Miten hyödynnät ympäristöäsi ajattelun ohjaamiseen?

Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa. Jokainen ympäristössäsi oleva esine tai asia voi ohjata ajatteluasi. Jos seinällä on Casablanca-juliste, silmien siihen harhautuessa mielesi voi vilahtaa Rickin kahvilaan ja mielessä alkaa soida ”As Time Goes By”. Jos pöydällä on maailmanlopun kaaos, joka ikinen esine saattaa laukaista uuden ajatusketjun. Esimerkiksi silloin kun haluaisit vaikkapa laatia diat huomista esitelmää varten, huomio kiinnittyykin pöydällä lojuvaan maksamattomaan sähkölaskuun ja ajatukset laukkaavat pöpelikköön. 

Ongelmana tässä on, että useimmiten juuri se ajatus, jonka ympäristösi laukaisee on jotain ihan muuta, kuin mitä oikeasti haluaisit ajatella.

Olen aiemmin kirjoittanut paljon ajattelun kaksoisprosessoinnista. Nykytutkimus osoittaa, että ihmismieli jakautuu karkeasti kahteen systeemiin: tiedostamattomaan Systeemi 1:een ja tietoiseen Systeemi 2:een. Ympäristön vaikutus ajatteluun on kuitenkin niin merkittävä, että sitä voisi pitää melkein ajattelun kolmantena systeeminä, Systeemi 3:na. Ympäristöösi vaikuttamalla voit muokata ajatteluasi enemmän sellaiseksi kuin haluaisit.

Ensimmäinen tapa vaikuttaa ajatteluun ympäristösi avulla on tietysti sisustus. Ei ole merkityksetöntä, minkälaisia huonekaluja valitset tai mitä ripustat seinillesi. Karkeasti voidaan ajatella, että keskittymistä vaativa työ vaatii mahdollisimman pelkistetyn ympäristön kun taas luova ajattelu vaatii virikkeitä. Sekä kotona että toimistossa tämän voi huomioida sisustamalla eri huoneita eri tavoin. Neuvotteluihin tai rauhoittumiseen kannattaa valita valkoseinäinen pelkistetty huone. Ideointiin ja uuden kehittelyyn taas seinille kannattaa maalata värejä ja kuvioita, ripustaa erilaisia julisteita ja varata tilaan tusseja, fläppitauluja ja vaikkapa Legoja.

Kun työstät isompaa projektia, kannattaa siihen liittyvä aineisto pitää käsillä. Lähdemateriaalit on hyvä pitää näkyvillä kirjahyllyssä tai peräti työpöydällä. Miellekartta voi olla oivallinen tapa aktivoida ajattelun merkitysyhteyksiä. Samaten voit myös etsiä erilaisia projektiisi liittyviä virikekuvia, joita voit ripustaa työpisteesi lähettyville. Tai jos sinulla ei ole fyysistä työpistettä, myös tietokoneen virtuaalityöpöytä on mainio paikka virikkeille. Voit rakentaa esimerkiksi verkosta innostavia kuvia lataamalla moodboardin, eli tunnetaulun, jonka voit avata aina kun kaipaat innoitusta tekemiseesi. Itselläni oli aikanaan esimerkiksi kännykän kuva-arkistossa kuva James Bondista talon katolla, jonka kaivoin usein esiin kun virta meinasi loppua – ja jostain kumman syystä Daniel Craigin esittämän Bondin kuva antoi lisäbuustin, jolla jaksoin väsyneempänäkin.

Sekä kotona että töissä kannattaa pitää käsillä erilaisia inspiraation lähteitä. Voit hankkia vaikka kirjoja maalauksista tai valotaiteesta, sarjakuvia, Brian Enon ja Peter Schmidtin Oblique Strategies -kortit tai vaikkapa veljeni Paavon kanssa kehittämäni PIM! -luovuuskortit. Tällaiset virikkeet voivat laukaista ihan uudenlaisia ajatuksia, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi, jos ympäristösi olisi ollut erilainen.

Jos se on mahdollista, toimistolla on hyvä olla ainakin neljänlaisia tiloja. 

Ensinnäkin, tila jossa kohtaaminen on mahdollista. Applen perustaja Steve Jobs suunnitteli muun muassa Applen ja Pixarin päämajat niin, että eri osastojen ihmiset törmäsivät väistämättä toisiinsa. Bostonissa sijaitsevassa MIT Media Labissa puolestaan porraskäytävät ovat niin kapeat, että niissä on pakko ainakin sanoa ”anteeksi, pääsisinkö tästä ohi”, jolloin ventovieraatkin joutuvat ottamaan kontaktia toisiinsa. Jonkinlainen jaettu keittiö tai muu yhteinen tila voi myös olla oivallinen tapa törmäyttää ihmisiä. Jos toimistolta löytyy vain yksi kahvikone, on melko varmaa, että se tulee synnyttämään uusia ihmiskohtaamisia.

Toiseksi, toimistolla pitää olla riittävästi rauhallista tilaa keskittyneeseen työhön. Avokonttorit häiriötekijöineen ja kissavideoita esittelevine kollegoineen ovat myrkkyä pitkäjänteiselle flow’lle. Siksi kannattaa varata riittävästi pelkistettyjä neuvottelutiloja, joihin voi tarvittaessa vetäytyä työskentelemään.

Kolmanneksi, toimistolla pitää olla myös jonkinlaisia puhelinkoppeja tai muuten äänieristettyjä tiloja, joissa voi hoitaa puheluita – tai joita voi myös tarvittaessa käyttää vaikkapa kirjoitustyöhön.

Ja neljänneksi, nykyajan tietotyössä luova ajattelu on elinehto alaan katsomatta. Siksi kannattaa myös sisustaa neukkari tai pari leikkisäksi ideointitilaksi ja varata sinne myös hypisteltävää ja puuhasteltavaa, esimerkiksi Legoja, muovailuvahaa ja muuta värikästä kivaa.

Kun tilat ovat riittävän monipuoliset, voit valita oikean tilan aina sen mukaan, millä tavalla haluat kullakin hetkellä ajatella. Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa, vaan ympäristöllämme on hämmästyttävän iso vaikutus siihen, mitä ja miten ajattelemme.

Syvennä elämänymmärrystäsi kartoittamalla arvosi helpolla harjoitteella

Arvo tarkoittaa sen sanallistamista, mitä pidät tärkeänä. Harva pysähtyy miettimään, mitä oikeasti arvostaa – vaikka arvot ohjaavat ihan kaikkea toimintaamme ura- ja parinvalinnasta harrastuksiin, ostokäyttäytymisestä äänestyspäätöksiin. Arvostatko ennustettavuutta, vai sykkiikö sydämesi aina seuraavalle seikkailulle? Pidätkö luovuutta tärkeänä vai onko analyyttisyys juuri sinun juttusi? Vai entä jos molemmat ovat juuri sinun juttusi?

Arvojen määrittely lähtee siitä, mitä sinä pidät arvokkaana. Yhtä tärkeää on poisvalinta. Yleensä kun alamme miettiä arvoja, kaikki tuntuukin yhtäkkiä todella tärkeältä. Mutta mitkä asiat ovat juuri sinulle erityisen tärkeitä? Näiden pohjalta voit läpivalaista oman arvomaailmasi.

