10 inspiroivaa blogia ajattelun ammattilaiselle

Blogosfääri on yksi nykyajan merkittävimpiä informaation ja inspiraation lähteitä. Ajattelun ammattilainen seuraakin aktiivisesti kiinnostavia ja inspiroivia blogeja. Hyvä tapa seurata blogeja on tilata niiden RSS-syöte. Voit tilata Ajattelun ammattilaisen RSS-syötteen tästä.

Seuraavassa esittelen joukon blogeja, jotka käsittelevät esimerkillisesti ajattelua, luovuutta, oppimista ja hyvinvointia. Löydät lisää mielenkiintoisia blogeja viereisestä blogrollista. Lisää kommentteihin omat blogivinkkisi.

1. Zen Habits
zenhabits.net

Time-lehden hiljattain yhdeksi maailman merkittävimmäksi blogiksi valittu Leo Babautan Zen Habits on loistava inspiraation lähde. Babauta käsittelee erilaisia ihmiselämän kysymyksiä oivaltavasti ja viihdyttävästi, sortumatta liialliseen new age -hömppään. Babautan blogi tarjoaa jatkuvasti käyttökelpoisia vinkkejä itsensä kehittämiseen. Babautan blogi onkin syystä yksi maailman seuratuimmista blogeista. Kannattaa myös tutustua Zen Habitsin minimalismia käsittelevään sisarblogiin mnmlist.com.

2. Seth’s Blog
sethgodin.typepad.com

Seth Godinin fantastinen blogi niittaa parilla kappaleella huomioita, joihin moni kirjoittaja, allekirjoittanut mukaan lukien, tärvää helposti sivukaupalla palstatilaa. Godinin huomiot liikkuvat maailman tilaa tarkastelevista nokkeluuksista ihmisenä oloa ruotiviin tarkkasilmäisiin kommentteihin, internetin ihmeellisyyksistä ajankohtaisiin käännekohtiin – ja niiden ennakointiin.

3. Psychcentral
psychcentral.com/blog/

Oivallinen psykologian tutkimusta seuraava blogi, jonka avulla pysyt hyvin kartalla siinä, mitä psykologian kentällä tapahtuu. Psychcentral raportoi ketterästi alalla tapahtuvista uusista tutkimuksista. Uusimman psykologiaa käsittelevän tiedon saakin täältä usein viikkoja ennen valtamediaa.

4. An Emphatic Umph
hilariousbookbinder.blogspot.com

UC Berkeleyssa retoriikkaa opettavan Daniel Coffeenin erinomainen, mutta harvakseltaan päivittyvä blogi. Coffeenin postmodernissa blogissa käsitellään aihealueita laidasta laitaan, mutta aina oivaltavasti ja näkökulmia ja ajatuksia herätellen. Kannattaa myös kurkata Coffeenin fantastinen retoriikan luentosarja iTunesU:sta. Linkki tässä.

5. Philosophy Talk Blog
theblog.philosophytalk.org

John Perryn ja Ken Taylorin loistavan radio-ohjelman blogi, jossa ruoditaan ohjelmassa käsiteltyjä teemoja. Kannattaa myös tutustua itse Perryn ja Taylorin ohjelmaan. Viikoittaisessa lähetyksessä Stanfordin yliopiston superfilosofit käsittelevät filosofian keskusteemoja maailman johtavien filosofivieraiden kanssa keskustellen. Radio-ohjelman lähetykset voi kuunnella täältä podcasteina tai ladata omalle koneelle mp3-tiedostoina.

6. Vehmas Assembly
www.vehmasassembly.com/category/blogi/

Jos Suomesta pitäisi valita Leo Babautan manttelin kantaja, olisi Vehmas Assemblyä pyörittävä Sampsa Kiianmaa vahva kandidaatti. Kiianmaan oivaltava blogi käsittelee hyvinvointiin ja työhön liittyviä kysymyksiä lennokkaasti ja taitavalla otteella. Kiianmaa on myös hiljattain julkaissut hienon e-kirjan ”Työn hyväksikäyttö”, jonka voit ladata Vehmas Assemblyn sivulta.

7. Kukkaisdekadentti Tapiolasta
www.valt.helsinki.fi/blogs/martela/

Filosofitoverini Frank Martelan kirjoittama erinomainen blogi, joka käsittelee yhteiskuntaan ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä filosofisesta näkökulmasta. Frank on nuoren sukupolven filosofiohjus, jonka ajatukset tulevat varmasti vaikuttamaan yhteiskuntamme toimintaan pitkällä tähtäimellä.

