Miten sanat saavat merkityksensä?

Jos minä sanon ‘kissa’, tiedät saman tien, mitä tarkoitan. Jos pyydän sinua ajattelemaan protonia ja elektronia, lienet vielä jossakin määrin kartalla. Jos sen sijaan sanon, että ‘tonk’, saatat olla jo pelkkänä kysymysmerkkinä. Ja jos sanon ‘tumpo’, olen aivan varma, ettei sinulla ole hölkäsen pöläystäkään.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Opimme käyttämään kieltä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kieltä käyttämällä jokaiselle käyttämällemme sanalle syntyy semanttinen kuorma: se merkityssisältö, jolla selitämme, mitä sana tarkoittaa. Sanan ‘kissa’ semanttiseen kuormaan kuuluvat ajatukset kehräävästä ja maidosta pitävästä karvaisesta otuksesta, joka jahtaa hiiriä. Samaten sanan semanttiseen kuormaan kuuluvat lapsuutesi lemmikkikissa, sekä Disney-elokuva Aristokatit. Sanan ‘elektroni’ semanttinen kuorma on taas meille maallikoille huomattavan paljon kepeämpi. Fyysikolle sana pitäisi sisällään hyllymetreittäin yhtälöitä. Maallikolle siitä tulee lähinnä mieleen pallero, joka kiertää atomiydintä.

‘Tonk’ on suurimmalle osalle ihmisistä semanttisesti tyhjä: se ei tarkoita mitään. Loogikko saattaa muistaa, että kyse on Michael Dummettin keksimästä loogisesta konnektiivista. ‘Tumpo’ ei taas tarkoita yhtikäs mitään: sen semanttinen kuorma on kaikille tyhjä.

Viime aikoina aivotutkimuksessa on noussut kovaan huutoon neurosemantiikka. Esimerkiksi Marcel Justin viime vuonna julkaistussa paperissa pystyttiin jo tuottamaan aivokuvan perusteella koehenkilön ajattelemia yksittäisiä sanoja. Donald Hebb ennusti jo vuonna 1949, että oppimisen seurauksena aivoihin syntyy uusia rakenteita. Eric Kandel todisti Hebbin periaatteen Nobel-palkinnon voittaneissa tutkimuksissaan.

Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että kun opit käyttämään sanaa, syntyy aivoihisi uudenlaisia hermoverkkorakenteita, jotka korreloivat sanan käytön kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että sanat sijaitsevat aivoissasi. Mutta se tarkoittaa sitä, että tietyillä hermoverkoilla on keskeinen rooli kielenkäytössäsi. Ja se tarkoittaa myös sitä, että jokainen meistä käyttää kieltä hieman eri tavalla: jokaisella meistä on hieman erilainen elämänkokemus, jonka nojalla käyttämiemme sanojen semanttinen kuorma syntyy.

Tästä huolimatta suurimmassa osassa tapauksia sanat toimivat mainiosti. Kun kyse on arkikäsitteistä, kuten kissoista, pöydistä ja maitopurkeista, on meillä kaikilla laaja kokemus tällaisista olioista, ja lisäksi kokemuksemme ovat suurin piirtein samanlaisia. Mutta kun kyse on ammattikäsitteistä tai keskusteluilmapiirin tähden tulenaroista käsitteistä, muuttuu viestintä hankalaksi.

Kissoista ja maitotölkeistä on helppo puhua. Mutta kun kyse on asioista, joissa kokemus on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen, kuten uskonnollisissa ja poliittisissa kysymyksissä, voi viestintä muuttua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Vaikka sanojen semanttinen kuorma on arkikäsitteissä suurin piirtein sama, voivat erityissanat tarkoittaa kahdelle ihmiselle aivan eri asioita. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

9 thoughts on “Miten sanat saavat merkityksensä?”

Voih, nyt tumpo-sana yhdistyi hermoverkoissani kissoihin ja semanttiseen kuormaan. Peli on menetetty. 😉
NLP on oiva työkalu, vaihtamalla ’tarinan’ sanoja voidaan saada eri tunnekokemuksia. Voisi olla hyvää käyttää esimerkiksi masennuksen hoidossa, usein on niin että henkilö jää omaan tarinaansa ’vangiksi’.

Vastaus

Lauri Jarvilehto
25/10/2011 @ 20:08

Hanna,

Kiitos oivallisesta kommentista, näinhän se tietysti menee. Merkitykset tarttuvat nopeasti. 🙂

Mitä tulee NLP:hen, se perustuu käsitykseni mukaan myös semanttisen kuorman synnyn taustalla olevaan aivojen assosiaatioperiaatteeseen. Samaan aikaan esiintyvät aivotoiminnot, esimerkiksi merkitykset, ajatukset tai kuten mainitsit, tarinat, kytkeytyvät helposti yhteen.

