Vuonna 2011: miten paljon maailma on muuttunut – ja miten vähän

Sunnuntaina radiosta tuli Neljän Ruusun takavuosien hittibiisi ”2011” vuodelta 1992. Kappaleessa Ilkka Alanko valistaa, että parin vuosikymmenen päästä auringonotto ei onnistu savusumun takia eikä järvissä uskalla uida niiden happamuuden takia. Kaupungille ei ole myöskään asiaa ilman happinaamaria.

Varsinais-Suomesta kotiin päin ajellessani ja maalaismaisemia ihastellessani aloin tuumia, miten vähän maailma on sittenkään muuttunut. Ei ole tullut ydinsotaa, ei koneiden vallankaappausta. Ilmasto on vähän lämmennyt, mutta ulos uskaltautuu yhä shortseissa ihan niin kuin kaksi vuosikymmentä sittenkin.

Ja silti: maailma on myös muuttunut hurjasti.

Ruokapöydän ääressä on rivissä Macbookeja ja iPadeja ihan kuin Olipa kerran elämä -sarjan tulevaisuusjaksossa. Niillä lapset opettelevat lukemaan ja laskemaan. Netin kautta saat videoyhteyden maapallon toiselle puolelle salamannopeasti. Auto käy puoleksi sähköllä, ja taskussa kulkee värkki, jonka ominaisuudet muistuttavat William Gibsonin kyber-romaanien teknologiaa: iPhonella tunnistat sienet ja nähtävyydet, sen avulla käännät vieraskieliset tekstit englanniksi ja opiskelet kieliä tai muita mielen taitoja tuossa tuokiossa.

1990-luvun alussa harvat osasivat myöskään ennustaa sitä tiedon vallankumousta, joka seuraavina vuosina saisi alkunsa. Nykyajan huikein innovaatio on alati kehittyvä internet, jonka avulla kuka tahansa pääsee yhä nopeammin käsiksi koko vuosisatojen varrella karttuneeseen tietoon. Emme ole enää edes kovinkaan kaukana Googlen perustajien Larry Pagen ja Sergey Brinin visiosta, jossa jokainen pääsee salamannopeasti käsiksi koko ihmiskunnan tietopääomaan.

Vuonna 2011 maailma on muuttunut kovasti sitten vuoden 1992. Mutta monet asiat ovat muuttuneet yllättävän vähän. Kesällä aurinko paistaa. Iloitsemme ja suremme kuten ennenkin. Unelmoimme paremmasta huomisesta ja muistelemme takavuosien tähtihetkiä. Vaikka maailma muuttuu hurjaa vauhtia, on hämmentävää pysähtyä tajuamaan, kuinka vähän asiat ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä – tai edes viime vuosituhansina.

6 thoughts on “Vuonna 2011: miten paljon maailma on muuttunut – ja miten vähän

  1. Oikeassa olet, tuo on hyvä tarkastelukulma! Lopulta jotkus asiat muuttuvat yllättävän vähän ja samaan aikaan tapahtuu kehitystä, josta ei uskallettu uneksiakaan 50 vuotta sitten. Ehkä se on hyvä niin, säilyy jonkinlainen jännitys 😉

    • Marja Leena,

      Kiitos kommentistasi! Joo, kehityksen määrä riippuu aika suoraan siitä, mitä tarkastellaan. Mutta toisaalta se on hyväkin – kehittyä kannattaa siellä, missä kehitystä tarvitaan. 🙂

  2. Ja vaikka tuo kaikki tavallaan on jo monet kerrat koettu, niin aina sitä luulee muka tietävänsä millä elämän alueilla ne suurimmat muutokset tullaan kokemaan. Ja sitten taas ollaan yhtä hämmentyneitä, kun mikään ei sitten muuttunutkaan ja samaan aikaan jostain puskan takaa tuli nuo täysin uudet jutut täysin varoittamatta ja yllättäen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s