Sadan vuoden päästä suomalaiset pöyristelevät nykyistä osakeyhtiölain viidettä pykälää samalla tavoin, kuin nykyään 1800-lukulaista orjataloutta. Ajatus siitä, että meillä olisi organisaatioita, joiden ainoa – siis ei vain tärkein, vaan ainoa – tarkoitus on siirtää varallisuutta jo niiden ennestään varakkaille omistajille on toki aika päätön jo ihan nykynäkövinkkelistäkin.
Yritysvastuu on teema, joka on noussut hitaasti keskusteluun jo viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta valtaosa yrityksistä, etenkin suuryrityksistä, harjoittaa liiketoimintaa vain ja ainoastaan maksimoidakseen voitot. Se, että vaikkapa miljardeja nettoava ympäristöä sileäksi vetävä pikamuotiyritys siirtää vuosittain muutaman miljoonan hyväntekeväisyyteen on lähinnä surkuhupaisaa.
Yritysvastuun ytimessä on ajatus eettisestä toiminnasta. Ei siis siitä, että toimitaan nippa nappa lain sallimissa rajoissa. Joskus eettisyys – siis se, että toimitaan oikein – edellyttää jopa lain rikkomista. Lait ovat vain yhteiskuntamme arvio siitä, miten oikein toimitaan. Ja joskus arvioimme väärin, niin kuin vaikka tuossa osakeyhtiölain viidennen pykälän tapauksessa.
Joukko yritysjohtajia on nyt kuitenkin esittänyt, kuinka väärin on, että peräti pääministerimme kehtaa perätä yritysvastuuta, vaikka viime aikoina vastuuta on tietysti perätty joka ikiseltä suomalaiselta. Eihän se nyt voi kuitenkaan koskea yritysjohtajaa, koska hänen täytyy ennen kaikkea varmistaa, että yritys tekee maksimaalisen määrän voittoa. Toisin toimiminenhan voi olla jopa laitonta.
Osakeyhtiöpykälän takana värjöttelyn ohella argumentaatio nojaa taaksepäin katsovien exceleitä tuijottavien ekonomistien pelotteluun siitä, että jos yritykset toimisivatkin eettisesti kestävämmin, siirtyisivät markkinat naapurimaahan. No, Kiinasta saa tietysti tilattua kaikenlaista kivaa hyvällä hinta-laatusuhteella, kun härpäkkeet tuotetaan lapsityöllä ja hiilivoimalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi myyttisen ”kilpailun” vuoksi toimia samalla tavoin. Itse asiassa oikein toimiminen voi olla jopa kilpailuetu, niin kuin esimerkiksi Piilaakson huippuosaajista kamppailevat yritykset ovat kerta toisensa jälkeen joutuneet toteamaan.
Yrityksen on toki markkinataloudessa tehtävä voittoa – muuten se on pian entinen yritys. Mutta mikään laki, määräys tai vaatimus ei edellytä sitä, että voittoa tehdään hinnalla mikä hyvänsä. Jokaisella voitollisella yrityseurolla on aina hinta. Tämä hinta maksetaan yrityksen ympäristökuormalla, sen sosiaalisilla vaikutuksilla, sen henkilöstön henkisellä ja fyysisellä hyvinvoinnilla – sekä tietenkin itse yrityksessä tehdyllä työllä.
Ymmärrän toki hyvin, miksi niin monet yritysjohtajat vierastavat yritysvastuun politisointia. Yritysten johtaminen pelkästään voittoa tavoitellen on todella vaikeaa puuhaa. Joka ei usko, kokeilkoot. Jos tähän lisättäisiin vielä velvoitteet pitää huolta omista työntekijöistä, asiakkaista ja ympäristöstä, tulisi hommasta todennäköisesti niin mutkikasta ja stressaavaa, että yritysjohtajia saisi hakea kissojen ja koirien kanssa.
Tietysti oikein toimiminen eettisessä mielessä on aina ollut vaikeaa. Orjaplantaasien pyörittäminenkin oli vaikeaa, ja vielä vaikeampaa hommasta tuli sitten kun orjuus kiellettiin.
Siitäkin kuitenkin selvittiin, niin kuin selvitään siitäkin, kun yritykset velvoitetaan toimimaan myös eettisesti oikein.