Ennen vanhaan arvojen ytimessä olivat koti, uskonto ja isänmaa. Nykyään kaikki kolme ovat kokeneet aikamoisen arvon alennuksen. Etenkin uskonnon merkityksen vähentyminen on synnyttänyt nykyihmiselle merkittävän identiteetti- ja merkityskriisin. Kun ennen vastaukset elämän peruskysymyksiin löytyivät uskonkappaleista ja papin saarnasta, nykyään valinnanvaraa on niin paljon, että moni joutuu tuuliajolle elämässään.

Jokaisella on kuitenkin arvomaailma, oli sitä tehty näkyväksi tai ei.

Vasta kun tunnet arvosi, voit tehdä aktiivisia valintoja niiden pohjalta. Arvot ovat kaikkien päätöstemme ja toimiemme taustalla. Tekemällä ne näkyväksi saamme huikean työkalun, joka auttaa meitä etenkin kinkkisissä valintatilanteissa. Jos et tiedä, mitä tehdä, voit aina palauttaa kysymyksen arvoihisi.

Yleensä arkielämä on askareesta toiseen touhottamista. Tällöin akuutein kysymys mielessämme on: ”Miten tämä tehdään?” Usein oikeampi kysymys olisi, kuten Simon Sinek opastaa: ”Miksi tämä tehdään?” Kun kysymme ensin ”miksi?” voikin olla, että vastaus on: ”ei miksikään”. Tällöin ”miten”-kysymys menettää merkityksensä.

Arvo ilman aktiivisuutta on sanahelinää.

Arvojen pitää siis johtaa toimintaan. Jos joku sanoo arvostavansa rohkeutta, mutta lykkää vaikka ihanalle ihmiselle treffien toivossa soittamista kuukausikaupalla, ei rohkeus ole todellinen arvo. Jos taas joku sanoo arvostavansa ympäristöä, mutta kuluttaa kuin 1980-luvulla, ovat todelliset arvot jossain toisaalla.

Voit käyttää arvojesi kartoitukseen yksinkertaista harjoitusta. Voit ladata harjoitusta varten tehtäväpohjan täältä. Kirjoita ensin ylös kolme asiaa, jotka haluat tehdä lähitulevaisuudessa. Teot kertovat enemmän kuin sanat. Sen jälkeen voit kartoittaa seuraavien kysymysten avulla sinulle merkityksellisiä asioita. Mitä arvostat hyvässä ystävässä? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, jotka olet oppinut vanhemmiltasi? Mitä arvostat toisissa ihmisissä? Mitä arvostat itsessäsi? Jos mieleen ei meinaa tulla mitään, voit käyttää syötteenä vaikkapa täältä löytyvää 20 yleisimmän arvon listaa.

Kun olet kartoittanut aikomuksiasi ja merkityksellisiä asioita, listaa niin monta arvoa kuin tehtävän perusteella pystyt. Lopuksi valitse näistä kolme tärkeintä ja keksi jokaiseen kolmeen jokin konkreettinen asia, jonka voit tehdä lähipäivinä.

Kirjaa sitten suunnittelemasi toimi tehtävälistaasi tai vaikkapa tarralapulle jääkaapin oveen ja ota askeleet kohti entistä kirkkaammin arvojesi mukaista elämää.

Bilekuvaskandaali kertoo eniten siitä, mitä ei sanota ääneen

Suomalaiset ovat menettäneet kohtuullisuudentajunsa. Toki on tavallaan lohdullista, että näköjään Suomen suurin ongelma tällä hetkellä on se, että pääministeri tykkää juhlia. Nyt odotetaan henkeä pidätellen koska ”seuraavat kohukuvat” julkaistaan. Samalla kukaan ei tunnu valtamedioissa kysyvän sitä oikeasti olennaista kysymystä:

Mitä sitten?

Siinä, että joku tykkää päästellä höyryjä tanssilattialla tai hengailla somejulkkisten kanssa ei ole mitään laitonta. Siinä ei ole myöskään mitään pahaa, paitsi jos oma arvomaailma sattuu olemaan patapuristinen. Ei, vaikka juhlakuvia julkaistaisiin miljoona. Demokraattisen yhteiskunnan ihanuus on siinä, että vaikka juuri sinä et viihdy klubilla tappiin saakka, sitä ei silti tarvitse kieltää. Ja vaikka juuri sinun mielestäsi joku somevaikuttaja on ”epäilyttävää seuraa”, voi olla että jonkun muun mielestä hän onkin ihastuttava ihminen.

Ei ole myöskään mitään järjellisiä perusteita sille, että pääministerin instituution pitäisi olla kiveen hakattu pesti, jossa tietyt käyttäytymissäännöt sitovat kotiin virkkaamaan kahdeksan jälkeen. Jos sinä olet sitä mieltä, äänestä sen mukaan. Demokratiassa on myös ihan luvallista pöyhiä pölyttyneitä instituutioita. Sitä sanotaan kehitykseksi.

Toki on hyvä, että valtiojohdon keskeisten instituuttien rajanvedoista keskustellaan, ja etenkin turvallisuusasioiden osalta on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että meillä on järjelliset protokollat, joiden mukaan toimitaan. Toistaiseksi mutua parempaa näyttöä ei käsittääkseni ole kuitenkaan esitetty siitä, että todellista turvallisuusuhkaa olisi päässyt syntymään.

Suomalainen poliittinen historia on siitä suloista, että meillä on isoja poliittisia skandaaleja vain kourallinen. Yleensä poliitikon eroon on johtanut aito turvallisuusuhka, vallan väärinkäyttö tai vakavista asioista valehteleminen. On jotenkin surullista, että media ja some vaahtoavat nyt siitä, että Sanna Marinin pitäisi erota ”bileskandaalin” takia. Koko ”skandaali” on ainakin toistaiseksi puhtaasti median kehittelemä rahantekokone. Sen todellinen arvo poliitikon toiminnan arvioinnissa on olematon. Sanna Marinin tapauksessa tämä kohu onkin rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin taannoinen aamiais-gate. Tikusta tehdään asiaa, kun muusta ei voida.

Jos valtakunnan ykköspoliitikosta ei löydy pahempaa kuraa kuin se, että bilettää somevaikuttajien kanssa, niin se on itse asiassa ihan positiivinen signaali. Samaan aikaan Saksassa liittokansleri on sotkeutunut miljardien pankkisotkuun ja meidänkin ohuesta skandaalihistoriastamme löytyy kuitenkin jokunen tapaus, joissa johtava poliitikko on asemallaan suhmuroinut kavereilleen pullean palkkapäivän.

Marin on luotsannut Suomen läpi kahdesta historiamme suurimmasta kriisistä, ja on nyt kolmannen kynnyksellä. Se, että me kansakuntana kohkaamme jostan bilekuvista kertoo surullista kuvaa pilalle hemmotellusta kulttuuristamme ja verenhimoisesta juorumediastamme. Näiden lillukanvarsien sijaan meidän pitäisi yhdessä tuumin miettiä, miten selviämme tulevan talven energiakriisistä – ja antaa poliitikkojen keskittyä työhönsä typeriin kysymyksiin vastailun sijaan.

4 nopeaa tapaa parantaa keskittymistä tietotyössä

Tutkimusten mukaan ihminen kykenee pitämään tietoisessa mielessään vain noin 3–5 asiaa kerrallaan. Jos hoitamattomat asiat putkahtelevat mieleen, kadulla porataan, sähköposti sanoo plim tämän tästä ja yrität keskittyä kuumeisesti huomisen presentaation laatimiseen, ei enää tarvita kuin kollega esittelemään Tiktokin uutuusmeemiä, niin pää sanoo poks.

