Tag Archives: ymmärtäminen

5 avainteosta Mozartilta

13/06/2012

5 kommenttia

Taide tarvitsee avaimia. Jos on koko ikänsä kuunnellut vain popmusiikkia, Mozartin kuunteleminen on vähän niin kuin kuuntelisi japania. Kyllähän siinä jokin järki tuntuisi olevan, mutta ei sitä kauhean pitkään jaksa puutumatta kuunnella. Oikeanlainen avainteos voi kuitenkin linkata minkä tahansa musiikillisen kielen omaan elämään ja tunnekokemukseen.

Tässä viisi teosta, jotka toimivat nähdäkseni oivallisina avaimina Mozartin tuotantoon.

1. Sinfonia no. 1: I Molto allegro

Ehkä paljastan tässä musiikillisen sivistymättömyyteni, mutta minusta Mozartin ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on huikea sävelteos. Tämä ei vähiten johdu siitä, että ihmelapsi kynäili teoksen vasta 7-vuotiaana.

Toki ensimmäinen sinfonia on monella tapaa kulmikas verrattuna myöhempien sinfonoiden eleganssiin, mutta siinä on myöskin jotain raakaa alkuvoimaa, joka tempaisee mukaansa.

2. Pianokonsertto no. 21: II Andante

21. pianokonserton toinen osa toimi minulle avaimena Mozartin maailmaan. Ennen kuin tämä teos kolahti, Mozart oli minulle täyttä hepreaa. ”Elvira Madigan” -nimelläkin tunnettu konserton hidas osa avasi kuitenkin kokonaisen sävelten ihmemaan, joka oli ehtinyt pysyä yli 30 vuotta minulle tuntemattomana.

Pianokonsertto on levytetty lukemattomia kertoja. Mielestäni esimerkiksi Daniel Barenboimin levytys Englannin kamariorkesterin kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin.

3. Pianokonsertto no. 27: I Allegro

Mozartin viimeisen pianokonserton ensimmäinen osa on varsinainen melodinen taidonnäyte, jossa piano ja orkesterisoittimet keskustelevat riemastuttavasti keskenään läpi koko sävelteoksen. Konsertossa on myös hurjan hienoja yksityiskohtia, kuten pari kertaa esiintyvä huikea alttoviulujen ja sellojen vastakkaisliike viulujen kanssa. Myös tässä teoksessa Barenboimin tulkinta on erinomainen.

4. Sinfonia no. 40: I Molto allegro

Mozartin tunnetuimpiin sävelteoksiin kuuluva 40. sinfonian ensimmäinen osa on läpisoitettu niin taidemusiikkikonserteissa kuin elokuvien taustamusiikkinakin. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Mozart osoitti jälleen ainutlaatuisuutensa säveltäjänä: hän sävelsi sinfoniat 39, 40 ja 41 vain muutaman viikon pituisen ajanjakson aikana.

Tästä kuten yllä mainitusta ensimmäisestä sinfoniastakin on lukuisia erinomaisia levytyksiä. Klassikkona pidetään käsitykseni mukaan yleisesti Karl Böhmin Berliinin filharmonikkojen kanssa Deutsche Grammophonille tekemää levytystä.

5. Serenadi no. 13: II Andante

Myös nimellä ”Eine kleine Nachtmusik” tunnettu teos jousiorkesterille on kenties 40. sinfonian ohella yleisimmin tunnettuja Mozartin teoksia. Ennen kuin aloin ymmärtää Mozartin musiikkia, tämä kappale tuntui minusta lähinnä banaalilta läpikulutettujen teemojensa takia. Tavallaan Mozart kärsii hieman samanlaisista ongelmista kuin vaikkapa J.R.R. Tolkien fantasiakirjallisuudessa: vaikka hänen ideansa ovat olleet aikanaan uraauurtavia, ne on puhkikulutettu ja läpilainattu sellaisessa mittakaavassa, että ne tuntuvat nyt lähinnä itsestään selviltä.

Pieni yösoitto on kuitenkin riemastuttava sarja lyhykäisiä ja nokkelia sävelteoksia, ja voi tuttuutensakin tähden toimia jollekulle oivana avauksena Mozartin sävelkielelle.

Minkä värinen on sininen?

