Tag Archives: Hyvinvointi

Kokeilut ja mikromuutos: Pienin askelin kohti kutsumustyötä

20/01/2023

Jätä kommentti

Kutsumustyö tarkoittaa sisäisesti motivoivaa työtä. Toisin sanoen, työtä, jossa tekeminen itsessään on palkitsevaa.

Kutsumustyöhön liittyy kaksi vaarallista väärinkäsitystä. Ensimmäinen on, että vain harvoilla ja valituilla on kutsumus. Jos olet onnekas, kerran elämässä taivas aukeaa, hohtava sormi osoittaa sinua ja syvä ääni sanoo: ”Sinä olet nokkahuilisti!” Tosiasiassa kutsumus on aina monimuotoinen.

Ihmisellä voi olla lukematon määrä kutsumuksia – eli tapoja toteuttaa työssään itseään kiinnostavia aktiviteetteja.

Toinen väärinkäsitys on, että kutsumustyö olisi silkkaa onnen auvoa aamusta iltaan. Elämään kuuluu aina monenlaisia haasteita, olipa työ kuinka innostavaa tahansa, ja missä tahansa työssä on myös asioita, jotka on vain pakko hoitaa, vaikka ei yhtään nappaisi. Perinteinen kutsumuskäsitys voikin virittää odotukset epärealistisiksi ja saada jopa luopumaan itsessään antoisasta elämästä. Ennen kaikkea on tärkeää huomioida, ettei kutsumustyö löydy yhdessä yössä, vaan se vaatii kokeiluja ja askel askeleelta tapahtuvaa muutosta.

Kutsumuskartta tarkoittaa työkalua, jonka avulla on mahdollista kartoittaa, minkälainen työ olisi juuri sinulle yksilöllisesti sopivin. Siinä listaat paperille ensin, minkälaiset aktiviteetit juuri sinua kiinnostavat. Sitten vielä pisteytät ne asteikolla 1–3 sen mukaan, kuinka paljon pystyt juuri nyt aktiviteettejasi toteuttamaan työssä ja vapaa-ajalla. Suurin osa ihmisistä pystyy kokemukseni mukaan kirjoittamaan kutsumuskartalleen ainakin kymmenkunta asiaa. Mutta mitäs sitten, jos listallasi ei ole juuri mitään? Tällöinkään ei ole syytä huoleen.

Ihmisen ei pidä tehdä työkseen, mitä ei halua tehdä – mutta jos ei halua tehdä mitään, pitää tehdä kaikkea.

Jos kutsumuskartalle ei kerta kaikkiaan irtoa kiinnostavia aktiviteetteja, ota seuraavan vuoden projektiksi kokeilut. Valitse joka kuukausi tai vaikka kerran kahdessa viikossa jokin uusi aktiviteetti ja kokeile sitä. Jos tuntuu hyvältä, anna palaa ja katso, kuinka pitkälle pääset. Jos ei tunnu hyvältä, valitse seuraava ja kokeile uudestaan. Jos kokeilet uutta aktiviteettia kahden viikon välein, ehdit vuodessa kokeilla 24 erilaista aktiviteettia.

Yleensä ottaen niin sanottu ”hanskat tiskiin ja Tiibetiin” -menetelmä ei toimi elämänmuutoksissa, vaan järkevämpää on panostaa mikromuutoksiin eli pieniin arjen muutoksiin. Kun olet saanut kutsumuskartan valmiiksi, mieti, miten voisit nostaa yhden kohdan arvosanaa listallasi. Miten voisit lisätä aikaa vaikkapa kiinnostaville keskusteluille, tuoda visuaalisen taitosi PowerPoint -presentaatioiden laatimiseen työssä tai lisätä uimahallissa vietettyä aikaa?

Kutsumuskartta on kuin merirosvojen aarrekartta. Sen nykytila kertoo, missä olet nyt. Kun kaikki listasi kohdat saavat arvosanan 3, on kyseessä kartan rasti – minne aarre on haudattu. Lopuksi kartan sanelemat mikromuutokset ovat askeleita aarresaarella kohti juuri sen oikean palmun juurta, josta aarre lopulta löytyy.

Lopuksi vielä varoituksen sana: on myös mahdollista päätyä tilanteeseen, jossa on ”liikaa hyvää”. Kutsmustyössä usein ilmaantuva flow on stressitila – tosin positiivinen ja miellyttävä sellainen. Jos arki on täynnä jatkuvaa into piukeana puskemista, tulevat ennen pitkää kropan rajat vastaan. Myös innostava työ voi polttaa loppuun. Siksi on tärkeää huomioida, että mitä lähemmäksi kutsumustyötäsi mikromuutokset vievät sinua, sitä enemmän pitää varata tilaa arjen suunnittelulle ja aikaa palautumiseen ja läheisten huomioimiseen.

Kutsumustyö ei ole ihmemaa, joka kirkastuu joillekin onnekkaille, kun taivas aukenee. Jokaisella ihmisellä on kutsumus: kyky toteuttaa itselleen mielekkäitä aktiviteetteja tavalla, joka palvelee muita. Jokaisella ihmisellä on lukematon määrä kutsumuksia, koska omia kiinnostuksen kohteita voi toteuttaa niin monella tavalla. Olennaista on tarttua toimeen ja selvittää ensin, mikä juuri sinua kiinnostaa – ja sitten tehdä ensimmäinen mikromuutos vaikka jo tänään.

Teksti on osin muokattu ote uutuuskirjastani Mestariajattelijan työkalut. Voit tutustua kirjaan ja tilata sen täältä. Alennuskoodilla MESTARI30 saat 30% alennuksen kirjasta.

Mestariajattelijan työkalut

11/01/2023

Jätä kommentti

Toissa vuoden lopulla sain ajatuksen päivittää esikoisteokseni Tee itsestäsi mestariajattelija nykyaikaan. Kirja on edelleen kovassa käytössä etenkin äänikirjana. Keskusteltuani ajatuksesta Tammen kustantaja Kati Lampela-Kivimäen kanssa päädyimme kuitenkin ajatukseen siitä, että voisi olla kiinnostavampaa koostaa yksiin kansiin enemmistö viime vuosikymmenenen aikana kehittämistäni ja löytämistäni menetelmistä, joilla ajattelua voi kirkastaa. Tästä syntyi lopulta tänään julkaistu kirja Mestariajattelijan työkalut.

