Pohdiskelu on keskeinen ajattelun ydintaito

Näin sanoi mestari Zhuang: ”Suuri ymmärrys on laajaa ja kiireetöntä; pieni ymmärrys on ahdasta ja kiireistä”.

Nykyaikana on muodikasta kehittää ja mitata kaikkea maasta taivaisiin. Riskinä ajattelun taitojen kehittämisessä on, että myös tästä tulee eräänlainen suorite. Kuinka monta taitoa olen tässä kuussa oppinut? Kuinka taitava olen arvokartoituksessa? Entäpä ajattelunhallinnassa? Ajattelun työkalut mahdollistavat toki monenlaista ajattelun kehittymistä. Mutta yksi ydintaito on ylitse muiden: kiireetön ja rauhallinen ajattelu itsessään.

Yksi keskeisimmistä ajattelun taidoista on pohdiskelu. 

René Descartes kehitteli aikanaan kuuluisan ”ajattelen, siis olen” -ajatelmansa istuskelemalla takan ääressä vahapalloa pyörittelemässä. Monet suuret ajattelijat ovat käyttäneet merkittävästi aikaa vain ajatteluun. Aikanaan eräs valmentamani pörssiyhtiön liketoimintajohtaja kertoi minulle varaavansa joka aamu kalenteriinsa kaksi tuntia aikaa ajattelulle ennen kuin työpäivä alkaa.

Kyky pohdiskella on arvokkaimpia ajattelun työkaluja. Pohdiskelu on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty nykyaikaisessa suoritearjessa. Jokapäiväisen elämän hektisyys, pikaviestinten plim-äänet ja loppumaton askaretulva ohjaavat tuumaustuokioiden sijaan pyrkimään saamaan mahdollisimman monta tehtävälistan kohtaa maaliin päivän aikana. Ajatus siitä, että pystyisi kaiken keskellä vielä pohdiskelemaan voi tuntua aika surrealistiselta.

Pohdiskelu on oivallinen tapa lisätä itseymmärrystä, keksiä uusia oivalluksia ja antaa ajatuksen lentää. 

Se edellyttää aktiivista ajatttelua. On hämmästyttävää, kuinka vähän meillä on loppujen lopuksi aikaa vaan ajatella. Ennen vanhaan edes bussi- ja junamatkat mahdollistivat ikkunaan nojailun ja ajatuksen juoksun, mutta nykyään nämäkin hetket täyttyvät älylaitteen tapittamisesta.

Jotta nykyaikaisessa hektisessä arjessa olisi mahdollista pohdiskella, sille täytyy tehdä aikaa. Varaa kalenteriisi vaikka ilta tai pari viikossa ensi alkuun ja buukkaa sinne esimerkiksi pari-kolmekymmentä minuuttia aikaa ajattelulle. Istu mukavaan nojatuoliin tai muualle, missä saat olla rauhassa. Varaa viereen muistivihko ja kynä kiinnostavien ajatusten varalle. Kaada lasi yrttiteetä tai viileää vettä. Laita puhelimen ajastin soimaan valitsemasi ajan kuluttua ja laita sitten puhelin äänettömälle. 

Jos kotonasi on äänekkäitä kanssa-asukkeja, voi olla hyödyllistä käyttää ääntä vaimentavia kuulokkeita tai korvatulppia. Voit myös kuunnella jotain rauhoittavaa taustaääntä kuten meren kohinaa tai tuulen huminaa.

Ja sitten: nojaa taaksepäin ja anna ajatuksen juosta.

Aluksi pohdiskelu voi tuntua omituiselta etenkin jos sellaista et ole ennen aktiivisesti harrastanut. Jo muutaman kerran jälkeen huomaat kuitenkin, että mieleen alkaa tulla toinen toistaan kiinnostavampia ajatuksenjuoksuja. Aina kun mieleesi juolahtaa jotain kiinnostavaa, pysähdy, kirjaa ajatus ylös muistivihkoosi ja jatka sitten ajattelua. Ajattelu perustuu muistojälkien verkostomaiseen luonteeseen ja voi olla, että pian olet jo aivan jossain toisessa ajatuksessa kuin mistä aloitit.

Kun alat tottua pohdiskeluun, voit laajentaa siihen käyttämääsi aikaa aluksi vaikka tuntiin illassa ja ottaa sessioita useammin, esimerkiksi joka toinen ilta. Pian huomaat, että mielesi virittyy jo nopeasti pohdiskeluun. Viikkojen kuluessa myös muistivihkosi alkaa täyttyä toinen toistaan kiinnostavammista ajatuksista.

Kaikista ajattelun taidoista kyky kiireettömään ajatteluun on kenties yksi hedelmällisimmistä.

5 innostavaa menetelmää lisätä luovuutta arjessa ja työssä

Luovuus on perusinhimillinen ominaisuus joka löytyy kaikilta, samaan tapaan kuin puhuminen ja käveleminen. Jokainen ihminen kykenee toimimaan eri tavalla kun on pakko. Kaikki eivät kuitenkaan ole luovia neroja samalla tavoin kuin kaikki eivät puhu kuin Churchill tai kävele kuin Valentin Kononen. Luovan kyvykkyyden ytimessä ovat luovuuden menetelmät.

Kuten mitä tahansa menetelmiä, myös luovaa kyvykkyyttä voi kehittää harjoittelun kautta. Ennen kuin huomaatkaan, keksit jatkuvasti uusia oivalluksia ja pystyt myös hyödyntämään niitä arjen ongelmanratkaisussa ja uuden kehittämisessä. Harjoittelemalla ajattelupolkujen rikkomista kykenet löytämään nopeammin sovinnaisesta poikkeavia ratkaisuja. Ja antamalla mielellesi inspiraation lähteitä saatat vaikka herätä keskellä yötä uuden loisto-oivalluksen kanssa.

Seuraavassa viisi oman kokemukseni mukaan toimivinta luovan ajattelun siivittäjää.

1. Kirjaa ideat aina ylös

Jokainen saa loistavia ideoita, mutta suurin osa ei koskaan käytä niitä. Miksi? Koska mielemme koostuu itse asiassa kahdesta yksiköstä – tiedostavasta Systeemi 2:sta ja tiedostamattomasta Systeemi 1:stä. Oivallukset perustuvat Systeemi 1:ssä tapahtuviin assosiaatioketjuihin, jotka voivat synnyttää uudenlaisia yhteyksiä tuttujen ajatusten välillä. Aika ajoin nämä oivallukset putkahtavat mieleen, joskus jopa täysin yllättäen. Tietoisen ja tiedostamattoman ajattelun suhdeluku on vähintään 1/280 000, eli jokaista tietoista ajatusta kohti tiedostamaton mielesi käsittelee lähes 300 000 ajatusta kerrallaan. Ei siis ihme, että mieleen putkahtava oivallus saattaa haihtua taivaan tuuliin pienenkin ajatusharhailun ansiosta.

Tähän on kuitenkin olemassa oivallinen lääke: kirjaa ideat aina ylös heti kun ne yllättävät.

Toisin sanoen, pidä aina mukanasi muistivihkoa tai muuta muistiinpanovälinettä. Ja opettele tavaksi asti, että heti kun tiedostamaton mielesi ilahduttaa sinua oivalluksella, pysähdyt, kirjoitat oivalluksen ylös ja jatkat sitten sitä, mitä olit tekemässä. Mitä vahvemmaksi opettelet tämän rutiinin, sitä enemmän alat kerryttää ajan mittaan oivalluksia, joita voit sitten hyödyntää kaikessa luovassa ajattelussasi.

2. Rakenna idea-arkisto

Kun ideoita alkaa kertyä runsaammin, ongelmaksi voi muodostua vaikkapa vuosi sitten ajatelleesi mestarioivalluksen löytäminen. Tässä avuksi on idea-arkiston rakentaminen. Thomas Edison jätti kuoltuaan jälkeensä yli 5 miljoonaa sivua muistiinpanoja. Legendan mukaan hän pääsi käsiksi mihin tahansa niistä vain muutamassa minuutissa. Jutun jujuna on organisoida muistiinpanot niin, että niihin on helppo päästä käsiksi vaikka vuosienkin päästä.

Samalla tavoin kuin ajattelu perustuu assosiaatiotoimintaan, niin myös muistiinpanot kannattaa järjestää erilaisten assosiaatioperiaatteiden mukaan.

