Tänään tehdään sisutekoja

Tänään vietetään klo 15–16 maailmanhistorian ensimmäistä Sisun tuntia, Hour of Sisua. Siinä missä Earth Hour kutsuu sammuttamaan valot tunniksi tai Hour of Code koodaamaan saman aikaa, Hour of Sisu on tunti, jonka aikana voimme ylittää itsemme.

Miksi ihmeessä itsensä ylittäminen sitten on tärkeää? Yleensä tämä ajatus liitetään sankari- ja menestyjämyytteihin. Elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta, eikö niin? Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta yleinen väärinkäsitys on, että jokaisen pitäisi ylittää itsensä ponnistelemalla vaikkapa maratonille tai väitöskirjan pariin. Tai sitten olympialaisiin tai Nobelin syrjään.

Itsensä ylittäminen ei ala sieltä, missä muut ovat – vaan sieltä, missä sinä olet juuri nyt. Se voi olla ihan pieni teko. Pääasia on, että teet jotain, mitä et yleensä tekisi – tai jotain, mitä olet aina miettinyt, että sinun pitäisi tehdä, mutta et ole vielä uskaltanut. Itsensä ylittäminen on tärkeää siksi, että ponnistelussa ja yrittämisessä asuu kehittyminen ja kasvu. Ihminen joka ei kehity kuihtuu pian pois.

Me olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa meillä on materiaalisia resursseja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Samalla yhteiskuntamme polkee paikoillaan. Me tarvitsemme suomalaista sisua nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös yhteiskunta joka ei kehity kuihtuu pian pois.

Hour of Sisu on mahdollisuus meille jokaiselle ylittää itsemme juuri siinä kohdassa, missä olemme nyt. Osta kollegalle kukkia. Soita mummolle. Ota loparit. Soita ihastuksellesi. Hae uutta työtä tai perusta yritys. Pyydä anteeksi.

Tai sitten tähyä korkeuksiin ja aseta hullulta ja pelottavalta tuntuva tavoite, jonka viet sisulla maaliin. Sekin on ihan ok, jos se tuntuu sinusta oikealta.

Niin kuin Esa Saarinen usein teroittaa, meissä kaikissa on paljon enemmän voimaa kuin mitä päälle päin näkyy. Nyt on aika tuoda se voima esiin.

Tee tänään sisutekosi. Hour of Sisua vietetään klo 15–16 Suomen aikaa. Kannusta myös muita sisutekoihin jakamalla ponnistuksesi Twitterissä hashtagilla #hourofsisu.

Tämä vuosi on Sisun vuosi. Tänä vuonna Suomi ylittää itsensä.

Menestys synnyttää kateutta – vai synnyttääkö?

Mennäviikolla kiinnitin huomiota lööppiin, jossa joku ajankohtaiskaunotar totesi, että kauneus synnyttää kateutta. Tämä sama argumentti nousee esiin milloin minkäkin supermenestyjän tapauksessa.

Tapasin joskus kymmenkunta vuotta sitten ohimennen jossain tapahtumassa silloisen missin Karita Tuomolan. Kiinnitin huomiota siihen, miten ystävällisesti ja nöyrästi kansansuosikki suhtautui kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Enpä ole kuullut Tuomolan avautuneen ihmisten kateudesta.

Sama koskee tusinoittain erilaisia supermenestyjiä. Richard Branson on huippumenestyjä käytännössä millä tahansa mittapuulla katsottuna. Siitä huolimatta syvällekin menevä googlailu tuottaa Bransonista lähes poikkeuksetta positiivisia ja ihailevia osumia. Hittikirjailija Peter Høeg tai U2-tuottaja Brian Eno ajelevat tietääkseni miljoonistaan huolimatta yhä fillarilla. Eivät herätä kateutta. Viimeisimpänä nyt sitten vielä vaikkapa tämä Supercellin Paananen-Kodisoja -parivaljakko.

Luulenpa, että kateudeksi tulkitun negatiivisen sosiaalisen reaktion juurena on jokin ihan muu. Ylimielisyys.

