Toni Kannisto julkaisi taannoin blogissaan tarkkanäköisen kirjoituksen vaalikohusta. Kirjoitus edustaa perussuomalais-reaktion kolmatta aaltoa. Ensimmäinen aalto nousi vaali-iltana, kun vihervasemmistolaiset ilmaisivat sankoin joukoin närkästyksensä Perussuomalaisten menestyksestä. Toinen aalto syntyi reaktiona reaktioon. Sen ytimessä oli toteamus siitä, ettei hätä ole välttämättä lainkaan tämän näköinen. Lakataan valittamasta ja seurataan mielenkiinnolla, miten tilanne kehittyy. Tämä reaktio synnytti kolmannen aallon, johon kiteytyy nykytilanteessa kenties olennaisin: ei närkästyneitä reaktioitakaan voi demokraattisessa yhteisössä kieltää.
Homma menee suurin piirtein näin. Meillä on demokraattinen yhteiskunta, jossa jokainen voi vaikuttaa omalla äänellään. Tämän yhteiskunnan yhdet vilkkaimmista vaaleista ovat tuottanut tuloksen, joka kohautti suurta osaa kansasta. Tämä kansanosa on puolestaan ilmaissut huolensa vaalituloksesta, joka on taas synnyttänyt lisää keskustelua. Nyt alamme siis olla demokratian ytimessä: erilaiset mielipiteet tulevat esiin julkisessa keskustelussa. Niiden pohjalta voimme synnyttää aitoa ajatusten vaihtoa.
Elämme poliittisesti huisan jännittävää aikaa. Kansa on aktivoitunut historiallisessa mittakaavassa. Äänestysprosentti oli kaikkien aikojen suurimpia. Puolueiden nuorisojärjestöt täyttyvät uusista jäsenistä. Suomalainen politiikka ei ole ainakaan juuri nyt tavanomaista hännystelyä ja hyssyttelyä. Päin vastoin: ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä on aitoja vastavoimia poliittisessa päätöksenteossa. Kuka tietää, ehkä vastavoimat synnyttävät myös oikeasti tasokkaita päätöksiä.
Joka tapauksessa on jo yksi syy iloita viime viikkojen käänteistä. Politiikka on ollut monta vuotta harmaata ja tylsää. Kuinka ollakaan, nyt politiikasta on vihdoin tullut mielenkiintoista!
Ajattelun ammattilainen 
Laurin arvio äänestysproentin suuruudesta meni aika pahasti metsään. 1962 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli yli 85. Sotavuosien jälkeen äänestysprosentti on ollut nykyistä korkeampi vuosikymmeniä.
Ohessa on tilastoja eduskuntavaalien äänestysprosenteista.
http://yle.fi/satavuottaeduskuntavaaleja/vaalitilastot.htm
Pauli, kiitos korjauksesta. Poimin luonnehdintani suoraan valtamediasta, olisi pitänyt olla tarkempi. Mutta ei liene perusteetonta sanoa, että 2000-luvun vilkkaimmat vaalit nämä olivat?
Omasta mielestäni ottamatta poliittisesti kantaa mihinkään, koko ”jytkyn” paras puoli on politiikan kiinnostavuuden lisääntyminen kaikissa kansan osissa.
Onkin ollut hienoa että lähes kaikkien kanssa on voinut keskustella ja vaihdella ajatuksia eri puolueista ja linjoista. Niidenkin kanssa jotka yleensä eivät politiikkaa seuraa.
Jani,
Olen täysin samaa mieltä. Lisääntynyt keskustelu eri tavoin ajattelevien välillä ei voi olla kuin hyvä juttu poliittisesti.
Vaalien suurin yllätys taisi ollakin vaalien jälkeinen aika. Omassa tuttavapiirissäni monet politiikasta kiinnostumattomat ovat ilmoittaneet alkaneensa seurata politiikkaa ja ennen sivusta seuranneet liittyneensä puolueeseen. Puolueiden sisälläkin näkyy uudenlaista aktivoitumista (sähköpostilistat täyttyvät) ja nekin, jotka edelleen vierastavat puoluepolitiikkaa, tiedostavat toimintansa yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Vaalikaudesta tulee kiinnostava ja nähtäväksi jää muuttaako yhteiskuntaa eduskunnan päätöksiä enemmän kaikki arjen tasolla tehtävä puolue- ja muu politiikka.
Amina,
Tosiaankin. Viimeksi kuulin, että sekä Vasemmistoliittoon että Vihreisiin on liittynyt tuhatkunta uutta jäsentä kuhunkin. Poliittinen aktiivisuus on ainakin hetken aikaa noussut kovin vilkkaaksi, ja se on demokratian kannalta vain hyvä juttu.
Täällä on aika paljonpuhuva kuva paikallisesti politiikasta viime vuosina: http://bit.ly/mrh74w
Pitkän aikavälin trendi eduskuntavaaleissa,
Ref:
http://bit.ly/joQYhV
Susanna,
Kiitos mielenkiintoisista linkeistä!