1990-luvulla Martin Seligman, Mihaly Csikszentmihalyi ja William Damon alkoivat pohtia, miksi psykologinen tutkimus keskittyy vain siihen, mikä voi mennä pieleen. Miksi kukaan ei tutkinut sitä, mitä tulee tehdä, jotta ihminen voisi hyvin? Syntyi positiivinen psykologia, psykologian tutkimussuunta, jonka tutkimuskohteina ovat muun muassa hyvä elämä, kukoistus, flow, onnellisuus, innostus ja positiiviset tunteet.
Viime vuosikymmenten ajan tämä ajatussuunta on saanut valtavasti kokeellista tukea. Esimerkiksi Csikszentmihalyin flow-teoria on osoittanut, että pienillä arjen muutoksilla on mahdollista kokea uppoutumisen kokemuksia ihan tavallisessakin työssä. Seligmanin tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että kiitollisuuden lisääminen arkeen voimistaa merkittävästi hyvinvointia.
Viime vuosina on julkaistu joukko positiivisen psykologian vaikuttavuutta koskevia systemaattisia tutkimuskatsauksia, joista järein kattaa yli 4 000 tutkimuspaperia ja 500 000 koehenkilöä. Mittava näyttö osoittaa, että positiivisen psykologian interventiot toimivat silloin kun niitä käytetään oikein. Kiitollisuus, positiivinen orientointi päivään, luonnossa kävely, hengitysharjoitukset – nämä ovat menetelmiä, jotka auttavat ihmisiä voimaan paremmin. Näin siis laboratorio-olosuhteissa. Miksi sitten mielenterveysongelmat vain lisääntyvät ja ihmisillä on yhä useammin kurja olo?
Päätasolla syitä on nähdäkseni kaksi. Ensimmäinen on, että positiivisuus ei tarkoita vain mukapositiivista muikeilua, puhumattakaan myrkyllisestä myönteisyydestä eli toksisesta positiivisuudesta. Edellinen tarkoittaa tällaista “kyllä se siitä” -hähmäilyä. Jälkimmäinen taas sitä, että kielletään kokonaan negatiiviset tunteet tai kokemukset. Molemmat ovat vaarallisia tapoja käsitteellistää positiivinen ajattelu.
Toinen, ja käsittääkseni painokkain, syy on kuitenkin se, että vaikka positiiviseen psykologiaan perustuvien menetelmien teho tunnetaan, harva käyttää näitä menetelmiä arjessaan. Osallistuin syksyllä 2025 Saksan positiivisen psykologian yhdistyksen vuosikonferenssiin. Eräässä keynotessa professori Jolanta Burke kysyi yleisöltä, kuinka moni on joskus pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa. Lähes kaikki viittasivat. Sitten hän kysyi: “Kuinka moni pitää kiitollisuuspäiväkirjaa juuri nyt?” Vajaan sadan hengen yleisöstä kaksi viittasi. Jos edes positiivisen psykologian akateemiset tutkijat eivät käytä tutkimiaan menetelmiä, kuka niitä sitten käyttäisi?
Ongelmana positiivisen ajattelun lisäämisessä ja sitä tukemaan syntyneessä oma-apukirjallisuudessa on, että on helppo lukea menetelmistä ja kokeilla niitä. Mutta menetelmien tuominen osaksi omaa arkea kariutuu yleensä siihen, että arjen kiireet ylittävät ne ja lopulta ei vaan ole enää aikaa ja jaksamista vaikka positiiviseen orientoitumiseen, päiväkirjan pitämiseen tai meditointiin. Lisäksi simppelimmätkin harjoitteet – vaikkapa laatikkohengitys, jolla saa usein stressitasot laskemaan tiukan paikan tullen – unohtuvat silloin kun niitä tarvitsisi.
Tästä syystä olenkin viime vuosina alkanut korostaa sitä, ettei hyvä elämä perustu mihinkään radikaaliin irtiottoon tai oman elämän syyssiivoukseen – vaan hyvä elämä, matka kohti aristoteelista eudaimoniaa, tapahtuu pienin askelin.
