Monenkirjavia kuvitelmia

Jokunen aika sitten seisoin kesäiltana terassilla katsomassa pikku hiljaa tummuvaa taivasta. Samassa minut valtasi merkillinen tunne: mieleeni piirtyi ajatus siitä, että seison valtamerilaivan kannella ja katson eteenpäin laivan halkomaa merta.

Illan pimetessä esiin piirtyvä tähtitaivas oli tyyni meri.

Laiva jalkojeni alla oli Maa.

Yksi maailman tunnetuimmista valokuvista on avaruudesta otettu kuva maapallosta nimeltä “Blue Marble”. Astronautit kertovat, että nähtyään Maapallon avaruudesta käsin, heidän suhtautumisensa elämään ja ihmiskuntaan muuttui radikaalisti.

Frank White lanseerasi termin “overview effect” – kokonaiskuvaefekti.

Kun Maapallon näkee etäältä, astronautti toisensa jälkeen kertoo ymmärtäneensä, että kuulumme kaikki yhteen. Konfliktit ja maalliset kriisit menettävät merkityksensä. Yhteys toisiin korostuu.

Olemme kaikki osa samaa ihmeellistä maailmaa.

Olemme matkalla, jonka päämäärästä kukaan ei tiedä. Kuljemme läpi kosmoksen valtavaa vauhtia. Emme koskaan voi palata sinne, mistä olemme tulleet. Maapallon kiertonopeus Auringon ympäri on noin 30 kilometriä sekunnissa. Tunti sitten olimme siis 108 000 kilometrin päässä. Auringon galaktinen vuosi, matka koko galaksin ympäri, kestää 225 miljoonaa vuotta. Lopulta myös itse Linnunrata kieppuu kohti tuntematonta päämäärää.

Tähtitieteilijä ja tieteiskirjailija Carl Sagan sanoi, että meidät on tehty tähtipölystä: “Kaikki kivinen ja metallinen aines, jolla seisomme, veremme rauta, hampaidemme kalsium, geeniemme hiili, on tehty miljardeja vuosia sitten punaisen jättiläistähden sisuksissa. Meidät on tehty tähtiaineesta.”

Emme ole vain osa Maapalloa. Olemme osa valtavan suurta maailmankaikkeutta, jossa historialliset säikeet johtavat aina tähtien sisuksiin ja viime kädessä alkuräjähdykseen saakka.

Olemme yhtä aikaa valtavan suuria, jokainen oma maailmankaikkeutensa. Mutta samalla käsittämättömän pieniä.

Maapallosta on otettu myös toinen kuuluisa kuva nimeltään “Pale Blue Dot”.

Voyager-luotaimen kaukaa Aurinkokunnan laidalta ottamassa kuvassa Maa on vain pienen pieni sininen täplä mustan avaruuden keskellä. Olemme kosmisia pölyhiukkasia käsittämättömän suuressa maailmankaikkeudessa.

Maailmankaikkeudessa, jota ymmärrämme yhä tavattoman vähän.

Maailmankaikkeudessa, joka on lähes yhtä paljon tarinaa kuin todellisuutta.

Maailmankaikkeudessa, jossa seilaamme eteenpäin, niin kuin Buckminster Fuller kerran sanoi, avaruusaluksessa nimeltä Maa.

Kirjoitus on ote ensi tiistaina ilmestyvästä uutuuskirjastani Monenkirjavia kuvitelmia (ss. 13–15). Tutustu kirjaan tarkemmin täällä.

6 thoughts on “Monenkirjavia kuvitelmia

  1. Olen törmännyt vastaavanlaisiin ajatuksiin näytettyäni tämän videon yläastelaisille: https://www.youtube.com/watch?v=17jymDn0W6U Siinä matkataan maapallon pinnalta aina universumin laidalle.

    Monen oppilaan ensimmäinen reaktio videon katsomisen jälkeen on, että he alkavat tuntemaan itsensä mitättömän pieneksi ja turhaksi tämän kaiken suuruuden keskellä. Se on mielenkiintoinen, mutta ymmärrettävä näkökulma teini-ikäiseltä, joka on juuri rakentamassa identiteettiään ja maailma pyörii minä-kuvan ympärillä.