Jos tietoinen ajattelu ei onnistu, komento siirtyy ajattelun primitiivisempiin järjestelmiin, ja vaihtoehtoja on tällöin käytännössä kolme: taistele, pakene tai jäädy.

Aivojemme biologinen kehitys on niin hidasta, että käytännössä merkittäviä muutoksia ihmisaivoissa ei ole tapahtunut kymmeniin tuhansiin vuosiin. Toisin sanoen, aivomme ovat yhä luolaihmisen aivot. Biologinen evoluutio on optimoinut aivotoiminnan ihmiselle biologisesti luontaiseen ympäristöön: metsään ja savannille. Tietoisen ja tiedostomattoman mielen rajat muuttuvatkin lähes merkityksettömiksi silloin kun ”työpäivä” koostuu metsässä samoilusta, marjojen keräilystä tai antiloopin jahtaamisesta. Tällöin todo-listalla on tasan yksi asia: ”hanki ruokaa”. Vielä viljely-yhteiskunnassakaan ajattelun raja-aidat eivät yleensä tule vastaan. Aamulla lähdetään pellolle, hoidetaan hommat ja tullaan illalla kotiin.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen. 

Ensinnäkin, työtä tehdään yhdessä, nykyään usein avokonttoreissa. Toiseksi, viestintävälineiden monimuotoisuus, nopeus ja integrointi arkeen on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä dramaattisesti. Vielä 1980-luvulla viestintään oli käytännössä neljä keinoa: puhelin, kirje, ovikellon soittaminen – ja faksi. Nyt meillä on puhelin, tekstiviestit, sähköposti, Teams, Zoom, Skype, Slack, Messenger, WhatsApp, Telegram, WeChat, Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat, Tiktok – ja joskus harvoin vielä postiluukustakin kopsahtaa jotain. Nämä nyt siis alkajaisiksi. Keskimäärin nykyaikainen toimistotyöntekijä keskeytetään kerran 3 minuutissa. Keskittymisen palauttamiseen menee puolestaan 23 minuuttia.

Pikaviestinten, puhelimen ja sähköpostin lisäksi joka ikinen kännykkäsovellus haluaa myös kertoa sinulle, milloin Woltissa on uusi tarjous, koska virtuaalilohikäärmeesi on kuoriutunut tai milloin Duolingo-putkesi on katkolla. Ja joka ikinen näistä häiriötekijöistä käyttää huomiosi saamiseksi sekä visuaalisia koukkuja kuten pomppivia punaisia palloja ja alituisia plim-ääniä. Ei mikään ihme, että meinaa hermo mennä.

Asialle voi kuitenkin tehdä paljon.

Ensimmäinen askel on rakentaa informaatioympäristömme niin, että häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän. Ihan kaikesta ei pääse eroon, mutta on hämmästyttävää, kuinka paljon tilaa voit tehdä ajattelulle pienellä vaivalla.

1. Poista notifikaatiot

Ihan ensimmäisenä kannattaa poistaa sähköpostiohjelmasta, kaikista pikaviestimistä ja kaikista kännykkäsovelluksista ääninotifikaatiot. Jos se on mahdollista, voit vapauttaa vielä lisää kaista poistamalla myös visuaaliset viestit. Maailma ei räjähdä, vaikka näkisitkin uuden Facebook-tykkäyksen vasta kaksi tuntia sen ilmestymisen jälkeen – vaikka Facebook haluaisikin, että klikkaisit sovelluksen auki sekunnissa.

2. Siivoa työpöytäsi – sekä fyysinen että virtuaalinen

Jokainen ympäristössäsi oleva asia voi toimia uuden ajatuksen kimmokkeena. Jos työpöytäsi on täynnä hoitamattomista asioista muistuttavia kaavakkeita, mietit niitä tämän tästä, vaikka pitäisikin keskittyä johonkin ihan muuhun. Siivoa sen sijaan työpöydältäsi kaavakkeet ja muu piiloon, ja laita muistutus vaikkapa tehtävälistallesi tai johonkin mukavaan todo-appiin, jotta muistat ne aikanaan käsitellä.

Toista sama myös tietokoneesi työpöydän, desktopin, kanssa. Aikanaan oma virtuaalityöpöytäni oli täynnään kymmeniä ellei satoja ”hoidettavia” tiedostoja, joista yhtäkään ei tullut oikeasti käsiteltyä, kun aina oli muuta tekemistä. TIlanne muuttui radikaalisti, kun siivosin työpöydän sisällön arkisto-ohjelma Evernoteen. Ota käyttöön jokin parhaista saatavilla olevista arkistointiohjelmista, kuten Bear, OneNote tai Nimbus Note ja siivoa työpöytäsi sisältö sinne. Stressitasot putoavat hetkessä.

3. Varaa tila keskittymiselle

Kun haluat tehdä keskittymistä vaativaa työtä, kannattaa pyrkiä tilaan, jossa on mahdollisimman vähän häiriötekijöitä. Nykyaikana harvalla on omaa toimistoa, mutta suurimmalle osalle on mahdollista hyödyntää kerrassaan huipputehokasta avokonttorimaailman niksiä: varaa itsellesi yhden hengen kokous. Buukkaa kokoushuone työtäsi varten tunniksi tai pariksi, hiippaile ”kokoukseesi”, vedä ovi kiinni, laita kännykkä äänettömälle ja – aaah! – keskity tekemään ihan oikeita töitä. Uppoutumista vaativissa työtehtävissä voit asettaa ajastimen soimaan määräajan kuluessa jotta tiedät varmasti, että päivän muutkin toimet tulevat hoidettua ajallaan. Näin huolehdit siitä, että kukin toimi saa aina jakamattoman huomiosi. 

4. Laita herätys tai muistutus hoidettavista asioista

Todelliset keskittymisen kovanaamat laittavat kaikki notifikaatiot – niin plim-äänet kuin punaiset pallotkin pois – ja ohjelmoivat vaikkapa puhelimen herätystoiminnon muistuttamaan katsomaan sähköpostit ja pikaviestimet kerran tai pari päivässä. Kun notifikaatiot ovat poissa, voi stressi hiipiä helposti siitä, että mitä jos unohdat vastata johonkin tärkeään viestiin. Herätystoiminto auttaa rauhoittamaan mielen, koska tiedät, että sitten kun puhelin piippaa, käyt uudet viestit läpi kaikessa rauhassa.

Toki tällainen itsehillinnän zen vaatii meiltä paljon, sillä yksi syy siihen, miksi muistutukset ja punaiset pallot ovat niin hillittömiä on se, että ne ruokkivat dopamiiniaineenvaihduntaamme. Aina kun värkki sanoo plim, se aktivoi uteliaisuutemme ja kiinnittää huomion siihen, mitä uutta saattaa olla tarjolla.

Harmi vaan, että useimmiten siellä sähköpostissa on oikeasti kiinnostavan tai arvokkaan postin sijaan Gigantin uutiskirje.

Mutta pienelläkin pääsee alkuun. Käy aluksi läpi vaikka vain puhelimesi muistutusasetukset (löytyy useimmissa puhelimissa kohdasta asetukset – ilmoitukset). Poista sieltä se, minkä pystyt – ja jo nyt olet lisännyt merkittävästi kykyäsi keskittyä käsillä oleviin tehtäviin.