Ajattelun ammattilainen 
Tervetullut kannanotto ajankohtaiseen aiheeseen. Saako jakaa?
Toivottavasti viidennen pykälän sisältö korjataan pikaiseti eikä vasta sadan vuoden kuluttua. Pykälä tosin mahdollistaa nytkin yhteiskuntavastuullisen toiminnan kirjaamalla se yhtiöjärjestykseen. Nykyinen muotoilu on kuitenkin onneton, kun se korostaa voiton tavoittelua. Lyhytnäköinen voiton tavoittelu ei kuitenkaan pitkässä juoksussa usein edes johda todellisiin voittoihin omistajillekaan.
Kaipola on hyvä esimerkki tästä. Lyhyellä tähtäimellä tietysti säästöjä tulee, kun työntekijöiden palkkustannukset säästyvät. Yhtiön liikevaihto kuitenkin putoaa, joten kokonaisvoittokin aikanaan pienenee. Lisäksi lopettaminen aiheuttaa yhteiskunnalle isot kustannukset
Kaipolan ongelma on se, ettei sanomalehtipaperin kysynnän laskuun ole varauduttu, vaikka digilehtien kehitys on tiedetty jo pitkään. Uusien tuotteiden kehitykseen olisi pitänyt panostaa eikä tyytyä lyhyen aikavälin voittoihin. Kaikilla tuotteilla on elinkaari.
Vain monopoliyritykset tietävät tekevänsä voittoa maailman tappiin. Muut joutuvat maksimoimaan voittonsa silloin kun voivat, jotta se riittäisi mahdollisimman pitkälle tappiovuosina. Yhteiskuntavastuusta huolehtii verotus, eli valtio ottaa osansa voitosta. Tai koko voiton, kuten Postin tapauksessa. Valtion pitää olla yhteiskuntavastuullinen, ei yritysten. Yritykset ovat vastuussa vain asiakkailleen, jotka tekevät ostopäätökset. Ja valtio asukkailleen. Yritysjohto omistajilleen. Nämä ovat luonnollisia vastuita. Keinotekoisista vastuista ei tule kuin riitoja.
Jouni, minkä takia yritysten ei tarvitse olla yhteiskuntavastuullisia? Ihan samalla tavoinhan niiden tulisi kantaa vastuu oman toimintansa haitoista kuten kaikkien muidenkin yhteiskunnan toimijoiden. Muussa tapauksessahan haitat korjataan sitten toisten toimijoiden varoilla.
Minua hieman ihmetyttää, miksi yritys olisi vastuussa vain asiakkailleen? Yrityksen olemassaolo edellyttää toki asiakkaista huolehtimista, mutta eikö sen vastuisiin kuulu myös sen henkilökunta, sen ympäristökuorma ja muut vaikutukset, joita sen olemassaolo aiheuttaa?
Markkinataloudessa, siis sopivasti säännellyssä sellaisessa, vain sellaiset yritykset pysyvät hengissä, työllistävät ja maksavat veroja yhteiseksi hyväksi, jotka pystyvät vastaamaan hyvinkin erilaisiin asiakastarpeisiin paremmin kuin kilpailijansa.
Asiakkaiden ostokriteerit ovat tänä päivänä moninaiset. Perinteisten, kuten sopivan hinnan vs laadun, tai omaan tarpeeseen sopivuuden rinnalle on noussut myös uusia, kuten raaka-aineiden käytön eettisyys, materiaalien kierrätys, työntekijöiden työolosuhteet, ympäristöstä huolehtiminen sekä muut vastaavat. Yritysten, jotka haluavat pärjätä kovenevassa kilpailussa on otettava nämä huomioon, jos aikovat jatkaa olemassaoloaan ja pystyä myymään tuotteitaan tai palveluitaan asiakkailleen. Kaikkien vaatimusten ei näin välttämättä edes tarvitse olla kirjattuna lakiin.