8. Gurumarkkinointi
gurumarkkinointi.fi

Jari Parantaisen blogilla ei kenties ole suoranaista yhteyttä filosofiseen ajatteluun, mutta se on ehdottomasti yksi Suomen parhaiten kirjoitettuja blogeja. Gurugurun kirjoitukset ovat lähes poikkeuksetta näkemyksellisiä ja viihdyttäviä, ja ne nostavat esiin markkinoinnin ohella myös keskeisiä huomioita ihmisen toiminnasta ja käyttäytymisestä. Viime aikoina myös Parantaisen kumppani Antti Apunen on rikastanut blogia astetta analyyttisemmalla kynänjäljellään.

9. Ron’s Evernote Tips
evernote.tumblr.com

Tämä blogi on varsinainen ideoiden ja niksien aarreaitta jokaiselle Evernoten käyttäjälle. Viime aikoina Ronin vinkit eivät ole enää olleet aivan niin vallankumouksellisia kuin blogin alkuaikoina, mutta käyttökelpoisia kaikki tyynni. Ja jokaisen Evernoten käyttöön vasta vihkiytyvän kannattaa ehdottomasti kahlata tämä ideoiden aarreaitta alusta loppuun.

10. Stepcase Lifehack
www.lifehack.org

Lifehack-kulttuurin ykkössivusto käsittelee elämänlaatua ja itsensäkehittämistä laidasta laitaan. Koska blogin sisältö liikkuu hyvin laajalla alueella, vaihtelee myös kirjoitusten taso nykyään valitettavan paljon. Kaikki tyynni Stepcase toimii yhä ikkunana moniin tuoreimpiin kehityksiin niin teknologiassa, produktiivisuudessa kuin oppimistekniikoissakin.

Näin selätät huonon itsetunnon

Kiira Korpi totesi taannoin Hesarissa, että hyvä ulkonäkö kannattaa käyttää hyödyksi. Ei liene yllätys, että valtakunnansanomien pahamaineinen keskustelupalsta täyttyi silmänräpäyksessä toinen toistaan tuohtuneemmista kommenteista. Jos ansioitunut henkilö uskaltaa sanoa ääneen, että menestys nyt vaan on ihan kiva juttu, on suomalainen äkkiä kaivamassa kirvestä verstaasta. Samaan aikaan oma lähipiiri saa kyllä yksityiskohtaisen raportin omista suurista saavutuksista.

On tunnustettava, että sorrun itsekin joskus turhanpäiväiseen pullisteluun. Vaikean viikon jälkeen saatan sortua parin tuopin jälkeen suurentelemaan omia ansioitani. Kolottava ego kaipaa vertaistukea, ja jostain ihmeen syystä sitä tekee toistamiseen sen virhearvion, että arvostus olisi ostettavissa sulkia pörhistelemällä. Aamulla sitten nolottaa. Omien töppäilyjeni takana piilee sama peikko, kuin Kiiraakin kritisoineilla: huono itsetunto. Tarkoitan tässä huonolla itsetunnolla ennen kaikkea tyytymättömyyttä itseensä ja omiin ansioihin. Tyytymättömyys itseensä on kuitenkin tyhmää.

Itsetunto riippuu siitä, miten tarkastelet sitä, mitä teet, eikä niinkään siitä, kuinka taitava olet siinä.

Elämä ilman kehitystä olisi aika puisevaa. Jos jokainen päivä olisi prikulleen samanlainen, ei pian enää jaksaisi kömpiä sängystä ylös. Ja jos aina tekisi samat mokat yhä uudelleen, alkaisi pinna pitkässä juoksussa kiristyä. Siispä kehitys on inhimillisen hyvinvoinnin elinehto.

Kehittyä voi kahdella tavalla. Näistä vain toisesta seuraa hyvinvointia ja hyvä itsetunto. Kehittyä voit ensinnäkin selvittämällä, mitä et vielä osaa ja pyrkimällä siinä sitten paremmaksi. Tällöin on kyse kriittisestä kehityksestä. Kritiikin ongelmana on, että siitä seuraa kyllä taitavia ja monilahjakkaita ihmisiä, mutta tyytymättömiä sellaisia. Kriitikko nimittäin suuntaa huomionsa aina siihen, mikä vielä puuttuu. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Vaikka tekisit mitä, löytää kritiikki aina maalinsa kuin lämpöohjautuva ohjus. Jossain on aina isompi kala.

