Meillä on vallalla omituinen käsitys, että ajatukset ovat sellaisia mokkuloita, joita säilytetään pään sisällä vähän niin kuin legoja laatikossa. Tällaisessa jälkikartesiolaisessa ajattelutavassa ei ole kuitenkaan mitään järkeä. Eivät ajatukset ole mitään esineitä. Ne ovat tapahtumia.

Tarkkaan ottaen, ajatukset ovat tapoja.

Tämän ajatuksen esitti amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce jo 1800-luvun lopussa. Ajatukset ovat tapoja – tietyllä tavalla rakentuneita prosesseja, joilla on jokin ennalta määrätty lopputulos. Jos minulla on esimerkiksi tapana ostaa kaupasta kaksi tölkkiä luomumaitoa ja yksi tölkki laktoositonta maitojuomaa, koostuu tämä tapa erilaisista käsien ja jalkojen monimutkaisista liikkeistä, jotka riippuvat osin kulloisistakin vallitsevista ympäristön oloista. Mutta merkittävintä tavan toteutumisen kannalta on tulos: se, että kassalle saapuessani kärryssä tosiaan ovat nuo kolme vaaleansinistä tölkkiä.

Samalla tavalla ovat ajatukset monimutkaisia prosesseja, jotka koostuvat monenlaisista osasista. Neurotiede on pääsääntöisesti sitä mieltä, että ajattelu on aivojen etuosassa tapahtuvaa sähkökemiallista säpinää. En sitten tiedä, mitä neurotieteilijän prefrontaalikorteksi ajattelee ajattelusta, mutta nähdäkseni tässä jäädään puolitiehen. Toki aivotoiminnalla on merkittävä rooli ajattelussa – mutta ei ajattelu jää vain aivoihin. Hermosolujen toiminta on ajatukselle sama asia, kuin jäsenten liikuttelu maidon ostamiselle – se on osa sitä kokonaiskoreografiaa, joka tuottaa tietyn lopputuloksen. Vasta tulos – jokin tunnistettava ja toistettava tapahtuma – määrää ajatuksen. Ajatukset ovat tapoja, prosesseja, jotka tähtäävät tiettyyn lopputulokseen.

Ajatteluprosessit ovat merkillisen jäykkiä. Kun prosessi on kerran alkanut, se on valtavan työlästä katkaista. Koetapa lakata ajattelemasta jotain ajatusta. Tai vielä parempi tapa testata käyntiin lähteneen tavan voimaa on seuraava: ensi kerralla kun olet kävellen menossa jonnekin, koeta pysähtyä kesken kaiken ilman mitään syytä. Katso kuinka pitkään pystyt seisomaan paikoillasi, ennen kuin käynnissä oleva tapa pakottaa sinut taas liikkeelle. Lujimmat tahdon jättiläiset kykenevät jurmuttamaan paikoillaan jopa kymmeniä sekunteja.

Ajattelulle ominaista ei ole oikeiden ajatusmokkuloiden nostelu ajattelulaatikosta, vaan ajatusprosessien oikeanlainen ohjailu.

Tavallaan ajattelu on eräänlaista kung-fu:ta. Kun katson Jackie Chanin vanhoja Hong-Kong -pätkiä, en voi kuin hämmästellä sitä, miten Chan hallitsee omia – ja muiden – liikkeitä. Chan on jatkuvassa liikkeessä, hyödyntää oman ja vastustajiensa kehon liikkeitä ja myöskin ympäristöään – kaikkea, mistä saa kiinni.* Samalla tavalla mestariajattelija harjoittaa ajattelun kung-fu:ta. Ajatukset tulevat ja menevät ja kun ne ovat kerran alkaneet, on niitä aika vaikea pysäyttää. (Vähän samalla tavalla kuin 170-senttisen kiinalaisen on tyhmää seistä aloillaan, kun 200-kiloinen ammattipainija rymistää kohti.) Mutta taitavalla pään käytöllä – ja, Chanin esimerkkiä seuraten, myös ympäristön käytöllä – ajattelua voi ohjata haluamaansa suuntaan.

Niin kuin on laita kaikkien tapojen, myös ajatuksiin mahtuu hyviä ja huonoja. Ajattelun ammattilainen osaa ohjata huonot ajatukset nopeasti pois häiritsemästä kun taas hyvistä voi taidokkaasti koostaa kirkkaita oivalluksia. Ajattelun kung-fu -mestari ohjaa esimerkiksi korvamadon tiehensä pyydystämällä sen jo kauan ennen kuin mato löytää tiensä korvien väliin. Maito jää ostamatta, jos maidon ostaja jää kotiin. Samaten mato jää nalkkiin, kun siihen johtavan prosessin tunnistaa ja nitistää heti alkuunsa. Harjoittamalla ajattelun taitoa pystymme ohjaamaan ajatuksemme juuri sinne, minne haluamme. Parhaana päivänä voimme jopa ajatella juuri sitä, mitä haluamme.

*Vilkaise pätkä Chanin akrobatiaa täältä.