Kokeilut ja mikromuutos: Pienin askelin kohti kutsumustyötä

Kutsumustyö tarkoittaa sisäisesti motivoivaa työtä. Toisin sanoen, työtä, jossa tekeminen itsessään on palkitsevaa.

Kutsumustyöhön liittyy kaksi vaarallista väärinkäsitystä. Ensimmäinen on, että vain harvoilla ja valituilla on kutsumus. Jos olet onnekas, kerran elämässä taivas aukeaa, hohtava sormi osoittaa sinua ja syvä ääni sanoo: ”Sinä olet nokkahuilisti!” Tosiasiassa kutsumus on aina monimuotoinen.

Ihmisellä voi olla lukematon määrä kutsumuksia – eli tapoja toteuttaa työssään itseään kiinnostavia aktiviteetteja.

Toinen väärinkäsitys on, että kutsumustyö olisi silkkaa onnen auvoa aamusta iltaan. Elämään kuuluu aina monenlaisia haasteita, olipa työ kuinka innostavaa tahansa, ja missä tahansa työssä on myös asioita, jotka on vain pakko hoitaa, vaikka ei yhtään nappaisi. Perinteinen kutsumuskäsitys voikin virittää odotukset epärealistisiksi ja saada jopa luopumaan itsessään antoisasta elämästä. Ennen kaikkea on tärkeää huomioida, ettei kutsumustyö löydy yhdessä yössä, vaan se vaatii kokeiluja ja askel askeleelta tapahtuvaa muutosta.

Kutsumuskartta tarkoittaa työkalua, jonka avulla on mahdollista kartoittaa, minkälainen työ olisi juuri sinulle yksilöllisesti sopivin. Siinä listaat paperille ensin, minkälaiset aktiviteetit juuri sinua kiinnostavat. Sitten vielä pisteytät ne asteikolla 1–3 sen mukaan, kuinka paljon pystyt juuri nyt aktiviteettejasi toteuttamaan työssä ja vapaa-ajalla. Suurin osa ihmisistä pystyy kokemukseni mukaan kirjoittamaan kutsumuskartalleen ainakin kymmenkunta asiaa. Mutta mitäs sitten, jos listallasi ei ole juuri mitään? Tällöinkään ei ole syytä huoleen.

Ihmisen ei pidä tehdä työkseen, mitä ei halua tehdä – mutta jos ei halua tehdä mitään, pitää tehdä kaikkea.

Jos kutsumuskartalle ei kerta kaikkiaan irtoa kiinnostavia aktiviteetteja, ota seuraavan vuoden projektiksi kokeilutValitse joka kuukausi tai vaikka kerran kahdessa viikossa jokin uusi aktiviteetti ja kokeile sitä. Jos tuntuu hyvältä, anna palaa ja katso, kuinka pitkälle pääset. Jos ei tunnu hyvältä, valitse seuraava ja kokeile uudestaan. Jos kokeilet uutta aktiviteettia kahden viikon välein, ehdit vuodessa kokeilla 24 erilaista aktiviteettia.

Yleensä ottaen niin sanottu ”hanskat tiskiin ja Tiibetiin” -menetelmä ei toimi elämänmuutoksissa, vaan järkevämpää on panostaa mikromuutoksiin eli pieniin arjen muutoksiin. Kun olet saanut kutsumuskartan valmiiksi, mieti, miten voisit nostaa yhden kohdan arvosanaa listallasi. Miten voisit lisätä aikaa vaikkapa kiinnostaville keskusteluille, tuoda visuaalisen taitosi PowerPoint -presentaatioiden laatimiseen työssä tai lisätä uimahallissa vietettyä aikaa?

Kutsumuskartta on kuin merirosvojen aarrekartta. Sen nykytila kertoo, missä olet nyt. Kun kaikki listasi kohdat saavat arvosanan 3, on kyseessä kartan rasti – minne aarre on haudattu. Lopuksi kartan sanelemat mikromuutokset ovat askeleita aarresaarella kohti juuri sen oikean palmun juurta, josta aarre lopulta löytyy.

Lopuksi vielä varoituksen sana: on myös mahdollista päätyä tilanteeseen, jossa on ”liikaa hyvää”. Kutsmustyössä usein ilmaantuva flow on stressitila – tosin positiivinen ja miellyttävä sellainen. Jos arki on täynnä jatkuvaa into piukeana puskemista, tulevat ennen pitkää kropan rajat vastaan. Myös innostava työ voi polttaa loppuun. Siksi on tärkeää huomioida, että mitä lähemmäksi kutsumustyötäsi mikromuutokset vievät sinua, sitä enemmän pitää varata tilaa arjen suunnittelulle ja aikaa palautumiseen ja läheisten huomioimiseen.

Kutsumustyö ei ole ihmemaa, joka kirkastuu joillekin onnekkaille, kun taivas aukenee. Jokaisella ihmisellä on kutsumus: kyky toteuttaa itselleen mielekkäitä aktiviteetteja tavalla, joka palvelee muita. Jokaisella ihmisellä on lukematon määrä kutsumuksia, koska omia kiinnostuksen kohteita voi toteuttaa niin monella tavalla. Olennaista on tarttua toimeen ja selvittää ensin, mikä juuri sinua kiinnostaa – ja sitten tehdä ensimmäinen mikromuutos vaikka jo tänään.

Teksti on osin muokattu ote uutuuskirjastani Mestariajattelijan työkalut. Voit tutustua kirjaan ja tilata sen täältä. Alennuskoodilla MESTARI30 saat 30% alennuksen kirjasta.

Mestariajattelijan työkalut

Toissa vuoden lopulla sain ajatuksen päivittää esikoisteokseni Tee itsestäsi mestariajattelija nykyaikaan. Kirja on edelleen kovassa käytössä etenkin äänikirjana. Keskusteltuani ajatuksesta Tammen kustantaja Kati Lampela-Kivimäen kanssa päädyimme kuitenkin ajatukseen siitä, että voisi olla kiinnostavampaa koostaa yksiin kansiin enemmistö viime vuosikymmenenen aikana kehittämistäni ja löytämistäni menetelmistä, joilla ajattelua voi kirkastaa. Tästä syntyi lopulta tänään julkaistu kirja Mestariajattelijan työkalut.

