Miten löydän oman kutsumukseni?

Aiemmassa kirjoituksessa käsittelin oman elämän ydinalueiden tunnistamista. Onnellisuus perustuu käsittääkseni siihen, että päivittäinen toiminta tuottaa omaan arvomaailmaan nojaavia tuloksia. Ensimmäinen askel kohti onnellista elämää on siis tunnistaa, minkälainen toiminta on tosiasiassa juuri sinulle merkityksellistä. Toinen askel on mahdollistaa tuo toiminta täyspäiväisesti.

Monelle tässä prosessissa on kuitenkin pieni kompastuskivi. Siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa listata niitä puuhastelun muotoja, jotka kirvoittavat iki-ihanan flow-kokemuksen arjen keskeltä, tuijottaa kylmä valkoinen paperi tuimana takaisin. Paperille saattaa ilmestyä pusertamalla ehkä rivi tai kaksi – mutta kokonaisvaltainen kartta omasta ydinihmisyydestä loistaa poissaolollaan. Syy tähän on yksinkertainen.

Meille opetetaan aika pienestä pitäen, että tekeminen on jotakin tylsää. Koulun penkkiä on kulutettava, jotta kokeista tulisi hyviä numeroita. Töissä on käytävä, jotta saadaan rahaa laskujen maksamiseen. Tuloksena on toimittajanokkelikko Ellen Goodmanin kuvaama tilanne:

”Normaali tarkoittaa sitä, että pukeudut vaatteisiin, jotka ostat töitä varten ja ajat läpi liikenneruuhkien autossa, jota maksat yhä – jotta ehdit töihin, joissa sinun on käytävä pystyäksesi maksamaan vaatteesi ja autosi, ja tilavan asuntosi, joka seisoo tyhjillään kaiket päivät, jotta sinulla olisi varaa asua siinä.”

Tosiasiassa käytössäsi on jatkuvasti valtava määrä vaihtoehtoja. Kukaan ei siis pakota sinua polkemaan koulussa opetettua uraa – kyse on viime kädessä omasta päätöksestäsi. Kun tiedät mitä tehdä, on vain ajan kysymys, ennen kuin keksit keinot sen tekemiseksi. Kysymys kuuluukin, kuinka selvittää, mitä tehdä.

Jos pystyt täyttämään yhden A4-arkin ydintoimillasi, olet jo hyvässä vauhdissa. Jos paperi ei sen sijaan täyty luonnostaan, ei ole syytä vaipua epätoivoon. Asia on nimittäin nähdäkseni näin:

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea.

Jos et siis vielä tiedä tarkalleen, mitä haluat elämälläsi tehdä, kokeile sydämesi kyllyydestä. Aloita uusi harrastus, pidä siitä kiinni vähintään puoli vuotta ja katso, puhutteleeko se todella sinua. Kokeile hulluilta ja villeiltä tuntuvia vaihtoehtoja – koskaan ei voi tietää, missä kutsumuksesi piileskelee. Mieti, mikä lukemassasi tai näkemässäsi kiinnostaa – voisiko jokin virike avata uusia näkökulmia. Jos et ole vielä unelmatyöpaikassasi, vaihda työpaikkaa, jos se on suinkin vain mahdollista.

Aloita askel kerrallaan täyttämään ydintoimiesi listaa. Kun saat listan täyteen, mieti seuraavaksi, kuka on se henkilö, joka tekee kaikkia noita asioita, mikä hänen ammattinsa on, minkälaista elämää hän elää. Vaihtoehtoja on varmasti runsaasti. Valitse niistä se, joka on nykyolosuhteisiisi nähden realistisin, kaunein tai haastavin, omasta luonteenlaadustasi riippuen. Tartu sitten toimeen. Tulokset puhuvat puolestaan.

Optimisti onnistuu aina

Sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Optimismi synnyttää positiivista todellisuutta ja pessimismi puolestaan negatiivista todellisuutta.

Moni pessimisti puolustelee elämänasennettaan sillä, että pessimistinä ei ainakaan joudu pettymään. Kun lähtökohtana on, ettei kuitenkaan onnistu, on jokainen onnistuminen iloinen yllätys. Tämä perustuu merkilliseen olettamaan, että elämä ikään kuin tapahtuisi meille – että meillä ei olisi valtaa vaikuttaa omalla toiminnallamme elämäntapahtumiin. Voit kuitenkin vaikuttaa asioihin paljon enemmän kuin yleensä ajatellaan.

