa sulkia pörhistelemällä. Aamulla sitten nolottaa. Omien töppäilyjeni takana piilee sama peikko, kuin Kiiraakin kritisoineilla: huono itsetunto. Tarkoitan tässä huonolla itsetunnolla ennen kaikkea tyytymättömyyttä itseensä ja omiin ansioihin. Tyytymättömyys itseensä on kuitenkin tyhmää.

Itsetunto riippuu siitä, miten tarkastelet sitä, mitä teet, eikä niinkään siitä, kuinka taitava olet siinä.

Elämä ilman kehitystä olisi aika puisevaa. Jos jokainen päivä olisi prikulleen samanlainen, ei pian enää jaksaisi kömpiä sängystä ylös. Ja jos aina tekisi samat mokat yhä uudelleen, alkaisi pinna pitkässä juoksussa kiristyä. Siispä kehitys on inhimillisen hyvinvoinnin elinehto.

Kehittyä voi kahdella tavalla. Näistä vain toisesta seuraa hyvinvointia ja hyvä itsetunto. Kehittyä voit ensinnäkin selvittämällä, mitä et vielä osaa ja pyrkimällä siinä sitten paremmaksi. Tällöin on kyse kriittisestä kehityksestä. Kritiikin ongelmana on, että siitä seuraa kyllä taitavia ja monilahjakkaita ihmisiä, mutta tyytymättömiä sellaisia. Kriitikko nimittäin suuntaa huomionsa aina siihen, mikä vielä puuttuu. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Vaikka tekisit mitä, löytää kritiikki aina maalinsa kuin lämpöohjautuva ohjus. Jossain on aina isompi kala.

Toinen tapa kehittyä on tunnistaa, missä olet taitava jo nyt – ja sitten ladata kaikki peliin, jotta tulet vielä paremmaksi siinä. Tässä puolestaan on kyse kannustavasta kehityksestä. Omien heikkouksien tunnistamisen sijaan kannustava kehitys suuntaa polttopisteen vahvuuksiin. Jokainen onnistuminen on suuri voitto, josta pitää palkita itsensä. Ja epäonnistumiset ovat vain askelia matkalla kohti onnistumista.

Itsekriitikon elämä sujuu omia heikkouksia tarkastellen. Ei ihme, jos tulee riittämätön olo, ja vertaistukea pitää hakea lihaksia pullistellen. Kun huomio siirretään sen sijaan vahvuuksiin, tulee täyteläinen ja miellyttävä tunne: tätä minun pitää tehdä, ja ennen kaikkea, tämän minä teen ihan hemmetin hyvin! Ja jos en ihan vielä, niin ainakin ensi vuonna, kun vähän treenaan.

Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyyliä tai puhua kymmentä kieltä sujuvasti voidakseen hyvin. Riittää, että kaveri pinkoo satasen salamannopeasti. Jos kärsit huonosta itsetunnosta, opettele siis kehittämään itseäsi kannustamalla. Kannustava kehitys selättää huonon itsetunnon.

No mikä sitten on synnynnäistä?

Olen kirjoittanut viime aikoina aika paljon lahjakkuuden ja harjaantumisen suhteesta. Puolustan aika jyrkästi näkemystä siitä, etteivät synnynnäiset ominaisuudet määrää elämässä onnistumista.

Ongelmana tässä on, että kaikki tietävät kuitenkin vallan hyvin synnynnäisten ominaisuuksien vaikuttavan siihen, miten hyvin pärjää elämässä. Niinpä harjoitteluun ja päämääränasetteluun keskittyvä argumentointi rupeaakin pika pikaa kuulostamaan tyhjänpäiväiseltä oma-apuhömpältä.

Jos nyt vaikka syntyy ilman jalkoja, niin onhan sitä ihan eri asemassa pikajuoksuskabassa, kuin parimetrinen jamaikalainen, harjoitteli sitä kuinka paljon tahansa. Ja jos tässä joku eteläafrikkalainen poikkeus säännön tekeekin, niin ei se mitään takaa planeetan muille jalattomille.

