Suosikkitelevisiosarjassa House MD päähenkilö Gregory House on misantrooppinen lääkäri, joka tarkastelee ihmisiä mielenkiintoisina lääketieteellisinä mysteereinä. Tohtori House ei juuri välitä siitä, miltä potilaista tuntuu. Eipä häntä juuri kiinnosta edes tavata heitä, jollei se ole aivan välttämätöntä. Siitä huolimatta nerokas House pelastaa ennätysmäärän ihmishenkiä. Vaikka House onkin ajoittain täysin käsittämätön sekopää, pystyy hän kuitenkin tekemään osaamisellaan paljon hyvää.
Onko tärkeää olla kiva ihminen – vai hyvä ihminen?
Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaisen ihmisen pitäisi olla tavattoman mukava ja sosiaalinen. Temperamentteja on kuitenkin moneen lähtöön. Yhdeltä hymy irtoaa luonnostaan aamun alusta lähti. Toinen taas joutuu pinnistelemään saadakseen suustaan edes pihauksen uusia ihmisiä kohdattaessa. Temperamentista riippumatta ihmiset voivat kuitenkin mielestäni löytää paikkansa maailmassa. Kaikkien ei tarvitse olla kivoja. Riittää, että tekee jotain oikein.
Professori Martin Seligman kertoo TED-videossaan ystävästään Lenistä. Len on, kuten Seligman toteaa, ”kuollut kala”. Hän ei puhu eikä pussaa. Vuosikausien psykiatrikäyntien jälkeen tohtorit joutuivat nostamaan kädet ilmaan ja toteamaan, ettei Len juuri muuksi muutu. Hän ei vain ole hauska mies. Siitä huolimatta Len työskentelee päivät pitkät flow-tilassa työssään pörssimeklarina, sekä bridge-harrastuksensa parissa. Vaikka hän ei ole mukava kaveri, hän on kuitenkin löytänyt paikkansa yhteiskunnassa ja nauttii elämästään täysin rinnoin – omalla tavallaan.
Steve Jobsista liikkuu myös paljon kielteisiä tarinoita. Tuittupäinen toimitusjohtaja kun saattoi antaa hississä väärin tervehtineelle kenkää, tai saada itkupotkuraivarit, jos joku muu uskaltautui tussitaululle. Jobsissa voimakas temperamentti yhdistyi vahvaan intohimoon ja peräänantamattomuuteen. Vaikka on selvää, ettei Jobs ollut maailman mukavin ihminen, hän pystyi kuitenkin myös omalla omituisella tavallaan tekemään merkityksellisiä asioita.
Fiktiivinen tohtori House, pörssimeklari Len ja teknovisionääri Jobs ovat kaikki ihmisiä, jotka eivät ole erityisen mukavia. Jokaisessa tapauksessa epäsosiaalisuuden taustalla on ainakin osin temperamentti. Jokainen näistä hahmoista palvelee kuitenkin omalla tavallaan yhteistä hyvää: he ovat löytäneet paikan yhteiskunnassa, jossa he osaavat toimia jollakin tavalla oikein.
Ihmistemperamentteja on monenlaisia, ja rohkenisin väittää, että se, kuinka mukavia itse kustakin kehittyy riippuu pitkälti temperamentista. Mutta tarvitseeko ihmisen edes olla mukava – vai riittääkö, että on edes jollakin tavalla hyvä ihminen?
Ajattelun ammattilainen 
Pakko naljaista hieman käsitteiden käytöstä: ”Jobsissa voimakas _temperamentti_ yhdistyi…” …eli onko heikko temperamentti sitten, että ei ole tuittupää, intohimoinen tai peräänantamaton ?
Tämä vaan alleviivaamaan temperamentti-sanan sekoittamista. Aluksi puhut tieteellisempään käsitteeseen päin kallellaan olevasti ja sitten tiputtaudut yleiskielen temperamenttisanaan ja taas takaisin tieteellisempäänm päin kallellaan olevaan. Arkikielen ”vahva temperamentti” tarkoittaa hyvin eri asiaa kuin vahva temperamentti tieteellisemmin.
