5 yleisintä argumenttivirhettä – ja miten selviät niistä

Nykyaikana etenkin verkkokeskusteluissa ihmisten keskinäinen argumentointi käy kiivaana. Hyvä puoli tässä on, että verkossa eivät nyrkit pääse viuhumaan, vaikka keskustelu kuinka kärjistyisi. Huono puoli on taas, että nimimerkin takaa on helppo huudella vaikka mitä.

Erityisesti verkkokeskusteluissa huomaa, että Wikipediasta on helppo katsoa yleisimmät argumenttivirheet. Ongelmana tässä on, että vastapuolen virheen tunnistaminen ei vielä takaa hyvää argumentaatiota. Ei siis riitä, että toteaa verkkokeskutelussa, että ”tuo on selvä olkinukke!” Kärjistyneestä kielenkäytöstä selviää vain osaamalla oikeanlaista argumentaatiojudoa. Tässä viisi yleisintä argumenttivirhettä ja muutama judoliike, joilla niistä selviää.

1. Ad hominem

Ad hominem tarkoittaa henkilöön käyvää hyökkäystä. Tyypillisiä muotoja ovat ”sinä olet aina tuollainen”, tai ”ei tuota usko kukaan tuollaisen viherpipertäjän suusta”. Ad hominem on sikäli konstikas argumenttivirhe, että se jättää vastapuolen aika aseettomaksi: on aika vaikea ruveta puolustautumaan, että ”en minä nyt aina ole tällainen”. Ad hominem -argumenttiin pureekin tehokkaimmin sulkeistaminen: ota koppi argumenttivirheestä ja siirrä se sitten sivuun.

Takavuosina eräs kollegani oli jatkuvasti myöhässä. Mutta koska myöhästelin joskus itsekin, hän pystyi aina vastaamaan kritiikkiin: ”kyllähän sinäkin myöhästelet”. Kerran sitten keksinkin sulkeistaa vasta-argumentin: ”Olet aivan oikeassa. Myös minä myöhästelen. Mutta käsitelläänkö ensin tämä sinun myöhästymisasiasi, ja palataan sitten minuun?” Näin saimme asian viimein selvitettyä.

Seuraavan kerran, kun joku käy henkilöösi käsiksi, tunnusta tosiasiat ja ehdota, että palaatte niiden pariin heti kun itse pääargumentti on käsitelty.

2. Olkinukke

Olkinukkeargumentti on ad hominem -argumentin ohella tyypillisin verkkokeskusteluissa tunnistettu argumentti. Tähänkin blogiin saan aika ajoin erityisesti poliittisesti arkoihin aiheisiin kommentteja, joissa kirjoittaja syyttää olkinukesta – mutta jättää perustelujen esittämisen sikseen. Kuten joku taannoin kommenteissani totesi, lattea ”tuohan on olkinukke” -väittämä kääntyy itse asiassa alkuperäisen argumentin eduksi. Jos kritisoija ei edes esitä kritiikkiä, vaikuttaa alkuperäisteksti entistä vahvemmalta.

Olkinukke on erittäin hankala argumenttivirhe myös siksi, että se on läheistä sukua yhdelle tehokkaimmista retorisista keinoista: kärjistämiselle. Usein kärjistäminen terävöittää erityisesti poliittisen korrektiuden latistamia keskusteluja. Tällöin argumentti herättää ajatuksia ja keskustelua. Kärjistäminen voi kuitenkin myös mennä liian pitkälle, jos kirjoittaja esittää korjaamattomina totuuksina selvästi harhaanjohtavia yleistyksiä.

Olkinukkeargumentin kohdalla olennaista onkin osoittaa, missä kohtaa vastapuoli kärjistää liikaa. Tämä vaatii jo kohtalaisen syvällistä käsiteltävän asian tuntemista. Jos joku sanoo esimerkiksi, että kaikki kokoomuslaiset ovat ahneita roistoja, ei riitä sanoa, että ”eiväthän ne ole, hohhoijaa”. Sen sijaan olkinuken kumoajan tulee kyetä osoittamaan parhaassa tapauksessa muutamalla esimerkkitapauksella, kuinka kokoomuslaistenkin riveistä löytyy paljon loistotyyppejä, ja kuinka suurin osa heistä, niin kuin kaikista poliittisesti valveutuneista ihmisistä, on pohjimmiltaan ihan fiksuja tavallisia ihmisiä.

