Kaksi tapaa kommunikoida

On olemassa kaksi tapaa kommunikoida. Yleisesti vallalla oleva kommunikaatiotapa on dialektinen. Tämä antiikin kreikan keskustelutaitoon nojaava viestintämuoto tiivistyy suurin piirtein seuraavaan toteamukseen: ”On olemassa yksi totuus. Minä tiedän sen. Jos olet hetken hiljaa, niin saatat oppia jotain.”

Dialektiikka perustuu siis vastakkainasetteluun.

Oletetaan, että on olemassa oikea ja väärä tapa toimia ja riittävän pitkään nahistelemalla jompi kumpi osapuoli vie voiton. Parhaassa tapauksessa päästään kompromissiin.

Toinen, harvemmin tavattu kommunikaatiomuoto on dialoginen kommunikaatio. Dialogisuuden perusperiaate on: ”Minulla on tällainen tapa ajatella ja sinulla tuollainen. Vaikka en vielä näekään asiaa sinun näkökulmastasi, voin varmasti oppia jotain, kunhan kuuntelen tarkkaavaisesti.”

Dialogisuuden päämääränä on erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen.

Nähdäkseni on hyvä tuntea kummankin kommunikaatiomuodon niksit. Dialektinen kommunikaatio on erittäin tehokasta ja taloudellista. Jos täytyy saada lapsi pelastettua jyrkänteeltä, ei kannata jäädä muodostamaan keskusteluyhteyttä. Napakka dialektinen ”Pois sieltä!” toiminee parhaiten. Arjen tuoksinassa dialektisuus synnyttää kuitenkin turhanpäiväisiä vastakkainasetteluja.

Silloin kun on aikaa ja energiaa puhua, on dialogisuus aina rikastavampi kommunikaatiomuoto. Keskustelemalla dialogisesti kaikki osapuolet pystyvät laajentamaan omaa maailmankatsomustaan ja ymmärtävät paremmin erilaisia tapoja tarkastella keskustelun kohteena olevaa asiaa.

Dialektiikka toimii hyvin silloin, kun keskustelukumppanit ajattelevat jo pitkälti samalla tavoin. Dialogisuutta vaaditaan ennen kaikkea silloin kun keskustelukumppaneiden ajattelutavat ovat jyrkästi erilaiset. Samat sanat merkitsevät kirjaimellisesti eri asioita muslimille ja lestadiolaiselle, vihervassarille ja kokoomuslaiselle. Tällöin logiikkaan ja argumentointiin perustuva kommunikaatio johtaa vain nyrkkien heilutteluun. Dialogisuus puolestaan avaa näkökulmia käsitteiden ytimeen ja vapauttaa tätä kautta myös jyrkästi eri tavoin ajattelevat ihmiset synnyttämään hedelmällisen keskustelutilanteen.

Dialektisuus ja dialogisuus ovat molemmat rikastavia ja käyttökelpoisia kommunikoinnin tapoja. Dialektisuus on kuin gregoriaanista kirkkolaulua: siinä lauletaan yhtä nuottia kerrallaan, mutta parhaillaan juhlallisesti ja riemuiten. Dialogisuus taas on kuin moniäänistä kuorolaulua: siinä eri äänet sovitetaan soimaan yhteen niin, että tuloksena on kohottava harmonia, jollaista ei olisi voinut olla olemassa ilman jokaista erilaista ääntä.

Dialektiikasta kiinnostunut voi tarttua esimerkiksi Juhana Torkin oivalliseen teokseen Puhevalta. Dialogisuutta voi puolestaan harjoittaa tutustumalla vaikkapa William Isaacsin loistokirjaan Dialogue – and the Art of Thinking Together.

PS. Jos olet kiinnostunut oppimaan taitavaksi viestijäksi ja argumentoijaksi, osallistu Kriittisen korkeakoulun filosofisen argumentaation kurssille 30.–31.10. Ilmoittaudu osoitteessa info@kriittinenkorkeakoulu.fi. Lisätietoja löydät täältä.

8 thoughts on “Kaksi tapaa kommunikoida

  1. Nyt ollaan tärkeiden asioiden äärellä. Olen huomannut, että dialogin harjoittaminen samaa mieltä olevien kanssa saa aikaan itseluottamuksen kasvua omaan asiaan, ja toisaalta dialogi toisella tapaa ajattelevien kanssa tuo omiin näkemyksiin syvyyttä ja tarpeellista haastamista.

    Se minkä vielä lisäisin dialogin harjoittamisen perusedellytykseksi on se, että tiedostaa käyvänsä dialogia. Silloin on olennaista keskittyä keskustelemaan sekä unohtaa puhelimen näpräys ja muut keskittymistä häiritsevät tekijät, jotta voi täysillä syventyä keskustelukumppanin kanssa käytävään ajatustenvaihtoon.

    Täytyy jälleen kerran antaa tunnustusta teikäläiselle, kyllä on blogin kirjoittaja blogin nimen veroinen 🙂

  2. En osaa välttämättä muotoilla kysymystäni, mutta kuinka voin parhaiten rohkaista ja viedä keskustelua dialogin suuntaan? Onko hyväksyttävä se tosiasia, että usein hyväksyvä, salliva ja avoin vuorovaikutus jää syntymättä? Viestintä on usein niin vaikeaa muutenkin. Väärinymmärryksiä tuntuu olevan enemmän kuin ymmärystä. Dialogi on rikastava keskustelu jos osapuolet siihen suostuvat ja ”osaavat”. Onko olemassa simppeleitä neuvoja siihen, miten asiantuntija varmistaa dialogin syntymisen? Kuten sanoit, on myös tilanteita, joissa dialektiikka toimii paremmin. Ajatus dialogista viehättää, on vanhaa antiikin perintöä. Miten voisin opetella ja opettaa aitoja, ei-manipulatiivisia ”keinoja” parempaan dialogiin? Oletko järjestänyt dialogiharjoituksia? Ajatuksella Marjo.

    • Marjo,

      Käsittelen tämän päivän blogipostauksessa hieman yksityiskohtaisemmin dialogin menetelmiä, toivottavasti saat siitä jotain irti. Lisäksi suosittelen lämpimästi tutustumaan William Isaacsin yllä linkkaamaani kirjaan. Siinä on myös joitakin harjoituksia, joilla dialogisuutta voi edistää.

      Itse en ole dialogiharjoituksia järjestänyt muuten kuin isompien kurssikokonaisuuksien yhteydessä. Mutta esimerkiksi Kriittinen korkeakoulu on ajoittain järjestänyt Sokraattisen dialogin ryhmiä, jotka tulevat käsittääkseni melko lähelle tässä linjaamiani näkemyksiä.

  3. Päivitysilmoitus: Super-aamun resepti » Level up!

  4. Päivitysilmoitus: 2 tapaa kommunikoida — Johtaminen.org

  5. Päivitysilmoitus: Oleta toisesta aina parasta | Ajattelun ammattilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s