Helpoiten tämä onnistuu hyödyntämällä jonkun verkkopilvipalvelun avainsanatoimintoa. Tallenna muistiinpanosi säännöllisesti pilveen, esimerkiksi käyttämällä Bearia, Nimbus Notea tai OneNotea. Anna jokaiselle muistiinpanolle muutama kuvaileva avainsana, esimerkiksi mitä aihealuetta se koskee (kuten kirjallisuus, kuvataide, musiikki, tiede jne.) ja minkä tyyppisestä muistiinpanosta on kyse (esimerkiksi verkkoleike, oivallus, keskustelu jne.). 

Näin voit vuosienkin päästä muistella, että kävit kiinnostavaa keskustelua kuvataiteesta joskus vuonna 2013 tai 2014 – ja haarukoida tuhansienkin muisiinpanojen joukosta juuri sen, jota haet. Olen käyttänyt ideapilveä vuodesta 2008 ja vuosien varrella muistiinpanoja on kertynyt yli 20 tuhatta. Silti pystyn esimerkiksi kaivamaan parissa sekunnissa vaikkapa Los Angelesissa 2013 tekemäni konferenssiesitelmän muistiinpanot, jos haluan palauttaa esitelmän mieleen.

3. Ruoki tiedostamatonta

Kenties paras tapa lisätä luovia oivalluksia on lukea paljon ja matkustaa paljon. Lukeminen (ja leffojen katsominen, musiikin kuuntelu, teatterissa käyminen jne.) synnyttävät runsasta fiktiivisen ja ei-fiktiivisen ymmärryksen syvällistä kirjoa, josta voi syntyä vaikka kokonaisia ajatuksenjuoksuja – tai jos keräät oivalluksesi talteen, jopa uusia kirjoja, näytelmiä tai sävelteoksia.

Meille syntyy helposti käsitys siitä, että ymmärrämme, miten maailmamme toimii – mutta vasta kokemalla todellisuudessa vieraan maan ja kaupungin arjen opimme myös tiedostamattomalla tasolla ymmärtämään, minkälaista on olla toisessa kulttuurissa. Tämä ymmärrys puolestaan ruokkii aivan uudenlaisia assosiaatioita, jotka voivat muodostua minä hetkenä hyvänsä uusiksi oivalluksiksi.

Lukeminen ja matkustaminen synnyttävät syväymmärrystä maailman ilmiöistä, joka on hyödyllistä myös ongelmanratkaisussa.

Jos jokainen päivä seuraa toistaan samanlaisena, on vaikeaa kyetä näkemään arjen ulkopuolelle haastetilanteissa, kun taas syväymmärrys auttaa hahmottamaan myös ongelmatilanteet monipuolisesti.

Lukea voi aina ja kirjoja saa vaikka lähikirjastosta. Matkustaminen ei sen sijaan ole aina mahdollista vaikkapa koronan tai taloustilanteen takia. Mutta matkustaa voi silloinkin – vaikka lähimetsään tai lähikaupunkiin. Jo avaamalla näkökulmia arjessa vaikka tutkimalla kotikaupungin rakennusten kattojen rajaa voit löytää uudenlaista näkökulmaa ilman ensimmäistäkään matkalippua.

4. Harjoita ajatuspolkujen rikkomista

Ajatuspolkujen rikkominen eli lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että pyrit tietoisesti rikkomaan pinttyneitä ajattelun rakenteita. Ajatuspolkuja voi rikkoa haastamalla lähtöoletuksia kuten Einstein teki aikanaan kysyessään, mitä jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia. Toinen oivallinen konsti on kuvitella jotain ihan toopea, kuten legendan mukaan aktiivijousituksen kehittäneet insinöörit kuvitellessaan ensin neliskulmaisin renkain varustellun formula-auton.

Ajattelupolkujen rikkomiselle oivallinen harjoitusapu ovat verkosta löytyvät lateraaliset ajatuspähkinät. Täältä löytyy esimerkiksi nippu klassikkopähkinöitä. Voit myös laittaa Googleen hakusanaksi “lateral thinking puzzles” ja ratkoa vaikka pähkinän päivässä ajattelun ketteryyttä kehittääksesi.

5. Opettele luova harrastus

Mikään ei tietenkään ruoki luovuutta kuin luovan harrastuksen opetteleminen. Aloita uuden instrumentin soittaminen, kirjoita runoja, maalaa tai ala vaikka koodata pieniä pelejä Scratchilla. Etsi sellainen harrastus, josta olet aidosti innoissasi ja muista, että alku on aina hankalaa mille tahansa uuden taidon oppimiselle. Kokeile monipuolisesti kaikkea. Jos ei nappaa, siirry eteenpäin.

Ennen pitkää löydät varmasti luovan harrastuksen, joka on juuri sinulle nappijuttu.

Nykyaikana verkko on myös täynnä toinen toistaan innostavampia Youtube-videoita taidon kuin taidon oppimiseksi. Tarjolla on myös jos jonkinlaista oppimisalustaa Masterclassista Courseraan. Ja toki vanha kunnon kirjallisuuskin on yhä voimissaan. Alalle kuin alalle löytyy loistavia kirjoja, joiden harjoitteiden kanssa pääset liikkeelle. Googlaa vaikka “best beginner books to learn x”, jossa x voi olla mitä vaan kirjoittamisesta säveltämiseen, koodaamisesta näyttelemiseen – ja lue ensimmäinen kappale heti kun saat kirjan käsiisi.

Luovat harrastukset ovat itsessään antoisia, mutta ne synnyttävät myös rikasta assosiaatioavaruutta, jonka avulla ongelmia on helpompi ratkoa. Jos meinaat jäädä jumiin haasteen kanssa, voit rakentaa hetken pienoismalleja kuten MacGyver-sarjan luoja Lee David Zlotoff, tai soittaa lempikappalettasi viululla kuten Einstein. Mikä tahansa tapa siirtää huomio hetkeksi pois käsillä olevasta ongelmasta tekee tilaa tiedostamattomalle ajattelullesi, ja usein ratkaisu löytyykin kuin itsestään.

Tässä on vasta pintaraapaisu luovan ajattelun mahdollisista menetelmistä. Jos haluat tutustua laajemmin erilaisiin luovan ajattelun työkaluihin, voit tutustua pikkuveljeni Paavon kanssa kirjoittamaamme kirjaan PIM! Olet luova tai vaikkapa Michael Michalkon oivalliseen ajatusniksikirjaan Thinkertoys.

Ymmärtämällä, miten tiedostamaton mielesi synnyttää luovia oivalluksia ja miten pystyt niitä parhaiten pyydystämään ja käsittelemään lisäät luovuutta päivä päivältä enemmän. Luovuus on yksi suurimmista lahjoista, joita ihmisille on annettu – luovuuden lisääminen arjessa tekee elämästä elävämpää.

5 tehokasta tapaa opettaa sosiaalisen mediasi algoritmit käyttäytymään

Sosiaalinen media on noussut viime vuosikymmenen aikana yhdeksi merkittävimmäksi inhimillisen kanssakäymisen muodoksi. Eri somealustojen avulla on mahdollista pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin, tiedottaa omista elämäntapahtumista ystäväpiirille, järjestää bileitä ja vaihtaa ajatuksia aiheesta kuin aiheesta.

Some on kuitenkin viime vuosina näyttänyt meille yhä useammin myös pimeän puolensa. Sosiaalisen median ongelmakäyttö lisää mielenterveyden ongelmia. Kiiltokuvamainen Instagram-elämä saa oman arjen tuntumaan vähäpätöiseltä. Pahimmillaan somessa nostetaan valtaan Trumpin tapaisia kiihkopopulisteja, jotka voivat horjuttaa jopa demokratian peruskiveä.

Suurin ongelma on, että nykyään somekäyttäytäytymistä ohjaavat pitkälti alustojen kehittämät suosittelualgoritmit, jotka suitsematta tarjoavat uutisvirtaan ennen kaikkea voimakkaita tunnereaktioita aiheuttavia postauksia.

Tästä syystä someen syntyy vahvoja kuplaantuneita sidosryhmiä, joilla on ainoa oikea totuus oli sitten kyse rokotteista, maahanmuutosta tai vaikkapa geopoliittisesta tilanteesta.

Vaikka sosiaalisessa mediassa on paljon haasteita, ovat sen positiiviset puolet kuitenkin yhä merkittäviä, vaikka usein jäävätkin nurjan puolen varjoon. Jotta some ei tööttäisi tajuntaamme täyteen kärjistyneitä mielipiteitä, epärealistisia odotuksia ja tunnekuohuja tämän tästä aiheuttavia postauksia, täytyy somealgoritmeja kouluttaa. Onneksi tämä onnistuu nykyään kohtalaisen helposti ainakin suurimmalla osalla alustoista.

