Tag Archives: sanat

Sanojen myrkyttämisestä

20/05/2013

13 kommenttia

Päivän lööppi tiesi taannoin kertoa, että Jyri Häkämiehellä on uusi rakas. Minusta on kaameaa, miten juoru- ja iltapäivälehdet ovat tekemässä selvää jälkeä sanasta, jota juuri tärkeämpää ei ole olemassa. Yhden illan jutuista tulee keltaisen lehden sivuilla rakkaita, ja sitten on vielä nämä salarakkaat. Yhdestä koko sanastomme tärkeimmästä sanasta on tullut kahden pennin makkaraa, jolla voidaan kuvata kenen tahansa petipuuhia.

Sanat muuttavat maailmaa.

Tärkeiden sanojen omiminen tusinaviihteen käyttöön ei ole ihan vaaratonta. Sanat eivät ole fiksattuja otuksia, jotka talletetaan pään sisällä olevaan virtuaaliseen sanakirjaan. Merkitykset sen sijaan syntyvät ja kasvavat sen mukaan miten sanoja käytetään. Ongelmana on, että tietoisesti pystymme käsittelemään vain sellaisia asioita, joihin meillä on riittävän toimiva sanasto. Ja jos tärkeät sanat myrkytetään, ei jäljelle jää enää riittävää tarttumapintaa mutkikkaille asioille.

Sanat syntyvät assosiaatioiden kautta. Kun luet kirjan vaikkapa eukaryooteista, saa omituinen sana uudenlaisen merkityksen, jota kirjan sisältö syventää. Ja kun käytät sanaa eri yhteyksissä, se herättää muistoja ja tuo mieleen monenlaisia oivalluksia.

Mutta kokemus voi myös väsyttää sanoja. Hoe vaikkapa riittävän monta kertaa kissa, kissa, kissa, kissa, kissa, kissa, kissa, kissa kissa. Miau. Sana väsähtää alta aikayksikön: sitä merkitsevä symboli saa ylivallan, ja merkitys häipyy tiedostamattoman syövereihin.

Jari Sarasvuo puhui taannoin blogissaan saastuneista sanoista. Sarasvuon mukaan ’menesyminen’ on saastunut sana; se liitetään nykyisin itsekeskeiseen oman edun tavoitteluun. Vaikka se voisi tarkoittaa hienojen juttujen tavoittelua ja tavoitteissaan onnistumista.

Sanojen myrkyttäminen on vaarallista. Suomalaisen miehen tunnesanasto on jo nyt suurin piirtein: kiva, perkele. ’Rakkaus’ sanana tuntuu monelle jotenkin nololta ja vesittyneeltä, vaikka kyse on ihmiselämän tärkeimmästä asiasta: aidosta ja syvästä yhteydestä toiseen ihmiseen.

Jos rakkaus tarkoittaa sitä, että tuon kanssa olisi kiva pamahtaa sänkyyn, millä ihmeellä me sitten kuvaamme sitä syvällistä ja mystistä yhteyttä, joka toisensa kokonaisena hyväksyvien ihmisten kesken voi syntyä? Sellaista yhteyttä, jota esimerkiksi teologi Jason Lepojärvi valottaa taannoisessa haastattelussaan?

Se, millaisessa maailmassa elämme riippuu paljon siitä, millä tavalla sanoja käytämme. Sanat muuttavat maailmaa.

Miten sanat saavat merkityksensä?

24/10/2011

9 kommenttia

Jos minä sanon ‘kissa’, tiedät saman tien, mitä tarkoitan. Jos pyydän sinua ajattelemaan protonia ja elektronia, lienet vielä jossakin määrin kartalla. Jos sen sijaan sanon, että ‘tonk’, saatat olla jo pelkkänä kysymysmerkkinä. Ja jos sanon ‘tumpo’, olen aivan varma, ettei sinulla ole hölkäsen pöläystäkään.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Opimme käyttämään kieltä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kieltä käyttämällä jokaiselle käyttämällemme sanalle syntyy semanttinen kuorma: se merkityssisältö, jolla selitämme, mitä sana tarkoittaa. Sanan ‘kissa’ semanttiseen kuormaan kuuluvat ajatukset kehräävästä ja maidosta pitävästä karvaisesta otuksesta, joka jahtaa hiiriä. Samaten sanan semanttiseen kuormaan kuuluvat lapsuutesi lemmikkikissa, sekä Disney-elokuva Aristokatit. Sanan ‘elektroni’ semanttinen kuorma on taas meille maallikoille huomattavan paljon kepeämpi. Fyysikolle sana pitäisi sisällään hyllymetreittäin yhtälöitä. Maallikolle siitä tulee lähinnä mieleen pallero, joka kiertää atomiydintä.