Jos joku esittää siis olkinukkeargumentin, esitä sivistyneesti muutama vastaesimerkki, jotka osoittavat väitteen olevan liian kärjistetty.

3. Ad verecundiam

Ad verecundiam, auktoriteettiin vetoaminen, on erityisesti akateemisen maailman helmasynti. Olemme tottuneet ajattelemaan, että joku jossain tietää meitä paremmin. Siksi auktoriteettiin vetoaminen lisää argumenttimme painoarvoa. Jos argumentti ei meinaa ottaa tuulta purjeisiinsa, voi peliin heittää esimerkiksi klassikon ja aloittaa väittämällä: ”Tutkimusten mukaan…” Tällöin väite vaikuttaa heti hihasta vedettyä mutua tasokkaammalta.

Toki on myös olemassa paljon perusteltua auktoriteettiin vetoamista. Jos kirjoittaja vaivautuu kertomaan, mistä tutkimuksesta on kyse, ja vieläpä tiivistämään, mitä tuloksia on saatu, on kyseessä usein oikeasti vahva argumentti. Mutta yleismaailmallinen tutkimuksiin tai tietäjiin vetoaminen on usein harhaanjohtavaa.

Ad verecundiam -argumentista selviät pyytämällä tarkennusta. ”Mainitsit, että tutkimukset tukevat väitettäsi. Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä tutkimuksista on kyse, ja ehkä laittaa vielä lähdeviitteen?” Näin nostat heti keskustelun laatua – tai saat vastapuolen kiinni auktoriteetilla bluffaamisesta.

Jos vastapuolesi siis vetoaa auktoriteettiin, pyydä häntä tarkentamaan, mistä lähteestä tieto on peräisin, ja tiivistämään lyhyesti, mistä lähdetiedossa on pääpiirteissään kysymys.

4. Ad populum

Ad populum, suosioon vetoaminen, on tyypillistä erityisesti koulujen pihalla ja kärkevässä amerikkalaistyyppisessä poliittisessa argumentoinnissa. Ad populum -argumentin tyypillisin muoto on: ”Kaikki ovat sitä mieltä, että…” Yleiseen mielipiteeseen vetoaminen ei kuitenkaan riitä perusteeksi, ellei argumentti käsittele nimenomaan mielipidekysymyksiä.

Ad populum -argumentista selviät hieman samaan tapaan kuin edellisestäkin: pyytämällä tarkennusta. Kysy siis kohteliaasti, ketkä esimerkiksi ovat vastapuolen väittämää mieltä. Jos vasta-argumenttina on: ”no, tiedäthän, kaikki”, voit todeta kohteliaasti, että jos kyseessä on tosiaan ihan jokainen, ei liene vaikeaa osoittaa muutamaa esimerkkiä. Jos tässä kohtaa jäädään jankkaamaan, kannattaa toimia kuten tämän listan seuraavassa kohdassa.

Jos keskustelija siis vetoaa yleiseen mielipiteeseen, pyydä muutama esimerkki siitä, ketkä tarkkaan ottaen tätä mielipidettä kannattavat.

5. Trolli

Tämä argumenttivirheitä ahmiva otus esiintyy harvoin kasvotusten tapahtuvassa keskustelussa, mutta livahtaa mukaan sanasotaan tämän tästä esimerkiksi yleisötapahtumissa ja erityisesti verkkokeskusteluissa. Trollin tarkoituksena ei edes ole käydä sivistynyttä keskustelua, vaan vain hämmentää keskustelua esittämällä yliampuvia kärjistyksiä tai suoranaisia mauttomuuksia.

Onneksi trolleihin on olemassa yksinkertainen lääke. Trolli saa elinvoimansa niistä reaktioista, joita hänen trollaamisensa aiheuttaa. Tämän takia trollin tapauksessa kaikkein tehokkain tapa toimia onkin olla ruokkimatta sitä.

