Kuolinvuoteellaan filosofi Ludwig Wittgenstein sanoi: ”kertokaa heille, että minulla on ollut loistava elämä.” Wittgenstein oli arvostettu filosofi varakkaasta suvusta. Omaisuus ahdisti kuitenkin filosofia niin paljon, että hän antoi miljoonansa sisaruksilleen, koska ”heitä rikkaudet eivät voi enää vahingoittaa.” Filosofian salat hän katsoi ratkaisseensa esikoisteoksessaan ja lähti sen jälkeen maaseudulle opettajaksi. Opettajana Wittgenstein oli kuitenkin äkkipikainen ja lopulta hän palasikin filosofian pariin. Ahdistukseen taipuvainen ja askeettinen filosofi ei kuitenkaan julkaissut elämänsä aikanaan enää mitään, vaan eli niukasti kalustetussa huoneessaan opettaen ajatuksiaan Cambridgen yliopistossa. Tämäkö siis oli loistava elämä?

Usein ajatellaan, että hyvä elämä on sitä, kun tarpeet saa tyydytettyä, rahaa on riittävästi tai ehkä enemmänkin, on perhettä, oma talo, auto, lista kaikenlaista mitä on kiva omistaa, mukava työ ja niin edelleen. 

Lehtiä lukemalla saa käsityksen, että elämä on jonkinlainen lista suoritettavia asioita, ja sitten kun kaikki listan asiat on suoritettu, asiat ovat hyvin. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Moni miljonääri kärsii masennuksesta, ja “kutsumusduunissaan” kellon ympäri puurtavat palavat loppuun. Perheidyllikin muuttuu unettomaksi kuskausmaratoniksi ainakin ruuhkavuosina, ja sitten kun on kystä kyllä niin vaatteet alkavat mystisesti kutistua pesussa ja vatsanseutu turpoaa vuosirenkaiden karttuessa. Eli oliko lista sitten väärässä?

Tässä kohtaamme elämän ihastuttavan ja vihastuttavankin monimuotoisuuden. Samat asiat, jotka tuottavat onnea tuottavat myös epäonnea. Aristoteles opastikin Nikomakhoksen etiikassaan, että hyve löytyy ääripäiden välistä. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Liian uskalias on tyhmänrohkea, se taas joka ei mitään uskalla on pelkuri. Hyveellinen uskaltaa puskea eteenpäin, mutta uskaltaa myös painaa jarrua. Tasapainon löytäminen etenkin materiaalisen hyvän kanssa on kuitenkin haastavaa. Biologiamme painaa tässä vastaan. Olemme eläneet vuosituhansia niin raastavassa niukkuudessa, että nyt kun on millä mällätä, liskoaivomme pyrkivät haalimaan tilin täydeltä pätäkkää ja vatsan täydeltä sapuskaa – vaikka hintana olisikin kellon ympäri stressisuoni pulputen touhottaminen Excel-sulkeisten ja Powerpoint-painin parissa.

Mitään taikaratkaisua tähän tasapaino-ongelmaan ei ole. 

Kyse on osin samasta ilmiöstä kuin miksi jatkuvat keskeytykset arjessa stressaavat niin paljon: aivomme ovat yhä biologisesti luolaihmisen aivot. Yhteiskunnassamme sen sijaan luolia ei enää löydy ainakaan joka korttelista. Ympäristö on muuttunut niin erilaiseksi, että luontainen tapamme toimia ei toimi.

Hyvän elämän löytämiseen auttavat kuitenkin monenlaiset itsetutkiskelumenetelmät. Päiväkirjan pitäminen vaikka kerran viikossakin auttaa kirkastamaan mielessä surraavia ajatuksenalkuja. Aika ajoin omien kiinnostuksen kohteiden kirjaaminen ja arvioiminen auttaa ymmärtämään, mitkä aktiviteetit oikeasti kiinnostavat. Ja oman arvopohjan kartoittaminen auttaa lisäämään käsitystä siitä, minkälaista maailmaa juuri sinä haluat olla rakentamassa. Lopulta edellisessä postauksessani esittelemäni stoalainen kolmikanta auttaa ymmärtämään, missä toiminnallasi on vaikutusta – ja mitkä asiat täytyy vain hiljaa hyväksyä. Jos sataa vettä, se ei siitä murjottamalla muuksi muutu. Sateenvarjo voi kuitenkin olla näppärä.

Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Se löytyy tavallisesta arjesta. 

Tavallinen arki on juuri sitä: tavallista. Jos arjen aktiviteettisi sopivat arvopohjaasi eli synnyttävät tuloksia, joita pidät arvokkaina, tuntuu elämä mielekkäältä. Jos näet, että työsi tai tekemisesi tekee muille hyvää – vaikka sitten ipanoita ruuhkamotarilla harrastuksiin kuskatessa – elämä tuntuu merkitykselliseltä. Ja jos löydät työssäsi ja tekemisessäsi tasapainotilan tekemisen haasteiden ja kulloisenkin osaamistasosi kesken, on elämä myös aika ajoin innostavaa. Ja sitten taas sataa vettä, mutta sateenvarjo.

Elämän ihanuus ei ole vain elämän ihanuutta, vaan juuri tätä monimuotoisuutta ja monipuolisuutta. Kuten Wittgenstein, mekin voimme rakentaa elämäämme sellaiseen suuntaan, jossa tekeminen toteuttaa arvojamme ja jossa elämä on mielekästä – vaikka sitten kirjat jäisivätkin julkaisematta. (Wittgensteinin oppilaat muuten panivat kyllä tuulemaan opettajansa kuoleman jälkeen ja julkaisivat hänen käsikirjoituksistaan toinen toistaan upeampia teoksia. Ne muuttivat koko länsimaisen filosofian suuntaa.)

Hyvään elämää kuuluvat myös haasteet ja varjokohdat.

Jos varjoja ei olisi, liika kirkkaus sokaisisi meidät.