Mistä tiedän, etten tiedä?

Pitkän aikaa pidin itseäni koko lailla terävänä kaverina. Ajattelin, että tiedän aika paljon kaikenlaista. Sitten aloin opiskella filosofiaa.

Kyse ei ole niinkään siitä, että olisin joutunut ylenpalttisen alemmuuskompleksin pauloihin törmätessäni tulevaisuuden Platoneihin, Kanteihin ja Einsteineihin – vaikka toki välillä transsendentaalisesta deduktiosta tai peliteoreettisesta semantiikasta jutellessa olo olikin kuin orvolla porolla. Lumisateessa. Kyse on ennemminkin siitä, että mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän aloin ymmärtää, kuinka vähän loppujen lopuksi tiesin mistään.

Tässä, luulen, on sokraattisen viisauden ydin. Sokrateen ironinen huomautus siitä, että viisas on se, joka tietää ettei tiedä, ei suinkaan ollut nöyristelyä Ateenan kansalaisista koostetun tuomioistuimen edessä. Sokrates tiesi ateenaalaisia härnätessään vallan hyvin, että hän oli kategorisesti fiksuin elossa oleva kaksijalkainen, kenties fiksuin ikinä olemassa ollut tai oleva. Mutta koska Sokrates oli tavattoman fiksu, hän ymmärsi, että kaikkeen siihen nähden, mitä hän tiesi, oli valtava määrä asioita, joita hän ei tiennyt.

Älykkäänä pidetty ihminen sortuu ajoittain erehtymättömyyden ansaan. Se ei ole kuitenkaan järin viisasta. Koska tiedät kerran kaiken Kantin antinomioista ja kvanttikenttäetorioista, et tietenkään voi paljastaa, että tietosi Kazakstanilaisen muppalohirven karvan vaatetuksellisista ominaisuuksista ovat vaillinaiset. Illalliskutsuilla viinillä viisastunut huojuva dosentti osoittautuu älyn jättiläiseksi, joka lanaa jalkoihinsa puheenaiheen kuin puheenaiheen kaikentietävällä karismallaan. Jos älykkö sen sijaan toteaisikin ennenkuulumattomasti: ”tuosta en tiedäkään”, tai – Herra paratkoon – ”anteeksi, en ymmärtänyt kysymystä”, hän saattaisi jopa oppia jotain uutta.

Viisaus ei ole olemista, vaan viisaaksi tulemista.

Viisaus lähtee valmiudesta oppia jatkuvasti uutta, kyseenalaistaa vallitsevia ajatusmalleja ja kuunnella niitä, jotka oikeasti tietävät paremmin. Viisaus ei ole sitä, että korvien välissä kulkee mukana Encyclopedia Britannica, vaan ennemminkin eräänlaista nöyryyttä. Mutta viisaus on sokraattista nöyryyttä. Vaikka viisas tietää, ettei hän tiedä paljoakaan, tietää viisas kuitenkin olevansa viisas.

Ja siihen on hyvä pyrkiä. Viisaus on prosessi, tapa olla maailmassa – se on tapa suhtautua tietoon ja toisiin ihmisiin. Pitämällä mielen avoimena ja ajatukset valppaina, kenties jonakin päivänä joka ikinen iikka on viisas. Ainakin meistä kaikista on ihan takuulla siihen. Tästä lisää tuonnempana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s