Ei siinä, tuo nyt niin vakavaa blogikirjoituskessa ole, mutta pakko mainita, koska tuo yleiskielen ja tieteelisen termin vahva ristiriita aiheuttaa monesti sekaannuksia.
Tapani,
Kiitos tarkennuksesta. Miten määrittelisit tavoittelemani merkityseron tieteellisessä mielessä? Jos ihmisellä on helppo temperamentti, on hänen nähdäkseni helpompi kehittyä sosiaaliseksi. Haastava (tässä vahva) temperamentti voi puolestaan johtaa sosiaalisiin ongelmiin – mutta nämä eivät ole mielestäni välttämättä maailmanloppu, jos ihminen kykenee kuitenkin toimimaan oikein yhteisönsä osana.
Ja tosiaan, ihminen voi olla myös *sekä* mukava että hyvä ihminen. Mutta tämän ei käsittääkseni pitäisi olla universaali vaatimus, koska tuittupäät ja hissukatkin voivat löytää erinomaisen roolin yhteiskunnassa toimimalla oikein.
Arvostukset ja normit ovat peräisin aikakaudesta. Aloinkin miettiä, että mistähän se ylimitoitettu sosiaalinen tilaus mukaville ulospäinsuuntautuneille ihmisille aikanaan tuli, vaikka eivät kaikki työt suinkaan ole muuttuneet vastaavasti. Moni työ tietysti edellyttää tänä päivänä viestintäosaamista ja ryhmätyötaitoja, mutta eivät välttämättä yhtä paljon tai koko aikaa. Moni ”ihan mukava” ihminen myös kertoo mielialansa laskevan usein kun lukee juttuja työelämän sosiaalisuusvaatimuksista eli epärealistisilla odotuksilla ehkä estetään niitäkin olemasta mukavia, jotka saattavat vähän liikuskella asteikolla mukava/puhelias – äksy/hissukka.
Haastava-helppo on ihan hyvä jatkumo (kun pidetään vielä mielessä, että tuo on suhteessa kulttuuriin – vertaa ujo, tottelevainen ja hiljainen lapsi kiinassa vs. USA:ssa). Vahva-sana se tässä tökki. Eli se ei kerro sanana suuntaa vaan ainoastaan, että ollaan kaukana keskiarvosta ja arkikielessä sillä on vielä eri merkityksiä.
Eli arkikielessä vahva temperamentti viittaa yleensä itsepäiseen / omapäiseen ja toisinaan esim. kiukuttelevaan henkilöön. Mutta periaatteessa eikö voimakkaasti ujolla ole ns. ”vahva” temperamentti, mutta myös positiivisella ja sosiaalisella on ”vahva” temperamentti (”voimakas” muoto jostain temperamentista). Toisaalta onko keskiarvon lähellä olevat mukautuvaiset ei ääriään ihmiset sitten jotenki vähemmän vahvoja? Eli tuo vahva on myös arvolatautunut ja kovin epätarkka.
Vähän samalla tavalla kuin ”temperamenttinen” sana, joka arkikielssä tarkoittaa melko samaa kuin tuo ”vahva” temperamentti. Tieteellisessä mielessä tuo temperamentti on tyhjätermi: meillä kaikilla kun on temperamentti.
Ja kuten sanoit, sitä en kiistä, että haastavat temperamentit eivät ole maailman loppu vaan nimenomaan se, miten sen temperamenttimme kanssa luovimme kasvatuksemme pohjalta suhteessa kultuuriin, on se, joka yksilön hyvinvoinnissa on se oleellinen tekijä. Eli itse pääargumentista olen täysin samaa mieltä, semantiikkaan vaan puutui 🙂
Hei! Omasta mielestäni hyvä ihminen ja kiva ihminen eivät olleen millään tavoin vaihtoehtoisia toisilleen. On tärkeää olla hyvä ihminen, mutta on omalla tavallaan tärkeää olla myös kiva ihminen, mikä on myös tietynlaista hyvää ihmisyyttä. Kirjoituksessasi hyvä ihminen assosioituu osin yhteisöllisesti hyödylliseen ihmiseen. Kiva ihminen, ei tekokiva ihminen, vaan siis aidosti läsnäoleva, ajatteleva, sympaattinen ja empaattinen, siis aidosti sosiaalinen ihminen on myös yhteisöllisesti hyödyllinen. Monitahoinen teema. Mutta kiitos hyvästä kirjoituksesta! Näitä on ilo lukea!