Seuraavat vinkit toimivat ainakin Facebookin, Instagramin ja Twitterin uutisvirtojen koulimiseen. Luullakseni niitä voi muunnellen soveltaa myös muille alustoille.

1. Opeta Facebookin algoritmi tarjoamaan kiinnostavampaa kaupallista sisältöä

Kukaan ei tarkkaan tiedä, miten Facebookin suosittelualgoritmi toimii. Selkeästi se hyödyntää ainakin somekäyttäytymisen lisäksi myös muuta verkkoselailua. Esimerkiksi Facebook-mainonta perustuu osin myös verkkosivuilta lataamiisi evästeisiin. Näin uutisvirtaasi päätyykin paljon sellaisia mainoksia, jotka liittyvät verkkoselailuusi. Voit kuitenkin suitsia verkkomainoksia ja kesyttää algoritmin tarjoamaan oikeasti arvokasta uutisvirtaa.

Aina kun näet mainoksen, joka ei innosta sinua, klikkaa mainoksen ylälaidassa olevaa rastia. Voit myös kertoa Facebookille, miksi ei nappaa, jolloin algoritmi saa vähän lisätietoa siitä, mitä juuri sinulle kannattaa tarjota. Esimerkiksi omasta fiidistäni ovat nykyään kadonneet lähes tyystin kaikenlaiset sattumanvaraiset mainokset, ja lähinnä saan mainoksia musiikkilaitteista ja matkakohteista – mikä on itse asiassa yleensä ihan kivaa.

2. Siivoa uutisvirrastasi tyhjänpäiväisyydet ja turhat tunnereaktiot

Aina kun joku tuttavasi postaa jotain epämiellyttävää, klikkaa samaista sulkurastia kuin yllä. Samalla voit myös vaimentaa kaverin uutisvirrasta 30 päiväksi. Jos tiedät, että joku tuttavistasi postaa tauotta hopeavesi- ja liskoihmisaiheisia juttuja, voit myös lakata seuraamasta heitä – mutta säilyttää silti Facebook-ystävyyden. Tämä onnistuu menemällä kaverin sivulle, klikkaamalla ystävät-nappia ja valitsemalla ”älä seuraa”. (Sivuhuomiona, jos hopeavesi ja liskoihmiset sattuvatkin olemaan juuri sinun juttusi, niin sitten ylläolevaa kannattaa soveltaa ennemminkin siihen, mikä saa juuri sinut pois tolaltasi.)

Facebookin algoritmin päämotiivi on kuitenkin kaupallinen, eli sinut pitää saada klikkaamaan mahdollisimman usein mainoksia ja vuorovaikuttamaan sisällön kanssa. Siksi ainoa keino suitsea kokonaan Facebookin tunnelaukaisimia on sulkea se kokonaan. Näillä konstein pystyt kuitenkin opettamaan Facebookin algoritmin pikku hiljaa tarjoamaan sinulle aidosti innostavaa ja kiinnostavaa sisältöä – ainakin enimmäkseen.

3. Siivoa Instagram-seuraajistasi keijupöly ja kiiltokuvaelämä

Instagramin kohdalla asia on piirun yksinkertaisempi. Et voi samalla tavoin koulia Instagramin algoritmia, koska se tarjoaa vaihtoehdoksi vain epämiellyttävän postauksen raportoinnin. Sen sijaan sosiaalinen asetelma on Instagramissa erilainen kuin Facebookissa, jossa tarkoituksena on muodostaa sosiaalisia verkostoja, joskus myös ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä tuota sinun kannaltasi järkevää sisältöä.

Instagramiin kuvavirtaa on kuitenkin yksinkertaista suitsea valitsemalla seurattavaksi vain sellaisia postaajia, joiden postauksista saat jotain irti. Tuleeko niistä hyvä mieli? Herättävätkö ne ajatuksia? Jos postaukset saavat aikaan vain akuutin kateusreaktion, lakkaa seuraamasta.

Elämä on liian lyhyt tyhjänpäiväiselle somekateudelle.

4. Opeta Twitter-feedisi tavoille

Twitter on näistä alustoista ehkä kiinnostavin algoritmin suitsemismielessä. Yhtäältä sen algoritmi on ainakin pintapuolisesti samantapainen kuin Facebookin. Se tarjoaa myös samanlaisia työkaluja algoritmin opettamiseen: klikkaamalla twiitin oikeasta ylälaidasta voit valita ”Twiitti ei kiinnosta”, jolloin Twitterin uutisvirta tarjoaa sinulle vähemmän samantyyppisiä juttuja.

Tein alkuvuodesta Twitterin kanssa kiinnostavan kokeen. Siivosin uutisvirrastani kaikki kärjistäviä ja poliittisia mielipiteitä esittävät twiittaajat ja lisäsin seurantaan erityisesti inspiroivia twiittaajia, kuten NASA:n tieteentekijöitä ja erilaisia tiede- ja filosofiafeedejä. Samaten myös piristys- ja meemifeedejä, joista ehkä hauskin on Daily David Tennant as Fennec Fox. Tammi-helmikuun ajan Twitter-fiidini olikin jatkuva innostuksen ja inspiraation lähde – tai siis oli 24. helmikuuta asti. Sen jälkeen joka toinen uutisvirtani twiitti koski Ukrainan sotaa. Ja vaikka kuinka yritin siivota uutisvirtaa, sota pysyi päällimmäisenä twiittiteemana.

En tarkoita yllä sanotulla, että meidän pitäisi sulkea korvamme erilaisilta soraääniltä tai maailman tapahtumilta. Päin vastoin – some on loistava alusta myös toisin ajatteleviin tutustumiseen. Koen kuitenkin, että saan riittävästi näkyvyyttä esimerkiksi maailmantilanteeseen tsekkaamalla päivittäin Ylen ja Hesarin sekä hakemalla viikoittain myös perspektiiviä erilaisilta uutissaiteilta BBC:stä Al Jazeeraan.

Minun tai kenenkään muun hyvinvointia ei kuitenkaan edistä seurata graafisia kuvauksia maailman kauheuksista viisi kertaa tunnissa. Tämän takia somealgoritmejä kannattaa kouluttaa.

5. Vaihda Twitter-virtasi aikajanaperustaiseksi

Vaikka Twitterin algoritmissa tunnepitoinen sisältö tuntuu istuvan tiukemmassa kuin vaikkapa Facebookissa, se tarjoaa kuitenkin somesiivoukseen muihin alustoihin nähden ylivoimaisen ratkaisun. Ennen vanhaan somevirrat olivat kronologisia, eivät graafiin perustuvia tai algoritmisia. Toisin sanoen, postaukset ilmestyivät sivulle sitä mukaa kun niitä postattiin, eivät sen mukaan, mistä tekoäly kuvittelee saavansa sinusta tymäkimmän tunnereaktion.

Twitter on kuitenkin taannoin palauttanut tämän ihanan toiminnon valikoimiinsa. Kun klikkaat kotisivulla oikeassa yläkulmassa olevaa tähtikuviota, voit valita sieltä, perustuuko uutisvirtasi algoritmiin vai aikajärjestykseen. Kun valitsin maaliskuun lopulla twiiteilleni aikajärjstyksen, viime kuukaudet viserrysvirtani on ollut täynnä avaruuskuvia, kvanttifysiikkaa – ja David Tennantin näköisiä aavikkokettuja.

Sosiaalinen media haastaa nykyään maailmaamme ja maailmankuvaamme. Samalla se tarjoaa ennennäkemättömän tavan pitää yhteyttä laajaan ihmisjoukkoon. Meidän ei ole pakko valita olevamme joko kaupallisen algoritmin uhreja tai poistua somesta kokonaan. Voimme myös hyödyntää yllä olevia menetelmiä ja kouluttaa algoritmit tuottamaan ideoita, inspiraatiota ja hyvää mieltä.

Olen sataprosenttisen varma, että näillä konstein pystyt muutamassa viikossa kääntämään somekokemuksesi positiiviseksi inspiraation lähteeksi, joka ruokkii ajatteluasi, mielikuvitustasi ja jopa innostaa ilman, että joudut jatkuvasti negatiivisten uutiskuvien tai kateutta aiheuttavan epätodellisen kiiltokuvaelämän pommitukseen.

