UC Berkeleyn kehityspsykologian professori Alison Gopnik kertoi koskettavan tarinan romanialaisista orpolapsista. Hylätyt lapset olivat käytännössä maanneet kolmivuotiaiksi asti pienissä laatikoissa lähes kokonaan ilman ihmiskontaktia.
Kun brittiläisperheet adoptoivat lapset Ceaucescun hallinnon kaaduttua, nämä olivat hermoheikkoja ja kehitykseltään vuosikausia ikäistään jäljessä.
Vain muutaman vuoden kuluttua kaamean alun elämälleen saaneet lapset olivat lähes poikkeuksetta toipuneet kokemuksistaan. Vaikka lapset olivat olleet lähtökohtaisesti tavattoman haavoittuneita, muutama vuosi perheen lämpöä ja rakkautta riitti palauttamaan heihin elämänilon. Ihmisen kyky kasvaa ja mukautua on uskomaton.
Ajattelun ammattilainen 
Kyllä, ihmisen kyky toipua on uskomaton!
Jos joku haluaa lukea kirjan kyseisestä aiheesta, suosittelen: Hughes: Tie traumasta tervehtymiseen – Rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa.
Aikaisempiinkin aiheisiin liittyen lapsen toipuminen ja kasvaminen vaatii vanhemmalta/kasvattajalta mm. ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää lasta kohtaan, aitoa kiinnostuneisuutta, yhdessäoloa ja leikkisyyttä.
Niin, eikö se ihanneyhteiskunna lähde liikkeelle siitä, että kaikki lapset saisivat sen rakkauden joka heille kuuluu? Se ei ole mikään helppo tehtävä tehokkuuskulttuurissamme. Tämän päivän pirstoutuneessa maailmassa harva vanhempi kerkeää sitä kiireen ja moninaisten vaatimusten keskellä tekemään (sen kummemmin väittämättä, että itse olisin selvinyt nuorena äitinä esimerkillisen kunniakkaasti tästä tehtävästä).
Läsnäolon taidot ja ihmisen rakkaudellinen kohtaaminen, ovatko ne katoavaa kansanperinnettä? Onko niin, että suuri osa kansaa ”sitkuttelee” elämänsä läpi, elämättä tässä ja nyt elämää ja näin he siirtävät henkisellä poissaolollaan omia traumojansa lapsiinsa.
Katisar,
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Itse olen viime aikoina miettinyt, että meidän sukupolvemme olisi ennemminkin ensimmäinen, jolla on juurikin mahdollisuus laajemmassa mittakaavassa tarjota lapsille sitä lämpöä ja läheisyyttä, jota he kaipaavat. Ainakin viimeisen muutaman sadan vuoden aikana lastenkasvatusideaalit ovat olleet aika kovat – mutta viime vuosikymmeninä suunta on onneksi alkanut muuttua.