Tieteisfiktiota ja syntetisaattoripoppia: ”Aliens Don’t Change Lanes”

Vaihteeksi musiikkijuttuja. Sain kevätkesällä valmiiksi uuden albumin, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäinen kappale levyltä, ”Aliens Don’t Change Lanes” on nyt kuultavissa keskeisissä striimauspalveluissa. Täällä esimerkiksi linkit Spotifyyn, Apple Music:iin ja Youtubeen.

Kappale yhdistelee 1980-luvun lauluestetiikkaa ja vähän modernimpaa tuotantosoundia scifi-aiheiseen laulutekstiin. Uudella levyllä on muutenkin pääasiassa tällaisia scifi plus filosofia -tyyppisiä pohdintoja, lisäksi pari instrumentaalia. Tämän tekstin innoittajina ovat olleet etenkin avaruusolioaiheiset leffat kuten Arrival, ET ja Kolmannen asteen yhteys.

Olisi mukavaa jos käyt kuuntelemassa. Jos haluat laittaa jakoon tai kirjoitella tänne ajatuksiasi kappaleesta, niin se olisi myös tosi hienoa.

Tässä vielä kuuntelulinkit:
Spotify
Apple Music
Youtube

Kappaleen sanat löytyvät täältä. Kappaleen taustoista kiinnostuneille, täältä löytyy soittolista, johon olen koonnut sen merkittävimpiä innoittajia.

Lopuksi vielä muutamia arvioita SubmitHub:in Hot or Not -listalta:

“i like this oldschool sints and all mood of track. sound like hight energy italo. I’m absolutely amased!” 100/100

“Amazing song name, great vibe (quite cyberpunky), vocals on point. Originality 100/100” 90/100

“It really reminds of good old 80s disco, there was even a band with an instrumental song which is really similar to this one. Really influenced by the early electronic music from my perspective. Very good stuff!!” 85/100

“super catchy one ! loving that vocal :P” 85/100

Täältä löytyy uusi musiikkiaiheinen verkkosivu: https://www.laurijarvilehto.com

Seuraavassa postauksessa taas lisää ajattelun työkaluja.

Pohdiskelu on keskeinen ajattelun ydintaito

Näin sanoi mestari Zhuang: ”Suuri ymmärrys on laajaa ja kiireetöntä; pieni ymmärrys on ahdasta ja kiireistä”.

Nykyaikana on muodikasta kehittää ja mitata kaikkea maasta taivaisiin. Riskinä ajattelun taitojen kehittämisessä on, että myös tästä tulee eräänlainen suorite. Kuinka monta taitoa olen tässä kuussa oppinut? Kuinka taitava olen arvokartoituksessa? Entäpä ajattelunhallinnassa? Ajattelun työkalut mahdollistavat toki monenlaista ajattelun kehittymistä. Mutta yksi ydintaito on ylitse muiden: kiireetön ja rauhallinen ajattelu itsessään.

Yksi keskeisimmistä ajattelun taidoista on pohdiskelu. 

René Descartes kehitteli aikanaan kuuluisan ”ajattelen, siis olen” -ajatelmansa istuskelemalla takan ääressä vahapalloa pyörittelemässä. Monet suuret ajattelijat ovat käyttäneet merkittävästi aikaa vain ajatteluun. Aikanaan eräs valmentamani pörssiyhtiön liketoimintajohtaja kertoi minulle varaavansa joka aamu kalenteriinsa kaksi tuntia aikaa ajattelulle ennen kuin työpäivä alkaa.

Kyky pohdiskella on arvokkaimpia ajattelun työkaluja. Pohdiskelu on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty nykyaikaisessa suoritearjessa. Jokapäiväisen elämän hektisyys, pikaviestinten plim-äänet ja loppumaton askaretulva ohjaavat tuumaustuokioiden sijaan pyrkimään saamaan mahdollisimman monta tehtävälistan kohtaa maaliin päivän aikana. Ajatus siitä, että pystyisi kaiken keskellä vielä pohdiskelemaan voi tuntua aika surrealistiselta.

Pohdiskelu on oivallinen tapa lisätä itseymmärrystä, keksiä uusia oivalluksia ja antaa ajatuksen lentää. 

Se edellyttää aktiivista ajatttelua. On hämmästyttävää, kuinka vähän meillä on loppujen lopuksi aikaa vaan ajatella. Ennen vanhaan edes bussi- ja junamatkat mahdollistivat ikkunaan nojailun ja ajatuksen juoksun, mutta nykyään nämäkin hetket täyttyvät älylaitteen tapittamisesta.

Jotta nykyaikaisessa hektisessä arjessa olisi mahdollista pohdiskella, sille täytyy tehdä aikaa. Varaa kalenteriisi vaikka ilta tai pari viikossa ensi alkuun ja buukkaa sinne esimerkiksi pari-kolmekymmentä minuuttia aikaa ajattelulle. Istu mukavaan nojatuoliin tai muualle, missä saat olla rauhassa. Varaa viereen muistivihko ja kynä kiinnostavien ajatusten varalle. Kaada lasi yrttiteetä tai viileää vettä. Laita puhelimen ajastin soimaan valitsemasi ajan kuluttua ja laita sitten puhelin äänettömälle. 

Jos kotonasi on äänekkäitä kanssa-asukkeja, voi olla hyödyllistä käyttää ääntä vaimentavia kuulokkeita tai korvatulppia. Voit myös kuunnella jotain rauhoittavaa taustaääntä kuten meren kohinaa tai tuulen huminaa.

Ja sitten: nojaa taaksepäin ja anna ajatuksen juosta.

Aluksi pohdiskelu voi tuntua omituiselta etenkin jos sellaista et ole ennen aktiivisesti harrastanut. Jo muutaman kerran jälkeen huomaat kuitenkin, että mieleen alkaa tulla toinen toistaan kiinnostavampia ajatuksenjuoksuja. Aina kun mieleesi juolahtaa jotain kiinnostavaa, pysähdy, kirjaa ajatus ylös muistivihkoosi ja jatka sitten ajattelua. Ajattelu perustuu muistojälkien verkostomaiseen luonteeseen ja voi olla, että pian olet jo aivan jossain toisessa ajatuksessa kuin mistä aloitit.

Kun alat tottua pohdiskeluun, voit laajentaa siihen käyttämääsi aikaa aluksi vaikka tuntiin illassa ja ottaa sessioita useammin, esimerkiksi joka toinen ilta. Pian huomaat, että mielesi virittyy jo nopeasti pohdiskeluun. Viikkojen kuluessa myös muistivihkosi alkaa täyttyä toinen toistaan kiinnostavammista ajatuksista.

Kaikista ajattelun taidoista kyky kiireettömään ajatteluun on kenties yksi hedelmällisimmistä.

5 innostavaa menetelmää lisätä luovuutta arjessa ja työssä

Luovuus on perusinhimillinen ominaisuus joka löytyy kaikilta, samaan tapaan kuin puhuminen ja käveleminen. Jokainen ihminen kykenee toimimaan eri tavalla kun on pakko. Kaikki eivät kuitenkaan ole luovia neroja samalla tavoin kuin kaikki eivät puhu kuin Churchill tai kävele kuin Valentin Kononen. Luovan kyvykkyyden ytimessä ovat luovuuden menetelmät.