Sosiaalinen media, niin kuin lähes kaikki muukin teknologia, on mainio renki mutta huono isäntä. Opettamalla some-algoritmisi tavoille muokkaat sosiaalisesta mediastasi juuri sinulle parhaiten toimivan kokonaisuuden.

Vaikuttava viestintä, osa 3/3: Miten synnytät vaikuttavaa viestintää?

Vaikuttava viestintä syntyy yhdeydestä puhujan ja kuulijan välillä. Kuten Juhana Torkki opastaa erinomaisessa Puhevalta-kirjassaan, jotta sanoma menee perille, täytyy ensin ”avata kanava” viestijän ja yleisön välille.

Olennaisinta on miettiä aluksi, mikä sanomassasi innostaa sinua aidosti. Mieti, miksi aiot asiastasi puhua tai kirjoittaa ja mistä sanomasi osa-alueista välität eniten. Keskity sitten sanomassasi erityisesti näihin ja kehystä vähemmän kiinnostavat osiot asioihin, joista aidosti välität.

Faktat kannattaa pitää ojennuksessa ja ilmaista ne rakenteellisesti johdonmukaisesti. 

Viittaukset tutkimuksiin ja selvityksiin kannattaa tarkistaa ja pitää lähdeviitteet käsillä, jos joku haluaa niihin tutustua. Jos tämä ei ole mahdollista, voit tarvittaessa myös luvata lähettää lähteet jälkikäteen. On hyödyllistä myös miettiä, mitkä faktat ovat oikeasti viestisi kannalta oikeasti olennaisia, ja mitkä pois jättämällä myös viestimäsi kokonaiskuva kirkastuu.

Kaikkea ei tarvitse sanoa, vain olennainen.

Toki tässä faktojen valikoinnissa on myös riskinä rusinoiden pullasta popsiminen (eng. cherry picking), jossa valikoidaan vain omaa viestiä tukevat tosiseikat. Tämä on älyllisesti epärehellistä, ja yleensä siitä jää ennen pitkää kiinni. Jos tiedät, että asiaasi kohtaan on esitetty kritiikkiä, se kannattaa tuoda esiin. Mikään asia ei maailmassa ole sataprosenttisen varmaa, ja jos osoitat kyvykkyytesi aiheesi kriittiseen tarkasteluun, itse asiassa jopa vahvistat ydinviestin perille menemistä.

Tunneilmaisuja kannattaa käyttää silloin kun on tarkoituksenmukaista. 

Erityisesti alussa ja lopussa kannattaa käyttää tunnevoimaisia ilmaisuja. Aloita omakohtaisella kokemuksella, hauskalla anekdootilla tai napakalla sitaatilla. Kerro sitten asiasi mahdollisimman selkeästi ja seikkaperäisesti. Älä käytä mutkikasta ammattisanastoa lainkaan tai jos on ihan pakko, niin ainoastaan silloin kun suomen kielestä ei kerta kaikkiaan löydy riittävän ilmaisuvoimasta sanaa. Ripottele etenkin mielestäsi tärkeiden huomioiden oheen tunnevoimaisia ilmaisuja; nämä kuulijasi muistaa lopulta parhaiten. 

Jos dioja on ihan pakko käyttää, pyri tukemaan sanomaasi kuvioilla tai vaikka inspiroivilla kuvilla. Ja jos niitä hiivatin listapalleroita pitää sinne dialle silti tunkea, laita niitä yhdelle dialle enintään kolme. (Sivuhuomiona, myös dioilla voi olla tunnevoimaa. Uskallan asiaa sen enempää tutkimatta väittää, että jos diassasi on söpö hamsteri, kuulijasi muistavat vähintään 57% enemmän sanomastasi kuin jos diassasi on kymmenen listapalleroa alakohtineen.) Lopuksi, vedä sanomasi yhteen summaamalla sen olennaisimmat ahaa-elämykset ja lopeta aiheeseen napakasti sopivalla tarinalla, sitaatilla tai muulla tunnevoimaisella ilmaisulla.

Lopulta kysymys viestinnän välineistä palaa siihen, mitä haluamme saada aikaiseksi. 

Onko kyse vaikuttamisesta, jolloin toivomme muutosta käytöksessä tai toiminnassa vai opettamisesta tai tiedon jakamisesta, jolloin toivomme muutosta ajattelussa ja ymmärryksessä? Vai onko kyse vuorovaikutuksesta, jolloin haluamme yhdessä laajentaa ymmärrystämme, tietämystämme ja osaamistamme? Oli kyse mistä tahansa näistä, hyvin taustoitetut faktat, voimallinen tunnelataus ja oma aito innostus ja kiinnostus asiaa kohtaan lisäävät viestintämme tehoa monin verroin.

Kun viestimme, haluamme saada aikaan muutoksen. Parhaiten tämä onnistuu, kun toimimme älyllisesti rehellisesti ja tunteellisesti voimallisesti, aidosti viestimästämme asiasta kiinnostuneina. 

Joskus voi olla myös hyvä todeta, että ehkä sitä muutosta ei sittenkään tarvita.

Silloin voi myös olla hiljaa.

Vaikuttava viestintä, osa 2/3: Miten synnytät siteeraamalla tunnejäljen?

Sitaatit ovat erinomainen tapa tehdä kuivasta asiasta mehukkaampaa. Tämä johtuu todennäköisesti kolmesta seikasta: ensiksi, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja kiertäneet lausahdukset on vaan niin napakasti muotoiltu, että ne synnyttävät tunnereaktion; toiseksi, koska sitaatit ovat usein tunnettuja sanontoja, on mahdollista, että monella kuulijalla niihin liittyy myös henkilökohtaisia kokemuksia; ja kolmanneksi, sitaatit synnyttävät myös niin sanotun ”haloefektin”. Kun minä sanon jotain, saan tehdä hartiavoimin töitä, jotta se on oikeasti kiinnostavaa.

Kun Albert Einstein sanoo mitä tahansa, se on heti kiinnostavaa siksi, että sen sanoo takkutukkainen fysiikkanero.

Sitaatit toimivat erityisen hyvin puheen tai tekstin alussa ja lopussa, koska niissä on usein voimakas tunnelataus. Niillä voi myös tukea sanotun keskeisiä avainkohtia ja niiden avulla on helppoa tehdä sanotusta lennokkaampaa. Tehokas tapa lisätä omaa ilmaisuvoimaasi onkin kirjata lähdeviitteinen vaikkapa muistivihkoon tai verkon ideapilveen jokainen kiinnostava sitaatti, jonka kohtaat kirjassa tai sanomalehdessä, verkkoartikkelissa, luennolla tai vaikkapa elokuvissa. Lukemalla sekä klassista että modernia kirjallisuutta, katsomalla elokuvia ja TV-sarjoja, käymällä teatterissa ja opiskelemalla uutta kerrytät laaja-alaisesti muiden kanssa jaettavaa sananparsistoa kun kirjaat napakat sanonnat ylös heti kun ne yllättävät.

Sitaatteihin liittyy kuitenkin myös omat riskinsä. 

Nykyaikana internet on täynnään sen seitsemää sorttia sitaattipalstaa, joiden lähdekritiikki on käytännössä olematonta. Samaten etenkin oma-apukirjallisuudessa on tapana ”siteerata” hyvin vapaasti milloin ketäkin, vaikkei todellisuudessa siteerattu henkilö olisi mitään moista sanonut. (Sivuhuomiona, olen itsekin tällaiseen mennävuosina omaa tyhmyyttäni syyllistynyt. Jotkut asiat oppii parhaiten kantapään kautta.) 

Mikä sitten avuksi?

Jos suolaat sanasi sitaatein, joiden lähdeviitettä et tunne, kannattaa käydä kurkkaamassa Wikiquote-palvelusta, löytyykö siteerattu lausahdus sieltä. Sitten kannattaa vilkaista Wikiquotessa viitattua alkulähdettä. Tämä onnistuu näppärästi esimerkiksi Google Booksin tai Project Gutenbergin avulla. Jos aitoa lähdettä ei löydy, sinulla on kaksi vaihtoehtoa edetä. Ensimmäinen on: jätä sitaatti pois. Tämä voi kuitenkin olla tylsä vaihtoehto, jos juuri valitsemasi sananparsi tukee sanomaasi parhaiten. Jos lopputulemana on, että sanomasi nuupahtaa sitaatitta, voit yhä hyödyntää napakkaa sanontaa viestimällä suoraan, ettei sen lähde ole aivan selvillä. Tällaisen ”sitaattiorvon” voit muotoilla älyllisesti rehellisesti käyttämällä esimerkiksi muotoilua ”x:n sanotaan sanoneen”. Voit myös muotoilla vielä tymäkämmin sanomalla esimerkiksi ”internetin palstoilla viipottaa x:n nimiin laitettu sitaatti…” kuten tein edellisen tekstin alussa käyttämälleni Einsteinin nimiin laitetulle nettisanonnalle. Se, mitä et voi tehdä on ottaa napakka sanonta ja omia se omiin nimiisi. Sitä sanotaan plagioinniksi.