Kirjan tarkoituksena on esitellä kattava joukko ajattelun työkaluja. Sen ote on käytännönläheisempi kuin aiempien kirjojeni. Pääpaino on itse menetelmillä ja siinä, miten voit ne ottaa käyttöön. Kirjan avulla opit tunnistamaan ydinarvosi, ymmärtämään sisäistä motivaatiotasi ja rakentamaan elämää henkilökohtaisten kiinnostuksen kohteidesi varaan. Opit ulkoistamaan ja strukturoimaan tehtäviä ja päämääriä, asettamaan selkeitä tavoitteita ja priorisoimaan niitä. Opit rakentamaan ideapilven verkkoon, kesyttämään sosiaalisen median häiriötekijät ja ohjaamaan ajatteluasi ympäristön avulla. Opit parantamaan luovien ideoidesi määrää ja laatua. Opit myös argumentoimaan vakuuttavasti, tunnistamaan argumenttivirheitä ja rakentamaan haastavissakin vuorovaikutustilanteissa dialogia ja yhteyttä muihin.

Mestariajattelijan työkalut esitellään kirjan viidessä jaksossa, joista kukin käsittelee yhtä ajattelun osa-aluetta:

1) Ajattelun ydin käsittelee olemassaolon perusasioita: kuka olet, miksi teet sitä mitä teet? Mitä arvostat? Mitä pidät elämässäsi tärkeänä? Ilman ajattelun ytimen kirkastamista ei muista ajattelun työkaluista ole juurikaan iloa. Riskinä voi jopa olla, että opettelet tekemään tehokkaammin jotain, mikä onkin sinulle tuhoisaa. Ajattelun ydintyökalujen avulla selvität, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.

2) Ajattelunhallinta käsittelee sitä, kuinka ajattelulle tehdään tilaa. Miten keskityt paremmin ja poistat häiriötekijät? Miten saat työtehtäväsi järjestykseen niin, että asiat rullaavat? Miten ositat päämääräsi pienempiin osakokonaisuuksiin ja miten priorisoit tavoitteesi? Ajattelunhallinnan työkalut auttavat saavuttamaan miellyttävän flow-tilan useammin arjen tuoksinassa.

3) Laajennettu mieli käsittelee ajattelun laajentamista teknologian ja ympäristön avulla. Miten pystyt rakentamaan muistiasi tukevan ideapilven? Miten voit ohjata ajatteluasi haluamaasi suuntaan ympäristöäsi hyödyntämällä? Miten suitsit sosiaalisen median ärsyketulvaa? Miten voit hyödyntää kirjoittamista tunteiden säätelyssä? Laajennetun mielen työkalujen avulla lisäät merkittävästi ajattelukapasiteettiasi.

4) Luova ajattelu käsittelee ideointiin, kehittämiseen ja uuden synnyttämiseen liittyviä työkaluja. Miten ruokit tiedostamatonta mieltäsi? Miten keksit runsaasti laadukkaita ideoita? Miten teet luovuudesta saumattoman osan arkeasi? Miten pusket ajattelun raja-aitoja vastaan? Luovan ajattelun työkalujen avulla synnytät luontevasti uusia ja arvokkaita oivalluksia.

5) Yhdessä ajattelu käsittelee ajatustesi muotoilua ymmärrettävään ja vakuuttavaan muotoon sekä aidon yhteyden muodostamista muiden kanssa. Miten argumentoit vaikuttavasti? Miten tunnistat tyypilliset viestinnän sudenkuopat? Miten muodostat yhteyden kuulijaasi? Miten voitat toiset puolellesi ja opit ajattelemaan yhdessä myös toisin ajattelevien kanssa? Yhdessä ajattelu auttaa rakentamaan siltaa sekä saman- että erimielisten kanssa ja rikastamaan ajattelua toistemme moninaisuuden kautta.

Järjestelmänä mestariajattelijan työkalut etenevät siis systemaattisesti sisältä ulospäin, itsestä kohti muita.

Voit tilata uutuuskirjan täältä. Alekoodilla MESTARI30 saat 30% alennuksen kirjan hinnasta.

Kirja on saatavilla myös äänikirjana ja e-kirjana.

Syvennä elämänymmärrystäsi kartoittamalla arvosi helpolla harjoitteella

31/08/2022

Jätä kommentti

Arvo tarkoittaa sen sanallistamista, mitä pidät tärkeänä. Harva pysähtyy miettimään, mitä oikeasti arvostaa – vaikka arvot ohjaavat ihan kaikkea toimintaamme ura- ja parinvalinnasta harrastuksiin, ostokäyttäytymisestä äänestyspäätöksiin. Arvostatko ennustettavuutta, vai sykkiikö sydämesi aina seuraavalle seikkailulle? Pidätkö luovuutta tärkeänä vai onko analyyttisyys juuri sinun juttusi? Vai entä jos molemmat ovat juuri sinun juttusi?

Arvojen määrittely lähtee siitä, mitä sinä pidät arvokkaana. Yhtä tärkeää on poisvalinta. Yleensä kun alamme miettiä arvoja, kaikki tuntuukin yhtäkkiä todella tärkeältä. Mutta mitkä asiat ovat juuri sinulle erityisen tärkeitä? Näiden pohjalta voit läpivalaista oman arvomaailmasi.

Ennen vanhaan arvojen ytimessä olivat koti, uskonto ja isänmaa. Nykyään kaikki kolme ovat kokeneet aikamoisen arvon alennuksen. Etenkin uskonnon merkityksen vähentyminen on synnyttänyt nykyihmiselle merkittävän identiteetti- ja merkityskriisin. Kun ennen vastaukset elämän peruskysymyksiin löytyivät uskonkappaleista ja papin saarnasta, nykyään valinnanvaraa on niin paljon, että moni joutuu tuuliajolle elämässään.