Kuten mitä tahansa menetelmiä, myös luovaa kyvykkyyttä voi kehittää harjoittelun kautta. Ennen kuin huomaatkaan, keksit jatkuvasti uusia oivalluksia ja pystyt myös hyödyntämään niitä arjen ongelmanratkaisussa ja uuden kehittämisessä. Harjoittelemalla ajattelupolkujen rikkomista kykenet löytämään nopeammin sovinnaisesta poikkeavia ratkaisuja. Ja antamalla mielellesi inspiraation lähteitä saatat vaikka herätä keskellä yötä uuden loisto-oivalluksen kanssa.

Seuraavassa viisi oman kokemukseni mukaan toimivinta luovan ajattelun siivittäjää.

1. Kirjaa ideat aina ylös

Jokainen saa loistavia ideoita, mutta suurin osa ei koskaan käytä niitä. Miksi? Koska mielemme koostuu itse asiassa kahdesta yksiköstä – tiedostavasta Systeemi 2:sta ja tiedostamattomasta Systeemi 1:stä. Oivallukset perustuvat Systeemi 1:ssä tapahtuviin assosiaatioketjuihin, jotka voivat synnyttää uudenlaisia yhteyksiä tuttujen ajatusten välillä. Aika ajoin nämä oivallukset putkahtavat mieleen, joskus jopa täysin yllättäen. Tietoisen ja tiedostamattoman ajattelun suhdeluku on vähintään 1/280 000, eli jokaista tietoista ajatusta kohti tiedostamaton mielesi käsittelee lähes 300 000 ajatusta kerrallaan. Ei siis ihme, että mieleen putkahtava oivallus saattaa haihtua taivaan tuuliin pienenkin ajatusharhailun ansiosta.

Tähän on kuitenkin olemassa oivallinen lääke: kirjaa ideat aina ylös heti kun ne yllättävät.

Toisin sanoen, pidä aina mukanasi muistivihkoa tai muuta muistiinpanovälinettä. Ja opettele tavaksi asti, että heti kun tiedostamaton mielesi ilahduttaa sinua oivalluksella, pysähdyt, kirjoitat oivalluksen ylös ja jatkat sitten sitä, mitä olit tekemässä. Mitä vahvemmaksi opettelet tämän rutiinin, sitä enemmän alat kerryttää ajan mittaan oivalluksia, joita voit sitten hyödyntää kaikessa luovassa ajattelussasi.

2. Rakenna idea-arkisto

Kun ideoita alkaa kertyä runsaammin, ongelmaksi voi muodostua vaikkapa vuosi sitten ajatelleesi mestarioivalluksen löytäminen. Tässä avuksi on idea-arkiston rakentaminen. Thomas Edison jätti kuoltuaan jälkeensä yli 5 miljoonaa sivua muistiinpanoja. Legendan mukaan hän pääsi käsiksi mihin tahansa niistä vain muutamassa minuutissa. Jutun jujuna on organisoida muistiinpanot niin, että niihin on helppo päästä käsiksi vaikka vuosienkin päästä.

Samalla tavoin kuin ajattelu perustuu assosiaatiotoimintaan, niin myös muistiinpanot kannattaa järjestää erilaisten assosiaatioperiaatteiden mukaan.

Helpoiten tämä onnistuu hyödyntämällä jonkun verkkopilvipalvelun avainsanatoimintoa. Tallenna muistiinpanosi säännöllisesti pilveen, esimerkiksi käyttämällä Bearia, Nimbus Notea tai OneNotea. Anna jokaiselle muistiinpanolle muutama kuvaileva avainsana, esimerkiksi mitä aihealuetta se koskee (kuten kirjallisuus, kuvataide, musiikki, tiede jne.) ja minkä tyyppisestä muistiinpanosta on kyse (esimerkiksi verkkoleike, oivallus, keskustelu jne.). 

Näin voit vuosienkin päästä muistella, että kävit kiinnostavaa keskustelua kuvataiteesta joskus vuonna 2013 tai 2014 – ja haarukoida tuhansienkin muisiinpanojen joukosta juuri sen, jota haet. Olen käyttänyt ideapilveä vuodesta 2008 ja vuosien varrella muistiinpanoja on kertynyt yli 20 tuhatta. Silti pystyn esimerkiksi kaivamaan parissa sekunnissa vaikkapa Los Angelesissa 2013 tekemäni konferenssiesitelmän muistiinpanot, jos haluan palauttaa esitelmän mieleen.

3. Ruoki tiedostamatonta

Kenties paras tapa lisätä luovia oivalluksia on lukea paljon ja matkustaa paljon. Lukeminen (ja leffojen katsominen, musiikin kuuntelu, teatterissa käyminen jne.) synnyttävät runsasta fiktiivisen ja ei-fiktiivisen ymmärryksen syvällistä kirjoa, josta voi syntyä vaikka kokonaisia ajatuksenjuoksuja – tai jos keräät oivalluksesi talteen, jopa uusia kirjoja, näytelmiä tai sävelteoksia.

Meille syntyy helposti käsitys siitä, että ymmärrämme, miten maailmamme toimii – mutta vasta kokemalla todellisuudessa vieraan maan ja kaupungin arjen opimme myös tiedostamattomalla tasolla ymmärtämään, minkälaista on olla toisessa kulttuurissa. Tämä ymmärrys puolestaan ruokkii aivan uudenlaisia assosiaatioita, jotka voivat muodostua minä hetkenä hyvänsä uusiksi oivalluksiksi.

Lukeminen ja matkustaminen synnyttävät syväymmärrystä maailman ilmiöistä, joka on hyödyllistä myös ongelmanratkaisussa.

Jos jokainen päivä seuraa toistaan samanlaisena, on vaikeaa kyetä näkemään arjen ulkopuolelle haastetilanteissa, kun taas syväymmärrys auttaa hahmottamaan myös ongelmatilanteet monipuolisesti.

Lukea voi aina ja kirjoja saa vaikka lähikirjastosta. Matkustaminen ei sen sijaan ole aina mahdollista vaikkapa koronan tai taloustilanteen takia. Mutta matkustaa voi silloinkin – vaikka lähimetsään tai lähikaupunkiin. Jo avaamalla näkökulmia arjessa vaikka tutkimalla kotikaupungin rakennusten kattojen rajaa voit löytää uudenlaista näkökulmaa ilman ensimmäistäkään matkalippua.

4. Harjoita ajatuspolkujen rikkomista

Ajatuspolkujen rikkominen eli lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että pyrit tietoisesti rikkomaan pinttyneitä ajattelun rakenteita. Ajatuspolkuja voi rikkoa haastamalla lähtöoletuksia kuten Einstein teki aikanaan kysyessään, mitä jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia. Toinen oivallinen konsti on kuvitella jotain ihan toopea, kuten legendan mukaan aktiivijousituksen kehittäneet insinöörit kuvitellessaan ensin neliskulmaisin renkain varustellun formula-auton.

Ajattelupolkujen rikkomiselle oivallinen harjoitusapu ovat verkosta löytyvät lateraaliset ajatuspähkinät. Täältä löytyy esimerkiksi nippu klassikkopähkinöitä. Voit myös laittaa Googleen hakusanaksi “lateral thinking puzzles” ja ratkoa vaikka pähkinän päivässä ajattelun ketteryyttä kehittääksesi.

5. Opettele luova harrastus

Mikään ei tietenkään ruoki luovuutta kuin luovan harrastuksen opetteleminen. Aloita uuden instrumentin soittaminen, kirjoita runoja, maalaa tai ala vaikka koodata pieniä pelejä Scratchilla. Etsi sellainen harrastus, josta olet aidosti innoissasi ja muista, että alku on aina hankalaa mille tahansa uuden taidon oppimiselle. Kokeile monipuolisesti kaikkea. Jos ei nappaa, siirry eteenpäin.