Joskus myös feikkisitaatit voivat toimia satiirin välineenä, mutta silloin kannattaa olla tarkkana siitä, että lukija tai kuulija tosiaan ymmärtää kieli poskessa pudotetun verbaalisen posahduspommin. 

Kuten Aristoteles tunnetusti totesi, ”Ei kannata uskoa ihan kaikkeen, mitä internetissä sanotaan.”

Juttusarjan kolmas ja viimeinen osa julkaistaan keskiviikkona. Voit lukea sarjan ensimmäisen osan täältä.

Vaikuttava viestintä, osa 1/3: Miten sanomasi jää kuulijan mieleen?

Internetin palstoilla ja innostuslavoilla viipottaa Albert Einsteinin nimiin laitettu sitaatti: ”jos et osaa selittää asiaa niin, että isoäitisi ymmärtää sen, et tajua sitä itsekään”.* Kun yritämme vaikkapa vaikuttaa, opettaa tai innostaa, usein keskitymme kuivaan asiatietoon: faktoihin ja niiden keksinäisiin suhteisiin. Korporaatiot ja virastot tursuavat Powerpoint-sulkeisia, joissa dialle on tungettu 10 listapalleroa (eng. bullet point), jolloin aivoille ei käytännössä jää yhtään kaistaa prosessoida, mitä esitelmöitsijä sanoo, kun yrität samaan aikaan tavata listapalleroa numero 7. 

Yliopistosalit ovat puolestaan täynnään professoreita, jotka tuntevat alansa läpikotaisin ja paasaavat luennot vuodesta toiseen samassa sanajärjestyksessä robotin eleganssilla – ja opiskelijoita, joiden silmäluomet tuntuvat yhä raskaammilta ja raskaammilta, kunnes lopulta ottelu päättyy El Professor 0 – Nukkumatti 1.

Jos sanomasi hulahtaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miksi sanoa sitä ylipäätään? 

Tässä onkin vaikuttavan viestinnän ensimmäinen avaintaito: hiljaisuus. Sekä turhan sanotun pois jättäminen, taukojen pitäminen että erityisesti keskustelukumppanin kuuntelu edellyttävät yhtä vaikuttavan viestinnän keskeisintä ydintaitoa: suun supussa pitämistä.

Vaikuttavuuden yksi vahvimpia työkaluja on myös tunneviestintä. Vaikka faktasi olisivat kuinka vastaansanomattomia, jos ne eivät kosketa kuulijaa, ei hän niitä pian enää muista. Jos sen sijaan kehystät faktat kiinnostavalla ja innostavalla tarinalla tai sirottelet joukkoon omakohtaisia kokemuksia, napakoita sananparsia tai sitaatteja, niin jo alkaa sanottu kiinnostaa.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että silloin kun sanottu saa aikaan kuulijassa tunnereaktion, asian muistaminen on monin verroin helpompaa. Tunnereaktio voi olla yllätys, ilo, innostus, ihmetys, ärtymys tai jopa tuohtumus. Kenties kaikkein voimakkaimmat muistijäjet syntyvät pelon ja inhon kautta – tai jos sanottu saa sinut nauramaan. Huumori onkin ehkä yksi voimallisimpia tapoja opettaa uutta.

Tarinat ja anekdootit auttavat myös juurruttamaan monimutkaisen sanoman jo olemassa olevaan ymmärrykseen. Tarinasta tulee ikään kuin kartta esitettyjen faktojen äärelle ja myöhemmin on helppo muistella vaikkapa luennoitsijan kertomaa koskettavaa henkilökohtaista kokemusta tai keskustelutoverin Aisopos-tapailua ja samalla myös esitetyt faktat palaavat ajattelun assosiaatiotoiminnon kautta mieleen.

Yksi keino vaikuttavaan viestintään on ylitse muiden: viestijän oma omistautuneisuus ja innostuneisuus asiaan.

Jos luennoitsija tai esitelmöitsijä kahlaa dia dialta mumisten asiaa, joka ei voisi kissaakaan kiinnostaa, tuskin se kiinnostaa kuulijaakaan. Jos sen sijaan esitelmöitsijän silmät loistavat ja kädet viipottavat vouhotuksen seassa, on myös kuulijan helppo tempautua mukaan. Jos et usko, katso vaikkapa Hans Roslingin tilastotiedettä käsittelevä Ted Talk.

Niin, tilastotiedettä. 

Mikä tahansa aihe voi olla ihan tuhottoman mukaansatempaiseva, jos puhuja osaa asiansa ja on siitä aidosti innostunut. 

Jopa tilastotiede.

* Einstein ei tiettävästi ole näin sanonut. Tästä lisää juttusarjan toisessa osassa.

Juttusarjan osat 2 ja 3 julkaistaan ensi viikolla.

Mitä hyvä elämä oikeastaan tarkoittaa?

Kuolinvuoteellaan filosofi Ludwig Wittgenstein sanoi: ”kertokaa heille, että minulla on ollut loistava elämä.” Wittgenstein oli arvostettu filosofi varakkaasta suvusta. Omaisuus ahdisti kuitenkin filosofia niin paljon, että hän antoi miljoonansa sisaruksilleen, koska ”heitä rikkaudet eivät voi enää vahingoittaa.” Filosofian salat hän katsoi ratkaisseensa esikoisteoksessaan ja lähti sen jälkeen maaseudulle opettajaksi. Opettajana Wittgenstein oli kuitenkin äkkipikainen ja lopulta hän palasikin filosofian pariin. Ahdistukseen taipuvainen ja askeettinen filosofi ei kuitenkaan julkaissut elämänsä aikanaan enää mitään, vaan eli niukasti kalustetussa huoneessaan opettaen ajatuksiaan Cambridgen yliopistossa. Tämäkö siis oli loistava elämä?

Usein ajatellaan, että hyvä elämä on sitä, kun tarpeet saa tyydytettyä, rahaa on riittävästi tai ehkä enemmänkin, on perhettä, oma talo, auto, lista kaikenlaista mitä on kiva omistaa, mukava työ ja niin edelleen. 

Lehtiä lukemalla saa käsityksen, että elämä on jonkinlainen lista suoritettavia asioita, ja sitten kun kaikki listan asiat on suoritettu, asiat ovat hyvin. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Moni miljonääri kärsii masennuksesta, ja “kutsumusduunissaan” kellon ympäri puurtavat palavat loppuun. Perheidyllikin muuttuu unettomaksi kuskausmaratoniksi ainakin ruuhkavuosina, ja sitten kun on kystä kyllä niin vaatteet alkavat mystisesti kutistua pesussa ja vatsanseutu turpoaa vuosirenkaiden karttuessa. Eli oliko lista sitten väärässä?

Tässä kohtaamme elämän ihastuttavan ja vihastuttavankin monimuotoisuuden. Samat asiat, jotka tuottavat onnea tuottavat myös epäonnea. Aristoteles opastikin Nikomakhoksen etiikassaan, että hyve löytyy ääripäiden välistä. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Liian uskalias on tyhmänrohkea, se taas joka ei mitään uskalla on pelkuri. Hyveellinen uskaltaa puskea eteenpäin, mutta uskaltaa myös painaa jarrua. Tasapainon löytäminen etenkin materiaalisen hyvän kanssa on kuitenkin haastavaa. Biologiamme painaa tässä vastaan. Olemme eläneet vuosituhansia niin raastavassa niukkuudessa, että nyt kun on millä mällätä, liskoaivomme pyrkivät haalimaan tilin täydeltä pätäkkää ja vatsan täydeltä sapuskaa – vaikka hintana olisikin kellon ympäri stressisuoni pulputen touhottaminen Excel-sulkeisten ja Powerpoint-painin parissa.

Mitään taikaratkaisua tähän tasapaino-ongelmaan ei ole. 