    Olen yrittänyt motivoida heitä ajattelamaan, että eikö toisaalta ole hienoa, että olemme osa noin suurta kompleksia, joka on vieläpä saanut aikaan siitä tähtipölystä näinkin mielenkiintoisen olion kuin ihminen.

  2. Mainio lukukokemus! Arvioin kirjan muotoilublogissani http://www.aatepaja.fi

    Ilkka Kettunen

    Filosofi Lauri Järvilehdon aikasemmat kirjat (ainakin Tee itsestäsi mestariajattelija, Upeaa työtä) ovat olleet riemukasta luettavaa ja uusin, Monenkirjavia kuvitelmia jatkaa samaa linjaa. Järvilehdostä on tullut ahkera tieteen ylestajuistaja, joka osuu ajankohtaisiin aiheisiin.

    Uusin kirja tähänastisista filosofisin. Kirja pohtii sitä, miten tulkitsemme kokemusta, maailmaa ja todellisuutta – arkipäivässä ja tieteessä. Kaikilla on oma tulkintansa maailmasta, tiede on vakuuttavia tarnoita todellisuudesta.

    ”Vähintään 50% kaikesta siitä, mitä pidät todellisena, on mielikuvituksesi tuotetta”, sanoo Järvilehto.

    Kirjan keskivaiheilla Järvilehto hyppää puhumaan uskonnon ja tieteen kamppailusta, unista, unelmista, tulevaisuuden virtuaalisista maailmoista vääjäämättä lähestyvän älykkyysräjähdyksen kynnyksellä.

    Kirjan lopulla Järvilehto esittelee tulevan ajan ihmisyyttä ja esittelee kehittelemäänsä kestävän kehityksen kehäänsä: vapaus, virtaus ja vastuu (toimintakyky, aikaansaaminen ja merkityksellisyys).

    Maailma muuttuu virtuaaliseksi, kiihtyvällä tahdilla. Järvilehto ei kuulu teknologiakriitikkoihin, vaan on menossa innolla mukaan.

    Järvilehdon kirjat voi lukea kuuluvan onnellisuusteollisuuden innostuskirjallisuuteen, joka suitsuttaa oman kutsumuksen hakemista ja voimaantumista innostuksen kulttuurin kautta. Elämänhallinnan vastuu on yksilöllä itsellään.

    Mitä muotoilija voi kirjasta oppia? Kirja puhuu siitä, miten sama esine voidaan ymmärtää eri tavoilla. Kirja käsittelee myös niitä perusolettamuksia, joiden pohjalta myös me muodostamme maailmankuvamme ja hahmotamme toimintaamme (muotoilua) tässä maailmassa.

    Tätä kirjaa on helppo suositella.

  3. Päädyin tällä viikolla ykskaks yllättäen sairalaan – laukussani Monenkirjavia kuvitelmia. Aikaa kului ja ajatuksia heräsi. Oli hienoa lukea tätä teosta keskellä epätietoisuutta siitä, onko tilanteeni todella vakava vai pieni poikkeama minun maailmankaikkeudessani. Luin kirjaa ja peilasin sen kautta tuntemuksiani tunti tunnilta. Tutkimukset tehtiin todella huolella ja henkilökunta oli pääosin loistavaa.
    Kuitenkin yön aikana törmäsin hoitajaan joka – minun todellisuudesta katsottuna – pelkäsi kohdata potilaita ja oli siksi ehkä äärimmäisen tyly. Olisin halunnut lukea hänelle ääneen ajatuksia ihmisistä… (s. 174) ”Ihmiset eivät ole objekteja. He eivät ole tarkasteltavaksi tarkoitettuja, mittatikulle asetettuja, kylmän analyyttisesti arvioituja. Tai kuuman tunteellisesti. Ihmiset ovat näkökulmia maailmankaikkeuteen.” Siis yhtälailla minä potilaana kuin hän hoitajana. Ja sitten jäin miettimään kumpi meistä tarvitsi tulla kohdatuksi kokonaisena, ja oliko meillä siihen tasavertaiset mahdollisuudet? Pääsin kotiin ja minussa on tämän kokemuksen verran enemmän itseäni. Se on upeaa. Kiitos Lauri hienosta tekstistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s