Ennen pitkää löydät varmasti luovan harrastuksen, joka on juuri sinulle nappijuttu.

Nykyaikana verkko on myös täynnä toinen toistaan innostavampia Youtube-videoita taidon kuin taidon oppimiseksi. Tarjolla on myös jos jonkinlaista oppimisalustaa Masterclassista Courseraan. Ja toki vanha kunnon kirjallisuuskin on yhä voimissaan. Alalle kuin alalle löytyy loistavia kirjoja, joiden harjoitteiden kanssa pääset liikkeelle. Googlaa vaikka “best beginner books to learn x”, jossa x voi olla mitä vaan kirjoittamisesta säveltämiseen, koodaamisesta näyttelemiseen – ja lue ensimmäinen kappale heti kun saat kirjan käsiisi.

Luovat harrastukset ovat itsessään antoisia, mutta ne synnyttävät myös rikasta assosiaatioavaruutta, jonka avulla ongelmia on helpompi ratkoa. Jos meinaat jäädä jumiin haasteen kanssa, voit rakentaa hetken pienoismalleja kuten MacGyver-sarjan luoja Lee David Zlotoff, tai soittaa lempikappalettasi viululla kuten Einstein. Mikä tahansa tapa siirtää huomio hetkeksi pois käsillä olevasta ongelmasta tekee tilaa tiedostamattomalle ajattelullesi, ja usein ratkaisu löytyykin kuin itsestään.

Tässä on vasta pintaraapaisu luovan ajattelun mahdollisista menetelmistä. Jos haluat tutustua laajemmin erilaisiin luovan ajattelun työkaluihin, voit tutustua pikkuveljeni Paavon kanssa kirjoittamaamme kirjaan PIM! Olet luova tai vaikkapa Michael Michalkon oivalliseen ajatusniksikirjaan Thinkertoys.

Ymmärtämällä, miten tiedostamaton mielesi synnyttää luovia oivalluksia ja miten pystyt niitä parhaiten pyydystämään ja käsittelemään lisäät luovuutta päivä päivältä enemmän. Luovuus on yksi suurimmista lahjoista, joita ihmisille on annettu – luovuuden lisääminen arjessa tekee elämästä elävämpää.

5 tehokasta tapaa opettaa sosiaalisen mediasi algoritmit käyttäytymään

Sosiaalinen media on noussut viime vuosikymmenen aikana yhdeksi merkittävimmäksi inhimillisen kanssakäymisen muodoksi. Eri somealustojen avulla on mahdollista pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin, tiedottaa omista elämäntapahtumista ystäväpiirille, järjestää bileitä ja vaihtaa ajatuksia aiheesta kuin aiheesta.

Some on kuitenkin viime vuosina näyttänyt meille yhä useammin myös pimeän puolensa. Sosiaalisen median ongelmakäyttö lisää mielenterveyden ongelmia. Kiiltokuvamainen Instagram-elämä saa oman arjen tuntumaan vähäpätöiseltä. Pahimmillaan somessa nostetaan valtaan Trumpin tapaisia kiihkopopulisteja, jotka voivat horjuttaa jopa demokratian peruskiveä.

Suurin ongelma on, että nykyään somekäyttäytäytymistä ohjaavat pitkälti alustojen kehittämät suosittelualgoritmit, jotka suitsematta tarjoavat uutisvirtaan ennen kaikkea voimakkaita tunnereaktioita aiheuttavia postauksia.

Tästä syystä someen syntyy vahvoja kuplaantuneita sidosryhmiä, joilla on ainoa oikea totuus oli sitten kyse rokotteista, maahanmuutosta tai vaikkapa geopoliittisesta tilanteesta.

Vaikka sosiaalisessa mediassa on paljon haasteita, ovat sen positiiviset puolet kuitenkin yhä merkittäviä, vaikka usein jäävätkin nurjan puolen varjoon. Jotta some ei tööttäisi tajuntaamme täyteen kärjistyneitä mielipiteitä, epärealistisia odotuksia ja tunnekuohuja tämän tästä aiheuttavia postauksia, täytyy somealgoritmeja kouluttaa. Onneksi tämä onnistuu nykyään kohtalaisen helposti ainakin suurimmalla osalla alustoista.

Seuraavat vinkit toimivat ainakin Facebookin, Instagramin ja Twitterin uutisvirtojen koulimiseen. Luullakseni niitä voi muunnellen soveltaa myös muille alustoille.

1. Opeta Facebookin algoritmi tarjoamaan kiinnostavampaa kaupallista sisältöä

Kukaan ei tarkkaan tiedä, miten Facebookin suosittelualgoritmi toimii. Selkeästi se hyödyntää ainakin somekäyttäytymisen lisäksi myös muuta verkkoselailua. Esimerkiksi Facebook-mainonta perustuu osin myös verkkosivuilta lataamiisi evästeisiin. Näin uutisvirtaasi päätyykin paljon sellaisia mainoksia, jotka liittyvät verkkoselailuusi. Voit kuitenkin suitsia verkkomainoksia ja kesyttää algoritmin tarjoamaan oikeasti arvokasta uutisvirtaa.

Aina kun näet mainoksen, joka ei innosta sinua, klikkaa mainoksen ylälaidassa olevaa rastia. Voit myös kertoa Facebookille, miksi ei nappaa, jolloin algoritmi saa vähän lisätietoa siitä, mitä juuri sinulle kannattaa tarjota. Esimerkiksi omasta fiidistäni ovat nykyään kadonneet lähes tyystin kaikenlaiset sattumanvaraiset mainokset, ja lähinnä saan mainoksia musiikkilaitteista ja matkakohteista – mikä on itse asiassa yleensä ihan kivaa.

2. Siivoa uutisvirrastasi tyhjänpäiväisyydet ja turhat tunnereaktiot

Aina kun joku tuttavasi postaa jotain epämiellyttävää, klikkaa samaista sulkurastia kuin yllä. Samalla voit myös vaimentaa kaverin uutisvirrasta 30 päiväksi. Jos tiedät, että joku tuttavistasi postaa tauotta hopeavesi- ja liskoihmisaiheisia juttuja, voit myös lakata seuraamasta heitä – mutta säilyttää silti Facebook-ystävyyden. Tämä onnistuu menemällä kaverin sivulle, klikkaamalla ystävät-nappia ja valitsemalla ”älä seuraa”. (Sivuhuomiona, jos hopeavesi ja liskoihmiset sattuvatkin olemaan juuri sinun juttusi, niin sitten ylläolevaa kannattaa soveltaa ennemminkin siihen, mikä saa juuri sinut pois tolaltasi.)

Facebookin algoritmin päämotiivi on kuitenkin kaupallinen, eli sinut pitää saada klikkaamaan mahdollisimman usein mainoksia ja vuorovaikuttamaan sisällön kanssa. Siksi ainoa keino suitsea kokonaan Facebookin tunnelaukaisimia on sulkea se kokonaan. Näillä konstein pystyt kuitenkin opettamaan Facebookin algoritmin pikku hiljaa tarjoamaan sinulle aidosti innostavaa ja kiinnostavaa sisältöä – ainakin enimmäkseen.

