Kapteeni Amerikka ja Rautamies edustavat supersankarikirjon ääripäitä. Kapteeni Amerikka on puhtoinen All American Hero, joka on tyypillinen esimerkki Carol Dweckin linjaamasta fixed mindset:sta: asiat tehdään aina samalla tavalla. Rautamies edustaa taas Dweckin mielenlaatua kartoittavien määritteiden toista ääripäitä, growth mindset:ia: uusien tilanteiden edessä pyritään uusiin ratkaisuihin.

Steve Rogers on aluksi hiljainen hissukka, joka ei halua mitään enempää, kuin saada uhrautua maansa puolesta. Ongelmana on, että hän on vaahtosammuttimen kokoinen rimpula, jota ei meinata millään huolia sotapalvelukseen. Lopulta kuitenkin onnistaa: hyvän haltijan virkaa toimittava tiedemies värvää Rogersin salaiseen seerumihankkeeseen. Kuin kurpitsavaunuissa konsanaan, Rogersista tulee salamanräpäyksessä parimetrinen supersotilas, ja loppu on historiaa. Kapteeni Amerikka onkin käytännössä miespuolinen versio Disney-prinsessasta. Hänen tarinansa noudattelee prinsessaelokuvista tuttua kaavaa – paitsi että Kapu ei pääse lopussa prinssinsä syliin, vaan lataamaan natsia pataan.

Tony Starkin tarina on taas aivan toista maata. Stark on itsekeskeinen ääliö, joka tahkoaa miljardeja asekaupoillaan. Kun hengenlähtö on lähellä, Stark kokee herätyksen ja tajuaa, ettei itsekkyys kanna kuin vain niin pitkälle. Monimiljardööri ja nero kun on, Stark rakentaa itselleen huipputeknologisen haarniskan, jolla voi ottaa mittaa superpahiksista.

Kapteeni Amerikan tarinan moraali on, että kunhan uhraudut maasi puolesta ja odotat onnenpotkua, kaikki käy hyvin. Rautamiehen tarina kertoo puolestaan siitä, että itsekkyys ei kannata – ja jos haluat saada jotain aikaiseksi, täytyy haarniska nakutella omin käsin kasaan.

Uutuuselokuvassa The Avengers Kapun ja Rautamiehen erot tulevat korostuneesti esiin. Elokuvassa on loistava kohtaus, jossa Kapteeni Amerikka syyttää Rautamiestä kyvyttömyydestä tiimityöskentelyyn. Rogers vaahtoaa, että Stark ei varmasti ikinä heittäytyisi piikkilanka-aidan päälle, jotta muut sotilaat pääsisivät jatkamaan. ”En niin”, vastaa Stark. ”Keksisin keinon leikata sen poikki.”

Stark on epäilemättä narsistinen ja itsekeskeinen, mutta myös hänellä on hyvä sydän. Elokuvan loppukohtauksessa Manhattania lähestyy ydinohjus, ja ainoa tapa välttää tuhansien ihmisten kuolema on uhrautua kuljettamalla ohjus toiseen ulottuvuuteen. Tämä tietää kuitenkin lähes varmaa kuolemaa. Itsekäs rautamies Tony Stark ei silti silmäänsäkään räpäytä, kun hän kiikuttaa kuolettavan lastin madonreiän läpi. Se kun on fiksuin tapa toimia tässä tilanteessa.

Steve Rogers on idealisti: asiat tehdään aina samalla tavalla. Hän pärjää, koska habaa on riittävästi. Tony Stark on puolestaan pragmatisti: hän pyrkii löytämään joka tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun – vaikka se tietäisikin oman pään menoa.