Jos Risto syntyy kultalusikka suussa rikkaaseen ja rakastavaan bisnesperheeseen ja Pasi puolestaan ikkunoita särkevään huumekierteiseen lähiöhelvettiin, ovat onnen lahjat käyneet kaikkea muuta kuin tasan.

Näin on.

Mutta:

Alkuasetelma ei kuitenkaan määrää lopputulosta.

Alkuasetelma kyllä vaikuttaa siihen, mutta niin vaikuttaa lukemattoman moni muukin seikka. Jos alkuasetelma määräisi lopputuloksen, ei meillä pitäisi olla ainoatakaan junan alle heittäytynyttä finanssipankkiiria, ei liioin kaikkien rakastamia ryysyistä rikkauksiin -tarinoita. Yhteen elämään mahtuu niin monta valinnan mahdollisuutta ja niin monta satunnaistekijää, että lähtöruudun merkitys kutistuu lopulta lähes olemattomaksi. Tarpeeksi taitava kuski ajaa ruutulipulle jonon perältäkin.

Yksi synnynnäinen ominaisuus määrää kuitenkin merkittävästi kunkin elämän suuntaa. Jo syntyessään jokainen lapsi on temperamentiltaan erilainen. Temperamentti synnyttää kussakin yksilöllisiä taipumuksia tietynlaiseen toimintaan. Yksi tykkää kerätä vanhoja Aku Ankkoja, toinen rääkkää vanhaa epävireistä viulua. Kolmas pomppii rikki kolme sohvaa vuodessa ja neljäs puolestaan käyttää faijan pokaalikokoelmaa maalitauluna. Ja jos viulu ja haulikko vaihdetaan päittäin, on tuloksena rumaa jälkeä.

Jokainen on syntyjään erilainen ja kiinnostunut erilaisista asioista. Synnynnäinen temperamentti määrää pohjimmiltaan mihin kukin mieluiten suuntautuu – jos vain uskaltaa. Se vain ei ole kovin helppoa silloin jos joka puolelta kuuluu kitinää: ”ei sinusta ole kuitenkaan siihen”.

Se, mitä temperamenttisi ohjaa sinut tekemään on synnynnäistä. Mutta sitä, kuinka hyvin sen opit tekemään ei määrää kukaan muu kuin sinä itse. Riittävällä harjoittelulla ja sinnikkäällä paneutumisella voit aivan varmasti ylittää ne rajat, jotka syntyperäsi, koulutustaustasi ja tukkasi väri sinulle asettavat.

Mitä tekemistä Talent-finaalilla on lahjakkuuden kanssa?

Katsoin lauantai-iltana vaimon ja anopin kanssa Puolan Talent-kilpailun finaalin. Finaaliin osallistui kymmenen puolalaislahjakkuutta. Lavalla nähtiin muun muassa laulajia, akrobaatteja, miimikoita ja tanssijoita. Kilpailun voitti, oikeutetusti, huippulahjakas harmonikansoittaja Marcin Wyrostek.*

Kykykilpailut Talentista Idolsiin ovat tarkkaan rakennettuja ja dramatisoituja kokonaisuuksia. Ei ole sattumaa, että Puolan finaalin aloitti epävireisesti laulava mustalaistyttönen. Ei myöskään se, että tasokkaampien esiintyjien väliin mahtuu aina yksi tai kaksi keskinkertaista esitystä. Eikä liioin kilpailun ykköstähden esiintyminen viimeistä edeltävänä. Jo Aristoteles tiesi kertoa runousopissaan, että kliimaksin jälkeen kannattaa tarjota vielä pieni loppukaneetti.