3. Siivoa Instagram-seuraajistasi keijupöly ja kiiltokuvaelämä

Instagramin kohdalla asia on piirun yksinkertaisempi. Et voi samalla tavoin koulia Instagramin algoritmia, koska se tarjoaa vaihtoehdoksi vain epämiellyttävän postauksen raportoinnin. Sen sijaan sosiaalinen asetelma on Instagramissa erilainen kuin Facebookissa, jossa tarkoituksena on muodostaa sosiaalisia verkostoja, joskus myös ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä tuota sinun kannaltasi järkevää sisältöä.

Instagramiin kuvavirtaa on kuitenkin yksinkertaista suitsea valitsemalla seurattavaksi vain sellaisia postaajia, joiden postauksista saat jotain irti. Tuleeko niistä hyvä mieli? Herättävätkö ne ajatuksia? Jos postaukset saavat aikaan vain akuutin kateusreaktion, lakkaa seuraamasta.

Elämä on liian lyhyt tyhjänpäiväiselle somekateudelle.

4. Opeta Twitter-feedisi tavoille

Twitter on näistä alustoista ehkä kiinnostavin algoritmin suitsemismielessä. Yhtäältä sen algoritmi on ainakin pintapuolisesti samantapainen kuin Facebookin. Se tarjoaa myös samanlaisia työkaluja algoritmin opettamiseen: klikkaamalla twiitin oikeasta ylälaidasta voit valita ”Twiitti ei kiinnosta”, jolloin Twitterin uutisvirta tarjoaa sinulle vähemmän samantyyppisiä juttuja.

Tein alkuvuodesta Twitterin kanssa kiinnostavan kokeen. Siivosin uutisvirrastani kaikki kärjistäviä ja poliittisia mielipiteitä esittävät twiittaajat ja lisäsin seurantaan erityisesti inspiroivia twiittaajia, kuten NASA:n tieteentekijöitä ja erilaisia tiede- ja filosofiafeedejä. Samaten myös piristys- ja meemifeedejä, joista ehkä hauskin on Daily David Tennant as Fennec Fox. Tammi-helmikuun ajan Twitter-fiidini olikin jatkuva innostuksen ja inspiraation lähde – tai siis oli 24. helmikuuta asti. Sen jälkeen joka toinen uutisvirtani twiitti koski Ukrainan sotaa. Ja vaikka kuinka yritin siivota uutisvirtaa, sota pysyi päällimmäisenä twiittiteemana.

En tarkoita yllä sanotulla, että meidän pitäisi sulkea korvamme erilaisilta soraääniltä tai maailman tapahtumilta. Päin vastoin – some on loistava alusta myös toisin ajatteleviin tutustumiseen. Koen kuitenkin, että saan riittävästi näkyvyyttä esimerkiksi maailmantilanteeseen tsekkaamalla päivittäin Ylen ja Hesarin sekä hakemalla viikoittain myös perspektiiviä erilaisilta uutissaiteilta BBC:stä Al Jazeeraan.

Minun tai kenenkään muun hyvinvointia ei kuitenkaan edistä seurata graafisia kuvauksia maailman kauheuksista viisi kertaa tunnissa. Tämän takia somealgoritmejä kannattaa kouluttaa.

5. Vaihda Twitter-virtasi aikajanaperustaiseksi

Vaikka Twitterin algoritmissa tunnepitoinen sisältö tuntuu istuvan tiukemmassa kuin vaikkapa Facebookissa, se tarjoaa kuitenkin somesiivoukseen muihin alustoihin nähden ylivoimaisen ratkaisun. Ennen vanhaan somevirrat olivat kronologisia, eivät graafiin perustuvia tai algoritmisia. Toisin sanoen, postaukset ilmestyivät sivulle sitä mukaa kun niitä postattiin, eivät sen mukaan, mistä tekoäly kuvittelee saavansa sinusta tymäkimmän tunnereaktion.

Twitter on kuitenkin taannoin palauttanut tämän ihanan toiminnon valikoimiinsa. Kun klikkaat kotisivulla oikeassa yläkulmassa olevaa tähtikuviota, voit valita sieltä, perustuuko uutisvirtasi algoritmiin vai aikajärjestykseen. Kun valitsin maaliskuun lopulla twiiteilleni aikajärjstyksen, viime kuukaudet viserrysvirtani on ollut täynnä avaruuskuvia, kvanttifysiikkaa – ja David Tennantin näköisiä aavikkokettuja.

Sosiaalinen media haastaa nykyään maailmaamme ja maailmankuvaamme. Samalla se tarjoaa ennennäkemättömän tavan pitää yhteyttä laajaan ihmisjoukkoon. Meidän ei ole pakko valita olevamme joko kaupallisen algoritmin uhreja tai poistua somesta kokonaan. Voimme myös hyödyntää yllä olevia menetelmiä ja kouluttaa algoritmit tuottamaan ideoita, inspiraatiota ja hyvää mieltä.

Olen sataprosenttisen varma, että näillä konstein pystyt muutamassa viikossa kääntämään somekokemuksesi positiiviseksi inspiraation lähteeksi, joka ruokkii ajatteluasi, mielikuvitustasi ja jopa innostaa ilman, että joudut jatkuvasti negatiivisten uutiskuvien tai kateutta aiheuttavan epätodellisen kiiltokuvaelämän pommitukseen.

Sosiaalinen media, niin kuin lähes kaikki muukin teknologia, on mainio renki mutta huono isäntä. Opettamalla some-algoritmisi tavoille muokkaat sosiaalisesta mediastasi juuri sinulle parhaiten toimivan kokonaisuuden.

Vaikuttava viestintä, osa 3/3: Miten synnytät vaikuttavaa viestintää?

Vaikuttava viestintä syntyy yhdeydestä puhujan ja kuulijan välillä. Kuten Juhana Torkki opastaa erinomaisessa Puhevalta-kirjassaan, jotta sanoma menee perille, täytyy ensin ”avata kanava” viestijän ja yleisön välille.

Olennaisinta on miettiä aluksi, mikä sanomassasi innostaa sinua aidosti. Mieti, miksi aiot asiastasi puhua tai kirjoittaa ja mistä sanomasi osa-alueista välität eniten. Keskity sitten sanomassasi erityisesti näihin ja kehystä vähemmän kiinnostavat osiot asioihin, joista aidosti välität.

Faktat kannattaa pitää ojennuksessa ja ilmaista ne rakenteellisesti johdonmukaisesti. 

Viittaukset tutkimuksiin ja selvityksiin kannattaa tarkistaa ja pitää lähdeviitteet käsillä, jos joku haluaa niihin tutustua. Jos tämä ei ole mahdollista, voit tarvittaessa myös luvata lähettää lähteet jälkikäteen. On hyödyllistä myös miettiä, mitkä faktat ovat oikeasti viestisi kannalta oikeasti olennaisia, ja mitkä pois jättämällä myös viestimäsi kokonaiskuva kirkastuu.

Kaikkea ei tarvitse sanoa, vain olennainen.

Toki tässä faktojen valikoinnissa on myös riskinä rusinoiden pullasta popsiminen (eng. cherry picking), jossa valikoidaan vain omaa viestiä tukevat tosiseikat. Tämä on älyllisesti epärehellistä, ja yleensä siitä jää ennen pitkää kiinni. Jos tiedät, että asiaasi kohtaan on esitetty kritiikkiä, se kannattaa tuoda esiin. Mikään asia ei maailmassa ole sataprosenttisen varmaa, ja jos osoitat kyvykkyytesi aiheesi kriittiseen tarkasteluun, itse asiassa jopa vahvistat ydinviestin perille menemistä.