Kirjan tarkoituksena on esitellä kattava joukko ajattelun työkaluja. Sen ote on käytännönläheisempi kuin aiempien kirjojeni. Pääpaino on itse menetelmillä ja siinä, miten voit ne ottaa käyttöön. Kirjan avulla opit tunnistamaan ydinarvosi, ymmärtämään sisäistä motivaatiotasi ja rakentamaan elämää henkilökohtaisten kiinnostuksen kohteidesi varaan. Opit ulkoistamaan ja strukturoimaan tehtäviä ja päämääriä, asettamaan selkeitä tavoitteita ja priorisoimaan niitä. Opit rakentamaan ideapilven verkkoon, kesyttämään sosiaalisen median häiriötekijät ja ohjaamaan ajatteluasi ympäristön avulla. Opit parantamaan luovien ideoidesi määrää ja laatua. Opit myös argumentoimaan vakuuttavasti, tunnistamaan argumenttivirheitä ja rakentamaan haastavissakin vuorovaikutustilanteissa dialogia ja yhteyttä muihin.

Mestariajattelijan työkalut esitellään kirjan viidessä jaksossa, joista kukin käsittelee yhtä ajattelun osa-aluetta:

1) Ajattelun ydin käsittelee olemassaolon perusasioita: kuka olet, miksi teet sitä mitä teet? Mitä arvostat? Mitä pidät elämässäsi tärkeänä? Ilman ajattelun ytimen kirkastamista ei muista ajattelun työkaluista ole juurikaan iloa. Riskinä voi jopa olla, että opettelet tekemään tehokkaammin jotain, mikä onkin sinulle tuhoisaa. Ajattelun ydintyökalujen avulla selvität, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.

2) Ajattelunhallinta käsittelee sitä, kuinka ajattelulle tehdään tilaa. Miten keskityt paremmin ja poistat häiriötekijät? Miten saat työtehtäväsi järjestykseen niin, että asiat rullaavat? Miten ositat päämääräsi pienempiin osakokonaisuuksiin ja miten priorisoit tavoitteesi? Ajattelunhallinnan työkalut auttavat saavuttamaan miellyttävän flow-tilan useammin arjen tuoksinassa.

3) Laajennettu mieli käsittelee ajattelun laajentamista teknologian ja ympäristön avulla. Miten pystyt rakentamaan muistiasi tukevan ideapilven? Miten voit ohjata ajatteluasi haluamaasi suuntaan ympäristöäsi hyödyntämällä? Miten suitsit sosiaalisen median ärsyketulvaa? Miten voit hyödyntää kirjoittamista tunteiden säätelyssä? Laajennetun mielen työkalujen avulla lisäät merkittävästi ajattelukapasiteettiasi.

4) Luova ajattelu käsittelee ideointiin, kehittämiseen ja uuden synnyttämiseen liittyviä työkaluja. Miten ruokit tiedostamatonta mieltäsi? Miten keksit runsaasti laadukkaita ideoita? Miten teet luovuudesta saumattoman osan arkeasi? Miten pusket ajattelun raja-aitoja vastaan? Luovan ajattelun työkalujen avulla synnytät luontevasti uusia ja arvokkaita oivalluksia.

5) Yhdessä ajattelu käsittelee ajatustesi muotoilua ymmärrettävään ja vakuuttavaan muotoon sekä aidon yhteyden muodostamista muiden kanssa. Miten argumentoit vaikuttavasti? Miten tunnistat tyypilliset viestinnän sudenkuopat? Miten muodostat yhteyden kuulijaasi? Miten voitat toiset puolellesi ja opit ajattelemaan yhdessä myös toisin ajattelevien kanssa? Yhdessä ajattelu auttaa rakentamaan siltaa sekä saman- että erimielisten kanssa ja rikastamaan ajattelua toistemme moninaisuuden kautta.

Järjestelmänä mestariajattelijan työkalut etenevät siis systemaattisesti sisältä ulospäin, itsestä kohti muita.

Voit tilata uutuuskirjan täältä. Alekoodilla MESTARI30 saat 30% alennuksen kirjan hinnasta.

Kirja on saatavilla myös äänikirjana ja e-kirjana.

Itseohjautuvuus ei tarkoita absoluuttista vapautta

Helsingin Sanomat jatkaa taas johdonmukaisesti ristiretkeään itseohjautuvuutta vastaan. Viime vuosina lehti on systemaattisesti julkaissut negatiivisia artikkeleita itseohjautuvuuden toteutumisesta sekä kouluissa että työpaikalla. Viimeisimpänä lehdessä esitetään, ettei työpaikoilla saada mitään aikaiseksi itseohjautuvuuden takia. Sinänsä ei ole ihme, että Helsingin Sanomat on onnistunut keräämään juttua varten laajan negatiivisen aineiston – taustalla on kysely otsikolla ”Onko työelämän itseohjautuvuus uuvuttanut sinut?

On jokseenkin käsittämätöntä, ettei valtakunnan päämedia vaivaudu tekemään kotiläksyjään aiheesta.

Vaikka yllä mainittua juttua varten on haastateltu aihetta tuntevia akateemisia asiantuntijoita, siinä toistuu silti sama alkeellinen käsitteellinen virhe kuin aiemmissakin Hesarin artikkeleissa: itseohjautuvuus samaistetaan aika lailla absoluuttiseen vapauteen.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen Sherlock Holmes tajutakseen, että päämäärähakuisessa toiminnassa, oli sitten kyse oppimisesta tai työstä, ei saada aikaan kuin kaaosta, jos oppilaiden tai työntekiöiden annetaan tehdä mitä huvittaa. Oppi syntyy opiskelusta, ja liiketulos tehdystä työstä. Jos päivät menevät Tiktokin tai Miinaharavan parissa, ei ole kovinkaan yllättävää, jos ei tuloksia synny. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tällaisen vastuuttomuuden oikeaoppinen akateeminen termi ei ole itseohjautuvuus – vaan heitteillejättö.

Itseohjautuvuus tarkoittaa sisäisesti motivoitua toimintaa.

Siis erotuksena ulkoisesti motivoidusta toiminnasta, jossa toimintaa ohjaavat ulkoa asetetut palkkiot tai rangaistukset. Sisäinen motivaatio puolestaan perustuu ihmisen psykologisten perustarpeiden tyydyttymiseen. Näitä ovat autonomia, kykenevyys ja yhteenkuuluvuus – joidenkin tuoreempien tutkimusten mukaan myös hyväntekeminen. Ihmisellä on siis luonnollinen tarve pystyä vaikuttamaan elämäänsä, saamaan asioita aikaiseksi ja kokea tulevansa hyväksytyksi yhteisössä. Muun muassa Frank Martelan tutkimusten mukaan on myös viitteitä siitä, että ihminen pyrkii luontaisesti kohti hyvää.