Jos jokainen Talent-finalisti olisi huipputaitava, olisi lopputulos puuduttavaa katsottavaa. Tosi-TV-velho Simon Cowellin suunnitteleman Talent-kilpailun finaali on sen sijaan huippukoukuttava kokonaisuus, joka vangitsee kahdeksi tunniksi jännittämään varttituntisten mainoskatkojen ylitse. Kyseessä ei suinkaan ole reilu kilpailu taitavimman esiintyjän löytämiseksi. Kyseessä on nykyaikaisen TV-draaman mestariteos. Finalistien tasoerot luovat kontrasteja, jotka taitavammat esiintyjät nostattavat elämyksiksi. Samalla heikkotasoisemmat esiintyjät laajentavat ohjelman samaistumispinnan koskettamaan koko kansaa. Tässä onkin Talent-formaatin suurin tenho.

Minäkin saatan olla oikeasti lahjakas – kunhan vain pääsen näyttämään kynteni televisioon!

Formaattia kannattava ajatus on kiusallinen. Se nimittäin sisältää otaksuman, että lahjakkuus on jotain, joka putkahtaa jonakin kauniina päivänä esiin lottovoiton tavoin. Ehkäpä olemmekin kaikki nupullaan olevia tulppaaneja, ja jonain päivänä puhkeamme kukkaan kuin varkain. Jokaisessa meistä saattaakin asua pieni Susan Boyle.

Ajatus on koukuttava siksi, että  se on puoliksi totta. Jokaisella tosiaan on oma kutsumus, johon keskittymällä voi tulla alansa huipuksi. Mutta käsitys siitä, että osaaminen putkahtaisi eräänä kauniina päivänä varoittamatta valmiina pintaan on puhdasta humpuukia. Lahjakkuus on intohimon ja harjoittelun tulosta. Ei yksin riitä, että tiedät, mitä haluat tehdä. Sinun täytyy myös tehdä se.

Lahjakkuuden kukkimisen odottelun sijaan kannattaakin siis tutkiskella sitä, mikä puhuttelee sinua. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä päivät pitkät. Tarkastele, mitä teet silloin, kun sinun ei ole pakko tehdä mitään. Mieti, mikä kiehtoo sinua eniten maailmassa. Mihin käytät vapaa-aikasi? Ja kun löydät viimein kutsumuksesi, ala harjoitella. Kymmenen vuoden päästä tulet varmasti pääsemään alasi huipulle, television avulla tai ilman.

Puolan Talent-voittaja Wyrostek oli valovuoden kanssakilpailijoitaan edellä. Tämä ei ole mikään ihme: kirkkaassa flow-tilassa harmonikastaan huikeita sävyjä loihtinut huippumuusikko on harjaantunut instrumenttinsa mestariksi yli kaksikymmentä vuotta. Kontrasti flow-tilassa virtaavan muusikon ja mieliharrastuksensa parissa puuhastelevien kanssakilpailijoiden välillä oli kouriintuntuva; Wyrostekin taidokkuus oli suorastaan taianomaista. Puolalaisyleisö tunnistikin todellisen lahjakkuuden ja äänesti virtuoosin voittoon.

* Katso täältä Wyrostekin huikea Piazzolla-tulkinta.

Näin onnistut aina

Amerikkalaisfilosofi William James totesi aikanaan, että jokaisessa ihmisessä on valtavat määrät käyttämätöntä potentiaalia. Jokaisella ihmisellä on siis kyky tehdä uusia asioita – asioita, joita ei ole ennen osattu tehdä. Uusia asioita ei kuitenkaan voi tehdä tarttumatta toimeen. Harmillisen usein kyky uuteen jääkin pölyttymään käyttämättömänä. Potentiaali ei muutu aktuaaliseksi, todelliseksi.

Ihminen voi saada aikaan uskomattomia asioita. Joka ikistä aikaansaannosta uuden työpaikan saannista hehkulampun keksimiseen luonnehtii kuitenkin yksi yhdistävä piirre. Ainuttakaan aikaansaannosta ei ole saavutettu aloittamatta. Siksi on mielenkiintoista, että ihmiset jättävät niin usein ryhtymättä toimeen. Ryhtymisen pelko johtuu tietysti epäonnistumisen pelosta. Jos et aloita, et joudu pettymään epäonnistuessasi. Tässä kohtaa päättely törmää kuitenkin seinään.

