Asensin viime viikolla työkoneeseeni rinnakkaisasennuksena Windows Vistan ja Outlook 2010 -ohjelman. En ole työskennellyt Windows-koneiden kanssa yli viiteen vuoteen. Samalla muistin, miksi en ole myöskään turhautunut tietokoneen käyttöön yli viiteen vuoteen.
Itse käyttöjärjestelmä asentui yllättävän mallikkaasti. Huolimatta siitä, etten edelleenkään ymmärrä, miksi käyttäjän pitää istua passissa käynnistelemässä konetta uudelleen puolen tusinan kertaa asennuksen aikana, meni tunnin kestävä asennus aika mukavasti. Lisäksi Parallels-ohjelma huolehti tarvittavien ajurien asennuksesta, joten en joutunut käymään läpi menneisyydestä tuttua ajurisotaa saadakseni käyttöjärjestelmän juttelemaan koneen kanssa.
Mutta sitten alkoi vanha tuttu Microsoft-savotta. Kun olin raahannut Outlook-asennusohjelman Windowsin työpöydälle, ilmoitti käyttöjärjestelmä, ettei ohjelmaa voi asentaa, ennen kuin Service Pack 1 on asennettu. Google ohjasi nopeasti Microsoftin asennussivulle. Sivulla suositeltiin Windows Updatea, joten otin neuvosta vaarin.
Avasin Windows Updaten. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen Windows Update ilmoitti, että Windows Update pitää päivittää, ennen kuin voin asentaa muita päivityksiä. Varttia myöhemmin Windows Update oli päivitetty. Toisen vartin päästä se oli arponut esiin saatavilla olevat päivitykset. Niitä oli yhteensä 108 kappaletta. Valitettavasti yksikään niistä ei ollut Service Pack 1.
Ei muuta kuin takaisin Microsoftin sivuille. Sivuilta löytyi onneksi myös manuaalisesti ladattavat päivitykset. Valitettavasti niitä oli kaksi kappaletta. Päivitysten nimet olivat x86 ja x64. Oli siis ilmeisen selvää, kumman lataisin.
Klikkasin auki päivityksen x64. Kävi ilmi, että kyseessä oli 64-bittisen Windowsin päivitys. Koska asennukseni oli 32-bittinen Windows, palasin edelliselle sivulle. Muita vaihtoehtoja ei ollut, joten avasin x86-päivityksen sivun. Kuinka ollakaan, se oli tarkoitettu 32-bittiselle Windowsille. Täysin loogista.
Olin jo aikeissa ladata tarjotun paketin, mutta hämähäkkivaisto varoitti. Samassa huomasin, että 500 megan paketissa oli vain viisi kielivaihtoehtoa. Suomi ei kuulunut joukkoon. Viime hetkellä peruutin latauksen ja etsin sivun alalaidan valikkoviidakosta oikean version, joka sisälsi kaikki kielivaihtoehdot. Sivumennen sanoen, paketin koko oli prikulleen sama 500 megaa kuin rajoitetuilla kielivaihtoehdoillakin.
Puolen tunnin lataamisen jälkeen asennusohjelma ilmoitti, ettei kovalevytila riitä asennukseen. 500 megan Windowsin lisäosa tarvitsi nimittäin 7 gigatavua asentuakseen. Ei hätä tämän näköinen, tuumasin, ja suljin Windowsin. Säädin Parallels-ohjelmaan lisää kovalevytilaa ja buuttasin Microsoftin käyttiksen uudelleen. Nyt kovalevytilaa riitti yllin kyllin. Harmi vaan, että asennusohjelma oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Puolen tunnin uudelleen lataamisen jälkeen päivitys lähti viimein asentumaan. Tunnin asennuksen jälkeen kello läheni jo puolta yötä, mutta sain viimein Outlook-ohjelmankin asennettua. Vihdoin huokaisin helpotuksesta. Ajattelin, että pääsen viimein nukkumaan. Suljin Windowsin. Mutta kuinka ollakaan, Windows ei suostunutkaan menemään kiinni. Sen sijaan se ilmoitti: “Asennetaan automaattisia päivityksiä, osa 1/4.” Vasta kolme varttia myöhemmin pääsin viimein nukkumaan.