Itseohjautuvuuden akateeminen ydin on professorien Richard Ryan ja Edward Deci kehittämä itsemääräytymisteoria. Sen puitteissa on tutkittu laajasti työhyvinvointia ja tuottavuutta ja tulokset tukevat johdonmukaisesti päätelmää: kun ihmisen perustarpeet tyydyttyvät, sekä hyvinvointi että tuottavuus lisääntyvät. Tämä edellyttää kuitenkin koko psykologisten perustarpeiden kirjon tyydyttymistä. Pelkkä autonomia ei riitä, vaikka se voi joskus auttaakin alkuun.

Työssä ja oppimisessa tuloksellisuus palautuu viime kädessä aikaansaamiseen. Tässä puolestaan keskeisessä roolissa on tavoitteiden asettaminen oikein. Yritys, jossa johto ei määrittele tavoitteita millään tavoin on pian entinen yritys. Ongelmana on, että mitä yksityiskohtaisemmin tavoitteet määritellään, sitä vähemmän työntekijä kokee autonomiaa eli vapautta.

Eli jos töissä pitää olla minuutilleen 8.15–16.15, taulukot pitää täyttää Exceliin Times New Romanilla pistekokoa 11,5 ja omien täytettyjen taulukoiden määrä täytyy raportoida esimiehelle perjantaina klo 12.30–15.30 välillä, on autonomian kokemus todennäköisesti alhainen. Silti tällaisessa työssä voidaan saada paljon aikaiseksi ja työntekijällä voi myös olla korkea kykeneväisyyden kokemus, jos hän pitää touhuilua mielekkäänä.

Vastaavasti, jos taas töitä saa tehdä milloin huvittaa ja mistä huvittaa, eikä johto määrittele tavoitteita tai onnistumisen mittareita, tulee touhusta pian Helsingin Sanomien jutun kuvaamaa sekoilua.

Itse asiassa mitä enemmän työssä annetaan vapauksia, sitä paremmin pitää tuntea onnistumisen mittarit.

Peliala on oivallinen jos kohta aika ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten itseohjautuvuus voi parhaimmillaan onnistua. Peliyhtiöiden kulttuuri korostaa usein korkeaa autonomiaa. Samalla alalla tunnetaan kuitenkin erinomaisesti mittarit, joiden nojalla tiimi voi ihan itse mitata, onko kehityksessä olevalla pelillä hittipotentiaalia. Supercellin johtajan ei tarvitse tulla sanomaan pelitiimille, että 20% pelaajista seuraavana päivänä palauttava peli pitää kuopata – tiimi tietää sen itsekin inhorealistisen hyvin.

Tavoitteiden asettamisen ohella keskeisessä roolissa on myös jutussakin haastatellun TTL:n tutkimusprofessori Jari Hakasen esittämä huolenpito ja hyvinvoinnin johtaminen. Siinä missä tavoitteiden asettaminen lisää kyvykkyyskokemuksia, on huolenpitoon satsaava johtajuus puolestaan avainasemassa yhteenkuuluvuuden kokemuksen synnyssä.

Hesarin juttu osuu kyllä yhdessä asiassa naulan kantaan – siis siinä, että itseohjautuvuus käsitetään yhä usein työelämässä väärin. Aika usein se typistyy juuri tällaiseksi sinne tänne sekoiluksi. Todellisuudessa tällainen itseohjautuvuuden irvikuva on vain kehnoa johtamista.

Syitä väärinkäsitykseen on varmasti monia. Yksi niistä lienee kuitenkin se, että valtakunnan päämedia julkaisee vuodesta toiseen tällaisia artikkeleja, joissa itseohjautuvuuden käsite on vääristetty irvokkaaksi olkinukeksi. Nytkin varmasti tuhannet suomalaiset ovat taas tutustuneet tähän vinksahtaneeseen näkökulmaan ja sekaannus lisääntyy entisestään.

Kenties jonain päivänä Hesarikin tekee neutraalin artikkelin aiheesta, jossa itseohjautuvuuden käsite esiteltäisiin monipuolisessa ja akateemisesti syvällisesti tutkitussa muodossaan myös suurelle yleisölle. Kuka tietää, se voisi tehdä suomalaiselle työelämällekin ihan hyvää. Tietysti ongelmana on, että artikkelit, joissa pyritään aidosti kehittämään työelämää eivät kiinnosta lukijoita läheskään niin paljon kuin tällaiset klikkimagneetit, jossa todetaan, että kaikki on jo rikki.

Miten opit käyttämään intuitiotasi?

Intuition haasteena on, että se tuntuu päähänpälkähdyksenä hyvin samanlaiselta kuin biologisen vaistotoimintamme ajamat ajatussyötteet. Nälkäisenä saattaa tuntua maailman parhaalta idealta ottaa toinen jälkiruokavaikka tosiasiassa fiksu ratkaisu olisikin satsata porkkanaraasteeseen. Tästä syystä rakensin intuitiotutkimukseni pohjalta päätöksentekopuun, jonka perusteella pystyt nopeasti päättelemään, onko mieleesi pulpahtanut oivallus oikeasti intuitio – vai dna:si ajama viettisyöte.

Kun saat ahaa-elämyksen, kysy ensin, koskeeko se jotain tyypillistä viettitoimintaa: energiansaantia, taistele tai pakene -reaktiota tai suvunjatkamista. Jos näin on, sivuuta syöte ja arvioi tilanne järjellä. Jos sen sijaan kyse on muusta, jatka arviointia. Seuraavaksi kysy, koskeeko syöte jotain elämänaluetta, joka on ennustettava, kuten työtäsi, kotiasi, perhe-elämää tai muuta vastaavaa. Toisin sanoen jos mieleesi pulpahtavat viikon lottonumerot tai kätesi hamuaa kaupan kassalla Ässä-arpaa, anna syötteen olla. Muussa tapauksessa jatka pohtimista.

Kuva: Intuitiivisen ajattelun päätöksentekopuu (Järvilehto 2015).

Seuraava kysymys on: onko sinulla ollut mahdollisuus rakentaa tiedostamattomaan mieleesi riittävästi toimivia ajatusmalleja. Toisin sanoen oletko ajatussyötettäsi koskevan alan asiantuntija tai oletko perehtynyt hiljattain ahaa-elämystäsi koskevaan alaan. Jos olet, voit todennäköisesti luottaa intuitioosi. Muussa tapauksessa käytä järkeäsi.