Sanotaan, että voit tehdä joka sekunti noin sata asiaa: voit hyppiä tasajalkaa, soittaa puhelun, viheltää, avata email-ohjelman ja niin edelleen. Kahdessa sekunnissa voit tehdä sata kertaa sata kahden asian yhdistelmää. Kahdessa sekunnissa valinta-avaruutesi laajenee siis kymmeneen tuhanteen yksikköön. Kolmessa sekunnissa valintoja on jo miljoona, neljässä sata miljoonaa. Minuutissa valinta-avaruutesi on laajentunut niin suureksi, ettei kotitietokoneesi osaa enää käsitellä sitä merkitsevää lukua. Kymmenessä minuutissa siihen ei pysty edes supertietokone.

Käytössäsi on siis jatkuvasti lähes ääretön määrä erilaisia mahdollisuuksia. Suuntaamalla toimintasi kohti jotakin mielekästä päämäärää opit intuitiivisesti valitsemaan noista mahdollisuuksista ne, jotka edistävät päämäärääsi. Voit siis pitkälti tehdä elämästäsi juuri sellaisen, kuin haluat. Lisäksi pessimistin olettamus epäonnistumisen tavallisuudesta on vailla perustaa myös toisesta syystä.

Optimisti ei nimittäin epäonnistu koskaan.

Jos hylkäät ajatuksen siitä, että elämä tapahtuu sinulle ja omaksut aktiivisen roolin oman elämäsi vaikuttajana, käy pian ilmi merkillinen seikka. Kukaan ei voi tulla sanomaan sinulle, milloin aloittamasi hanke on valmis.

Jos määräät itse aktiivisesti elämäsi tahdin, määräät myös sen, milloin työsi tulee valmiiksi. Näin jokainen näennäinen epäonnistuminen onkin itse asiassa vain työvaihe kohti onnistumista – jonka optimistina tiedät häämöttävän näköpiirissä ennemmin tai myöhemmin. Pessimisti saattaa lannistua ensimmäisen vastoinkäymisen edessä. Optimisti ottaa opikseen ja puurtaa eteenpäin.

Ei optimisti onnistu joka kerta siinä mielessä, että optimisti voittaisi joka pelin tai synnyttäisi joka yrittämällä mestariteoksen. Mutta optimisti onnistuu siinä, että hän kykenee antamaan jokaiselle tapahtumalle – myös epäonnistumisille – merkityksen, joka tukee hänelle itselleen tärkeitä päämääriä.

Optimismi on ennen kaikkea proaktiivista ajattelua – siis ajattelua, jossa omaksutaan rohkeasti rooli oman elämän aktiivisena ohjaajana. Optimisti pyrkii aina aktiivisesti kohti parasta mahdollista lopputulosta ja hyödyntää vastoinkäymiset oppimiskokemuksina, jotka edistävät matkaa kohti päämäärää. Siksi optimisti onnistuu lopulta aina.

Mitä onnellisuus tarkoittaa?

Jane Austen totesi aikanaan, että suuret tulot ovat onnellisuuden paras tae. Tämän uskomuksen parissa vierähtikin pitkälti koko 1900-luku. Onneksi kansainvälinen lehdistö on viime aikoina nostanut esiin viimeisimmän talousromahduksen herättämän kysymyksen: tuottaako varakkuus sittenkään onnellisuutta? Bruttokansantuotteen rinnastaminen hyvinvointiin ei selvästikään vastaa todellisuutta. Ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun näkee, etteivät kirjaimellisesti paksusti voivaa länsimaailmaa kansoita onnellisten syvät rivit.

Austenin arvio onnellisuuden takeesta viistää ohi maalin. Toki rahattomuus tuottaa onnettomuutta. Mutta kun resursseja on riittävästi, ei ylijäämävarallisuus enää ruoki hyvinvointia. Jos rajattomat resurssit eivät siis tuota hyvinvointia, mikä sitten tuottaa? Itse asiassa onnellisuuden yhtälö on tavattoman yksinkertainen.

Jos päivittäinen toimintasi synnyttää arvomaailmaasi sopivia tuloksia, olet onnellinen.

Jos siis käytät päiväsi sellaisten asioiden parissa, joiden tekeminen itsessään tyydyttää sinua, voit hyvin. Ja jos taas aikasi valuu merkityksettömien ja turhauttavien toimien parissa, ottaa aamuinen herääminen helposti pannuun.