Menestyjän on helppo erehtyä ajattelemaan, että hänen onnistumisensa tekee hänestä jotenkin paremman kuin muut. Tosi asiassa menestyjän ihmisarvo on prikulleen sama kuin kadunojaan kaatuneen spurgunkin.

Moni kysyy: jaa miten niin? Kai nyt joku superosaaja on monin verroin arvokkaampi kuin yhteiskunnan varoja kuppaava vapaamatkustaja?

Joo, jollain pragmaattisella, sanotaanko vaikka käyttöarvolla, mitattuna asia on juuri näin. Mutta kun ihmisarvo pitää sisällään paljon enemmän kuin vain sen, mitä hyötyä ihmisestä on tällä hetkellä.

Ihmisarvo pitää sisällään sen, mitä ihminen on nyt, mitä hän on ollut ja mitä hän tulee olemaan. Tämän päivän monimiljonääri voi olla ensi vuonna kiven sisässä. Spurgu voi nousta katuojasta, käydä suihkussa ja pyöräyttää ensi kuussa käyntiin huikeaa vauhtia nousevan kasvuyrityksen. Tai lausua sunnuntaisin runoja kantakapakassa.

Oikeasti, emme me voi arvioida ihmisiä vain sen perusteella, mitä he ovat juuri nyt. Joka ikisessä ihmisessä on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos me vain osaisimme auttaa toisiamme tunnistamaan ja ruokkimaan nupullaan olevaa osaamista.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio. Luullakseni me vaistoamme tämän tosiseikan intuitiivisesti kaikki. Ja sen tähden menestyksen valossa patsastelua katsotaan karsaasti.

Nyt en siis tarkoita sitä, että kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Päin vastoin, ilo ja onnellisuus synnyttävät lisää iloa ja onnellisuutta. Mutta jos joku oikeasti luulee, että miltsi tilillä tai naama lehden kannessa nostaa hänet jotenkin paremmaksi kuin muut, on kyseessä virhepäätelmä.

Homma auennee viimeistään siinä vaiheessa, kun katsotaan, minkä arvostelman kautta ihminen tuo onneaan nähtäväksi. Jos perustana ovat ulkoiset tekijät – raha, maine tai toisten ihailu – on asetelma ongelmallinen. Vertailutekijät kun ovat viime kädessä kilpailtuja resursseja, joilla rehentely synnyttää sosiaalisesti vinoutuneen asetelman.

Jos taas perustana ovat sisäiset tekijät – itsetuntemuksesta kumpuava rauha, innostus arjen tekemistä kohtaan tai autenttisuus ja toisten palveleminen – seuraa näiden esiin tuomisesta myös muille hyvää mieltä. Flow tarttuu.

Menestyjällä on viime kädessä tavattoman helppo työkalu katkoa kateudelta siivet: nöyryys. Osoittamalla jokaiselle ihmiselle tämän syntyjään ansaitsemaa kunnioitusta kunnioitetaan silloin myös takaisin. Sama se miltä pankkitili tai lärvi näyttää.

Tulokset eivät ratkaise

Koko maailma on siirtynyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana niin sanottuun kvartaalitalouteen. Toisin sanoen, talousluvut vedetään nippuun neljännesvuosittain, ja saavutettuja tuloksia arvioidaan, usein hyvinkin kriittisesti. Tämä on kuitenkin tavattoman ongelmallista.

Tulokset eivät ole tärkein asia – trendit ovat.

Kvartaaleittain tuijotetut tulokset saattavat seurata siitä, että asiat tehdään oikein tai väärin. Mutta ihan yhtä paljon ne saattavat seurata äkillisistä satunnaismuuttujista: yleisen taloustilanteen notkahduksista tai vaikkapa poliittisesta liikehdinnästä. Toisin sanoen, kyykkäävä tuloskäyrä ei välttämättä liity millään tavalla toimintatapojen terveyteen. Silti moni firma näyttää johtoportaalle ovea tai irtisanoo tuhansia työntekijöitä heti, kun tulos painuu punaiselle.