Moi! Kiva törmätä uuteen fiksuun blogiin. Hyvin käyttäytyvä vai hyödyllinen ihminen? Kumpaa arvotamme enemmän? Onko hyvä käytös hyödytöntä? Onko hyödyllisyys hyvää käytöstä? Laiska jäsen yhteiskunnassa tai yhtiössä koetaan suomalaisittain pinnariksi, hän siis ei ole kiva, vaikka avaisikin oven marketin mummolle. Toisaalta öykkäröivä pomo voi tuhota jonkun ihmisen elämän, vaikka työllistäisi tuhansia. Oliko tuo yksi ihminen “hyväksyttävä uhri”? Voiko hänen tuhoajansa olla objektiivisesti katsoen hyvä, jos hän on tälle yhdelle ihmiselle absoluuttisen pahan rumiillistuma?
Itse ajattelisin, että jokainen pelaa niillä korteilla mitä jaetaan, ja hyvällä bluffilla voi voittaa, vaikka olisi huono käsi. Pätee myös temperamenttiin: jollakin itsehillintä on heikko, mutta sen eteen pitää tehdä sitten vähän enemmän töitä. Toinen joutuu tekemään enemmän töitä saadakseen ahterinsa liikkeelle.
Arkena tuittuilemalla voi saada paljon pahaa aikaan. Jokainen teko istuttaa siemenen, minkä vaikutus voi kantautua toiselle puolelle maapalloa asti (perhosvaikutus). Tekojensa seurausten +/- tilasto on monimutkainen asia.
Flow-tilassa voi myös tehdä jotain sellaista, mikä ei välttämättä ole hyväksi yhteiskunnalle. Onko yhteiskunta tärkein?
Eräs työkaverini entisestä työpaikastani taisi olla ihan päinvastainen tapaus. Ennen kuin tutustuin häneen paremmin, ajattelin että siinäpä vasta mukava ihminen; hän hymyili kaikille ja aina hänellä oli jotain ystävällistä sanottavaa vastaantulijoille. Kun sitten aloimme käydä yhdessä lounastauolla, hän puhui joka päivä pahaa ihmisistä takana päin ja sanoi: ”En tykkää siitä ja siitä henkilöstä yhtään.” Sitten kun nämä hänen vihaamansa henkilöt tulivat vastaan, niin hän oli taas yhtä hymyä, ja haukkuminen jatkui uudelleen, kun henkilö oli mennyt ohi.
Mielestäni on tärkeää olla tyytyväinen omaan oloonsa ja asemaansa. Mikäli nauttii elämästä hyvänä, mutta ei-mukavana ihmisenä, niin mikäs siinä. Uskon kuitenkin, että harva nauttii elämästään ilman muiden hyväksyntää ja positiivista suhtautumista.
Kyseenalaistaisin pörssimeklarin ”hyvyyden” siinä merkityksessä, että hän tekisi jotain yhteiskunnan kannalta hyödyllistä (”Jokainen näistä hahmoista palvelee kuitenkin omalla tavallaan yhteistä hyvää”)… tosin jälkimmäinen määritelmäsi tuntuu osuvammalta (”he ovat löytäneet paikan yhteiskunnassa, jossa he osaavat toimia jollakin tavalla oikein”). Ehkä tuo edellinen viittasi osittain implisiittiseen vertaukseen, että ainakaan hän ei tee (meidän yhteiskunnan/aikakauden arvotuksen mukaan) mitään lailla rangaistavaakaan?
Myönnän kommentin olevan erittäin arvottunut, mutta mitä enemmän luen finanssimarkkinoista, niin senkin vähän perusteella mitä ymmärrän, niiden pointti ei ole pitkään aikaan, jos koskaan, ollut helpottaa reaalimaailmassa tuotettavien yhteiskunnalisesti hyödyllisten tuotetteiden kehitystä ja tuotantoa; vaan keksiä tapoja tuottaa sijoittajille mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman pienellä riskillä. Jos edeltävää tapahtuu, se on sivutuote (ja finanssiperuiset talousromahdukset syövät reaalitaloutta silminnähden niin että mielestäni on syytä kyseenalaistaa nykyisen järjestelmän nettohyöty).