Toinen tapa kehittyä on tunnistaa, missä olet taitava jo nyt – ja sitten ladata kaikki peliin, jotta tulet vielä paremmaksi siinä. Tässä puolestaan on kyse kannustavasta kehityksestä. Omien heikkouksien tunnistamisen sijaan kannustava kehitys suuntaa polttopisteen vahvuuksiin. Jokainen onnistuminen on suuri voitto, josta pitää palkita itsensä. Ja epäonnistumiset ovat vain askelia matkalla kohti onnistumista.

Itsekriitikon elämä sujuu omia heikkouksia tarkastellen. Ei ihme, jos tulee riittämätön olo, ja vertaistukea pitää hakea lihaksia pullistellen. Kun huomio siirretään sen sijaan vahvuuksiin, tulee täyteläinen ja miellyttävä tunne: tätä minun pitää tehdä, ja ennen kaikkea, tämän minä teen ihan hemmetin hyvin! Ja jos en ihan vielä, niin ainakin ensi vuonna, kun vähän treenaan.

Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyyliä tai puhua kymmentä kieltä sujuvasti voidakseen hyvin. Riittää, että kaveri pinkoo satasen salamannopeasti. Jos kärsit huonosta itsetunnosta, opettele siis kehittämään itseäsi kannustamalla. Kannustava kehitys selättää huonon itsetunnon.

Huippuyliopisto lenkkipolulla

Opiskelin viime vuonna liiketaloustiedettä ja yrittäjyyttä muun muassa Cambridgen, Oxfordin ja Yalen huippuopettajien johdolla. Opiskelua varten en kuitenkaan joutunut reissaamaan sen enempää Englantiin kun Amerikkaankaan. Sen sijaan opinnot koostuivat netistä ladatuista videoista ja äänitaltioinneista.

Paraikaa kohutaan kovasti Aalto-yliopistosta ja huippuoppimisesta. Kysymys Suomen yliopisto-oppimisen tasosta onkin aiheellinen. Maailman huippuyliopistoissa kun opettavat aloillaan merkittäviä läpimurtoja tehneet nobelistit ja historiaan nimensä jättäneet tiedemiehet. Siinä on pienen Pohjoismaan paha kilpailla. Huippuosaamisessa olennaista on kuitenkin se, miten osaaminen hankitaan.

On yhdentekevää, hankitko oppisi kuluttamalla Aalto-yliopiston penkkiä, vai kuuntelemalla saman luennon lenkkipolulla.

Näin sikäli, jos olet motivoitunut kuulemastasi ja kykenet nivomaan sen osaksi omia päämääriäsi. Oppiminen edellyttää asiansa osaavan opettajan ja motivoituneen oppijan. Jos siis olet kiinnostunut oppimaan jonkin asian, tarvitset enää hyvän opettajan. Ja jos tarjolla ovat maailman parhaat, mikäs sen parempi.

Vielä viitisen vuotta sitten maailman huippuyliopistojen opista sai maksaa kymmeniä tuhansia euroja lukukaudessa. Nyt tuo oppi on ladattavissa verkosta ilmaiseksi. Oma-aloitteisimmat voivat peräti koota kokonaisia oppikokonaisuuksia verkkotarjonnasta. Toki verkko-oppimisessa on rajoituksensa. Mutta jos et ole kysymyksiä esittävää tyyppiä, ei kotikoneelta tuijotetun luennon anti jääne paljoa live-esityksestä vajaaksi. Tarjolla on satojen tuhansien eurojen arvoista huippukoulutusta – ilmaiseksi.

Huippuyliopistojen luentoja on ilo kuunnella siksikin, että luennoitsijat kuulostavat lähestulkoon poikkeuksetta kuin pikkulapselta karkkikaupassa. Luennoitsijat ovat aidosti innoissaan luennoimastaan – vaikka kyseessä olisi 60-vuotiaan kvanttifysiikan konkarin kolmatta kymmenettä kertaa vetämä peruskurssi. Tämä johtunee siitä, ettei huipulle juuri suoriudu muita, kuin alastaan todella innostuneita.

Jos haluat syventää osaamista alallasi tai paneutua kokonaan uuteen oppialaan, suosittelen tutustumaan esimerkiksi iTunes Universityn tarjontaan. Ilmaisen verkkopalvelun esittelyn löydät täältä. Applen verkkokaupasta löytyy maksutta Cambridgen, Oxfordin, UC Berkeleyn, Stanfordin ja kymmenien muiden huippuyliopistojen luentoja. Jos olet jo asentanut iTunesin, voit klikata suoraan iTunes Storen etusivulta ”iTunesU” ja tutustua tarjontaan. Suosittelen erityisesti UC Berkeleyn retoriikan ja psykologian luentoja. Samaisen opinahjon huippufyysikko Richard Mullerin Physics 10 – ”Physics for Future Presidents” – on  puolestaan oivallinen tapa tutustua fysiikan saloihin.