Jos haluat vielä terävöittää intuitiosi käyttöä, voit perehtyä myös yleisiin ajattelun vinoumiin, jotka voivat myös synnyttää harhaanjohtavia ajatussyötteitä. Intuition perustana toimivalla tiedostamattoman mielen Systeemi 1:llä on taipumusta hypätä johtopäätöksiin, ja tällöin looginen ajattelu voi auttaa näkemään asian kirkkaammin. Mieti esimerkiksi seuraavaa klassikkoesimerkkiä: ”Maila ja pallo maksavat 1,10 dollaria. Maila maksaa dollarin enemmän kuin pallo. Kuinka paljon pallo maksaa?” Yleensä ihmisten ensimmäinen reaktio on sanoa, että pallo maksaa 10 senttiä. Mutta jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila taalan enemmän, silloinhan maila maksaa 1,10 dollaria – ja yhteenlaskettu summa onkin 1,20 dollaria. 

Ajattelututkimuksen uranuurtaja, nobelisti Daniel Kahnemanin mukaan jopa huippuyliopistojen opiskelijat menevät tässä halpaan, koska systeemi 1:mme innostuu heti taalan ja kymmenen sentin symmetriasta. Tässä on kyse niin sanotusta ominaisuuksien vaihtamisen vinoumasta (attribute substitution).Sen sijaan, että suorittaisimme laskutoimituksen, nappaamme kiinni yksinkertaisemmista numeroista. Jos laskisimme, selviäisi, että pallo maksaa 5 senttiä ja maila 1,05 dollaria.

Muita tyypillisiä vinoumia ovat perusotoksen vinouma (base rate fallacy), jonka vaikutuksesta jätämme tilastollisen yleisyyden huomioimatta. Esimerkiksi kun vastaan tulee nahkatakkinen pitkätukka ja kysytään, onko kyseessä rokkitähti vai peruskoulun opettaja, monet olettavat edellistä, koska se tyydyttää mielessämme olevan olettaman. Tilastollisesti on kuitenkin epätodennäköistä, että kyseessä olisi rokkitähti, koska opettajia on paljon enemmän. 

Vahvistusvinouma (confirmation bias) on merkittävä selittäjä nykyaikaisessa ajattelun kuplaantumisessa: hyväksymme helpommin näytön, joka sopii jo uskomaamme ja sivuutamme uskomuksiamme horjuttavan näytön. Jälkiviisausvinouma (hindsight bias) on puolestaan etenkin startup-maailmalle tyypillinen virhepäätelmä, jossa menestyneen yrittäjän jokainen aamiainen, asu- ja kirjavalinta yritetään analysoida ja kopioida, vaikka tosiasiassa menestykseen liittyy aina suurelta osin sattuma.

Voit arvioida intuitioitasi yllä olevan intuitiopuun avulla. Hyvä perussääntö on kuitenkin: jos saat voimakkaan intuition, kysy itseltäsi, tunnetko alan, jota intuitio koskee? Jos tunnet, luota intuitioosi.

Muussa tapauksessa käytä järkeäsi.

Yhteisten pelisääntöjen sopiminen tekee tilaa ajattelulle

Harva elää erakkona metsän keskellä. Useimmiten olemme ainakin töissä tekemisissä myös muiden ihmisten kanssa. Ajattelun kirkkauden kannalta lähes yhtä tärkeää kuin häiriötekijöiden poistaminen on sopia yhteiset pelisäännöt. Erityisen tärkeää tämä on töissä, mutta myös kotona kannattaa aika ajoin miettiä, mitkä työt kuuluvat milloinkin sinun vastuullesi ja mitkä muille.

Vastuunjako edellyttää suunnittelua. 

Kokoa tiimisi yhteen. Miettikää yhdessä, miten esimerkiksi sähköposti-, pikaviesti-, tai puhelutulvaa voisi suitsia. Voisiko kokoukset saada toimimaan jouhevammin – tai tarvitseeko niitä ryökäleitä ylipäätään pitää puolta tusinaa joka ikinen päivä?

Ajattelun sujuvuuden kannalta on olennaista, että toimintasi ohjautuu omista, tiimisi ja perheesi päämääristä käsin. Tämän takia on ensin olennaista hahmottaa, miksi ylipäätään teette mitä teette. Sitten kannattaa miettiä, onko joka ikiseen pikaviestimeen pakko vastata viidentoista sekunnin viiveellä. 

Lähes kaikissa valmentamissani organisaatioissa riittää yleensä, että sähköpostit katsotaan kerran päivässä. Miksi sitten ihmiset tulevat niin kärttyisiksi, jos viestiin ei ole vastattu heti? Tai miksi me toistamiseen hamuamme sitä sähköpostia, kun ensimmäinen punainen numeropallo ilmestyy tai kun ohjelmisto sanoo plim? Onko sinun ihan oikeasti pakko tietää viidessä sekunnissa, mikä uutuussarja on tänään tullut Netflixiin tarjolle?

Hyvä lähtökohta viestintäsääntöihin on, että sähköposteihin vastataan viimeistään viikon loppuun mennessä, pikaviesteihin viimeistään seuraavana päivänä. Jos on tosi kova kiire, niin voi soittaa tai laittaa tekstiviestin – tai vaikka tulla ihan fyysisesti piipahtamaan.

Kokousten järjestämisen osalta on hyvä miettiä aluksi, onko kokousta pakko järjestää – vai hoituisiko asia Slack- tai Teams-viestillä? Jos kokousta kuitenkin tarvitaan, kutsu vain ne ihmiset, joiden on ihan oikeasti pakko olla läsnä. Veikkaan, että kokouksiin cc-kutsutut tyhjäntoimittajat maksavat firmoille miljardeja.

Kokouksilla pitää myös olla päämäärä ja niiden pitää johtaa tuloksiin. Tästä syystä kokouksia ennen pitää aina lähettää ainakin kevyesti muotoiltu kokousagenda – ja ennen kokouksen loppua on hyvä sopia ainakin muutama konkreettinen toimenpide, joilla käsiteltyjä asioita edistetään. 