Jokaisella on kuitenkin arvomaailma, oli sitä tehty näkyväksi tai ei.

Vasta kun tunnet arvosi, voit tehdä aktiivisia valintoja niiden pohjalta. Arvot ovat kaikkien päätöstemme ja toimiemme taustalla. Tekemällä ne näkyväksi saamme huikean työkalun, joka auttaa meitä etenkin kinkkisissä valintatilanteissa. Jos et tiedä, mitä tehdä, voit aina palauttaa kysymyksen arvoihisi.

Yleensä arkielämä on askareesta toiseen touhottamista. Tällöin akuutein kysymys mielessämme on: ”Miten tämä tehdään?” Usein oikeampi kysymys olisi, kuten Simon Sinek opastaa: ”Miksi tämä tehdään?” Kun kysymme ensin ”miksi?” voikin olla, että vastaus on: ”ei miksikään”. Tällöin ”miten”-kysymys menettää merkityksensä.

Arvo ilman aktiivisuutta on sanahelinää.

Arvojen pitää siis johtaa toimintaan. Jos joku sanoo arvostavansa rohkeutta, mutta lykkää vaikka ihanalle ihmiselle treffien toivossa soittamista kuukausikaupalla, ei rohkeus ole todellinen arvo. Jos taas joku sanoo arvostavansa ympäristöä, mutta kuluttaa kuin 1980-luvulla, ovat todelliset arvot jossain toisaalla.

Voit käyttää arvojesi kartoitukseen yksinkertaista harjoitusta. Voit ladata harjoitusta varten tehtäväpohjan täältä. Kirjoita ensin ylös kolme asiaa, jotka haluat tehdä lähitulevaisuudessa. Teot kertovat enemmän kuin sanat. Sen jälkeen voit kartoittaa seuraavien kysymysten avulla sinulle merkityksellisiä asioita. Mitä arvostat hyvässä ystävässä? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, jotka olet oppinut vanhemmiltasi? Mitä arvostat toisissa ihmisissä? Mitä arvostat itsessäsi? Jos mieleen ei meinaa tulla mitään, voit käyttää syötteenä vaikkapa täältä löytyvää 20 yleisimmän arvon listaa.

Kun olet kartoittanut aikomuksiasi ja merkityksellisiä asioita, listaa niin monta arvoa kuin tehtävän perusteella pystyt. Lopuksi valitse näistä kolme tärkeintä ja keksi jokaiseen kolmeen jokin konkreettinen asia, jonka voit tehdä lähipäivinä.

Kirjaa sitten suunnittelemasi toimi tehtävälistaasi tai vaikkapa tarralapulle jääkaapin oveen ja ota askeleet kohti entistä kirkkaammin arvojesi mukaista elämää.

Ajattelun työkalut auttavat kirkastamaan mielen toimintaa ja rakentamaan parempaa elämää

12/05/2022

5 kommenttia

Miksi heräät keskellä yötä pohtimaan huomisia työtehtäviä tai maailman myllerryksiä? Minkä takia elämä tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin? Miksi päähän pälkähtävää loisto-oivallusta ei muista enää viiden minuutin kuluttua?

Meille opetettu käsitys ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä on täyttä huuhaata. Siitä huolimatta yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme perustuvat ajatukseen siitä, että ihminen toimii aina rationaalisesti ja omaa etuaan seuraten. Tosi asiassa mielen toiminta on piirun mutkikkaampaa.

Viime vuosikymmeninä tehty ajattelua ja mielen toimintaa koskeva tutkimus kertoo yksiselitteisesti, että ihmisen rationaalinen päätöksentekokyky on itse asiassa hyvin rajallista. Jo 1950-luvulla George Miller osoitti, että ihminen kykenee tietoisesti pitämään mielessään kerrallaan vain noin 5–9 asiaa. Tosi asiassa Millerinkin käsitys oli ylioptimistinen. Nykytutkimuksen mukaan ihminen kykenee pitämään mielessään kerrallaan vain noin 4–7 merkitysyksikköä.

Missä siis ihmismielen suuruus piilee?

Psykologi ja emeritusprofessori Keith Stanovich lanseerasi 1970-luvulla sittemin vakiokäsitteiksi muodostuneen ihmismielen erottelun kahteen systeemiin. Systeemi 2 on tämä rationaalisuuden ja tietoisuuden tyyssija. Mutta ihmismielen kauneus – ja ajoittain myös kauheus – piilee tiedostamattomassa Systeemi 1:ssä.

Tieteellisesti näkemykset näiden systeemien tarkasta yleisluonteesta vaihtelevat tutkijasta riippuen, mutta karkeasti voi sanoa, että Systeemi 2 käsittelee asiat sarjassa muutama kerrallaan, hyödyntäen erilaisia algoritmejä ja loogisia rakenteita. Systeemi 1 sen sijaan käsittelee valtavan määrän informaatiota kerrallaan hyödyntäen toistojen ja oppimisen kautta syntyneitä tunnistusmekanismeja eli heuristiikkoja. Kun olet kerran syönyt vatsatautisena kalakeittoa, keiton hajukin saa voimaan pahoin. Samaten systeemi-ykköseen perustuu myös pianistin soittotaito, puhekyky tai vaikkapa mahdolllisuus kävelemiseen, puhelimessa puhumiseen ja kännykän räpeltämiseen samaan aikaan.

Ihmismielen kahtiajakoisuus selittää myös monet arjen mysteereistä.

Miksi heräämme keskellä yötä pohtimaan työasioita? Miksi hoitamattomat asiat stressaavat? Mistä luovat oivallukset pulpahtavat mieleen? Miksi nykyaikainen tietotyö kuormittaa niin paljon että iltaisin on pää ihan piipussa? Kaikissa näistä ilmiöistä on kyse siitä, että mielemme rakenteet on optimoitu evoluution kautta luonnontilaan, mutta elämme maailmassa, joka ei juurikaan luolaihmisten aikaa enää muistuta.