Sama pätee myös ihan tavallisessa arjessa. Meidät on koulittu aika tehokkaasti ajattelemaan, että jos menee mönkään, niin homma on sitten siinä. Koulussa sait kokeesta mitä sait – korjausliikkeitä ei sallittu. Oikeassa elämässä voimme kuitenkin kehittää toimintamalleja ja rakentaa alati parempia prosesseja, kunhan otamme opiksi virheistämme.

Kaikkein tärkeintä pärjäämisessä on nähdäkseni se, mihin suuntaan elämä kasvaa. Jos välillä tulee vastoinkäymisiä, se ei ole katastrofaalista, jos kehitys on muuten menossa oikeaan suuntaan. Vasta siinä vaiheessa, kun suunta on painunut pysyvästi alaspäin, on aika muuttaa jotain. Jos kuitenkin pyörimme tuuliviirinä joka ikisen tuloksen ympärillä, on riskinä, että lapsi lentää ulos pesuveden mukana: kun toimintatapaa päivitetään heti kun tulokset eivät vastaa odotuksia, voi olla että itsessään hyvä toimintamalli lentää ovesta ulos, vaikka vastoinkäymisen syy olikin jossain ihan muualla.

Tulokset seuraavat toimintatavoista ja satunnaisista tilannetekijöistä. Jälkimmäisiin emme voi juuri vaikuttaa. Toimintatapoja voimme sen sijaan kehittää käytännössä loputtomiin. Toimintatapojen toimivuudesta tulokset eivät kuitenkaan kerro kuin välillisesti. Vasta pitkän aikavälin trendit näyttävät, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Tulokset eivät ole tärkein asia – vaan kehityksen suunta.

Menestyjän salainen ase

Vuonna 2008 olin juuri aloittanut väitöskirjatutkimukseni ja kärsin massiivisesta valkoisen paperin kammosta. Tutkimusaiheesta ei meinannut saada millään kiinni, eikä ruudulle syntynyt tekstiä, vaikka kuinka rutistaisi.

Lopulta tuskasteltuani laitoin Amazoniin hakusanaksi ”creativity”. Pakkohan luovuuteen oli jollakin keinolla saada potkua. Aloitin tutkimusmatkani Mihaly Csikszentmihalyin teoksesta Creativity ja Edward de Bonon loistokirjasta Lateral Thinking. Pian innostuin lukemaan luovien supernerojen elämänkertoja. Kun kolusin da Vincin, Edisonin ja Hemingwayn elämänkertoja, huomasin, että onnistumisen, menestyksen ja luovuuden salaisuus olikin tavattoman paljon yksinkertaisempi kuin olin luullut.

Ennen tutkimusmatkaani odottelin usein päiväkausia inspiraation iskemistä. Ja kun loistoideoita ei päähän putkahtanut, tuijotteli valkoinen tietokoneruutu tuimana takaisin. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun oivallukset eivät pursua valtoimenaan. Mutta kun luin elämänkertoja ja muuta kirjallisuutta, aloin tajuta, että onnistuminen ei taida sittenkään olla rakettitiedettä. Myöhemmin sain selville, että da Vincin, Edisonin, ja Hemingwayn menetelmään ovat turvautuneet myös bisnesgurut Steve Jobs ja Richard Branson. Niin luovien nerojen kuin bisnesohjustenkin menestyksen takana on nimittäin näinkin simppeli juttu:

Tee asioita.

Inspiraation intensiivinen odottelu ei tee kuin pään kipeäksi. Jos sen sijaan tartut toimeen ja alat vaikkapa kirjoittaa tai puuhata muuta itsellesi keskeistä, alkaa tuloksiakin pian tulla kuin itsestään. Alkumatkalla voi toki tulla kompuroitua kerran tai toisenkin. Tästä syystä niin moni jääkin odottelemaan ”täydellistä hetkeä”. Sellaista kun ei kuitenkaan koskaan tule, on kaikkein paras tapa saada hienoja juttuja aikaiseksi tehdä kaikenlaisia juttuja. Osa niistä ei ole hienoja, mutta ennen kuin huomaatkaan, saat jo upeita asioita aikaiseksi.