Hyvä tapa on ajoittaa kokoukset alkamaan 15 minuuttia yli tasatunnin – ”akateeminen vartti” toimii muuallakin kuin yliopistoissa. Tällöin kokousten väliin jää hengitysvaraa. Yleensä tunnin asiat saa helposti sovittua puolessa tunnissa, jos aikaa on varattu vain sen verran. Lopuksi, jos aikaa jää yli, lopeta kokous ja mene vaikka hetkeksi nauttimaan ulos auringonpaisteesta sen sijaan, että käyttäisit viimeisen vartin yleisistä asioista jaaritteluun.

Sopimalla selkeät viestintä- ja kokouspelisäännöt vapautat tietoiselle mielellesi kottikärrykaupalla kaistanleveyttä, jonka voit käyttää keskittyäksesi kulloinkin kaikkein tärkeimpiin asioihin.

Jatkuva oppiminen on nyt helpompaa kuin koskaan

Ennen vanhaan oppiminen tapahtui lähinnä koulun penkillä ja työssä oppien. Joskus tuli luettua jokunen kirjakin. Nykyaikana verkko tarjoaa varsinaisen oppimisen ihmemaan. Tältä istumalta voit alkaa opiskella maailman parhaiden yliopistojen johdolla kvanttifysiikkaa, runoutta tai vaikkapa laulutekniikkaa vain muutamalla hiiren klikkauksella.

Älylaitteita voi käyttää myös oman osaamisen jatkuvaan lisäämiseen.

Applen ja Androidin sovelluskaupasta löytyy toinen toistaan innostavampia mobiiliohjelmia kielten oppimiseen, matematiikkaan tai vaikkapa aivopähkinöihin. Erityisesti kielten oppimisen ykkössofta Duolingo on tässä ihan omaa luokkaansa. Yousician-ohjelman avulla voit puolestaan opetella soittamaan esimerkiksi pianoa tai kitaraa.

Samaten nykyaikaiset verkkoyliopistot tarjoavat monenlaisia oppimiskokemuksia, ja usein niiden luennot on tuottanut vaikkapa Stanfordissa, Harvardissa tai Yalessa vaikuttava huippuprofessori. Johtavat alustat ovat Coursera, Udemy ja EdX. Näissä on tarjolla monia maksuttomia kursseja, ja maksulliset kurssitkin ovat usein kohtuuhintaisia. Myös Masterclass-ohjelmisto on huikea tapa saada oppia suoraan maailman kovimmilta ammattilaisilta Margaret Atwoodista Carlos Santanaan, Amanda Gormanista James Cameroniin. 

Oppiminen on aina kovaa työtä, mutta se voi olla yksi hienoimmista kokemuksistasi, etenkin kun olet aiheesta aidosti kiinnostunut.

Mieti, missä haluaisit lisätä omaa osaamistasi. Mikä sinua kiinnostaa aidosti? Lataa sitten puhelimellesi jokin yllä mainituista ohjelmista – tai vaikka kaikki – ja kokeile. Testaa erilaisia kursseja ja oppimisohjelmia ja katso, mikä innostaa eniten. Kun löydät innostavan kurssin tai ohjelman, tutki, mitä muuta voisit aiheesta oppia. Ota tavaksi käyttää arjen pieniä taukoja oppimiseen. Kurkkaa vaikka pätkä opetusvideota, tee Duolingo-tehtävä tai ratkaise aivopähkinä.

Kun oppiminen tulee saumattomasti osaksi arkipäivääsi, saatat pian huomata suorittaneesi kursseja pienen tutkinnon edestä – ja kerryttäneesi roppakaupalla uutta osaamista ja ymmärrystä.

Miten hyödynnät ympäristöäsi ajattelun ohjaamiseen?

Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa. Jokainen ympäristössäsi oleva esine tai asia voi ohjata ajatteluasi. Jos seinällä on Casablanca-juliste, silmien siihen harhautuessa mielesi voi vilahtaa Rickin kahvilaan ja mielessä alkaa soida ”As Time Goes By”. Jos pöydällä on maailmanlopun kaaos, joka ikinen esine saattaa laukaista uuden ajatusketjun. Esimerkiksi silloin kun haluaisit vaikkapa laatia diat huomista esitelmää varten, huomio kiinnittyykin pöydällä lojuvaan maksamattomaan sähkölaskuun ja ajatukset laukkaavat pöpelikköön. 

Ongelmana tässä on, että useimmiten juuri se ajatus, jonka ympäristösi laukaisee on jotain ihan muuta, kuin mitä oikeasti haluaisit ajatella.

Olen aiemmin kirjoittanut paljon ajattelun kaksoisprosessoinnista. Nykytutkimus osoittaa, että ihmismieli jakautuu karkeasti kahteen systeemiin: tiedostamattomaan Systeemi 1:een ja tietoiseen Systeemi 2:een. Ympäristön vaikutus ajatteluun on kuitenkin niin merkittävä, että sitä voisi pitää melkein ajattelun kolmantena systeeminä, Systeemi 3:na. Ympäristöösi vaikuttamalla voit muokata ajatteluasi enemmän sellaiseksi kuin haluaisit.

Ensimmäinen tapa vaikuttaa ajatteluun ympäristösi avulla on tietysti sisustus. Ei ole merkityksetöntä, minkälaisia huonekaluja valitset tai mitä ripustat seinillesi. Karkeasti voidaan ajatella, että keskittymistä vaativa työ vaatii mahdollisimman pelkistetyn ympäristön kun taas luova ajattelu vaatii virikkeitä. Sekä kotona että toimistossa tämän voi huomioida sisustamalla eri huoneita eri tavoin. Neuvotteluihin tai rauhoittumiseen kannattaa valita valkoseinäinen pelkistetty huone. Ideointiin ja uuden kehittelyyn taas seinille kannattaa maalata värejä ja kuvioita, ripustaa erilaisia julisteita ja varata tilaan tusseja, fläppitauluja ja vaikkapa Legoja.

Kun työstät isompaa projektia, kannattaa siihen liittyvä aineisto pitää käsillä. Lähdemateriaalit on hyvä pitää näkyvillä kirjahyllyssä tai peräti työpöydällä. Miellekartta voi olla oivallinen tapa aktivoida ajattelun merkitysyhteyksiä. Samaten voit myös etsiä erilaisia projektiisi liittyviä virikekuvia, joita voit ripustaa työpisteesi lähettyville. Tai jos sinulla ei ole fyysistä työpistettä, myös tietokoneen virtuaalityöpöytä on mainio paikka virikkeille. Voit rakentaa esimerkiksi verkosta innostavia kuvia lataamalla moodboardin, eli tunnetaulun, jonka voit avata aina kun kaipaat innoitusta tekemiseesi. Itselläni oli aikanaan esimerkiksi kännykän kuva-arkistossa kuva James Bondista talon katolla, jonka kaivoin usein esiin kun virta meinasi loppua – ja jostain kumman syystä Daniel Craigin esittämän Bondin kuva antoi lisäbuustin, jolla jaksoin väsyneempänäkin.