Jokainen teko alkaa ajatuksesta ja hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua.

Ihmismielen todellisen rakenteen ja sen toimintaperiaatteiden ymmärtäminen auttaa meitä myös kehittämään ajattelutaitojamme kirkkaammiksi ja oivaltavammiksi. Ajattelu on taitolaji ja kuten mitä tahansa taitoa, myös ajattelutaitoa on mahdollista harjoituttaa ja kehittää. Seurauksena saamme enemmän aikaiseksi, elämä tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta – ja ehkä tämän tästä myös mielemme syövereistä pulpahtavat yöherätykset muuttuvat harvemmiksi.

Valmensin ajattelun taitoja Filosofian Akatemialla aktiivisesti 2009–2014. Viime vuosina aloin tehdä yksittäisiä ajatteluvalmennuksia nykyisessä työssäni Aalto-yliopistolla ja huomasin, että ajattelutekniikat ovat yhä keskeisessä roolissa työn ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Tästä innostuin kehittämään opiskelijoillemme kurssin nimeltä Thinking Tools, jonka ensimmäinen opetuskausi päättyi muutama päivä sitten. Kurssisisältöjä kehitellessäni tajusin myös, että ne voisivat yhä toimia hyvin valmennuskokonaisuuksina – ehkä jopa akuutimmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten, huomioiden minkälaisessa myllerryksessä maailma juuri nyt on. Siitä innostuin sitten muokkaamaan kursisisällöt myös valmennuksiksi. Voit tutustua niihin lähemmin osoitteessa www.ajatteluntyokalut.fi.

Lopuksi vielä yksi ajattelutekniikka, joka on ainakin itselleni ollut kullanarvoinen viimeisten parin vuoden maailman myllerryksiä ihmetellessäni.

Menetelmä on peräisin parin vuosituhannen takaisilta stoalaisilta.

Stoalainen hallinnan kolmikanta auttaa ymmärtämään, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Kun maailma tuntuu hullulta, auttaa ajattelun kirkastamisessa jakaa havaitsemasi ilmiöt kolmeen luokkaan. Ota vaikkapa A4-paperi ja kirjoita siihen kolme pääotsikkoa:

  • Mihin en voi vaikuttaa;
  • Mihin voin vaikuttaa;
  • Mitä voin hallita.

Esimerkiksi korona tai Ukrainan sota ovat ensimmäisen kategorian heiniä. Voit stressata niistä maailman turut, mutta tämä stressi ei lopulta palvele mitään tarkoitusta. Yöheräilysi ei edistä pandemian tai sodan päättymistä, vaikka tekisit mitä. Stressireaktiot eivät kuitenkaan kaikkoa käskemällä. Ainoa tapa saada mieli kirkastumaan on antaa sille muuta tekemistä. Tässä stoalaisten kaksi muuta kategoriaa auttavat ohjaamaan ajatteluasi sinne, missä sillä on oikeasti vaikutusta.

Työtavoitteesi tai vaikka tennisottelu kaverin kanssa kuuluvat kakkoskategoriaan. Voit vaikuttaa niihin tekemällä parhaasi tai treenaamalla ahkerasti, mutta voi silti olla, että projekti menee mönkään tai kaveri voittaa. Ymmärtämällä, missä oma toimintasi vaikuttaa onnistumiseen, mutta myös sattumalla ja tilannetekijöillä on tärkeä rooli, opit nopeasti selättämään pieleen menneen projektin tai neljännen hävityn tennismatsin synnyttämän turhautumisen. (Tähän on muuten yksi toinenkin siisti konsti, mutta kirjoittelen siitä lisää lähiviikkoina.)

Kaikkein parhaiten ajatteluasi terävöittävät viimeisen kategorian asiat, eli ne aktiviteetit, joiden tapahtumisen voit päättää itse juuri nyt. Se, että istut alas harjoittelemaan; vedät lenkkarit jalkaan ja suorit ovesta ulos; tartut uuteen kirjaan tai kaivat esiin kiinnostavan Youtube-videon; tai vaikkapa lahjoitat kympin maailman hulluuksissa auttavien järjestöjen keräykseen. Näissä asioissa pystyt tarttumaan heti toimeen. Monet hallitsemistasi aktiviteeteista myös lisäävät pikku hiljaa osaamistasi, kyvykkyyttäsi ja hyvinvointiasi ja sitä kautta myös parantavat onnistumismahdollisuuksiasi kakkoskategoriassa.

Keskittymällä kahteen viimeiseen kategoriaan kohdistat ajatuksesi sinne, missä niillä on vaikutusta. Kuka tietää, ehkä omilla toimillamme voimme myös pienin askelin edistää maailmaakin kohti parempaa.

Kun ymmärrämme, miten mieli toimii ja miten voimme omilla aktiviteeteillamme kehittää ajatteluamme, sovitamme luola-ajan aivomme sopimaan paremmin nykymaailman mullistuksiin niin arjessa kuin planeetan laajuisestikin.

Hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua. Tutustu ajattelun työkaluihin täällä: www.ajatteluntyokalut.fi.

Masennus tulee iPhonesta

24/10/2017

6 kommenttia

Facebookissa oli aamulla meemi:

Aikuiset: Ennätysmäärä teinejä on masentunut. Mistähän tämä johtuu?
Teinit: Koulu stressaa enemmän kuin koskaan, vanhempamme tuhosivat maailmantalouden, maailma on matkalla kohti totaalista ympäristötuhoa ja nyt pitää vielä sietää jotain hemmetin natsejakin.
Aikuiset: Se johtuu varmaan iPhonesta.

Jaoin meemin salamana, se oli minusta hauska. Viitisen minuuttia myöhemmin tajusin, että ehkäpä meemin aikuiset olivat sittenkin oikeassa.

Ehkä se johtuu sittenkin iPhonesta.

Tai no, ei niinkään iPhonesta vaan sen mahdollistamasta vinksahtaneesta tietotulvasta.