Onnellisuudelle keskeistä on siis sellainen toiminta, joka seuraa arvomaailmaasi. Jos arvostat vaikkapa kauneutta, on tärkeää käyttää aikaa siihen, että kotisi, työympäristösi ja maallinen tomumajasi viehättävät sinua. Jos taas tehokkuus on ydinarvosi, on olennaista huolehtia, että päivittäistoimiesi prosessit ovat ojennuksessa.

Koska harva meistä osaa pyydettäessä ladella siistin listan omista ydinarvoistaan, kannattaa oman elämän ydintä lähteä metsästämään toisesta suunnasta: itse toiminnasta. Lähes jokainen osaa nimetä nopeasti kourallisen toimia, joiden parissa viihtyy. Yksi tykkää kirjoittamisesta, toinen metsällä olemisesta. Kolmannelle autoilu on juuri se juttu, jossa sielu lepää. Usein ihmiset juuttuvat kysymään itseltään, mitä he haluaisivat olla: ”mikä minusta tulee isona?” Forrest Gumpia mukaillen, ihminen on kuitenkin sitä, mitä hän tekee: ”stupid is as stupid does”.

Voit pyydystää elämäsi ydinalueet eriöimällä minkälainen tekeminen tyydyttää juuri sinua. Toimi esimerkiksi seuraavasti. Ota A4-kokoinen paperiarkki ja kynä. Kirjoita ylös kaikki sellaiset puuhastelun muodot, joissa viihdyt. Listaa niin töistä tutut toimet kuin harrastuksetkin.

Listaan voit kirjoittaa vaikkapa ”lukeminen”, ”keskusteleminen”, ”ratsastaminen”, ”ruoanlaitto” ja niin edelleen. Kirjaa ylös vain sellaiset puuhat, joita tehdessäsi tunnet todella olevasi elementissäsi – älä niitä, joita teet vain toimenkuvasi tai elämäntilanteesi johdosta. Älä epäröi kirjoittaa ylös myös sellaisia puuhia, joista et ikinä voisi kuvitellakaan seuraavan esimerkiksi ammattimaista toimintaa. Kirjaa samaten ylös myös sellaiset jutut, joita haluaisit tehdä, mutta et tämänhetkisen elämäntilanteesi vuoksi pysty tekemään.

Kun olet kirjoittanut koko arkin täyteen, pisteytä jokainen toimi yhdestä kolmeen. Kolmosen saavat sellaiset puuhat, joita saat jo nyt tehdä sydämesi kyllyydestä. Kakkosen arvoisia ovat puolestaan askareet, joita pääset kyllä ajoittain harjoittamaan, mutta joiden parissa viihtyisit mieluusti enemmänkin. Ja ykkösellä kuittaat puolestaan toimet, joiden parissa haluaisit viettää aikaa, mutta joita et pääse tällä hetkellä harjoittamaan juuri lainkaan.

Tuloksena on kartta siitä, kuka sinä oikeasti olet. Tarkastele karttaasi ja mieti, minkälainen ihminen tekisi kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa täysipainoisesti kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Eli minkälainen ihminen arvioisi joka ikisen kohdan listallasi kolmoseksi.

Huomaat pian, että vaihtoehtoja on lukemattomia. Yhdessä ammatissa osa lempiaskareistasi voi olla harrastuksia, toiset puolestaan tulonlähteesi. Toisaalta kenties juuri jokin harrastuksesi voisikin toimia pääasiallisena tulonlähteenäsi. Jos vaikkapa pidät esiintymisestä ja autoilusta, voit hakeutua iltaisin rallia ajavaksi opettajaksi tai harrastelijateatterissa viihtyväksi rekkakuskiksi.

Kun selvität, mitä haluat tehdä ajallasi ja alat tehdä noita asioita täysipainoisesti, olet onnellinen. Onnellisuus on sitä, että tekee asioita, jotka tukevat omaa arvomaailmaa. Onnellinen on, mitä onnellinen tekee.

Älä kulje onnesi ohi, osa 2/2

Runsas viikko sitten olin matkalla erääseen kokoukseen kun paikallisjuna sanoi lumimyräkässä sopimuksen irti. Junan seistyä varttitunnin Huopalahden asemalla konduktööri ilmoitti, ettei se liiku enää minnekään. Hyppäsin ulos, jonotin tieni taksikeskukseen ja tilasin taksin.

Pirssiä odotellessani murtaen suomea puhunut keski-ikäinen nainen tuli kysymään, tiedänkö, mistä bussit kulkevat. Koska en tunne aluetta kovinkaan hyvin, jouduin toteamaan, että ne ovat ”jossakin tuolla päin”. Siinä samassa mieleeni juolahti ajatus: kyllähän taksiin mahtuu toinenkin ihminen. Vähin mitä voisin siis tehdä olisi tarjota pakkasen puremalle kohtalotoverille kyyti lähimmälle bussipysäkille.