Tarinan moraali? Applen OSX-käyttöjärjestelmä asennetaan näin: laita levy asemaan, käynnistä asennusohjelma, puuhaa jotain mukavaa tunti, syötä tietosi käyttöjärjestelmään ja ala käyttää sitä. OSX-ohjelmisto asennetaan näin: laita levy asemaan, siirrä ohjelma Ohjelmat-kansioon ja poista levy asemasta.
Olin suloisesti unohtanut, minkälaista säätämistä Windowsin kanssa painiminen on. Jos et ole tietotekniikkainsinööri, suosittelen tutustumaan Mac-maailmaan. Takaisin ei ole tulemista.
Ajattelun ammattilainen 
Ei käy kiistäminen että Keep It Simple Stupid toimii Applella paremmin kuin Microsoftilla. Siinä sivussa kun kerään valuuttaa, että raaskin Applen joskus ostaa täytyy kommentoida, että tuo Vista oli kyllä paha virhe millä tahansa mittarilla katsottuna. Sen sijaan Windows 7 on aidosti askel parempaa suuntaan, ainakin omien käyttökokemusten perusteella.
Heikki,
Hyvä pointti. Olen kuullut paljon hyvää Windows 7:sta, ja jos tarkoituksena olisi käyttää Windowsia pääasiallisena käyttöjärjestelmänä, olisin ilman muuta asentanut sen. Nyt tarkoituksenani on lähinnä ajaa Outlookia Parallelisin päällä, joten mikä tahansa Windows toimii tähän tarkoitukseen. Vista säästi kuitenkin ylimääräisen 200e:n investoinnin ja tarjosi sinänsä ihan mielenkiintoisen tragikoomisen kokemuksen. 🙂
Ja nyt kun asennusrumba on valmis, homma toimii kyllä oikein mallikkaasti. Ehkä ainoa rasittava piirre on, että Vista haluaa yhä ajoittain asennella noita automaattisia päivityksiä – vaikka kytkin ne pois ohjauspaneelista.
Kalliin Macin sijaan voi kokeilla myös Linuxia nykyiseen PC koneeseen. Olen käyttänyt Ubuntua nyt vuoden ja joitakin ongelmia on toki ollut vaativassa käytössäni, ei kuitenkaan mitään tuon tapaisia. Perus käytössä tuskin mitään ongelmia ilmaantuisi. Ohjelmat ladataan software centeristä naurettavan helposti ja valikoima konetta hyötykäyttävälle on laaja. Käyttäjäyhteisön tukipalvelut voittavat nopeudessa ja laadussaan kaikki Microsoftin tarjoamat palvelut.
Vähän samantapainen ongelma minulla oli printterin toimintaan saattamisessa kun vielä käytin Vistaa. Ajuri levy oli hukassa ja ajurien metsästys kesti tolkuttoman kauan ajurivalikoiman ollessa juuri jotain käsittämättömistä hieroglyyfisistä merkinnöistä koostuvia tiedostoja joista ei voinut päätellä mitään niiden sisällöstä. Lopulta kun löysin sopivan ajurin, se oli noin 300mb kooltaan. Siis printterin ajuria latasi nettitikulla melkein tunnin netistä ilman takeita tulevasta toimivuudesta.
Ubuntullahan tuo printterin asennus kävi siten, että laitoin usb- johdon kiinni ja tulostin paperin.
Arvon Nimetön,
Juuri näin. Ubuntu tarjoaa varteenotettavan vastuksen omenalaitteille, siinä missä Android haastaa kiitettävästi iPhoneakin. Ja kuten Heikki yllä linjasi, ilmeisesti (ainakin kuulemani mukaan) myös Windows 7 alkaa viimein olla ihan toimivan oloinen käyttis. (Jännä juttu muuten, että myös Microsoftin uusi Windows Phone on mielestäni omalla tavallaan aika innostava.)
Vaikka olenkin aikanaan häärännyt hyvinkin syvällä tietokoneiden sielunelämän parissa, pidän itse kuitenkin Ompuissa eniten niiden pakasta vedetystä yksinkertaisuudesta. Mutta ilman muuta varteenotettaviakin vaihtoehtoja on.
Lisätään vielä, että jos pienyrittäjänä toimii, kuten itse olen pienyrittäjä, Ubuntulle saa ilmaiseksi toimintavarmemman ja simppeliin käyttöön tarkoitetun laskutusohjelman kuin Windowsille olen löytänyt kolmea eri maksullista laskutusohjelmaa kokeiltuani. Ohjelman nimi on T-lasku ja se on jonkin käyttäjän ohjelmoima vapaan levityksen ohjelma.