Maailman huipputekijöillä ei ole sen ihmeellisempiä geenejä tai perhetaustaa kuin sinulla tai minullakaan. He olivat kuitenkin kaikki poikkeuksetta tavattoman puuhakkaita. Tietysti, jos puuha maistuu puulta, ei sitä halua tehdäkään. Siksi onkin tärkeää tutkia, missä oma intohimo loistaa kirkkaimmillaan.

Siinä vaiheessa kun saat kiinni siitä, mitä oikeasti haluat elämälläsi tehdä, et tarvitse kuin yhden salaisen aseen niin, että onnistut ja menestyt. Tee asioita, joka ikinen päivä. Niin saat myös aikaiseksi asioita.

Asenne ratkaisee

Khan Academyn perustaja Salman Khan testasi amerikkalaisissa pilottikouluissa omatahtisesti opiskelevia lapsia kolmenkymmenen päivän päästä opintojen alkamisesta. Tulokset menivät odotetusti Gaussin käyrälle: suurin osa oppilaista oli keskinkertaisia, muutamat olivat huippuja, ja muutamat eivät pysyneet kärryillä. Kun sama testi uusittiin runsasta kuukautta myöhemmin, olivat kaikki lapset kuitenkin kehittyneet radikaalisti. Lisäksi muutamat aiemmin suurin piirtein kutosen oppilaat suoriutuivatkin nyt – 30 päivää myöhemmin – kympin oppilaita paremmin!

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tullut kuuluisaksi asennetta koskevista tutkimuksistaan. Dweck esittelee asenneteoriassaan kaksi erilaista suhtautumistapaa omaan osaamiseen. Muuttumattomuuden asenne, fixed mindset, tarkoittaa sitä, että oletat ominaisuuksiesi olevan enemmän tai vähemmän muuttumattomia. Olet siis fiksu, kaunis tai vaikkapa hyvä laulamaan. Tällöin jokainen vastaantuleva haaste on testi: se testaa, kuinka taitava olet. Jos taidot eivät riitä, on kyseessä lannistava epäonnistuminen.

Kasvun asenne, growth mindset, on lähtee puolestaan siitä, että ominaisuudet ovat muokattavissa. Oli lähtöasetelmasi mikä tahansa, pystyt kehittämään omaa osaamistasi harjoittelun ja kokemuksen kautta. Tällöin haasteet muuttuvat oppimiskokemuksiksi. Jos onnistut, osoitat olevasi osaamisessasi jo näin pitkällä. Jos homma ei puolestaan luista, otat opiksesi ja kokeilet uudenlaista strategiaa.

Riittävällä harjoituksella ja oikeanlaisella menetelmällä haaste kuin haaste on ratkaistavissa.

Muuttumattomuuden asenteen ihmiset pitävät vaivannäköä ja haasteita vältettävinä. He välttävät negatiivista kritiikkiä ja pitävät toisten menestystä uhkana itselleen. Kasvun asenteen ihmiset puolestaan näkevät vaivannäön kehittymisen mahdollisuutena. He syleilevät haasteita, oppivat kritiikistä ja näkevät toisten menestyksessä inspiraatiota ja oppimisen mahdollisuuksia.

Tutkimuksissa on osoitettu, että asenne on aivan keskeinen menestystekijä – paljon keskeisempi kuin lähtötilanteessa vallitseva lahjakkuus. Eräässä kokeessa osoitettiin, että jos ihimnen pitää osaamistaan muuttumattomana, hän antaa nopeasti periksi haasteiden edessä ja siirtyy tekemään jotain muuta. Jos asenne on puolestaan kasvuun kallellaan, on ihminen huomattavasti sinnikkäämpi, eikä monesti luovuta ennen kuin ongelma on ratkaistu.