Tunneilmaisuja kannattaa käyttää silloin kun on tarkoituksenmukaista. 

Erityisesti alussa ja lopussa kannattaa käyttää tunnevoimaisia ilmaisuja. Aloita omakohtaisella kokemuksella, hauskalla anekdootilla tai napakalla sitaatilla. Kerro sitten asiasi mahdollisimman selkeästi ja seikkaperäisesti. Älä käytä mutkikasta ammattisanastoa lainkaan tai jos on ihan pakko, niin ainoastaan silloin kun suomen kielestä ei kerta kaikkiaan löydy riittävän ilmaisuvoimasta sanaa. Ripottele etenkin mielestäsi tärkeiden huomioiden oheen tunnevoimaisia ilmaisuja; nämä kuulijasi muistaa lopulta parhaiten. 

Jos dioja on ihan pakko käyttää, pyri tukemaan sanomaasi kuvioilla tai vaikka inspiroivilla kuvilla. Ja jos niitä hiivatin listapalleroita pitää sinne dialle silti tunkea, laita niitä yhdelle dialle enintään kolme. (Sivuhuomiona, myös dioilla voi olla tunnevoimaa. Uskallan asiaa sen enempää tutkimatta väittää, että jos diassasi on söpö hamsteri, kuulijasi muistavat vähintään 57% enemmän sanomastasi kuin jos diassasi on kymmenen listapalleroa alakohtineen.) Lopuksi, vedä sanomasi yhteen summaamalla sen olennaisimmat ahaa-elämykset ja lopeta aiheeseen napakasti sopivalla tarinalla, sitaatilla tai muulla tunnevoimaisella ilmaisulla.

Lopulta kysymys viestinnän välineistä palaa siihen, mitä haluamme saada aikaiseksi. 

Onko kyse vaikuttamisesta, jolloin toivomme muutosta käytöksessä tai toiminnassa vai opettamisesta tai tiedon jakamisesta, jolloin toivomme muutosta ajattelussa ja ymmärryksessä? Vai onko kyse vuorovaikutuksesta, jolloin haluamme yhdessä laajentaa ymmärrystämme, tietämystämme ja osaamistamme? Oli kyse mistä tahansa näistä, hyvin taustoitetut faktat, voimallinen tunnelataus ja oma aito innostus ja kiinnostus asiaa kohtaan lisäävät viestintämme tehoa monin verroin.

Kun viestimme, haluamme saada aikaan muutoksen. Parhaiten tämä onnistuu, kun toimimme älyllisesti rehellisesti ja tunteellisesti voimallisesti, aidosti viestimästämme asiasta kiinnostuneina. 

Joskus voi olla myös hyvä todeta, että ehkä sitä muutosta ei sittenkään tarvita.

Silloin voi myös olla hiljaa.

Vaikuttava viestintä, osa 2/3: Miten synnytät siteeraamalla tunnejäljen?

Sitaatit ovat erinomainen tapa tehdä kuivasta asiasta mehukkaampaa. Tämä johtuu todennäköisesti kolmesta seikasta: ensiksi, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja kiertäneet lausahdukset on vaan niin napakasti muotoiltu, että ne synnyttävät tunnereaktion; toiseksi, koska sitaatit ovat usein tunnettuja sanontoja, on mahdollista, että monella kuulijalla niihin liittyy myös henkilökohtaisia kokemuksia; ja kolmanneksi, sitaatit synnyttävät myös niin sanotun ”haloefektin”. Kun minä sanon jotain, saan tehdä hartiavoimin töitä, jotta se on oikeasti kiinnostavaa.

Kun Albert Einstein sanoo mitä tahansa, se on heti kiinnostavaa siksi, että sen sanoo takkutukkainen fysiikkanero.

Sitaatit toimivat erityisen hyvin puheen tai tekstin alussa ja lopussa, koska niissä on usein voimakas tunnelataus. Niillä voi myös tukea sanotun keskeisiä avainkohtia ja niiden avulla on helppoa tehdä sanotusta lennokkaampaa. Tehokas tapa lisätä omaa ilmaisuvoimaasi onkin kirjata lähdeviitteinen vaikkapa muistivihkoon tai verkon ideapilveen jokainen kiinnostava sitaatti, jonka kohtaat kirjassa tai sanomalehdessä, verkkoartikkelissa, luennolla tai vaikkapa elokuvissa. Lukemalla sekä klassista että modernia kirjallisuutta, katsomalla elokuvia ja TV-sarjoja, käymällä teatterissa ja opiskelemalla uutta kerrytät laaja-alaisesti muiden kanssa jaettavaa sananparsistoa kun kirjaat napakat sanonnat ylös heti kun ne yllättävät.

Sitaatteihin liittyy kuitenkin myös omat riskinsä. 

Nykyaikana internet on täynnään sen seitsemää sorttia sitaattipalstaa, joiden lähdekritiikki on käytännössä olematonta. Samaten etenkin oma-apukirjallisuudessa on tapana ”siteerata” hyvin vapaasti milloin ketäkin, vaikkei todellisuudessa siteerattu henkilö olisi mitään moista sanonut. (Sivuhuomiona, olen itsekin tällaiseen mennävuosina omaa tyhmyyttäni syyllistynyt. Jotkut asiat oppii parhaiten kantapään kautta.) 

Mikä sitten avuksi?

Jos suolaat sanasi sitaatein, joiden lähdeviitettä et tunne, kannattaa käydä kurkkaamassa Wikiquote-palvelusta, löytyykö siteerattu lausahdus sieltä. Sitten kannattaa vilkaista Wikiquotessa viitattua alkulähdettä. Tämä onnistuu näppärästi esimerkiksi Google Booksin tai Project Gutenbergin avulla. Jos aitoa lähdettä ei löydy, sinulla on kaksi vaihtoehtoa edetä. Ensimmäinen on: jätä sitaatti pois. Tämä voi kuitenkin olla tylsä vaihtoehto, jos juuri valitsemasi sananparsi tukee sanomaasi parhaiten. Jos lopputulemana on, että sanomasi nuupahtaa sitaatitta, voit yhä hyödyntää napakkaa sanontaa viestimällä suoraan, ettei sen lähde ole aivan selvillä. Tällaisen ”sitaattiorvon” voit muotoilla älyllisesti rehellisesti käyttämällä esimerkiksi muotoilua ”x:n sanotaan sanoneen”. Voit myös muotoilla vielä tymäkämmin sanomalla esimerkiksi ”internetin palstoilla viipottaa x:n nimiin laitettu sitaatti…” kuten tein edellisen tekstin alussa käyttämälleni Einsteinin nimiin laitetulle nettisanonnalle. Se, mitä et voi tehdä on ottaa napakka sanonta ja omia se omiin nimiisi. Sitä sanotaan plagioinniksi.

Joskus myös feikkisitaatit voivat toimia satiirin välineenä, mutta silloin kannattaa olla tarkkana siitä, että lukija tai kuulija tosiaan ymmärtää kieli poskessa pudotetun verbaalisen posahduspommin. 

Kuten Aristoteles tunnetusti totesi, ”Ei kannata uskoa ihan kaikkeen, mitä internetissä sanotaan.”

Juttusarjan kolmas ja viimeinen osa julkaistaan keskiviikkona. Voit lukea sarjan ensimmäisen osan täältä.