Kyse on osin samasta ilmiöstä kuin miksi jatkuvat keskeytykset arjessa stressaavat niin paljon: aivomme ovat yhä biologisesti luolaihmisen aivot. Yhteiskunnassamme sen sijaan luolia ei enää löydy ainakaan joka korttelista. Ympäristö on muuttunut niin erilaiseksi, että luontainen tapamme toimia ei toimi.

Hyvän elämän löytämiseen auttavat kuitenkin monenlaiset itsetutkiskelumenetelmät. Päiväkirjan pitäminen vaikka kerran viikossakin auttaa kirkastamaan mielessä surraavia ajatuksenalkuja. Aika ajoin omien kiinnostuksen kohteiden kirjaaminen ja arvioiminen auttaa ymmärtämään, mitkä aktiviteetit oikeasti kiinnostavat. Ja oman arvopohjan kartoittaminen auttaa lisäämään käsitystä siitä, minkälaista maailmaa juuri sinä haluat olla rakentamassa. Lopulta edellisessä postauksessani esittelemäni stoalainen kolmikanta auttaa ymmärtämään, missä toiminnallasi on vaikutusta – ja mitkä asiat täytyy vain hiljaa hyväksyä. Jos sataa vettä, se ei siitä murjottamalla muuksi muutu. Sateenvarjo voi kuitenkin olla näppärä.

Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Se löytyy tavallisesta arjesta. 

Tavallinen arki on juuri sitä: tavallista. Jos arjen aktiviteettisi sopivat arvopohjaasi eli synnyttävät tuloksia, joita pidät arvokkaina, tuntuu elämä mielekkäältä. Jos näet, että työsi tai tekemisesi tekee muille hyvää – vaikka sitten ipanoita ruuhkamotarilla harrastuksiin kuskatessa – elämä tuntuu merkitykselliseltä. Ja jos löydät työssäsi ja tekemisessäsi tasapainotilan tekemisen haasteiden ja kulloisenkin osaamistasosi kesken, on elämä myös aika ajoin innostavaa. Ja sitten taas sataa vettä, mutta sateenvarjo.

Elämän ihanuus ei ole vain elämän ihanuutta, vaan juuri tätä monimuotoisuutta ja monipuolisuutta. Kuten Wittgenstein, mekin voimme rakentaa elämäämme sellaiseen suuntaan, jossa tekeminen toteuttaa arvojamme ja jossa elämä on mielekästä – vaikka sitten kirjat jäisivätkin julkaisematta. (Wittgensteinin oppilaat muuten panivat kyllä tuulemaan opettajansa kuoleman jälkeen ja julkaisivat hänen käsikirjoituksistaan toinen toistaan upeampia teoksia. Ne muuttivat koko länsimaisen filosofian suuntaa.)

Hyvään elämää kuuluvat myös haasteet ja varjokohdat.

Jos varjoja ei olisi, liika kirkkaus sokaisisi meidät.

Ajattelun työkalut auttavat kirkastamaan mielen toimintaa ja rakentamaan parempaa elämää

Miksi heräät keskellä yötä pohtimaan huomisia työtehtäviä tai maailman myllerryksiä? Minkä takia elämä tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin? Miksi päähän pälkähtävää loisto-oivallusta ei muista enää viiden minuutin kuluttua?

Meille opetettu käsitys ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä on täyttä huuhaata. Siitä huolimatta yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme perustuvat ajatukseen siitä, että ihminen toimii aina rationaalisesti ja omaa etuaan seuraten. Tosi asiassa mielen toiminta on piirun mutkikkaampaa.

Viime vuosikymmeninä tehty ajattelua ja mielen toimintaa koskeva tutkimus kertoo yksiselitteisesti, että ihmisen rationaalinen päätöksentekokyky on itse asiassa hyvin rajallista. Jo 1950-luvulla George Miller osoitti, että ihminen kykenee tietoisesti pitämään mielessään kerrallaan vain noin 5–9 asiaa. Tosi asiassa Millerinkin käsitys oli ylioptimistinen. Nykytutkimuksen mukaan ihminen kykenee pitämään mielessään kerrallaan vain noin 4–7 merkitysyksikköä.

Missä siis ihmismielen suuruus piilee?

Psykologi ja emeritusprofessori Keith Stanovich lanseerasi 1970-luvulla sittemin vakiokäsitteiksi muodostuneen ihmismielen erottelun kahteen systeemiin. Systeemi 2 on tämä rationaalisuuden ja tietoisuuden tyyssija. Mutta ihmismielen kauneus – ja ajoittain myös kauheus – piilee tiedostamattomassa Systeemi 1:ssä.

Tieteellisesti näkemykset näiden systeemien tarkasta yleisluonteesta vaihtelevat tutkijasta riippuen, mutta karkeasti voi sanoa, että Systeemi 2 käsittelee asiat sarjassa muutama kerrallaan, hyödyntäen erilaisia algoritmejä ja loogisia rakenteita. Systeemi 1 sen sijaan käsittelee valtavan määrän informaatiota kerrallaan hyödyntäen toistojen ja oppimisen kautta syntyneitä tunnistusmekanismeja eli heuristiikkoja. Kun olet kerran syönyt vatsatautisena kalakeittoa, keiton hajukin saa voimaan pahoin. Samaten systeemi-ykköseen perustuu myös pianistin soittotaito, puhekyky tai vaikkapa mahdolllisuus kävelemiseen, puhelimessa puhumiseen ja kännykän räpeltämiseen samaan aikaan.

Ihmismielen kahtiajakoisuus selittää myös monet arjen mysteereistä.

Miksi heräämme keskellä yötä pohtimaan työasioita? Miksi hoitamattomat asiat stressaavat? Mistä luovat oivallukset pulpahtavat mieleen? Miksi nykyaikainen tietotyö kuormittaa niin paljon että iltaisin on pää ihan piipussa? Kaikissa näistä ilmiöistä on kyse siitä, että mielemme rakenteet on optimoitu evoluution kautta luonnontilaan, mutta elämme maailmassa, joka ei juurikaan luolaihmisten aikaa enää muistuta.

Jokainen teko alkaa ajatuksesta ja hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua.

Ihmismielen todellisen rakenteen ja sen toimintaperiaatteiden ymmärtäminen auttaa meitä myös kehittämään ajattelutaitojamme kirkkaammiksi ja oivaltavammiksi. Ajattelu on taitolaji ja kuten mitä tahansa taitoa, myös ajattelutaitoa on mahdollista harjoituttaa ja kehittää. Seurauksena saamme enemmän aikaiseksi, elämä tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta – ja ehkä tämän tästä myös mielemme syövereistä pulpahtavat yöherätykset muuttuvat harvemmiksi.

Valmensin ajattelun taitoja Filosofian Akatemialla aktiivisesti 2009–2014. Viime vuosina aloin tehdä yksittäisiä ajatteluvalmennuksia nykyisessä työssäni Aalto-yliopistolla ja huomasin, että ajattelutekniikat ovat yhä keskeisessä roolissa työn ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Tästä innostuin kehittämään opiskelijoillemme kurssin nimeltä Thinking Tools, jonka ensimmäinen opetuskausi päättyi muutama päivä sitten. Kurssisisältöjä kehitellessäni tajusin myös, että ne voisivat yhä toimia hyvin valmennuskokonaisuuksina – ehkä jopa akuutimmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten, huomioiden minkälaisessa myllerryksessä maailma juuri nyt on. Siitä innostuin sitten muokkaamaan kursisisällöt myös valmennuksiksi. Voit tutustua niihin lähemmin osoitteessa www.ajatteluntyokalut.fi.

Lopuksi vielä yksi ajattelutekniikka, joka on ainakin itselleni ollut kullanarvoinen viimeisten parin vuoden maailman myllerryksiä ihmetellessäni.

Menetelmä on peräisin parin vuosituhannen takaisilta stoalaisilta.

Stoalainen hallinnan kolmikanta auttaa ymmärtämään, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Kun maailma tuntuu hullulta, auttaa ajattelun kirkastamisessa jakaa havaitsemasi ilmiöt kolmeen luokkaan. Ota vaikkapa A4-paperi ja kirjoita siihen kolme pääotsikkoa:

  • Mihin en voi vaikuttaa;
  • Mihin voin vaikuttaa;
  • Mitä voin hallita.

Esimerkiksi korona tai Ukrainan sota ovat ensimmäisen kategorian heiniä. Voit stressata niistä maailman turut, mutta tämä stressi ei lopulta palvele mitään tarkoitusta. Yöheräilysi ei edistä pandemian tai sodan päättymistä, vaikka tekisit mitä. Stressireaktiot eivät kuitenkaan kaikkoa käskemällä. Ainoa tapa saada mieli kirkastumaan on antaa sille muuta tekemistä. Tässä stoalaisten kaksi muuta kategoriaa auttavat ohjaamaan ajatteluasi sinne, missä sillä on oikeasti vaikutusta.