Sekä kotona että töissä kannattaa pitää käsillä erilaisia inspiraation lähteitä. Voit hankkia vaikka kirjoja maalauksista tai valotaiteesta, sarjakuvia, Brian Enon ja Peter Schmidtin Oblique Strategies -kortit tai vaikkapa veljeni Paavon kanssa kehittämäni PIM! -luovuuskortit. Tällaiset virikkeet voivat laukaista ihan uudenlaisia ajatuksia, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi, jos ympäristösi olisi ollut erilainen.

Jos se on mahdollista, toimistolla on hyvä olla ainakin neljänlaisia tiloja. 

Ensinnäkin, tila jossa kohtaaminen on mahdollista. Applen perustaja Steve Jobs suunnitteli muun muassa Applen ja Pixarin päämajat niin, että eri osastojen ihmiset törmäsivät väistämättä toisiinsa. Bostonissa sijaitsevassa MIT Media Labissa puolestaan porraskäytävät ovat niin kapeat, että niissä on pakko ainakin sanoa ”anteeksi, pääsisinkö tästä ohi”, jolloin ventovieraatkin joutuvat ottamaan kontaktia toisiinsa. Jonkinlainen jaettu keittiö tai muu yhteinen tila voi myös olla oivallinen tapa törmäyttää ihmisiä. Jos toimistolta löytyy vain yksi kahvikone, on melko varmaa, että se tulee synnyttämään uusia ihmiskohtaamisia.

Toiseksi, toimistolla pitää olla riittävästi rauhallista tilaa keskittyneeseen työhön. Avokonttorit häiriötekijöineen ja kissavideoita esittelevine kollegoineen ovat myrkkyä pitkäjänteiselle flow’lle. Siksi kannattaa varata riittävästi pelkistettyjä neuvottelutiloja, joihin voi tarvittaessa vetäytyä työskentelemään.

Kolmanneksi, toimistolla pitää olla myös jonkinlaisia puhelinkoppeja tai muuten äänieristettyjä tiloja, joissa voi hoitaa puheluita – tai joita voi myös tarvittaessa käyttää vaikkapa kirjoitustyöhön.

Ja neljänneksi, nykyajan tietotyössä luova ajattelu on elinehto alaan katsomatta. Siksi kannattaa myös sisustaa neukkari tai pari leikkisäksi ideointitilaksi ja varata sinne myös hypisteltävää ja puuhasteltavaa, esimerkiksi Legoja, muovailuvahaa ja muuta värikästä kivaa.

Kun tilat ovat riittävän monipuoliset, voit valita oikean tilan aina sen mukaan, millä tavalla haluat kullakin hetkellä ajatella. Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa, vaan ympäristöllämme on hämmästyttävän iso vaikutus siihen, mitä ja miten ajattelemme.

Syvennä elämänymmärrystäsi kartoittamalla arvosi helpolla harjoitteella

Arvo tarkoittaa sen sanallistamista, mitä pidät tärkeänä. Harva pysähtyy miettimään, mitä oikeasti arvostaa – vaikka arvot ohjaavat ihan kaikkea toimintaamme ura- ja parinvalinnasta harrastuksiin, ostokäyttäytymisestä äänestyspäätöksiin. Arvostatko ennustettavuutta, vai sykkiikö sydämesi aina seuraavalle seikkailulle? Pidätkö luovuutta tärkeänä vai onko analyyttisyys juuri sinun juttusi? Vai entä jos molemmat ovat juuri sinun juttusi?

Arvojen määrittely lähtee siitä, mitä sinä pidät arvokkaana. Yhtä tärkeää on poisvalinta. Yleensä kun alamme miettiä arvoja, kaikki tuntuukin yhtäkkiä todella tärkeältä. Mutta mitkä asiat ovat juuri sinulle erityisen tärkeitä? Näiden pohjalta voit läpivalaista oman arvomaailmasi.

Ennen vanhaan arvojen ytimessä olivat koti, uskonto ja isänmaa. Nykyään kaikki kolme ovat kokeneet aikamoisen arvon alennuksen. Etenkin uskonnon merkityksen vähentyminen on synnyttänyt nykyihmiselle merkittävän identiteetti- ja merkityskriisin. Kun ennen vastaukset elämän peruskysymyksiin löytyivät uskonkappaleista ja papin saarnasta, nykyään valinnanvaraa on niin paljon, että moni joutuu tuuliajolle elämässään.

Jokaisella on kuitenkin arvomaailma, oli sitä tehty näkyväksi tai ei.

Vasta kun tunnet arvosi, voit tehdä aktiivisia valintoja niiden pohjalta. Arvot ovat kaikkien päätöstemme ja toimiemme taustalla. Tekemällä ne näkyväksi saamme huikean työkalun, joka auttaa meitä etenkin kinkkisissä valintatilanteissa. Jos et tiedä, mitä tehdä, voit aina palauttaa kysymyksen arvoihisi.

Yleensä arkielämä on askareesta toiseen touhottamista. Tällöin akuutein kysymys mielessämme on: ”Miten tämä tehdään?” Usein oikeampi kysymys olisi, kuten Simon Sinek opastaa: ”Miksi tämä tehdään?” Kun kysymme ensin ”miksi?” voikin olla, että vastaus on: ”ei miksikään”. Tällöin ”miten”-kysymys menettää merkityksensä.

Arvo ilman aktiivisuutta on sanahelinää.

Arvojen pitää siis johtaa toimintaan. Jos joku sanoo arvostavansa rohkeutta, mutta lykkää vaikka ihanalle ihmiselle treffien toivossa soittamista kuukausikaupalla, ei rohkeus ole todellinen arvo. Jos taas joku sanoo arvostavansa ympäristöä, mutta kuluttaa kuin 1980-luvulla, ovat todelliset arvot jossain toisaalla.

