Ironia on jännä juttu. Moni käyttää sitä päivittäin, mutta harva osaa edes sanoa, mistä siinä on kysymys. Kaikkein hienoin esimerkki ironiasta on Alanis Morrissetten klassikkobiisi ”Ironic”. Kappaleessa ei nimittäin ole ainuttakaan esimerkkiä ironiasta. Nokkelimmat tulkitsijat ovat rientäneet puolustamaan Morrissettea ja todenneet, että ehkä laulajaälykkö onkin tarkoittanut kappaleen juuri niin. Se nimittäin olisi todellista ironiaa.

Ironian määritelmä on, että sanotaan päinvastaista kuin tarkoitetaan. Eli jos sanot ironisesti: ”Olet kyllä todella terävä”, on viestin todellinen sisältö väittää kaveria tyhmäksi kuin saapas. Ironiaa ei siis ole se, että etsit lusikkaa ja löydät vain haarukoita. Se on vain huonoa tuuria.

Arkikieleen on lipsahtanut useita tahattoman ironisia lausahduksia. Näissä tarkoituksena on usein ihan vilpittömästi painottaa jotakin sanottua asiaa, mutta tosi asiassa käykin ihan päin vastoin. Tässä viisi esimerkkiä.

1. Ei millään pahalla, mutta…

Jos joku aloittaa lauseen sanomalla ”ei millään pahalla”, on lähes varmaa, että mutta-sanan jälkeen seuraakin sitten täyslaidallinen negatiivista kommentointia. Toisin sanoen, lauseen sanoja yrittää pehmittää sanomaansa ikävää asiaa sanomalla, ettei se ole ikävä. Usein tässä käy kuitenkin juuri päin vastoin: viesti kääntyy itseään vastaan. Parempi onkin sanoa asiat niin kuin ne ovat, ja jos kritiikkiä on annettava, on parempi tunnustaa rehellisesti, että asia vaivaa sinua ennen kuin latelet sinua kiusaavat yksityiskohdat.

2. Kaikella kunnioituksella…

Tässä on kyse edellisen muunnelmasta. Kun asia sanotaan ”kaikella kunnioituksella”, sanotaan yleensä jotain aivan muuta kuin kunnioittavaa. Tässä pätee sama sääntö kuin ylläkin: ei kannata lähteä pehmentämään sanottua keinotekoisesti, vaan tunnustaa suoraan, että nyt ei tunnu hyvältä ja kertoa sitten miksi.

3. Minun on pakko sanoa…

Tähän törmää usein esimerkiksi baaripöytien keskusteluissa. Käytännössä silloin kun joku aloittaa lauseen sanomalla nämä taikasanat, hän tunnustaa olevansa tosi asiassa tavattoman epävarma siitä, sopiiko sanottu asia lainkaan käynnissä olevaan keskusteluun. Jos siis huomaat, että sinun on pakko sanoa jotain, useimmiten on parempi jättää se sanomatta.

4. Aivan oikeasti…

Ihan niin kuin kakkoskohta on ykkösen muunnelma, on tässä kyse kolmoskohdan muunnelmasta: oman sanoman epävarmuudesta. Tässä sanoja yrittää lisätä painoarvoa sanomalleen. Tähän voikin soveltaa filosofiassa kehitettyä totuuden deflaatioteoriaa: jos lause on tosi, ei erikseen tarvitse sanoa että se on tosi. Riittää, että se sanotaan. Samalla tavoin on turha sanoa ”aivan oikeasti” vain painottaakseen sitä, että tarkoitat sitä, mitä sanot.

5. Se oli vitsi!

Tästä pahimmanlaatuisesta arjen ironiasta kirjoitin taannoin pidemmänkin analyysin. Huumori ei ole vitsikästä, jos sillä on uhri. Usein tätä lausehirviötä käytetäänkin tehokkaasti peittelemään lausahdusta, joka on satuttanut merkittävästi sen kohdetta. Todelliset vitsit ovat sellaisia, joille nauretaan yhdessä. Eikä henkinen väkivalta muutu huumoriksi vain sitä vitsiksi nimittämällä.