Työtavoitteesi tai vaikka tennisottelu kaverin kanssa kuuluvat kakkoskategoriaan. Voit vaikuttaa niihin tekemällä parhaasi tai treenaamalla ahkerasti, mutta voi silti olla, että projekti menee mönkään tai kaveri voittaa. Ymmärtämällä, missä oma toimintasi vaikuttaa onnistumiseen, mutta myös sattumalla ja tilannetekijöillä on tärkeä rooli, opit nopeasti selättämään pieleen menneen projektin tai neljännen hävityn tennismatsin synnyttämän turhautumisen. (Tähän on muuten yksi toinenkin siisti konsti, mutta kirjoittelen siitä lisää lähiviikkoina.)

Kaikkein parhaiten ajatteluasi terävöittävät viimeisen kategorian asiat, eli ne aktiviteetit, joiden tapahtumisen voit päättää itse juuri nyt. Se, että istut alas harjoittelemaan; vedät lenkkarit jalkaan ja suorit ovesta ulos; tartut uuteen kirjaan tai kaivat esiin kiinnostavan Youtube-videon; tai vaikkapa lahjoitat kympin maailman hulluuksissa auttavien järjestöjen keräykseen. Näissä asioissa pystyt tarttumaan heti toimeen. Monet hallitsemistasi aktiviteeteista myös lisäävät pikku hiljaa osaamistasi, kyvykkyyttäsi ja hyvinvointiasi ja sitä kautta myös parantavat onnistumismahdollisuuksiasi kakkoskategoriassa.

Keskittymällä kahteen viimeiseen kategoriaan kohdistat ajatuksesi sinne, missä niillä on vaikutusta. Kuka tietää, ehkä omilla toimillamme voimme myös pienin askelin edistää maailmaakin kohti parempaa.

Kun ymmärrämme, miten mieli toimii ja miten voimme omilla aktiviteeteillamme kehittää ajatteluamme, sovitamme luola-ajan aivomme sopimaan paremmin nykymaailman mullistuksiin niin arjessa kuin planeetan laajuisestikin.

Hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua. Tutustu ajattelun työkaluihin täällä: www.ajatteluntyokalut.fi.

3 faktaa, jotka #aamiaisgate kertoo mediasta, somesta ja pääministeristä

Suomen pääministeri Sanna Marinin ympärillä pyörinyt #aamiasgate on ollut Suomen pääuutinen nyt vajaan viikon verran. Tavallaan on ihan suloista, että meidän maamme asiat ovat ilmeisesti sen verran hyvällä tolalla, että muutamien eurojen suuruisesta ateriakorvauksesta saadaan veivattua raivokas “korruptioskandaali”. Vertailun vuoksi, siinä, missä Marinin perheen ruokakuluja on maksettu keskimäärin viiden euron edestä per ateria, esimerkiksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kauneudenhoitoon on käytetty lähes kymppitonni kuussa. Jostain Putinin palatseista puhumattakaan. Tässä näyttää kuitenkin kyse olevan ylipäätään ihan puhtaasta uutisankasta, joka ei ole korruptiota nähnytkään.

Kohu lähti sensaatiojournalismiin erikoistuneen Iltalehden jutusta, joka toki ihan ansiokkaasti nosti esiin kysymyksen siitä, pitäisikö yhteiskunnan rahoilla maksaa tällaisia kuluja. Kysymys kohdistettiin nopeasti pääministeri Sanna Mariniin huolimatta siitä, että käytäntö on tullut yleiseksi vuonna 2006 käyttöön otetussa ministeripalkkiolaissa. Yleisesti ottaen poliitikkojen nauttimia etuja kannattaa toki tarkastella kriittisesti, semminkin, koska poliitikot säätävät ne lait, jotka sanotut edut turvaavat. Tässä tapauksessa kuitenkaan nykyinen pääministeri ei ole tiettävästi ollut osallinen näiden säännösten laatimisessa.

Jos katsotaan faktat kuntoon, on asia oikeastaan melko yksiselitteinen. Tuloverolain 70. pykälässä todetaan valtioneuvoston jäsenen määrätyistä eduista seuraavasti: “Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.” Pääministerin asuntoetu, mukaan lukien siihen kuuluvat palveut, on siis yksiselitteisesti verotonta.

Mitä nämä palvelut sitten ovat? Tämä on puolestaan määritelty Valtioneuvoston virka-asuntoa koskevassa Valtioneuvoston kanslian päätöksessä, joka on päivätty 17.8.2010. Siinä todetaan muun muassa, että “Pääministerin virka-asuntoon kuuluvia muita palveluita ovat muun ohella ruokailuun liittyvät palvelut. Valtioneuvoston edustustilojen Kesärantaan sijoitettu emäntä huolehtii virka-asunnon ruokapalveluista.” Jos asiassa jotain epäselvyyttä on, koskee se lähinnä sitä, voidaanko tämä Valtioneuvoston kanslian tekemä linjaus laskea tuloverolain 70. pykälässä mainittujen palveluiden piiriin. Tästä syystä Valtioneuvoston kanslia on tehnyt Verohallinnolle asiasta lausuntopyynnön.

Asiaan liittyvä epäselvyys koskee siis pääministerien etuuksien verotusta yleensä. Se ei koske millään tavalla nykyistä pääministeriä muilta osin, kuin että hän sattuu olemaan työnkuvaansa kuuluvan edun nauttija juuri nyt.

Kohusta voi kuitenkin oppia ainakin kolme asiaa. Kohu kertoo ensinnäkin sen, miten sensaatiojournalismi toimii. Vaikka Iltalehden jutussa oli ihan asiallinen ydinkysymys, itse juttu on puhdasta spekulaatiota ja johdattelua. Kyse on retorisesta kikkailusta, jolla esiin tullut epäkohta saadaan paisutettua kokoaan kertaluokkaa suuremmaksi. Iltalehden funktio ei ole kertoa tosiasioita tai harjoittaa laatujournalismia. Se tekee viihdettä takoakseen voittoa omistajilleen.

Toiseksi, nykyinen sosiaalisen median kaikukammio vahvistaa tätä faktojen jälkeistä todellisuutta ennestään. Sen sijaan, että väittämät pitäisi perustella tosiseikoin, tai että väitteiden esittäjiä pitäisi tarkastella lähdekriittisesti, riittää, että twiittaa vaikkapa jonkun sanoneen, että joku käyttää ehkä rahaa johonkin. Jos twiitti osuu hermoon, se voi levitä kuin kulovalkea. Sitten ollaan totuudenjälkeisen maailman ytimessä: asiat ovat niin, jos ne siltä tuntuvat. Sensaatiojournalismin voitontavoittelu ja sosiaalisen median hyväksynnäntavoittelu tukevat toisiaan saumattomasti. Kumpikin voittaa sitä enemmän, mitä tuohtuneemmiksi joukot saadaan lietsottua. Mitä enemmän klikkejä, sitä enemmän tuloja.

Lopuksi, aamiaiskohu kertoo jotain myös suomalaisesta politiikasta ja erityisesti nykyisestä pääministeri Sanna Marinista. Jos nimittäin suurin vaalihuuman yhteyteen syntynyt kohu koskee viime kädessä ehkä hieman huolimattomasti säädettyä etua, viestii se siitä, että ehkä meidän poliitikkomme ovatkin pohjimmiltaan ihan asiallista sakkia. Toki heilläkin on sen seitsemää sorttia luontaisetuja, jotka on kenties ihan syytäkin syynätä läpi. Samalla kannattaa pitää mielessä, että poliitikkojen, ja etenkin pääministerin, työ on ihan älyttömän vaativaa. On ihan perusteltua myöntää tiettyjä etuja, jotta ministerit voivat keskittyä olennaiseen, eli fiksuun lainsäätämiseen ja hallintoon. On niitä luontaisetuja muillakin toimialoilla.

Viime kädessä Sanna Marinin ympärille kohua kyhänneet saanevat kuitenkin siipeensä. He eivät ehkä ole huumassaan tajunneet retoriikan ihan alkeellisinta perussääntöä, nimittäin sitä, että myös se, mikä jää sanomatta kertoo sanotun kohteesta paljon. 