Tässä kohtaa liskoaivoni amygdala pysäytti minut kuitenkin siihen paikkaan. Enhän minä edes tunne koko ihmistä! Päädyin vain kohauttelemaan hartioitani ja osoittamaan suuntaa, mistä bussit ehkä kulkevat. Nainen jatkoi siitä verkkaan matkaansa nietosten keskellä, ja minä katselin perään. Loppupäivän oma saamattomuuteni alkoi harmittaa niin vietävästi. Mietin pitkään, mikä siinä tarkkaan ottaen otti niin kovasti pannuun, ja lopulta ymmärsin, mistä kiikasti.

Hyvän tekemisestähän tulee itsellekin julmetun hyvä olo koko päiväksi.

Jänistämällä yksinkertaisesta mahdollisuudesta helpottaa hieman kanssaihmisen elämää olin myös torpannut itseltäni sen luonnollisen dopamiinipiikin, jonka adrenaliinirauhanen pumppaa verenkiertoon silloin, kun saa toisen ihmisen hyvälle tuulelle.

Liskoaivot pidättävät meitä tekemästä monia sellaisia asioita, joiden tekeminen tekisi meille oikeasti hyvää. Aivotoimintamme alkeellisuus kun saa meidät olemaan luontaisesti epäluuloisia ja varuillamme.

Jokainen päivä tuo mukanaan jatkuvasti menestyksen mahdollisuuksia, joista saat kiinni vain jos etsit niitä aktiivisesti. Samaten jokainen päivä tuo myös mahdollisuuksia tehdä hyvää. Älä siis kulje onnesi ohi, vaan pyri aktiivisesti löytämään mahdollisuuksia auttaa kanssaihmisiäsi. Leveästä hymystä ja aidosta kiitollisuudesta tulee hyvä olo itsellesikin koko päiväksi. Aivokemiasi pitää siitä huolen.

Älä kulje onnesi ohi, osa 1/2

Brittiläinen psykologi Richard Wiseman julkaisi joitakin vuosia sitten kirjan nimeltä The Luck Factor.* Kirja käsittelee Wisemanin tutkimuksia, joissa seurattiin onnekkaita ja epäonnekkaita ihmisiä. Kävi ilmi, että satunnaismuuttujien osalta onnenpekat eivät poikenneet merkittävästi epäonnisista. Toisin sanoen onnekkaina itseään pitävät eivät voittaneet lotossa tai raaputusarvassa sen useammin kuin epäonnisetkaan.

Siitä huolimatta onnekkaina itseään pitäneet pärjäsivät silmiinpistävästi paremmin elämässä ja olivat myös yleisesti onnellisempia. Onnekkaina itseään pitävillä käy myös tosiaan useammin flaksi.

Monet tilanteet, joissa onni potkaisee eivät ole suinkaan riippuvaisia puhtaasti satunnaismuuttujista.

Wisemanin tutkimuksessa selvisi, että onnekkaat erottaa epäonnekkaista kourallinen asenne-eroja. Onnekkaat pyrkivät aktiivisesti löytämään uusia onnistumisen mahdollisuuksia arkipäivän tuoksinassa. Reagoimalla nopeasti eteen sattuviin tilanteisiin voi oman elämänsä suuntaan vaikuttaa hyvinkin radikaalisti.

Jos esimerkiksi juhlissa vastaan sattuu unelmatyöpaikan henkilöstöpäällikkö, ryhtyy onnenpekka heti juttusille tajuten tilaisuutensa tulleen. Epäonninen puolestaan kohauttaa olkapäitään, tilaa uuden drinkin ja toteaa: ”Ei se mua kuitenkaan palkkaa.”

Onnekkaat ovat myös optimisteja: pankkiryöstön yhteydessä ampumahaavan saanut hannuhanhi kiittää onneaan siitä, ettei henki lähtenyt hötäkässä. Akuankka puolestaan soimaa kehnoa lykkyään kuukausikaupalla siitä, että tulikin mentyä väärään pankkiin.

Olennaisinta onnekkuudessa on valppaus: aktiivinen uusien mahdollisuuksien etsiminen mitä epätodennäköisimmistä paikoista. Jos päämääränäsi on vaikkapa uuden työn löytäminen, palkankorotus, elämäsi rakkauteen törmääminen tai uuden, terveellisemmän elämäntavan omaksuminen, pidä silmäsi auki joka päivä mahdollisuuksien varalta ja oleta onnistuvasi.