Faktat nimittäin osoittavat, että maailma on paremmalla tolalla kuin koskaan aikaisemmin. Ihmiskunta voi keskimäärin paremmin kuin koskaan aiemmin, ainakin materiaalisilla mittareilla. Absoluuttinen köyhyys on puolitettu. Länsimainen matalapalkkainenkin elää monessa mielessä kuin entisajan kuninkaat. Lämmintä pakkasella, viileää helteellä. Lihaa pöydässä vaikka joka päivä. Pakastin joka pitää jätskin kylmänä vaikka ensi kesään asti. Taulutelkkari, pleikkari, ehkä oma autokin – ylellisyyksiä, joista kunkut eivät osanneet edes unelmoida. Väkivaltaa on vähemmän kuin koskaan aiemmin, samaten sotia. Ja natsitkin ovat pikkiriikkinen vähemmistö, vaikka äänekkäitä ovatkin. Mikä siis mättää?

Satakunta vuotta sitten jos naapuripitäjässä heilui puukkohullu, olisit saanut ehkä tietää siitä parin viikon päästä, jos silloinkaan. Mitä tapahtui sadan kilsan päässä ei olisi kuulunut maailmaasi ollenkaan. Väkivaltaa ja riehumista oli paljon nykyistä enemmän, mutta et olisi koskaan saanut tietää valtaosasta siitä. Nykyään on taas toisin päin. Joku riehuu puukon kanssa vaikkapa Alabamassa, ja seuraavana päivänä lööpit huutavat hyökkäyksen joka ikisen iikan tietoisuuteen. Sitten ajattelet, että on tämä kamala maailma.

Maailmantalous on aina toiminut sykleissä, mutta paremmat lööpit saadaan romahduksista kuin nousukausista. On niitä haasteitakin, niin kuin vaikka ilmastonmuutos. Mutta suurin osa niistä asioista, joista huolehdit tapahtuu tosiasiassa kertaluokkaa pienemmässä mittakaavassa kuin luulet.

Mistä tämä käsitys sitten tulee?

No ensinnäkin joka ikisellä meistä on biologinen perustaipumus korostaa negatiivista. Se on ollut evolutiivisesti näppärää, mutta ei oikein skulaa nykymaailmassa.

Toiseksi, Hesarissa oli hiljan kiinnostava juttu ilmiöstä nimeltä ”nocebo”. Jos ihmiset alkavat huolehtia, sanotaan vaikka kännykkäsäteilystä, se aiheuttaa ihan todellisia fyysisiä oireita. Siis ei se kännykkä. Vaan se huoli.

Kolmanneksi, samaisessa jutussa esiin nostettiin loistokäsite ”huolipuhe”. Kun joka paikassa toitotetaan että kaikki on päin prinkkalaa, ja joka ikisestä väsymysoireesta tulee ekana mieleen, että onkohan tämä nyt sitä työuupumusta, ei ole mikään ihme, että meidän yltäkylläisyydessä ja ennennäkemättömien mahdollisuuksien kanssa elävä yhteiskuntamme oireilee.

Pelkkä huolehtiminen riittää aiheuttamaan pahoinvointia, vaikka masu olisi kuinka täynnä, katto pään päällä ja puhelinsoiton päässä kokonainen armada bestiksiä. Ja kun media tööttää silmät ja korvat täyteen huolenaiheita, ei ole mikään ihme että päässä alkaa viiraamaan.

Ja mistä se huolipuhe meidän päähämme nykyään hyppää?

No siitä iPhonesta tietty.

Että ehkä se sitten kuitenkin oli se.

Tai ehkä ei pidä ampua lähettilästä. Asiaan kun on olemassa helppo lääke.

Puhelinta kun voi käyttää muuhunkin kuin somesta ja lööpeistä stressaamiseen.

Mikä on valtion tehtävä?

26/10/2014

24 kommenttia

Minua ei kiinnosta tällä hetkellä kauheasti henkiinjääminen. Elämä kylläkin.

Tätä olen miettinyt viime viikkoina paljon. Erityisesti se on kiinnostanut, kun olen seurannut viimeaikaisia mediapainotuksia ja poliittista keskustelua.

Mediassa polttopisteessä on ollut kaksi mörköä: Venäjä ja Ebola. Kumpikin vaikuttaa akuutilta uhalta henkiinjäämisellemme.

Politiikassa taas kohkataan, niin kuin aina, rahasta ja sen riittävyydestä. Luottoluokitus ja julkinen sektori, sitä rataa.

Minut pysäytti, kun juttelin taannoin politiikasta amerikkalaisen professorin kanssa. Hän kysyi: eikö valtion tehtävä ole taata kansalaisten turvallisuus?

Ja minä kun olen aina ajatellut, että valtion tehtävä on taata kansalaisten hyvinvointi.

Valtio ei muuten ole mikään abstrakti kokoelma kabineteissa lymyäviä päättäjiä. Valtio olemme me. Siis mitä ikinä sovimmekaan keskenämme.

Tässä kuumapäisimmät valtiosta luopumisesta unelmoivat libertaarit osuvat samanlaiseen harhaan kuin jakamistaloutta kannattavat markkinatalouden kriitikot.

Jakamistalous ei ole mikään sosialistinen unelma. Markkina on markkina, käytiin kauppaa sitten eurolla, bitcoinilla tai talkkarivuoroilla.

Samaten valtio on valtio, sovittiin asioista sitten parlamentissa, ylähuoneessa tai kättä päälle naapuruston kesken. Kyse on yhteiskuntasopimuksesta.

Ja mitä yhteiskunnan sitten kannattaisi sopia? Mikä on valtion tehtävä? Tähänhän voisi olla ihan fiksua etsiä vastausta, jos nyt esimerkiksi pitäisi tehdä päätöksiä siitä, minkälaisilla painotuksilla sitä julkista sektoria jatkossa pyöritetään.

Perinteisesti proffan ajatus tuntuu tutulta: valtion tehtävä on turvata kansalaisten henkiinjäänti. Taata siis minimimäärä pötyä pöytään, torjua rauta rajalla ja rokottaa pahimpia pöpöjä vastaan.