Lukemalla positiiviseen psykologiaan perustuvaa käytännönläheistä kirjallisuutta, esimerkiksi Martin Seligmanin, Mihaly Csikszentmihalyin, Elisabet Lahden tai Frank Martelan teoksia, voit löytää valtavasti erilaisia menetelmiä, jotka voivat sopia sinulle. Olen itsekin koonnut tällaisia oma-aputeoksiini Mestariajattelijan työkalut ja Myrskyhevonen. Ja kun löydät menetelmän, joka tuntuu hyvältä, pyri käyttämään sitä vaikka ihan muutama minuutti päivässä tai viikossa. Tärkeintä on, että otat menetelmän jollakin säännöllisellä tavalla osaksi arkeasi. Jos jaksat pitää muutosmenetelmästä kiinni muutaman kuukaudenkin ajan, muutoksia alkaa myös luultavasti näkyä.
Hyvä elämä ei siis perustu siihen, että maagisesti lukemalla filosofiaa tai oma-apukirjallisuutta elämä muuttuisi täydelliseksi. Hyvä elämä edellyttää myös meidän kaikkien oman riittämättömyyden ja epätäydellisyyden hyväksymistä, ehkäpä jopa syleilyä. Psykologian professori Kristin Neff nimittää tätä itsemyötätunnoksi. Mutta pienillä askelilla ja muutoksilla omaa elämää on mahdollista myös tehdä päivä päivältä paremmaksi. Kunhan et haukkaa kerralla liian suurta palaa purtavaksi.
Hyvin totta. Arjen pienet muutokset on helppo aloittaa ja vaikea ylläpitää. Onneksi siihenkin on kirjallisuutta olemassa 😄👍
Olen lukenut elämäni aikana lukuisia positiivisen ajattelun oppaita ja kokeillut niiden menetelmiä. Hetken ne toimivat, mutta vähitellen palasin vanhoihin ajattelumalleihini. Tiesin kyllä, miten pitäisi ajatella, mutta tieto ei muuttanut käyttäytymistäni silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu.Vasta puolisoni sairastuminen Alzheimerin tautiin ja omaishoitajuus pakottivat minut todella kohtaamaan itseni.Aluksi hakkasin päätäni seinään. Kuvittelin olevani ymmärtäväinen, kärsivällinen ja positiivinen ihminen. Mutta kun paine kasvoi tarpeeksi suureksi, kaikki hienot periaatteet murenivat ja negatiiviset, automaattiset reaktiot ottivat vallan.Käänne tapahtui, kun lakkasin keskittymästä siihen, miten minun pitäisi ajatella, ja aloin tarkastella sitä, miten todellisuudessa käyttäydyin. Opettelin pysähtymään, olemaan läsnä ja tunnistamaan nopean, automaattisen ajatteluni ennen kuin se ehti ohjata toimintaani.Vähitellen huomasin jotakin yllättävää: minun ei tarvinnut pakottaa itseäni ajattelemaan positiivisesti. Kun oma suhtautumiseni ja käyttäytymiseni muuttuivat, myös ajatteluni alkoi muuttua.Nyt puolisoni muistisairaus on vaikeassa vaiheessa. Arkemme on monella tavalla raskaampaa kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti koen eläväni hyvää ja merkityksellistä elämää.Tämä on saanut minut pohtimaan, onko positiivisen ajattelun opetuksessa joskus järjestys väärä. Yritämme muuttaa ajatuksiamme, vaikka ehkä pitäisi ensin oppia tunnistamaan oma käyttäytymisemme juuri niissä tilanteissa, joissa tunteet ottavat vallan.Hyvä elämä ei minun kokemukseni mukaan synny siitä, että opimme ajattelemaan positiivisesti. Se alkaa siitä, että opimme toimimaan tietoisemmin myös silloin, kun positiivinen ajattelu pettää.Ja ehkä siinä on koko asian vaikein mutta tärkein opetus: ihminen voi tietää valtavasti hyvästä elämästä, mutta vasta oman käyttäytymisensä kohtaaminen voi muuttaa sen eletyksi elämäksi.