Huippuoppiminen edellyttää kaksi asiaa: asiansa osaavan ja innostuneen opettajan, ja motivoituneen oppijan. Erityisesti edellinen on aikaisemmin ollut rajoitettu luonnonvara. Mutta jos olet innostunut jostakin oppialasta, tarjoaa verkko yhä laajemmat mahdollisuudet huippuopettajien johdolla oppimiseen.

Mitä tekemistä Talent-finaalilla on lahjakkuuden kanssa?

Katsoin lauantai-iltana vaimon ja anopin kanssa Puolan Talent-kilpailun finaalin. Finaaliin osallistui kymmenen puolalaislahjakkuutta. Lavalla nähtiin muun muassa laulajia, akrobaatteja, miimikoita ja tanssijoita. Kilpailun voitti, oikeutetusti, huippulahjakas harmonikansoittaja Marcin Wyrostek.*

Kykykilpailut Talentista Idolsiin ovat tarkkaan rakennettuja ja dramatisoituja kokonaisuuksia. Ei ole sattumaa, että Puolan finaalin aloitti epävireisesti laulava mustalaistyttönen. Ei myöskään se, että tasokkaampien esiintyjien väliin mahtuu aina yksi tai kaksi keskinkertaista esitystä. Eikä liioin kilpailun ykköstähden esiintyminen viimeistä edeltävänä. Jo Aristoteles tiesi kertoa runousopissaan, että kliimaksin jälkeen kannattaa tarjota vielä pieni loppukaneetti.

Jos jokainen Talent-finalisti olisi huipputaitava, olisi lopputulos puuduttavaa katsottavaa. Tosi-TV-velho Simon Cowellin suunnitteleman Talent-kilpailun finaali on sen sijaan huippukoukuttava kokonaisuus, joka vangitsee kahdeksi tunniksi jännittämään varttituntisten mainoskatkojen ylitse. Kyseessä ei suinkaan ole reilu kilpailu taitavimman esiintyjän löytämiseksi. Kyseessä on nykyaikaisen TV-draaman mestariteos. Finalistien tasoerot luovat kontrasteja, jotka taitavammat esiintyjät nostattavat elämyksiksi. Samalla heikkotasoisemmat esiintyjät laajentavat ohjelman samaistumispinnan koskettamaan koko kansaa. Tässä onkin Talent-formaatin suurin tenho.

Minäkin saatan olla oikeasti lahjakas – kunhan vain pääsen näyttämään kynteni televisioon!

Formaattia kannattava ajatus on kiusallinen. Se nimittäin sisältää otaksuman, että lahjakkuus on jotain, joka putkahtaa jonakin kauniina päivänä esiin lottovoiton tavoin. Ehkäpä olemmekin kaikki nupullaan olevia tulppaaneja, ja jonain päivänä puhkeamme kukkaan kuin varkain. Jokaisessa meistä saattaakin asua pieni Susan Boyle.

Ajatus on koukuttava siksi, että  se on puoliksi totta. Jokaisella tosiaan on oma kutsumus, johon keskittymällä voi tulla alansa huipuksi. Mutta käsitys siitä, että osaaminen putkahtaisi eräänä kauniina päivänä varoittamatta valmiina pintaan on puhdasta humpuukia. Lahjakkuus on intohimon ja harjoittelun tulosta. Ei yksin riitä, että tiedät, mitä haluat tehdä. Sinun täytyy myös tehdä se.

Lahjakkuuden kukkimisen odottelun sijaan kannattaakin siis tutkiskella sitä, mikä puhuttelee sinua. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä päivät pitkät. Tarkastele, mitä teet silloin, kun sinun ei ole pakko tehdä mitään. Mieti, mikä kiehtoo sinua eniten maailmassa. Mihin käytät vapaa-aikasi? Ja kun löydät viimein kutsumuksesi, ala harjoitella. Kymmenen vuoden päästä tulet varmasti pääsemään alasi huipulle, television avulla tai ilman.

Puolan Talent-voittaja Wyrostek oli valovuoden kanssakilpailijoitaan edellä. Tämä ei ole mikään ihme: kirkkaassa flow-tilassa harmonikastaan huikeita sävyjä loihtinut huippumuusikko on harjaantunut instrumenttinsa mestariksi yli kaksikymmentä vuotta. Kontrasti flow-tilassa virtaavan muusikon ja mieliharrastuksensa parissa puuhastelevien kanssakilpailijoiden välillä oli kouriintuntuva; Wyrostekin taidokkuus oli suorastaan taianomaista. Puolalaisyleisö tunnistikin todellisen lahjakkuuden ja äänesti virtuoosin voittoon.