Eli fiksataan talous, puolustus ja terveydenhoito, niin hyvä tulee.

Mutta kun henkiinjäänti ei riitä.
Ei riitä, jos henkiinjäävä ei saa elää.

Kansallisteatterin loistavassa Vanja-eno -näytelmässä nimihenkilö pohti 47-vuotiaana, miten kestää vielä elinajanodotuksensa mukaiset 13 vuotta tyhjää harmaata elämää. Joskus henkiinjäänti voi olla se huonompi vaihtoehto.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio. Se on sama toimitusjohtajalle ja kodittomalle. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvoisen elämän. Siis Elämän isolla Eellä.

Miltä näyttäisi, jos valtio – siis me – lähtisikin tästä liikkeelle? Jos tekisimmekin rakenteita linjaavat päätökset ensi sijassa niin, että jokainen ihminen saisi sen seurauksena elää hyvää elämää, sen kun sitä kestää?

Viime kädessä tärkeintä ei ole elämämme vuosien määrä, vaan elämän määrä vuosissamme.

Ihmiset ovat ihmisiä

02/12/2013

9 kommenttia

Luullakseni ajatteluni keskeisin aksiooma on tämä:

Ihmiset ovat ihmisiä.

Ihmiset eivät ole symboleita. Eivät feminismin, vammaisuuden, menestyksen, oikeistolaisuuden tai vasemmiston. Ihmiset eivät ole merkkejä, tuotemerkkejä tai ikoneita. He ovat hengittäviä, tuntevia olentoja. Niin tavikset kuin julkkiksetkin. Ihmiset ovat itkeviä, nauravia, joskus seinään törmääviä tai siitä nojaa ottavia. Joskus mokaavia. Ja joskus taas lentoon lähteviä.

Ihmiset eivät ole objekteja. He eivät ole tarkasteltavaksi tarkoitettuja, mittatikulle asetettuja, kylmän analyyttisesti arvioituja. Tai kuuman tunteellisesti. Ihmiset ovat näkökulma maailmankaikkeuteen. Jokainen itsessään, faktuaalisesti, kokonainen maailmankaikkeus. (Ajattele: juuri tällaisena maailmaa ei näe kukaan muu kuin sinä.)

Ihmiset eivät ole koneita. Ihmiset eivät ole tuotantovälineitä tai instrumentteja toisten menestyksen siivittämiseen. Ihmisillä ei ole käyttöarvoa. Jokaisen ihmisarvo on vakio. Me olemme kaikki tasan yhtä arvokkaita, ansioihin, ulkoasuun tai pankkitilin saldoon katsomatta.

Ihmiset ovat ihmisiä.

Ensiksi tuntevia. Joskus ajattelevia, joskus ei.

Tekeviä. Joskus aikaansaavia, joskus ei.

Kokevia. Yhdessä nauravia ja itkeviä. Yhdessä aina enemmän kuin yksi kerrallaan.

Ihmiset tarvitsevat sitä, että heidät kohdataan kokonaisina. Aidosti.

Ihmiset tarvitsevat sitä, että he pärjäävät. Että homma pysyy näpeissä.

Ja ennen kaikkea ihmiset tarvitsevat sitä, että heistä välitetään, outouksineen kaikkineen.

Me tarvitsemme sitä, että olemme osa jotain. Että emme ole yksin.

Tämä pätee niin kolmivuotiaaseen vaahtosammuttimeen kuin miljardiyrityksen toimitusjohtajaan. Niin katuojaan kaatuneesen spurguun kuin miljoonia viihdyttävään supertähteen. Niin uransa ehtoopuolella olevaan urheilijaan kuin kapakkaseurueesta itseään etsivään elämäntaiteilijaankin.

Ihmiset ovat viime kädessä hirmu simppeleitä otuksia.

Ihmiset tarvitsevat arvostusta, kannustusta ja rakkautta.

Siis sitä, että kohdataan vertaisenaan. Että kasvetaan, ja autetaan eteenpäin. Ja että annetaan tulla lähelle, juuri sellaisena kuin on.

Ihmiset ovat ihmisiä.

Joka ikinen meistä.

Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji

07/11/2013

15 kommenttia

Kanssakansalaiset, medborgare!

On aika teroittaa kepit. Kansanfilosofimme Pekka Himanen on jälleen ryöminyt kiven alta. Kuten me kaikki hyvin tiesimme jo etukäteen, Himasen tänään julkistettu raportti on täynnä tyhjänpäiväistä liirumlaarumia. Tähän meidän rahojamme käytettiin seitsemän sataa tuhatta euroa!

Nyt kepit olalle ja kaikki yhdessä tuumin näyttämään Himanuljaskalle, missä kaappi seisoo. Eihän se käy laatuun, että mukaprofessori väsää kätyreidensä kera latteita visioita jostain tulevaisuuden Suomesta?

Ei käy.

Suomi oli parhaimmillaan 80-luvulla. Takaisin liennytys ja atomisodan uhka, niin kuin olisi jo. Ja kymmmenen pennin irtokarkit.

Ajatus siitä, että Suomi voisi kukoistaa, että täällä voisi satsata oikeasti hyvinvointiin iänikuisen byrokratiakierteen sijaan on ihan posketon. On meillä tärkeämpääkin tekemistä kuin hyvinvointihömppä.

Loppuisi jo valtiovallan pumpulinpehmeä höttöretoriikka. Meidän on saatava takaisin vanhat hyvät ajat, jolloin politiikassa puhuttiin oikeista asioista, niin kuin beekooteesta, tuposta, saltista ja etykistä. Kansakunnan tehtävänä oli tulla kiltisti tehtaalle kun kello käy. Olihan silloin sentään työpaikka turvattu.

Se, että itse pääministeri kehtaa sanoa, että politiikkaa pitäisi harjoittaa kansantajuisesti, tai taas tämä samainen filosofinplanttu vieläpä että Suomessa pitäisi satsata arvonantoon on ihan älytöntä. Ou pliis, niin kuin Ameriikanmaalla sanoisivat.