04/11/2011

8 kommenttia

Thain kielen sinistä tarkoittava sana oli pitkään kerrassaan merkillinen. Kun olli puhe merestä tai taivaasta, sana tarkoitti sinistä. Mutta muissa yhteyksissä sana tarkoittikin vihreää. Thain kielessä sinistä ja vihreää ei siis pitkään erotettu toisistaan.

Ongelman korjaamiseksi kieleen omaksuttiin lopulta toinen sana kuvaamaan sinistä. Vanhaa sanaa käytetään syvän sinisestä puhuttaessa. Uuden sanan viittauskohteena on taas vaalean sininen. Thain kielessä on siis siirrytty yhdestä sanasta, joka tarkoittaa sinistä ja vihreää kahteen sanaan, jotka tarkoittavat tumman sinistä ja vaalean sinistä.

Mutta minkä värinen sininen sitten on?

Miten sanat saavat merkityksensä?

24/10/2011

9 kommenttia

Jos minä sanon ‘kissa’, tiedät saman tien, mitä tarkoitan. Jos pyydän sinua ajattelemaan protonia ja elektronia, lienet vielä jossakin määrin kartalla. Jos sen sijaan sanon, että ‘tonk’, saatat olla jo pelkkänä kysymysmerkkinä. Ja jos sanon ‘tumpo’, olen aivan varma, ettei sinulla ole hölkäsen pöläystäkään.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Opimme käyttämään kieltä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kieltä käyttämällä jokaiselle käyttämällemme sanalle syntyy semanttinen kuorma: se merkityssisältö, jolla selitämme, mitä sana tarkoittaa. Sanan ‘kissa’ semanttiseen kuormaan kuuluvat ajatukset kehräävästä ja maidosta pitävästä karvaisesta otuksesta, joka jahtaa hiiriä. Samaten sanan semanttiseen kuormaan kuuluvat lapsuutesi lemmikkikissa, sekä Disney-elokuva Aristokatit. Sanan ‘elektroni’ semanttinen kuorma on taas meille maallikoille huomattavan paljon kepeämpi. Fyysikolle sana pitäisi sisällään hyllymetreittäin yhtälöitä. Maallikolle siitä tulee lähinnä mieleen pallero, joka kiertää atomiydintä.

‘Tonk’ on suurimmalle osalle ihmisistä semanttisesti tyhjä: se ei tarkoita mitään. Loogikko saattaa muistaa, että kyse on Michael Dummettin keksimästä loogisesta konnektiivista. ‘Tumpo’ ei taas tarkoita yhtikäs mitään: sen semanttinen kuorma on kaikille tyhjä.

Viime aikoina aivotutkimuksessa on noussut kovaan huutoon neurosemantiikka. Esimerkiksi Marcel Justin viime vuonna julkaistussa paperissa pystyttiin jo tuottamaan aivokuvan perusteella koehenkilön ajattelemia yksittäisiä sanoja. Donald Hebb ennusti jo vuonna 1949, että oppimisen seurauksena aivoihin syntyy uusia rakenteita. Eric Kandel todisti Hebbin periaatteen Nobel-palkinnon voittaneissa tutkimuksissaan.

Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että kun opit käyttämään sanaa, syntyy aivoihisi uudenlaisia hermoverkkorakenteita, jotka korreloivat sanan käytön kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että sanat sijaitsevat aivoissasi. Mutta se tarkoittaa sitä, että tietyillä hermoverkoilla on keskeinen rooli kielenkäytössäsi. Ja se tarkoittaa myös sitä, että jokainen meistä käyttää kieltä hieman eri tavalla: jokaisella meistä on hieman erilainen elämänkokemus, jonka nojalla käyttämiemme sanojen semanttinen kuorma syntyy.

Tästä huolimatta suurimmassa osassa tapauksia sanat toimivat mainiosti. Kun kyse on arkikäsitteistä, kuten kissoista, pöydistä ja maitopurkeista, on meillä kaikilla laaja kokemus tällaisista olioista, ja lisäksi kokemuksemme ovat suurin piirtein samanlaisia. Mutta kun kyse on ammattikäsitteistä tai keskusteluilmapiirin tähden tulenaroista käsitteistä, muuttuu viestintä hankalaksi.