On aivan totta, että monikansallisiin yrityksiin ja niiden verosuunnittelukykyyn soisi puututtavan uudistamalla kansainvälisiä sopimuksia – ja tietenkin kansallistenkin lakien kirjaukset tulevat varmasti elämään ajassa. Silti tämä arvostamani nuoren filosofin, ilmeisesti Kaipolan tehtaan alasajon kirvoittama, blogipostaus tuntui paitsi asioita turhan paljon yksinkertaistavalta ja mutta myös tarkoituksella yliampuvalta purkaukselta. Uskon vakaasti, että hänkin tämän ymmärtää, nyt vain vähän lähti lapasesta…
Minua vähän ihmetyttää tämän tällaisen markkinauskovaisuuden naiivius. Puhtaasti markkinaehtoinen toiminta johtaa ainostaan siihen, että vahvimmat jyräävät heikoimmat alleen. Tästä hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Amazon, joka on käytännössä syönyt kilpailijat hinnoittelemalla heidät ulos sekä lääketehtaat, jotka budjetoivat vuosittain riittävästi oikeudenkäyntikuluihin, jotta voivat ajaa markkinoille myös testaamattomia lääkkeitä. Kummassakaan tapauksessa asiakas ei voi juuri valita; jos ei ole kilpailijoita, on ostettava monopolilta, ja sairaan on vähän hankala jättää lääkkeet hankkimatta, vaikka ne olisikin tuotettu epäeettisesti.
Niin pitkään kun oletetaan, että markkina ja kulutuskäyttäytyminen korjaavat yritysten valuviat nähdään yhä enenevässä määrin yllä kuvatun tapaisia tilanteita. Samalla jätetään tyystin huomioimatta se, että jokainen yritys synnyttää toimintansa lieveilmiönä myös ympäristökuormaa, sosiaalisia ongelmia ja muita negatiivisia ilmiöitä, jotka ovat tuo leipätekstissäni mainitsemani liikevoiton todellinen hinta. Minkä takia muun yhteiskunnan tulisi maksaa tuo hinta yritysten puolesta?
Markkinat ja kulutuskäyttäytyminen eivät ratkaise eettisiä kysymyksiä, koska kausaaliketju ostopäätöksestä yrityksen fundamentaalisiin arvovalintoihin on niin pitkä ja koukeroinen. Sen takia tarvitaan myös lainsäädäntöä, jossa yritykset velvoitetaan myös vastaamaan oman toimintansa negatiivisista vaikutuksista.
Oletan, että arvostamani nuoren filosofin päällimmäinen tunne on edelleen tuohtumus.
Aloitin oman kommenttini tarkoituksella korostaen sitä, että markkinataloutta on tarpeen säännellä sopivasti. Muutoin käy juuri niinkuin tiedämme, suuret syövät epäreilusti pienet pois. Suomea en näe tässä suhteessa kovin kelvottomana maana, vaikka päivittäistavarakaupan duopolissa on kieltämättä ikävää makua ja uskomme julkisen sektorin toimijoiden tehokkuuteen ja moitteettomuuteen (vs. yksityisen sektorin toimijat) tuntuu yllättävän sokealta.
Ymmärtääkseni myös Amazonilla on maailmalla viljalti kovia kilpailijoita verkkokaupassa, kuten vaikkapa Walmart, Ebay, Alibaba, Target, jne. Samoin voidaan ajatella, että Amazonin (Web Services) piinkovia kilpaillijoita ja kirittäjiä ovat Microsoft ja Google omilla alustoillaan. Kilpailutilanne lienee kaikkea muuta kuin selvä? Tosin, kaikki nämä isot pelaavat peliään globaalisti, johon tarvittaisiin lisää pelisääntöjä monestakin syystä.
Lääkeyhtiöiden osalta ymmärrykseni on, että juuri (varmasti suurelta osin tarpeellinen) sääntely on tehnyt tuotekehityksestä äärimmäisen piekäkestoista ja kallista. Samaan aikaan etenkin amerikkalainen tapa myöntää miljoonakorvauksia vaikkapa pikaruokalassa silikonirinnoille kaatuneesta kuumasta kahvista saati lääkkeiden ikävistä sivuvaikutuksista aiheuttaa sen, että yritykset joutuvat varaamaan merkittäviä summia oikeudenkäynteihin. Onko tällöin syy vain markkinataloudessa – vai kenties kyseisen maan lainsäädännössä tai oikeuskäytännöissä? Ehkä asia ei olekaan niin mustavalkoinen kuin ajattelun ammattilainen antaa yllä ymmärtää?