Kaiken kukkuraksi ovat oikein ministeritasolla saakka nyt innostuneet miettimään sitä, miten hyvinvointia voisi lisätä pahoinvoinnin poistamisen sijaan. Naminamihömppää on saatu sietää ihan tarpeeksi.

Kyllä se on kuulkaa sillä tavalla, että nyt ja vastaisuudessa, jos joku kehtaa nostaa ääntään ja yrittää tehdä asioita uudella tavalla, kaivetaan kepit esiin ja näytetään miten meillä päin asiat hoidetaan.

Tai ehkä ei?

Voisiko sittenkin ajatella, että on hienoa, että valtiovalta on ylipäätään tilannut tällaisen raportin? Että politiikassa oikeasti mietitään näitä asioita ja panostetaan niihin?

Voisiko ajatella, että on hienoa, että olemme ottaneet maailmassa ensimmäisten joukossa askeleita, jos kohta pieniä ja huteria, kohti aitoa hyvinvointiyhteiskuntaa?

Voisiko ajatella, että on hienoa edes yrittää aloittaa keskustelua siitä, miten voisimme uudistaa Suomea niin, että ihmiset voisivat aidosti ja yleisesti hyvin?

Voisiko ajatella niin, että vaikka ensi yritys ei olisi mestariteos, se voisi toimia ensimmäisenä astinlautana kohti kukoistavaa ja uudenlaista Suomea? Tai edes avata keskustelua siitä?

Tai voisiko ajatella niin, että keskustelisimme asioista ja ratkaisuehdotuksista ihmisten ja epäonnistumisten sijaan?

Höpön löpön.

On tässä ajateltu ihan tarpeeksi, oikein seitsemän sadan tonnin edestä.

Nyt loppuu se ajattelu: kepit esiin ja menoksi. Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji. Onhan sitä jo harjoiteltu.

Kaksi erilaista innostusta

21/10/2013

13 kommenttia

Wall Street Journalissa oli taannoin Dilbert-sarjakuvan luojan Scott Adamsin erinomainen kirjoitus. Adamsin työskennellessä pankissa pankinjohtaja oli ohjeistanut, ettei lainaa saa antaa, jos hakija on liian innoissaan. Käsien heiluttelijat jaksavat kyllä niin pitkään, kun on kivaa, mutta antavat sitten periksi heti ensimmäisen vastoinkäymisen yllättäessä.

Asiaa hieman pureskeltuani tajusin, että Adams on aivan oikeassa. Vaikka olen puhunut pitkään innostuksen ja intohimon merkityksestä, ei kaikki innostus ole samanarvoista. Itse asiassa innostusta on kahta tyyppiä.

Ensimmäistä innostuksen tyyppiä voidaan kutsua hybrikseksi. Siis sellaiseksi innostuneeksi, silmät levällään vaahtoavaksi tilaksi, jossa kaikki näyttää mahdolliselta – kunnes vastaan tulee este. Sitten hybriksen ajama innostus lopahtaakin alta aikayksikön. Hybris on tila, johon päätyy yleensä vain silloin, jos ei tiedä tilanteesta oikeasti tarpeeksi. Ja hybris on todella vaarallinen tila, koska se saattaa saada ihmisen heittämään kaiken kiinni yhden kortin varaan – vaikkei mitään perusteita omalle innostukselle ole muutamaa löyhää uskomusta lukuunottamatta.

Mutta on myös toisenlaista innostusta. En edelleenkään tiedä, miten kääntäisin sanan suomeksi, mutta englannin kielen sana engagement kuvaa tätä innostusta erinomaisesti. Tämä innostuksen tyyppi on muun muassa innostustalouden perusajatuksena; innostustalouden englanninnos, ”engagement economy”, kuvaakin mielestäni mistä on kyse piirun verran suomenkielistä termiä paremmin.

Kyseessä ei siis ole innostus, jossa kädet heiluvat, vaan sellainen, joka saattaa jopa ilmentyä vähäeleisenä keskittymisenä. Kuitenkin tässä näkyy päälle, että ihminen on tosissaan. Kyse on siis jonkinlaisesta autenttisesta, yksilöllisestä ja perustellusta kokemuksesta siitä, että jokin asia toimii. Yhtenä tämän tyyppisen innostuksen indikaattorina voi toimia flow-kokemus: siis täydellinen uppoutuminen käsillä olevaan asiaan.

Tässä mielessä Suomi onkin mielestäni erinomainen alue tämän tyyppisen innostuksen nostamiseksi talouden kivijalaksi. Suomalaiset ovat autenttista ja suorapuheista kansaa, eivätkä sorru helposti amerikkalais- tai välimerityyppiseen tyhjän hehkuttamiseen. Samalla meillä on kuitenkin DNA:ssamme myös kyky aidosti kiinnostua ja innostua tärkeistä asioista. Myös suomalainen sisu, jota Emilia Lahti on viime aikoina ansiokkaasti tutkinut, on tässä nähdäkseni jotenkin keskeisessä roolissa, vaikka en vielä tarkkaan ottaen tiedä miten.

Ongelmana tässä on, että näitä kahta innostuksen lajia on usein tavattoman vaikeaa erottaa toisistaan. Etenkin voimakkaasti ulospäinsuuntautuneella ihmisellä hybristä ja engagementia on todella vaikeaa erottaa ulkoa käsin. Samaten on usein vaikea itse tietää, milloin sydämen hypähtämään saava into on autenttista, ja milloin valheellisten toivekuvien siivittämää.

Tietyssä mielessä ilmiö on sukua positiivisen ajattelun alalajeille: naminamipositiivisuudelle ja ratkaisukeskeisyydelle.

Innostus voi olla valtava voimavara. Mutta samalla olisi erittäin tärkeää oppia erottamaan, mistä innostus kulloinkin pohjimmiltaan kumpuaa.

Herättämisen tärkeydestä

23/09/2013

6 kommenttia

Kävin viime viikolla mielenkiintoisen keskustelun siitä, kuinka rehellistä tai tarpeellista toimintaa motivaatiopuheenvuorot tai tällaiset bisnesmaailman ”herätyskokoukset” ovat. Tarkoitan siis tällaisia Jari Sarasvuon tai Esa Saarisen tapaisia innostajia, jotka ovat saaneet viime vuosina aika hurjaakin kritiikkiä kuullakseen.