Voit käyttää arvojesi kartoitukseen yksinkertaista harjoitusta. Voit ladata harjoitusta varten tehtäväpohjan täältä. Kirjoita ensin ylös kolme asiaa, jotka haluat tehdä lähitulevaisuudessa. Teot kertovat enemmän kuin sanat. Sen jälkeen voit kartoittaa seuraavien kysymysten avulla sinulle merkityksellisiä asioita. Mitä arvostat hyvässä ystävässä? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, jotka olet oppinut vanhemmiltasi? Mitä arvostat toisissa ihmisissä? Mitä arvostat itsessäsi? Jos mieleen ei meinaa tulla mitään, voit käyttää syötteenä vaikkapa täältä löytyvää 20 yleisimmän arvon listaa.

Kun olet kartoittanut aikomuksiasi ja merkityksellisiä asioita, listaa niin monta arvoa kuin tehtävän perusteella pystyt. Lopuksi valitse näistä kolme tärkeintä ja keksi jokaiseen kolmeen jokin konkreettinen asia, jonka voit tehdä lähipäivinä.

Kirjaa sitten suunnittelemasi toimi tehtävälistaasi tai vaikkapa tarralapulle jääkaapin oveen ja ota askeleet kohti entistä kirkkaammin arvojesi mukaista elämää.

Bilekuvaskandaali kertoo eniten siitä, mitä ei sanota ääneen

Suomalaiset ovat menettäneet kohtuullisuudentajunsa. Toki on tavallaan lohdullista, että näköjään Suomen suurin ongelma tällä hetkellä on se, että pääministeri tykkää juhlia. Nyt odotetaan henkeä pidätellen koska ”seuraavat kohukuvat” julkaistaan. Samalla kukaan ei tunnu valtamedioissa kysyvän sitä oikeasti olennaista kysymystä:

Mitä sitten?

Siinä, että joku tykkää päästellä höyryjä tanssilattialla tai hengailla somejulkkisten kanssa ei ole mitään laitonta. Siinä ei ole myöskään mitään pahaa, paitsi jos oma arvomaailma sattuu olemaan patapuristinen. Ei, vaikka juhlakuvia julkaistaisiin miljoona. Demokraattisen yhteiskunnan ihanuus on siinä, että vaikka juuri sinä et viihdy klubilla tappiin saakka, sitä ei silti tarvitse kieltää. Ja vaikka juuri sinun mielestäsi joku somevaikuttaja on ”epäilyttävää seuraa”, voi olla että jonkun muun mielestä hän onkin ihastuttava ihminen.

Ei ole myöskään mitään järjellisiä perusteita sille, että pääministerin instituution pitäisi olla kiveen hakattu pesti, jossa tietyt käyttäytymissäännöt sitovat kotiin virkkaamaan kahdeksan jälkeen. Jos sinä olet sitä mieltä, äänestä sen mukaan. Demokratiassa on myös ihan luvallista pöyhiä pölyttyneitä instituutioita. Sitä sanotaan kehitykseksi.

Toki on hyvä, että valtiojohdon keskeisten instituuttien rajanvedoista keskustellaan, ja etenkin turvallisuusasioiden osalta on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että meillä on järjelliset protokollat, joiden mukaan toimitaan. Toistaiseksi mutua parempaa näyttöä ei käsittääkseni ole kuitenkaan esitetty siitä, että todellista turvallisuusuhkaa olisi päässyt syntymään.

Suomalainen poliittinen historia on siitä suloista, että meillä on isoja poliittisia skandaaleja vain kourallinen. Yleensä poliitikon eroon on johtanut aito turvallisuusuhka, vallan väärinkäyttö tai vakavista asioista valehteleminen. On jotenkin surullista, että media ja some vaahtoavat nyt siitä, että Sanna Marinin pitäisi erota ”bileskandaalin” takia. Koko ”skandaali” on ainakin toistaiseksi puhtaasti median kehittelemä rahantekokone. Sen todellinen arvo poliitikon toiminnan arvioinnissa on olematon. Sanna Marinin tapauksessa tämä kohu onkin rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin taannoinen aamiais-gate. Tikusta tehdään asiaa, kun muusta ei voida.

Jos valtakunnan ykköspoliitikosta ei löydy pahempaa kuraa kuin se, että bilettää somevaikuttajien kanssa, niin se on itse asiassa ihan positiivinen signaali. Samaan aikaan Saksassa liittokansleri on sotkeutunut miljardien pankkisotkuun ja meidänkin ohuesta skandaalihistoriastamme löytyy kuitenkin jokunen tapaus, joissa johtava poliitikko on asemallaan suhmuroinut kavereilleen pullean palkkapäivän.

Marin on luotsannut Suomen läpi kahdesta historiamme suurimmasta kriisistä, ja on nyt kolmannen kynnyksellä. Se, että me kansakuntana kohkaamme jostan bilekuvista kertoo surullista kuvaa pilalle hemmotellusta kulttuuristamme ja verenhimoisesta juorumediastamme. Näiden lillukanvarsien sijaan meidän pitäisi yhdessä tuumin miettiä, miten selviämme tulevan talven energiakriisistä – ja antaa poliitikkojen keskittyä työhönsä typeriin kysymyksiin vastailun sijaan.

4 nopeaa tapaa parantaa keskittymistä tietotyössä

Tutkimusten mukaan ihminen kykenee pitämään tietoisessa mielessään vain noin 3–5 asiaa kerrallaan. Jos hoitamattomat asiat putkahtelevat mieleen, kadulla porataan, sähköposti sanoo plim tämän tästä ja yrität keskittyä kuumeisesti huomisen presentaation laatimiseen, ei enää tarvita kuin kollega esittelemään Tiktokin uutuusmeemiä, niin pää sanoo poks.

Jos tietoinen ajattelu ei onnistu, komento siirtyy ajattelun primitiivisempiin järjestelmiin, ja vaihtoehtoja on tällöin käytännössä kolme: taistele, pakene tai jäädy.

Aivojemme biologinen kehitys on niin hidasta, että käytännössä merkittäviä muutoksia ihmisaivoissa ei ole tapahtunut kymmeniin tuhansiin vuosiin. Toisin sanoen, aivomme ovat yhä luolaihmisen aivot. Biologinen evoluutio on optimoinut aivotoiminnan ihmiselle biologisesti luontaiseen ympäristöön: metsään ja savannille. Tietoisen ja tiedostomattoman mielen rajat muuttuvatkin lähes merkityksettömiksi silloin kun ”työpäivä” koostuu metsässä samoilusta, marjojen keräilystä tai antiloopin jahtaamisesta. Tällöin todo-listalla on tasan yksi asia: ”hanki ruokaa”. Vielä viljely-yhteiskunnassakaan ajattelun raja-aidat eivät yleensä tule vastaan. Aamulla lähdetään pellolle, hoidetaan hommat ja tullaan illalla kotiin.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen. 