* Katso täältä Wyrostekin huikea Piazzolla-tulkinta.

Kaikki ovat fiksuja – mutta kaikki eivät vain vielä tiedä sitä

New Scientist julkaisi hiljattain jutun älykkyysosamäärän ja älykkyyden suhteesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei älykkyysosamäärä suinkaan korreloi suoraan sen kanssa, mitä normaalisti pidetään älykkäänä. Esimerkiksi mensalaisissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista: Stanford-Binet -älyköissä on niin todellisia neroja kuin toistaitoisia uunojakin.

Tutkimuksissa havaittiin, että korkea ÄO kyllä korreloi jossakin määrin älykkyyden kanssa. Jos suoriutuu hyvin standardoidusta ÄO-testistä, on hiukan todennäköisempää, että pärjää elämässä. Ilmiö on kuitenkin samanlainen kuin pituuden ja koripallotaituruuden välillä: jos olet pitkä, on sinulla suurempi todennäköisyys pärjätä koripallossa kuin pätkällä. Mutta yksikään hongankolistaja ei vie automaattisesti Michael Jordania kahville – ja toisinaan NBA-kentillä saatetaan jopa nähdä lyhyenläntiä ketteräjalkaisia oranssin pallon pomputtajia.

Älykkyys ei riipu vain siitä, mitä pään sisään on sattunut syntymälahjana osumaan. Se ei riipu myöskään pelkästään siitä, mihin kouluihin vanhemmat ovat jälkikasvunsa kiikuttaneet – tai jättäneet kiikuttamatta.

Älykkyys on harjaantumisen kautta opittu kyky toimia taitavasti ajatustyötä vaativissa tilanteissa.

Älykkyytenä pidetään usein kyvykkyyttä loogis-analyyttiseen ja matemaattiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kenties myös luovaan ajatteluun. Tosin älykkyyttä voi olla muunkinlaista. Howard Gardner on esimerkiksi esittänyt, että älykkyyttä on kaikkiaan seitsemää sorttia. Oli miten oli, taitavan ajattelun taidon voi opetella niin kuin minkä tahansa taidon: aloittamalla riittävän varovaisesti ja harjoittelemalla riittävän pitkään.

Tässä yksin harjoitus ei kuitenkaan tee vielä mestaria. Varsinainen nokkelikon tulikoe on sosiaalinen. Jenkkileffoista tuttu arkkityyppi on lukiolaisnörtti. Kun karismaattinen pelinrakentaja kaataa tanssiaiskuningattaren, jää nörtti soittelemaan lehdellä. Siinä ei auta edes tiedekilpailun pääpalkinto – jenkkifutis nyt vaan painaa söpöläisen vaa’assa enemmän. Mutta sitten koittaa koston hetki: viime tingassa ennen tanssiaisparin lopullista valintaa nörtti vamppaa pom pom -neidon pelastamalla tämän piukasta paikasta päätään käyttämällä samalla kun harteikas futissankari seisoo sormi suussa vieressä. Tanssiaisiin kaunotar astelee nörtin käsipuolessa, ja koulun kunkku saa tyytyä kakkossijaan.

Kysymys kuuluu: onko nörtti siis fiksu? Tai jenkkifutari, jos niikseen tulee? Mitä tulee amerikkalaiseen jalkapalloon, tyttösten hurmaamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikuttamiseen, futari pesee nörtin 11–0. Ongelmanratkaisussa, tiedekilpailuissa ja loogisessa päättelyssä on puolestaan nörtti ylivoimainen. Kumpikaan ei ole millään yleismaailmallisella tavalla fiksu tai tyhmä: kumpikin on hyvä jossain, ja kehnompi jossakin muussa. Älykkyys ei ole aivojen ominaisuus. Se on kyky toimia jossakin ajatustyötä vaativassa tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Tarkoituksenmukaisuuden puolestaan määrää sosiaalinen ympäristö. Kyky koodata sata riviä javaa minuutissa ei vie jenkkifutaria jaardiakaan eteenpäin, kun taas huippuluokan pelisilmä on koko lailla hyödytön taito Googlen leivissä.