Minusta on mielenkiintoista, että ihmisten innostaminen ja inspiroiminen herättää niin paljon vastarintaa. Sarasvuon, Saarisen ja monien muiden suomalaisten ja ulkomaalaisten puhujien tilaisuuksissa valtava määrä ihmisiä on ihan oikeasti pysähtynyt kysymään sellaisia asioita, joita arjen tuoksinassa harvoin tulee kysyttyä. Kuka minä olen? Miksi olen sellainen kuin olen? Mitä minä oikeastaan haluan?

Minkä takia ihmiset, jotka onnistuneesti saavat toiset pysähtymään hetkeksi suurten kysymysten äärelle, herättävät niin paljon vastustusta? Viime viikolla asiaan hahmottui aika mielenkiintoinen näkökulma.

Esa Saarinen puhuu usein uomakipittämisestä. Se tarkoittaa siis sellaista elämää, jossa jokainen harmaa arkipäivä seuraa toistaan samalla tavoin. Tavat ja rutiinit ohjaavat hamuamaan neuvottelupöydässä toista munkkia. Ylipainon syyksi leimataan: ”kun minä vaan olen tällainen”.

Motivaatiopuhujat ovat hemmetin ärsyttäviä juuri siksi, että he uskaltavat heittää haasteen päin näköä. Mitä jos sinä vaan et olekaan sellainen kuin olet? Mitä jos tapoja ja uomaa pystyy muuttamaan?

Tämän seurauksena ihminen nostetaan uomastaan ulos katsomaan maailmaa, joka onkin täynnä vaihtoehtoja. Ja ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että se on ihan älyttömän pelottavaa. Uomassa on nimittäin loppujen lopuksi ihan mukiinmenevää kipittää, vaikka vähän aamulla luita kolottaisikin tai iltapäivällä stressitasot ylittäisivät sietorajan.

Uoman ulkopuolella tulee helposti aika hämääntynyt olo.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio, ihan sama paljonko pankkitilillä on fyrkkaa tai miten hyvin elämässä on käynyt flaksi. Jokaisella ihmisellä kun on käytännössä ääretön potentiaali tehdä asioita.

Mutta se ei tarkoita sitä, että ihmisellä on rajaton potentiaali. Kukaan meistä ei voi tästä vain omasta tahdostaan leijailla katonrajaan. Niin kuin Jani Kaaron taannoinen loistokolumni linjaa, köyhän lähtökohdat itsensä toteuttamiseen ovat aika erilaiset kuin miljoonaperijän. Ja vaikka anekdotaalista näyttöä vastakkaisesta onkin, 150 sentin pituus ei yleensä ottaen povaa kovin kummoista koripalloammattilaisen uraa.

Mutta vaikka joka ikisellä meistä on rajamme, niiden puitteissa meillä on mahdollisuuksia vaikka kuinka. Me voimme kuitenkin toteuttaa mahdollisuuksiamme vasta jos pysähdymme miettimään niitä. Tai joku pysäyttää.

Mutta – ja tässä luulen, että on se mutta, joka kritiikin usein aiheuttaa – pelkkä pysäyttäminen ei riitä. Jotkut niistä, jotka nykäistään uomastaan ulos ovat onnekkaita ja bongaavat pian uuden suunnan, joka kannattelee elämää aivan uudella tavalla. Itse kuulun näihin hannuhanhiin: erityisesti Esan Pafos-seminaari oli minulle käännekohta, joka avasi näkemään omat mahdollisuudet ihan uudessa valossa.

Mutta tietyssä mielessä uomasta ylös kiskaisu voi olla myös aika julmaa sellaiselle ihmiselle, joka näkee kyllä että okei, onhan noita mahdollisuuksia. Mutta ei vaan minulle.

Tässä näköalattomuus tarvitsee nähdäkseni aisaparikseen vielä työkalut, joilla uusi suunta löytyy – ja joilla uusi, oman näköinen uoma kaivetaan. Ongelmana on, ettei tällaisia työkaluja ole ihan kauheasti ollut tarjolla. Ainakaan sellaisia, jotka perustuisivat johon muuhunkin kuin mutuun.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tieteellisesti perusteltuja menetelmiä itsetutkiskeluun ja oman elämän suunnan hahmottamisen on viime vuosina alkanut löytyä yhä enemmän. Erityisesti parisen kymmentä vuotta maailmanluokan huippupsykologiaa tuottaneen positiivisen psykologian tutkimussuunnan ansiosta. Muun muassa Martin Seligmanin tutkimuksiin perustuvista VIA-instituutin menetelmistä on vaikkapa hyvä aloittaa.

Mutta vaikka meillä olisi tarjota minkälaisia työkaluja tahansa, ovat ne aika hyödyttömiä, jollei joku ensin pysäytä ja tempaise ihmistä ulos uomastaan. Ellei joku herätä kysymään, kuuluuko elämän oikeasti olla tylsää ja turhauttavaa harmaata puurtamista.

Ei kuulu.

Tähän me tarvitsemme näitä herättäjiä. Nykypäivänä kipeämmin kuin koskaan. Jotta edes joku tulisi latistavien rakenteiden läpi sanomaan: Pysähdy hetkeksi. Mieti vähän. Haasta itsesi. Tee jotain.

Viime kädessä asia on niin kuin Jonna Tervomaa uuden huippualbuminsa Eläköön kappaleessa ”Saa kukoistaa” sen kiteyttää:

Tie on tylsä, mennään siis tien syrjään.
Täällä kukkii maa ja rikkaruohotkin rauhassa saa kukoistaa.

Nähdäkseni on ihan älyttömän hyvä juttu, että joku asettuu tielle ja viittoo syrjään. Se ei meinaan ole maailman helpointa hommaa.

Mutta siitä kohtaa alkaa todellinen mahdollisuuksien maailma.