Omalla alallani näen muutoksen olevan täyttä vauhtia käynnissä. Muun muassa se, miten yritys kohtelee työntekijöitään ja millaisia yhteiskuntavastuullisia tekoja tekee vaikuttaa lahjakkaiden työntekijöiden halukkuuteen työskennellä yrityksessä – joka taas on merkittävä kilpailutekijä. Huonomaineiset eivät markkinalla pärjää, koska eivät saa parhaita aivoja käyttöönsä. Samaa muutosta olen ollut havaitsevinani myös kuluttajatuotteiden markkinassa. Maailma on menossa parempaan suuntaan, ehkä hitaammin kuin haluaisimme, mutta kuitenkin.
Tunneskaalan pinnalla taitaa kyllä olla ennemmin hämmennys kuin tuohtumus. Olen näet lähinnä ihmeissäni siitä, miten niin monet hyvin terävinä pitämäni ihmiset putoavat melko dogmaattiseen markkinauskoon heti kun kyse tulee valtion ja yritysten rooleista. Luulisin viimeistään koronan osoittaneen, ettei päätäntävaltaa voi jättää myyttisille markkinoille, vaan tarvitaan sivistynyttä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistä pohdintaa siitä, miten toiminta järjestetään niin, että kaikki sidosryhmät hyötyvät siitä oikeudenmukaisesti.
Olet aivan oikeassa siinä, että monilla aloilla eettinen toiminta tosiaan kääntyy myös kilpailueduksi, tämä näkyy hyvin esim. startup-puolella. Sen sijaan perinteisillä aloilla, kuten vaikkapa valmistava teollisuus, tällaista syy-yhteyttä ei nähdäkseni ole. Sen takia olisi asiallista pohtia, pitäisikö osakeyhtiölakia päivittää niin, että toimivan johdon tulisi voiton lisäksi myös seurata esimerkiksi ympäristökuormaa, henkilöstön hyvinvointia jne. Näihin on jo olemassa kuitenkin ihan kelpo metriikoita. Esimerkiksi käsite ”triple bottom line” ei ole ihan eilen keksitty. Sen voisi nähdäkseni muotoilla suoraan tuon ramman osakeyhtiölain §5:n korvaajaksi.
Summa summarum, keskustelu polarisoituu liian usein nähdäkseni mustavalkoiseen markkinat vs. sosialismi -asetelmaan, kun todellisuudessa pitäisi pystyä rakentamaan riittävän hyvää yhteiskunnallista vuorovaikutusta, jossa kansalaiset, heitä edustava julkinen sektori sekä heille mahdollisuuksia tarjoava yksityinen sektori toimisivat mahdollisimman jouhevasti yhteen. Suomessa tässä ollaan ihan hyvällä mallilla jo nyt. Markkinauudistuksia puskettaessa on hyvä pitää pää kylmänä ja katsoa kriittisesti, miten esimerkiksi USA:ssa tai Britanniassa, jossa sääntelyä on purettu huomattavasti rouheammin on lopulta käynyt. Tämän takia mielestäni on ihan asiallista käydä poliittista keskustelua siitä, miten yritysten vastuu tulisi lakiin kirjata ja pohtia sitä, miksi nykyisiä käytäntöjä pitää päivittää.
Väite markkinauskoon hurahtamisesta kuulostaa melko loukkaavalta ilmaisulta. Katson, että markkinat ovat nykyisellä säätelyllä melko hyvin tasapainossa. Säätely on siis ehdottoman tarpeellista. Näkemyseromme on siinä, riittääkö nykyisten menetelmien hienosäätö vai pitääkö keksiä jotain aivan uusia? Mielestäni kapitalismin laiva on sen verran suuri ja hidasliikkeinen, että nopeat hätäiset liikkeet pikemminkin rikkovat peräsimen kuin auttavat asiaa. Tuskin kukaan kiistää sitä että hätä on monilla suuri ja toisilla ei ollenkaan. Olen varma siitä, että valtavan enemmistön mielestä hädän lievittäminen on kaikkien etu. Jos laivasta menee peräsin, häviävät myös hädänalaiset. Joka ei tätä ymmärrä, on naiivi.
Silloin kun on kiire, tulee tehtyä huonoimmat päätökset. Huonoin lopputulos tulee, jos ei tehdä ollenkaan päätöksiä, ja näin käy, jos näkökannat eriytyvät liikaa. Ideologinen keskustelu tekee juuri tätä. Pelkkä keskustelu ei ole avain eteenpäin. Sen pitää pyrkiä ymmärtämään kaikkia osapuolia.