Abilenen paradoksi

Teksasilainen perhe istui terassilla viettämässä aamupäivää dominoilla pelaillen. Lopulta appiukko ehdotti, että pitäisikö tehdä pieni matka viereiseen Abilenen kaupunkiin. Vaimo sanoi, että idea on loistava. Vaikka aviomiestä idea arvelutti, hän sanoi kuitenkin: ”Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti äitisi haluaa lähteä myös”, johon anoppi totesi: ”Totta kai haluan. En ole ollut Abilenessa pitkään aikaan.”

Ajomatka oli pitkä, pölyinen ja kuuma. Perillä ruoka maistui pahalta. Neljän tunnin matkalta palattuaan yksi matkalaisista sanoi pitkin hampain: ”Olipas hieno matka, eikö vaan?” Anoppi totesi kuitenkin tähän, että olisi oikeastaan mieluummin jäänyt kotiin, mutta lähti mukaan, kun muut vaikuttivat niin innokkailta.

Tällöin aviomies sanoi: ”En minä halunnut lähteä. Lähdin vaan, kun te muut halusitte.” Tällöin vaimo totesi: ”Minä lähdin vaan, että sinä olisit tyytyväinen. Kuka hullu nyt haluaa lähteä autoilemaan näillä helteillä?”

Tähän appiukko: ”Minä vaan ehdotin sitä, kun luulin, että teillä oli tylsää.”