Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:
“Mitä sinä teet?”
Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä! Häivy nyt siitä!”
Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:
“Mitä sinä teet?”
Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:
“Minä rakennan taloa.”
Ajattelun ammattilainen 
Tätä kutsutaan visioksi. Tätä esimerkkiä meille kerrottiin, kun strategia-työryhmässä meille avattiin, että mikä se visio niinku on. Tosin meillä se jälkimmäinen mies rakensi Tuomiokirkkoa
Mea,
Kiitos kommentista! Asiahan on juuri näin. Usein visio-sana tosin vesitetään koskemaan jotain epämääräistä tulevaisuudenkuvaa, kun perimmillään siinä on kyse näin yksinkertaisesta asiasta: mietitään, mitä ollaan tekemässä ennen kuin tartutaan toimeen. 🙂
Niin. Ihmisille on melko suotavaa tehdä selväksi, että miksi heidän roolinsa on tärkeä ja millä tavalla se juuri nyt vaikuttaa siihen suurempaan kuvaan, koska tätä kautta sitä motivoituu tekemään sellaisiakin hommia, jotka ei aina ole itsessään niin innostavia. Tää on musta tärkeempi esimerkki niille, jotka organisoi muiden töitä kuin niille, jotka tekee sitä työtä.
Mutta kun ollaan nyt faabelien maailmassa, niin let me give you one back…
Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:
“Mitä sinä teet?”
Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä, että saan kaikki verot maksettua. Häivy nyt siitä!”
Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:
“Mitä sinä teet?”
Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:
”Minä korjaan kouluja, mahdollistan terveydenhoidon kaikille, pidän huolta siitä, että tiet pysyvät kunnossa ja kaikin tavoin osallistun yhteisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja mahdollistamiseen.”
Susanna,
Kiitos loistokommentista! Joitakin vuosia sitten hahmottelin ideaa siitä, miten paljon kivempaa veroja olisi maksaa, jos ne saisi itse jyvittää haluamiinsa kohteisiinsa vähän samaan tapaan kuin Kiva-mikrolainat. Eli verokohteita olisi ennalta rajattu määrä, ja jyvittämättömät verot laitettaisiin sitten jäljelläoleviin koreihin – mutta ensin ehtineet voisivat määrätä, mihin heidän veroeuronsa käytettäisiin. Tavallan tämä on jo askel lähemmäs:
http://www.verokuitti.fi/
Mutta loistava muunnelma siis. 🙂
Kiva tarina – asenteesta ja tarkoituksesta on kyse. Vähän kyllä latistaa se, että tätä erinäiset konsultit ovat jauhaneet puhki jo 80-luvulta lähtien. Esimerkiksi viimeksi tästä kehitti pitkän version Tommy Hellsten kirjassaan Ajan takaa…
Joskus duunissa asian näkee kanssa toisin:
Kaksi miestä kirjoittaa koodia. Ensimmäinen ahertaa, kiukkuaa ja kiroilee. Toinen kirjoittaa hymyilleen, omenaa syöden ja kuullokkeet päässä nauttien. Muukalainen saapuu paikalle ja kysyy ensimmäiseltä koodarilta:
”Mitä sinä teet?”
Vihaisena mies vastaa, että pyrin tekemään duunit nopeasti, jotta projekti pysyy aikataulussa ja saadaan laskutettua asiakkaalta.
Muukalainen menee toisen luokse ja kysyy saman kysymyksen. Mies ottaa kuullokkeet päästä ja haukkaa uuden palan omenasta ja vastaa:
”Teen loppukäyttäjälle palvelua, jolla hän saa helpommin hoidettua oman duuninsa. Eli vaikkapa rahastettua myymistään tuotteista.”
Itse olen käyttänyt esimerkkiä näin opettaessani. Eli pyrkinyt opettamaan oppilaille, että lopputuote ja käytettävyys on se asia eikä projekti ja laskutus. Eli pyrkinyt siirtämään fokusta kohti tuotetta laskuttamisen sijaan.
Valitettavasti viimeaikoina duunissa on jotenkin iskostunut tuo ekan koodarin malli verkkokalvoille eli stressaantunut ajttelamoton koodari.
Vaikka tarina oli vanha, niin se on aina yhtä nautittava.
Kari,
Tämä on kyllä niin totta. Jos työn tarkoitus on vain rahan tuottaminen, siitä menee nopeasti maku. Jos työstä löytää merkityksen esimerkiksi palvelemalla toista ihmistä, muuttuu se usein myös sisältörikkaaksi ja palkitsevaksi.