Teksasilainen perhe istui terassilla viettämässä aamupäivää dominoilla pelaillen. Lopulta appiukko ehdotti, että pitäisikö tehdä pieni matka viereiseen Abilenen kaupunkiin. Vaimo sanoi, että idea on loistava. Vaikka aviomiestä idea arvelutti, hän sanoi kuitenkin: ”Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti äitisi haluaa lähteä myös”, johon anoppi totesi: ”Totta kai haluan. En ole ollut Abilenessa pitkään aikaan.”
Ajomatka oli pitkä, pölyinen ja kuuma. Perillä ruoka maistui pahalta. Neljän tunnin matkalta palattuaan yksi matkalaisista sanoi pitkin hampain: ”Olipas hieno matka, eikö vaan?” Anoppi totesi kuitenkin tähän, että olisi oikeastaan mieluummin jäänyt kotiin, mutta lähti mukaan, kun muut vaikuttivat niin innokkailta.
Tällöin aviomies sanoi: ”En minä halunnut lähteä. Lähdin vaan, kun te muut halusitte.” Tällöin vaimo totesi: ”Minä lähdin vaan, että sinä olisit tyytyväinen. Kuka hullu nyt haluaa lähteä autoilemaan näillä helteillä?”
Tähän appiukko: ”Minä vaan ehdotin sitä, kun luulin, että teillä oli tylsää.”
Ajattelun ammattilainen 
Tuttu tilanne monestakin yhteydestä 😀
Jos ihmiset lakkaisivat toimimasta olettamuksiensa varassa siitä, mitä muut ajattelevat, vältettäisiin monta ongelmaa. Toisaalta sosiaalinen kognitio on hienointa mihin ihmisaivot pystyvät ja aivojen kehityksessä viimeinen silaus, joka todella erottaa meidät muista nisäkkäistä. Kyky mentalisaatioon on hieno juttu mutta intuitiivisesti se tulee sekoitetuksi telepatiaan, ja sitten käy näin. Harmi kun mulla oli Kirjamessuilla just oma tentti samaan aikaan kun sinua haastateltiin södikan lavalla, olisi ollut mukava kuunnella ja vaihtaa pari sanaa!
Jotenkin tuli tämä mieleen > http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielen_teoria
Jees, tässä puolestaan mentalisaatiosta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mentalisaatio
Mentalisaatiokyvyn puute on eräs epävakaan persoonallisuushäiriön keskeinen piirre. Fonagy & Bateman ovat siitä kirjoittaneet.
Kuulin juuri saman Abilenen paradoksin versiona, missä perhe suunnittelee lomamatkaa ja mikään ehdotuksista ei kelpaa, kun joku sitä aina vastustaa. Lopulta joku ehdotaa Abilenea, vaikka kukaan ei ole siellä käynyt. Idea oli, että huonoja päätöksiä tehdään sillä, että suostutaan kompromisseihin, joiden vastustus on vähistä. Kyse ei nähdäkseni ole muiden oletusten huomioimisesta tai huomiotta jättämisestä vaan ryhmäpäätösten vaikeudesta. En tiedä miten tämä Abilenen ongelma pitäisi tehokkaasti ratkaista. Ehkä joku peliteoreetikko on sen jo tehnyt.
Mielenkiintoista!
Sir Ken Robinsons kirjoitti asiasta kirjassaan ja sattumalta myös sinä kerrot asiasta. Itse kutsun tätä ilmiötä ”joojoomies ilmiöksi”, joka on varmasti monelle tuttu ryhmissä joissa tehdään päätöksiä. Tämä paradoksi on minusta todella vaarallinen esimerkki ihmisten ryhmäkäyttäytymisestä. Esim. toissa päivänä työkaveri sanoi ” tein sen koska muut sanoivat niin, mutta itse jos olisi päättänyt niin olisin tehnyt toisin” MITÄ ihmettä!? Mitähän minä ajattelin siinä vaiheessa? ”joojoo”…nämä ovat välillä monimutakaisia asioita.
Meillä ei valitettavasti opeteta kriittistä ajattelua koulussa. Mielestäni ”vastarannan kiiskeyttä” pitäisi saada opiskella jo päiväkodista lähtien. Monesti lapset kyllä osaavat tämän taidon, mutta menettävät sen astuessaan opintielle. Suomi on maa missä olemme todella hyvin oppineet olemaan kritisoimatta asioista.