Kirjoituksesi aihe on kyllä oleellinen! Itse olen liian kiltti vaikka joskus täytyisi olla tiukkana jotta voisi tehdä parempaa paremmin. Eikä edes niin, että hyviä tuloksia tulisi vain jatkuvan misantropian maustamana tai kiukkupuuskien syklissä. Kyllä pitäisi voida olla kiva ja tarvittaessa asiallisen jämäkkä.
Mielenkiintoinen ja monimuotoinen aihe! Kuka ihme keksi nämä nykyihanteet, jotka olisivat saavutettavissa helpommin toisenlaisella luonteenlaadulla?! Ei ole tällaiset ihanteet tehty tulisia tapauksia tai mörököllejä varten. 😀 Kyllä tilaa pitää olla kaikenlaisille ihmisille ja luonteille. Ainakin melkein kaikenlaisille. Jokaisella on takuulla kehitettävää omassa olemisessaan. Toisilla enempi, toisilla vähempi. Tietynlaiset ihmiset pääsevät paremmin eteenpäin työelämässä ja elämässä yleensä. Ensivaikutelma kuitenkin monesti pettää ajan myötä ja ihmisen keskeneräisyys tulee lopulta esiin. Sitä se on toisen parempi tunteminen. Mitä oikein odotin? Miksi odotin? Näinkö hänet vai sen mitä halusin hänessä nähdä?
Tuo Jobs on muuten mielenkiintoinen mies enkä ole juuri hänestä lukenut. Mietin vain, että missä vaiheessa ihminen on asiassaan niin hyvä, ettei enää tarvitse olla kiva? Missä vaiheessa yhteisön tai ympäristön saama etu on niin korkea, että muut sietävät melkein mitä vain? Olisiko Jobs menestynyt heikommin, jos olisi ollut myös kiva? Mikä ihminen luulee olevansa, kun on lupa kohdella muita huonosti? Kenellä on siihen varaa? Hissikohtaus kertoo aika paljon Jobsista, vähemmän tervehtijästä. Luulen (vaan en tiedä), että kaiken positiivisen tietämämme lisäksi Jobs on saanut jotain negatiivisesti merkittävää aikaan monessa ihmisessä. Oma kokemukseni on, että tökerö käytökseni silloin tällöin johtuu omista ongelmistani. Millaisia ongelmia ne sitten milloinkin ovat. Eikä huono käytös juuri koskaan lisää mielihyvää, päinvastoin. Oma keskenkasvuisuus siinä tulee esiin. Ehkä Jobs ei vaan ollut kaikilta osin ihan kärkijoukkoa ja kehittämisen varaa olisi ollut. Ei ihmisiä saa kohdella miten tahansa tai heille sanoa mitä tahansa. Varsinkaan, kun on vahvassa asemassa.
Sekin kiinnostaa miksi joku on aina vain kiva, joustava, rakentava jne. Loputonta hyväksynnänhakua, itsensä brändäämistä paremman menestyksen toivossa, pelkoa jostain tullessaan näkyväksi tms? Välittääkö tällöin enemmän ulospäin antamastaan kuvasta kuin siitä mitä on ja todella tuntee? Silloin on kyllä paras puhuakin paskaa vain selän takana. Ei vaan kukaan sitten loukkaannu…Lopputulos olisi kuitenkin parempi, jos liian kiltitkin joskus sanoisivat ääneen mitä ajattelevat.
Melkein jokaisella työpaikallani vuosien varrella olen miettinyt myös, että milloin ihminen on niin kiva, ettei hänen tarvitse enää yrittää olla hyvä? Tällöin voi hyvä jätkä katsos teettää työt muilla. 😉
Onko tärkeää olla kiva vai hyvä? Olisi mukavaa, jos olisi hyvä, mutta se ei poista sitä, että voisi olla myös kiva. Minkä kustannuksella olet hyvä? Minkä kustannuksella olet kiva? Molemmissa olisi kehittämisen varaa.