Koskaan ei voi tietää, milloin onni potkaisee. Osuman saadaksesi saatat kuitenkin joutua hieman siirtämään takapuoltasi.

*Tilaa kirja itsellesi täältä.

iPadin dilemma

Apple julkisti eilen uuden ihmelaitteensa, iPadin. Kohutun uutuuden on väitetty tarjoavan mullistavia tapoja käsitellä informaatiota. Optimistisimmat uskovat iPadin jopa tekevän kirjoille ja sanomalehdille sen, minkä iPod teki CD-levyille. Tällä hetkellä laitteesta tiedetään kuitenkin yhä kovin vähän. Ensi silmäyksellä se näyttääkin vain venytetyltä iPhonelta.

Ei ole mikään ihme, että jo minuutteja julkistustilaisuuden päätyttyä internetin teknosivustot ja keskustelufoorumit täyttyivät toinen toistaan tuohtuneemmista kirjoituksista. iPad ei tarjoakaan moniajoa, ei liioin flash-tukea. Onpa siitä vielä rohjettu jättää pois kamerakin! Mikäs se sellainen tablet-tietokone on, jolla ei voi ottaa kuvia?

Niin fanien kuin kriitikoidenkin reaktio on itsestään selvä. Laitteeseen on kiinnitetty niin paljon odotuksia, ettei sen julkistaminen voi itse asiassa olla kuin pettymys. Kun Applen edellinen läpimurtotuote, iPhone julkistettiin 2007, oli reaktio lähes identtinen. Ihmepuhelimen MMS-tuen puutteesta, heikkolaatuisesta kamerasta ja 3G-yhteyden puutteesta kirjoitettiin enemmän rivejä kuin kilpailijoiden tuotteista yhteensä. Silti kauppa kävi kuin häkä. Kapistuksen käsiinsä saaneet olivatkin ihmeissään siitä, että ensimmäistä kertaa verkkoa voi ihan oikeasti selata kämmeneen sopivalla apparaatilla. Kamera, multimediaviestit ja jopa hidas verkkoyhteys unohtuivat tämän ihmeen rinnalla.

Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole. On nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.

Lastenkasvatuksessa samankaltaiseen ongelmaan törmää solkenaan. Kun mukula pomppii sohvaa lunastuskuntoon, on helppo huutaa ”EI!” Mutta uuden puuhan keksiminen itsensä ylikierroksille pumpanneelle kolmivuotiaalle onkin konstikkaampi koitos. Usein vanhempi, allekirjoittanut mukaan lukien, katsookin tehtävänsä täytetyn, kun pogoaminen on poissa päiväjärjestyksestä. Lapsi jätetään oman onnensa nojaan turhautumaan tyhjää täynnä ammottavaan toiminta-avaruuteensa.

Vaatii aika paljon paukkuja keksiä, mitä uutta jollakin kapistuksella voi tehdä. Tai minkälaisia uusia kapistuksia ylipäätään pitäisi tehdä. Puutteiden nimeäminen ei puolestaan vaadi taitoa juuri lainkaan. Jokainen osaa sanoa ”ei”. Negatiivinen ajattelu voi joissakin tapauksissa johtaa toki hedelmällisiinkin tuloksiin: jokin oikeasti vaarallinen ominaisuus saadaan karsittua ydinreaktorista, tai muksu saadaan nykäistyä jyrkänteen reunalta turvaan. Useimmiten negatiivinen ajattelu menee kuitenkin turhanaikaiseksi päivittelyksi. Surraan sitä, mikä puuttuu, eikä nähdä nenän edessä aukenevaa mahdollisuuksien ihmemaata.

Mitä tulee iPadiin, on aivan liian aikaista sanoa värkistä mitään suuntaan toiseen. Jos apparaatti tarjoaa lukijalle kirjan veroisen käyttöliittymän, on kyseessä ainakin kaltaiselleni lukutoukalle vallankumouksellinen tuote. Jos kyseessä on sen sijaan Applen nerokkaalla markkinointihypellä siivitetty kookas iPhone, on tilanne toinen. Itse jään odottamaan kiinnostuneen varautuneena, kunnes pääsen pohtimaan itse värkki kädessäni, mitä sillä voi oikeasti tehdä.

Loppukevennykseksi hauska video, jossa esitellään huipputeknologiaa, jolle ei ainakaan hetkeen ole näköpiirissä kilpailijaa. Avaa video tästä.