Ensinnäkin, työtä tehdään yhdessä, nykyään usein avokonttoreissa. Toiseksi, viestintävälineiden monimuotoisuus, nopeus ja integrointi arkeen on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä dramaattisesti. Vielä 1980-luvulla viestintään oli käytännössä neljä keinoa: puhelin, kirje, ovikellon soittaminen – ja faksi. Nyt meillä on puhelin, tekstiviestit, sähköposti, Teams, Zoom, Skype, Slack, Messenger, WhatsApp, Telegram, WeChat, Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat, Tiktok – ja joskus harvoin vielä postiluukustakin kopsahtaa jotain. Nämä nyt siis alkajaisiksi. Keskimäärin nykyaikainen toimistotyöntekijä keskeytetään kerran 3 minuutissa. Keskittymisen palauttamiseen menee puolestaan 23 minuuttia.

Pikaviestinten, puhelimen ja sähköpostin lisäksi joka ikinen kännykkäsovellus haluaa myös kertoa sinulle, milloin Woltissa on uusi tarjous, koska virtuaalilohikäärmeesi on kuoriutunut tai milloin Duolingo-putkesi on katkolla. Ja joka ikinen näistä häiriötekijöistä käyttää huomiosi saamiseksi sekä visuaalisia koukkuja kuten pomppivia punaisia palloja ja alituisia plim-ääniä. Ei mikään ihme, että meinaa hermo mennä.

Asialle voi kuitenkin tehdä paljon.

Ensimmäinen askel on rakentaa informaatioympäristömme niin, että häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän. Ihan kaikesta ei pääse eroon, mutta on hämmästyttävää, kuinka paljon tilaa voit tehdä ajattelulle pienellä vaivalla.

1. Poista notifikaatiot

Ihan ensimmäisenä kannattaa poistaa sähköpostiohjelmasta, kaikista pikaviestimistä ja kaikista kännykkäsovelluksista ääninotifikaatiot. Jos se on mahdollista, voit vapauttaa vielä lisää kaista poistamalla myös visuaaliset viestit. Maailma ei räjähdä, vaikka näkisitkin uuden Facebook-tykkäyksen vasta kaksi tuntia sen ilmestymisen jälkeen – vaikka Facebook haluaisikin, että klikkaisit sovelluksen auki sekunnissa.

2. Siivoa työpöytäsi – sekä fyysinen että virtuaalinen

Jokainen ympäristössäsi oleva asia voi toimia uuden ajatuksen kimmokkeena. Jos työpöytäsi on täynnä hoitamattomista asioista muistuttavia kaavakkeita, mietit niitä tämän tästä, vaikka pitäisikin keskittyä johonkin ihan muuhun. Siivoa sen sijaan työpöydältäsi kaavakkeet ja muu piiloon, ja laita muistutus vaikkapa tehtävälistallesi tai johonkin mukavaan todo-appiin, jotta muistat ne aikanaan käsitellä.

Toista sama myös tietokoneesi työpöydän, desktopin, kanssa. Aikanaan oma virtuaalityöpöytäni oli täynnään kymmeniä ellei satoja ”hoidettavia” tiedostoja, joista yhtäkään ei tullut oikeasti käsiteltyä, kun aina oli muuta tekemistä. TIlanne muuttui radikaalisti, kun siivosin työpöydän sisällön arkisto-ohjelma Evernoteen. Ota käyttöön jokin parhaista saatavilla olevista arkistointiohjelmista, kuten Bear, OneNote tai Nimbus Note ja siivoa työpöytäsi sisältö sinne. Stressitasot putoavat hetkessä.

3. Varaa tila keskittymiselle

Kun haluat tehdä keskittymistä vaativaa työtä, kannattaa pyrkiä tilaan, jossa on mahdollisimman vähän häiriötekijöitä. Nykyaikana harvalla on omaa toimistoa, mutta suurimmalle osalle on mahdollista hyödyntää kerrassaan huipputehokasta avokonttorimaailman niksiä: varaa itsellesi yhden hengen kokous. Buukkaa kokoushuone työtäsi varten tunniksi tai pariksi, hiippaile ”kokoukseesi”, vedä ovi kiinni, laita kännykkä äänettömälle ja – aaah! – keskity tekemään ihan oikeita töitä. Uppoutumista vaativissa työtehtävissä voit asettaa ajastimen soimaan määräajan kuluessa jotta tiedät varmasti, että päivän muutkin toimet tulevat hoidettua ajallaan. Näin huolehdit siitä, että kukin toimi saa aina jakamattoman huomiosi. 

4. Laita herätys tai muistutus hoidettavista asioista

Todelliset keskittymisen kovanaamat laittavat kaikki notifikaatiot – niin plim-äänet kuin punaiset pallotkin pois – ja ohjelmoivat vaikkapa puhelimen herätystoiminnon muistuttamaan katsomaan sähköpostit ja pikaviestimet kerran tai pari päivässä. Kun notifikaatiot ovat poissa, voi stressi hiipiä helposti siitä, että mitä jos unohdat vastata johonkin tärkeään viestiin. Herätystoiminto auttaa rauhoittamaan mielen, koska tiedät, että sitten kun puhelin piippaa, käyt uudet viestit läpi kaikessa rauhassa.

Toki tällainen itsehillinnän zen vaatii meiltä paljon, sillä yksi syy siihen, miksi muistutukset ja punaiset pallot ovat niin hillittömiä on se, että ne ruokkivat dopamiiniaineenvaihduntaamme. Aina kun värkki sanoo plim, se aktivoi uteliaisuutemme ja kiinnittää huomion siihen, mitä uutta saattaa olla tarjolla.

Harmi vaan, että useimmiten siellä sähköpostissa on oikeasti kiinnostavan tai arvokkaan postin sijaan Gigantin uutiskirje.

Mutta pienelläkin pääsee alkuun. Käy aluksi läpi vaikka vain puhelimesi muistutusasetukset (löytyy useimmissa puhelimissa kohdasta asetukset – ilmoitukset). Poista sieltä se, minkä pystyt – ja jo nyt olet lisännyt merkittävästi kykyäsi keskittyä käsillä oleviin tehtäviin.