Jos kuitenkin ajattelet, että menestyjillä täytyy kuitenkin olla jokin erityistekijä, jota ei löydy kaikilta, tuumaa tätä hetki. Parikymppinen juoksijalupaus Oscar Pistorius juoksee tällä hetkellä Lontoon olympialaisissa 400 metrin pikamatkan Etelä-Afrikan joukkueessa. Pistoriukselta on tosin amputoitu jalat polvien alapuolelta 11-kuukautisena, mutta se ei kutsumuksellista urheilijaa haittaa. Maailmankuulu taiteilija Chuck Close halvaantui kaulasta alaspäin sairauskohtauksen seurauksena. Close opetteli maalaamaan pitämällä pensseliä suussaan ja teki toisen, vielä edellistä tunnetumman uran maailman arvostetuimpien taiteilijoiden joukossa. Ja Fauja Singh juoksi taannoin maaliin Toronton maratonilla. Singh on satavuotias.

Onnistuminen ei katso geenitekijöitä. Se seuraa intohimosta ja sinnikkäästä harjoittelusta.

PS. Aurinkoista elokuun alkua kaikille!

Hyppyjä kirppusirkuksessa

Luonnontilassa elävät kirput osaavat hypätä valtavan pitkälle. Väitetään, että koulutetut kirput oppivat pysymään kurissa niin, että ne laitetaan ensin kannelliseen laatikkoon. Hakattuaan kirjaimellisesti riittävän pitkään päätään seinään kirput antavat periksi ja säätävät hyppykorkeutensa niin, ettei pää kolahda kattoon.

Kun kansi sitten poistetaan, yksikään kirppu ei hyppää ulos laatikosta takaisin vapauteen. Ne ovat oppineet, ettei tätä korkeammalle kannata hypätä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Power Hour: lupa epäonnistua

Seikkailija Patrick Degerman kehitti kuuleman mukaan loistavan onnistujan työkalun. Degermanin piti saada National Geographicin päätoimittaja langan päähän uuden projektin onnistumiseksi. Soitto jännitti julmetusti – päätoimittajahan varmaan vaan löisi luurin korvaan.

Lopulta Degerman turvautui power hour:iin: tunnin ajan hänellä oli lupa tehdä mitä vaan – epäonnistuminen oli sallittua. Degerman tarttui luuriin, sai pampun langan päähän, buukkasi tapaamisen, ja projekti lähti lentoon.

Anna itsellesi lupa epäonnistua tunnin ajan kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Saat ihmeitä aikaan. Aloita vaikka tänään.

PS. Tänään 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täällä.

Opi epäonnistumaan

Piilaakson sarjayrittäjäguru Steve Blank vieraili muutama viikko sitten Suomessa. Hän ihmetteli suomalaisten kielteistä suhtautumista konkurssiyrittäjiin. “Tiedättekö, miksi Piilaaksossa kutsutaan konkurssin tehnyttä yrittäjää?” Blank kysyi suomalaisyleisöltä ja vastasi sitten itse: “Kokeneeksi yrittäjäksi.”

Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä.

Käsitys siitä, että epäonnistumisten edessä pitäisi lannistua perustuu pitkään vallalla olleeseen reaktiiviseen tapaan suhtautua elämään. Ihmiset odottavat, että taivaalta tupsahtaisi syliin unelmaelämä, että lottorivi osuisi oikeaan, että unelmien puoliso tulisi soittamaan ovikelloa. Oma elämä on syntyperän ja geenien määräämä, eikä kurjuus muuksi muutu, vaikka tekisi mitä.

Aggressiivisella odottamisella ei kuitenkaan synnytetä muuta kuin loputonta turhautuneisuutta. Turhautuneisuutta on puolestaan helppo purkaa hakemalla sitä, mikä on pielessä elämässä: valittamalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja mikäpä itsesäälissä rypemistä siivittäisikään enemmän kuin vastoinkäyminen?

Brittiprofessori Richard Wisemanin tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, että onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on nimenomaan tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Jos epäonnistumisen edessä jää surkuttelemaan, on todennäköistä, että homma on sitten siinä. Jos sen sijaan takapakin ottaa oppimiskokemuksena, on vain ajan kysymys, että pelinappulat saadaan oikeaan järjestykseen ja tuloksena on läpimurto.