Tästä samasta syystä olen alkanut viime aikoina suhtautua NLP:hen myös hiukan aiempaa kriittisemmin: assosiaatiopolkujen synty kun on aika työläs prosessi, ja vaikka erilaisilla mielikuvaharjoitteilla on mahdollista synnyttää kokemus siitä, että aiemmat mielleyhtymät on purettu, jäävät ne usein tiedostamattomaan mieleen kytemään. Toki NLP:stä on varmasti hyötyä menetelmänä tarkkarajaisissa tapauksissa, kuten tietyissä peloissa. Nähdäkseni sen lupaama pika-apu on kuitenkin hieman problemaattinen.

Vastaus

Hei Lauri, kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.

Koska tunnet aihealuetta hyvin, haluaisin kysyä mielipidettäsi loogisen positivismin todennettavuuden periaatteesta (esimerkiksi A.J. Ayerin LTL:ssä): ”lauseen merkitys on sen todentaminen aistikokemuksessa”. Mitkä ovat näkemyksesi mukaan tämän näkemyksen keskeiset ongelmat?

Vastaus

Lauri Jarvilehto
25/10/2011 @ 20:24

Matias,

Kiitos ajatuksia herättäneestä kysymyksestä! Ayerin Language, Truth and Logic:issa puolustama todennettavuusteesi linkkaa tietysti välillisesti esittämääni näkökulmaan: voidaan ajatella, että sanojen semanttinen kuorma toimii kriteeristönä lauseiden totuusarvon selvittämiselle. Ayerin Wittgensteinilta (esim. TLP 4.024) perimä todennettavuusteesi on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen. Keskeisin ongelma erityisesti yllä esittämäni valossa on se, että harva lause voidaan käytännössä osoittaa kiistatta todeksi. Merkityksen linkkaaminen todennettavuuteen johtaa siis siihen, että suurin osa lauseista (kuten Wittgenstein Tractatuksessaan esitti) on merkityksettömiä.

Mielestäni Ayerin edustama looginen positivismi on monella tapaa ongelmallinen näkemys, ja toimiikin lähinnä ongelmitta muodollisissa keinotekoisissa kielissä – siis matemaattisen logiikan piirissä. Luonnollinen kieli on positivistiselle mallille liian rikas ja runsas. Erityisesti viime vuosien empiirisen tutkimuksen, kuten mainitsemani neurosemantiikan, valossa positivismi on nähdäkseni kestämätön näkökulma.

Vastaus

Päivitysilmoitus: Perustuslaki uudistettava kokonaan | Suomi 2017 – Apparatsikkien Albania?

Päivitysilmoitus: Perustuslaki uudistettava kokonaan | Kansanedustaja-info, politiikan tietosivusto sinulle

Satuin paikalle, kun äiti ilmaantui 2-3 -vuotiaan lapsensa kanssa aulatilaan, jonka seinällä oli suurikokoinen Suomen kartta. Lapsi mittaili katseellaan karttaa ja hihkaisi sitten innostuneena: ”kato äiti, Pekka Pouta!” Tämä lienee oiva esimerkki merkitysten sosiaalisesta rakentumisesta.

Leibnitz taisi aikoinaan esittää ajatuskokeen filosofista, joka kutistamalla mikroskooppisen pieneksi kykenisi kaivautumaan aivojen salaperäisiin verkostoihin. Löytäisikö hän tutkimusretkillään ”ajatuksen alkulähteelle”?

Nykyinen aivotutkimus kykenee saavutuksiin, joita Leibnitz tuskin osasi kuvitellakaan, Mutta mitä johtopäätöksiä havaitun aivotoiminnan ja ”merkityselämysten” samanaikaisuudesta voidaan tehdä?

Mielestäni aivotoiminta on kokemuksellisuuden (ajatukset, mutta myös tunteet, esteettinen oivaltaminen, jne.) välttämätön, muttei riitävä ehto. Vuorovaikutus, suhteessa oleminen lienee meritysten muotoutumisen kannalta paljon ratkaisevampaa. Tuskin Teuvo Hakkaraisen aivoituksetkaan selittyvät ensisijaisesti hänen aivorakenteellaan, vaikka toki hänen aivojensa tuotetta ovatkin.

Vastaus