Onko verkkolaskut.fi muuten tuttu palvelu? Siirryimme Filosofian Akatemialla käyttämään sitä keväällä, ja se on toiminut aivan loistavasti. Ei tarvitse enää printtailla ja postitella laskuja, vaan ne menevät palvelun läpi automaattisesti tarvittavassa muodossa.
En olisi uskonu Ajattelun Ammattilaisen sortuvan moiseen tyhmyyteen ja edelleen sen (ja Applen) ”markkinointiin”. Vista on oikeasti surkein Microsoftin tuotos – miksi kummassa kukaan sitä enää asentaa muualle kuin ongelmajätelaitokseen?
Windows 7 sen sijaan toimii oikein kivasti.
Kirsikka,
Kiitos palautteesta. Kuten ylhäällä linjasin, tietämäni mukaan Windows 7 on tosiaan viimein päässyt eroon suurimmasta osasta Microsoftin lastentauteja.
Vistan asensin, koska se oli aika paljon taloudellisempi ratkaisu, eikä Parallelsin kanssa vaikuta käytettävyyteen oikeastaan mitenkään. (Käyttiksen rooli on toimia tässä vain alustana Outllookille.)
Ja sitä paitsi, asennusrumba oli omalla tragikoomisella tavallaan loistavaa viihdettä. 😀
Siteeraan xkcd:tä: http://xkcd.com/528/
On tossa tuurillakin elementti. Mulla on tossa yhdessä koneessa ollu monta vuotta Debian Linux ja sen kanssa oli parin tunnin säätö kerran ku menin jostain syystä täysin turhaan kasvattamaan sen major-versoita. Olkoon se minulle opiksi.
Duunissa taas on Win7, joka oli pre-installoitu ja sen kanssa ei oo ollu mainittavia ongelmia. Edellisessä duunissa oli WinXP, jonka reinstalloin vuoden välein ihan vanhasta tottumuksesta.
Toisessa koneessa sit himassa Ubuntu ja sen menin tyhmyyksissäni päivittämään 11.04 – versioon heti sen tultua ja siitä seurasi parin päivän kiroilu.
Tarinan opetus on: älä tee turhia päivityksiä ja jos on Linuxista kyse, niin päivitä sitä aina puolen vuoden viiveellä major-versioiden osalta. Sitten ne toimii kunnolla. Tietenkin peruspäivitykset pitää aina pitää päällä, ihan turvallisuussyistä.
Se on aina tätä nuorallatanssimista sen kanssa, että jos päivittää heti, niin jotain hajoaa ja jos ei päivitä, on tietoturvariskejä. Eli perdessä, ei voi voittaa. Sen minkä taas voi tehdä – ja mitä todellakin suosittelen nykypäivänä: osta kone esiasennetun käyttiksen kanssa ja ota siihen koneeseen 3 vuoden takuu, vaikka se maksais extraakin. Säästää nimittäin hermoja kummasti, etenkin läppäreiden kanssa, joiden kanssa on lähes satavarmaa, että ne alkaa ylikuumenemaan 1-2 vuoden sisällä sen takia, että niiden tuulettimet tukkeutuu pölystä. Osa koneista on helppo putsata ite, mutta toiset pitää purkaa ihan atomeiks ja se on todellia iso homma ja on relevantti riski, että jotain hajoaa.
Eli ammattilaiselle ja ei-ammattilaiselle alike – se 3 vuoden takuu ei oo todellakaan huono sijoitus.
Susanna,
Kiitos loistokommentista. 3 vuoden takuu on tosiaan erinomainen sijoitus tietokonemaailmassa.
Riemastuttavaa lukea vilpittömiä kommentteja tietokoneiden asentamisen ihanuudesta 🙂 Minun sunnuntai-iltapäivä sujui seuraavasti:
Sain käsiini Ubuntu 11.04:n ja ajattelin, että laitanpas sen yhteen joutilaana lojuvaan Ibarin läppäriin. Kolmannella kerralla asennus suostui menemään loppuun asti, pysähtyen ensimmäisellä kerralla mitään ilmoittamatta ja toisella kerralla en saanut kuin Fär-saarten kielisen näppäimistön jumiin. No asennuttuaan Ubuntu toimi takuuvarmasti ja tutusti, olen puuhastellut Linuxin kanssa vuosia ja Ubuntu on tullut tutuksi versiosta 6.04 lähtien. Ja jokainen uusi versio on tuonut parannuksia toiminnallisuuteen ja yhteensopivuuteen eri rautojen kanssa.