Ainoa varma tapa epäonnistua on olla lainkaan ryhtymättä toimeen.

Koko epäonnistumisen käsitteen soisi heittää menemään kelvottomana. Valtava enemmistö elämässään onnistuneista ihmisistä on onnistunut juuri siksi, etteivät he ole lannistuneet epäonnistumisten edessä. Kirkkaimmat tähdet ovat onnistuneet siksi, että he eivät edes ole voineet epäonnistua. He ovat asennoituneet tekemiseen oikein.

Thomas Edisonilta kysyttiin kerran, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja hehkulampun suunnittelussa ennen kuin viimein tärppäsi. Edison totesi ykskantaan: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin: olen onnistuneesti eliminoinut noin kymmenen tuhatta kelvotonta hehkulampun valmistustapaa.”

Edisonin huomiossa on kyse enemmästä kuin verbaalisesta nokkeluudesta. Siinä on kyse vallankumouksellisesta tavasta suhtautua tekemiseen. Edison lähti ensinnäkin liikkeelle siitä olettamuksesta, että hän onnistuu ennen pitkää. Hän ymmärsi kuitenkin, ettei vallankumouksellinen keksintö syntyisi tuosta noin vaan. Niinpä joka ikinen toimimaton hehkulamppuviritelmä oli eräänlainen pieni onnistuminen: se kavensi sitä mahdollisuuksien avaruutta, josta Edison uskoi toimivan ratkaisun löytyvän. Jokainen toimimaton keksintö oli siis heinänkorsi, joita Edison nosteli heinäsuovasta yksi kerrallaan neulan löytääkseen. Niinpä hän ei todella koskaan epäonnistunut.

Jos et aloita, et voi onnistuakaan. Jos sen sijaan yrität ja erehdyt, voit hyödyntää erehdystäsi oppimiskokemuksena. Näin yksikään erehdys ei tarkoita epäonnistumista. Erehdyksistä tulee ymmärrystäsi lisääviä askeleita matkalla päämäärääsi.

Toimi siis näin: Aseta itsellesi sellainen päämäärä, jonka tavoittelemisen koet itsellesi tärkeäksi. Tartu sitten toimeen ja tee parhaasi saavuttaaksesi päämääräsi. Kun teet virheen, ota virheestä tehot irti. Kirjoita puolisen sivua siitä, minkä virheen olet tehnyt, mitkä syyt siihen johtivat ja mitä olisit voinut tehdä toisin. Niele ylpeytesi ja katso aikaansaamaasi karvaista virheenhirvitystä tuimasti suoraan silmiin. Kirjoita lopuksi vielä, millä tavoin aiot välttää saman virheen vastaisuudessa. Näin olet eliminoinut tehokkaasti yhden toimimattoman hehkulampun matkalla kohti päämäärääsi.

Henry Ford totesi aikanaan näin: ”Jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet oikeassa.” Ainoa varma tapa epäonnistua on olla ryhtymättä lainkaan toimeen. Jos sen sijaan tavoittelet unelmaasi päämäärätietoisesti ja otat virheistäsi opiksesi, onnistut lopulta aina.

Kaikki ovat fiksuja – mutta kaikki eivät vain vielä tiedä sitä

New Scientist julkaisi hiljattain jutun älykkyysosamäärän ja älykkyyden suhteesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei älykkyysosamäärä suinkaan korreloi suoraan sen kanssa, mitä normaalisti pidetään älykkäänä. Esimerkiksi mensalaisissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista: Stanford-Binet -älyköissä on niin todellisia neroja kuin toistaitoisia uunojakin.

Tutkimuksissa havaittiin, että korkea ÄO kyllä korreloi jossakin määrin älykkyyden kanssa. Jos suoriutuu hyvin standardoidusta ÄO-testistä, on hiukan todennäköisempää, että pärjää elämässä. Ilmiö on kuitenkin samanlainen kuin pituuden ja koripallotaituruuden välillä: jos olet pitkä, on sinulla suurempi todennäköisyys pärjätä koripallossa kuin pätkällä. Mutta yksikään hongankolistaja ei vie automaattisesti Michael Jordania kahville – ja toisinaan NBA-kentillä saatetaan jopa nähdä lyhyenläntiä ketteräjalkaisia oranssin pallon pomputtajia.