Älykkyys riippuu yhtäältä harjoituksesta ja intohimostamme – siitä, mistä olemme niin kiinnostuneita, että jaksamme harjoitella sitä harjoittelemasta päästyämme. Toisaalta se riippuu myös siitä, että pääsemme toteuttamaan omaa osaamistamme sellaisessa ympäristössä, jossa siitä on todellista hyötyä.  Jokainen voi löytää itseään tutkiskelemalla oman intohimonsa kohteen ja paikan, jossa sitä voi hedelmällisesti harjoittaa. Ja kun sen on löytänyt, ei tarvitse enää kuin tehdä sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee – ja nauttia matkasta. Jokaisella on mahdollisuus löytää ala, jossa voi harjaantua mestariksi. Siispä jokainen on jo tavallaan fiksu – kaikki vain eivät ihan vielä tiedä sitä.

Näin teet itsestäsi tahdon jättiläisen

Tunnustan erehtyneeni. Taannoisessa blogimerkinnässä väitin, että tahdonvoima on ajattelun ammattilaiselle lähes tarpeetonta. Ajattelin tuolloin, että riittävän taitavalla ajatusten ohjailulla ei omaa ajatteluaan tarvitse liikutella väkipakolla. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut toisiin aatoksiin. Itse asiassa tahdonvoima on mitä hyödyllisin ajattelun taito.

Ajatukset ovat prosesseja. Kuvitellaanpa, että ajatukset ovat eräänlaisia aaltoja, jotka sinkoilevat päänsisäisessä valtameressä. Tahdonvoima on tällöin eräänlainen kantoaalto: aalto, jonka selässä toiset aallot joko kulkevat, tai jotka tahdonvoima jyrää tsunamin lailla poikki. Ajatusten ohjaaminen vaatii aikaa ja harjaantumista. Joskus aikaa ei kuitenkaan ole.

Tahdonvoima on ennen kaikkea kyky muuttaa nopeasti omaa ajatteluamme.

Jos elämäsi on täydellisessä järjestyksessä, et tarvitse tahdonvoimaa. Tällöin ajatuksesi soljuvat omalla raikkaalla painollaan eteenpäin ilman, että sinun tarvitsisi kammeta niitä mihinkään suuntaan. Jos osaat ohjata ajatuksiasi samalla ketteryydellä, kuin Jackie Chan liikkeitään, et kenties tarvitse tahdonvoimaa. Mutta meille muille, jotka emme ole mentaalisia kung-fu -mestareita tai zen-munkkeja, on tahdonvoima mitä hyödyllisin taito.

Tahdonvoima on joko positiivista tai negatiivista. Positiivista tahdonvoimaa tarvitset silloin, kun haluat ylittää aloittamisen kynnyksen. Se on se taito, jota tarvitset silloin, kun et millään jaksaisi viikon sairastamisen jälkeen lähteä lenkille, silloin kun pitäisi aloittaa uusi työprojekti, silloin kun pitäisi viedä roskat. Se on kyky nostaa itsensä saappaanrakseista ylös viivästelyn suosta ja tarttua toimeen.

Negatiivista tahdonvoimaa puolestaan tarvitaan silloin, kun kaapin takahyllylle piilotettu suklaapatukka alkaa viekoitella seireenin lailla. Tällöin suklaapatukan alkuunpaneman ajatusprosessin ohjailu voi olla ylivoimaista – mutta riittävän harjaantuneella tahdonvoimalla voi kiusaavan prosessin katkaista kuin kananlennon. Ajatusprosessien katkaisu ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Se vaatii yllättävän paljon voimaa.

Onneksi kumpaistakin tahdonvoimataitoa voi vahvistaa harjoituksen kautta. Joka kerta kun saat kammettua itsesi lenkille, vahvistat positiivista tahdonvoimaasi. Ja kun saat purtua hammasta ja jätettyä suklaapatukan vielä hetkeksi aloilleen, saa negatiivinen tahdonvoimasi siitä lisää mentaalista pinaattia. Tahdonvoima, niin kuin mikään muukaan taito, ei kuitenkaan treenaannu yhdestä tai kahdesta kerrasta.

Jos haluat kehittää tahdonvoimaasi, harjoita sitä järjestelmällisesti. Aseta itsellesi tarkkarajainen harjoituskausi, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi. Keskity tuona aikana vain jompaan kumpaan tahdonvoimaasi. Pyri olemaan jättämättä harjoituskauden aikana yksiäkään treenejä väliin. Keskity siis joko aina viivästellessäsi ylittämään toiminnan kynnys ja tartu sinnikkäästi toimeen – tai lataa koko mielesi mahti peliin aina kun houkutus yllättää. Tulokset eivät näy päivässä tai parissa, mutta muutaman viikon jälkeen tulet varmasti yllättymään siitä, miten nopeasti olet edistynyt.