Jos suurin kohu, mikä pääministeristä saadaan aikaan koskee hänen toimenkuvaansa kuuluvaa ateriaetua, se kertoo kyllä jotain ihan kiinnostavaa ministeristä itsestään. Nimittäin sen, että hän saattaakin olla pohjimmiltaan aivan kunnollinen ihminen.

Kolme ratkaisuehdotusta kulttuurialan ahdinkoon

Suomalainen kulttuuriala on ennennäkemättömässä ahdingossa. Niin kuin Paula Vesala taannoin totesi, tänä päivänä on ok mennä katsomaan apinaa, mutta ei muusikkoa. Vaikka korona onkin päällimmäinen syy kulttuurialan ahdinkoon, se ei ole ainoa tekijä tilanteessa, jossa suomalainen politiikka ei vain kerta kaikkiaan kykene hahmottamaan kulttuurin merkitystä yhteiskunnassamme. Olen melko varma, että koko kulttuurialan rahoituspohja pitää miettiä lähivuosina radikaalisti uusiksi.

Haasteita on nähdäkseni kolme:

1) Koronan aiheuttama markkinahäiriö;

2) Kulttuurirahoituksen (etenkin veikkausvarojen) radikaali väheneminen; sekä

3) Kulttuurialan rahoituksen painottuminen yhä voimakkaammin markkinaehtoiseksi.

Ensimmäisestä seuraa se, että monet normaalitilanteessa hyvin pärjäävät taiteilijat ovat akuutissa talouskriisissä. Toisesta seuraa, että markkinoilla pärjäämättömälle taiteelle on yhä vähemmän elinmahdollisuuksia, oli koronaa tai ei. Kolmannesta puolestaan esimerkiksi Anna Erikssonin esiin nostama ilmiö, jossa valtavirtataide painottuu yhä enemmän ”torkkupeittotaiteeseen” ja haastavia aiheita kartetaan yleisöjen kaikkoamisen pelossa.

Koronan aiheuttama markkinahäiriö vaatii pikaisia toimia kulttuurialan rahoittajilta. Apurahojen ja muun markkinaehtoisen rahoituksen käyttäminen nykytilanteessa on ihan älytöntä, kun normaalitilanteessa hyvin pärjäävät muusikot joutuvat panttaamaan soittimiaan tullakseen toimeen. Hallitus tuskin pystyy suuntaamaan OKM:n varoja uudelleen kovinkaan ketterästi, ja on aika selkeää, ettei kulttuuriala ole ylipäätään kovinkaan korkea prioriteetti. Mutta ehkä säätiöt voisivat paikata tilannetta ja jakaa avustuksia tulonmenetysperustein apurahahakemusten sijaan? Jakovaroja on kuitenkin sen 60–70M€, jolla voisi jonkin verran ainakin paikata pahimmassa ahdingossa olevien taiteilijoiden tilannetta.

Veikkaus tukee kulttuurialaa n. 200M€:lla vuodessa. Se on puolet koko OKM:n kulttuurituista. Tämä raha on käytännössä tulonsiirto vähävaraisilta, heikko-osaisilta ja peliriippuvaisilta kulttuurin tekijöille. Puhumattakaan siitä jäljelle jäävästä miljardista, jolla tuetaan esim. urheilua. Nyt kun pelikoneet kauPOISta etenee Lidlin johdolla ja korona kurittaa veikkausvaroja sadoilla miljoonilla, tulee kulttuurialan ahdinko vain syvenemään. On aika vaikea kuvitella, että yksikään sellainen poliitikko, joka esittäisi veronkorotuksia paikkaamaan 200-1200 miljoonan lovea kukkarossa tulisi valituksi, saatika että sellaista päätöstä ikinä saataisiin läpi millään hallituskokoonpanolla. Sen sijaan nykyhallitus leikkaa jo olemassa olevia varoja jo ensi vuodesta alkaen kymmenillä miljoonilla. Lovea ei voi pitkässä juoksussa paikata myöskään lainarahalla toisin kuin monia nykyisiä koronamenoja, koska kyse ei ole markkinahäiriön paikkaamisesta eikä investoinnista, vaan jatkuvasta yhteiskunnan toimintojen ylläpidosta.

Ennen vanhaan taidetta ja kulttuuria rahoittivat ennen kaikkea varakkaat mesenaatit. Tällöin myös esim. Anna Erikssonin peräänkuuluttamat yksilölliset syvälliset taiteilijat pystyivät tuottamaan kiinnostavaa kulttuuria, vaikkei se suuria yleisöjä vetäisikään – kunhan nyt sattui kolahtamaan edes yhdelle rikkaalle ruhtinaalle. Nyt kulttuuriamme rahoitetaan yhtäältä markkinaehtoisesti ja toisaalta vähäosaisille kohdistetulla piiloverolla. Markkinaehtoinen kulttuuri (lue: valtavirta) tulee yleisesti ottaen olemaan pinnallisempaa ja vähemmän haastavaa kuin taiteilijalähtöinen, koska massat operoivat tyypillisesti alimman yhteisen nimittäjän kautta. (Toki poikkeuksiakin on, kun taiteilijalähtöinen kulttuuri kohtaa ajankuvan; vrt. esim. Mike Oldfield, Stanley Kubrick, Ann Leckie, Paula Vesala, post-2015 Antti Tuisku, St. Vincent jne.)

Vero- ja veikkausvaroilla voidaan rahoittaa myös taiteilijalähtöistä kulttuuria, mutta ensinnäkin nämä varat tulevat todennäköisesti kyykkäämään merkittävästi lähivuosina Veikkauksen eettisten haasteiden takia, ja toiseksi myös valtio- ja säätiövetoinen rahoitus on usein myös osin markkinavetoista. Apurahoja on helpompi saada, kun on yleisöä ja näyttöjä. Kaikki tykkäävät, kun on suosittu. Raha tulee rahan luokse.

Tilanne korjaantuu jonkin verran markkinaehtoisten toimijoiden (lue: menestyjien) osalta kun keikkalavat aukeavat ja kulttuuribisnes alkaa taas pyöriä. Sitä ennen kulttuurituet pitäisikin suunnata ainakin suurelta osin markkinaehtoisesti toimivien tahojen hengissä pitämiseen. Siis niiden, joilla olisi duunia, jos koronaa ei olisi. Ideaalitilantessa valtio hoitaisi tämän, mutta ei hoida, koska politiikka. Kulttuurivarojen kuihtuminen koskettaa kuitenkin kaikkia taiteentekijöitä, niin markkina- kuin taidelähtöisiäkin.

Nähdäkseni meillä on ainakin kolme vaihtoehtoa ylläolevien haasteiden ratkaisemiseksi:

1) Suunnataan nyt ne tukimuodot, joita meillä on, ennen kaikkea markkinahäiriön paikkaamiseen. Etenkin kulttuurialaa rahoittavat säätiöt voisivat suunnata tämän vuoden jakovaransa koronatilanteen paikkaamiseen.

2) Pystytetään uuden ajan mesenaattien kansanliike. Tai kehitellään jonkinlainen systeemi, jolla entisaikojen tapaan ylimääräistä varallisuutta omistavat voisivat helposti tukea haluamiaan taiteilijoita. Crowdfunding-alustoilla on jo olemassa toimiviksi testattuja käytäntöjä. Ehkä NFT:n tyyppiset uudet teknologiat voivat olla myös avuksi.

3) Kehitetään markkinaehtoisia mekanismeja, joilla voidaan skaalata niche-yleisöjä. Eli oudommillekin taiteilijoille voitaisiin rakentaa substantiaalisia globaaleja yleisöjä. Suomeksi: flipataan algoritmit taiteen puolelle.

(Jokerina vielä, ihan täyttä varmuuttahan ei ole siitä, että kyse tosiaan on markkinahäiriöstä. On myös pieni mahdollisuus, että uusi normaali tulee näyttämään enemmän nykytilanteelta kuin haluaisimme ajatella. Siksi kohdat 2) & 3) ovat entistä tärkeämpiä.)

En oikein jaksa uskoa, että kulttuuriamme pelastetaan nykytilanteessa politiikan keinoin. Politiikka ja demokratia eivät vaan taivu tällaiseen, vaikka kuinka lobbaisimme. Ainakaan niin pitkään, kun turpeella on 423 000 äänestäjää ja kulttuurilla, no, vähemmän. Yllä olevat ratkaisut voisivat kuitenkin nähdäkseni olla ihan mahdollisia. Ja lisääkin voidaan ideoida.

Kuka lähtee mukaan?