Jos siis huomaat, että keskustelukumppanisi vain jankkaa ja paaluttaa vanhoja näkemyksiään tai harjoittaa suoranaisia mauttomuuksia, anna asian olla. Aina ei tarvitse saada viimeistä sanaa – ja ravinnotta trolli nääntyy pian pois. Älä siis ruoki trollia.

Lopuksi, filosofikollegani Markus totesi aikanaan, ettei argumenttivirheiden opetteleminen vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tämä pitää täysin paikkansa. Ensinnäkin, taitava argumentaatio vaatii hyvää argumentaatioteorian, logiikan ja retoriikan tuntemusta. Toisekseen, vaikka argumenttivirheet onkin hyvä tuntea, ei niiden tuntemuksestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviää. Taitavaksi argumentoijaksi oppiikin ennen kaikkea tutustumalla parhaisiin argumentaatiokirjoituksiin. Hyvä aloituspaikka on Suomen terävimpiin retoorikkoihin kuuluvan Juhana Torkin mestariteos Puhevalta.

PS. Tällä viikolla päättyy ilmoittautumisaika Retoriikan kesäkouluun. Kesäkoulun puhujajoukko on nähdäkseni aivan huikea, ja sain myös itse kunnian olla mukana. Mukana ovat myös omaan kielenkäyttööni merkittävästi vaikuttaneet Jari ParantainenKatleena Kortesuo ja Juhana Torkki. Tutustu kesäkouluun täältä.

9 thoughts on “5 yleisintä argumenttivirhettä – ja miten selviät niistä

  1. trollli-sanan alkuperä ei ole möykkäävä mielikuvitusolento, vaan verkolla, jota vedetään laivan perässä, kalastaminen eli ”troolaaminen”. Kielikuvalla on kai alun perin tarkoitettu sitä kuinka keskustelussa yksi keskustelija (joka on yleensä haluton osallistumaan sisällölliseen keskustelun) keskittyy ohjaamaan keskustelua mahdollisimman törkeästi väärään suuntaan häiritäkseen keskustelua jonka sisällöstä ei pidä.

    onko se sitten niin että keskusteluun rakentavasti osallistuva ihmisryhmä nähdään kalaparvena joka ui yksissä tuumin kohti päämääräänsä, kun taas troolari on yksittäinen sooloilija joka ohjaa parven kommenteillaan väärään suuntaan ja lopulta ”troolarin nuottaan” jossa keskusteluilmapiiri on muuttunut niin tulehtuneeksi että se kuolee.

  2. Ei aivan noinkaan :) Trolli troolaa vihastuneiden lukijoiden vasta-argumentteja.

    Olkiukoille on olemassa myös toinen hyvä strategia: olkiukon myöntäminen. Olkiukko toimii hyvin, koska se on suunnattu (tekaistua) heikointa argumenttia vastaan.

    Riittävän suurista ihmisryhmistä (poliittinen puolue, minkä tahansa asian kannattajat, jne) löytyy kuitenkin mielipiteitä laidasta laitaan, jolloin keskustelukumppanin voi johdattaa tunnustamaan tosiasiat: tökeröimmillekin olkiukoille on melko helppo löytää vastine elävästä elämästä. Liian helppoja maaleja löytyy kummaltakin puolen ja heikoimman argumentin kumoaminen ei todista mitään.

  3. Minusta lyömätön apuväline argumentointiin on ensinnäkin tutustuminen kaikkiin argumentaatiovirheisiin, mutta erityisesti Aristoteleen sofistiset kumoamiset kirjan lukeminen läpi 2-3 kertaa ajatuksella. Aristoteleen kirjoituksia kannattaa lukea uudestaan ja uudestaan jo siksikin, että ne selkiyttävät ja jäsentävät ajattelua. Itse aloitin juuri 3kk tauon jälkeen taas lukemisen ja lähdin ihan ensimmäisenä niistämään räkää päästä lukemalla kolmatta kertaa läpi tuon kirjan. Aina kun sen lukee läpi, tuntuu saavan jotenkin enemmän irti omia ajatuksia niistä kirjoista joita seuraavaksi lukee.