Kissoista ja maitotölkeistä on helppo puhua. Mutta kun kyse on asioista, joissa kokemus on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen, kuten uskonnollisissa ja poliittisissa kysymyksissä, voi viestintä muuttua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Vaikka sanojen semanttinen kuorma on arkikäsitteissä suurin piirtein sama, voivat erityissanat tarkoittaa kahdelle ihmiselle aivan eri asioita. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa

04/04/2011

2 kommenttia

Otetaan kolme kaverusta, Pasi, Pena ja Taneli. Pyydetään jokaista kuvailemaan, mitä heille tulee mieleen sanasta ‘kissa’. Pasi muistelee kaihoisasti lapsuudenkissaansa, maatiaiskissa Misua. Sana kirvoittaa pintaan monet lämpimät muistot lapsuudesta. Penalle kissasta tulee puolestaan mieleen lähinnä Disney-elokuva Aristokatit. Hän ei ole juuri kissojen kanssa ollut tekemisissä. Taneli on puolestaan allerginen kissoille. Hänelle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen valtava aivastuskohtaus.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa. Sen sijaan opimme liittämään sanoihin ja muihin käyttämiimme symboleihin valtavan määrän informaatiota elämämme varrella. Tätä lisäinformaatiota nimitetään konnotaatioiksi. Jokainen sana tuo mieleen valtavan määrän lisätietoa riippuen elämänkokemuksestasi ja siitä tilanteesta, jossa sanaa käytetään. Tästä syystä ei ole ihmeellistä, että monesti päädymme myös tilanteeseen, jossa keskustelukumppani ei vain ota ymmärtääkseen, mitä yritämme sanoa.

Kukin sana ja siihen liittyvä ajatuskimppu on kuin jäävuori.

Meille on näkyvissä vain jäävuoren huippu: käytetty symboli, esimerkiksi ‘kissa’. Pinnan alle kätkeytyy puolestaan kunkin meistä yksilöllinen henkilöhistorian myötä kehittynyt tapa käyttää sanaa. Jos elämme suurin piirtein samanlaisessa kulttuuripiirissä, voimme olla luottavaisin mielin siitä, että sanat toimivat suurin piirtein samalla tavalla. Äärikatolilainen ja ateisti, tai väriä tunnustava kommunisti ja kokoomuslainen puolestaan puhuvat ihan konkreettisesti eri kieltä – vaikka käyttävätkin samoja sanoja. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.

5 filosofista esikuvaa

30/03/2011

2 kommenttia

Juuso Palander kirjoitti hiljattain hienon kirjoituksen esikuvien tärkeydestä. Pyörää ei kannata keksiä kahdesti – jonkun jälkiviisaus voi olla sinun viisauttasi. Jos haluat synnyttää jotakin aidosti uutta ja arvokasta, kannattaa miettiä, ketkä ovat jo saaneet aikaan sellaista, jota juuri sinä arvostat – ja hakea näiltä esikuvilta innostusta myös omaan työhösi. Nämä ovat ne jättiläiset, joiden harteilta juuri sinä ponnistat. Tässä esittelen viisi omaan ajatteluuni merkittävimmin vaikuttanutta filosofia.

1. Clarence Irving Lewis

C.I. Lewis on väitöskirjani keskushahmo. Löytäessäni Lewisin filosofian, säästin varovasti arvioiden kymmenen vuotta raakaa tutkimustyötä. Lewisin ajatuksissa oli kiteytetty ja systematisoitu valmiiksi käsittämätön määrä sellaisia tutkimuslinjoja, joita olin vasta alkanut hahmotella kun aloin kirjoittaa väitöskirjaani.

Lewis on antanut minulle erityisesti tietoteoreettisen kivijalan. Toisin sanoen olen oppinut Lewisia tutkimalla hahmottamaan paremmin, mitä tietäminen ja ymmärtäminen tarkoittaa. Lewis ammentaa Kantilta tietoteoreettisen perustansa, sivistäen sitä pragmatistisesti niin, ettei mikään yksittäinen tietoteoreettinen järjestelmä ole se ainoa oikea. Jos olet kiinnostunut filosofisista peruskysymyksistä, suosittelen ehdottomasti tutustumista Lewisin ajatteluun.

2. Ludwig Wittgenstein

Wittgenstein oli puolestaan graduni sankari. Wittgensteinin ajattelu on kiehtonut lukemattomia filosofeja, ja valittiinpa hänet hiljattain 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksikin. Eikä ihme: Wittgenstein kiteytti kolme filosofiansuuntaa – ja tuhosi kaksi.