Älykkyys ei riipu vain siitä, mitä pään sisään on sattunut syntymälahjana osumaan. Se ei riipu myöskään pelkästään siitä, mihin kouluihin vanhemmat ovat jälkikasvunsa kiikuttaneet – tai jättäneet kiikuttamatta.

Älykkyys on harjaantumisen kautta opittu kyky toimia taitavasti ajatustyötä vaativissa tilanteissa.

Älykkyytenä pidetään usein kyvykkyyttä loogis-analyyttiseen ja matemaattiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kenties myös luovaan ajatteluun. Tosin älykkyyttä voi olla muunkinlaista. Howard Gardner on esimerkiksi esittänyt, että älykkyyttä on kaikkiaan seitsemää sorttia. Oli miten oli, taitavan ajattelun taidon voi opetella niin kuin minkä tahansa taidon: aloittamalla riittävän varovaisesti ja harjoittelemalla riittävän pitkään.

Tässä yksin harjoitus ei kuitenkaan tee vielä mestaria. Varsinainen nokkelikon tulikoe on sosiaalinen. Jenkkileffoista tuttu arkkityyppi on lukiolaisnörtti. Kun karismaattinen pelinrakentaja kaataa tanssiaiskuningattaren, jää nörtti soittelemaan lehdellä. Siinä ei auta edes tiedekilpailun pääpalkinto – jenkkifutis nyt vaan painaa söpöläisen vaa’assa enemmän. Mutta sitten koittaa koston hetki: viime tingassa ennen tanssiaisparin lopullista valintaa nörtti vamppaa pom pom -neidon pelastamalla tämän piukasta paikasta päätään käyttämällä samalla kun harteikas futissankari seisoo sormi suussa vieressä. Tanssiaisiin kaunotar astelee nörtin käsipuolessa, ja koulun kunkku saa tyytyä kakkossijaan.

Kysymys kuuluu: onko nörtti siis fiksu? Tai jenkkifutari, jos niikseen tulee? Mitä tulee amerikkalaiseen jalkapalloon, tyttösten hurmaamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikuttamiseen, futari pesee nörtin 11–0. Ongelmanratkaisussa, tiedekilpailuissa ja loogisessa päättelyssä on puolestaan nörtti ylivoimainen. Kumpikaan ei ole millään yleismaailmallisella tavalla fiksu tai tyhmä: kumpikin on hyvä jossain, ja kehnompi jossakin muussa. Älykkyys ei ole aivojen ominaisuus. Se on kyky toimia jossakin ajatustyötä vaativassa tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Tarkoituksenmukaisuuden puolestaan määrää sosiaalinen ympäristö. Kyky koodata sata riviä javaa minuutissa ei vie jenkkifutaria jaardiakaan eteenpäin, kun taas huippuluokan pelisilmä on koko lailla hyödytön taito Googlen leivissä.

Älykkyys riippuu yhtäältä harjoituksesta ja intohimostamme – siitä, mistä olemme niin kiinnostuneita, että jaksamme harjoitella sitä harjoittelemasta päästyämme. Toisaalta se riippuu myös siitä, että pääsemme toteuttamaan omaa osaamistamme sellaisessa ympäristössä, jossa siitä on todellista hyötyä.  Jokainen voi löytää itseään tutkiskelemalla oman intohimonsa kohteen ja paikan, jossa sitä voi hedelmällisesti harjoittaa. Ja kun sen on löytänyt, ei tarvitse enää kuin tehdä sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee – ja nauttia matkasta. Jokaisella on mahdollisuus löytää ala, jossa voi harjaantua mestariksi. Siispä jokainen on jo tavallaan fiksu – kaikki vain eivät ihan vielä tiedä sitä.

Mitä luovuus on?

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.

Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.

Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.

Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.

Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.

Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.

Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.

Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!

Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.