    Mitä tästä mieltä? Tuntuu välillä, että olen ainoa joka tuota Aristotelesta lukee. Moni varmaan lukenut sen joskus, mutta tämän kirjan osalta minusta joskus ei riitä, se joskus on vain tunne osaamisesta. Itsellä tekee ainakin mieli palata kirjaan parin vuoden välein ja aina huomaan unohtaneeni joitain näkökohtia.

  4. Minusta argumenttivirhe-käsite luo liikaa mielikuvaa, että olisi olemassa vain yksi logiikka, joka pystyisi ratkaisemaan esimerkiksi yhteiskunnan sisäisiä konflikteja. Tämä on harhaanjohtavaa ajattelua, sillä on selvää että eri diskursseissa on eri logiikkansa; tietynlainen logiikka on oikeastaan kullekin diskurssille ominainen, ja tämän logiikan täysi omaksuminen kertoo pääsemisestä tuon alan ”sisäpiiriin”. Esimerkiksi talousdiskurssissa arvotetaan taloudellisia perusteluja ja ekonomistien argumentteja, EU-diskurssissa vallitsee byrokratian logiikka ja puhetapa, ja arkipäiväisissä työpaikkakeskusteluissa voidaan hyvin vedota pomon auktoriteettiin. Kyse ei ole siitä, että argumentointi olisi ”virheellistä”, vaan se on ko. diskurssille ominaista. Wikipedian virheargumentti-listoilla päähän lyöminen on reaalimaailman keskusteluissa tympeää viisastelua – reaalimaailman tilanteissa kyse ei useinkaan ole siitä, kuka on ”oikeassa”, vaan kenen logiikka ja auktoriteetti hyväksytään, mistä argumenteista vaietaan koska ne ovat kiusallisia, mikä aihepiiri on osallistujille ns. ”punainen vaate” jne.

    Keskusteluissa argumentaation taustalla on siis osaltaan sosiaalinen järjestys ja sen hallitseminen. Tämä pätee etenkin poliittisiin keskusteluihin, mutta myös työpaikka- ja perhepuheeseen. Verkkokeskustelut vaikuttavat argumentoinnin ihmemaalta, koska niissä ei näy reaalimaailman jännitteitä, hierarkioita tai klikkejä. En kuitenkaan usko, että kukaan alkaisi arkisessa keskustelussa syyttämään vastapuolta ad hominem -argumentaatiovirheestä, tai siitä, että tämä vetoaa ”perusteettomaan auktoriteettiin”.

    Reaalimaailma on täynnä sosiaalisia järjestyksiä, niinpä yhden objektiivisen logiikan ajatus sopii siihen huonosti. Boltanskin ja Thévenot’n oikeuttamisteoriaa sopii käsitellä tässä yhteydessä, samoin Luhtakallion ja Ylä-Anttilan sen pohjalta rakentamaa julkisen oikeuttamisen analyysimenetelmää. Korostaakseni tätä ”monijärjestykseisyyttä” voisinkin kysyä:

    Kotiäiti sanoo, että kaupunginosan päiväkoti pitää säilyttää, koska lapset pitävät siitä ja se sijaitsee kävelymatkan päässä. Virkamies sanoo, että päiväkoti pitää lopettaa, koska vanhan rakennuksen ylläpito on liian kallista ja toiseen päiväkotiin on vain viidentoista minuutin ajomatka.

    Kuka tässä tilanteessa argumentoi virheellisesti?

    Vastaus: kysymys on harhaanjohtava, sillä osapuolten argumentaation taustalla on erilaiset arvomaailmat ja logiikat. Esim. kotiäidillä: ”lyhyt tarhamatka -> lapsen turvallisuus”, ja virkamiehellä ”vanha rakennus -> kallis ylläpito -> kaupungilla ei ole varaa” . Sen väittäminen, että jonkun argumentointi on sinällään ”virheellistä” on vain osoitus pyrkimyksestä hallita diskurssia.

  5. Päivitysilmoitus: Pari helmasyntiä – ajatuksia elämästä | Sekalaista höpinää

  6. Päivitysilmoitus: Ehdottomien totuuksien maa | Sekalaista höpinää

  7. Päivitysilmoitus: Suomalainen keskustelumenetelmä – Herne nenään | Sekalaista höpinää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s