Itselleni Wittgensteinin filosofiassa tärkeintä on ollut Tractatus logico-philosophicus -teoksen pykälä 6.54: niin sanottu tikapuuvertaus. Siinä itävaltalaisnokkelikko tiivistää mielestäni koko filosofian ytimen. Sanat ovat vain tikapuita, jotka johdattelevat ymmärryksen äärelle. Ja kun ymmärrys on viimein saavutettu, voidaan tikapuut heittää pois.

3. Willard van Orman Quine

Quine on väitöskirjani antagonisti, vastustaja. Siinä, missä puolustan Lewisin tietoteoriaa, asemoin sen tietyiltä osin Quinen ajattelua vastaan. Vaikka olenkin filosofisista keskuskysymyksistä jossakin määrin eri mieltä Quinen kanssa, ihailen silti Harvardin filosofineroa suuresti: Quinen teräviä ja tarkkaälyisiä kirjoituksia on aina valtavan riemastuttavaa lukea.

Quine muistuttaa minua siitä, että vaikka olisin täysin eri mieltä joistakin fundamentaalisista kysymyksistä, voin silti arvostaa toisen valtavan syvällistä filosofista ymmärtämystä. Quinen ajattelu on ihastuttavan tarkkarajaista ja hiottua, huolimatta sen tietyistä ongelmakohdista silloin kun sitä tarkastellaan lewislaisesta näkökulmasta.

4. Søren Kierkegaard

Kierkegaardiin tutustuin pitkälti Wittgensteinin kautta. Siinä missä Wittgenstein on analyyttinen ja käsitteellisesti tarkkarajainen, heiluu Kierkegaard peräti postmodernin rajoilla – vaikka hän edelsikin tätä ajatussuuntaa ainakin puolisen vuosisataa.

Kierkegaard käsittelee niin fundamentaalisia elämänkysymyksiä, että yksin niiden pukeminen kielelliseen muotoon on jo jonkinmoinen saavutus. Ei siis mikään ihme, että hän päätyykin lopulta syleilemään paradoksia, ristiriitaa. Ei elämä putoa pohjimmiltaan näppäriin luokituksiin – vaikka luokituksilla voi jotain virkaa ollakin.

5. Sokrates

Sokrates edustaa filosofin arkkityyppiä, ja olisi omituista, jos häntä ei löytyisi jollakin tavalla joka ikisen filosofin sankareiden listalta. Sokrateen ytimen muodostavat itsetuntemus, peräänantamattomuus ja loppumaton uteliaisuus maailman eteen heittämiä kysymyksiä kohtaan.

Mielenkiintoisimmat filosofiset lauseet päättyvät kysymysmerkkiin – ja Sokrates, jos kuka, ymmärsi tämän perin pohjin. Vastaaminen on mielettömän palkitsevaa ja hienoa, mutta vielä hienompaa on osata kysyä oikeat kysymykset. Viisain ei ole se, joka tietää eniten. Viisain on se, joka ymmärtää, että riippumatta siitä, kuinka paljon jo tiedämme, olemme vasta ottaneet aivan ensimmäiset askeleet tutkimusmatkallamme.

20 pientä ajatusta

22/12/2010

11 kommenttia

1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.

Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Pipariksi meni

24/09/2010

6 kommenttia

Linnunradan käsikirja liftareille -teoksesta kuuluksi tullut Douglas Adams istui kerran kahvilassa lukemassa lehteä. Hän oli ostanut kahvin kaveriksi pussillisen pikkuleipiä. Yhtäkkiä samassa pöydässä istunut ventovieras mies avasi pussin mitään sanomatta ja otti sieltä pikkuleivän.

Adams katsoi vierasta hölmistyneenä. Britti kun oli, hän ei kuitenkaan nostanut mekkalaa. Sen sijaan hän otti itsekin tyynesti pikkuleivän pussista. Vieras nappasi taas yhden, kirjailija toisen. Ja näin jatkui pussin pohjalle saakka.

Tuntui kuin aikaa olisi kulunut ikuisuus, vaikkei pikkuleipiä oikeasti ollut kuin kourallinen. Lopulta vieras nousi ylös, vilkaisi Adamsia merkitsevästi ja poistui sitten kahvilasta. Adams huokaisi helpotuksesta, yhä hölmistyneenä vieraan käytöksestä.

Hän nousi ylös pöydästä ja taitteli kasaan sanomalehtensä. Lehden alla oli Adamsin oma, avaamaton pikkuleipäpussi.