‘Tonk’ on suurimmalle osalle ihmisistä semanttisesti tyhjä: se ei tarkoita mitään. Loogikko saattaa muistaa, että kyse on Michael Dummettin keksimästä loogisesta konnektiivista. ‘Tumpo’ ei taas tarkoita yhtikäs mitään: sen semanttinen kuorma on kaikille tyhjä.

Viime aikoina aivotutkimuksessa on noussut kovaan huutoon neurosemantiikka. Esimerkiksi Marcel Justin viime vuonna julkaistussa paperissa pystyttiin jo tuottamaan aivokuvan perusteella koehenkilön ajattelemia yksittäisiä sanoja. Donald Hebb ennusti jo vuonna 1949, että oppimisen seurauksena aivoihin syntyy uusia rakenteita. Eric Kandel todisti Hebbin periaatteen Nobel-palkinnon voittaneissa tutkimuksissaan.

Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että kun opit käyttämään sanaa, syntyy aivoihisi uudenlaisia hermoverkkorakenteita, jotka korreloivat sanan käytön kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että sanat sijaitsevat aivoissasi. Mutta se tarkoittaa sitä, että tietyillä hermoverkoilla on keskeinen rooli kielenkäytössäsi. Ja se tarkoittaa myös sitä, että jokainen meistä käyttää kieltä hieman eri tavalla: jokaisella meistä on hieman erilainen elämänkokemus, jonka nojalla käyttämiemme sanojen semanttinen kuorma syntyy.

Tästä huolimatta suurimmassa osassa tapauksia sanat toimivat mainiosti. Kun kyse on arkikäsitteistä, kuten kissoista, pöydistä ja maitopurkeista, on meillä kaikilla laaja kokemus tällaisista olioista, ja lisäksi kokemuksemme ovat suurin piirtein samanlaisia. Mutta kun kyse on ammattikäsitteistä tai keskusteluilmapiirin tähden tulenaroista käsitteistä, muuttuu viestintä hankalaksi.

Kissoista ja maitotölkeistä on helppo puhua. Mutta kun kyse on asioista, joissa kokemus on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen, kuten uskonnollisissa ja poliittisissa kysymyksissä, voi viestintä muuttua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Vaikka sanojen semanttinen kuorma on arkikäsitteissä suurin piirtein sama, voivat erityissanat tarkoittaa kahdelle ihmiselle aivan eri asioita. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa

04/04/2011

2 kommenttia

Otetaan kolme kaverusta, Pasi, Pena ja Taneli. Pyydetään jokaista kuvailemaan, mitä heille tulee mieleen sanasta ‘kissa’. Pasi muistelee kaihoisasti lapsuudenkissaansa, maatiaiskissa Misua. Sana kirvoittaa pintaan monet lämpimät muistot lapsuudesta. Penalle kissasta tulee puolestaan mieleen lähinnä Disney-elokuva Aristokatit. Hän ei ole juuri kissojen kanssa ollut tekemisissä. Taneli on puolestaan allerginen kissoille. Hänelle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen valtava aivastuskohtaus.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa. Sen sijaan opimme liittämään sanoihin ja muihin käyttämiimme symboleihin valtavan määrän informaatiota elämämme varrella. Tätä lisäinformaatiota nimitetään konnotaatioiksi. Jokainen sana tuo mieleen valtavan määrän lisätietoa riippuen elämänkokemuksestasi ja siitä tilanteesta, jossa sanaa käytetään. Tästä syystä ei ole ihmeellistä, että monesti päädymme myös tilanteeseen, jossa keskustelukumppani ei vain ota ymmärtääkseen, mitä yritämme sanoa.

Kukin sana ja siihen liittyvä ajatuskimppu on kuin jäävuori.

Meille on näkyvissä vain jäävuoren huippu: käytetty symboli, esimerkiksi ‘kissa’. Pinnan alle kätkeytyy puolestaan kunkin meistä yksilöllinen henkilöhistorian myötä kehittynyt tapa käyttää sanaa. Jos elämme suurin piirtein samanlaisessa kulttuuripiirissä, voimme olla luottavaisin mielin siitä, että sanat toimivat suurin piirtein samalla tavalla. Äärikatolilainen ja ateisti, tai väriä tunnustava kommunisti ja kokoomuslainen puolestaan puhuvat ihan konkreettisesti eri kieltä – vaikka käyttävätkin samoja sanoja. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.