Tahdonvoima on oivallinen lisä ajattelun ammattilaisen työkalupakkiin. On hyvä pystyä tarvittaessa saamaan nopeasti säpinää jäseniin. Tahdonvoimallekaan ei pidä kuitenkaan antaa liikaa valtaa. Jos treenaat tahdonvoimasi ylikierroksille, voi tuloksena olla Chocolat-elokuvan comte de Reynaudin tapainen niuhokompleksi. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää suorittamista. Joskus tekee myös ihan hyvää haukata palanen suklaata.

Mitä luovuus on?

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.

Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.

Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.

Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.

Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.

Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.

Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.

Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!

Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.

Erehtymisen jalo taito

”Cuiusvis hominis est errare”, lohkaisi Cicero aikanaan Rooman senaatissa: kuka tahansa voi erehtyä. Ja tosiaan, ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun jo näkee kuinka ihana ihmiskuntamme kompuroi askel kerrallaan eteenpäin. Merkillistä on kuitenkin se, että erehtymistä pidetään pääsääntöisesti jotenkin huonona asiana. Erehtyminen ei nimittäin ole lainkaan niin kurja juttu kuin yleisesti uskotellaan. Päin vastoin: jokainen harha-askel sisältää mahdollisuuden sekä uuden suunnan ottamiseen, että uuden oppimiseen.

Mietipä, minkälaista elämä ilman erehdyksiä olisi. Joka päivä, kun otat ensimmäiset askeleesi kotiovelta, teet sen virheettä. Jokainen askel on onnistunut, virheetön suoritus toisen perään. Jos elämäsi olisi täysin erheitä vailla, olisi se kaikkiaan tällaista puuduttavaa comfort zonessa lillumista. Yksivuotias kuopuksemme otti sen sijaan viime viikolla ensimmäiset askeleensa. Ja nyt vauhtiveikon toheltamisen seuraaminen saa sydämen pakahtumaan hetki toisensa jälkeen. Kuopuksen kompurointi on kaikkea muuta kuin erehtymätöntä. Mutta se jos mikä on flow-kokemista parhaimmillaan!

Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.

Ihmisenä olemiselle on tärkeää kasvaa. Kasvu ja uuden oppiminen ovat inhimillisen hyvinvoinnin elinehto. Ja kasvu on mahdollista ainoastaan erehdysten kautta – siis sen kautta, että joku, minkä olemme havainneet toimivaksi ei enää toimi. Olemme nimittäin sen verran taloudellisia elukoita, että jos joku toimii, me harvoin tieten tahtoen vaivaudumme sitä säätämään.

Flow-kokemuksen kannalta on tärkeää toimia kykyjensä rajoilla. Vain puskemalla rajoja vasten on kasvu mahdollista – sen tietää jokainen, joka on kitkutellut punttisalilla kuukausi toisensa jälkeen liian pienillä painoilla. Ja kun toimitaan rajoilla, joskus keikahdetaan myös rajan yli – siis tehdään virhe. Virheet ovat kuitenkin oivallisia opin paikkoja.

Takavuosina erään suuren amerikkalaisyrityksen ylempi johtaja teki arviointivirheen, joka maksoi yritykselle sata miljoonaa taalaa. Kun toimitusjohtajalta kysyttiin, miten tunari oli yhä töissä, ja vieläpä vanhassa virassaan, johtaja totesi ykskantaan: ”Kuule, olen juuri maksanut sata miljoonaa kaverin kouluttamisesta. Kuka hullu niin arvokkaalle työntekijälle antaisi potkut!”

Useimmiten juuri erehtymisen jälkeen harmittaa niin vietävästi. Mielen synkkyydestä pääsee kuitenkin vikkelästi eroon yksinkertaisella keinolla. Virheistä oppii parhaiten valjastamalla ne aktiivisesti oman kehityksen käyttöön. Kun nyt seuraavan kerran erehdyt, älä jää voivottelemaan epäonnistunutta yritystä. Kirjoita sen sijaan ylös mahdollisimman seikkaperäisesti mitä olit juuri tekemässä, ja mikä meni pieleen.