No sitten kytkin koneeseen Microsoftin webkameran ja siihen piti hakea ajurit netistä, hyvin lähti toimimaan Skypen kanssa. Halusin kuitenkin, että saisin webkameran hyötykäyttöön, ottamaan kuvia ja koneen sitten uploadaamaan ne nettisivulle. Löysin muutaman kelvolliselta kuulostavan ohjelman Linuxille ja ryhdyin asentamaan. Yksi ohjelma asentui jonkin matkaa ja valitti sitten puuttuvasta kirjastosta, löysin sen taas googlaamalla ja onnistuin asentamisessa. Seuraava asennusyritys ohjelmasta paljasti jälleen uuden puuttuvan paketin, jonka etsimiseen kului hieman aikaa. Ja tämän paketin asennus ilmoitti kaipaavansa jotain puuttuvaa pakettia…
Tässä vaiheessa koin Déjà vu ilmiön ja takautuman Linuxin alkuaikoihin vuosien taakse, mutta päätin vielä yrittää. Tunnin päästä turhauduin etsimään MySQL-devel kirjastoa ja tempaisin virrat pois koneesta.
Tässä vaiheessa kävin vetäisemässä hermosavut piipustani ja istahdin jälleen koneen eteen ja tuikkasin sisään XP-asennuslevyn ja odotin kiltisti, kunnes kone oli käyttökunnossa. Virusohjelman ja nykyaikaisemman selaimen asennuksen jälkeen minulla meni kymmenen minuuttia, kun olin asentanut kolme erilaista, ilmaista webkamerasovellusta, jotka täyttävät hyvin omat kuvaus- ja tiedonsiirtotarpeeni.
Sitten klikkasin Windowsin päivitykset asentumaan. Sieltä tuli mukana Windows Genuine Authentication Tool, joka ilmoitti, että XP:n support on loppunut ja kehotti siirtymään Windows 7:ään.
Suljin koneen, rauhallisesti, ja palasin omenani pariin. Tuo vääntö Linuxin kanssa ja XP:n kohtalon sinetöityminen vaatii muutaman päivän rentouttavaa, helpon Apple-tietokoneen käyttöä, ennenkuin palaan nettikamera-aiheeseeni.
Nostan hattua teille uskaliaille ihmisille. Edellisessä kirjoituksessa mainituista laitteista ja ohjelmista osaisin luontevasti tarttua piippuun.
Kaiken logiikan ja tämän päivän ajatusmallien vastaisesti, olen vuosien mittaan tullut vakuuttuneeksi siitä, että on laitteita, joissa asuu paha henki. Itselläni on niitä muutamia, osa melko kookkaitakin aparaatteja, jotka selvästi omistavat jonkinlaisen tietoisuuden ja pyrkivät hankaloittamaan elämääni tai tilaisuuden tullen päättämään sen. Ne haraavat käytettäessä vastaan aina ja kaikkialla ja parhaimmillaankin tekevät elämästä raskasta.
Tietokoneeni kuuluu niihin. Kulloinenkin vuorossa oleva kone nöyryyttää minua aika ajoin, kieltäytyy siitä mitä minä siltä haluan, ja kuluttelee aikaani mielin määrin.
Käsitän että tällainen koneen olettaminen eläväksi olennoksi on virheellinen lähtökohta, mutta yhtä kaikki, minä ja tietokoneeni olemme tulleet viime aikoina aika hyvin juttuun.
Kenties syy siihen on sittenkin koneen kansipeltiin ilmastointiteipillä kiinnitetty jalkajousen nuoli, ja korjauslakalla taiteiltu tervehdys: ”220 paunaa odottaa liipasimen takana. Kuinka pitkälle luulet ehtiväsi, peltiloota?”
Yhtä paljon kuin arvostan elämää ja sen säilyttämistä, yhtä vähän arvostan koneeni henkeä ja sen säilyttämistä. Luulen, että se tietää…