Vaikka olisit kuinka parantumaton optimisti tahansa, sapettavat epäonnistumiset silti vietävästi. Siksi onkin hyvä opetella jonkinlainen menetelmä, jolla saat epäonnistumiset käännettyä nopeasti oppimiskokemuksiksi. Itse käytän menetelmää nimeltä erehdysten hallinta. Se toimii seuraavasti.

Kun homma menee puihin, kirjoita aluksi ylös mitä tapahtui ja mikä johti vastoinkäymiseen. Ota vastuu omasta törttöilystäsi, jos siihen on syytä. Kirjoita ylös kaikki myötähäpeää aiheuttavat yksityiskohdat hammasta purren.

Kirjoita sitten ylös, miten voit ensi kerralla välttää tämän tyyppisen mokan. Luonnehdi positiivisia ratkaisumalleja siitä, miten asia menee ensi kerralla paremmin. Jo tämän harjoituksen jälkeen on parempi olo. Samalla synnytät uudenlaisia toimintamalleja, joiden avulla siivoat elämästäsi vastoinkäymisiin johtavia toimintamalleja säännönmukaisesti pois. Lopulta et voi kuin onnistua.

Niin kuin anonyymi nokkelikko on joskus todennut: ”Everything will be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.”

PS. Viikon päästä 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täältä.

Tee, Taltioi, Toista: onnistumisen kaava

Muutama viikko sitten olin säntäämässä kiireellä kotoa palaveriin. Vaimoni antoi mukaan kolme roskapussia kouraan samalla kun suorin autolle. Toisessa kädessäni oli sateenvarjo ja toisessa roskapussit.

Suurin piirtein leikkipihan kohdalla tajusin, ettei nimettömässäni roikkuva biojätepussi tule selviytymään roskakatokselle asti: sormiparan voimat eivät vain riittäisi. Yritin vielä tsempata hetken hampaat irvessä – turhaan. Juuri ennen kuin pussi mätkähti banaaninkuorineen keskelle lasten leikkipihaa keksin kuitenkin ujuttaa pussin kahvan alle pikkusormen henkihieverissä pinnistelevän nimettömän seuraksi. Eeppinen koitos päättyi onnellisesti: roskat päätyivät roskiin ja ehdin vielä palaveriinkin ajoissa.

Jos löydät itsesi kuopasta, lakkaa kaivamasta.

Meillä Suomessa korostetaan usein sisua ja ahkeruutta. Tosi asiassa pelkällä sisulla ei pääse pitkälle. Onnistumiseen tarvitaan sisua – ja toimiva strategia. Usein vastoinkäymisen kohdatessa ei itse asiassa kannata edes tsempata: tsemppaaminen puristaa viimeiset voimavarasi pihalle. Ja tällöin ei jää enää virtaa uuden strategian löytämiseksi.

Maailman huipputekijät Edisonisa Einsteiniin ovat käyttäneet yksinkertaista menetelmää parhaan strategian löytämiseen. Roskapussiepisodi innoitti minut kiteyttämään menetelmän kirjainlyhenteeseen TTT: Tee, Taltioi, Toista. Jos muuri on yhdestä kohtaa liian paksu, ei kannata hakata päätä seinään. Sen sijaan kannattaa tutkia, pääseekö yli tai ympäri, vai pitääkö lähteä hakemaan köyttä ja koukkua rautakaupasta.

Monesti toimivaa strategiaa ei kuitenkaan keksitä tuosta vain. Tämän takia onkin tärkeää tarttua heti toimeen. Jos homma toimii – hyvä niin. Mutta jos menee puihin, älä lannistu, vaan taltioi tapahtuman käänteet. Kirjoita ylös, mitä yritit, mitä tapahtui, mikä meni pieleen, ja miten teet seuraavalla kerralla paremmin. Toista sitten toimesi uuden strategian turvin. Vastoinkäymisten selättämiseen voit käyttää vaikkapa erehdysten hallinta -menetelmää.