Yritys ja erehdys on oppimisen perustila, mutta härkäpäinen pään seinään hakkaaminen – yritysten ja erehdysten loppumaton itsepäinen sarja – ei tuota kuin jomottavan otsaluun. Kun sen sijaan purat paperille sen, miksi homma meni puihin, näet jo todennäköisesti, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin. Ja vaikket heti näkisikään, olet jo tehnyt asialle jotain! Näin olet valjastanut hedelmällisen erehdyksesi oman kasvusi ja kehityksesi käyttöön. Lopulta elämä koostuu ainoastaan onnistumisista ja kasvun mahdollisuuksista. Ja sellainen on aika hyvää elämää.

Lopuksi täytyy vielä sanoa yksi asia. Erehtymisestä voi nimittäin myös tulla tapa. Joskus ihmiset jäävät kiinni sellaisiin toimintatapoihin, joista seuraa pääsääntöisesti epäonnistuminen. Tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, miksi huonoon toimintamalliin on sitoutunut. Erehtyminen on valtava inhimillinen voimavara. Mutta englantilaisfilosofi Bertrand Russellia siteeraten: ”Ei koskaan kannata tehdä samaa virhettä kahteen kertaan – valikoima on sen verran runsas.”

Miten muistan kaiken, minkä haluan?

David Chalmersin ja Andy Clarkin 1998 esittämässä laajennetun mielen hypoteesissa väitetään, että ajattelun lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, onko ajattelussa kyse aivotoiminnasta, vai jostakin laajemmasta kokonaisuudesta. Esimerkiksi anagrammin miettiminen päässä tai Scrabble-palikoiden järjesteleminen tuottavat saman tuloksen: uudelleen järjestetyistä kirjaimista muodostetun sanan. Samaten laskutoimituksen suorittaminen taskulaskimella tuottaa saman tuloksen kuin päässälasku. Itse asiassa taskulaskimella suoritettu laskutoimitus on usein päässälaskua ketterämpi: tulos ei ole ainoastaan sama, vaan vieläpä nopeammin tuotettu ja todennäköisemmin oikein.

Ajattelun ammattilainen ei ole vain päänkäytön mestari.

Ajattelun ammattilainen hyödyntää myös ympäristöään ajattelutyössä. Eräs keskeisimpiä tapoja ulkoistaa ajattelua on muistin toiminnan tukeminen muistiinpanojen avulla. Lähestulkoon kaikki suuret ajattelijat ovat olleet patologisia muistiinpanojen tekijöitä. Ludwig Wittgenstein raapusti ensimmäisen maailmansodan aikana muistikirjojaan rintamalla ristitulessa. Thomas Edison taas jätti jälkeensä hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Pääsipä Edison vielä tiettävästi käsiksi mihin tahansa yksittäiseen muistiinpanoon enimmillään viidessä minuutissa.

Nykyaikana informaatioteknologia tarjoaa huikeat mahdollisuudet ajattelun ulkoistamiselle. Google ja Wikipedia tarjoavat salamannopean pääsyn ensyklopediseen informaatioon. Google Translate tulkkaa kielen kuin kielen. Ja toisaalla internetpilvissä lymyävät muistipalvelut, kuten Evernote, mahdollistavat kattavan muistipankin ylläpitämisen. Vielä tovi sitten nettipalvelujen vasteajat olivat niin hitaat, ettei niiden käyttöä voinut verrata biologiseen ajattelutyöhön. Nykyään Googlesta, Wikipediasta ja Evernotesta kaivaa informaation jo parhaillaan muutamassa kymmenessä sekunnissa – siis liki biologiseen päänkäyttöön verrannollisessa ajassa. Funktionaalisesti googlaaminen tai Evernoten kaivaminen on siis käytännössä verrattavissa biologiseen toimintaan: sama tulos tuotetaan samassa ajassa.

Tavallisella tallaajallakin voi nykyään olla Lurijan suurmuistajan kyky palauttaa asia kuin asia tarvittaessa mieleen. Venäläisen psykologin tutkima miekkonen kun muisti aivan kaiken. Jos haluat muistaa kaiken, käy rekisteröitymässä täällä Evernote-palveluun. Palvelu on ilmainen. Kun pystyt noutamaan Evernoten syövereistä muistiinpanosi samassa ajassa, jonka niiden mieleenpalauttaminen veisi, on yhdentekevää, onko muisto talletettu internet-serverille vai hippokampukseesi. Jos joku vaikka esittää sinulle kysymyksen, ei vastauksen kannalta ole merkittävää mitä työvaiheita sen tuottamiseen liittyy. Kun pystyt noutamaan muiston samassa ajassa, pystyt myös tuottamaan saman vastauksen samassa ajassa. Palaan tuonnempana siihen, miten tämä käytännössä tapahtuu. Tällöin et ihan oikeasti unohda enää mitään, mitä et halua unohtaa.