Piilaakson sarjayrittäjäguru Steve Blank vieraili muutama viikko sitten Suomessa. Hän ihmetteli suomalaisten kielteistä suhtautumista konkurssiyrittäjiin. “Tiedättekö, miksi Piilaaksossa kutsutaan konkurssin tehnyttä yrittäjää?” Blank kysyi suomalaisyleisöltä ja vastasi sitten itse: “Kokeneeksi yrittäjäksi.”
Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä.
Käsitys siitä, että epäonnistumisten edessä pitäisi lannistua perustuu pitkään vallalla olleeseen reaktiiviseen tapaan suhtautua elämään. Ihmiset odottavat, että taivaalta tupsahtaisi syliin unelmaelämä, että lottorivi osuisi oikeaan, että unelmien puoliso tulisi soittamaan ovikelloa. Oma elämä on syntyperän ja geenien määräämä, eikä kurjuus muuksi muutu, vaikka tekisi mitä.
Aggressiivisella odottamisella ei kuitenkaan synnytetä muuta kuin loputonta turhautuneisuutta. Turhautuneisuutta on puolestaan helppo purkaa hakemalla sitä, mikä on pielessä elämässä: valittamalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja mikäpä itsesäälissä rypemistä siivittäisikään enemmän kuin vastoinkäyminen?
Brittiprofessori Richard Wisemanin tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, että onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on nimenomaan tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Jos epäonnistumisen edessä jää surkuttelemaan, on todennäköistä, että homma on sitten siinä. Jos sen sijaan takapakin ottaa oppimiskokemuksena, on vain ajan kysymys, että pelinappulat saadaan oikeaan järjestykseen ja tuloksena on läpimurto.
Vaikka olisit kuinka parantumaton optimisti tahansa, sapettavat epäonnistumiset silti vietävästi. Siksi onkin hyvä opetella jonkinlainen menetelmä, jolla saat epäonnistumiset käännettyä nopeasti oppimiskokemuksiksi. Itse käytän menetelmää nimeltä erehdysten hallinta. Se toimii seuraavasti.
Kun homma menee puihin, kirjoita aluksi ylös mitä tapahtui ja mikä johti vastoinkäymiseen. Ota vastuu omasta törttöilystäsi, jos siihen on syytä. Kirjoita ylös kaikki myötähäpeää aiheuttavat yksityiskohdat hammasta purren.
Kirjoita sitten ylös, miten voit ensi kerralla välttää tämän tyyppisen mokan. Luonnehdi positiivisia ratkaisumalleja siitä, miten asia menee ensi kerralla paremmin. Jo tämän harjoituksen jälkeen on parempi olo. Samalla synnytät uudenlaisia toimintamalleja, joiden avulla siivoat elämästäsi vastoinkäymisiin johtavia toimintamalleja säännönmukaisesti pois. Lopulta et voi kuin onnistua.
Niin kuin anonyymi nokkelikko on joskus todennut: ”Everything will be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.”
PS. Viikon päästä 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täältä.