Tänään on musta tiistai, #blackouttuesday. Moni ihminen ja organisaatio on pitänyt hiljaisen hetken ja jakanut mustaa somepostausta USA:ssa poliisin murhaaman George Floydin muistoksi. Tapahtuma on toiminut kipinänä polisiiväkivaltaa ja rasismia läpivalaisevalle ilmiölle, jota on jo verrattu #metoo-liikkeeseen.

Voiko #blacklivesmatter toimia samanlaisena tasa-arvon edistäjänä ja katalyyttinä kuin #metoo? Ja mitä väliä yksittäisillä hashtageilla on todellisen tasa-arvon edistämisessä?

Minulle on vasta viime aikoina valjennut, kuinka mutkikas tasa-arvokysymys oikeasti on. Olen aina ajatellut olevani tasa-arvon kannattaja. Minusta sillä, minkä värinen iho jollain on tai mitä sukupuolta hän on ei pitäisi olla mitään merkitystä sille, miten toiseen suhtaudun. Siksi ajattelin, ettei tasa-arvokeskustelu tavallaan koske minua. Kuulunhan jo ”hyviksiin”.

Asia on kuitenkin mutkikkaampi. Oikeasti silloin, jos en tee asialle mitään, hyväksyn itse asiassa hiljaa asioiden nykytilan. Ja nykytila on sellainen, että jos ihonväri sattuu olemaan vääränlainen, niin poliisin kohtaaminen voi olla hengenvaarallista, ja jos sukupuoli on vääränlainen, on usein turha odottaa tasavertaista kohtelua työelämässä. Meidän enemmistön edustajien on vaikeaa todellisuudessa ymmärtää, minkälaista vähemmistöjen kaltoin kohtelu on, koska emme sellaista joudu kokemaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että minun tai muiden enemmistön edustajien tulisi nousta barrikadeille joka ikisestä vähemmistökysymyksestä. Mutta se tarkoittaa sitä, että meidän pitää tunnustaa tosiasiat ja ymmärtää, että niin pitkään ennen kuin tasa-arvo toteutuu koko maailmassa, meillä enemmistön edustajilla on eettinen velvollisuus toimia aktiivisesti sen edistämiseksi, jokainen omalla tavallaan ja niissä puitteissa, joissa se on mahdollista.

Jotkut ovat kritisoineet #blacklivesmatter-liikkeeseen osallistuneita tekopyhiksi, jos he eivät muuten arjessa taistele aktiivisesti vähemmistöjen puolesta. Pienikin askel kohti tasa-arvoisempaa maailmaa on kuitenkin parempi kuin ei yhtään mitään. Vaikeneminen ja passivisuuskin ovat toimintaa, ihan samalla tavoin kuin jos katsot vierestä, kun toinen hukkuu.

Somekampanjaan osallistuminen ei vaadi suuren suurta vaivannäköä. Mutta sen vaikutukset voivat olla valtavat, ainakin jos riittävän moni osallistuu. Tämä joukkojen voima nähtiin jo #metoo-liikkeessä.